1967-07-06-03 |
Previous | 3 of 4 | Next |
|
small (250x250 max)
medium (500x500 max)
Large
Extra Large
large ( > 500x500)
Full Resolution
|
This page
All
|
Kenian Naftali Temun loistava k t a ^ n juoksu tämmitti mietiä SUOMEN UUTISIA Helsinki. — Australian juoksija-tyttö, jonka tilille merkittiin kaksi matkavoittoa, joista toisessa syntyi maailmanennätys, sai Maailmankisojen kiertopalkinnon haltuunsa^ Jännittävin ja eniten yleisöä lämmittävin laji toi-staina koleassa ja «tihkuisessa säässä oli kuitenkin 10,000 metrin juoksu, jossa Kenian Naftali Temu esitti lennokasta menoa. Tasollisesti kympin juoksu' kohosi kisojen parhaaksi. Myös. 3000 ^esteissä nähtiin vaihleleva^ja hyvätasoinen kilpailu. Ranskan Guy Texeraun voittotulos oli vakuuttava Maailmankisojen ennätys. Seiväshypyssä, joka venyi myöhään iltaan, yritti USAn Bob Seagrcn uutta maailmanennätyskorkeutta. Rima kohotettiin ensimmäisen kerran Helsingin Olympiastadionilla 550. Kylmä sää j a koleus (stiväl kuitenkin ME-tuloksen syn-nyn. • •/ • Ron Clarke oli jäänyt pois 10,000 metriltä ja kokeili voimiaan 1,500 metrillä. Juoksu ei miehelle kuitenkaan tällä kertaa maistunut. Hän keskeytti'viimeisen kierroksen takasuoralla. Matkavoiton vei Belgian Alan de Hertoghe ajalla Joseph P, Thompson (1957) LTD. HAUTAUSTOIMISTO 100 Cariton st, Toronto, Ontario (Ainoa osoitteemme) R. DAVISON, johtaja PuheUn 924-9361 nomäki Bros. Monument Co. . Huolella valmistaa kaikkia kivityöalaan kuuluvia töitä. Pnhelin WA. 3-4469 506 Briin5wick Ave., Toronto, Ont L I M I T E D "Kukkasovitelmamme erikoisalamme" Puhelin H n . 5-2918 Olemme muuitaneet: 1695 Bayview Avenue ^ (Lähellä Egllntonla.) T O R O N T O , O N T. 3.41,8. Abebe B i k i l a juoksi 10,00() metriä vain kuusi kierrosta, jonka jälkeen hyppäsi radalta sivuun. Kenttälajit, seiväshyppyä lukuunottamatta, olivat yllättävän heikko-tasoisia. Kolmiloikka käytiin täysin kotimaisin vpimTh'^ j a -tuloksin. Naisten 400 m 1) Judy Pollock Australia 52,7, 2) Vera r^ikolic Jugoslavia 54,5. Mouliari' 1) Ed. Burke USA 67,46, 2) Ma-tis Ainso Eesti 61,96, 3) Kauko Harlos Suomi 61,90. 1,500 metriä Aerä: 1) Andie de Hertoghe Belgia 3.41,9, 2) Rouse Divine USA 3.42,8, 3) John VVhetton Englanti 3.43,3. 1,500 m B-erä: 1) Knut Brystad Norja 3.49.3, 2) Javier Salgado Espanja 3.50,4. 3) E r k k i Oikarinen Suomi 3.50,9. 3,000 m:n esteet 1) Guy Texereau Ranska 8.36,2, 2) Benjamin Kogo Kenia 8.37,8, 3) Manfred Letzerich Länsi-Saksa 8.39,6. Kolmiloilika 1) Kai Helminen Suomi -15.56, 2) Jorma Gröhn Suomi 15.14, 3) Odd Bergh Norja 15.09i 200 metriä 1) lwan Karasi Jugoslavia 21,3, 2) Ramon Magarinos Espanja 21,5, 3) Gerald Grartize Puola 21,8. Kuulantyöntö 1) Vilmos Varju Unkari 18,49, 2) Antero Juntto Suomi 18,21, 3) Bengt Bendeus Ruotsi 18,18. 10,000 metriä 1) Naftali Kertiu Kenia 28.29,0 (Kenian ja Stadionin enn.) 2) Jiir-gen Haase Itä-Saksa 28.38,8, 3) Ma-mo Wolde Etiopia 28.41,2. Seiväshyppy 1) Bob Seagren USA 525, 2) GhristosPapanicolau Kreikka 505, o) Altti Alarotu Suomi 485. 4 X 100 m:n viesti 1) USA 42.4, 2) Puola 42,6, 3) Helsingin Jyry 43.8. VIKING FOODS & IMPORTS Suomalaisten lihajalosteiden valmistaja Torontossa 133 Laird Dr.. Toronto 17, Ontario Puhelin 425-0450 Myymme kaikkia laatuja tuoretta lihaa, lihajalosteita, säilykkeitä, juustoja, leipää y^m. ruokatavaraa suoraan tehtaalta. Aukioloajat: maanantaista keskiviikkoon klo 8 torstaisin Ja perjantaisin klo 8—8 j a lauantaisin klo 87-2. S.C.A. Urheiluliilto virkailijoiden osoilteet: Puheenjohtaja: Akc Hunnakko 90 Neville Park Bvld.; Puhelin O X 1-«195 Toronto Ontario Sihteeri: Paavo .Vaurio : - 49 Hiawatha Rd., Toronto 8, Ont. Puhelin HO 6-8815 Rahastonhoitaja: Len Boström 58 McNairn Ave, Toronto 12, Ont. Puhelin H U 1-3551 Liiton Naisjaosto: Martha Turkia 592 Woodbine Ave. Apt. 18 Toronto 8. Ont. Puhelin 691-3477 Risto Ivanoff ylitti 500, jäi viidenneksi Risto Ivanoff ylitti 500 Kölnissä viikko sitten kcslciviikkona pida-tyissä kansainvälisissä kilpailuissa, joissa karsittiin seiväshyppääjiä Amerikka—Eurooppa ; otteluun, mutta jäi viidenneksi. iCilpailun voitti Kreikan Chrislos Papanicolau tuloksella 520. E r k k i Mustokari jäi ilman tulosta pudotettuaan aloituskorkeudesta 470 kolmasti. Kölnin kilpailuissa oli mukana urheilijoita 13 maasta. Seiväshyppy muodostui korkeatasoisimmaksi. Siinä viisi miestä ylitti 500. E u roopan ennätyksen omistaja Itä- Saksan Wolfgang Nordwig jätettiin kuudenneksi tuloksella 490. Helsinki — (Suomi-Seura). SuomalaiiBet ralientavat itse ydin» voimalaitoksensa^ ; Suomalaiset tulevat itse olemaan päätekijöitä maamme ensimmäisen .ydinvoimalaa rakennettaessa. Sen sijaan rakentamisessa tarvittava teknillinen asiantuntemus sekä eräät ydinvoimalaitoksen osat, lähinnä ydinreaktori tullaan hankkimaan ulkomailta. Suomi tuleekin tässä mielessä ottamaan yhteyttä ulkomaisiin valmistajiin yhteistyö!- raahdolli3uuksien tutkimiseksi; Ydinvoimalan toimittamisesta erittäin kiinnostunut ruotsalainen /\sea iniHiiiiniiiiniiiiiiaiiiiiiiiiiiiainiiiiiiiuaiiiiiiiiiiiiaiiiiiiiiiuit]it Kilpailukutsu ^ .-]niiiiiiiiiiatHnmiiiiDiiiiiiiiiiitaiiiiiiiiiiii(}iiriitiiiiiiaiiiiiiiiiiii( Täten kutsu mmeHkaikkia ui'heili-joita osallistumaan kansallisiin ur-heilukilpailuihui jotka järjestämme Wanupin urheilukentälle sunnuntaina, heinäkuun 16 pnä alkaenkin 10. ap. Ilmoittautuminen kilpailuihin tulee tapahtua viimeistään tuntia ennen kilpailujen alkamista. K I L P A I L U O H J E L M A : Yleinen, alle 21 v., alle 17 v. pojat 5-otteIu 100 m., kuula, pituushyppy, kiekonheitto ja kolmiloikka. Alle 15 V. pojat 3-ottelu 100 m., kuula ja pituushyppy Alle 13 V. pojat 2-ottelu 100 m. ja pituushyppy. Yleinen sarja Mailin juoksu. Naisten sarja 3-oltelu 100_m., kuula ja pituushyppy. Tytöt alle 13 v. 60 m. juoksu 10 ja alle pojat ja tytöt 60 m juoksu Kaikissa sarjois.sa jaetaan koi me palkintoa paitsi lastensarjoissa, jossa kaikki osanottajat saavat palkinnon. • Tervetuloa. VISA V. Lehti - ALEUTS K. Palomäki TORONTON TARMOISSA tarjoillaan KUUMIA ATERIOITA kesikiviildcoisin, lauantaisin ja sinrnimtaisin Aterioita saatavana myöskin kaikkina muina viiloonpäivinä. 'Suolakala voileipiä .kaikkina a i koina. Tervetuloa ruökailemaain! iiiiiiiiiiaiiuiiiiiiiujiniiiiiiiiiaiiiiiiiiiiiiaiiiiiiiriiiiaiiiiiiiiiiiiaii Kilpailukutsu ;)niiiiiiiiiinuiuiiiiiiinii iiiiaiiiiiiiiiiiitjiiiiiii uiiiiiiuiiiii Ainoastaan täten kut.summc SCAUL:n jäseniä osallistumaan rata-ja kenttäuiheilukilpailuihin jotka asianmukaisella luvalla ' jäiv •jestämme Torontossa Tarmolan ken^ tällä (Steeles ja Islinglon Avo) ounnuntann heinäkuun IG päivänä alkaen kello 10 ap. K I L P A I L U OHJELMA Miesten yleinen j a y l i 35 v. ja poikien alle 17 V. ja alle 21 V. L a j i t : ( 1 0 0 m, 400 m. 1,500 m, 110 m aidat, korkeus, pituus, seiväs, hypyt, kuula, kiekko ja keihäs.) 4x100 m. viesti — miehet. 4x100 m. viesti — naiset. Varhisnuorten ja naisten lajit järjestetään kilpailun aikana. Toivomme runsasta osanottoa. Toronton V. ja U . seura Yritys. Unto Penttinen. Salme Junnila. (Puheenjohtaja) (Sihteeri) Samana päivänä Yrityksen yleinen kokous kello 4 i p . Garnera poissa CSJ:n OSASTOJEN KOKOUKSET CSJ:n Toronton osaston varsinainen kuukausikokous pidetään Joka kuukauden ensimmäisenä maanantaina klo 8 liialla D o n - haaliUa. CSJ:n Sudburyn osaston kokoukset .pidetään kerran kuukaudessa Johtokunnan kutsusta. Johtokunta kokoontuu useamntln asiain vaatiessa puheenjohtajan kutsusta. Kirjeenvaihto sihteerille: John O. YUtalo, Box 354, Sudbury, Oht. CSJinBeaver Laken-osaston kuukausikokous pidetään Joka kuukauden toisena sunnimtaina klo 1 päivällä osaston haalilla. K i r jeenvaihtajan osoite: N. Piispanen, R, R. 1, WorthIn«ton. Ont. CSJ:n Vancouverin osaston kuu-kausikolcoukseb pidetään Clin-ton- haallssa Jokaisen kuukauden toiseha keskiviikkona klo 8 i l . lailä. Kirjeenvaihto sihteerille: Mirinle Vainio, 2605. East Pehder St., Vancouver 6, B.C. CSJ:n Sanlt Ste. Marien ooaston sääntömääräinen kokous pidetään Joka kuukauden ensimmäisenä tiistaina keUo 8 illalla omalla talolla, 321 John Street. CSJ:n Port Arthurin osaston, kuu-kuukaufiikokouksc pldetääri jokaisen kuukauden ensimmäisenä perjantaina, alkaen klo 7.30 111. Johtokunta kokoontuu klo 7 i l l. Kirjaenvaihto osoitteella: 316 Bay St., Port Arthur, Ont. Seaguals. Italialainen entinen raskaansarjan maailmanmestari Primo Carnera kuoli torstaina kotikylässään Seaguals'issa. Tasan 34 vuotta sitten Carnera voitti tyrmhämäliä silloLsen mesta' rin amerikkalaisen Jack Sharkeyn. Carnera ehti olla mestarina vain vuoden ja menetti tittelinsä jälleen amerikkalaiselle Max Baerille. Carnera oli jo. pitkään sairastanut maksan surkastumaa, johon hän myös kuoli. Hänen elämäntarinastaan tehtiin kirja nimeltä 'The Harder They Fall", joka myös filmattiin. "Hurrikaani" tyynnytetty Patcrson, New Jersey. — Entinen ammattinyrkkeilyn keskisarjan maailmanmestaruuden tavoittelija Rubin "Hurrikaani" Carter tuomittiin torstaina kahteen peräkkäiseen elinkautiseen vankeusrangaistu k-^ seen. Hän oli osallisena erään baarin ryöstöyrityksen yhteydessä tapahtuneeseen kolmen ihmiseh murhaan. HENGELLISET KOKOUKSEMME JHtkuvasti Siion Rukoushuoneella, 122 Powell St., Vancouver, B.C. keskiviikkoisin ja lauantaisin klo 7.30, sunnuntaisin klo 7 illalla, T E R V E T U L O A I on valmis osallistumuan Loviisan voimalan rakentumiseen myöa tältä pohjalta, mutta se ei kuitenkaan ole ainoana vaihtoehtona mukana. (HS) Suomen kielen opettaja Neuvostoliittoon ja Canadaan. Suomen kielen opetus ulkomailla tehostuu, sillä paraikaa on suunf nittcilla suomalaisen opettajan Iät-hoitaminen sekä Neuvostoliittoon että Canadaan. Leningradiin lähetettävä suomenkielen lehtori voinee astua virkaansa .jo ensi syyslukukauden alussa. Käytännöllistä järjestelyä koskevat neuvottelut on tarkoitus saada päätökseen kuukauden kuluessa. . Lehtoraatista aiheutuvat, kustannukset jaetaan molempien maiden kesken. Uuteen virkaan valittava lehtori on ensimmäinen Neuvostoliittoon lähetettävä suor malainen kielen opettaja. Port A i l h u r i n yliopistoon suunnitteilla olevan suomen kielen pro-fessorin viran täyttämiseksi suomalaisella opettajalla on käyty, neuvotteluja. Koska Canadassa on runsaasti suomalaisasutusta,, pitää opetusministeriö asiaa tärkeänä. Aloite viran perustamiseksi, on tullut yliopistosta. Opetusministeriö arvelee, että asiaa koskevat neuvottelut ja . taloudelliset tutkimukset saadaan päätökseen vuoden kulues- .sa. Mikäli suunnitelma toteutuu, tulee Port Arthurin. yliopistosta Canadan ensimmäinen, jossa voi opiskella suomea. (HS). Tuberkuloosia ei ole vielä voitettu. Suonien Tuberkuloosin Vastusta-misyhdistyksen 60. toimintavuosi ja itsenäisyytemme SO.juhlavuosi ovat antaneet aiheen järjestää kansainväliset tieteelliset luentopäivät. jotka pidettiin Meilahden sairaalassa Helsingissä. Luentopäiville oli saapunut 80 osanottajaa 14 eri maasta joukossa 26 tunnettua ulkomaista Kauneimmat MUISTOJEN RUUSUT edesmenneen pitkäaikaisen . ystävämme Eriikka luhdan MUISTOLLE Hänen muistoaan kunnioittaen, Hilda Huhtanen Harold Huhtanen Vieno ja Henry Huhtan-n Eila ja Hans Huhtanen Helga ja Wilfred Baslo Helvi ja Evert Kitching Helmi ja Toivo Ranta Suomi^^Seuran puhuja, Louhija vieraihiniatkalle Suomi-Seuran lähettämänä saapuu heinäiuiuo. 5 päivänä, Suomen itsenäisyyden 50rvuotisj,uhlan merkeissä kirjailija ja tohtori Jarl Louhija puhujakierrokselle Amerikan ja Canadan suomalaisten par riin. Tohtori Jarl Louhija on SB^vuotir as ja Kauppakorkeakoulun (Colle* ge for Economics and Business Administration): suomen kielen ja tyyliopin apulaisprofessori. JulkaiSf sut mainonnan kielen alalta useita tutkielmia. Suurelle yleisölle hän on- tunnetuimpi näytelmä ja. romaanikirjailijana. Hän on kirjoittanut mm. romaanit "Kaksiteräinen miekka" ia "Noidankehä" sekä talvisodan tapahtumiin sijoitetun näytelmän "Palkittu urhoollisuudesta.". Hän on nykyään Suomen Näytelmä-' kirjailijaliiton puheenjohtaja. A i kaisemmasta toiminnastaan on mainittava, että hän on ollut Sotain-valiidien veljesliiton toiminnanjohtaja ja Suomen Huollon tiedotuspäällikkönä. Hän haavoittui sodassa 1941 vaikeasti. Hän on innokas kuo-romies sekä urheilun ja liikunnan harrastaja. Mainittakoon, että tohtori Louhijan äidin isä on muuttanut Suomeen Vermlannin maakunnasta Ruotsista ja oli mahdollisesti Vermlannin metsäsuomalaisten jälkeläisiä. Tohtori Louhija on tunnettu elävänä ja innostavana puhujana. Hänen matkareiltinsä on seuraava: Puri päivää saapumisensa jälkeen. hän puhuu Imatra-haalilla Brooklynissa, Heinäkuun ,9 päivänä hän on juhlapuhujana Fitcbur-gin Kalevaisten ja 16 päivänä May-nardin Kalevaisten järjestämissä Suomen itsenäisyyden 50-vuotisjuh-lissa. Sen jälkeen hän menee Montrealin maailmannäyttelyn kautta Torontoon. Siellä edelleen Ohion valtion pohjoisosien suomalaiskau-punkien kautta Detroitiin, jossa hän puhuu pastori Tuorin kirkossa heinäkuun 23 päivänä. Edelleen "Suo-mi; Kutsuu" TV-ohjelman kautta Louhija matkustaa Minnesotaan, josta palaa New Yorkiin. Paluumatka sieltä Suomeen alkaa elokuun 9 päivänä. Puhujatilaisuuk-s i in saattaa vielä tulla lisäyksiä. Hänellä on mukanaan myös Suomea esittävä värifilmi. Torstaily heinäk. 6 p. — Thursday,. July 6,' 1967 .Sivu. 3 Liittotoimikunta on antanut luvan seuraavien kansallisten avpkilpair luiden pitämiseen: Yritys A.C. Toronto, Tarmolassa, heinäkuun la päivänS sekä-Jehu A.C. Beaver Lakella 23 päivänä heinäkuuta 1967. Toivomuksena onkin, että liiton niin nais- kuin miesurheilijatkin huomioisivat kilpailut ja ottavat oikein suurella joukolla niihin osaa, nehän ovat liiton mestaruuskilpai-luiden "valmistus-kilpailuita" mo- SCAU-LyiON IMÄKTOJÄ lemmat, joten joukolla "asialle." , Erittäin tärkeätä on seurojen huomioida, että tulevissa liiton mestaruuskilpailuissa on nyt ensi kertaa kilpailtavana, tyttöjen alle 16 vuotis ten sarjassa, upea Pärssinen trophy joten nuoret tytöt, kaikki siiloin "mittelemään voitosta tästä" palkinnosta. Suurjuhlaterveisin Liittotoimikunta Paavo Vaurio, sihteerL Sanovat israelSai^ia valehtelijoiksi keuhkosairauksien alan tiedemiestä. Vuosittain löytyy maassamme y l i 7.000 uutta tuberkuloosiin Sairastunutta, joista 5.000:11a tuberkuloosi esiintyy keuhkoissa, kertoi l u - cntopäivien sihteeri, tri Paavo Tani. Tuherkuloosiiekisterissä on tällä hetkellä noin 19,000 tapausta, joista kroonikkoja on 1;200-^1,300. Hoitolaitoksissa on 5.000 paikkaa, multa vain runsas 3 5 on täytetty. Tuberkuloosiin kuolee vuosittain noin 600 potilasta. Tuberkuloosia ei siis ole pystytty vielä kokonaan hävittämään,"vaikka vastustamistyö on tuotlariut hyviä tuloksia. Taudin lopullinen hävittäminen onkin suurin ongelma tällä hetkellä. Toisen i suuren, ongelman muodostavat kroonisesti sairaat ja heidän vaikeulen-j .sa. (US). Zeizeia, Jordan. — Palestiinan pakolaiset haastattelussa autiolla leirillä hylkäsivät viikon vaihteessa israelilaisten taijouksen antaa heidän rauhassa palata kotiinsa. He huusivat, että kaikki israelilaiset cvat kazabten — valehtelijoita. Heidän huutonsa oli kaikuna hallituksen puhemiehelle joka syytti, "israelilaiset koettavat pettää hiei-tä". Israelin radiokuuluttajan ilmoi- Kansalaissodan muistomeiMf Helsinki. — Vuoden 1918 kansalaissodan valtakunnallinen muistomerkki pystytetään Helsingin kau- P'Unkisuunnittelulautakunnan 28. 6. tekemän esi*tyksen mukaan Pohjoisen Stadiorinlien itäpuolella olevalle puistoalueelle Jäähallin pysä-köintikenttää vastapäätä. Muistomerkin sijoituspaikkaa koskeva ;sia oli esillä toistamiseen, mutta asemakaavaosasto piti edelleen em. paikkaa maisemallisesti edullisempana. Vuoden 1918 Kansalaissodan Muistomerkkiyhdistys ry. on ano-iiut Helsingin kaupunginhallitukselta, että .se osoittaisi yhdistyksen käyttöön alueen muistomerkin pystyttämistä varten. Yhdistys toivoi, että muistomerkki saataisiin s i joittaa Mäntymäen puistoalueelle. Yhdistys .likoo järjestää kutsukilpailun muistomerkin suunnittelua varten. Muistomerkki valmistunee insi vuonna. tus, että pakolaiset, Jordaa joen länsi rannalta, joka on nyt israelilaisten valtaama, voisivat palata takaisin, kuultiin sunnuntaina tällfi karulla leirillä/ 20 mailia etelään. Amman'sta. Pakolainen A l i Ahmed Almallah, katsoi tuimasti lentävää tomua jp sanoi, "minä en mene takaisin länsi rannalle jos juutalaiset jäävät sinne, mieluummin kuolen täällä". Mr Almallah osoitU kädellään, leirin hauraita telttarivejä. Miesjoukot hänen ympärillään murisivjrt kiukkuisesti, josta eroittui sana hazabeen. Jordanian poliisivirkailija, Has-f- ah Ahmed, kuiskasi amerikkalaf-i e l l e vierailijalle, "älä sano, että olet amerikkalainen tai he täpärät sinut." Amerikka on hankkinut 10,000 telttaa pakolaisille, mutta he vastustavat tätä koska Amerikka oh antanut apunsa israelilaisille. Pakolaisten määrä kasvaa Jordaniassa KOTIMAASSA TIEDUSTELLAAN Hilma M a r i a l l u h t a l a , s. 1900 Esteri o.s. Viitala KAUNEIMMAT KUKAT edesme'nineen toverimme ja tuttavanure Erkki Penttisen MUISTOLLE Hänen työtään ja muistoaan kuninOoittaetn, Maria ja Maili Johnson Eugene, Maiju ia Evert ^äenpää Manda ja Arvi Salo Pirkko ja Bill Salminen V.- ja u.-seura Jehu Urho Rauhanen Piispaset Helmi ja Werner Lammi Lyyli Ja Kalle Kauppinen, Nairn Centre, Oat. ; ; Beavier Lake Ontario t Terveyssisar Sylvia Westermarck o.s. Kirjavainen, Edellämainittuja henkilöitä tai henkilöitä, jotka heisiä jotain tietävät, pyydetään ottamaan yhteys Suomi-Seuraan allaolevalla osoitteella. Helsingissä .30. kesäkuuta 1967. SUOMI-SEURA r y ; Mai-iankatu 8 Helsinki 17 Finland Amman. — N; 200,000 arabialaista on paennut Israelin valtaamalta ! 11 lueelta Jordan-virran itärannalle ren jälkeen kun taistelut alkoivat iähi-idässä .5. kesäkuuta, ilmoitti Jordanian jälleenrakennusministeri Ismail Hijazi Ammanissa toi-staina. Ministeri sanoi ,\mmanin radiossa, että 3,000—5.000 pakolaista saapuu edelleenkin päivittäin joen län.sirannallc, vaikka asukkaita on jatkuvasti hehoitettu jäämään koteihinsa. j Hijazi sanoi Jordanian tarvitse- Port Arthurin kuulumisia Port Arthur. — Anna Tohmo kuoli torstaina, kesäkuun 29 p. Davvson vanhainkodissa. Hän oli syntynyt Suomessa, ollen nyt 87- vuotias. Aikaisemmin asui hän In-lolassa j a o l i yksi CSJ:n osaston perustajista siellä. Samoin oli hän innokas osuustoiminnassa. Hautaus toimitetaan maanantaina kello 3 ip. — A T H . HiLlPORT TAXI Eugene Peterson, omistaja SUOMEA PUHUV.*T AJURIT Puh. DI 5-5461 122 S: Gumberland St. Port A r t h u r Ontai-io van edelleenkin kipeästi telttoja ja liuopia pakolaisille. Rakentajat! Meillä saatte kaikenlaisia rakennustanieita. " THUNDER BAY LUMBER CO. (FORT WILLIAM) LTD. HENKILÖKUNNAN OMISTAMA HENKILÖKUNNAN JOHTAVIA ' ' K u u l u i s a p a l v e l u s t a a n" PuheUn 623-7469 516 Simpson St. Fort WiIUain Naapurin mies tuli pikkutunneilla juomingeista kotiin ja poikkesi ensi töik.seen naapuriin: — Tulen pyytämään että rouva antaisi anteeksi miehelleen. Hän on parhaillaan pyytämässä että minun vaimoni antaisi minulle anteeksi. K A U N E I M M A T KESÄN KUKAT mieheni HEIKKI MUISTOLLE Kuoli heinäkuun 6 pnä 1966. Olot poissa, vaan et unohdettu. Vaimosi ELLEN VÄYRYNEN South Porcupine, Ontario Milloin tahansa tairvitsette ruokatavaraa, lihaa tai miesten vaatetusta, ostakaa ne osuuskaupastanne International Co-Op Stores Ltd; 176 S. Algoma Street Port Arthur. Ontario KIRJALLISHISTORIALLINEN TUTKIMUS TULENKANTAJISTA I Kerttu Saarenheimo: TULENKANTAJAT <» •» I •••, •» Tohtori Kerttu Saarenheimon teos on 'ensimmäinen yhteinen kir- •> jallishLstoiiallinen tutkimus tulenkantajista. Esityksen runkona 00 ^ 303 SIVUA — HINTA SID. $5.95 * Ryhmän vaiheita ja kirjallisia teemoja 1920-luTulla | Runsas kuvitus % ^ ryhmän kcJiityksen kolmlvalhejaottelu. Jonka professori Lauri^Vilja- * Ij. ncn hahmotteli luonnehUessaan kirjallisuutemme 1920-lukua Ylels-^ § radiossa JärJ-estctyssä keskustelusarjaaaa. Ensin on Nuoren Voiman •> kausi, sitten .suuren hurmion kausi Ja lopuksi päädyttiin etsimään t {.nykyaikaa. Näi.s.sä puitteissa kb-joittaja — Valtion humanistisen toi- 4! •:• mlkunnan tutkija ;ja Turun Yliopiston dosentti — tarkastelee 20- * luvun lyyristen aiheiden värikäsUi kaleidodiooppia. Jossa heijastuu 5 {• rniUöin kauhukuvitelmia Ja lahoavien lehtien tuoksua,' milloin raivoi- ^ BBÄ eläniännälkää, «ksotlikkaa. sataia tai koneromah^ * .* Iloisen 20-luvuri kirjavia virikkeitä tutkiessaan tri Saarenheimo % f laajentaa samalla, näkökulmaa klrjoläta kirjailijoihin, heidän taus- -i^ ^* taansa j a hatrastuksltnsa, ystävyyssuhteisiin Ja hilpeään seuruste- § .> luun. Painamattomat lähteet,' ennen kaikkea lehmän Jäsenten yäli-f nen kirjeenvaihto Ja haastattelut ovat tuoneet esiin runsaasti ennen * tuntematonta materiaalia. Keskeisiä hahmoja ovat Onni Halla, Yrjö 5 Jy'.hä. Uuno Kallas, Arvi Kivimaa. P. Mustapää, Olavi Paavolainen. * ;> Ilmari Pimiä. Elina Vaara, Erkki ja K a t r i Vala. Mika Waltari Ja * [C Lauri Viljanen. Heidän lisäkseen tapaamme ryhmäön väljemmlt lilt- % tyneitä, kirjailijoita, taiteilijoita Ja kriltlkoiU, • Tilatkaa osoitteella: VAPAUS PUBLISHING ea L m t l P.O. BOX 69 SUDBURY; ONTARIO t SAMPO-kruas-ytäi maailman feh(^^ l i f i
Object Description
Rating | |
Title | Vapaus, July 6, 1967 |
Language | fi |
Subject | Finnish--Canadians--Newspapers |
Publisher | Vapaus Publishing Co |
Date | 1967-07-06 |
Type | text |
Format | application/pdf |
Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
Identifier | Vapaus670706 |
Description
Title | 1967-07-06-03 |
OCR text | Kenian Naftali Temun loistava k t a ^ n juoksu tämmitti mietiä SUOMEN UUTISIA Helsinki. — Australian juoksija-tyttö, jonka tilille merkittiin kaksi matkavoittoa, joista toisessa syntyi maailmanennätys, sai Maailmankisojen kiertopalkinnon haltuunsa^ Jännittävin ja eniten yleisöä lämmittävin laji toi-staina koleassa ja «tihkuisessa säässä oli kuitenkin 10,000 metrin juoksu, jossa Kenian Naftali Temu esitti lennokasta menoa. Tasollisesti kympin juoksu' kohosi kisojen parhaaksi. Myös. 3000 ^esteissä nähtiin vaihleleva^ja hyvätasoinen kilpailu. Ranskan Guy Texeraun voittotulos oli vakuuttava Maailmankisojen ennätys. Seiväshypyssä, joka venyi myöhään iltaan, yritti USAn Bob Seagrcn uutta maailmanennätyskorkeutta. Rima kohotettiin ensimmäisen kerran Helsingin Olympiastadionilla 550. Kylmä sää j a koleus (stiväl kuitenkin ME-tuloksen syn-nyn. • •/ • Ron Clarke oli jäänyt pois 10,000 metriltä ja kokeili voimiaan 1,500 metrillä. Juoksu ei miehelle kuitenkaan tällä kertaa maistunut. Hän keskeytti'viimeisen kierroksen takasuoralla. Matkavoiton vei Belgian Alan de Hertoghe ajalla Joseph P, Thompson (1957) LTD. HAUTAUSTOIMISTO 100 Cariton st, Toronto, Ontario (Ainoa osoitteemme) R. DAVISON, johtaja PuheUn 924-9361 nomäki Bros. Monument Co. . Huolella valmistaa kaikkia kivityöalaan kuuluvia töitä. Pnhelin WA. 3-4469 506 Briin5wick Ave., Toronto, Ont L I M I T E D "Kukkasovitelmamme erikoisalamme" Puhelin H n . 5-2918 Olemme muuitaneet: 1695 Bayview Avenue ^ (Lähellä Egllntonla.) T O R O N T O , O N T. 3.41,8. Abebe B i k i l a juoksi 10,00() metriä vain kuusi kierrosta, jonka jälkeen hyppäsi radalta sivuun. Kenttälajit, seiväshyppyä lukuunottamatta, olivat yllättävän heikko-tasoisia. Kolmiloikka käytiin täysin kotimaisin vpimTh'^ j a -tuloksin. Naisten 400 m 1) Judy Pollock Australia 52,7, 2) Vera r^ikolic Jugoslavia 54,5. Mouliari' 1) Ed. Burke USA 67,46, 2) Ma-tis Ainso Eesti 61,96, 3) Kauko Harlos Suomi 61,90. 1,500 metriä Aerä: 1) Andie de Hertoghe Belgia 3.41,9, 2) Rouse Divine USA 3.42,8, 3) John VVhetton Englanti 3.43,3. 1,500 m B-erä: 1) Knut Brystad Norja 3.49.3, 2) Javier Salgado Espanja 3.50,4. 3) E r k k i Oikarinen Suomi 3.50,9. 3,000 m:n esteet 1) Guy Texereau Ranska 8.36,2, 2) Benjamin Kogo Kenia 8.37,8, 3) Manfred Letzerich Länsi-Saksa 8.39,6. Kolmiloilika 1) Kai Helminen Suomi -15.56, 2) Jorma Gröhn Suomi 15.14, 3) Odd Bergh Norja 15.09i 200 metriä 1) lwan Karasi Jugoslavia 21,3, 2) Ramon Magarinos Espanja 21,5, 3) Gerald Grartize Puola 21,8. Kuulantyöntö 1) Vilmos Varju Unkari 18,49, 2) Antero Juntto Suomi 18,21, 3) Bengt Bendeus Ruotsi 18,18. 10,000 metriä 1) Naftali Kertiu Kenia 28.29,0 (Kenian ja Stadionin enn.) 2) Jiir-gen Haase Itä-Saksa 28.38,8, 3) Ma-mo Wolde Etiopia 28.41,2. Seiväshyppy 1) Bob Seagren USA 525, 2) GhristosPapanicolau Kreikka 505, o) Altti Alarotu Suomi 485. 4 X 100 m:n viesti 1) USA 42.4, 2) Puola 42,6, 3) Helsingin Jyry 43.8. VIKING FOODS & IMPORTS Suomalaisten lihajalosteiden valmistaja Torontossa 133 Laird Dr.. Toronto 17, Ontario Puhelin 425-0450 Myymme kaikkia laatuja tuoretta lihaa, lihajalosteita, säilykkeitä, juustoja, leipää y^m. ruokatavaraa suoraan tehtaalta. Aukioloajat: maanantaista keskiviikkoon klo 8 torstaisin Ja perjantaisin klo 8—8 j a lauantaisin klo 87-2. S.C.A. Urheiluliilto virkailijoiden osoilteet: Puheenjohtaja: Akc Hunnakko 90 Neville Park Bvld.; Puhelin O X 1-«195 Toronto Ontario Sihteeri: Paavo .Vaurio : - 49 Hiawatha Rd., Toronto 8, Ont. Puhelin HO 6-8815 Rahastonhoitaja: Len Boström 58 McNairn Ave, Toronto 12, Ont. Puhelin H U 1-3551 Liiton Naisjaosto: Martha Turkia 592 Woodbine Ave. Apt. 18 Toronto 8. Ont. Puhelin 691-3477 Risto Ivanoff ylitti 500, jäi viidenneksi Risto Ivanoff ylitti 500 Kölnissä viikko sitten kcslciviikkona pida-tyissä kansainvälisissä kilpailuissa, joissa karsittiin seiväshyppääjiä Amerikka—Eurooppa ; otteluun, mutta jäi viidenneksi. iCilpailun voitti Kreikan Chrislos Papanicolau tuloksella 520. E r k k i Mustokari jäi ilman tulosta pudotettuaan aloituskorkeudesta 470 kolmasti. Kölnin kilpailuissa oli mukana urheilijoita 13 maasta. Seiväshyppy muodostui korkeatasoisimmaksi. Siinä viisi miestä ylitti 500. E u roopan ennätyksen omistaja Itä- Saksan Wolfgang Nordwig jätettiin kuudenneksi tuloksella 490. Helsinki — (Suomi-Seura). SuomalaiiBet ralientavat itse ydin» voimalaitoksensa^ ; Suomalaiset tulevat itse olemaan päätekijöitä maamme ensimmäisen .ydinvoimalaa rakennettaessa. Sen sijaan rakentamisessa tarvittava teknillinen asiantuntemus sekä eräät ydinvoimalaitoksen osat, lähinnä ydinreaktori tullaan hankkimaan ulkomailta. Suomi tuleekin tässä mielessä ottamaan yhteyttä ulkomaisiin valmistajiin yhteistyö!- raahdolli3uuksien tutkimiseksi; Ydinvoimalan toimittamisesta erittäin kiinnostunut ruotsalainen /\sea iniHiiiiniiiiniiiiiiaiiiiiiiiiiiiainiiiiiiiuaiiiiiiiiiiiiaiiiiiiiiiuit]it Kilpailukutsu ^ .-]niiiiiiiiiiatHnmiiiiDiiiiiiiiiiitaiiiiiiiiiiii(}iiriitiiiiiiaiiiiiiiiiiii( Täten kutsu mmeHkaikkia ui'heili-joita osallistumaan kansallisiin ur-heilukilpailuihui jotka järjestämme Wanupin urheilukentälle sunnuntaina, heinäkuun 16 pnä alkaenkin 10. ap. Ilmoittautuminen kilpailuihin tulee tapahtua viimeistään tuntia ennen kilpailujen alkamista. K I L P A I L U O H J E L M A : Yleinen, alle 21 v., alle 17 v. pojat 5-otteIu 100 m., kuula, pituushyppy, kiekonheitto ja kolmiloikka. Alle 15 V. pojat 3-ottelu 100 m., kuula ja pituushyppy Alle 13 V. pojat 2-ottelu 100 m. ja pituushyppy. Yleinen sarja Mailin juoksu. Naisten sarja 3-oltelu 100_m., kuula ja pituushyppy. Tytöt alle 13 v. 60 m. juoksu 10 ja alle pojat ja tytöt 60 m juoksu Kaikissa sarjois.sa jaetaan koi me palkintoa paitsi lastensarjoissa, jossa kaikki osanottajat saavat palkinnon. • Tervetuloa. VISA V. Lehti - ALEUTS K. Palomäki TORONTON TARMOISSA tarjoillaan KUUMIA ATERIOITA kesikiviildcoisin, lauantaisin ja sinrnimtaisin Aterioita saatavana myöskin kaikkina muina viiloonpäivinä. 'Suolakala voileipiä .kaikkina a i koina. Tervetuloa ruökailemaain! iiiiiiiiiiaiiuiiiiiiiujiniiiiiiiiiaiiiiiiiiiiiiaiiiiiiiriiiiaiiiiiiiiiiiiaii Kilpailukutsu ;)niiiiiiiiiinuiuiiiiiiinii iiiiaiiiiiiiiiiiitjiiiiiii uiiiiiiuiiiii Ainoastaan täten kut.summc SCAUL:n jäseniä osallistumaan rata-ja kenttäuiheilukilpailuihin jotka asianmukaisella luvalla ' jäiv •jestämme Torontossa Tarmolan ken^ tällä (Steeles ja Islinglon Avo) ounnuntann heinäkuun IG päivänä alkaen kello 10 ap. K I L P A I L U OHJELMA Miesten yleinen j a y l i 35 v. ja poikien alle 17 V. ja alle 21 V. L a j i t : ( 1 0 0 m, 400 m. 1,500 m, 110 m aidat, korkeus, pituus, seiväs, hypyt, kuula, kiekko ja keihäs.) 4x100 m. viesti — miehet. 4x100 m. viesti — naiset. Varhisnuorten ja naisten lajit järjestetään kilpailun aikana. Toivomme runsasta osanottoa. Toronton V. ja U . seura Yritys. Unto Penttinen. Salme Junnila. (Puheenjohtaja) (Sihteeri) Samana päivänä Yrityksen yleinen kokous kello 4 i p . Garnera poissa CSJ:n OSASTOJEN KOKOUKSET CSJ:n Toronton osaston varsinainen kuukausikokous pidetään Joka kuukauden ensimmäisenä maanantaina klo 8 liialla D o n - haaliUa. CSJ:n Sudburyn osaston kokoukset .pidetään kerran kuukaudessa Johtokunnan kutsusta. Johtokunta kokoontuu useamntln asiain vaatiessa puheenjohtajan kutsusta. Kirjeenvaihto sihteerille: John O. YUtalo, Box 354, Sudbury, Oht. CSJinBeaver Laken-osaston kuukausikokous pidetään Joka kuukauden toisena sunnimtaina klo 1 päivällä osaston haalilla. K i r jeenvaihtajan osoite: N. Piispanen, R, R. 1, WorthIn«ton. Ont. CSJ:n Vancouverin osaston kuu-kausikolcoukseb pidetään Clin-ton- haallssa Jokaisen kuukauden toiseha keskiviikkona klo 8 i l . lailä. Kirjeenvaihto sihteerille: Mirinle Vainio, 2605. East Pehder St., Vancouver 6, B.C. CSJ:n Sanlt Ste. Marien ooaston sääntömääräinen kokous pidetään Joka kuukauden ensimmäisenä tiistaina keUo 8 illalla omalla talolla, 321 John Street. CSJ:n Port Arthurin osaston, kuu-kuukaufiikokouksc pldetääri jokaisen kuukauden ensimmäisenä perjantaina, alkaen klo 7.30 111. Johtokunta kokoontuu klo 7 i l l. Kirjaenvaihto osoitteella: 316 Bay St., Port Arthur, Ont. Seaguals. Italialainen entinen raskaansarjan maailmanmestari Primo Carnera kuoli torstaina kotikylässään Seaguals'issa. Tasan 34 vuotta sitten Carnera voitti tyrmhämäliä silloLsen mesta' rin amerikkalaisen Jack Sharkeyn. Carnera ehti olla mestarina vain vuoden ja menetti tittelinsä jälleen amerikkalaiselle Max Baerille. Carnera oli jo. pitkään sairastanut maksan surkastumaa, johon hän myös kuoli. Hänen elämäntarinastaan tehtiin kirja nimeltä 'The Harder They Fall", joka myös filmattiin. "Hurrikaani" tyynnytetty Patcrson, New Jersey. — Entinen ammattinyrkkeilyn keskisarjan maailmanmestaruuden tavoittelija Rubin "Hurrikaani" Carter tuomittiin torstaina kahteen peräkkäiseen elinkautiseen vankeusrangaistu k-^ seen. Hän oli osallisena erään baarin ryöstöyrityksen yhteydessä tapahtuneeseen kolmen ihmiseh murhaan. HENGELLISET KOKOUKSEMME JHtkuvasti Siion Rukoushuoneella, 122 Powell St., Vancouver, B.C. keskiviikkoisin ja lauantaisin klo 7.30, sunnuntaisin klo 7 illalla, T E R V E T U L O A I on valmis osallistumuan Loviisan voimalan rakentumiseen myöa tältä pohjalta, mutta se ei kuitenkaan ole ainoana vaihtoehtona mukana. (HS) Suomen kielen opettaja Neuvostoliittoon ja Canadaan. Suomen kielen opetus ulkomailla tehostuu, sillä paraikaa on suunf nittcilla suomalaisen opettajan Iät-hoitaminen sekä Neuvostoliittoon että Canadaan. Leningradiin lähetettävä suomenkielen lehtori voinee astua virkaansa .jo ensi syyslukukauden alussa. Käytännöllistä järjestelyä koskevat neuvottelut on tarkoitus saada päätökseen kuukauden kuluessa. . Lehtoraatista aiheutuvat, kustannukset jaetaan molempien maiden kesken. Uuteen virkaan valittava lehtori on ensimmäinen Neuvostoliittoon lähetettävä suor malainen kielen opettaja. Port A i l h u r i n yliopistoon suunnitteilla olevan suomen kielen pro-fessorin viran täyttämiseksi suomalaisella opettajalla on käyty, neuvotteluja. Koska Canadassa on runsaasti suomalaisasutusta,, pitää opetusministeriö asiaa tärkeänä. Aloite viran perustamiseksi, on tullut yliopistosta. Opetusministeriö arvelee, että asiaa koskevat neuvottelut ja . taloudelliset tutkimukset saadaan päätökseen vuoden kulues- .sa. Mikäli suunnitelma toteutuu, tulee Port Arthurin. yliopistosta Canadan ensimmäinen, jossa voi opiskella suomea. (HS). Tuberkuloosia ei ole vielä voitettu. Suonien Tuberkuloosin Vastusta-misyhdistyksen 60. toimintavuosi ja itsenäisyytemme SO.juhlavuosi ovat antaneet aiheen järjestää kansainväliset tieteelliset luentopäivät. jotka pidettiin Meilahden sairaalassa Helsingissä. Luentopäiville oli saapunut 80 osanottajaa 14 eri maasta joukossa 26 tunnettua ulkomaista Kauneimmat MUISTOJEN RUUSUT edesmenneen pitkäaikaisen . ystävämme Eriikka luhdan MUISTOLLE Hänen muistoaan kunnioittaen, Hilda Huhtanen Harold Huhtanen Vieno ja Henry Huhtan-n Eila ja Hans Huhtanen Helga ja Wilfred Baslo Helvi ja Evert Kitching Helmi ja Toivo Ranta Suomi^^Seuran puhuja, Louhija vieraihiniatkalle Suomi-Seuran lähettämänä saapuu heinäiuiuo. 5 päivänä, Suomen itsenäisyyden 50rvuotisj,uhlan merkeissä kirjailija ja tohtori Jarl Louhija puhujakierrokselle Amerikan ja Canadan suomalaisten par riin. Tohtori Jarl Louhija on SB^vuotir as ja Kauppakorkeakoulun (Colle* ge for Economics and Business Administration): suomen kielen ja tyyliopin apulaisprofessori. JulkaiSf sut mainonnan kielen alalta useita tutkielmia. Suurelle yleisölle hän on- tunnetuimpi näytelmä ja. romaanikirjailijana. Hän on kirjoittanut mm. romaanit "Kaksiteräinen miekka" ia "Noidankehä" sekä talvisodan tapahtumiin sijoitetun näytelmän "Palkittu urhoollisuudesta.". Hän on nykyään Suomen Näytelmä-' kirjailijaliiton puheenjohtaja. A i kaisemmasta toiminnastaan on mainittava, että hän on ollut Sotain-valiidien veljesliiton toiminnanjohtaja ja Suomen Huollon tiedotuspäällikkönä. Hän haavoittui sodassa 1941 vaikeasti. Hän on innokas kuo-romies sekä urheilun ja liikunnan harrastaja. Mainittakoon, että tohtori Louhijan äidin isä on muuttanut Suomeen Vermlannin maakunnasta Ruotsista ja oli mahdollisesti Vermlannin metsäsuomalaisten jälkeläisiä. Tohtori Louhija on tunnettu elävänä ja innostavana puhujana. Hänen matkareiltinsä on seuraava: Puri päivää saapumisensa jälkeen. hän puhuu Imatra-haalilla Brooklynissa, Heinäkuun ,9 päivänä hän on juhlapuhujana Fitcbur-gin Kalevaisten ja 16 päivänä May-nardin Kalevaisten järjestämissä Suomen itsenäisyyden 50-vuotisjuh-lissa. Sen jälkeen hän menee Montrealin maailmannäyttelyn kautta Torontoon. Siellä edelleen Ohion valtion pohjoisosien suomalaiskau-punkien kautta Detroitiin, jossa hän puhuu pastori Tuorin kirkossa heinäkuun 23 päivänä. Edelleen "Suo-mi; Kutsuu" TV-ohjelman kautta Louhija matkustaa Minnesotaan, josta palaa New Yorkiin. Paluumatka sieltä Suomeen alkaa elokuun 9 päivänä. Puhujatilaisuuk-s i in saattaa vielä tulla lisäyksiä. Hänellä on mukanaan myös Suomea esittävä värifilmi. Torstaily heinäk. 6 p. — Thursday,. July 6,' 1967 .Sivu. 3 Liittotoimikunta on antanut luvan seuraavien kansallisten avpkilpair luiden pitämiseen: Yritys A.C. Toronto, Tarmolassa, heinäkuun la päivänS sekä-Jehu A.C. Beaver Lakella 23 päivänä heinäkuuta 1967. Toivomuksena onkin, että liiton niin nais- kuin miesurheilijatkin huomioisivat kilpailut ja ottavat oikein suurella joukolla niihin osaa, nehän ovat liiton mestaruuskilpai-luiden "valmistus-kilpailuita" mo- SCAU-LyiON IMÄKTOJÄ lemmat, joten joukolla "asialle." , Erittäin tärkeätä on seurojen huomioida, että tulevissa liiton mestaruuskilpailuissa on nyt ensi kertaa kilpailtavana, tyttöjen alle 16 vuotis ten sarjassa, upea Pärssinen trophy joten nuoret tytöt, kaikki siiloin "mittelemään voitosta tästä" palkinnosta. Suurjuhlaterveisin Liittotoimikunta Paavo Vaurio, sihteerL Sanovat israelSai^ia valehtelijoiksi keuhkosairauksien alan tiedemiestä. Vuosittain löytyy maassamme y l i 7.000 uutta tuberkuloosiin Sairastunutta, joista 5.000:11a tuberkuloosi esiintyy keuhkoissa, kertoi l u - cntopäivien sihteeri, tri Paavo Tani. Tuherkuloosiiekisterissä on tällä hetkellä noin 19,000 tapausta, joista kroonikkoja on 1;200-^1,300. Hoitolaitoksissa on 5.000 paikkaa, multa vain runsas 3 5 on täytetty. Tuberkuloosiin kuolee vuosittain noin 600 potilasta. Tuberkuloosia ei siis ole pystytty vielä kokonaan hävittämään,"vaikka vastustamistyö on tuotlariut hyviä tuloksia. Taudin lopullinen hävittäminen onkin suurin ongelma tällä hetkellä. Toisen i suuren, ongelman muodostavat kroonisesti sairaat ja heidän vaikeulen-j .sa. (US). Zeizeia, Jordan. — Palestiinan pakolaiset haastattelussa autiolla leirillä hylkäsivät viikon vaihteessa israelilaisten taijouksen antaa heidän rauhassa palata kotiinsa. He huusivat, että kaikki israelilaiset cvat kazabten — valehtelijoita. Heidän huutonsa oli kaikuna hallituksen puhemiehelle joka syytti, "israelilaiset koettavat pettää hiei-tä". Israelin radiokuuluttajan ilmoi- Kansalaissodan muistomeiMf Helsinki. — Vuoden 1918 kansalaissodan valtakunnallinen muistomerkki pystytetään Helsingin kau- P'Unkisuunnittelulautakunnan 28. 6. tekemän esi*tyksen mukaan Pohjoisen Stadiorinlien itäpuolella olevalle puistoalueelle Jäähallin pysä-köintikenttää vastapäätä. Muistomerkin sijoituspaikkaa koskeva ;sia oli esillä toistamiseen, mutta asemakaavaosasto piti edelleen em. paikkaa maisemallisesti edullisempana. Vuoden 1918 Kansalaissodan Muistomerkkiyhdistys ry. on ano-iiut Helsingin kaupunginhallitukselta, että .se osoittaisi yhdistyksen käyttöön alueen muistomerkin pystyttämistä varten. Yhdistys toivoi, että muistomerkki saataisiin s i joittaa Mäntymäen puistoalueelle. Yhdistys .likoo järjestää kutsukilpailun muistomerkin suunnittelua varten. Muistomerkki valmistunee insi vuonna. tus, että pakolaiset, Jordaa joen länsi rannalta, joka on nyt israelilaisten valtaama, voisivat palata takaisin, kuultiin sunnuntaina tällfi karulla leirillä/ 20 mailia etelään. Amman'sta. Pakolainen A l i Ahmed Almallah, katsoi tuimasti lentävää tomua jp sanoi, "minä en mene takaisin länsi rannalle jos juutalaiset jäävät sinne, mieluummin kuolen täällä". Mr Almallah osoitU kädellään, leirin hauraita telttarivejä. Miesjoukot hänen ympärillään murisivjrt kiukkuisesti, josta eroittui sana hazabeen. Jordanian poliisivirkailija, Has-f- ah Ahmed, kuiskasi amerikkalaf-i e l l e vierailijalle, "älä sano, että olet amerikkalainen tai he täpärät sinut." Amerikka on hankkinut 10,000 telttaa pakolaisille, mutta he vastustavat tätä koska Amerikka oh antanut apunsa israelilaisille. Pakolaisten määrä kasvaa Jordaniassa KOTIMAASSA TIEDUSTELLAAN Hilma M a r i a l l u h t a l a , s. 1900 Esteri o.s. Viitala KAUNEIMMAT KUKAT edesme'nineen toverimme ja tuttavanure Erkki Penttisen MUISTOLLE Hänen työtään ja muistoaan kuninOoittaetn, Maria ja Maili Johnson Eugene, Maiju ia Evert ^äenpää Manda ja Arvi Salo Pirkko ja Bill Salminen V.- ja u.-seura Jehu Urho Rauhanen Piispaset Helmi ja Werner Lammi Lyyli Ja Kalle Kauppinen, Nairn Centre, Oat. ; ; Beavier Lake Ontario t Terveyssisar Sylvia Westermarck o.s. Kirjavainen, Edellämainittuja henkilöitä tai henkilöitä, jotka heisiä jotain tietävät, pyydetään ottamaan yhteys Suomi-Seuraan allaolevalla osoitteella. Helsingissä .30. kesäkuuta 1967. SUOMI-SEURA r y ; Mai-iankatu 8 Helsinki 17 Finland Amman. — N; 200,000 arabialaista on paennut Israelin valtaamalta ! 11 lueelta Jordan-virran itärannalle ren jälkeen kun taistelut alkoivat iähi-idässä .5. kesäkuuta, ilmoitti Jordanian jälleenrakennusministeri Ismail Hijazi Ammanissa toi-staina. Ministeri sanoi ,\mmanin radiossa, että 3,000—5.000 pakolaista saapuu edelleenkin päivittäin joen län.sirannallc, vaikka asukkaita on jatkuvasti hehoitettu jäämään koteihinsa. j Hijazi sanoi Jordanian tarvitse- Port Arthurin kuulumisia Port Arthur. — Anna Tohmo kuoli torstaina, kesäkuun 29 p. Davvson vanhainkodissa. Hän oli syntynyt Suomessa, ollen nyt 87- vuotias. Aikaisemmin asui hän In-lolassa j a o l i yksi CSJ:n osaston perustajista siellä. Samoin oli hän innokas osuustoiminnassa. Hautaus toimitetaan maanantaina kello 3 ip. — A T H . HiLlPORT TAXI Eugene Peterson, omistaja SUOMEA PUHUV.*T AJURIT Puh. DI 5-5461 122 S: Gumberland St. Port A r t h u r Ontai-io van edelleenkin kipeästi telttoja ja liuopia pakolaisille. Rakentajat! Meillä saatte kaikenlaisia rakennustanieita. " THUNDER BAY LUMBER CO. (FORT WILLIAM) LTD. HENKILÖKUNNAN OMISTAMA HENKILÖKUNNAN JOHTAVIA ' ' K u u l u i s a p a l v e l u s t a a n" PuheUn 623-7469 516 Simpson St. Fort WiIUain Naapurin mies tuli pikkutunneilla juomingeista kotiin ja poikkesi ensi töik.seen naapuriin: — Tulen pyytämään että rouva antaisi anteeksi miehelleen. Hän on parhaillaan pyytämässä että minun vaimoni antaisi minulle anteeksi. K A U N E I M M A T KESÄN KUKAT mieheni HEIKKI MUISTOLLE Kuoli heinäkuun 6 pnä 1966. Olot poissa, vaan et unohdettu. Vaimosi ELLEN VÄYRYNEN South Porcupine, Ontario Milloin tahansa tairvitsette ruokatavaraa, lihaa tai miesten vaatetusta, ostakaa ne osuuskaupastanne International Co-Op Stores Ltd; 176 S. Algoma Street Port Arthur. Ontario KIRJALLISHISTORIALLINEN TUTKIMUS TULENKANTAJISTA I Kerttu Saarenheimo: TULENKANTAJAT <» •» I •••, •» Tohtori Kerttu Saarenheimon teos on 'ensimmäinen yhteinen kir- •> jallishLstoiiallinen tutkimus tulenkantajista. Esityksen runkona 00 ^ 303 SIVUA — HINTA SID. $5.95 * Ryhmän vaiheita ja kirjallisia teemoja 1920-luTulla | Runsas kuvitus % ^ ryhmän kcJiityksen kolmlvalhejaottelu. Jonka professori Lauri^Vilja- * Ij. ncn hahmotteli luonnehUessaan kirjallisuutemme 1920-lukua Ylels-^ § radiossa JärJ-estctyssä keskustelusarjaaaa. Ensin on Nuoren Voiman •> kausi, sitten .suuren hurmion kausi Ja lopuksi päädyttiin etsimään t {.nykyaikaa. Näi.s.sä puitteissa kb-joittaja — Valtion humanistisen toi- 4! •:• mlkunnan tutkija ;ja Turun Yliopiston dosentti — tarkastelee 20- * luvun lyyristen aiheiden värikäsUi kaleidodiooppia. Jossa heijastuu 5 {• rniUöin kauhukuvitelmia Ja lahoavien lehtien tuoksua,' milloin raivoi- ^ BBÄ eläniännälkää, «ksotlikkaa. sataia tai koneromah^ * .* Iloisen 20-luvuri kirjavia virikkeitä tutkiessaan tri Saarenheimo % f laajentaa samalla, näkökulmaa klrjoläta kirjailijoihin, heidän taus- -i^ ^* taansa j a hatrastuksltnsa, ystävyyssuhteisiin Ja hilpeään seuruste- § .> luun. Painamattomat lähteet,' ennen kaikkea lehmän Jäsenten yäli-f nen kirjeenvaihto Ja haastattelut ovat tuoneet esiin runsaasti ennen * tuntematonta materiaalia. Keskeisiä hahmoja ovat Onni Halla, Yrjö 5 Jy'.hä. Uuno Kallas, Arvi Kivimaa. P. Mustapää, Olavi Paavolainen. * ;> Ilmari Pimiä. Elina Vaara, Erkki ja K a t r i Vala. Mika Waltari Ja * [C Lauri Viljanen. Heidän lisäkseen tapaamme ryhmäön väljemmlt lilt- % tyneitä, kirjailijoita, taiteilijoita Ja kriltlkoiU, • Tilatkaa osoitteella: VAPAUS PUBLISHING ea L m t l P.O. BOX 69 SUDBURY; ONTARIO t SAMPO-kruas-ytäi maailman feh(^^ l i f i |
Tags
Comments
Post a Comment for 1967-07-06-03