000339 |
Previous | 2 of 8 | Next |
|
small (250x250 max)
medium (500x500 max)
Large
Extra Large
large ( > 500x500)
Full Resolution
|
This page
All
|
I'
Ulkosuomalaisten 25 kesäjuhlien
yhteydessä kokoontunut
Suomi-Seur- a johtokunta on antanut
seuraavan julkilausuman:
Maamme rajojen ulkopuolella asuu yli miljoona suoma-laista
syntyperää olevaa ihmistä Huomattava osa heistä on
kiinnostunut taustastaan ja kulttuuriperinnöstään sielläkin
missä ulkomailla syntyneiden jälkipolvien suomen kieli on
katoamassa
Elävän kulttuuriyhteyden ja kielen säilymisessä on tiedon-välityksellä
keskeinen sija Vaikka Suomi onkin viime vuosina
lisännyt ulkosuomalaisiin kohdistuvaa tiedotusta ja kulttuuri-tarjontaa
niissä on vielä huomattavia puutteita Kymmenen
vuotta sitten pidetyssä Euroopan turvallisuus- - ja yhteistyö-kokouksessa
vahvistettiin siirtolaisten oikeus saada omalla
äidinkielellään sekä entistä että uutta kotimaataan koskevaa
tietoa Tämä velvoittaa myös Suomea edelleen tehostamaan
omaa tiedotustaan Mm Suomen ulkomaisten edustustojen
käyttöä ulkosuomalaisten tiedotuspisteinä tulisi entisestään
tehostaa Suomi-Seur- a kiirehtii erityisesti ruotsinsuomalai-sille
tarkoitetun tiedotuskeskuksen perustamista Tukhol-maan
Lisäksi tulisi vaikuttaa niin valtiovallan kuin järjestöjen
toimenpitein siihen että erityisesti niissä maissa joissa
suomalaisia on paljon parannettaisiin näiden mahdollisuuk-sia
saada tietoja äidinkielellään
Yli 80000-jäsenine- n ulkosuomalaisten etujärjestönä
Suomessa toimiva Suomi-Seur- a pyrkii vaikuttamaan sekä
Suomen että Ruotsin valtiovaltaan ja molempien maiden
tiedotusvälineisiin suomen kielen aseman vahvistamiseksi
Ruotsissa Suomen television saaminen ruotsinsuomalaisten
nähtäväksi on kiireellinen tavoite johon molempien maiden
tulee pyrkiä Lähiaikoina toteutettavaksi suunnitellun linkki-yhteyden
lisäksi tulee toteuttaa ohjelmasiirto satelliitin vä-lityksellä
mikä mahdollistaa huomattavasti laajemman nä-kyvyysalu- een
Myös Suomen yleisradion ulkomaanlähetys-te- n
kuuluvuutta tulee edelleen parantaa Satelliitin myötä
käyttöön saatavat radiokanavat parantaisivat pohjoismaiden
osalta tilannetta huomattavasti
Lehdistö on ulkosuomalaisten identiteetin säilymisessä
ratkaisevassa asemassa Tukea ulkosuomalaisten omille
lehdille olisi siksi huomattavasti tehostettava Tämän koros-tamiseksi
Suomi-Seur- a on jälleen kutsunut ulkosuomalaisten
lehtien päätoimittajat vierailulle Suomeen kolmen vuoden
mentyä edellisestä ensimmäisestä päätoimittajavierailusta
Toisaalta olisi turvattava ulkosuomalaisille mahdollisuus
jatkuvasti seurata Suomessa ilmestyvää lehdistöä Suomi-Seur- a
on kuitenkin huolestuneena pannut merkille sanomal-ehtien
jatkuvasti paisuvat jakelukustannukset jotka tilaus-maksuihin
siirtyessään merkittävästi heikentävät ulkosuoma-laisten
edellytyksiä näiden lehtien tilaamiseen Suomi-Seur- a
katsoo että valtiovallan tuki ulkomaille tilattavien suoma-laisten
lehtien kuljetusmaksukin osaltaan huomattavasti
edistäisi ulkosuomalaisten yhteyksiä suomalaiseen yhteis-kuntaan
Suomi-Seur- a katsoo että ulkosuomalaiset ovat Suomelle
ja suomalaiselle kulttuurille tärkeä voimavara jonka mer-kitystä
myöskään ulkopoliitikan ja ulkomaankaupan alalla ei
tule unohtaa Turvaamalla ulkosuomalaisille ajankohtaista
tietoa Suomesta tukea suomen kielen vaalimiselle sekä
edellytykset omakieliseen luovaan kulttuuritoimintaan Suomi
voi myös vahvistaa omaa asemaansa ja hyvää mainettaan
maailmalla
Kuka maksaa velat?
Kun puhutaan biljoonien
dollarien veloista summat tun-tuvat
niin huimaavilta että ei
niitä oikein voi käsittää Äsket-täin
julkaistut tilastot Canadan
liittohallituksen ja eri maakun-tien
velkataakasta josta joudu-taan
maksamaan suuria sum-mia
korkoja joka kuukausi ei-vät
ole miellyttävää luettavaa
Esimerkiksi liittohallitus ja liit-tohallituksen
alaiset teollisuu-det
ovat velassa 1396 biljoo-naa
Ontarion maakunta 407
biljoonaa eli 4277 dollaria jo-kaista
henkilöä kohden johon
kun lisätään liittohallituksen
velka 5607 jokaista maan kan-salaista
kohden tekee se jokai-selle
Ontarion asukkaalle 9854
velkataakan jos nämä numerot
pitävät paikkansa Yksin Onta-rion
Hydro on velassa lähes 22
biljoonaa
Näiden lukemien varjossa
Ontarion hallituksen rahami
nisteri Robert Nixon jo nyt val-mistaa
meitä vastaanottamaan
lisäveroja joita ilmeisesti vah-vistetaan
maakunnan talous-arviossa
syksyllä Nixon syyt-tää
entistä toryhallitusta välin-pitämättömyydestä
ja huoli-mattomasta
varojen käytöstä
Ontarion NDP:n johtaja Bob
Rae vaatii että liberaalit täyt-tävät
lupauksensa järjestää töi-tä
työttömille ainoastaan työn
avulla voi kansalaisten osto-kyky
nousta teollisuus kukois-taa
ja velkataakka vähentyä
Jokainen maakunta Cana-dass- a
on velassa Kuka ne tulee
maksamaan kun maksun aika
tulee? "Verot köyhälistön verta
juo"
— Pertti jätskistä pitää ottaa
paperi ensin pois!
— Vai niin totesi Pertti ja söi
sen
Malmia korpimaita Kalevalaa
Moni-ilmeine- n Kostamus
Elias Lönnrot kävi runonke-ruumatkoillaan
myös Kosta-muksen
ja Kontokin kylissä
Kostamuksessa oli tuolloin
kymmenen taloa Kontokissa
kuusi Polku yhdisti kylän toi-siinsa
Nyt Kontokkijärven rannal-la
on kaupunki Kostamus
Vuoriteollisuuslaitos on otta-nut
Kostamusjärven käyttö-- a
Teollisuusalueelta kau-punkiin
on rakennettu pikitie
Lönnrotin ja karjalaisten runon-laulajien
yhteistyöstä syntyi Kale-vala
jossa kerrotaan Sammosta
Suomalaiset ja neuvostoliittolaiset
ovat nyt yhdessä rakentaneet tuon
Sammon
Kostamus on ainutlaatuinen
kaupunki Missään muualla maail-massa
eivät sosialistisen ja kapita-listisen
maan työläiset ole yhdessä
rakentaneet kokonaista kaupun-kia
teoUisuuslaitoksineen
Kostamus on muutenkin ainut-kertainen
Kaupunki on noussut
Karjalan laulumaille seudulle jos-ta
on kerätty aineisto kahden kan-san
suomalaisten ja karjalaisten
kansalliseepokseen
Kun tähän vielä lisätään että
Kostamuksen asukkaat edustavat
kymmeniä eri neuvostokansalli-suuksi- a
ja että kaupunki on keskel-lä
koskematonta korpimaata Kos-tamuksen
omintakeisen ilmapiirin
perusainekset ovat koossa
Kostamuksen kaupunkikuvassa
ei ole paljonkaan sellaista mikä
viittaisi seudun kalevalaiseen men-neisyyteen
Kaupunki on nuori ja
muistuttaa monin tavoin suoma-laista
lähiötä
Mutta kun nuoren kesäpukui-se- n
kaupunkiväestön joukossa
huomaa tummiin pukeutuneen
huivipäisen karjalaismummon
vieras muistaa taas olevansa enti-sillä
laulumailla
Kostamuksen seudun mennei-syys
kansanperinne ja Kalevala
ovat tärkeitä Kostamuksen oman
kulttuurielämän kehittämiselle
Kaupungin nuoret kunnostavat
Kontokkijärven rantaan laajaa
puistoaluetta Tänne nousee Kale-valapuis- to
elävä yhdysside kan-sanperinteeseen
Tietenkin Kostamuksessa har-rastetaan
paljon muutakin kuin
Kalevalaa Kaupungissa on kym-menittäin
erilaisia harrastuskerho-ja
judosta taidemaalaukseen
myös Kalevalan mailla nuoret jär-jestävät
disko-iltoj- a
Kostamus on ulkoilua retkeilyä
ja kalastusta harrastavalle unel-mien
täyttymys Kaupungin lie-peillä
hölkyttelijä voi törmätä kar-huun
Kun Lönnrot lähti matkoilleen
Karjalaan häntä varoitettiin asuk-kaiden
vihamielisyydestä Pelotel-tiin
murhilla ja ryöstöillä Kosta-muksella
oli erityisen paha maine
Karjalassa Lönnrot sai osakseen
vieraanvaraisuutta ja ystävälli-syyttä
— Kostamuksessa ei tah-dottu
ottaa maksua ruuasta ja
asunnosta kirjoitti Lönnrot mat-kapäiväkirjassaan
Myös tänään meitä suomalaisia
pelotellaan itärajan takaisilla kar-huilla
Meille kerrotaan että rajan
takana eletään ikävästi ja ankeasti
kaikesta on puutetta
Kostamuslaiset itse suomivat
tuotannon palvelujen ja asumisen
epäkohtia suorasukaisesti Puut-teita
ei peitellä ne poistetaan
Sen kuitenkin uskaltaa todeta
että harvassa kaupungissa ihmiset
suhtautuvat vieraaseen niin avoi-mesti
ja ystävällisen uteliaasti kuin
Kostamuksessa
Karjalan kaivoskaupungilla on
avoin katse
JUKKA HEIKKINEN
H f
m
Iitein
S I 1 !
~ fmmmm
mmmffiMmmmm
m t !
l~~jj:
iM
MmmMi!''
u
''V ??&% „'- -'
1
Y-i'ivÄv-f?-
W-w '!r:'
'X vjisj&raivzsf&xsjy7 v
A§
t "av: Wrzzwmmyr:
% ZM%
V1
'F
—
v & fe ras las 0mmm
mx --siiaimmi t&f8iäivm%tm~~m
JzäiJMM smmM
O Kostamuslaiset ovat nuoria
eri puolilta neuvostomaata saa-puneita
Kaupungin oman kult-tuurielämän
kehittämisessä Ka-levalalla
on erikoisasema
#Ä &
fm?rfirMm 7 - wm
w 4_ i - yj-- t xxt ol&v
i?_j - " - ' - x- - -- ™nra™iS!M"
b_ -- BB ' S Oh
mmmjA
D Kun Lönnrot kävi Kontokkijär-vell- ä
rannalla seisoi kuusi taloa
Nyt Kontokin itärannalla asuu
lähes 30 000 kostamuslaista
D Koko kaupunki juhli kun pre-sidentti
Koivisto ja pääministeri
Tihonov vihkivät Kostamuksen
toisen ja kolmannen vaiheen 18
kesäkuuta
-
%
'- -
m
kISII
& IhpIb liÄrÄKvT '
"-- w - rHt_HMif i T : r ierF --
h r?F"sm iirr$~J-82tiS&rt"- : et tir! - m4?%-MmM- i
I) J -- "'' Ma4rXm i BlIMIMBIllHI I ' f 4 t- - 'al iifflBslMaMBHIBBBHa
D Kostamuksen vuoriteoll-isuuslaitos
on kostamuslaisten
ylpeys Laitos on päässyt palkin-tosijoille
alan tuotantolaitosten
välisessä sosialistisessa kilpa-ilussa
jo kolme kertaa lyhyen toi-mintansa
aikana
''HKRftf'1
Object Description
| Rating | |
| Title | Viikkosanomat, July 29, 1985 |
| Language | fi |
| Subject | Finland -- Newspapers; Newspapers -- Finland; Finnish Canadians Newspapers |
| Date | 1985-07-29 |
| Type | application/pdf |
| Format | text |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| Identifier | VikkoD7000462 |
Description
| Title | 000339 |
| OCR text | I' Ulkosuomalaisten 25 kesäjuhlien yhteydessä kokoontunut Suomi-Seur- a johtokunta on antanut seuraavan julkilausuman: Maamme rajojen ulkopuolella asuu yli miljoona suoma-laista syntyperää olevaa ihmistä Huomattava osa heistä on kiinnostunut taustastaan ja kulttuuriperinnöstään sielläkin missä ulkomailla syntyneiden jälkipolvien suomen kieli on katoamassa Elävän kulttuuriyhteyden ja kielen säilymisessä on tiedon-välityksellä keskeinen sija Vaikka Suomi onkin viime vuosina lisännyt ulkosuomalaisiin kohdistuvaa tiedotusta ja kulttuuri-tarjontaa niissä on vielä huomattavia puutteita Kymmenen vuotta sitten pidetyssä Euroopan turvallisuus- - ja yhteistyö-kokouksessa vahvistettiin siirtolaisten oikeus saada omalla äidinkielellään sekä entistä että uutta kotimaataan koskevaa tietoa Tämä velvoittaa myös Suomea edelleen tehostamaan omaa tiedotustaan Mm Suomen ulkomaisten edustustojen käyttöä ulkosuomalaisten tiedotuspisteinä tulisi entisestään tehostaa Suomi-Seur- a kiirehtii erityisesti ruotsinsuomalai-sille tarkoitetun tiedotuskeskuksen perustamista Tukhol-maan Lisäksi tulisi vaikuttaa niin valtiovallan kuin järjestöjen toimenpitein siihen että erityisesti niissä maissa joissa suomalaisia on paljon parannettaisiin näiden mahdollisuuk-sia saada tietoja äidinkielellään Yli 80000-jäsenine- n ulkosuomalaisten etujärjestönä Suomessa toimiva Suomi-Seur- a pyrkii vaikuttamaan sekä Suomen että Ruotsin valtiovaltaan ja molempien maiden tiedotusvälineisiin suomen kielen aseman vahvistamiseksi Ruotsissa Suomen television saaminen ruotsinsuomalaisten nähtäväksi on kiireellinen tavoite johon molempien maiden tulee pyrkiä Lähiaikoina toteutettavaksi suunnitellun linkki-yhteyden lisäksi tulee toteuttaa ohjelmasiirto satelliitin vä-lityksellä mikä mahdollistaa huomattavasti laajemman nä-kyvyysalu- een Myös Suomen yleisradion ulkomaanlähetys-te- n kuuluvuutta tulee edelleen parantaa Satelliitin myötä käyttöön saatavat radiokanavat parantaisivat pohjoismaiden osalta tilannetta huomattavasti Lehdistö on ulkosuomalaisten identiteetin säilymisessä ratkaisevassa asemassa Tukea ulkosuomalaisten omille lehdille olisi siksi huomattavasti tehostettava Tämän koros-tamiseksi Suomi-Seur- a on jälleen kutsunut ulkosuomalaisten lehtien päätoimittajat vierailulle Suomeen kolmen vuoden mentyä edellisestä ensimmäisestä päätoimittajavierailusta Toisaalta olisi turvattava ulkosuomalaisille mahdollisuus jatkuvasti seurata Suomessa ilmestyvää lehdistöä Suomi-Seur- a on kuitenkin huolestuneena pannut merkille sanomal-ehtien jatkuvasti paisuvat jakelukustannukset jotka tilaus-maksuihin siirtyessään merkittävästi heikentävät ulkosuoma-laisten edellytyksiä näiden lehtien tilaamiseen Suomi-Seur- a katsoo että valtiovallan tuki ulkomaille tilattavien suoma-laisten lehtien kuljetusmaksukin osaltaan huomattavasti edistäisi ulkosuomalaisten yhteyksiä suomalaiseen yhteis-kuntaan Suomi-Seur- a katsoo että ulkosuomalaiset ovat Suomelle ja suomalaiselle kulttuurille tärkeä voimavara jonka mer-kitystä myöskään ulkopoliitikan ja ulkomaankaupan alalla ei tule unohtaa Turvaamalla ulkosuomalaisille ajankohtaista tietoa Suomesta tukea suomen kielen vaalimiselle sekä edellytykset omakieliseen luovaan kulttuuritoimintaan Suomi voi myös vahvistaa omaa asemaansa ja hyvää mainettaan maailmalla Kuka maksaa velat? Kun puhutaan biljoonien dollarien veloista summat tun-tuvat niin huimaavilta että ei niitä oikein voi käsittää Äsket-täin julkaistut tilastot Canadan liittohallituksen ja eri maakun-tien velkataakasta josta joudu-taan maksamaan suuria sum-mia korkoja joka kuukausi ei-vät ole miellyttävää luettavaa Esimerkiksi liittohallitus ja liit-tohallituksen alaiset teollisuu-det ovat velassa 1396 biljoo-naa Ontarion maakunta 407 biljoonaa eli 4277 dollaria jo-kaista henkilöä kohden johon kun lisätään liittohallituksen velka 5607 jokaista maan kan-salaista kohden tekee se jokai-selle Ontarion asukkaalle 9854 velkataakan jos nämä numerot pitävät paikkansa Yksin Onta-rion Hydro on velassa lähes 22 biljoonaa Näiden lukemien varjossa Ontarion hallituksen rahami nisteri Robert Nixon jo nyt val-mistaa meitä vastaanottamaan lisäveroja joita ilmeisesti vah-vistetaan maakunnan talous-arviossa syksyllä Nixon syyt-tää entistä toryhallitusta välin-pitämättömyydestä ja huoli-mattomasta varojen käytöstä Ontarion NDP:n johtaja Bob Rae vaatii että liberaalit täyt-tävät lupauksensa järjestää töi-tä työttömille ainoastaan työn avulla voi kansalaisten osto-kyky nousta teollisuus kukois-taa ja velkataakka vähentyä Jokainen maakunta Cana-dass- a on velassa Kuka ne tulee maksamaan kun maksun aika tulee? "Verot köyhälistön verta juo" — Pertti jätskistä pitää ottaa paperi ensin pois! — Vai niin totesi Pertti ja söi sen Malmia korpimaita Kalevalaa Moni-ilmeine- n Kostamus Elias Lönnrot kävi runonke-ruumatkoillaan myös Kosta-muksen ja Kontokin kylissä Kostamuksessa oli tuolloin kymmenen taloa Kontokissa kuusi Polku yhdisti kylän toi-siinsa Nyt Kontokkijärven rannal-la on kaupunki Kostamus Vuoriteollisuuslaitos on otta-nut Kostamusjärven käyttö-- a Teollisuusalueelta kau-punkiin on rakennettu pikitie Lönnrotin ja karjalaisten runon-laulajien yhteistyöstä syntyi Kale-vala jossa kerrotaan Sammosta Suomalaiset ja neuvostoliittolaiset ovat nyt yhdessä rakentaneet tuon Sammon Kostamus on ainutlaatuinen kaupunki Missään muualla maail-massa eivät sosialistisen ja kapita-listisen maan työläiset ole yhdessä rakentaneet kokonaista kaupun-kia teoUisuuslaitoksineen Kostamus on muutenkin ainut-kertainen Kaupunki on noussut Karjalan laulumaille seudulle jos-ta on kerätty aineisto kahden kan-san suomalaisten ja karjalaisten kansalliseepokseen Kun tähän vielä lisätään että Kostamuksen asukkaat edustavat kymmeniä eri neuvostokansalli-suuksi- a ja että kaupunki on keskel-lä koskematonta korpimaata Kos-tamuksen omintakeisen ilmapiirin perusainekset ovat koossa Kostamuksen kaupunkikuvassa ei ole paljonkaan sellaista mikä viittaisi seudun kalevalaiseen men-neisyyteen Kaupunki on nuori ja muistuttaa monin tavoin suoma-laista lähiötä Mutta kun nuoren kesäpukui-se- n kaupunkiväestön joukossa huomaa tummiin pukeutuneen huivipäisen karjalaismummon vieras muistaa taas olevansa enti-sillä laulumailla Kostamuksen seudun mennei-syys kansanperinne ja Kalevala ovat tärkeitä Kostamuksen oman kulttuurielämän kehittämiselle Kaupungin nuoret kunnostavat Kontokkijärven rantaan laajaa puistoaluetta Tänne nousee Kale-valapuis- to elävä yhdysside kan-sanperinteeseen Tietenkin Kostamuksessa har-rastetaan paljon muutakin kuin Kalevalaa Kaupungissa on kym-menittäin erilaisia harrastuskerho-ja judosta taidemaalaukseen myös Kalevalan mailla nuoret jär-jestävät disko-iltoj- a Kostamus on ulkoilua retkeilyä ja kalastusta harrastavalle unel-mien täyttymys Kaupungin lie-peillä hölkyttelijä voi törmätä kar-huun Kun Lönnrot lähti matkoilleen Karjalaan häntä varoitettiin asuk-kaiden vihamielisyydestä Pelotel-tiin murhilla ja ryöstöillä Kosta-muksella oli erityisen paha maine Karjalassa Lönnrot sai osakseen vieraanvaraisuutta ja ystävälli-syyttä — Kostamuksessa ei tah-dottu ottaa maksua ruuasta ja asunnosta kirjoitti Lönnrot mat-kapäiväkirjassaan Myös tänään meitä suomalaisia pelotellaan itärajan takaisilla kar-huilla Meille kerrotaan että rajan takana eletään ikävästi ja ankeasti kaikesta on puutetta Kostamuslaiset itse suomivat tuotannon palvelujen ja asumisen epäkohtia suorasukaisesti Puut-teita ei peitellä ne poistetaan Sen kuitenkin uskaltaa todeta että harvassa kaupungissa ihmiset suhtautuvat vieraaseen niin avoi-mesti ja ystävällisen uteliaasti kuin Kostamuksessa Karjalan kaivoskaupungilla on avoin katse JUKKA HEIKKINEN H f m Iitein S I 1 ! ~ fmmmm mmmffiMmmmm m t ! l~~jj: iM MmmMi!'' u ''V ??&% „'- -' 1 Y-i'ivÄv-f?- W-w '!r:' 'X vjisj&raivzsf&xsjy7 v A§ t "av: Wrzzwmmyr: % ZM% V1 'F — v & fe ras las 0mmm mx --siiaimmi t&f8iäivm%tm~~m JzäiJMM smmM O Kostamuslaiset ovat nuoria eri puolilta neuvostomaata saa-puneita Kaupungin oman kult-tuurielämän kehittämisessä Ka-levalalla on erikoisasema #Ä & fm?rfirMm 7 - wm w 4_ i - yj-- t xxt ol&v i?_j - " - ' - x- - -- ™nra™iS!M" b_ -- BB ' S Oh mmmjA D Kun Lönnrot kävi Kontokkijär-vell- ä rannalla seisoi kuusi taloa Nyt Kontokin itärannalla asuu lähes 30 000 kostamuslaista D Koko kaupunki juhli kun pre-sidentti Koivisto ja pääministeri Tihonov vihkivät Kostamuksen toisen ja kolmannen vaiheen 18 kesäkuuta - % '- - m kISII & IhpIb liÄrÄKvT ' "-- w - rHt_HMif i T : r ierF -- h r?F"sm iirr$~J-82tiS&rt"- : et tir! - m4?%-MmM- i I) J -- "'' Ma4rXm i BlIMIMBIllHI I ' f 4 t- - 'al iifflBslMaMBHIBBBHa D Kostamuksen vuoriteoll-isuuslaitos on kostamuslaisten ylpeys Laitos on päässyt palkin-tosijoille alan tuotantolaitosten välisessä sosialistisessa kilpa-ilussa jo kolme kertaa lyhyen toi-mintansa aikana ''HKRftf'1 |
Tags
Comments
Post a Comment for 000339
