1969-10-28-03 |
Previous | 3 of 4 | Next |
|
small (250x250 max)
medium (500x500 max)
Large
Extra Large
large ( > 500x500)
Full Resolution
|
This page
All
|
9
ViUacämpo
iäld MM:n
Osaka. — Filippiiniläinen Ber-n&
be" VMIacampo tuli äskettäin
. nyiikJkeilgrn kärpässarjan uudeksi
maadlimaQmasitariiksi ^itettuaan
Osakassa mestaruuden puolustajan,
japanilaisen Hiroiyuki Ebiharan pisteillä
15-eräiseasä ottelussa.
ViHacampo otti aloitteen käsiinsä
«nsi erästä lähtien ja säiiytti
sen lopptiun asti. Maailmanmesta^
ruutltaan ensammäisen kerran puo-lustatva
Ebihara joutud olemaan ko-
Lko ajan puolustuskannalla.
Vertakim nähtiin. Neljännessä
erässä ätä rupesi virtaamaan Ebiharan
nenästä. Uusi maailmainmae-tari
sai kummankin silmäkulma risa
auki.
Ruotsi voitti
Ikansanthiihdoii
Tukholma. — Ruotsi voitti pohjoismaisen
kansanhiihitomaaottelun
viime talvena. Se sai koflcoon 4,964,-
000 hiihtosuoritueta, josta pistelas-kujäsTjestelonän
mukaan kertyi 17,.
178,000 pistettä.
Suomi sijoittui toiseksi 13,347,740
. pisteellä ja Noria oli kolmas pistemäärällä
13,141,702.
Nykyisessä muodossaan kilpailu
. alkoi vuosi sitten. Silloinen voittaja
oli Norja; Pistelaskujärjestelmä
pohjautuu vuotta aiemmin tehtyihin
tuloksiin, ja ne suosivat selvästi
Ruotsia, joka nyt lisssi suorituksiaan
43 prosentilla.
kaikkiaan hiihdettiin kansanhiih-
, toa Pohjoismaissa viime talvena yli
130,000,000 kilometi-iä;
TUL:n voiiiiiisitelijat
meneivät'Puioläan'
Helsinki. — TUL:n /voimistelu-
Joukkue, joka matkustaa kilpailumatkalle
Puoilaaa24--30.1Q. on?aa
nut katsastusten jädOceen seuraavan
kokoonpanon:
Kari Heinonen, Reino Heino,.Lasse
Laine, Veli Salminen ja Jarmo
Lehto.
Joukkueen johtajana läbtee matkaan
TUL:n voimistelugaoston pu-heenjoJhitaija-
valmentaja Esko Rait
tanen.
AC MUan vei . \ , .
jalkapalloa
maailmanoupin
Buenos Aires. Italialaisjouk-kue
AC Milan voitti keskiviikkoiltana
ensimmädsen kesTan jalkapallon
maailmancupin huolimatta siitä,
että se hävisi Buenos Airesissa
argentiinalaiselle B^studiantesille
maalein 1—2. Italialaiset voittivat
ensimmäisen osaottelun kotacentäl-lään
3—0.
Riveaa vei italialaiset johtoon,
mutta hänen hieman ennen ensim-m
utt a hieman ennen ensim-
Anguirre Suarez hanlkkivat kotijouk
kueelle maalin voiton.
saub
^ Pitämässäön koikoukseasa 22 pnä
lokakuuta hiyväksiyi Uittoboimiikunta
ifusiksi iliiton ennätyfksiiksl seuraavat:
Suunjuiblliien. imestaruuskilpailuis-sa
Port Arthurissa:
Alle 15 V. pojÄt Ken Salo, Alea-ts
A.C. lOm 78 c.
Moukari ikäm. Alfred Widgren,
Is&u A.C., 2« m 95 c.
®edcä Ailerts-Visani kilpailuissa
Wam»pissa" 7 pnä syyskuuta:
Keihäs yi. Bill HeiSdcUä Yritys
A.C. 74 m 75 c.
Kuula alle 15 V. pojat Ken Salo
Alepts A.C., 10 m 82 c.
100 m; ^ 15 V. pojat Devvey-
Plinloff Alerts A.C. 13.0.
Samalla (kiiititää ildittotoimiikunta
Lyyli ja Jussi Pärssistä liitolle tekemästään
lahjoituksesta, siitä kil-paillaan
alle 21 v. 1500 m juoksussa
ensi Icesän suuajuhUssamme.
Kiitos Lyyli ja Jussi taaskia
TVöläisuir^eilu terveisin,
Liittotoimikunta,
Paavo Vaurio, sihteeri.
VAIKEA LÄKSY
Pueblo-lähetystö onnistui — me
emme tulleet tietämään paljoa
Pohjois-Koreasta, mutta opimme
paljon USA :n sotalaivastosta.
— Gil Stern
IfeLsinlM. — Suomessa lopetetaan
sy^amaatin IcijyttÖ, elintam-keteoilUsuuidessa
marrasikuu;n 1. päivältä
ISJilien. Elintarviketeollisuus^
liitto on päättänyt kehottaa jäse-niään
ioipettamaan sy^amat^tin elin^
tarvikikeiden makeutmsaineieina tois.
taiselksi.
PäSitös on tehty viranomaisten
kanssa käytyjen neuvottelujen jälkeen
Ja yhteisynmiän-yksessä heidän
kanssaan.
Sykilamaattia käytetä^ Suomes-sa
pääasiassa soik«ritau)ti6ill(e tarkoi.
-tetuissa elintarvikevaibnisteissa sekä
joissakin keinomehuissa, virvoitusjuomissa,
laihdutuskekseissä ja so*
kmpalojeh sijasta käytetyissä eräi^
sä makeutiistableteissa.
Poisitamispäätös koskee sekä ulkomaina
tuotuja että kotimaassa
valmistettuja tai-vikkeita. : Niiden
valmistus ja myynti keskeytetään
ainakin siihen saakka kunnes syk-lamaatin
todelliset vaikutukset ihmiseen
on saatu tutkituiksi. Sno-messa
ei tällaiseen , tutkimukseeni
lääikistöhallituksesta saadun tiedon
mukaan ole mahdDllisuuksia,
joten on jäätäivä odottamaan ulkomaisia
tuloksia. Suomessa puuttuu
alan tutkimuslaitos.
— Elintarviketeollisuusliiton jä;
smtllB^n antama kehotus on siinä;
määrin' veHivodttavai että uskon e!;-
tei kukaan jää sitä huomioon ottamatta,
totesi liiton toimitusjohtaja
maist. Seppo Laurila. —:- Jos sykla-maattia
on käytetty, on siitä yleensä
mainirata pakkauksessa jo siitäkin
sj^tä, että syklamaatti on ollut
suosittuaj sen mainitsemista ei ole
edes haluttU' kaihtaa. Tosin on sellaisiakin
tapauksia, että vain mainitaan
yleensä keinotekoisesta ma-keutuik)
5ci:ita. 'ndtääkeeni tämäkin
on sallittua.
E);intia)iiviilQ6teoUisuudeIlanune ei
ole ollut mitään erityistä mielenkiintoa
syfclamaatin käyttöön. Mutta
kun sokeritaulujet ja laihduttajat
ovat tarvinneet sokeritonta makeutta,
on heille täytynyt oila jotakin
tarjottavana.
Syfclamaattia on Suomessa käy-^
tetty 5—10 vuoden ajan;
Myynnin lopettaminen merkitsee
luonnollisesti sitä että kaupan portaaseen
jää varastoja, mutta .nämä
eivät: liene kovin suurta luokkaa.
Oman vaikeutensa tuottanee myös
se, että muualla tuottanee myös se
että muualla syklamaatti poistetaan
vasta vuodenvaihteessa, mainitsi
toimitusjohtaja Laurila.
Ti&tai, lokaik. 28. p. -rrr Tuesdsy, Oct. 28, 1969 Sivu 3
SOON KUULUMISIA
Dmitri Gudkov:
Sotilacslkonieeh
surmaDSsyöksfy
Saigon. — Kuusitoista ihmistä
menetti henkensä, kun amerildialai-nen
isotilaskone /{syöksyi maahan
lähellä Saigonin Tan Son Nhutin
lentokej^Mää, kerrottiin sotilaspiireistä
Saigonissa.
Arabien tunteet kuohuvat;
Libanon tuomitaan mietenosoitiritsissa
Pariisia —jVIuu arabimaailma
tuomitsi viime torstaina täydellisesti
Libanonin samalla kun
taistelut jatkuivat libanonilaisten
ja Israelissa olevan kotir
seutunsa takaisinvaltaukseen
pyrkivien palestiinalaisten sissien
välillä.
Arabilehtimiesten ja radiopu-hujien
oli vaikea löytää kyllin
voimakkaita sanoja Libanonin
armeijan tuomitsemiseksi sen
liittolaisten ja palestiinalaisten
vastustajien kanssa".
- -Libya. Joukottain ihmisiä
osoitti torstaina, toisena peräkkäisenä
päivänä mieltään Libanonia
vastaan Tripolin kaduilla.;
Opiskelijat ; esittivät vastalause-:
nootin Libanonin suurlähetystölle
ja sisäministeri Moussa Ah-madin
johtama AI Fatahin tuke-
, . , , mistä varten perustettu libyalai-vuoksi,
etta se on vuodattanut ^^^.^^^ torstaiksi puo-palestiinalaisten
eikä yhteisen vihollisen
verta".
Libanonin vastaisia mielenosoituksia
sattui Irakissa, Syyriassa,
Jordaniassa ja Libyassa. Damaskoksessa
järjestettiin puoleltapäivin
suuri kansanmarssi, ja
Bagdadissa väkijoukko- hyökkäsi
Libanonin suurlähetystöön, repi
alas Libanonin lipun ja korvasi
sen Palestiinan vastarintaliikkeen
lipulla.
Samalla kun Bagdadin mellak-ka°
oIi vielä Icäynnissä, Irakin hallitus
lähetti vastalausenootin L i banonin
hallitukselle. Ammanissa
kansanjoukko poltti laadulla L i banonin
lipun ja samalla myös
Yhdysvaltain lipun. Kuningas
Hussein kutsui luokseen Libanonin
suurlähettilään ilmaistaak-seen
hänelle valittelunsa Libanonin
tapahtumien vuoksi.
Damaskoksessa tuhansia syyrialaisia
osallistui hallitsevan baath-puolueen
järjestämään kansankokoukseen,
jossa puhujat syyttivät
Libanonia "amerikkalaisen
ja siionilaisen imperialismin agen
tiksi". Syyrian armeijan .komentaja
FadissaMourad kertoi joukolle,
että puolue ja arabien massat
pyytävät jälleen "kaikkia
arabimaita katkaisemaan diplomaattiset,
taloudelliset, poliittiset
ja sotilaalliset suhteensa Israelin
Ien päivän yleislakkoa mielenosoi
tuksena Libanonin viranomaisille
Algeriassa aamulehti E l Moud-jahid
syytti Libanonin armeijaa
j a johtajia rikollisesta hyökkäys-toiminnasta
palestiinalaisia sissejä
vastaan. "Libanonin taantumukselliset
vallanpitäjät" ovat
lehden mukaan osoittaneet olevansa
liittolaissuhteessa "israelilaisiin
vallananastajiin, joiden
kanssa he ovat salaa yhteistyössä
Palestiinan kansan vastarinnan
tukahduttamiseksi pettäen siten
koko arabikansan". ^.
Sudanin hallitus pyysi torstaina
Libanonin hallitusta yhtymään
kiireesti toimiin Libanonin
armeijan ja sissien välisten taistelujen
pysäyttämiseksi ja korosti,
ettei Sudan voi hyväksyä sitä,
että yksikään arabimaa vastustaa
sissien oikeutta taistella vapaasti
oikeuksiensa palauttamisen puolesta.
Marokon; Istiqlal-puolue lä^
hetti presidentti HelouUe sähkeen;
jossa vaaditaan hänen henkilökohtaista
väliintuloaan taistelujen
lopettamiseksi. Voimakas
Marokon .yleinen ammattiliitto
lähetti Libanoniin sähkeen, jossa
tuomitaan jyrkästi Libanonin
hallituksen hyökkäykset "palestiinalaisia
aseveljiämme vastaan"
Vhteismarkkiniin huoii
EingilantiJaisessa Daily Express-lehdessä
julkaistiin 8. 10. mielen-kiintoinen
uutinen. Lehden Pariisin
kirjeenvaihtaja kirjoittaa, että Raiis
kan ja sen yhtejsmarkkinajärje&tön
muiden valtioiden välillä on kjT)sy.;
mässä uusi konflikti. Tällä kertaa
ei ole kyse Englannin liittymi^slä
EEC:hen, vaan Neuvostoliiton ja
Ranskan välisestä taloudellisesta
yhteistyöstä: Yhtdsmaikkinat ovat
tyytymtttömiä Ranskan allekiijoi-tettua
kulirvan vuoden toukokuussa
uuden kauppasopimuks^ Neuvoör
toliiton kanssa, jonka mukaan maiden
välisen kaupan määrän tulee
kaksinkertaistua w. 1970—74.
Yhteismarkkinat vaativat kontroL
Iin alaisiksi Neuvostoliiton ja Ranskan
taloudelliset suhteet. Lehtitietojen
mukaan Ranskan hallitus on
vastannut melko jyrkässä muodossa
että kaikki taloudelliset vaihdot
Neuvostoliiton ja muiden sosialististen
maiden kanssa tulevat pohjautumaan
ennen kaikkea poliittis
siin eikä puhtaasti kaupallisiin periaatteisiin.
Yhteismarkkinoiden pomot eivät
sattumalta lyö hätärumpua Neuvostoliiton
ja Ranskan taloudellisten
kontaktien johdosta. Eikä heitä
suinkaan huolestuta se, että Ranska
lyö mahdollisesti laimin Roompn
sopimuksen. Kysymys on laajempi
ja syvempi. Nyt on kysymys mj'öö
talkeista poliittisista periaatteista.
Ranskan ja Neuvostoliiton taloudellinen
yhteisfayö on muodostunut vakavaksi
tekijäksi Ranskan taloudelliselle
kehitykselle. Tämä yhteistyö
on avannut uudet markkinat ranskalaisille
tavai^iile ja uudet tulevaisuudennäkymät
Ranskan teollisuudelle.
Yli puolet Randcan Neuvostoliittoon
suuntautuvasta viennistä,
jonka kokonaissumma on
3,650 miljoonaa Ranskan frangia
Camadassa vierailulla ollut prinssi Philip kävi yihdes-sätoista
kaupungissa ja samanailkaiselsti iHmbitattiin,
että Englannin kuningattaren joulutervehdys esitetään
sanomalehdistön välityksellä eikä hertkilöfeoihtaiseniai sa
nomana radiossa, kuten on ollut 'tapana nrienneiinä vuo-
,sina. • . •
Sairaailatyöläiset
laililkoofn Quebecistäa?
Quebec City. — Quebecin terveysministeri
Jean-Paul Cloutier
sanoi viikonlopulla että maakunnan
terveysministeriö tulee järjestämään
Quebecissa "hätätilater-veyspalvelun"
jos maakunnan sai-raalatyöläiset
menevät lakkoon.
Sairaalatyöläiset ovat uhanneet
lakkoutua ensi kuun aikana ellei
palkka- ja työehtosopimuksista
päästä yksimielisyyteen.
Yli 85,000 sairaalatyöläistä on
neuvotelleet uudesta sopimuksesi
ta maakunnan sairaalayhdistyk-sen
kanssa vuoden 1068 toukokuusta
lähtien.
Bennett vaatii -
Otitawaia lopettamaan
satamaAakon
Victoria. — British Columbian
pääministeri W. A. C. Bennett on
pyytänyt liittohallitusta sekaantumaan
maakunnan satamatyöläisten
lakkoon ja lopettamaan
sen hetikohtaisesti määräämällä
pakollisen sovinto-oikeuden työkiistan
ratkaisemiseksi.
"Minä olen ollut tähän asti hiljaa",
sanoi Bennett, "mutta nyt
minä pyydän pääministeriä esittämään
alahuoneessa lain, jonka
nojalla voitaisiin pakoittaa työläiset
takaisin työhön jä palauttaa
meidän mahtavat länsirannikon
satamat normaaliin tpimin-taansa."
MIKSI EPÄILLÄ
- r Sinähän sanoit, että ne olivat
kaksoset. Mutta tässä valokuvassahan
on vain yksi.
~ Niin, toinen on aivnn »amnn
v. 1964—69, koöslAii teoliisuuslaiU
teista.
Raiiskan talous- ja finanssaminis-teriön
virallisesta tiedonannosta
käy selville, että nykyisin kojeita
ja laitteitat tuottavassa Ranskan
teollisuudessa yksi työläinen 12:s}a
työskentelee Neuvostoliiton viennin
hyväksi, Täjän voidaan lisätä, että
Neuvostoliiton markkinat muodostavat
hyvin tärkeät menekkimark-kinat
myös Ranskan kulutustavaroita
valmistavalle teollisuudelle. Les
Eches -'lehden tietojen mukaan
Neuvostoliitto osti V. 1968 Ransr
kasta 53,3 miljoonan frangin arvosta
jalkineita, 48 miljoonan arvosta
villalankaa- ja -kankaita, 13,6 miljoonan
arvosta, synteettisiä ja kei
nokuituja, 35 miljoonan arvosta
epäorgaanisia ja 28 miljoonan frangin
arvosta orgaanisia lannoitteita.
Ranskan ja Neuvostoliiton välisten
taloudellisten suhteiden erikoi-ruus
perustuu siihen, että ne estävät
kilpa taistelun, johon yhteismarkkinoiden
"yhteistyö" perustuu
ja seuraavat näiden maiden moncs-
.>a suhteessa toisiaan täydentävien
talouksien kooperointilinjaa. .\eu-1
vostoliiton talouden stabili ja kriisi->
tön kehitys herättää ranskalaisissa
kauppakumppaneissa varmuuden
huomispäivästä ja sallii kehiteltävän
taloudellisia suunnitelmia pitkäaikaiselta
pohjalta.
Puhtaasti taloudellisesti Ranskan
ja Neuvostoliiton välinen yhteistyö
heittää haasteen yhteismarkkinoil,
le, jotka ovat julistaneet olevansa
ihmelääke Länsi-Euroopan talouselämän
onnettomuuksille. Tämä
yhteistyö todistaa, että kummallekin
osapuolelle edulliset kauppasuhteet
voivat kehittyä molemniin-puoUselta
pohjalta Euroopan kapitalististen
ja -sosialististen maiden
välillä EEC:n ulkopuolella.
Kysymyksen poliittisella puolella
on vieläkin suurempi merkitys.
Ranskan ja Neuvostoliiton esimerkki
korostaa sitä, miten teennäiset
ovat lännessä Juotujen suljettujen
taloudellisten • ryhmittymion puit-teet.
Tässä yhteydessä havainnollistuu
kysymys ylelseui-ooppalais^n
taloudellisen yhteistyön organisoinnin
välttämättömyydestä,
Bi-ysselin byrokraatit yrittävät
pelasitaa turmioon tuomitun lapsensa
— yhteismarkkinat — rakentaen
suunnitelmia markkinoiden "syventämiseksi"
ja "laajentamiseksi"
Englannin sekä muiden kapitalistimaiden
kustannuksella kuin myös
vedoten Rooman sopimukseen viivyttääkseen
ja jarruttaakseen lännen
ja idän välillä kehittyviä yhteyksiä.
Tässä kohdin ne muistuttavat
NATOn johtajia, jotka myös
haluaisivat ottaa käsiinsä asian po
liittisten suhteiden laukaiseminen
sosialistimaihin — "laukaistaak-fcen"
ne kylmän sodan asemista.
50 te$keä jäi
suremaan
Lagos, Nigeria; — Viikonlopulla
tiedoitettiin, että Nigerian
vanhin mies ja perinteellinen
Idanre-osavaltion yksinvaltias,
kuningas Aladegbule Aroloye
Arubiesi III kuoli 144 vuoden
ikäisenä.
Hänen sanotaan jättäneen jälkeensä
50 vaimoa, 200 lasta ja yli
2,000 lastenlasta sekä lastcnlas-tenlasta.
Sault Ste. Marie. — Syksy näyttää
täällä Soonkin perukalla muuttuvan
v^ähitefllen •talveksi^ lokakuun
21 päivänä tägne saatiin
lumipeite,' muita se 'tiili sulaan
maahan, joten on mahdollista, että,
se vielä suliaa pöis.^ Mutta se oli'
kuitenkin vain^ ensimmäinen varoitus
tulevasta' talvesta. '.
Lumentulosta. voi kuitenkin oUa
hyvillään eshneikiksi 'metsästälät,'
sillä lumessa näkyy riistan jäljet,
ja näin oilen saa helpoimtiln selville
missä niitä mooseja eJi harviä liikkuu.
Täällä sioossa Olikin nyt miehillä
oHutmetsäistysaikaä, sillä suu-itn
terästehtaan 'lakko on jättänyt,
tuhansia henkilöitä työttömiksi ja'
KaUe Ojalan
muistolle
Kalle Ojala kuoli hilfattain kotonaan
Kakabeka FallsiUa R. R l
alueella. Hän oli koko elämänsä
ahkera työmies ja jätti jälkeensä
paljon kättensä töitä;
Ahkeran vaimonsa kanssa Kalle
Ojalalla oli aiina aikaa antaa apuaan
järjestötehtävissä. Esimerkiksi ne
mailit ovat mittaamattomat, jotka
hän kulki toimiessaan lelhtiemme
asiamiehenä. Hänen kätensä oli aina
antoisa kun oli kysymys järjestömme
eduista.
Kalle Ojala työskenteli pitkän aikaa
maantietöissä. Koti hänellä oli
kunnossa ja sivutöinään hän rakenteli
huviloita järven rantaan, vaimonsa
Ainon avustamana.
Tunsin Kallen melkein 40 vuotta
ja aina muistan hänet rehtinä toverina,
joten voin- sanoa, että häiien
poismenonsa teki minuun aidon vaikutuksen.
Kauniit olivat kukkalaitteet Kalle
Ojalan viimeisellä matkalla. :
Toivon Ainolle tahdonlujuutta
kestää häntä kohdannut sumi suru.
— Basilius.
TORONTON KUULUMISIA
Toronto. — CSJ :n Toronton osas
ton kukausikokous on haalilla
maanantaina marraskuun 3 päivänä,
kello 8 illalla. Johtokunta
on harkinnut jos talviaikana pidet
täisiin nämä kokoukset sunnuntaisin,
tästä voidaan vaihtaa mielipiteitä
tulevassa kokouksessa.
Saapukaa kaikki jäsenet kokoukseen.
Yhdessä keskustellen saamme
asiat hyvään päätökseen. Suu-rii|^
tehtävä on ensi kesän suurjuhlien
pärjestely.
Toimen Naisten järjestämä käytettyjen
tavaroiden myynti on
Don-haalilla perjantaina ja lauantaina
marrask. 7 ja 8 päivänä.
kuulumisia
Thunder Bay. — Keskusleltu«i!ii
eräitten, yksilöjen herättcmästä o jaluksesta,
että laajalti tunnetun Bay
kadun nimi muutettaisiin "Finlandia"
kaduksi, CSJ:n Port Arthurin
osasto omaksui asiasta kielteistr;
kannan sillä perusteella, että se aiheuttaisi
historiallisestr ja kultluu-riperinteellisesti
enemmän sekaannusta
kuin asiain selvittelyä.
Noin 600 Thunder Bay vjljaele-vaattorien
työläistä voi joutua pois
työstä tänä talvena jos viljamarkkinat
eivät parane huomattavasti arvioi
Grain Handlei-s union osaston
no. 650 puheenjohtaja Frank Ma-zur;
Hän palasi äskettäin Winnipcg-ista
käytyään neuvotteluja viljaele-i
vaa'ttori-yhtiöiden virkailijain kanssa.
Työläisillä tulee kylmä vuosi
ellei tilanne muutu, sanoi hän.
Järvienpään viljaelevaattoi-eissu
ori nyt varastossa 71,000,000 bush-clia
verrattuna samaan aikaan viime
vuonna cli vain 503,000 bushe-lia.
Port Arthurin John Street ehdotettiin
muutettavaksi River TeiTacc-kaduksi
kaupungin rajasta Algon^.a-katuun
asti. Myös lasketaan likiiyie-märi
John ja Clankston katujen välille,
ilnwitti kaupungin työlautakunta
viime viikon lopulla. — ATH.
Finlandia-kuoron syyskonsertti-päivä
on marrask. 16, Silloin taas
saamme nauttia monipuolisesta
musikaalisesta ohjelmasta. Kuoron
harjoitukset ovat joka keskiviikko
ilta, tervetuloa mukaan.
Näyttämökomitea tiedoittaa, että
harjoituksen alla on näytelmä Nel
jä Naista, Elsa Romanoffin johdolla.
Sen pitäisi olla valmis esitettäväksi
marraskuun lopulla.
Lasten joulujuhlaakin valmistellaan.
Päiväksi on määrätty joulukuun
21. Kaikki lapset ovat tervetulleita.
Uuden' Vuoden Kabaretin pöy-täpaikkoja
saa tilata haalilta. Hyvä
soitto on varattu, siis on parasta
tilata paikat ajoissa, sillä
niitä on vain rajoitettu määrä.
kuiflemaiU mukaan monta onkin
oänststimut saamaan tähtäimiinsä
nättS; luonnon fcrmmunpäitäi vaikka
metsässä oiÄin vielä ollut lehdet
puissa.
Yleisesti elämä täällä Soossa on
ollut hjyvin häijaista koko tämän
^ k ^ ja tämä johtuu ilmeisesti
teä^stehtaän lakosta, joka jatkuu
edelleen.
Keskustelin hiljattain Steelton
haalin talonmiehen kanssa ja Hän
sanoi • baaliUakin olevan hiljaista,
koska näyttää siltä kuin ihmiset ei^
vät edes uskaltaisi mennä naimisiin,
jotta haalia voitaisiin vuokrata häitä
varten. Talonmies arveli kuiteur
kin, että kun lakko on sovittu niin
kyllä sitä sitten taas alkaa syntyä
uusia avioparejakin.
Hiljaista on myös lehtienmie le-vitysriiitamalla.
Ei näytä uusia tilaajia
ilmestyvän, mutta onhan meil
lä vielä aikaa ja toivottavasti saam- •
me tehtyä jotain asian korjaamiseksi.
— S-nen. 1
Fintandia-kuoron
konsertti 16 pnä
Toronto. — Miltei sata vuotta
vanha lokakuun lumenluloennätys
lyötiin reilusti täällä Torontossa tk.
22 päivää vastaisena yönä. .Entinen
ennätys vuodelta- 1875 oli y.y
jaa 31^ tuumaa mutta nyt mittamiehet
sanoivat todenneensa keskiviikkoaamuna,
että toisin paikoin
tässä kaupungissa oli yön aikana
tullut, lunta 4 ja toisin paikoin jopa
viisikin tuumaa. Ilmat näyttävät
nyt sellaisilta ,että tuo lumi pysyykin
maassa useita päiviä;
Ennätyksistä puheen ollen voimme
panna merkille, että Finlandia
kuoron jäsenet ovat tänä syksynä
panneet töpinäksi myös aivan eu-nätysmääräisesti.
Liekö syynä tämä
aikainen talven tulo vai onko
asiaan vaikuttanut Suomesta haettu
elämän eliksiiri. Niin oa kuitenkin
asia, että kuoron syyskonserLti on
tänä sjksynä kokonaista 3 viikko*:
aikaisemmin kuin tavallisesti, eli
marraskuun 16 päivänä. Se alkaa
kello 4 ip.
Tässä konsertissa kuoro esittää,
niitä lauluja, joita CSJ:n laulajat
esittiväil Suomi-re'.kellään. Ohjelmassa
on paljon muutakin. Kuorolaiset
haluavat erikoisesti näin etukäteen
tiedoittaa, että ukrainalaisten
sekakuoro on luvannut tulla
Don haalille tähän konserttitilaisuuteen
ja esittää myös siellä muutamia
lauluja. •
Tätä kirjoitettaessa ei ohjelma
ole vielä aivan valmis, mutta SuOr
mi-re'vkeläisiltä on tulossa, hauska
matkakronikjca Ja useita hyviä ohjelmanumeroita
on nyt jo tiedossa
yllämainittujen lisäksi.
Kuoi^ harjoittelee taas säännöllisesti
keskiviikkoilloin ja johtajana
on edelleenkin Paul Hietala. Uudet
laulajat ovat aina tei-vetulleita jouk
koon. — John.
Rosvojen saaliiksi
$150,000 Lontoossa
Lontoo. — Nuijittuaan turvalU
.suusvartijoita ja ammuttuaan eräs- i
tä vanhtmpaa miestä pankkirosvot j
puisivat pake-iemaan rikospaikalta.;
Iällä viikolla noin $150,000 saaliin
ka^n-sa. RyösJö tapahtui Lontoor.
itäpäässä sijaitsevan Midland pankin
e<Uistalla tun'allisuusvartijoiden
siirtäessä rahoja kuljetusvaunusta
pankkiin.
Älä- välitä —
anna Heynon välittää
soita ROLF HEYNO
toimeen 483-8522
kotun 488-4122
Desmond K.
Sweeny Realtor
485 Eglinlon Ave. E.
Toronto 7 Ontario
Toronto Real Estate Boaidui jaseai
Viimoksikuiunut oli hyvin muis
torikiis kesä ainakin CSJ:n laulu
kuoroille.
Mielenkiinnolla myös kuunneltiin
Clinton haalilla Suomi-matkaLlijain
luomia suullisia uutisia heitä kohtaan
osoitetusta lämpimästä kohtie-lu.?
la . syinnyinmaassa.
Olihan sekin .suuri elämys Min-nie
Vainiolle kun Neuvostoliitosta
matkusti hänen veljensä yaimolnce))
Helsinkiin tapaamaan sisartaan; He
eivät olleet 30 vuoteen iiähneet toii-siaan.
•
Asiasta toiseen. Nyt on ne 18 päivän
tarissitikin ohitettu ja sitä iltaa
monet kunnioittivat poissaolollaah
Uusi yritys tehdään kuiteinkin marraskuun
14 pnä, kello 9—1 Iltaan
tai oikeammin aamutupn^iUe , asti.
Tämä tilaisims,; ne kuuluisat kalas-tajain
tanssit, on Clinton haalilla
2605 E. Pender St. Tiketit ovat etukäteen
$2.00 ja ovella $3.00. ,
Ryh!<.ykääpä äidit valmistamaan
lapsia, niitä kuusijuhlia yarten. Sc
on joulukuun 21 pnä;
Markkinat, joita varten on jo
saatu hyviä lahjayoittpja, ovat mar-iaskuun
29 i>nä alkaen kello 5 ip.
Tilaisuus alkaa "kumnaila ulerial-
Olga Hauskalle kiitokset lahjacsi-nei.
stä bingoa varten.
Meillä on myös tietoa eräästä
nuoresta neitosesta, joka on "luvnn-nut
tulla johtajaksi, jos saanimc
kuoli-on koolle. Mitähän olisij joa
jyhdyltäLslin puolin ja toisin oikein
tosi^ttielessä toUneen? — S.S.P.
VAIVAAKO TEITÄ
KORKEA VERENPAINE
REUMA SAIRAUDET
KÄSIEN JÄYKKYYS
PITKÄAIKAINEN PÄÄNSÄRKY
^UNETTOMUUS _ - ,
Kokeilkaa' tieteelUsesU : tatkittaa masneettirengasta. Se auttaa.
Lääketiede on suorittaant perusteellisia tutkimuksia jaimiuKsa—
Englannissa—Amerikassa—^NeavostoUitossa ja muissa maissa ympäri
maapallon.'Patentoitu 43 maassa.
Jollainen, joka kerran on käjitänyt magneetti tcr^-eysrengasta on
täysin valcnnttunul sen (errehdytt&vistä vaikutuitscsta.
Prof. Na|{agawan tutkimukset Tokion YIiopistos.sa osoittavat, että
veren kulkiessa matrneetlikentän läpi se ionisoitui ja syntyi heikko
eleetromotorinen voima.
IIoidettaes.sa korkea» verenpainetta, eri reumasairauksia, unettomuutta,
pitkäaikaista päänsäfkyST peräti 609r kochenkilöistit todettiin
parantava vaikutus jo 2 viikon kuluessa.
Tilatkaa jo tänään, tyylikkäästi muotoiltu, tieteellisesti tutkiUu
loiilan värinen magneetti rengas. Se maksaa A-aiin $10.95 kpl.
Ontarion asukkaat lisätkää 5% myyntivero.
PUHELIN 751-2938 . .•. •
Leikatkaa hiti j a lähettäkää
BAND SALES' • ' ' /
Box 3, Scarbor«ugli, Ontario .
Shekki tai maksuosoitus seuroa tilausta •
Tl'nim ;.>....... . . k i d . magneetti terveys liigasta
naLscUc miehelle . •
plenl/keskikokO/suuri
NUnl . ; . . . . . . . . . . . . . . . . . . " . . . . . . . ; . . . . . ..
Osoite . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 1 . . . . . . . . . . ^.
Object Description
| Rating | |
| Title | Vapaus, October 28, 1969 |
| Language | fi |
| Subject | Finnish--Canadians--Newspapers |
| Publisher | Vapaus Publishing Co |
| Date | 1969-10-28 |
| Type | text |
| Format | application/pdf |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| Identifier | Vapaus691028 |
Description
| Title | 1969-10-28-03 |
| OCR text |
9
ViUacämpo
iäld MM:n
Osaka. — Filippiiniläinen Ber-n&
be" VMIacampo tuli äskettäin
. nyiikJkeilgrn kärpässarjan uudeksi
maadlimaQmasitariiksi ^itettuaan
Osakassa mestaruuden puolustajan,
japanilaisen Hiroiyuki Ebiharan pisteillä
15-eräiseasä ottelussa.
ViHacampo otti aloitteen käsiinsä
«nsi erästä lähtien ja säiiytti
sen lopptiun asti. Maailmanmesta^
ruutltaan ensammäisen kerran puo-lustatva
Ebihara joutud olemaan ko-
Lko ajan puolustuskannalla.
Vertakim nähtiin. Neljännessä
erässä ätä rupesi virtaamaan Ebiharan
nenästä. Uusi maailmainmae-tari
sai kummankin silmäkulma risa
auki.
Ruotsi voitti
Ikansanthiihdoii
Tukholma. — Ruotsi voitti pohjoismaisen
kansanhiihitomaaottelun
viime talvena. Se sai koflcoon 4,964,-
000 hiihtosuoritueta, josta pistelas-kujäsTjestelonän
mukaan kertyi 17,.
178,000 pistettä.
Suomi sijoittui toiseksi 13,347,740
. pisteellä ja Noria oli kolmas pistemäärällä
13,141,702.
Nykyisessä muodossaan kilpailu
. alkoi vuosi sitten. Silloinen voittaja
oli Norja; Pistelaskujärjestelmä
pohjautuu vuotta aiemmin tehtyihin
tuloksiin, ja ne suosivat selvästi
Ruotsia, joka nyt lisssi suorituksiaan
43 prosentilla.
kaikkiaan hiihdettiin kansanhiih-
, toa Pohjoismaissa viime talvena yli
130,000,000 kilometi-iä;
TUL:n voiiiiiisitelijat
meneivät'Puioläan'
Helsinki. — TUL:n /voimistelu-
Joukkue, joka matkustaa kilpailumatkalle
Puoilaaa24--30.1Q. on?aa
nut katsastusten jädOceen seuraavan
kokoonpanon:
Kari Heinonen, Reino Heino,.Lasse
Laine, Veli Salminen ja Jarmo
Lehto.
Joukkueen johtajana läbtee matkaan
TUL:n voimistelugaoston pu-heenjoJhitaija-
valmentaja Esko Rait
tanen.
AC MUan vei . \ , .
jalkapalloa
maailmanoupin
Buenos Aires. Italialaisjouk-kue
AC Milan voitti keskiviikkoiltana
ensimmädsen kesTan jalkapallon
maailmancupin huolimatta siitä,
että se hävisi Buenos Airesissa
argentiinalaiselle B^studiantesille
maalein 1—2. Italialaiset voittivat
ensimmäisen osaottelun kotacentäl-lään
3—0.
Riveaa vei italialaiset johtoon,
mutta hänen hieman ennen ensim-m
utt a hieman ennen ensim-
Anguirre Suarez hanlkkivat kotijouk
kueelle maalin voiton.
saub
^ Pitämässäön koikoukseasa 22 pnä
lokakuuta hiyväksiyi Uittoboimiikunta
ifusiksi iliiton ennätyfksiiksl seuraavat:
Suunjuiblliien. imestaruuskilpailuis-sa
Port Arthurissa:
Alle 15 V. pojÄt Ken Salo, Alea-ts
A.C. lOm 78 c.
Moukari ikäm. Alfred Widgren,
Is&u A.C., 2« m 95 c.
®edcä Ailerts-Visani kilpailuissa
Wam»pissa" 7 pnä syyskuuta:
Keihäs yi. Bill HeiSdcUä Yritys
A.C. 74 m 75 c.
Kuula alle 15 V. pojat Ken Salo
Alepts A.C., 10 m 82 c.
100 m; ^ 15 V. pojat Devvey-
Plinloff Alerts A.C. 13.0.
Samalla (kiiititää ildittotoimiikunta
Lyyli ja Jussi Pärssistä liitolle tekemästään
lahjoituksesta, siitä kil-paillaan
alle 21 v. 1500 m juoksussa
ensi Icesän suuajuhUssamme.
Kiitos Lyyli ja Jussi taaskia
TVöläisuir^eilu terveisin,
Liittotoimikunta,
Paavo Vaurio, sihteeri.
VAIKEA LÄKSY
Pueblo-lähetystö onnistui — me
emme tulleet tietämään paljoa
Pohjois-Koreasta, mutta opimme
paljon USA :n sotalaivastosta.
— Gil Stern
IfeLsinlM. — Suomessa lopetetaan
sy^amaatin IcijyttÖ, elintam-keteoilUsuuidessa
marrasikuu;n 1. päivältä
ISJilien. Elintarviketeollisuus^
liitto on päättänyt kehottaa jäse-niään
ioipettamaan sy^amat^tin elin^
tarvikikeiden makeutmsaineieina tois.
taiselksi.
PäSitös on tehty viranomaisten
kanssa käytyjen neuvottelujen jälkeen
Ja yhteisynmiän-yksessä heidän
kanssaan.
Sykilamaattia käytetä^ Suomes-sa
pääasiassa soik«ritau)ti6ill(e tarkoi.
-tetuissa elintarvikevaibnisteissa sekä
joissakin keinomehuissa, virvoitusjuomissa,
laihdutuskekseissä ja so*
kmpalojeh sijasta käytetyissä eräi^
sä makeutiistableteissa.
Poisitamispäätös koskee sekä ulkomaina
tuotuja että kotimaassa
valmistettuja tai-vikkeita. : Niiden
valmistus ja myynti keskeytetään
ainakin siihen saakka kunnes syk-lamaatin
todelliset vaikutukset ihmiseen
on saatu tutkituiksi. Sno-messa
ei tällaiseen , tutkimukseeni
lääikistöhallituksesta saadun tiedon
mukaan ole mahdDllisuuksia,
joten on jäätäivä odottamaan ulkomaisia
tuloksia. Suomessa puuttuu
alan tutkimuslaitos.
— Elintarviketeollisuusliiton jä;
smtllB^n antama kehotus on siinä;
määrin' veHivodttavai että uskon e!;-
tei kukaan jää sitä huomioon ottamatta,
totesi liiton toimitusjohtaja
maist. Seppo Laurila. —:- Jos sykla-maattia
on käytetty, on siitä yleensä
mainirata pakkauksessa jo siitäkin
sj^tä, että syklamaatti on ollut
suosittuaj sen mainitsemista ei ole
edes haluttU' kaihtaa. Tosin on sellaisiakin
tapauksia, että vain mainitaan
yleensä keinotekoisesta ma-keutuik)
5ci:ita. 'ndtääkeeni tämäkin
on sallittua.
E);intia)iiviilQ6teoUisuudeIlanune ei
ole ollut mitään erityistä mielenkiintoa
syfclamaatin käyttöön. Mutta
kun sokeritaulujet ja laihduttajat
ovat tarvinneet sokeritonta makeutta,
on heille täytynyt oila jotakin
tarjottavana.
Syfclamaattia on Suomessa käy-^
tetty 5—10 vuoden ajan;
Myynnin lopettaminen merkitsee
luonnollisesti sitä että kaupan portaaseen
jää varastoja, mutta .nämä
eivät: liene kovin suurta luokkaa.
Oman vaikeutensa tuottanee myös
se, että muualla tuottanee myös se
että muualla syklamaatti poistetaan
vasta vuodenvaihteessa, mainitsi
toimitusjohtaja Laurila.
Ti&tai, lokaik. 28. p. -rrr Tuesdsy, Oct. 28, 1969 Sivu 3
SOON KUULUMISIA
Dmitri Gudkov:
Sotilacslkonieeh
surmaDSsyöksfy
Saigon. — Kuusitoista ihmistä
menetti henkensä, kun amerildialai-nen
isotilaskone /{syöksyi maahan
lähellä Saigonin Tan Son Nhutin
lentokej^Mää, kerrottiin sotilaspiireistä
Saigonissa.
Arabien tunteet kuohuvat;
Libanon tuomitaan mietenosoitiritsissa
Pariisia —jVIuu arabimaailma
tuomitsi viime torstaina täydellisesti
Libanonin samalla kun
taistelut jatkuivat libanonilaisten
ja Israelissa olevan kotir
seutunsa takaisinvaltaukseen
pyrkivien palestiinalaisten sissien
välillä.
Arabilehtimiesten ja radiopu-hujien
oli vaikea löytää kyllin
voimakkaita sanoja Libanonin
armeijan tuomitsemiseksi sen
liittolaisten ja palestiinalaisten
vastustajien kanssa".
- -Libya. Joukottain ihmisiä
osoitti torstaina, toisena peräkkäisenä
päivänä mieltään Libanonia
vastaan Tripolin kaduilla.;
Opiskelijat ; esittivät vastalause-:
nootin Libanonin suurlähetystölle
ja sisäministeri Moussa Ah-madin
johtama AI Fatahin tuke-
, . , , mistä varten perustettu libyalai-vuoksi,
etta se on vuodattanut ^^^.^^^ torstaiksi puo-palestiinalaisten
eikä yhteisen vihollisen
verta".
Libanonin vastaisia mielenosoituksia
sattui Irakissa, Syyriassa,
Jordaniassa ja Libyassa. Damaskoksessa
järjestettiin puoleltapäivin
suuri kansanmarssi, ja
Bagdadissa väkijoukko- hyökkäsi
Libanonin suurlähetystöön, repi
alas Libanonin lipun ja korvasi
sen Palestiinan vastarintaliikkeen
lipulla.
Samalla kun Bagdadin mellak-ka°
oIi vielä Icäynnissä, Irakin hallitus
lähetti vastalausenootin L i banonin
hallitukselle. Ammanissa
kansanjoukko poltti laadulla L i banonin
lipun ja samalla myös
Yhdysvaltain lipun. Kuningas
Hussein kutsui luokseen Libanonin
suurlähettilään ilmaistaak-seen
hänelle valittelunsa Libanonin
tapahtumien vuoksi.
Damaskoksessa tuhansia syyrialaisia
osallistui hallitsevan baath-puolueen
järjestämään kansankokoukseen,
jossa puhujat syyttivät
Libanonia "amerikkalaisen
ja siionilaisen imperialismin agen
tiksi". Syyrian armeijan .komentaja
FadissaMourad kertoi joukolle,
että puolue ja arabien massat
pyytävät jälleen "kaikkia
arabimaita katkaisemaan diplomaattiset,
taloudelliset, poliittiset
ja sotilaalliset suhteensa Israelin
Ien päivän yleislakkoa mielenosoi
tuksena Libanonin viranomaisille
Algeriassa aamulehti E l Moud-jahid
syytti Libanonin armeijaa
j a johtajia rikollisesta hyökkäys-toiminnasta
palestiinalaisia sissejä
vastaan. "Libanonin taantumukselliset
vallanpitäjät" ovat
lehden mukaan osoittaneet olevansa
liittolaissuhteessa "israelilaisiin
vallananastajiin, joiden
kanssa he ovat salaa yhteistyössä
Palestiinan kansan vastarinnan
tukahduttamiseksi pettäen siten
koko arabikansan". ^.
Sudanin hallitus pyysi torstaina
Libanonin hallitusta yhtymään
kiireesti toimiin Libanonin
armeijan ja sissien välisten taistelujen
pysäyttämiseksi ja korosti,
ettei Sudan voi hyväksyä sitä,
että yksikään arabimaa vastustaa
sissien oikeutta taistella vapaasti
oikeuksiensa palauttamisen puolesta.
Marokon; Istiqlal-puolue lä^
hetti presidentti HelouUe sähkeen;
jossa vaaditaan hänen henkilökohtaista
väliintuloaan taistelujen
lopettamiseksi. Voimakas
Marokon .yleinen ammattiliitto
lähetti Libanoniin sähkeen, jossa
tuomitaan jyrkästi Libanonin
hallituksen hyökkäykset "palestiinalaisia
aseveljiämme vastaan"
Vhteismarkkiniin huoii
EingilantiJaisessa Daily Express-lehdessä
julkaistiin 8. 10. mielen-kiintoinen
uutinen. Lehden Pariisin
kirjeenvaihtaja kirjoittaa, että Raiis
kan ja sen yhtejsmarkkinajärje&tön
muiden valtioiden välillä on kjT)sy.;
mässä uusi konflikti. Tällä kertaa
ei ole kyse Englannin liittymi^slä
EEC:hen, vaan Neuvostoliiton ja
Ranskan välisestä taloudellisesta
yhteistyöstä: Yhtdsmaikkinat ovat
tyytymtttömiä Ranskan allekiijoi-tettua
kulirvan vuoden toukokuussa
uuden kauppasopimuks^ Neuvoör
toliiton kanssa, jonka mukaan maiden
välisen kaupan määrän tulee
kaksinkertaistua w. 1970—74.
Yhteismarkkinat vaativat kontroL
Iin alaisiksi Neuvostoliiton ja Ranskan
taloudelliset suhteet. Lehtitietojen
mukaan Ranskan hallitus on
vastannut melko jyrkässä muodossa
että kaikki taloudelliset vaihdot
Neuvostoliiton ja muiden sosialististen
maiden kanssa tulevat pohjautumaan
ennen kaikkea poliittis
siin eikä puhtaasti kaupallisiin periaatteisiin.
Yhteismarkkinoiden pomot eivät
sattumalta lyö hätärumpua Neuvostoliiton
ja Ranskan taloudellisten
kontaktien johdosta. Eikä heitä
suinkaan huolestuta se, että Ranska
lyö mahdollisesti laimin Roompn
sopimuksen. Kysymys on laajempi
ja syvempi. Nyt on kysymys mj'öö
talkeista poliittisista periaatteista.
Ranskan ja Neuvostoliiton taloudellinen
yhteisfayö on muodostunut vakavaksi
tekijäksi Ranskan taloudelliselle
kehitykselle. Tämä yhteistyö
on avannut uudet markkinat ranskalaisille
tavai^iile ja uudet tulevaisuudennäkymät
Ranskan teollisuudelle.
Yli puolet Randcan Neuvostoliittoon
suuntautuvasta viennistä,
jonka kokonaissumma on
3,650 miljoonaa Ranskan frangia
Camadassa vierailulla ollut prinssi Philip kävi yihdes-sätoista
kaupungissa ja samanailkaiselsti iHmbitattiin,
että Englannin kuningattaren joulutervehdys esitetään
sanomalehdistön välityksellä eikä hertkilöfeoihtaiseniai sa
nomana radiossa, kuten on ollut 'tapana nrienneiinä vuo-
,sina. • . •
Sairaailatyöläiset
laililkoofn Quebecistäa?
Quebec City. — Quebecin terveysministeri
Jean-Paul Cloutier
sanoi viikonlopulla että maakunnan
terveysministeriö tulee järjestämään
Quebecissa "hätätilater-veyspalvelun"
jos maakunnan sai-raalatyöläiset
menevät lakkoon.
Sairaalatyöläiset ovat uhanneet
lakkoutua ensi kuun aikana ellei
palkka- ja työehtosopimuksista
päästä yksimielisyyteen.
Yli 85,000 sairaalatyöläistä on
neuvotelleet uudesta sopimuksesi
ta maakunnan sairaalayhdistyk-sen
kanssa vuoden 1068 toukokuusta
lähtien.
Bennett vaatii -
Otitawaia lopettamaan
satamaAakon
Victoria. — British Columbian
pääministeri W. A. C. Bennett on
pyytänyt liittohallitusta sekaantumaan
maakunnan satamatyöläisten
lakkoon ja lopettamaan
sen hetikohtaisesti määräämällä
pakollisen sovinto-oikeuden työkiistan
ratkaisemiseksi.
"Minä olen ollut tähän asti hiljaa",
sanoi Bennett, "mutta nyt
minä pyydän pääministeriä esittämään
alahuoneessa lain, jonka
nojalla voitaisiin pakoittaa työläiset
takaisin työhön jä palauttaa
meidän mahtavat länsirannikon
satamat normaaliin tpimin-taansa."
MIKSI EPÄILLÄ
- r Sinähän sanoit, että ne olivat
kaksoset. Mutta tässä valokuvassahan
on vain yksi.
~ Niin, toinen on aivnn »amnn
v. 1964—69, koöslAii teoliisuuslaiU
teista.
Raiiskan talous- ja finanssaminis-teriön
virallisesta tiedonannosta
käy selville, että nykyisin kojeita
ja laitteitat tuottavassa Ranskan
teollisuudessa yksi työläinen 12:s}a
työskentelee Neuvostoliiton viennin
hyväksi, Täjän voidaan lisätä, että
Neuvostoliiton markkinat muodostavat
hyvin tärkeät menekkimark-kinat
myös Ranskan kulutustavaroita
valmistavalle teollisuudelle. Les
Eches -'lehden tietojen mukaan
Neuvostoliitto osti V. 1968 Ransr
kasta 53,3 miljoonan frangin arvosta
jalkineita, 48 miljoonan arvosta
villalankaa- ja -kankaita, 13,6 miljoonan
arvosta, synteettisiä ja kei
nokuituja, 35 miljoonan arvosta
epäorgaanisia ja 28 miljoonan frangin
arvosta orgaanisia lannoitteita.
Ranskan ja Neuvostoliiton välisten
taloudellisten suhteiden erikoi-ruus
perustuu siihen, että ne estävät
kilpa taistelun, johon yhteismarkkinoiden
"yhteistyö" perustuu
ja seuraavat näiden maiden moncs-
.>a suhteessa toisiaan täydentävien
talouksien kooperointilinjaa. .\eu-1
vostoliiton talouden stabili ja kriisi->
tön kehitys herättää ranskalaisissa
kauppakumppaneissa varmuuden
huomispäivästä ja sallii kehiteltävän
taloudellisia suunnitelmia pitkäaikaiselta
pohjalta.
Puhtaasti taloudellisesti Ranskan
ja Neuvostoliiton välinen yhteistyö
heittää haasteen yhteismarkkinoil,
le, jotka ovat julistaneet olevansa
ihmelääke Länsi-Euroopan talouselämän
onnettomuuksille. Tämä
yhteistyö todistaa, että kummallekin
osapuolelle edulliset kauppasuhteet
voivat kehittyä molemniin-puoUselta
pohjalta Euroopan kapitalististen
ja -sosialististen maiden
välillä EEC:n ulkopuolella.
Kysymyksen poliittisella puolella
on vieläkin suurempi merkitys.
Ranskan ja Neuvostoliiton esimerkki
korostaa sitä, miten teennäiset
ovat lännessä Juotujen suljettujen
taloudellisten • ryhmittymion puit-teet.
Tässä yhteydessä havainnollistuu
kysymys ylelseui-ooppalais^n
taloudellisen yhteistyön organisoinnin
välttämättömyydestä,
Bi-ysselin byrokraatit yrittävät
pelasitaa turmioon tuomitun lapsensa
— yhteismarkkinat — rakentaen
suunnitelmia markkinoiden "syventämiseksi"
ja "laajentamiseksi"
Englannin sekä muiden kapitalistimaiden
kustannuksella kuin myös
vedoten Rooman sopimukseen viivyttääkseen
ja jarruttaakseen lännen
ja idän välillä kehittyviä yhteyksiä.
Tässä kohdin ne muistuttavat
NATOn johtajia, jotka myös
haluaisivat ottaa käsiinsä asian po
liittisten suhteiden laukaiseminen
sosialistimaihin — "laukaistaak-fcen"
ne kylmän sodan asemista.
50 te$keä jäi
suremaan
Lagos, Nigeria; — Viikonlopulla
tiedoitettiin, että Nigerian
vanhin mies ja perinteellinen
Idanre-osavaltion yksinvaltias,
kuningas Aladegbule Aroloye
Arubiesi III kuoli 144 vuoden
ikäisenä.
Hänen sanotaan jättäneen jälkeensä
50 vaimoa, 200 lasta ja yli
2,000 lastenlasta sekä lastcnlas-tenlasta.
Sault Ste. Marie. — Syksy näyttää
täällä Soonkin perukalla muuttuvan
v^ähitefllen •talveksi^ lokakuun
21 päivänä tägne saatiin
lumipeite,' muita se 'tiili sulaan
maahan, joten on mahdollista, että,
se vielä suliaa pöis.^ Mutta se oli'
kuitenkin vain^ ensimmäinen varoitus
tulevasta' talvesta. '.
Lumentulosta. voi kuitenkin oUa
hyvillään eshneikiksi 'metsästälät,'
sillä lumessa näkyy riistan jäljet,
ja näin oilen saa helpoimtiln selville
missä niitä mooseja eJi harviä liikkuu.
Täällä sioossa Olikin nyt miehillä
oHutmetsäistysaikaä, sillä suu-itn
terästehtaan 'lakko on jättänyt,
tuhansia henkilöitä työttömiksi ja'
KaUe Ojalan
muistolle
Kalle Ojala kuoli hilfattain kotonaan
Kakabeka FallsiUa R. R l
alueella. Hän oli koko elämänsä
ahkera työmies ja jätti jälkeensä
paljon kättensä töitä;
Ahkeran vaimonsa kanssa Kalle
Ojalalla oli aiina aikaa antaa apuaan
järjestötehtävissä. Esimerkiksi ne
mailit ovat mittaamattomat, jotka
hän kulki toimiessaan lelhtiemme
asiamiehenä. Hänen kätensä oli aina
antoisa kun oli kysymys järjestömme
eduista.
Kalle Ojala työskenteli pitkän aikaa
maantietöissä. Koti hänellä oli
kunnossa ja sivutöinään hän rakenteli
huviloita järven rantaan, vaimonsa
Ainon avustamana.
Tunsin Kallen melkein 40 vuotta
ja aina muistan hänet rehtinä toverina,
joten voin- sanoa, että häiien
poismenonsa teki minuun aidon vaikutuksen.
Kauniit olivat kukkalaitteet Kalle
Ojalan viimeisellä matkalla. :
Toivon Ainolle tahdonlujuutta
kestää häntä kohdannut sumi suru.
— Basilius.
TORONTON KUULUMISIA
Toronto. — CSJ :n Toronton osas
ton kukausikokous on haalilla
maanantaina marraskuun 3 päivänä,
kello 8 illalla. Johtokunta
on harkinnut jos talviaikana pidet
täisiin nämä kokoukset sunnuntaisin,
tästä voidaan vaihtaa mielipiteitä
tulevassa kokouksessa.
Saapukaa kaikki jäsenet kokoukseen.
Yhdessä keskustellen saamme
asiat hyvään päätökseen. Suu-rii|^
tehtävä on ensi kesän suurjuhlien
pärjestely.
Toimen Naisten järjestämä käytettyjen
tavaroiden myynti on
Don-haalilla perjantaina ja lauantaina
marrask. 7 ja 8 päivänä.
kuulumisia
Thunder Bay. — Keskusleltu«i!ii
eräitten, yksilöjen herättcmästä o jaluksesta,
että laajalti tunnetun Bay
kadun nimi muutettaisiin "Finlandia"
kaduksi, CSJ:n Port Arthurin
osasto omaksui asiasta kielteistr;
kannan sillä perusteella, että se aiheuttaisi
historiallisestr ja kultluu-riperinteellisesti
enemmän sekaannusta
kuin asiain selvittelyä.
Noin 600 Thunder Bay vjljaele-vaattorien
työläistä voi joutua pois
työstä tänä talvena jos viljamarkkinat
eivät parane huomattavasti arvioi
Grain Handlei-s union osaston
no. 650 puheenjohtaja Frank Ma-zur;
Hän palasi äskettäin Winnipcg-ista
käytyään neuvotteluja viljaele-i
vaa'ttori-yhtiöiden virkailijain kanssa.
Työläisillä tulee kylmä vuosi
ellei tilanne muutu, sanoi hän.
Järvienpään viljaelevaattoi-eissu
ori nyt varastossa 71,000,000 bush-clia
verrattuna samaan aikaan viime
vuonna cli vain 503,000 bushe-lia.
Port Arthurin John Street ehdotettiin
muutettavaksi River TeiTacc-kaduksi
kaupungin rajasta Algon^.a-katuun
asti. Myös lasketaan likiiyie-märi
John ja Clankston katujen välille,
ilnwitti kaupungin työlautakunta
viime viikon lopulla. — ATH.
Finlandia-kuoron syyskonsertti-päivä
on marrask. 16, Silloin taas
saamme nauttia monipuolisesta
musikaalisesta ohjelmasta. Kuoron
harjoitukset ovat joka keskiviikko
ilta, tervetuloa mukaan.
Näyttämökomitea tiedoittaa, että
harjoituksen alla on näytelmä Nel
jä Naista, Elsa Romanoffin johdolla.
Sen pitäisi olla valmis esitettäväksi
marraskuun lopulla.
Lasten joulujuhlaakin valmistellaan.
Päiväksi on määrätty joulukuun
21. Kaikki lapset ovat tervetulleita.
Uuden' Vuoden Kabaretin pöy-täpaikkoja
saa tilata haalilta. Hyvä
soitto on varattu, siis on parasta
tilata paikat ajoissa, sillä
niitä on vain rajoitettu määrä.
kuiflemaiU mukaan monta onkin
oänststimut saamaan tähtäimiinsä
nättS; luonnon fcrmmunpäitäi vaikka
metsässä oiÄin vielä ollut lehdet
puissa.
Yleisesti elämä täällä Soossa on
ollut hjyvin häijaista koko tämän
^ k ^ ja tämä johtuu ilmeisesti
teä^stehtaän lakosta, joka jatkuu
edelleen.
Keskustelin hiljattain Steelton
haalin talonmiehen kanssa ja Hän
sanoi • baaliUakin olevan hiljaista,
koska näyttää siltä kuin ihmiset ei^
vät edes uskaltaisi mennä naimisiin,
jotta haalia voitaisiin vuokrata häitä
varten. Talonmies arveli kuiteur
kin, että kun lakko on sovittu niin
kyllä sitä sitten taas alkaa syntyä
uusia avioparejakin.
Hiljaista on myös lehtienmie le-vitysriiitamalla.
Ei näytä uusia tilaajia
ilmestyvän, mutta onhan meil
lä vielä aikaa ja toivottavasti saam- •
me tehtyä jotain asian korjaamiseksi.
— S-nen. 1
Fintandia-kuoron
konsertti 16 pnä
Toronto. — Miltei sata vuotta
vanha lokakuun lumenluloennätys
lyötiin reilusti täällä Torontossa tk.
22 päivää vastaisena yönä. .Entinen
ennätys vuodelta- 1875 oli y.y
jaa 31^ tuumaa mutta nyt mittamiehet
sanoivat todenneensa keskiviikkoaamuna,
että toisin paikoin
tässä kaupungissa oli yön aikana
tullut, lunta 4 ja toisin paikoin jopa
viisikin tuumaa. Ilmat näyttävät
nyt sellaisilta ,että tuo lumi pysyykin
maassa useita päiviä;
Ennätyksistä puheen ollen voimme
panna merkille, että Finlandia
kuoron jäsenet ovat tänä syksynä
panneet töpinäksi myös aivan eu-nätysmääräisesti.
Liekö syynä tämä
aikainen talven tulo vai onko
asiaan vaikuttanut Suomesta haettu
elämän eliksiiri. Niin oa kuitenkin
asia, että kuoron syyskonserLti on
tänä sjksynä kokonaista 3 viikko*:
aikaisemmin kuin tavallisesti, eli
marraskuun 16 päivänä. Se alkaa
kello 4 ip.
Tässä konsertissa kuoro esittää,
niitä lauluja, joita CSJ:n laulajat
esittiväil Suomi-re'.kellään. Ohjelmassa
on paljon muutakin. Kuorolaiset
haluavat erikoisesti näin etukäteen
tiedoittaa, että ukrainalaisten
sekakuoro on luvannut tulla
Don haalille tähän konserttitilaisuuteen
ja esittää myös siellä muutamia
lauluja. •
Tätä kirjoitettaessa ei ohjelma
ole vielä aivan valmis, mutta SuOr
mi-re'vkeläisiltä on tulossa, hauska
matkakronikjca Ja useita hyviä ohjelmanumeroita
on nyt jo tiedossa
yllämainittujen lisäksi.
Kuoi^ harjoittelee taas säännöllisesti
keskiviikkoilloin ja johtajana
on edelleenkin Paul Hietala. Uudet
laulajat ovat aina tei-vetulleita jouk
koon. — John.
Rosvojen saaliiksi
$150,000 Lontoossa
Lontoo. — Nuijittuaan turvalU
.suusvartijoita ja ammuttuaan eräs- i
tä vanhtmpaa miestä pankkirosvot j
puisivat pake-iemaan rikospaikalta.;
Iällä viikolla noin $150,000 saaliin
ka^n-sa. RyösJö tapahtui Lontoor.
itäpäässä sijaitsevan Midland pankin
e |
Tags
Comments
Post a Comment for 1969-10-28-03
