Vapaus, May 13, 1967

              mm ON SAAItUT 182 TtLAUSTA -
32 UUnA IA 150 OUDISTUSTA
Kuluneen viikon aikana hankit­tiin
Vapaudelle 60 tilausta, joista
uusia, todellisia syntymäpäivälahjo­ja
oli 7i Tähän mennessä on Va­paus
saanut tämän kultavuoden
ryntäyksen aikana 182 tilausta, jois­ta
32 uutta ja 150 uudistusta.
Kiitämme kaikkia tilausten hank­kijoita
ja lausumme uudet tilaajat
tervetulleeksi lehtemme lukijakun-
•' taan.
Uusien tilausten hankinnassa
täyttivät tavoitteensa Silver Moun-
^ tain, Redbridge ja St. Catharines.
Tilauksia saapui nyt seuraavasti:
Martha Ekholm, Timmins, 3 uu­distusta.
Tilaaja, Webbwood, 1 uudistus.
Ejno Simonen, Sault Ste. Marie,
3 uudistusta.
Tilaaja^ Janow, 1 uudistus.
Kaisa Gestrin, Vancouver, 2 uu­distusta.
•
Sanni Ilsataja, 1 uudistus, A. T.
Hill, 3 uudistusta ja Katri Mäkiin,
1 uudistus, yhteensä Port Arthuris­ta
5 uudistusta. Port Arthurista on
hankittu 7 uutta tilausta, puuttuu
vielä yksi tilaus tavoitteesta.
John Salminen, Long Lake, 3
uudistusta.
Konttori, 1 uusi, 3 uudistusta,
. Eino Lehtola, 3 uudistusta, Irja
Koivula, M uudistus, Jenny Jylhä,.
1 uudistus, J. A. S e p p ä l ä / l uudis­tus
ja tilaaja, yksi uudistus, yh­teensä
Sudburysta 11 tilausta. Sud-burysta
on hankittu 7 uutta tilaus­ta,
vielä puuttuu 1.
A. Hytiainen, Ilancy, B. C. 1
uudistus.
Kalle Siljander, Silver Mountain,
1 uusi tilaus ja Miriam Alainen,
2 uudistusta. Uusien tilausten .ta­voite
täyttyi.
Sam Rautanen, Redbridge, 1
uusi tilaus, jolla täyttyi hankilta-tavoite.
Henry Rönty, 2 uudistusta jp
Juho Ni$sii(ien, 2 uutta ja 4 uudis­tusta,
yhteensä Torontosta 8 tilaus­ta,
joista kaksi uutta. Torontop
uusien tilausten tavoitteesta puut­tuu
vielä 5 uutta tilausta.
Ida Romo, Wanup, 1 uudistus.
Lydia Mäki, Waters Township^
3 uudistusta. .
Emma Tuomi, Kirkland Lake,
1 uusi ja 1 uudistus. Kirkland La­kelta
hankittu 3 uutta tilausta, vie­lä
puuttuu 1 tavoitteesta.
Tilaaja, Estaire, 1 uudistus.
Anton Laari, St. Catharines, 1
uusi tilaus, jolla täyttyi tavoite.
Tilaaja, Fort Frances, 1 uudis­tus.
Lempi Pelto, Nolalu, 1 uudistus.
Aino Koski, Kapusliasing, 2 uu­distusta.
Tilaaja, Campbell River, 1 uudis­tus.
Niko Piispanen, Beaver Lake^ 2
uudistusta.
Emil Hankila, South Porcupine,
1 uudistus.
Vilma Niskanen, Bruce Mines,
2 uudistusta.
Asiamiehet ja -naiset, kultavuo^
den ryntäyksen ajasta on jäljellä
enää kolme viikkoa, käyttäkäämme
se aika tehokkaalla tavalla uusien
tilausten, syntymäpäivälahjojen
hankkimiseksi 50-vuotiaalle Vapau­delle!
ISOÄITI PAKINOI
Sointula, B.C. — Ensimmäisen
kerran 60: een vuoteen ei Sointulassa
vietetty Vappu-juhlaa. Sointulan suo­malaisen
järjestön, osastossa on niin
vähän toimivaa jäsenistöä ja lisäksi
heillä kaikilla on ollut paljon työtä
joka iltaisissa/ viikon kestävissä, Gen-tennial
juhlissa, joiden päämääränä
on hankkia varoja sen klinikkaraken-nuksen
hyväksi.
Olen minäkin koettanut olla mukana
sen rahalJisessa tukemisessa ja seu­raamisessa,
vaikka en enää muuhun
pystykkään. Ja olen huomioinut, että
jokseenkin samat henkilöt ja sama
kannattajapiiri osallistuvat työhom-miin..
Ensiksi he lahjoittavat leivok­sia
y.m. ja vieläpä huutavat ne kal­liista
hinnoista. Osa paikkakuntalai­sia
loistaa alituisesti poissa olollaan,
vaikka saavutetusta hyödystä tulevat,
kaikki nauttimaan. •
Vuodenpäivät on kolme, neljä
emäntää työskennellyt ahkerasti nuo-renväen
hyväksi. Toimittaneet hyvin
järjestettyjä viihdeiltoja. Tehneet suu­ria
parannuksia nuorison haalissa ym.
Annan heille moninkertaisen kiitok­seni
ja tunnuksen j a toivon, että toi­siakin
äitejä rupeaisi heitä avusta­maan,
koska tämä on yksi tärkeim­mistä
toimistamme. Kuinka paljon
saisimme hyvää aikaan jos kaikki oli­sivat
toiminnassa mukana. Niin ikä­vältä
kun se tuntuukin, kun ei oltu
järjestetty mitään tilaisuutta vappu­päiväksi,
niin ei voi ainakaan moittia
niitä, jotka ovat aina touhussa.
Täällä on jo käjTiyt useita vieraita
katsomassa tätä historiallista Sointu-laa.
Kaksi naista aina Torontosta
saakka, mrs.Marttunen ja mrs. Sip­pola
ja Vancouverin saarelta mrs.
Saaristo. Hänen miehensä oli kalasta­ja,
tunsin hänet. Hänkin on mennyt
jo sinne mistä ei ole paluuta. He
-kaikki kävivät minua tervehtimässä.
Oli oikein hauska tavata, kun tässä
saa istua päivästä toiseen, ilman jut-tutoveria,
lueskellen ja käsitöitä teh­den,
niin saa suuren nautinnon kun
voi keskustella jonkun kanssa, kiitän
teitä käynnistä ystävät.
Joku aika sitten täällä vieraili Lau­ri
Karhinen Vancouverista; Sanoi ole­vansa
Helluntai-uskoinen j a saapuneen
niissä merkeissä tutustumaan Soin-tulaan
ja sen menneisyyteen. Sanoin
hänelle etten ole uskovainen, vaikka
olenkin saanut äidiltäni uskonnollisen
kasvatuksen, mutta en kuitenkaan moi
ti henkilöitä, jotka ovat löytäneet tur­vansa
uskonnosta. Tällaisena kriisiai-kana,
jolloin ihmiskunta elää ikään
kuin jonkin kaaosa;'an partaalla. Hän
oli oikein miellyttävä persoona. Hän
teki mjnuun virkistävästi nuorentavan
vaikutuksen.. Ei hän alkanut minua
pappien tapaan moittimaan uskotto­muudesta.
Ihjhuttiin nykymaailman
ongelmista ja niissä olimme yhtä
mieltä, varsinkin, nuoriso-ongelmissa
ja nykyisissä moraalikysymyksissä
sekä siitä, että minne se kaikki joh­taa;
Hän kävi luonani vielä toisenkin
kerran. Toivon tapaavani hänet vielä
vastaisuudessakin. Hän järjesti mon­ta
hartaushetki tilaisuutta, haastaen
minua myös osallistumaan. Menin
erääseen tilaisuuteen Onni Halmisen
kotiin. Siellä oli koolla useimpia hen­kilöitä,
enempi naisia. Minulle annet­tiin
laulukirja. He lauloivat monta lau­lua.
Karhinen puhui välillä. Mutta ei
lainkaan' pappien tavalla-tuomitsemal­la.
Vaan vertaamalla raamatun en­nustuksia
nykyajan tapahtumiin ja
sitä kuinka paljon on mennyt raama­tun
mukaan. Minulle on vielä nuoruu­desta
raamattu niin paljon tuttu, että
muistin melkein kaikki. Ja välillä ai­na
laulettiin. Se oli minulle viihtyisä
ilta. Olisin mennyt toisenkin kerran,
mutta en voinut kun minulla oli jalat
niin huonossa kunnossa etten voinut.
Karhinen korosti sitä raamatun kohtaa
jossa sanotaan, "että älkää tuomitko,
ettei teitä tuomittaisi." Minulla kyl­läkin
cn sellainen käsitys, ettei uskon­nolla
eikä uskomisella voida tätä maa­ilmaa
parantaa. Täällä on rajia mikä
määrää oli henkilön uskonto sitten
mitä tahansa. Eivät luultavasti mo­netkaan
muista sitä raamatunlausetta,
"että helpompi on kamelin mennä neu
länsilmästä, kuin rikkaan päästä tai­vaan
valtakuntaan." Mutta en moiti
niitä, jotka jaksavat uskoa ja saada..
siten huojennusta elämälleen. Karhi­nen
on vielä nuori ja täynnä uskoa
MielenkiMnen elämäkerta-muistetma
käsiltäen kolme osaa
(SAATAVANA AINOASTAAN KAKSI OSAA)
Marila Salmela-Järvinen:
Kun se parasta on ollut
277 SIVUA — HINTA SID. $4.25
Martta Salmela-Järvinen kuvaa muLstelmissaan lapsuuttaan ja
varhaisnuoruuttaan. Var.sinaisat tapahtumat alkavat siitä päiväsrtä,
jolloin hän tuli Helsinkiin seitsenvuotiaana, ja päättyvät hänen_kol-manteentolsta
ikävuoteensa, l905:een. Hän ei ole arkalUut. ei pyr­kinyt
slloittelemaan kuvastessaän lapsuutensa värikkäitä, vuosia.
Niinpä tulok-sena onkin harvinaisen: rehevä, riemaatuttavan huumo­rin
värittämä teos, Joka on. valloittanut sekä lukijat että arvosteli­jat.
Runsas' kuvitus lisää teoksen arvoa.
Martta Salmela-Jäirvinen:
Alas lyötiin vanha maailma
187 SIVUA — HINTA SID. $3.50
Martan miilstelmat Jatkuvat. "Kun se parasta on ollut" päättyi
tytön viimeiseen kpiilukevääseen. Tässä hän on kolmentoista Ja äs^
tumassa aikuisten maailmaan. Ensin pilaksi Grönlundhi leskieUe,
sitten Sirenin ver.<5taaseen oppitytöksl. Ja kun klrjotötaan vuosi 1918,
hänellä on kolme lasta ja mies vankileirillä.
Tilatkaa osoitteella:
VAPAUS PUBLISHING CO. LTD.
P. o. BOX 69 ' SUDBUHY. ONTAHIO
Suimy and Shiny for Yritys Vuosijuhla
PART I
Somebody up .ther.e must really,
be pulling for our side, beicause
in .Sipite of the' horrid w,e*ther
we have been having. the Sunday
of the Yritys 61st Annual Vuosi
juhla saw the sun rally around
almostUs if on cue, and-present
us wilh tihe Ipveliest, .wannest
day this spring.
. Needless to say, our family had
been iooking foi.waixi to this day
with much excitement and antini-pation
for some iime^ and. were
absolutely chafing at the bit to get
to the Hall.
We arrived about 2.30, and last-minute
rehearsals för the pro-gramme
vvere i n full swing. How
good it was to see everyone — the
children were so intently concc/n-trating
on their work — tiinp was
i-unning out. Mind you, many of
the adulls were pretty excited and
jittery about Ihe programme too
— perhaps even more so. We were
even e.Kcited and nei^ous, and we
were just to sit in the audience.
I giiess I was SO busy talking to"
everyone — not having seen them
for what seemed like ages —: it
was diffieult to concentrate too
much on how the rehearsals were
going.
Besides, we ali sort of wanted to
save öur enjoyment for the actual
performance.. However, one thing
that was absolutely delightful, and
vvhich the audience unfortunately
missed out on in the finale num-ber,
.vvere ali these little 5 and 6
year olds very seriou.sly clutching
the vvords to their finale number
and singing at the lops of their
voices — not a one of whom had
yet learned to. read. The older
children had words, so they had
to have words too. It was just
priceless! But I m getting ahead
of myself again.
At precisely 4.00 o'clock, a very
familiar figure slipped out of the
side exit, looking apprehensively
towards the main "Sali" door. It
was almost time- Nothing, but
nothing compares \vith the feeling
ju.st before the "Sali" door opens,
;ind the sounds of the opening
march fill the Hall. Nothing that
is except the feeling as you are
standing in line, awaiting the
spund of the door opening — the
piano playing — and that last "lets
go — .now smile''. .
Down they marched, little ones,
bigones, smiling — a little nervou/
but proud — and oh so welcome.
Even little Sandy Männistö the
baby of the group (not qifite 4
l believe) who had decided at the
la.st minute that mommy's läp was
much safer than the downstairs
waiting room, joined in as her
groiip marched by and marched on
to the stage. Once the group .was
formeil on stage, the enormity of it
ali overwheImed our little Sandy,
and the tears began to flow. How-ever,
once .,she was seated beside
E i l a Laine at the piano keyboard
— still a. participaling member
of the performers — she was quite
happy to be one of the ' l i t t l e girls
in blue".
After the singing of "O Canada",
Unto Penttinen, Chairman of Yri­tys,
spoke warm woids of welcome
in Finni.sh to the almost capacity
house. Eric "Ike" Junnila, our
friendly M.C. for the day, Ihen
explained the format for the day,
which was to be a veiy .casual and
Informal one, and the programme
was off to a flying slarl.
: Flying it .wa.s, as the first mim-ber
of the programme was mat-asian.
sa oikeuteen.
Niinhän sitä mokin oltiin täyjnnä
nä uskoa ja innostusta, että raken­namme
uuden yhteiskunnan- noin vain
käden'käänteessä. Multa kuinkas kä­vi?
Sillä se kaikkivaltias raha puut­tui
ja toiveet särkyivät, sillä ilman
rahaa emme voineet viedä elämääm­me
eteenpäin kapitalistisen rahaval­lan
ympäröimänä. Emme myöskään
voineet ruveta elämään luomw>sta, in-tiaamien
tavalla. Niinpä on heiltäkin
vietymaat ja mannut ilman korvauk­sia.
Ja samoin ovat hävinneet ne lu­kuisat
"Totem pylväät" jotka vielä
siiloin (1902) koristivat Alerts Bayn
rantoja. Näin lehdistä, että B.C.: n in­tiaanit
ovait alkatieet vaathnaan kor­vausta
menetetyistä maistaan, joista
puutavara-yhtiöt ovat koonneet mil­joonia
dollareita. Saa nähdä saavat­ko
intiaanit minkäänlaista korvausta
rnei\etetyist ä ai ueistaan. Aika sen
näyttää.
Kiitän niitä jotka ovat käyneet mi­nua
ka tspmassa.. Ja toivon heille ja
kaikille lukijoille onnellLstia ja viih­tyisää
kesää. • —ISOÄITL
work by the Yritys boys, directed
,by Rocky Kivimäki, assistcd by
J im Havimaki and Roger Wright.
These. boys have ceilainly advanc-ed
by leaps and bounds. The move-ments
are being. performed with
more ease and style; and they have
r.eally been:working on their form.
They say action speakslouder than
words, and this is certainly born
out i n this case. When Rocky got
out on. that mat to demonstrate,
his technique was excellent — his
form tremendous.As we ali know,.
this has:beeji Rocky's forlö throug-
.out the years — always stress
form. If these boys continue to
follow his lead. there is no doubt
they will be building a foundation
for body movement and condition-ing
they will never losc; Rocky
certainly never has.
Nancy Linkovieh's littlest girls
were next on the programme, and
in they marched, beaming, arms
swinging, so adorable in their blue
tunies. They had learned their
number well, and even the tiniesl
ones performed like Iroupers. Such
an excellent foundation these little
ones are -receiving, and how fortu-nate
to have someone like Nancy
to guide and encourage theme.
The next two numebrs were ra-ther
surprises for at least some of
us. Since E i l a Laine teaches piano,
one sort of automatically assumes
that children would receive nnisi-cal
in.struction of some sort from
their talented mother. However,
this is the first time to my know-ledge
that Dalyce has played at the
Hall — or rather. it is the first
time I have heard her play in any
case. When 1 first .saw the ad an-nouncing
the duet by Dalyce and
Alex, I was pretty sure who Dalyce
was but a little puzzled by Alex.
Weil apparently the.se two gals are
buddies, and Dalyce has not only
sat at the keyboard with Alex.
but has a Iso brought her out to
gymn classes. The two numbers tho
girls played were well done, very
gay and light — well reheased —
and a pleasurc to li.sten to. Thank
you girls.
The next surprise number was
by a boy very familiar to ali^of
us — accompanied by an .Mec we
are ali familiar with — Stanley
Penttinen and Alec Hunnakko. 1
had heard, as many of u.s had l'm
.^ure, Laila or Unto mention at
one time or anolher that Stan
played in the .school orchestra.
However, I personally wasn't prc-pared
for such a poli.shed perfor-mancc.
Having two cousin.s \vho
have been trumpet bugs for year.s,
I have a little idea just how rlil-ficult
an instrument to play thi.s
is. Stan has certainly mastered M
however, and we can only hope
that we will have the pleasure
of listening to him again. 11 jti.-l
goes to . show Ju.st how many-ta
lented children can be, for as we
ali know, .Stanley i s t o p s in the
athletic field —^ nad now.wc find
he is also lons in ihe nui.sical
field.
When Ike came to announcc the
next number, with the commeiit
that here weie four lads very
familiar to us ali. there was no
doubt that our own • Ilumber Vai-ley
Boys" were next on the scene.
I mu.st admit that l'm not much
for (sorry boys). Country music,
but when it's our own group —
well i l does make - a - difference.
TheyVe got a good "sound", and
seem to work together cxceptional-ly
well. From the applausc, the
re.st of the audience enjoyed the
"sound" as woll. As you know this
group includes Jake Maki, Henry
Saloranta, Mervin Manninen and
Bob Orava. ' ,
The last number before intermis-sion
was our women'.s group in a
jiumber performed to "Elephanfs
Walk", taught by Sue Penttinen.
This Ls a very bouncy, gimicky
number, iind some of the move
ments were quite diffieult, with
many quick changes and turns; a
vpry enjoyable number to wateh.
It was a pleasure to see that a
few of our last year"s "older girls"
have now joined the women's
ranks and have made the transi-tion
very well I must say l could
not help but notice. the. improye-ment
in each and eveiy ohe of the
women in the groiip, This comes
fix>m much hard Work, and to­gether
with the enthu.siasm these
gals have, we caii surely expecl
lerrific things from our womeh's
group in the fulure.
(To be continued)
Punaisen Ärmeijdn
taiteilijain valtava
esitys
Toronto. — Eräänlainen hyök­käys
otettiin vastaan heikolla vas^
tarinnalla tai paremmin sanoen,
sille antauduttiin täydellisesti, sei­soen
annettujen suosionosoitusten
muodossa maanantai-iltana, kun piu
;iaisen armeijan laulu-, tanssi- ja
soittoyhtye esiintyi ensi kertaa
0'Keefe Centressä. •
Taiteelli.suus ja taitous näytti
olevan rajatonta, ja täydellisesti
valloittavaa. Suuri osa vaikutelmas­ta
saatiin näkemällä; ryhmittymiä
ryhmien jälkeen oliivin- ja punai­sen
väriin pukeutuneita sotilaita
sinistä näyttämön taustaa vasten.
Kun valkopaitaiset tanssijat tuli­vat
vielä etualalle, niin nähtävyys
oli täydellinen. Se palautti mieliin
vanhoja musikaalisia näytöksiä,
joissa laulavat ja tanssivat meri­miehet
laivastopuvuissa muodostir
vat taustan Shirley Templen esit^
täessä "'varvastan.ssia" etualalla tai
Deanpa Durbinin laulaessa. Shir-leyä
eikä Deannaa ei kaivattu tä­män
esityksen aikana.
Jos mainitaan tanssiesityksistä
ensik.si, niin se johtuu vam siitä
kun sen taiteellisuus on niin kau­kana
canadijlaLsesta mielenlaadus­ta.
Kovalla harjoituksella voisim­me
ehkä laulaa samalla tavalla,
mutta emme koskaan tan.ssia. Se
o l i uskomatonta kuinka he ivasi­vat
maan vetovoimaa sellaisilla hy­pyillään
ja pyörähdyksillään jotka
olisivat meille hengenvaarallisia,
mutta jotka näyttävät luonnollisil­ta
venäläisille. Ja heillä myöskin
näyttää olevan miellyttävä rohkeus
vapaasti hymyillä kaikelle sille.
Kuorokonrertti alkoi balalaika-säestylcsellä
esittämällä 0'Canadan
jonka valtavuus nostatti yleisöä is­tuimillaan.
Sen voimakkuus ei vä­hentynyt
kertaakaan. Eikä se ker­taakaan
muodostunut ainoastaan
meluksi, sillä punaisen armeijan
kuoro. Bori.', Alexandrovin johta­mana
on ensiluokkaisesti kontrol­loitu
r y h n i J . . . He ovat oikeutettu­ja
kontrollikykynsä näytöksessä, sil­lä
he voivat esittää vienoa hymi­nää
ja .sen vastapainona kuohuvan
voimakasta forti.ssimo-säveljaksoä.
Sen li-säksi he siirtyivät usein voi­makkaista
esityksistä äkkiä seu­ranneisiin,
hiljaa esitettyihin sä-veljaksoihin
(diminuendoihin), sit­ten
taas nostaen pianissimon vie­läkin
suurempaan korkeuteen.
Ainoa arvosteluni kohdi.stuu pie­nempään,
mikrofonien armeijaan.
Ei ole epäilystäkään.' etteikö kuo­ro
voisi halvaannuttaa korvakalvo-jzmime
ilman mekaanista apua.
mutta äänenkijennuslailteet tahtoi­vat
u.sein esittää ohjelmaan kuu­lumattomia,
omia pieniä soolojaan.
Se oli erikoisen äänekäs kauniin
Shemandoanin esityksen aikana ja
saboteerasi esitystä.
Surmivoitloiset laulut olivat
unohtumattomia. Kukaan ei voi
olla kaihon-ielisempi kuin venäläi­nen
ja he Jtiuloivat useita melodioi­ta
liikuttavalla surumielisyydellä.
Hurmatakseen meitä li.sää he
esittivät muutamia lauluja englan­ninkielellä:
"No John no," jonka
V. Riislanov lauloi vaikuttavalla
huumorilla ja "Voice of the Earlh".
He IJiuloivat myös klassillisia lau-
'L-auantai, touk<jk-i3 p. Saloirday, May 13^, 1987 * Siv^r 3
Kun Mannerheim
'valloitti Pietarin'
(Jatkoa sivulta 2)
m i n saadessa tyytyä 50:een, kokoo­muksen
ja ruotsalaisten ääniin.:
Jälleen oli chevalier-kaartin upsee­ri
virkaa vailla ja jälleen h ä n hyl­käsi
tarjouksen puolustusministe­r
i n paikasta ja Pariisin lähettilään
toimesta — hänelle oli 1918 myön­netty
tuntuva elinikäinen eläke.
MANNERHEIM HAKI
ELÄMÄNSÄ ROOLIA
Englannin ulkoministeriön asia­papereista
käy selville, että 'yksi­tyishenkilö"
Mannerheim kävi vie­lä
syyskuussa 1919 Englannin uu-_
"den .Suomen-lähettilään Sir Ken-nardin
puheilla. Mannerheim oli
tällöin vakuuttanut, että armeija
seisoisi hänen takanaan Pietarin-retkeä
tukien. Hän, Mannerheim,
nostattaisi lehdistökampanjan ylei-.
sen mielipiteen muokkamiseksi
retkelle suotuisaksi. Mahdollisia
vastaväitteitä ajatellen Manner­heim
oli vakuuttanut, että .sotatoi­miin
voitaisiin ryhtyä talvellakin.:
Ne 60,000 mie.stä, jotka hän ai-vioi
saavansa liikkeelle, voisivat suksif-la
kulkien olla jopa liikkuvampia
kuin kesällä. .
Mannerheimin esityksiä Lontoo­seen
välittävä Sir Kennard arvioi,
että Mannerheim Pietarin-suunni­telmillaan
haki tilaisuutta "esittää
elämänsä roolia".
Mannerheim ei ollut aatteissaan
.sentään aivan yksin. Englantilai.s-dokunienttien
mukaan kävi samoi­hin
aikoihin Englannin lähetystös­sä
myös suojeluskuntien edustajia
pyytämässä varusteita 40,000 mie­hen
retkikunnalle Pietariin. Suo­men
itsenäisyyden vaarantaminen
ei tä.ssä painanut.
Saman syyskauden kotimaiseen
kuvaan kuuluu interventiokenraali
Denikinin vastalause Englannille
siitä, että se oli tunnustanut Suo­men
itsenäisyyden. Sekin paljas­taa
kääntäen, miten itsenäisyys-paralle
olisi käynyt, jos ne voimat
joita Mannerheim ja suojelukunta-laiset
halusivat niin kiihkeästi aut­taa
olisivat voittaneet. Kokoomus­puolue,
joka ylen tiukasti, pitää
kiinni isäniraallisista arvoista, esit­ti
välikysymyksen hyökkäyksestä
Pietariin — ehkäpä juuri Manner­heimin
yllyttämänä.
VIIMEINEN VETOOMUS
l»AKIISI.SrA
Kun Mannerheimin yritykset ko-timaas.
sa haihtuivat hiekkaan hän
.siirtyi jälleen ulkomaille, Pariisiin.
mis.sä tsaari-Venäjän kerma oli
koolla ja missä toimi eräs "Venä­jän
hallituksista". Vaikka sotatie­dot
osoittivat intervcntiokenraalien
kärsivän tappioita ja heidän johta­mansa
armeijat olivat hajaannus-tila-
ssa ja vaikka niin Englanti kuin
luja. Faustin "Sotamiesten kuoro-esitettiin
rytmillisesti tavanmukai-
;;esti, mutta niin äänekkäästi, että
sen täytyi itse Gounodin kuulla.
Ryhmässä oli soololaulajien hen­kilökunta,
erikoistunut balalaikan
soittaja sekä vihellys-taituri, joka
voisi olla suppuhuuli Oisrakh.
Ranskakin empivät interventioavus-tuksissaan,
leimahti Mannerheimis­sa
jälleen hyökkäysinto. Lokakuun
28. pnä 1919 hän lähetti Pariisis­ta
presidentti Stahlbergille sähkö­sanomana
avoimen kirjeen, jossa
hän vetosi tähän Pietarin valloit­tamiseksi.
' Euroopan mielipide on,
e t t ä Pietarin kohtalo on Suomen
kädessä ja kysymystä Pietarin val-loittamisest,^
ei pidetä suomalais-venäläisenä
kysymyksenä, vaan
maailmankysymyksenä", Manner­heim
sähkötti. Hän puhui__samaan
hengenvetoon "viimeisestä tilaisuu­desta"
ja neuvostovallan pikaises­ta
luhistumisesta; jota Suomen pi­täisi
jouduttaa. Itsenäisyystakeista
ei sanaakaan. — Onneksi Suomen
presidenttinä oli Stuhlberg, kirjoit­taa
senaattori Onni Talas myöhem­min.
Tämä vetoomus on osa valko-kenraalien
samanaikaista painos-tusopcraatiota.
Lokakuun 25. pnä
oli Judenitsh pyytänyt sekä kirjal­lisesti
että edustajansa kautta Suo­men
hallituksen apua joukoilleen,
jotka Suomenlahden eteläpuolella
olivat aloittaneet hyökkäystoimet
Pietaria vastaan. Myös Carl Enc-k
e l l i in vedottiin Pariisissa. Jude-nitshin
tarina tämän jälkeen oli
lyhyt: jo marraskuun 5. pnä hän
tarjosi armeijansa päällikkyyttä
kenraali Laidonerille Virossa ja
28. tammikuuta 1920 hänen omat
upseerinsa pidättivät hänet.
Viimeinen mohikaani oli ilmei­sesti
Mannerheim, joka vielä 20.
11; 1919 kii-joitti Sophie-sisarelJeen
pahoitellen, ettei Suomen hallitus
tukenut Judenitshia.
QUISLINGIN ROOLI
Mannerheimin lokakuinen vetoo­mus
Stiihlbergille on eräänlainen
loppupaalu — tai sen olisi pitänyt
olla. Mannerheim todisti sillä vas­taansa
nomaltomasti intonsa palaut­taa
valta Venäjällä monarkisti
Kolsthakill3, Judenitshille, Sazono-ville
ja muille valkoemigranteille,
jotka kieltäytyivät. Suomen itsenäi­syyden
tunnustamisesta.
Jos tämä tapahtumahistoria si­joitettaisiin
vieraaseen maahan ja
suomalaista vaadittaisiin määritte­lemään
Mannerheimin siinä pelaa­ma
rooli, ei vastaus voisi oUa muu­ta
kuin, että rooli oli Quislingin,
maankavaltajan.
Suomessa on kuitenkin toisin.
Mannerheimistä tehtiin kansallis­sankari,
jonka syntymän 100-vuo-tispäivää
on määrä juhlia suurel­lisesti
vielä vuonna 1967. Myytin
luomiseen on Mannerheim itse pa-raatieleillään
osallistunut, sen säi­lymiseen
ja elättämiseen yhä vuon­na
1967 hän on syytön.
Pormestari Lauri .^ho vaati taan­noin
itse kullekin oikeutta juhlia
"omalla tavallaan" itsenäisyyttä.
Niinpä sii.s oikeisto yhä ylistää
sankarinaan suomea taitamatonta
tsaarin keniaalia. josta Judenitsh
.sanoi: "Hän on kauttaaltaan venä­läinen".
. • •
Hilkka Ahmala .
(Jatkuu)
JA RENTOUMÄÄ
Matkustakaa mukavasti Montrealista — Expo '67 sydämestä
Kööpenhaminaan ja Gdyniaan — Euroopan sydämeen. Ren­toutukaa
ja nauttikaa elämästä sydämenne pohjasta — kuu-luisista^
kansainvälisistä ruoista, huomaavaisesta palvelusta,
erinomaisesta tarjoilusta ja iloisesta matkaseurasta. Tämä
kaikki M/S BATORY-laivalla. Varatkaa nyt paikkanne erikoi­sesti
alennetuin hinnoin''v
:LÄHTÖPÄIVÄT-Montrealista:
toukok. 25, kesäk. 29, heinäk. 26,
elok. 22*, syysk. 20='\
Ottakaa yhteys n^atkatoimistoonne tai kirj. suoraan: