Vapaus, July 26, 1966

              1/
r
w
I
Sivu 2 Tiistaina, heinäk. 26 p. — Tuesday.July 26, 1966
VAPAUS I N D E P E N D E N T L A B O R O R O AN
O F F I N N I S H C A N A D I A N 5 .
( L I B E R T Y ) EstabllBhed Nov. 6, 1917
EDITQII: W. EKLUND MANAGER: E. SUKSI
TEUB»«HONe: OFFICE AND EDITORIAL 874^4884
PuUUbed ttirioiB veekly: Tueedaya, TburedftTB end Saturdajrs b)r Vapftitt
Publlahing Co. Limited. 100-102 Elm St. West. Sudbury. Ontario. Canada.
MalUng Aödress: Box 69
Advertlfdns nites upon-application, translatlon free of cbarge.
Authorlzed as aeoond class mall by the Post Office Department, OttBwa.
and ft>r paymcnt of postage In cash. .
•• CAN ADIAN LANGUAG El PR E SS
TILAU8BINNAT: - .•:;•>•; -.i,:-
Ci^9(u^dass9: 1 Tk. $9.00, 6 kk. $4.75 USA:ssa 1 vk. $10.00, 6 kk. 15.25
S kk. 2.76 Suomessa: 1 vk. 10.50, 6 kk. 5.76
WASHINGTONIN
Gmeven kokouksen koolle kutsi^^
Intian pääministeri Indira Gandhi .pitää monen muun
ajattelevan poliitikon .tavoin Vietnamin tilannetta hyvin vaa­rallisena,
niin vaarallisena, että hän teki pitkän matkan ensin
Kairooon ja Belgradiin ja sitten Moskovaan-Jieuvotellakseen
Nasserin, Titon ja Kosyginin kanssa.
Neuvotteluissa on ilmeisesti pohdittu muun ohella sitä,
kannattaako kutsua koolle uudelleen Geneven 14 vallan ko­kous,
joka V. 1954 sai aikaan rauhan Indo-Kiinassa. Intian
pääministeri Gandhi lähtee ajatuksesta, ettei sotilaallinen
ratkaisu Vietnamissa ole mahdollinen, ja että neuvottelurat­kaisu
on ainoa ulosj^ääsy tie nykyisestä umpikujasta.
Yhdysvaltain hallitus kieltäytyi alunperin allekirjoitta­masta
Geneven sopimusta, mutta julkaisi ^kuitenkinr lausun­non,
missä pyhästi vannoen lupasi kunnioittaa Geneven sopi-
• musta.- ,,
Geneven sopimus edellytti yleispiirtein puhuen, että Viet­namiin
ei saa kuljettaa vieraita asevoimia, että v. 1956 suori­tetaan
vaalit, joissa ratkaistaan maan eteläisen ja pohjoisen
osan yhdistymiskysymys, ja että Vietnam tulee olemaan ulko­poliittisesti
linjoittumattomana maana.
Mitä sen jälkeen on tapahtunut, sen tietävät kaikki, jot­ka
eivät halua sulkea silmiään tosiasioilta. Valapaton tavoin
Yhdysvallat sekaantui Etelä-Vietnamin «sioihin. Peläten, ku­ten
entinen presidentti Eisenhower on avoimesti myöntänyt,
että "vaalit johtavat Vietnamin yhdistämiseen", Washingto-nin
johdolla ryhdyttiin sovittujen vaalien, järjestämistä vas­tustamaan
sillä seurauksella, että Etelä-Vietnam on nyt asial­lisesti
puhuen Yhdysvaltain asevoimien miehittämä alue, ja
että Yhdysvaltain imperialismi yrittää voimakeinoin kaapata
koko Etelä-Vietnamin sotatukiasemakseen.
Totta on, että Washingtonissakin puhutaan toisinaan Ge­neven
sopimuksesta yleensä, vaikka Yhdysvallat kieltäytyi
vielä tänäkin päivänä Geneven sopimuksen täytäntöönpanos­ta.
Washington kieltäytyy hyväksymästä ehdotusta, että niin
Etelä- kuin Pohjois-rVietnamistakin viedään kaikki ulkomaa­laiset
sotavoimat pois, kuten Geneven sopimus edellyttää;
Washington puhuu Vietnamin pysyväisestä jakamisesta, eli
Etelä-Vietnamin "itsenäisyyden" takaamisesta, vaikka Gene­ven
sopimus selvästi määrittelee, että maan jako kahteen
osaan oli väliaikainen toimenpide, kunnes yhtenäisyyskysy-mys
ratkaistaan V. 1956 vaaleilla— mitä vaaleja Yhdysvaltain
imperialismin tahdosta ei ole saatu vieläkään pitää.
Kuvaavaa tässä yhteydessä on Saigonin sotilasjimtan suh­tautuminen
Geneven sopimukseen. Kuten tiedetään, Saigonin
sotilasjuntta istuu Yhdysvaltain imperialismin pistinten no­jassa
hallituspukiUaan; Se ei voi tehdä mitään, eikä saa tehdä
mitään- sellaista, joka ei saa Washingtcnin siunausta.
Ja kun Saigonin sotilasjuntta leimaa Geneven sopimuksen
allekirjoittamistilaisuuden "kansalliseksi häpeän päiväksi",
niin silloin on selvää, että Washihgton on säkkinä ja Saigonin
sotilasjuntta vain säkin suuna. Tosiasia nimittäin on, kuten
Reuterin Saigonista lähettämässä uutistiedossa viime tiis­taina
kerrottiin, Saigon viettää Geneven sopimuksen allekir­joittamisen
kahdettatoista vuosipäivää "Kansallisena häpeän
päivänä".
Neuvostoliitto on tähän asti ollut sillä kannalla, ettei
uuden konferenssin koolle kutsumisesta ole nyt hyötyä, sillä
vuoden 1954 päätökset ja määräykset riittäisivät palautta-m^
ian rauhan Vietnamiin — jos amerikkalaiset saataisiin nii­tä
noudattamaan. Vietnamia koskevassa Geneven sopimuk­sessa
sanotaan nimittäin, ettei mitään "vieraan vallan sotilas­tukikohtaa
saa perustaa kummallekaan vyöhykkeelle, ja osa­puolet
takaavat sen, että niille määrätyt vyöhykkeet eivät
liity mihinkään sotilasliittoon ja ettei niitä käytetä viholli­suuksien
aloittamiseen uudestaan eikä hyökkäävän politiifcaii
edistämiseen."
Näin määritellään Geneven sopimuksessa.
Mutta toisen vyöhykkeen, Etelä-Vietnamin koko ran­nikko
on nykyisin täynnä amerikkalaisten tukikohtia ga Ete­lä-
Vietnamin hallitukset, mikäli niitä hallituksiksi voidaan
sanoa; ovat pysyneet vallassa ja pystyssä jo monen vuoden
ajan vain amerikkalaisten kanssa tekemänsä liiton turvin.
Presidentti Johnson viittaa kintaalla Geneven kokouksen pää­töksille
ja vakuuttaa USAn pysyvän "uskollisena" kaikille
sitoumuksilleen paitsi Geneven sopimukselle. Samalla hän
tosin tekopyhästi vakuuttaa, että amerikkalaiset olisiyat val­miita
saapumaan neuvottelupöydän ääreen heti ja mihin
vain, jos Pohjois-Vietnam vain suostui neuvotteluun. Etelä-
Vietnamin vapausliikkeen, kansallisen vapausrintaman kans­sa
ei presidentti Johnson halua edes neuvotella, vaikkff ame­rikkalaiset
sotivat ennenkaikkea mainitun liikkeen aseellisia
voimia Vietkong partisaaneiksi sanottua vapausarmeijaa vas-taan.
Pohjois-Vietnam kyllä suostui puolestaan rieuvottele-mäari,
samoin Etelä-Vietnamin vapausrintama, kun amerik­kalaiset
vain vetäisivät Geneven sopimuksen niukaisesti
joukkonsa pois Vietnamista.
Ön selvää, että yastuuntuntbiset poliitikot aina pääminjs-teri
Lester Pearsoniä myöten, Intian pääministeri Gandhistai
ptihumättakaan, katsovat velvollisuudekseen tehdä jotain
rauhan aikaansaamiseksi ja suursodan välttämiseksi. Aloit­teitahan
on tehty monta eikä vähiten puolueettomien maiden
taholta.
Pulmana on vain se, pystytäänkö muodostamaan voima­kas
rintama Geneven sopimusten puolesta ja pystytäänkö
amerikkalaiset pakottamaan sotatoimien lopettamiseen. Mah­dollista
on tietenkin sekin, että amerikkalaisia voitaisijn hel­pommin
painostaa uuden konferenssin avulla, mihin vissien
puolueettomien maiden valtiojohtajat ilmeisesti pyrkivät.
Mahdollista on kuitenkin myös, että presidentti Johnson ja
USA:n Keskustiedustelupalvelu
CIA on saanut likainen maineen i m ­perialismin
asioiden hoitajana maa­ilman
eri poolilla. C I A : l l a ön eri­koisasemansa
USA:n haliituksesiSa
ja oma tapansa huolditia U»5A:n
ulkopolitiikasta. Se on l u o n u t to­della
maapallon laajuisen vakoilu-;
verkon, joka suorittaa poliittisön
-'syvämuokkauksen" karttamatta
valtiomiesten murhia ja kokonais­ten
poliittisten ryhmien tuhoamista
valtioissa, jotka vaativat itsenäi-syyttfi
haluamatta kulkea Yhdysval-
J toj6n talutusnuorassa.
CIA johtaa rikollista toimintaan­sa
päämajastaan Langleysta. Sein
kSytössii on laaja vakbilijain verk­ko,
tuhansia työntekijöitä, jotka
diplomaattien, kirjailijoiden, liike­miesten,
turistien, tiedemiesten täi'
ylioppilaiden titteleitä käyttäen suo
rittavat järjestelmällisesti vakoilua
eri maissa. Toimimalla korkeimman
valtiovallan nimissä CIA värvää
agentteja niin omasta maastaaii
kuin muistakin maista^ lahjoo" polii­tikkoja,
järjestää poliittisia kupiä-kuntia
ja kokonaisia puolueita, or­ganisoi
vallankaappauksia ja aseel­lisia
maahantunkeutumisia, rahoit-tamaUa
rankaisu joukkoja —, yleen­sä
toimintaa, joka tunnetaan hyvin.
Aasian, Afrikan ja latinalaisen
Amerikan maissa. Yhdysvalloissa
ön julkinen asia, että CIA ei piittaia
lainkaan kansainvälisistä sopimuk­sista,
vaan toimii häikäilemttttöroäs-ti
suvereenisia maita vastaan muo­dostaen
vaaran niiden itsenäisyy­delle.
Amerikkalainen vakoilukon-semi
on jo useita kertoja saattanut
koko maailman sotilaallisen selk­kauksen
varaan.
USAn vakoilutoiminta ja erityä-
3esti CIA on aiheuttanut levotto­muuksia
aina siellä, missä sen toi­minta
on aktivoitunut. Tämä on
kuohqttanut myös itse Yhdysvalto­jen
mielipidettä. . Vapaamielisissä
porvarillisissa piireissä on usein
esiintynyt tiukkaa arvostelua syystä,
että €1A pilaa koko Yhdysval­tojen
maineen. Nämä vastalauseet
ovat erityisen kärkeviä silloin
kun CIA on paljastanut ja aiheut­tanut
kansainvälisen skandaalin.
Jopa New York Times esittää huo­lestumisensa
CIA:n maineen joh­dosta:
"CIAsta on muodostunut suu­ri
painolasti Yhdysvaltojen ulkopo-
.itiikalle. Se ei ole mikään salainen
ise, mikä sen taiicoituksena lienee
Jllut".
Yhdysvalloissa on haluttu päästä
/astuustaCIA:n toiminnassa ja täs-ä
mielessä, levitetty kahta tarinaa.
Ensimmäinen on, että CIA:sta on
nuodostunut jonkinlainen ylimahti:
jonka valta*^ on suurempi kuin halli-uksen
ja joka jopa sanelee haili-
.uksen politiikan. Toinen tarina on,
ittä CIA:n toiminta ei heijasta Yb^
lysvaltojen ulkopolitiikkaa, vaan se
toimiV ulkopolitiikasta riippumatto-
.nana ja jopa sitä vastaan.
' Molemmat tarinat ovat valhetta ja
vääristelevät todellisuutta. Niiden
tarkoituksena on vain suojella nii­tä,
joille lankeaa vastuu tästä r i ­kollisesta
toiminnasta.
Tosin eräissä tapauksissa C l A :n
toiminta vastaa täysin eräiden mo­nopolien
etuja. CIA:n surullisen
kuuluisa entinen johtaja Allen Dul-les,
jonka ansioksi lasketaan ame­rikkalaisen
totaalisen vakoilun jär­jestäminen,
edusti Rockefellerin
konsernia: Sitä lähellä oli myös
Dullesin tilalle tullut John Mac-
Conte. Selvää on, että tämä ja muut
konsernit tajuavat, miten hyvä ase
vakoilu on ja käyttävät sitä hyväk­seen.
Epäilemättä C I A l l a on myös
oma merkittävä osuutensa latkai-suissa,
joita hallitus. Valkoinen talo
ja kansallinen turvallisuusneuvosto
hyväksyvät, joten sanonta "näky­mättömästä
hallituksesta" on pai­kallaan
CIA:sta.
Mutta CIAn toimintaa johdetaan
kuitenkin korkeimmasta hallitus-portaista.
New York Times on mm.
huomauttanut, että CIA:n toiminta
tapahtuu maan korkeimman johdon
tieten. Allen DuUes kirjassaan " V a ­koilun
taito osoittaa, CIA on "suo­ranaisesti
alistettu presidentin hal­lintaan".
Mitä tulee CIA:n osaan
ja asemaan Yhdysvaltojen ulkopoli­tiikassa
,niin New York'Times mää-
Htteli ,i«en osuvasti: "CIAsta on
mubaoÄtunut tärkeä ase" 'USA:n u l ­kopolitiikassa
ja yksi hallituksen
tärkeimpiä e l i m i r . " "
Voidaan alman muuta sanoa Yh­dysvaltojen
hallituksen j a ensi s i ­jassa
maan pr«sidentin kantavan
vastuun CIArn, sen johtajien ja
agenttien toiminnasta.
Kun skandaali oU kiertämätön,
vaativat «räät kongressin jäseqet
CIA:n toiminnan valvontaa. Mutta
ehdotukset ovat jääneet vihreän
veran alle. Yksikään ehdotus ei ole
päässyt parlamentin käsittelyyn.
Kaikki yritykset saada aikaan par­lamentaarinen
valvonta ovat valu-^
neet hiekkaan.
Tässä tilanteessa New York
Timesin artikkelit saavat oman eri-koisvÄrinsä.
Tutustuminen näihin
artikkeleihin osoittaa, että amerik­kalaiset
ovat huolissaan CIA:n toi­minnasta
ja haluavat asettaa rajat
sille. Lehti julkaisee yleisöä huor
'lastuttavia kysymyksiä kuten: "Te­keekö
CIA poUtiikkaa?", "Eikö
CIA ylitä poliittisia valtuuksiaaii?"
"Eikö CIA mene liian pitkälle?"
Tosi lehti ei niinkään arvostele
CIA:n vakoilutoimintaa, vaan kyse­lee
minkälaisina annoksina olisi
käytettävä tätä amerikkalaisen poli­tiikan
myrkkyä.
Jos amerikkalaiset poliitikot ja
lehdistö todella huolehtisivat maan­sa
arvovallasta, niin ne julkaisisivat
onllflisia likaisia juttuja on C I An
toiminnassa.
CIA:n vakoilu on k u in jäävuori,
josta suurin osa on peitossa ihmis­ten
katseilta. New York Timesin
20 toimittajaa, jotka laativat kir­joituksia
ClA:n toiminnasta, voisi­vat
todella^antaa laajan kuvan tä­män
näkymättömän hallituksen"
toiminnasta ja -likaisista teoista,
joista vastuu lankeaa maan hallituk­selle.
Mutia New York Times er
tosissaan halua tällaista kuvaa jul­kaista,
vaan se pyrkii päinva.stoin
puolustelemaan laimean kritiikin
avulla tämän laitoksen toimintaa.
Mahtavan lehden asenne epäile­mättä
heijastaa niiden piirien mie­lialoja,
joille on epäedullista lähteä
paljastamaan CIAcn rötöksiä. Toi­saalta
New York Times on tehnyt
jo huomattavan teon tutustuttaes-saan.
amerikkalaiset lukijat edes
Dsittain CIA:n toimintaan. ( A P N )
Japam lup ^
siniHa arm^aa
l^pUo. JapaniUa oii iätä ^ k y f l
Aasian kapitalistisista n a i s t a ftaik-kein_
y<^niakkain armeija. Sen aseis­tukseen
kuuluu' raketteja, kaitkö-ohjuksia,
hyökkäysvaunuja, yliäfini-hävittäjiä,
ohjuksin varustettuja
•sotalaivoja jne. • •
Suurin osuus Japanin puolustus­kyvyn
lisäämisessä -on ollut Yhdys­valloilla.
Suurta kiinnostusta omaan
sotilasteollisiiuteensa osoittavat
myös Japanin teollisuusmiehet, jot­ka
haluavat Japanin kehittyvän
paitsi aseistuksen puole.sta omava­raiseksi,
myös koko Aasian arse­naaliksi.
Kansallinen puolustushallinto on
laatinut kolmannen viisivuotisen
puolustussuunnitelman, jota ale­taan
toteuttaa ensi vuodesta lähti-ep.
Tämän suunnitelman mukaan
läbimpinä viitenä vuotena myönne­tään
sotilaallisiin tarpeisiin 2,600
miljardin jenin määrärahat. Pää­huomio
kiinnitetään Japanin armei­jan
varustatniseen erityyppisin oh­juksin
ja uusien sotalaivoin. L i ­säksi
pyritään saamaan sellaisia
ohjuksia, jotka voivat kantaa taval­lisia
taistelukärkiä ja ydinkärkiä.
Mitä muut sanovat
"PILLERI" IA TIINEET TAMMAT
Tiineitten tammojen virtsasta saatavan, syntyväisyydcn eslämispil-lerien
tuotannossa käytetyn hormoni-ekstrakin tarve ei oikeuta niitä
olosuhteita, minkä Ontarion eläinsuojeluyhdistys on havainnut^vallitse­van
j o i l l a k in tammafarmeilla., V
Eläinsuojeluyhdistyksen johtaja Tom Hughes sanoo, että vuosittain
syntyy noin 8,000 varsaa tammoille,- joita, käyte ään estroge» -tuotannon
hyväksi. -Nämä varsat ovat usein "hirviöitä" joita tuotetaaii-satuhnais-menetelmin,
mitkä eivät vaikuta hormonien laatuun.
Monet näistä farmeista ovat^kammottavia, syyttää eläinsi-ojeluyhdis-tys;
joidenkin teurastajien sanotaan tappavan viikon vanhoja muodotto­mia
varsoja ja myyvän niitä metsänriistana ibmisruoaksi.
Eläinsuojeluyhdistys on valmiina ottaniaai. tarkastettavaksi nämä
farmit ja -nostamaan syytöksiä, missä hyväns.ä ou todisteita raakuudesta.
Muttz rors. Hughes sanoo, että hänellä ei ole riittävästi miehiä valvoak-
«een 485 tiineitten tammojen virtsafarmia yksistään Itä-Ontariossa.
Hän ehdottaa, että Ontarion maakuntahallitus antaisi toimiluvat näil­le
$4,000,000^ vuosittain tuottaville farmeille ja käyttäisi siten saamansa
varat eläinsuojeluyhdistyksen tarkastajien palkkaamiseksi . . ^
Tämän maakunnan väestö ei tule kerta kaikkiaan sal^^imaan tammojen
väärinkäyttöä, vieroittamattomien varsojen erottamista emistään, niiden
huonosti ruokittuna kuljettamista ympäri maakuntaa, jotta ne voidaan
myydä $10.00 hinnasta kappale.
Kunnes tiede löytää keinon keinotekoisen estrogenin valmistamiseksi
tiineitten tammojen virtsafarmit ovat tarpeellisia. Mutta ylimääräisesti
saatavat varsat olisi tapettava nopeasti ja hurni.anisesti ja tammoja on
hoidettava asianmukaisella tavrlla.
Länsisaksalainen kenraati NATOn komentajapaikaila
Heinäkuun 1 päivästä lähtien as­tui
NATOn yhdistyneiden asevoi­mien
komentopaikalle kenraali,
kreivi Johan-Adolf von Kielman-segg.
Hänen nimittämisensä tälle toi-
.seksi tärkeimmälle paikalle NA-TO:
ssa tapahtui sen jälkeen kun
ranskalainen kenraali Jean Crepin
erosi. Länsi-saksalaisen kenraalin
alaisuuteen joutuu nyt NATO:n 23
divisioonaa, mukaanluettuna ame­rikkalainen
.7. armeija, englantilai­nen
Reinin armeija, Bundeswehrin
11 divisioonaa, takti.set ilmavoimat,
joihin kuuluu 2,000 lentokoneUa
sekä taktis-operatiivisen merkityk­sen
omaavat ohjuslaitteet. Mikä on
aiheuttanut Iänsiliittolai.sten näin
suuren luottamuksen kenraali von
Kielman.seggia kohtaan. Katsotaan­pa
kreivin elämäkertaa, ehkä sieltä
saadaan valaistusta tähän ky.symyk-seen
K r e i v i von Kielmansegg on am­mattisotilas.
Hän aloitti sotilasuran­sa
Reichswehrin ratsurykmentissä
vuonna 1926. Hän suoritti pääesi­kunnan
sotilasakatemiassa lopputut- segg astuu erään laitoksen palve-
"Se saattaa olla vaikeata kuvitella, poika, mutta ennen
muinoin, pioneerikaudella, me tapasimme itse pestä
automme."
kinnon. Hän osallistui hyökkäyk­seen
Puolaa vastaan ja sotaan Rans­kaa
vastaan panssarivaunudivisioo­nan
upseerina. Elämyksistään nyky­nuorisolle
hän kertoo kirjassaan
"Panssarivaunut Varsovasta Atlan­tille
a s t i ' . Tästä von Kielmanseggin
muistelmateoksesta on mielestäni
lainattava eräitä kohtia. Varsovan
valloituksen jälkeen kreivi mm.-kir­j
o i t t i : "Istun valtion-päämiehen
nojatuolissa, valtion, jonka sotilaal.
lisesti tuhosimme täydellisesti ja
poistimme historiasta: tämä valtio
vastoin historian logiikkaa pyrkii
pysymään pystyssä kahdenkymme­nen
vuoden ajan . . ."
Samanlaisia ajatuksia syntyi krei­vin
päähän miehitetyssä Pariisissa:
•'Kerran kukoistava Ranska näyttää
tätä nykyä autiolta. Eikö tämä ole
vakuuttava ja ilmeinen viime ta­pahtumien
oppitunti, elävä ja ha­vainnollinen
kuva käsitteestä 'maa
Iman kansaa' s.o. Ranska ja 'kansa
ilman maata' s.o. Saksa." Kun nat-sijoukot
saavuttivat La Manchen,
von Kielmansegg ei voinut pidättää
tunteitaan j a totesi: "Voimme esit­tää
raportin, että suoriudumme teh­tävästä,
jonka historia, Saksa ja
filhrer meille asettivat ... . Nyt
olemme valmiit täyttämään toisen
tehtävän — Englannin valloittami­sen."
Mutta fUhrerin ylistäjä jou-iui.
toisten tapahtumien pyörtee­seen:
oli alkanut hyökkäys Neuvos
toliittoa vastaan.
Sodassa Neuvostoliittoa vastaan
ja toiminnastaan tältä ajalta von
Kielmansegg ei ole jättänyt laajalle
lukijakunnalle jälkikirjoitustaan.
Mutta kansainvälinen sotatuomiois-tuimen
arkistosta löytyy hyvinkin
paljon asiakirjoja, joiden allekir-
-joittajina on ollut von Kielmansegg.
Yhdessä hänen allekirjoittamassaan
asiakirjassa lukee: "Jotta väestö
saisi vakavan oppitunnin, oq van­gittujen
sissien omaiset teloitettava-muilla
paikkakunnilla eikä paikan­päällä.
Kreivi Kielmansegg." Itse
kreivi Kielmansegg onnistui pelas-,
tautua sotatuomioistuimelta, eikä
häntä tuomittu näistä sotarikoksis:
taan jälkeenpäinkään.
Bonnissa huomattiin von Kiel­manseggin
valtava "idän tuntemus"
ja siksi hänet vedettiin uudelleen
mukaan. Vuonna 1956 von Kielman-lukscen.
Laitoksen tehtävänä on
länsisaksalaisen armeijan muodos­taminen.
Kun Länsi^Saksa liittyi
NATO:on von Kielmanseggista tuli
Bundeswehrin edustaja NATO:n
sotilaallisessa johdossa. Vuodesta
1983 lähtien hän on toiminut NATO-maajoukkojen
komentajana Keski-
Euroopassa. Tällä hetkellä von K i e l ­mansegg
toimii NATOn ylipäällikön
amerikkalaisen kenraali Lemnitze-rin
oikeana kätenä. Washington—
Bonn sotilaallinen liitto on näissä
kahdessa saanut havainnollisen i l ­maisun;
E i voi muuta kuin ihmetel­lä
eräiden länsimaisten skeptikko­jen
kevytmielistä huolettomuutta,
niiden, jotka ovat antaneet mait-tensa
kohtalon entisten natsikenraa-lien
käsiin, hitleriläisten, jotka pyr
kivat jälleen tuhoamaan toisen maa­ilmansodan
tulokset. Eikö järkiinty-minen
tässä tapauksessa tule liian
myöhään. — Dmitri Gudkov.
Wilsonin ohjelma
kohtaa vastarintaa
Lontoo. — Britannian kaikkein
vaikutusvaltaisin ammattiyhdistys­johtaja
Frank Cousins ori avoimesti
kieltäytynyt hyväksymästä päämi­nisteri
Harold Wilsonin viime kes­kiviikkona
antamaa tiedotusta palk­kojen
jäädyttämiseksi.
Työväenpuolueen vasempaan sii­peen
lukeutuva Cousins, joka äs­kettäin
erosi teknologiministerini
toimesta . siksi kun hän riitaantui
pääministeri Wilsonin kanssa palk­kojen
pidätysohjelmasta, sanoi nyt,
että hänen johtamansa Transport
AVorkers Unio, missä on 1,500,000
jäsentä ei tule olemaan yhteistoi­minnassa
pääministerin kanssa nyt
julkaistun palkka-ja:hinta-jäädytyk-sen
toteuttamiseksi.
Pääministeri Wilson ei käsittele
maan. talouspulmia oikealla tavalla, .
sanoi mr. Cousins.
Wilsonin hallituksen talousasiain
ministeri George Brown esitti tä­män
palkkojen jäädytysohjelman
johdosta eroanomuksensa, mutta
suostui kuitenkin noin 90 minuutin
kuluttua eroanomuksen, esittämisen
jälkeen jäämään edelleen hallituk­sen
jäseneksi.
hänen: neuvonantajansa — ken­raalit:^^
ja sotateoUisuuspohatat
— viittaisivat taas kintaalla
kokol-konferenssille jä sen pää­töksille.
Kenraalien kunnian
ja sotateollisuuden voittojen
-edellytyksenä on tunnetusti so­ta
tai sodan valmistelu.
Vapautensa ja itsemääräamis
oikeutensa puolesta taistelevan
Vietnamin kansan auttamisen
kannalta on joka tapauksessa
hyödyllistä saada vuoden 1954
sopimuksille niin laaja kanna­tus
ja julkisuus kuin mahdol­lista.
Tältä kannalta katsoen
Intian pääministeri Gandhia
ponnistelut eivät ole turhia sit­tenkään
vaikka ne eivät johtair
sikaan uuden Geneven konfe­renssin
koolle kutsumiseen, ai­nakaan
tässä vaiheessa.
PÄIVÄN PAKINA
KUMMAUINEN "NEUVO"
Vaikka pääministeri Lester
Pearsonilla on taipumusta tiukan
tullen tanssia Washingtonin p i l l in
mukaan — äänestää Kiinan jäsen-oikeuksia
vastaan YK:ssa vaikka
hän puhuu toisinaan näiden jäsen-oikeuksien
myöntämisen puolesta,
kieltäytyy tunnustamasta Kiinan
kansantasavaltaa, vaikka hän pu­huu
Kiinan tunnustamisen tärkey­destä
— vain kaksi esimerkkiä
mainitakesmme, niin esimerkiksi
kauppaa koskevissa, asioissa hän
on viimeaikoina seurannut entistä
itsenäisempää asennetta sosialistisia
maita —- Neuvostoliittoa, Kiinasi,
Kuubaa ja Tshekkoslgyakiaa koh­taan.
\
Mielihyvällä olemme panneet
merkille, eUä esimerkiksi Hanoin
ja Haiphongin alueeh pommitus
Pohjois-Vietnamissa, op saanut
pääministeriltäitime "varovaisen"
tuomion.
Vietnamin sotaan nähden yleen­sä
pääministeri Pearson on. omak­sunut
jossakin määrin kaksinaa­maisen
kannan • Setä Samulin
on julkisuudessa ainakin "ymmär-retlävä"
jos hänen rötöksifiän ei
voida julkisesti kiitellä, mutta yk­sityisesti
j a yleensä , vähenimäij
näkyvissä paikoissa hän on valmii­na
ilmaisemaan toivomuksia, että
Yhdysvallat lopettaisi mielettö­män
-sodankäyiilin^ä VietnamisBn.
Tämä sellaisenaan ei tietenkään
tyydytä kaikkia canadalaisia, mut­ta
se antaa kuitenkin "toivoa" pa­remmasta
j a toivossa on hyvä elää,
vaikka toisinaan tapahtuu, kuten
laulussa sanotaan, että "toiveet
ovat turhia . . . "
Tällaista taustaa vasten katsot-tuan
tuntui lievästi sanoen hätkäh­dyttävällä
se lausunto, minkä pää­ministeri
Pearson noin viikko sit­ten
antoi Lethbridgessa. Mikäli
Canadian Press on oikein hänen
lausuntoaan tulkinnut, pääministe­ri
Pearson esitti kaksi "syytä",
minkä vuoksi canadalaisten pitäisi
• 'pila pidä'ttyväisiä YhdysValtain ar-
, vostelussa. ',
Ensimmäisenä syynä hän ke
holtti "muistamaan Yhdysvaltoja
arvosteltaessa sen, että U S A kan­taa
nyt suurimman taakan maail­man
vapaudesta". Siitä vähän myö­hemmin.
; Toisena syyniä arvostelusta pi­dättymiselle
hän esitti sen, että
Yhdysvalloilla ori nyt voimaa työn­tää
koko maailma sotaan .'. .
CPrn nuikaan hän o l i sanatar­kasti
lausunut näin: / \ •
" . . . Tämä ori pidettävä mie­lessä
siksi kun U S A on "nyt maa­ilman
voimakkain maa'* ja 'sillä
on voima syöstä koko muu maail­ma
sotaan (plunge the rest of the
World into war . . . )"
Toisin .sanoen, emme saa muka
arvostelulla "ärsyttää" tätä ."maa­ilman
suurinta maata', jos mielim­me
että se ei "syökse-koko muu­ta
maailmaa sotaan".
Onko päämiinsteri näin todella
sanonut, sen tietää parhaiten CP.
Mutta me emme ainakaan ole näh;
nyt Ottawasta annetun valitusta
lausunnon vääristelystä.
Tämä sellaisenaan palauttaa
mieleemme Chicagon hirveän
murhenäytelmän, missä eräs i h -
mishirviö terrorisoi kaksi ja puoli
tuntia yhdeksää nuortta naista ja
tappoi heistä yksitellen kahdek­san,-/
•'
Sen jälkeen on ainoa eloon jää­nyt
sairaanhoitajataroppilas selit­tänyt,
että kolme tapetuksi tulleis­ta
neitosista oli yrittänyt saada
nostatetuksi toverinsa itsepuolus-tiikseen
tätä miehen vaatteissa ol­lutta
hirviötä vastaan-
Toiset olivat kuitenkin kieltäy­tyneet
siitä selittäen, että ehkä
tästä sittenkin jotenkin selyitääri,
jos ei ärsytetä sitä tappohimoista,
suhteellisen hyvin aseistettua ja
voimakasta miestä.
Emme luonnollisestikaan moiti
millään tavalla näitä kuoleman
uhriksi joutuneita neitosia. He
seurasivat jonkinlaista "itsesuoje­luvaistoa"
joka sanoi, että mah­dollisesti
ori suurempi vaara tulla
tapetuksi, jos noustaan tätä hir-viöä
vastustamaan.
Kukaan ei tiedä liioin sitä, mi­ten
olisi käynyt, jos nämä yhdek­sän
neitosta olisi noussut yhteis­voimin
sitä terroristia vastusta­maan.
Mahdollisesti hän olisi tappanut
ja haavoittanut heistä muutamia.
Mutta mahdollista on sekin, että
suurin osa heistä "olisi pelastunut,
jos tytöt eivät olisi antautuneet
yksitellen tapettaviksi, vaan olisi­vat
panneet tosimielessä hihansa
heilumaan.
Kukaan ei liioin kiellä sitä,
etteikö Yhdysvalloilla ole voimaa
muun maailman sysäämiseksi so­taan.
Mutta Yhdysvallat ei ole sit­tenkään
yksinään kukko tunkiolla.
Ja sitäpaitsi, mistä lähtien me
olemme yksilöinä, tai kansakunta­na
omaksuneetJcäsityskannan, että
"voima on oikeutta?"
Mitä taas tulee siihen Yhdys­valtain
"suureen taakkaan vapaas­ta
maailmasta", niin kuka käski
jenkki-imperialismia pyrkimään
maailman santarmiksi?
Jos Yhdysvallat jättäisi Euroo­pan
eurooppalaisille, Aasian aasia­laisille,
Afrikan afrikkalaiisille,
Etelä-Amerikan eteläamerikkalai-sille
ja Canadan canadalaisille,
n i in "santarmitehtävistä" koitiiva
taakka häviäisi miltei kokonaan.'
Sitä paitsi, maailman santarmin
osasta luopuminen .Olisi jäf'kevä
teko, mikä taakan huojentamisen
lisäksi auttaisi /yhdysvaltalaisia
yleensä pääsemään käsiksi köyhyys'
den ja kurjuuden sekä rotuvaino­j
en lopettamiseksi • omassa maas­saan.
•— Känsäkoura.