1967-06-22-08 |
Previous | 8 of 18 | Next |
|
small (250x250 max)
medium (500x500 max)
Large
Extra Large
large ( > 500x500)
Full Resolution
|
This page
All
|
Torstai, kesäk. 22.p. — Thaarsday, June .22, 1967
teäjstpisemme 100-vuotMivänä
Jatkoa sivulta 1
saanut apua ja tukea niiltä
fiuppeilta mutta rikkailta c^nada-laispiireiltä,
jotka ovat itsekin tavoitelleet
pikaista rikastumista sen
^vulla. "
Varmaa kuitenkin on, kuten mr.
Pordon kirjassaan sanoo, canada- iaiset voivat kansakuntana, jos sitä
todella halutaan, tehdä muutoksen
ohjelmaan. Me, kuten mr. Gordonkin,
olemme vakuuttuneita siitä,
että näin tulee ennemmin tai
myöhemmin tapahtumaan, ja että
maamme säilj^ää itsenäisyytensä
voidakseen kehittyä suureksi ja
voimakkaaksi teollisuusmaaksi, missä
.canadal?uset ovat isäntinä mas<
sa talossaan.
Tällainen kehitys vaatii kuitenkin
väestön poliittista valveutuneisuutta
ja ennen muuta kaikkien
demokraattisten ja edistyksellisten
voimien yhteistoimintaa tarvittavan
chjelmamuutoksen saavuttamiseksi.
Sellaista suurta ja yhteistä kansanliikettä
ei Canadassa vielä ole
— mutta 'viimeaikainen poliittinen
kehitys viittaa siihen, että uusia
poliittisia tuulia voi ennen pitkää
nousta myös Canadassa.
— Ystävyyden poluille ei saa antaa
ruohon kasvaa. ; Geoffrin-
Juttua maidosta
äpintula. — Jospa tässö unuisteaiin, että maito myydään laillises-lisin
entisiä aikoja 25 vuotta takaperin.
3iUoin > nuiiäkin kuyluin sii^
hen "riistäjä" luokkaan kun omistin
kolme lehmää ja lisäksi jotakin
pientä karjaa. '
Täällä oli silloin toiminnassa Sii-rappiseura
ja I.W.W:n kannatus-rengas
Suomalaisen Järjestön toiminnan
vastapainoksi. Pääsivätkin
toiminnassaan njin pitkälle, että
velaksi rakensivat haalinkin, joka
on nyt verkkohuoneena.
Kun olimme kerran sunnuntaina
menossa Suomalaisen Järjestön ko-koi^
kseen, olivat he kattamassa
haaliaan ja eräs huusi katolta: —
Tätä haalia ei runAatakaan rahalla,
vaan j ä r j e l l ä M u t t a pelkkä
järki ei riittänytkään, vaan I.W.
• JUHLATERVEHDYKSEMME SUOMALAISILLE! '•'
Canadian Imperial
iANK OF COMMERCE
HaaCraupmanbekritl anPdo rt& APrathruk riSsstas.: BArartnhcuhr, &B.a yC u&m bAelrgloamnda SSttss.. BBrraanncchh, Inter-City Plaza Branoh
Fort Wimamissa: 409 Victoria Ave. — Victoria & Brodie.
sa kvartiri pjullossa ja hintana on
edelleenkin sama kywm^nen senttiä.
Olihan pullo paljftftijhelpompi
pitää puhtaanakin kuin laardiastia,
jonka saumoihin huonosti- pestäessä
kerääntyi .^vieraita aineita.
,Mntta siiiä pulloihin siirtymisestä
nousi vasta elämä. l.W.W:läis-ten
kannatusrengas julisti, että lehmän
omistaja on kapitalisti eikä
mikään proletaari. Siis riistäjä,
vaikka itse teki' kaikki työnsä ja
lisäksi pitkiä päiviä.
Niinpä julistettiin lakko. Tilattiin
kaupungista piimää, joka maksoi
saman kuin maito ja kvartin
ipitalla ilman lisiä; Mikä asiassa
oli ihmeellisintä, kun miehet pääasiallisesti
hääräsivät tässä lakos-
W:n kannatusjäsenet ja siihen toi- sa. En muista, että naisten kesken
ONNITTELTJMME 100-VUOTIS J U H L A N JOHDOSTA!
f vereil Funeräi Chapet Limited
•299 Ar*thur Street Port Arthur, Ontario
HAUTAANTOIMITTAJAT:
ANGUS A ; MACLEOD J. WILLIAM ELLIOT
Puhelioi 344-11121
Onnittelumme suomalaisille asiakkaillemme
100-vuotisjuhlavuoden johdosta!
LOWERYS LIMITED
Kontlorivarusteita — pöytiä •— tuoleja — kabinetteja
posliini-ja muita lahjaesineitä
• \ ?: ' ,.' .
Puhelin DI 4-1521
30 S. Gumberland Street Port Arthur, Ontario
ONNITTELUMME
Centennial-juhlavuotena suomalaisille!
(88711967
NEW ONTARIO HOTEL
W. ARTHUR, omistaja
V i e r a i l k a a meidän -OJSTÄRIQ" salissamme!
Huoneita vuokrataan yöksi tai viikottain.
Tehkää tilauksenne
PUHELIN 344-1741
219 Arthur Street Port Arthur, Ont.
seen seuraan kuuluvat pitivät Jlta-mia
ja »äyttelivät, mutta rafiat
menivät toisiin tarkoituksiin, eikä
lainaajat -saaneet rahojaan takaisin.
He ottivat haalin veloistaaiTT
"Jäi-ki" ei siis riittänytkään. Niin,
kerrankos ihminen erehtyy.
Samaan aikaan me lehmänlypsä-jät
päätimme saada työstämme vähän
palkkaakin. (Meillä oli siihen
aikaan farmarienkin yhdistys.) A l kuaikoina
meillä melkein kaikilla
oli karjaa, jota naiset hoitivat leivän
jatkoksi. J a kun alussa, kullakin
oli vain yksi lehmä, niin mai-donsaantiin
tuli välipäätä ja sitä
piti ottaa naapurista; Meillä ei ollut
minkäänlaista mittaa, mutta jos
halusi maitoa kvartin, se annettiin
viiden paunan laardiastialla, joka
täysinäisenä oli puolentoista kvartin
mitta. E i oltu niin tarkkoja siitä
mitasta kun toinen antoi takaisin
saman verran. Sitten oli uusia
lehmän omistajia tullut lisää ja
lehmättömienkin luku lisääntynyt.
Lehmille alettiin syöttää viljaa kun
heiniä ei ollut tarpeeksi, joten, sellainen
maitotalous ci tuottanut mitään.
Farmarien kokouksessa päätet-
CSJ:n Vancouverin
OS. lehtikomitean
uhrautuva jäsen
Hän on toiminut iehliasiamiehe-nä
siitä asti kun lehtikomitea pe-
) ustettiin Vancouveriin. Tästä hänellä
ei ole ollut minkäänlaisia tuloja;
vaan kaikki lehtiasiamies-palkkiot
Antti Kotila lahjoittaa
Liekille ja Vapaudelle takaisin.
Myös Clinton haali saa osuutensa
siitä työstä mitä on vuosien var-lella
tullut tehdyksi ja se summa
nousee useimpaan sataan dollariin.
Vaikka allekirjoittanutkin on
lehtikomitean jäsen, niin huomioin
Antin ainakin tällä paikkakunnalla
kaikkein vähätuloisimmaksi leh-tiasiamieheksi
verrattuna siihen
mitä jäsenet yleensä ovat hankkineet
elannokseen.
Toivon Antilla samanlaista työ-tarmoa
eteenkin päin. Nyt jos koskaan
meidän kaikkien asiamiesten
on toimittava omien lehtiemme hyväksi,
että Liekki ja, Vapaus ilmestyisivät
samalla tavalla kuin ovat
tähänkin asti ilmestyneet.
Samalla mainitsen, että Antti
Kotila on CSJ:n Vancouverin os.
johtokunnan jäsen.
M. Varila.
olisi mitääu^puhuttu. "Lahdenpe
iästä" asti miesväki haki piimää
ja he kehuivat sen hyvyyttä. ^Iut-ta
pahaksi onneksi sattui eräs tapaus,
joka oli vahingoksi. Eräs
vanhemanpuoleinen mies sairastui
äkkiä ja kuoli. Kerrottiin, että hän
oli syönyt vahvan aterian ja juonut
piimää palan paineeksi. Se oli
synnyttänyt kaasua vatsaan ja siitä
sanottiin kuoleman johtuneen.
Niin se vailiutti, että seuraavasta
piimälähetyksestä oli osa jouduttu
kaatamaan maahan.
Muistan kuinka kerran menin
kauppaan. Olin siellä silloin ainoa
niitä "pääriistäjiä". Lakkolaisia oli
siinä portaalla ja kai minua här-r.
ätäkseen yksi miehistä huokasi:
— Masfolasku on maksettava, kai
pitää lähteä kämpälle... Toinen
lisäsi hartaasti: — Kyllä ne lehmän
omistajat vievät sielunkin sisältä
. . . Se kaikki oli tarkoitettu
minulle, mutta en sanonut mitään.
Ajattelin vaan, että viinan hinta
on vii.si dollaria pullo, joten se
kai kämpälle ajaa eikä maidon
hinta.
Suurin osa lehmän omistajista ei
kuulunut meidän järjestöihimme,
joten meitT yritettiin pakottaa la-konrik!:
ureiksi. Sanoin inhonneeni
rina rikkuvia, nytkö ppttäisin far-mariyhdistyksen
yhteisen päätöksen.
Ei maidon myynnistä siten
saa työ.stään mitään ja olimme silti
työstämme eläviä.
Niinpä siUen lakkolaiset alkoivat
taas hakea maitoa pullolla, hinnan
nousustaiian ei ollutkaan puhettai
vaan laJijaksi antamisesta.
Nyt. maksaa maito 36 senttiä
kvartti eikä kukaan näytä aikovankaan
lakkoutua. Sananlasku sanoo:
Tikulla silmään, joka vanhoja muistelee,
mutt.i olihan sekin elämys,,
jota on vaikea fiqohtaa.,
, ; Isoäiti.
PORT ARTHURIN KUULUMISIA
Pprt Arthur.—Satavuotiskulku-eet
ov.^t täällä lauantaina heinä-kijiun
Ipäivänä. CSJrn mainosau-to
tulee liikkumaan'työväen .unioi-den,
osuusliikkeiden ja muiden
kansallisryhmien mukana. Siinä
havainnollisesti esitetään kaikki ne
.erinäiset kulttuuritoiminnan muodot,
mihin järjestömme vuosikymmenien
kuluessa on pyhittynyt
Suomen kansallisten traditiojen
•tulkkina edistäen siten Canadan
monien kansallisuuksien kulttuurin
liittämistä uuden kotimaamme
Canadan kulttuuriin.
Tervetuloa seuraamaan juhlakulkueita.
• » n »
Kuten tässä numerossa julkaistussa
CSJ:n länsi-Ontarion aluekomitean
tervehdyksessä jo esitellään,
tulee järjestön aluejuhla sunnuntaina,
heinäk. 16 p. muodostumaan
suuremmoiseksi Centennial
juhlaksi, sillä siihen yhdistyy myös
tavanmukainen 'pikku suurjuhla'.
Näin täytyi sovittaa siksi, että tavallisen
Ganada-päivän ajan, eli
heinäkuun ensimmäisen viikonlopun
juhliminen muodostui nyt
kaikkien yhteiseksi ja yleiseksi
maamme kansallisen valtion syntymäjuhlaksi.
Näiden juhlallisuuksien väliajalla
saa jokainen suomalainen
kaupungissa ja ympäristössä valmistautua
nauttimaan monipuolisesta
ohjelmasta 100-vuoti.sjuhlan
merkeissä vietettävässä aluejuhlas^
sa. Myös sodpii pitempimatkaisten
vieraitten järjestää matkan.sa siten,
että voi pysähtyä täällä Iskun
Parkissa juhlimassa. Ja nekin,
jotka kauempaa ovat matkalla
Centennial suurjuhliin Torontossa,
voivat lähteä pari päivää aikaisemmin
lomalle ja pysähtyä täällä
juhlimassa. Lausumme jo etukäteen
lomasuunnitelmat tervetulleiksi.
Tämän viikon keskiviikkona a-vattiin
täällä St. Joseph sairaalan
uusi osasto, joka on tullut maksa-
,maan $3,000,000. Siinä on kaikki
viimeaiikaiset sairaalaparannuksen
laitteet. Niihin sisältyy myös
mielenvikaisten ja alkoholistien pa-rannusosastot
ja laitteet. Tähän
uuteen osaan kuuluuu 93 vuodetta
sairaita varten, joten sairaalan
vyoteiden luku nousee yhteensä
250 entisten kanssa.
Port Arthurin opettajille myönnettiin
$700,00 palkan korotus, astuen
voimaan syysk. 1 pnä. S^g"tapahtui
viime viikon keskiviikkona
muodollisesti -rsopimuksen allekir
-jojtuksella. Uudet palkkataksat
ovat säännöstelty 4:ään katekori-aan
seuraavasti: 1) $6,400:«tanousee
$10,900;aan; kalekoriassa 2) nou.'5ee $6,400:sla neljäsataa dollaria
enemmän, eli $11,300; katekö-riassa
3) nykyisestä $7,500 vuosipalkasta
nousee $12,700 ja kate-koriassa
4) korkein $8,000 nousee
$13,600. Vuotuinen lisäys on
$400 jokaisen vuoden syyskuu.ssa
kunnes korkein taso on saavutettu.
Sopimus käsittää 235 Port Arthurin
opettajaa.
Puheenjohtaja pastori John
Jordon arvioi sopimuksen "hyväksi
ja taksat hyväksi verrattunia-maakunnan
toisissa.^qsj^s^^^y^itse-viin.'
^/•ii>in^O .'7- '
* •'iif:l%h:^'o-iU..
Fort Francessin, i^i^pijp^i ,on
esittänyt National ^fjpy^y JBflard-ille,
että kaasuputkilinja tulisi ohjata
siten että Fort -FFjnfles,. voisi
siten yhdistyä luotei^iöMajion lii-pi
kulkevaan putk;ilinJ99|i> ^«selitti
lan McKinnon, joka.SMpanoikaises-ti
valitti Ontario-MianfiftUitä iPaper
Co:n puolesta,\ettäffEranSriCanada
linja Winniupegistä siH»aanr/Nipi-goniin
ei tehnyt mahdoJHseilsi: voiman
saamisen aikaisemmin —ATH
Voltairen luokse t^ilf!, y(gfj^, joka
kertoi tavanneensa niatj^atla erään toi-
.sen kirjailijan.
— Hän on tosiaan rh%V|n|iki^ykäs
mies, sanoi Voltaire,>:^ ^jjy||^ren-moinen
luonne.
— Olette suuripiirteinen, ktih amrat-
^e. tilosta miehestä hyvän/arvosanan.
Hän nimittäin sanoi, että olette vanha
linnunpelätti.
— Tjaa, ehkäpä olemme erehtyneet
molemmat, hymyili Voltaire.
A. T. HILL
Muistoja matkan varrelta
Onnittelumme Gentennial-juhlavuoden johdosta!
UNIVERSAL AUTO PARTS
Käytettyjä osia kaikenlaisiin autoihin ja trokeihin jne.
406 FORT WILLIAM ROAD PUHELIN DI 5-5631 PORT ARTHUR, ONTARIO
ONNITTELUMME GENTENNIAL-JUHLAVUODEN JOHDOSTA!
SUOMALAINEN BAKENNUSTAVARALIIKE
BILTRITE LUMBER & SUPPLY LIMITED
Puhelin DI 4-8428 8:sas Avenue, Intercity (Poikkikatu Memorial Avenuelta länteen)
RAKENTAKAA_HYVIN BILTRITEN TUOTTEILLA!
Suorittalcaa talonn« tojaustyöt nyJtyaikaisten
18671 1967
ONNITTELUMME
lOO-VUOTISJUHLAN JOHDOSTA!
M£TSÄilRAKOITSIJAT
Tukkuvälittäjät puutavaralle ja hoylätuotteille
Dock 5 Puhelin DI 5-7305 Port Arthur, Ont.
"Amerikkaan minä menen sinne
menee kaikki. Kultäsannalia lannoitettu
on Ameriikan raitti", lauloivat
pikkutytöt. Irja ja Orvokki
kun keinuimme Atlantin aalloilla
Matkalla Canadaan. Unto toimitti
toisille pojille: "Minä menen Cop-per
Cliffiin."
Jaaha, ajattelin, tuossahan onkin
matkaseuraa. Perheen isä oli tullut
aikaisemmin ja laittanut kodin
kuntoon. Äiti ja lap.set olivat siis
matkatovereitani. Äiti oli koko
matkan merikipeä, multa mc toiset
selviydyimme mainiosti. Se oli
elokuussa 1912. Nyt meitä ei ole
enää muita kuin Orvokki ja minä,
joka silloin olin nuori tyttö: Niin,
että kuulun minäkin niihin Canadan
esiraivaajiin.
Paljon sitä on ehtinyt tehdä ja
toimia tämän uuden kotimaan hyväksi.
Yli kolmekymmentä vuotta
olimme raivaama.s.sa tätä Canadan
korpea ja siinä sivu.ssa kasvatimme
suuren lapsijoukon, joka jatkaa
sitä työtä, mikä meiltä jäi kesken.
Elämänloverini on jo pian kaksikymmentä
vuotia nukkunut nurmen
alla.
Järjestötoimintaan otimme osaa
voinlimme mukaan, ja niissä toimissa
tuntuu aina vieläkin työtä
löytyvän. Matkan pituus tekee hait
taa nnutta aina on hyviä tovereita,
jotka ovat valmiita antamaan kyytiä
ja tuovat koliin.
Monta kahvipannullista on tullut
54 vuoden aikana haaleilla keitettyä
ja monta tilausta lehdille lähetettyä
kun viitisenkymmentä
vuotta on asiamiehenä tojminul:
Monia piJiku muistelmia on ehtinyt
kirjoittaa matkan varrella. Moninaisissa
toimissa on tullut-muka-na
oltua. Oli näytelmäharjoitukset
ja kokoukset, joihin useimmiten oli
käveitävä_-pilkät matkat. Oli pyry
tai pakkanen, niin mene vain.
Nyt jo vähän helpottaa kun on
nuorempia astumassa tilalle. Mutta
vielä minuakin tarvitaan;
On täällä Canadassa nähty ne pulavuodetkin
kun kaikki työt oli
tehty valnjiiksi ja miehiä kulki
rannasta rantaan. Onnellinen oli,
jos pääsi farmille työhön edes ruo-
Koeta saada hyviä ihmisiä ystäviksesi,
sillä he innostavat sinua
hyvään ja pahoja vihollisikse.si, sillä
he. estävät sinua tekemästä pahaa,
: I
Diogenes
kapalkalla: Eihän farmareilla itselläkään
liikoja ollut. Ruokaa vähin
saatiin omista maista, mutta vaat-
] teet oli rääsyinä.
Nykyaikainen nuoriso ei usko,
että meillä on sellainenkin aika ollut.
Nykyajan nuoriso ei tekisi viiden
dollarin kuukausipalkalla työtä.
Tämä maantie 17 on rakenneltu
suurelta osalla juuri .sillä työvoimalla.
Kunpahan nuo sodat loppuisivat
ja rauha . vallitsisi maailmassa.
Täällä olisi leipää ja lämmintä kaikille.
Mutta kun tuhotaan ihmiskuntaa,
kyliä ja kaupunkeja;
Nyt on meillä Canadan .sadas
juhlavuosi ja me esiraivaajat kuulumme
juuri siihen joukkoon, joka
on rakentanut tämän Canadan
meille ja tuleville sukupolville paremmaksi
asuttavaksi. — Mummu.
Juhlaonnittelumme^f
Star Television Co.
VärVtelevisioita ja Sterio
sekä muita tarpeita
MYYNTI JA HUOLTO
Puhelin 344-9322
286 Bay Street
Port. Arthur •Ontario
Juhlaonndttelummel
RECORD CENTRE
;-- 184 S. Alijoma St.
Port ArlhuT. Ontarilo
Puhelin 344-2512
Auki 4 ip. — 8 lp. Keskiv^ Ja Inuan. 10 ap. i— 8 lp.
UUSIA SUOMALAISIA LP
sekä 45 kierroksen LEVYJÄ
Muutamat suoraan Suomesta!
VIOLET FLÖRIST • . • • . • * / * , /
SUOMALMIEN
KUKKAKAUPPA
saivraasatlaapaä, ä3t4ä NS.t , AJlogsoempah 'sS t.
PUHELIMET . 334454>-71913311
ONNITTELUMME 100-VUOTISJUHLAN JOHDOSTA!
DON'S SHELL SERVICE
DON GUERRERL omistaja
KUENriNkOoiS.sTalAamMmMeE pAyöUrTieOnN tNa.Esa pKaEinSoÄitAusJO jaA s uVuAnRtaTuEs.N ! - ^
KAIKKI TYÖ TAATAAN
429 Fort William Road Puh.. 344-1638 • Port Arthur, Ont.
TcTVchdykserrme asiakkaillemme .
Cpntoninial-juhlan johdosta! .
L Ä K E H E Ä D MOTORS LTD.
951 Memorial Avc. Puh. 345-6581
PORT ARTHUR
CHRYSLER
.VALIANT
PLYMOUTH
Intercity
DODGE
Onnittelumme CeiHtennial-juhlavucdeTT, johdosta!
MARIAGGI HOTEL
28 S. Water Street
KOHTUULLISET HINNAT .
J i c r a i l k a a ineidän näköala-kahvilassa
Puhelin 345-6526
Pcrt Arthur Ontario
ONNITTELUMME 100-VUOTISJUHLAN JOHDOSTA!
SARGENT & SON LTD.
FUNERAL DIRECTORS
HAUTAUSTOIMISTO
FRANK F. SARGENT JAMES L. SARGENT
Puhelin 345-5351
21 Court Street North Prfrt Arthur, Ontario
ONNITTELUMME
suomalaisille asiakkaillemme!
Gentennial-juhlavuoden johdosta
McNulty^s Limited
MIE§TEx\, iiJAISTEN JA LASTEN PUKIMO
LAATUVARUSTEITA KOKO PERHEELLE .
JALKINEITA. MATKALAUKKUJA. KANKAITA
Puhelin DI 5-7324
228-230 Ar-thur Street Port Arthur, Ontario
J uh laon n i l lelumme!
EINCS
Auto Service
200 S, Cun7berland St.
C.N. Hotellin ivleretBJi
Puhelimet:
DI 5-8753 - kotiJnMU 3-8718
Teidän suuriii l a i U e i d e i i j a lmonekaluj^w
Luoteis-Ontariossa
INTER CITY PLAZA
PUHELIN 345-5458
PORT ARTHUR OJitTAMO
— -7 ^
1 Ji „ ^
Object Description
| Rating | |
| Title | Vapaus, June 22, 1967 |
| Language | fi |
| Subject | Finnish--Canadians--Newspapers |
| Publisher | Vapaus Publishing Co |
| Date | 1967-06-22 |
| Type | text |
| Format | application/pdf |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| Identifier | Vapaus670622 |
Description
| Title | 1967-06-22-08 |
| OCR text | Torstai, kesäk. 22.p. — Thaarsday, June .22, 1967 teäjstpisemme 100-vuotMivänä Jatkoa sivulta 1 saanut apua ja tukea niiltä fiuppeilta mutta rikkailta c^nada-laispiireiltä, jotka ovat itsekin tavoitelleet pikaista rikastumista sen ^vulla. " Varmaa kuitenkin on, kuten mr. Pordon kirjassaan sanoo, canada- iaiset voivat kansakuntana, jos sitä todella halutaan, tehdä muutoksen ohjelmaan. Me, kuten mr. Gordonkin, olemme vakuuttuneita siitä, että näin tulee ennemmin tai myöhemmin tapahtumaan, ja että maamme säilj^ää itsenäisyytensä voidakseen kehittyä suureksi ja voimakkaaksi teollisuusmaaksi, missä .canadal?uset ovat isäntinä mas< sa talossaan. Tällainen kehitys vaatii kuitenkin väestön poliittista valveutuneisuutta ja ennen muuta kaikkien demokraattisten ja edistyksellisten voimien yhteistoimintaa tarvittavan chjelmamuutoksen saavuttamiseksi. Sellaista suurta ja yhteistä kansanliikettä ei Canadassa vielä ole — mutta 'viimeaikainen poliittinen kehitys viittaa siihen, että uusia poliittisia tuulia voi ennen pitkää nousta myös Canadassa. — Ystävyyden poluille ei saa antaa ruohon kasvaa. ; Geoffrin- Juttua maidosta äpintula. — Jospa tässö unuisteaiin, että maito myydään laillises-lisin entisiä aikoja 25 vuotta takaperin. 3iUoin > nuiiäkin kuyluin sii^ hen "riistäjä" luokkaan kun omistin kolme lehmää ja lisäksi jotakin pientä karjaa. ' Täällä oli silloin toiminnassa Sii-rappiseura ja I.W.W:n kannatus-rengas Suomalaisen Järjestön toiminnan vastapainoksi. Pääsivätkin toiminnassaan njin pitkälle, että velaksi rakensivat haalinkin, joka on nyt verkkohuoneena. Kun olimme kerran sunnuntaina menossa Suomalaisen Järjestön ko-koi^ kseen, olivat he kattamassa haaliaan ja eräs huusi katolta: — Tätä haalia ei runAatakaan rahalla, vaan j ä r j e l l ä M u t t a pelkkä järki ei riittänytkään, vaan I.W. • JUHLATERVEHDYKSEMME SUOMALAISILLE! '•' Canadian Imperial iANK OF COMMERCE HaaCraupmanbekritl anPdo rt& APrathruk riSsstas.: BArartnhcuhr, &B.a yC u&m bAelrgloamnda SSttss.. BBrraanncchh, Inter-City Plaza Branoh Fort Wimamissa: 409 Victoria Ave. — Victoria & Brodie. sa kvartiri pjullossa ja hintana on edelleenkin sama kywm^nen senttiä. Olihan pullo paljftftijhelpompi pitää puhtaanakin kuin laardiastia, jonka saumoihin huonosti- pestäessä kerääntyi .^vieraita aineita. ,Mntta siiiä pulloihin siirtymisestä nousi vasta elämä. l.W.W:läis-ten kannatusrengas julisti, että lehmän omistaja on kapitalisti eikä mikään proletaari. Siis riistäjä, vaikka itse teki' kaikki työnsä ja lisäksi pitkiä päiviä. Niinpä julistettiin lakko. Tilattiin kaupungista piimää, joka maksoi saman kuin maito ja kvartin ipitalla ilman lisiä; Mikä asiassa oli ihmeellisintä, kun miehet pääasiallisesti hääräsivät tässä lakos- W:n kannatusjäsenet ja siihen toi- sa. En muista, että naisten kesken ONNITTELTJMME 100-VUOTIS J U H L A N JOHDOSTA! f vereil Funeräi Chapet Limited •299 Ar*thur Street Port Arthur, Ontario HAUTAANTOIMITTAJAT: ANGUS A ; MACLEOD J. WILLIAM ELLIOT Puhelioi 344-11121 Onnittelumme suomalaisille asiakkaillemme 100-vuotisjuhlavuoden johdosta! LOWERYS LIMITED Kontlorivarusteita — pöytiä •— tuoleja — kabinetteja posliini-ja muita lahjaesineitä • \ ?: ' ,.' . Puhelin DI 4-1521 30 S. Gumberland Street Port Arthur, Ontario ONNITTELUMME Centennial-juhlavuotena suomalaisille! (88711967 NEW ONTARIO HOTEL W. ARTHUR, omistaja V i e r a i l k a a meidän -OJSTÄRIQ" salissamme! Huoneita vuokrataan yöksi tai viikottain. Tehkää tilauksenne PUHELIN 344-1741 219 Arthur Street Port Arthur, Ont. seen seuraan kuuluvat pitivät Jlta-mia ja »äyttelivät, mutta rafiat menivät toisiin tarkoituksiin, eikä lainaajat -saaneet rahojaan takaisin. He ottivat haalin veloistaaiTT "Jäi-ki" ei siis riittänytkään. Niin, kerrankos ihminen erehtyy. Samaan aikaan me lehmänlypsä-jät päätimme saada työstämme vähän palkkaakin. (Meillä oli siihen aikaan farmarienkin yhdistys.) A l kuaikoina meillä melkein kaikilla oli karjaa, jota naiset hoitivat leivän jatkoksi. J a kun alussa, kullakin oli vain yksi lehmä, niin mai-donsaantiin tuli välipäätä ja sitä piti ottaa naapurista; Meillä ei ollut minkäänlaista mittaa, mutta jos halusi maitoa kvartin, se annettiin viiden paunan laardiastialla, joka täysinäisenä oli puolentoista kvartin mitta. E i oltu niin tarkkoja siitä mitasta kun toinen antoi takaisin saman verran. Sitten oli uusia lehmän omistajia tullut lisää ja lehmättömienkin luku lisääntynyt. Lehmille alettiin syöttää viljaa kun heiniä ei ollut tarpeeksi, joten, sellainen maitotalous ci tuottanut mitään. Farmarien kokouksessa päätet- CSJ:n Vancouverin OS. lehtikomitean uhrautuva jäsen Hän on toiminut iehliasiamiehe-nä siitä asti kun lehtikomitea pe- ) ustettiin Vancouveriin. Tästä hänellä ei ole ollut minkäänlaisia tuloja; vaan kaikki lehtiasiamies-palkkiot Antti Kotila lahjoittaa Liekille ja Vapaudelle takaisin. Myös Clinton haali saa osuutensa siitä työstä mitä on vuosien var-lella tullut tehdyksi ja se summa nousee useimpaan sataan dollariin. Vaikka allekirjoittanutkin on lehtikomitean jäsen, niin huomioin Antin ainakin tällä paikkakunnalla kaikkein vähätuloisimmaksi leh-tiasiamieheksi verrattuna siihen mitä jäsenet yleensä ovat hankkineet elannokseen. Toivon Antilla samanlaista työ-tarmoa eteenkin päin. Nyt jos koskaan meidän kaikkien asiamiesten on toimittava omien lehtiemme hyväksi, että Liekki ja, Vapaus ilmestyisivät samalla tavalla kuin ovat tähänkin asti ilmestyneet. Samalla mainitsen, että Antti Kotila on CSJ:n Vancouverin os. johtokunnan jäsen. M. Varila. olisi mitääu^puhuttu. "Lahdenpe iästä" asti miesväki haki piimää ja he kehuivat sen hyvyyttä. ^Iut-ta pahaksi onneksi sattui eräs tapaus, joka oli vahingoksi. Eräs vanhemanpuoleinen mies sairastui äkkiä ja kuoli. Kerrottiin, että hän oli syönyt vahvan aterian ja juonut piimää palan paineeksi. Se oli synnyttänyt kaasua vatsaan ja siitä sanottiin kuoleman johtuneen. Niin se vailiutti, että seuraavasta piimälähetyksestä oli osa jouduttu kaatamaan maahan. Muistan kuinka kerran menin kauppaan. Olin siellä silloin ainoa niitä "pääriistäjiä". Lakkolaisia oli siinä portaalla ja kai minua här-r. ätäkseen yksi miehistä huokasi: — Masfolasku on maksettava, kai pitää lähteä kämpälle... Toinen lisäsi hartaasti: — Kyllä ne lehmän omistajat vievät sielunkin sisältä . . . Se kaikki oli tarkoitettu minulle, mutta en sanonut mitään. Ajattelin vaan, että viinan hinta on vii.si dollaria pullo, joten se kai kämpälle ajaa eikä maidon hinta. Suurin osa lehmän omistajista ei kuulunut meidän järjestöihimme, joten meitT yritettiin pakottaa la-konrik!: ureiksi. Sanoin inhonneeni rina rikkuvia, nytkö ppttäisin far-mariyhdistyksen yhteisen päätöksen. Ei maidon myynnistä siten saa työ.stään mitään ja olimme silti työstämme eläviä. Niinpä siUen lakkolaiset alkoivat taas hakea maitoa pullolla, hinnan nousustaiian ei ollutkaan puhettai vaan laJijaksi antamisesta. Nyt. maksaa maito 36 senttiä kvartti eikä kukaan näytä aikovankaan lakkoutua. Sananlasku sanoo: Tikulla silmään, joka vanhoja muistelee, mutt.i olihan sekin elämys,, jota on vaikea fiqohtaa., , ; Isoäiti. PORT ARTHURIN KUULUMISIA Pprt Arthur.—Satavuotiskulku-eet ov.^t täällä lauantaina heinä-kijiun Ipäivänä. CSJrn mainosau-to tulee liikkumaan'työväen .unioi-den, osuusliikkeiden ja muiden kansallisryhmien mukana. Siinä havainnollisesti esitetään kaikki ne .erinäiset kulttuuritoiminnan muodot, mihin järjestömme vuosikymmenien kuluessa on pyhittynyt Suomen kansallisten traditiojen •tulkkina edistäen siten Canadan monien kansallisuuksien kulttuurin liittämistä uuden kotimaamme Canadan kulttuuriin. Tervetuloa seuraamaan juhlakulkueita. • » n » Kuten tässä numerossa julkaistussa CSJ:n länsi-Ontarion aluekomitean tervehdyksessä jo esitellään, tulee järjestön aluejuhla sunnuntaina, heinäk. 16 p. muodostumaan suuremmoiseksi Centennial juhlaksi, sillä siihen yhdistyy myös tavanmukainen 'pikku suurjuhla'. Näin täytyi sovittaa siksi, että tavallisen Ganada-päivän ajan, eli heinäkuun ensimmäisen viikonlopun juhliminen muodostui nyt kaikkien yhteiseksi ja yleiseksi maamme kansallisen valtion syntymäjuhlaksi. Näiden juhlallisuuksien väliajalla saa jokainen suomalainen kaupungissa ja ympäristössä valmistautua nauttimaan monipuolisesta ohjelmasta 100-vuoti.sjuhlan merkeissä vietettävässä aluejuhlas^ sa. Myös sodpii pitempimatkaisten vieraitten järjestää matkan.sa siten, että voi pysähtyä täällä Iskun Parkissa juhlimassa. Ja nekin, jotka kauempaa ovat matkalla Centennial suurjuhliin Torontossa, voivat lähteä pari päivää aikaisemmin lomalle ja pysähtyä täällä juhlimassa. Lausumme jo etukäteen lomasuunnitelmat tervetulleiksi. Tämän viikon keskiviikkona a-vattiin täällä St. Joseph sairaalan uusi osasto, joka on tullut maksa- ,maan $3,000,000. Siinä on kaikki viimeaiikaiset sairaalaparannuksen laitteet. Niihin sisältyy myös mielenvikaisten ja alkoholistien pa-rannusosastot ja laitteet. Tähän uuteen osaan kuuluuu 93 vuodetta sairaita varten, joten sairaalan vyoteiden luku nousee yhteensä 250 entisten kanssa. Port Arthurin opettajille myönnettiin $700,00 palkan korotus, astuen voimaan syysk. 1 pnä. S^g"tapahtui viime viikon keskiviikkona muodollisesti -rsopimuksen allekir -jojtuksella. Uudet palkkataksat ovat säännöstelty 4:ään katekori-aan seuraavasti: 1) $6,400:«tanousee $10,900;aan; kalekoriassa 2) nou.'5ee $6,400:sla neljäsataa dollaria enemmän, eli $11,300; katekö-riassa 3) nykyisestä $7,500 vuosipalkasta nousee $12,700 ja kate-koriassa 4) korkein $8,000 nousee $13,600. Vuotuinen lisäys on $400 jokaisen vuoden syyskuu.ssa kunnes korkein taso on saavutettu. Sopimus käsittää 235 Port Arthurin opettajaa. Puheenjohtaja pastori John Jordon arvioi sopimuksen "hyväksi ja taksat hyväksi verrattunia-maakunnan toisissa.^qsj^s^^^y^itse-viin.' ^/•ii>in^O .'7- ' * •'iif:l%h:^'o-iU.. Fort Francessin, i^i^pijp^i ,on esittänyt National ^fjpy^y JBflard-ille, että kaasuputkilinja tulisi ohjata siten että Fort -FFjnfles,. voisi siten yhdistyä luotei^iöMajion lii-pi kulkevaan putk;ilinJ99|i> ^«selitti lan McKinnon, joka.SMpanoikaises-ti valitti Ontario-MianfiftUitä iPaper Co:n puolesta,\ettäffEranSriCanada linja Winniupegistä siH»aanr/Nipi-goniin ei tehnyt mahdoJHseilsi: voiman saamisen aikaisemmin —ATH Voltairen luokse t^ilf!, y(gfj^, joka kertoi tavanneensa niatj^atla erään toi- .sen kirjailijan. — Hän on tosiaan rh%V|n|iki^ykäs mies, sanoi Voltaire,>:^ ^jjy||^ren-moinen luonne. — Olette suuripiirteinen, ktih amrat- ^e. tilosta miehestä hyvän/arvosanan. Hän nimittäin sanoi, että olette vanha linnunpelätti. — Tjaa, ehkäpä olemme erehtyneet molemmat, hymyili Voltaire. A. T. HILL Muistoja matkan varrelta Onnittelumme Gentennial-juhlavuoden johdosta! UNIVERSAL AUTO PARTS Käytettyjä osia kaikenlaisiin autoihin ja trokeihin jne. 406 FORT WILLIAM ROAD PUHELIN DI 5-5631 PORT ARTHUR, ONTARIO ONNITTELUMME GENTENNIAL-JUHLAVUODEN JOHDOSTA! SUOMALAINEN BAKENNUSTAVARALIIKE BILTRITE LUMBER & SUPPLY LIMITED Puhelin DI 4-8428 8:sas Avenue, Intercity (Poikkikatu Memorial Avenuelta länteen) RAKENTAKAA_HYVIN BILTRITEN TUOTTEILLA! Suorittalcaa talonn« tojaustyöt nyJtyaikaisten 18671 1967 ONNITTELUMME lOO-VUOTISJUHLAN JOHDOSTA! M£TSÄilRAKOITSIJAT Tukkuvälittäjät puutavaralle ja hoylätuotteille Dock 5 Puhelin DI 5-7305 Port Arthur, Ont. "Amerikkaan minä menen sinne menee kaikki. Kultäsannalia lannoitettu on Ameriikan raitti", lauloivat pikkutytöt. Irja ja Orvokki kun keinuimme Atlantin aalloilla Matkalla Canadaan. Unto toimitti toisille pojille: "Minä menen Cop-per Cliffiin." Jaaha, ajattelin, tuossahan onkin matkaseuraa. Perheen isä oli tullut aikaisemmin ja laittanut kodin kuntoon. Äiti ja lap.set olivat siis matkatovereitani. Äiti oli koko matkan merikipeä, multa mc toiset selviydyimme mainiosti. Se oli elokuussa 1912. Nyt meitä ei ole enää muita kuin Orvokki ja minä, joka silloin olin nuori tyttö: Niin, että kuulun minäkin niihin Canadan esiraivaajiin. Paljon sitä on ehtinyt tehdä ja toimia tämän uuden kotimaan hyväksi. Yli kolmekymmentä vuotta olimme raivaama.s.sa tätä Canadan korpea ja siinä sivu.ssa kasvatimme suuren lapsijoukon, joka jatkaa sitä työtä, mikä meiltä jäi kesken. Elämänloverini on jo pian kaksikymmentä vuotia nukkunut nurmen alla. Järjestötoimintaan otimme osaa voinlimme mukaan, ja niissä toimissa tuntuu aina vieläkin työtä löytyvän. Matkan pituus tekee hait taa nnutta aina on hyviä tovereita, jotka ovat valmiita antamaan kyytiä ja tuovat koliin. Monta kahvipannullista on tullut 54 vuoden aikana haaleilla keitettyä ja monta tilausta lehdille lähetettyä kun viitisenkymmentä vuotta on asiamiehenä tojminul: Monia piJiku muistelmia on ehtinyt kirjoittaa matkan varrella. Moninaisissa toimissa on tullut-muka-na oltua. Oli näytelmäharjoitukset ja kokoukset, joihin useimmiten oli käveitävä_-pilkät matkat. Oli pyry tai pakkanen, niin mene vain. Nyt jo vähän helpottaa kun on nuorempia astumassa tilalle. Mutta vielä minuakin tarvitaan; On täällä Canadassa nähty ne pulavuodetkin kun kaikki työt oli tehty valnjiiksi ja miehiä kulki rannasta rantaan. Onnellinen oli, jos pääsi farmille työhön edes ruo- Koeta saada hyviä ihmisiä ystäviksesi, sillä he innostavat sinua hyvään ja pahoja vihollisikse.si, sillä he. estävät sinua tekemästä pahaa, : I Diogenes kapalkalla: Eihän farmareilla itselläkään liikoja ollut. Ruokaa vähin saatiin omista maista, mutta vaat- ] teet oli rääsyinä. Nykyaikainen nuoriso ei usko, että meillä on sellainenkin aika ollut. Nykyajan nuoriso ei tekisi viiden dollarin kuukausipalkalla työtä. Tämä maantie 17 on rakenneltu suurelta osalla juuri .sillä työvoimalla. Kunpahan nuo sodat loppuisivat ja rauha . vallitsisi maailmassa. Täällä olisi leipää ja lämmintä kaikille. Mutta kun tuhotaan ihmiskuntaa, kyliä ja kaupunkeja; Nyt on meillä Canadan .sadas juhlavuosi ja me esiraivaajat kuulumme juuri siihen joukkoon, joka on rakentanut tämän Canadan meille ja tuleville sukupolville paremmaksi asuttavaksi. — Mummu. Juhlaonnittelumme^f Star Television Co. VärVtelevisioita ja Sterio sekä muita tarpeita MYYNTI JA HUOLTO Puhelin 344-9322 286 Bay Street Port. Arthur •Ontario Juhlaonndttelummel RECORD CENTRE ;-- 184 S. Alijoma St. Port ArlhuT. Ontarilo Puhelin 344-2512 Auki 4 ip. — 8 lp. Keskiv^ Ja Inuan. 10 ap. i— 8 lp. UUSIA SUOMALAISIA LP sekä 45 kierroksen LEVYJÄ Muutamat suoraan Suomesta! VIOLET FLÖRIST • . • • . • * / * , / SUOMALMIEN KUKKAKAUPPA saivraasatlaapaä, ä3t4ä NS.t , AJlogsoempah 'sS t. PUHELIMET . 334454>-71913311 ONNITTELUMME 100-VUOTISJUHLAN JOHDOSTA! DON'S SHELL SERVICE DON GUERRERL omistaja KUENriNkOoiS.sTalAamMmMeE pAyöUrTieOnN tNa.Esa pKaEinSoÄitAusJO jaA s uVuAnRtaTuEs.N ! - ^ KAIKKI TYÖ TAATAAN 429 Fort William Road Puh.. 344-1638 • Port Arthur, Ont. TcTVchdykserrme asiakkaillemme . Cpntoninial-juhlan johdosta! . L Ä K E H E Ä D MOTORS LTD. 951 Memorial Avc. Puh. 345-6581 PORT ARTHUR CHRYSLER .VALIANT PLYMOUTH Intercity DODGE Onnittelumme CeiHtennial-juhlavucdeTT, johdosta! MARIAGGI HOTEL 28 S. Water Street KOHTUULLISET HINNAT . J i c r a i l k a a ineidän näköala-kahvilassa Puhelin 345-6526 Pcrt Arthur Ontario ONNITTELUMME 100-VUOTISJUHLAN JOHDOSTA! SARGENT & SON LTD. FUNERAL DIRECTORS HAUTAUSTOIMISTO FRANK F. SARGENT JAMES L. SARGENT Puhelin 345-5351 21 Court Street North Prfrt Arthur, Ontario ONNITTELUMME suomalaisille asiakkaillemme! Gentennial-juhlavuoden johdosta McNulty^s Limited MIE§TEx\, iiJAISTEN JA LASTEN PUKIMO LAATUVARUSTEITA KOKO PERHEELLE . JALKINEITA. MATKALAUKKUJA. KANKAITA Puhelin DI 5-7324 228-230 Ar-thur Street Port Arthur, Ontario J uh laon n i l lelumme! EINCS Auto Service 200 S, Cun7berland St. C.N. Hotellin ivleretBJi Puhelimet: DI 5-8753 - kotiJnMU 3-8718 Teidän suuriii l a i U e i d e i i j a lmonekaluj^w Luoteis-Ontariossa INTER CITY PLAZA PUHELIN 345-5458 PORT ARTHUR OJitTAMO — -7 ^ 1 Ji „ ^ |
Tags
Comments
Post a Comment for 1967-06-22-08
