1958-10-09-03 |
Previous | 3 of 6 | Next |
|
small (250x250 max)
medium (500x500 max)
Large
Extra Large
large ( > 500x500)
Full Resolution
|
This page
All
|
Sivuutetaanlco tavoite ensi katsauksessa? Tähän katsaukseen saapui tavallista runsaammin lahjoituksia, yhteensä $318.12 ja suuri joukko uusia haasteita, joten haästeryntäyksen vauhti on edelleen kiihtymässä. Viikon vaihteessa lehtemme kannattajat Beaver Lakella ja Naughtonissa järjestivät Beaver Laken haalille erikoisen tilaisuuden ja siellä saadut tulot $114.12 lahjoitettiin lehtemme talousaseman turvaamiseksi. Samoin Torontossa oli viikon vaihteessa mr. ja mrs. Wm. Niemen järjestämä tilaisuus, mistä saatiin puhtaaksi $54.00, joka on myös lahjoitettu lehtemme tukemiseksi. Sitten vielä SudbUryn naisten kerho piti viime viikolla juuri alkaneen toimintakauden ensimmäisen kokouksensa ja päättivät lahjoittaa lehdellemme $25.00. Näin ollen ryhmätoiminnan avulla saatiin nyt vastaanottaa sievoinen summa ja lausumme sydämelliset kiitokset kaikille järjestäjille. Kuten katsauksesta näemme, yksityiset henkilöt ovat lähettäneet huomattavan määrän lahjoituksina ja ovat edelleen haastaneet tuttaviaan kannattamaan tätä tärkeätä yhteistä asiaa, sillä kuten jo aikaisemmin on selostettu, työväenlehdet eivät kykene toimimaan ilman lahjoituksia, koska ilmoitustulot eivät riitä ilmestymiskulujen peittämiseen. Haästeryntäyksen aikana on tähän mennessä saapunut yhteensä $5,926.40, joten "virallisesta" tavoitteesta enää puuttuu vain $73.60. Rohkenemme ennustaa, että sen verran saapuu lahjoituksina seuraavaan katsaukseen mennessä, mikä merkitsee, että ensi viikolla pääsenrmie vieläkin suuremman innostuksen vallassa hankkimaan niitä rapioita, kenties kuinka paljon. BEAVER LAKEN JA NAUGHTONIN YSTÄVÄT järjestivät Bea-ver Laken haalilla yhteisen bingotilaisuaden, josta oli tuloja $114.12 ja jonka he lahjoittivat Vapauden hyväksL Samalla he haastavat White-fishin ja PikkuPenagen Vapauden ystävät järjestämään myös tilaisuuden lehtemme Vapauden talousaseman tukemiseksi. W. NIEMET, Toronto, Ont. lahjoittavat paartien tulot $54.00 Vapauden tukemiseksi. Kiitos kaikille osanottajille! CSJ:n SUDBURYN OSASTON NAISTEN KERHO, Sudbury, Ont., lahjoittaa $25.00 Vapauden hyväksi ja haastaa kaikki ne Naisten kerhot, jotka eivät vielä ole lahjoittaneet. VOITTO LEHTI, Wanup, Ont., vastaa $3.00 Ida Romon haasteeseen ja haastaa kaikki Wanupin nuoremmat. KUSTI VARJONEN, Wanup, Ont., vastaa $1.00 Aate Pellon haasteeseen ja haastaa Axel Hakulan, Wanupista, Ont EMMA AHOLA, Pioneer Manor, Sudbury. Ont., lahjoittaa $1.00 Vapauden hyväksi ja haastaa seuraavat: Ida Mäki, Hulda Matson, Maria Lehto sekä Mari ja Mamma Mäki, kaikki Garsonista, Ont INKERI JA TAISTO ELLMEN, Finland, Ont, vastaavat $2.00 saamiinsa haasteisiin. OIVA HALMESMÄKI, Vancouver, B. C , lahjoittaa $2.00 Vapauden hyväksi ja haastaa seuraavat: Kalle Juoperi, Kalle Vainio ja Jussi Lum-mukka, Vancouverista, B. C , Antti Kiiskinen, Prince Rupertista, B. C , Emil Jokinen, jossakin keskilännellä, Vilho Oksanen ja Olavi Pohto, Sointulasta, B. C. sekä Pentti Kiiskilä ja pojat VERA JALONEN, Larder Lake, Ont, lahjoittaa $1.00 Vapauden hyväksi ja haastaa mrs. Nikkilän, Cobaltista, Ont HUGO RUTH, R. R. 2, Ladysmith, B. C, vastaa $2.00 Victor Altonin haasteeseen ja kehoittaa kaikkia haastevelassa olevia tekemään samoin. MATTI MÄNTYNEN, Kufcatush, Ont vastaa $2.00 Jack Vuohelan haasteeseen. VICTOR NIEMI, R. R. 1, Copper Cliff, Ont, lahjoittaa $1.00 Vapauden hyväksi. SIRKKA JA DAVID WAREN, Toronto, Ont vastaavat saamjinsa haasteisiin lahjoittamalla $5.00 Vapadden ilmestymisen-turvaindseksi. SELMA JA VÄINÖ JAAKKOLA, Kirkland Lake, Ont vastaavat $5.00 John Wuolteen haasteeseen ja haastavat seuraavat:: Emeli' Jokinen ja Isak Kujanpää, entisiä Kirkland Lakelaisia, jossakin Vancouverin perukoilla. L. LUOMA, Beamsville, Ont vastaa $i3.00 Lampelan haasteeseen. AILI JA ANTTON MÄNTTÄRI, Engliehart Ont lahjoittavat $1.00 Vapauden hyväksi. TEKLA VUORI, Toronto, Ont vastaa $2.00 Tyyne ja Vick Lahden haasteeseen ja kehoittaa toisiakin leskiä lahjoittamaan Vapauden hyväksi. LYDIA SARMAN, Sylvan Lake, Alta, vastaa $1.00 Carl Niemen haasteeseen ja haastaa seuraavat: Manda Raivio, Sylvan Lake, Alta, Siiri Röpsfelt, Benalto, Alta ja Wm. Erickson, R. R. 2, Salmon Ann, B.C. W. J. LUND, Sylvan Lake, Alta, vastaa $2.00 haasteisiin ja toivoo, että kaikki toisetkin haastetut tekevät samoin. MR. JA MRS. BILL ERKKILÄ, Benalto. Alta, vastaavat $5.00 saa-iniinsa haasteisiin ja haastavat puolestaan seuraavat: George Mattson ja Ed. Pastobak, Sylvan Lake, Alta sekä Urho Koivu ja Aug. Jokinen, Sudbury, Ont OLGA JA TOIVO TAIPALE, Beaver Lake, Ont, vastaavat $4.00 W. Lammin sekä Vilma ja V. Niskasen haasteisiin ja haastavat seuraavat: Walfred Rönkä, Beaver Lakelta, Ont ja Jack Mäki, Sault Ste. Ma-riesta, Ont, jatkamaan haastetta. MATTI JOHNSON, Beaver Lake, Ont vastaa $2.00 Vie. Jutilan ja Annas Laineen haasteisiin ja haastaa seuraavat: E . Elgbacka, Vili Salminen ja Yrjö Palomäki, kaikki Beaver Lakelta, Ont KARL KALENIUS, Beaver Lake, Ont vastaa $2.00 saamaansa hasteeseen ja kehoittaa kaikkia haasteen saaneita vastaamaan haasteensa. SANDRA KORPI, LesIieviUe, Alta, vastaa $2.00 E . R. Mattsonin haasteeseen ja kehoittaa kaikkia haasteen saaneita tekemään samoin. HELMI JA UUNO KUUTERI, Wanup, Ont vastaavat $1.00 Tili ja Vie. Hännisen haasteeseen. YRJÖ RYTI, Port Arthur, Ont vastaa A. T. Hillin haasteeseen lahjoittaen $5.00 Vapauden hyväksi. HILMA JA EINO SEPPÄLÄ, Port Arthur, Ont vastaavat $2.00 saamiinsa haasteisiin ja toivovat että jokainen tokee voitavansa. TYYNE JA EMIL AHONEN, Port Arthur, Ont vastaavat $2.00 T. ja H. Sillmanin haasteeseen ja toivovat että jokainen vastaa haasteensa. BERTHA KUJANPÄÄ, Port Arthur, Ont vastaa $1.00 Elvi Beckin haasteeseen. VILI GRÖNROOS, Port Arthur, Ont vastaa $1.00 saamiinsa haasteisiin ja haastaa Jenny ja Urho Salmen, viemään haastetta eteenpäin. JENNY JA URHO SALMI, Port Arthur, Ont vastaavat C. Grönroosin haasteeseen lahjoittamalla $1.00 lehtensä Vapauden ilmestymisen turvaamiseksi ja erikoisesti toivovat että tämän ympäristön haastetut vastaavat saamiinsa haasteisiin. EMIL ERVING, Kormak, Ont vastaa $5.00 KaUe Tullan haasteeseen ja haastaa puolestaan seuraavat henkilöt Heikki Inkilä ja Reino Luoma, Kormak, Ont sekä Eino Kyykkä, Reganista, Ont vointinsa mukaan. EMIL AALTO, Kormak, Ont vastaa $5.00 Kalle Tullan haasteeseen ja haastaa seuraavat henkilöt: Katri Brenna ja Vikki Rintanen, Estaire, Ont. jrointinsa mukaan. REINO LUOMA, Kormak, Ont vastaa $5.00 Emil Ervingin haasteeseen. MR. JA MRS. O. SALMI. Web8ters Comers, B.C. vastaavat $2.00 W. Kataisen haasteeseen ja toivovat että kaikki Vapauden tilaajat ja lukijat tekisivät voitavansa tämän haästeryntäyksen hyväksi. ELLI TAINIO, Spintula, B. C. lahjoittaa $2.00 Vapauden hyväksi. AXEL REIPAS, Wahnapitae, Ont vastaa $2.00 Toivo WähSinaan haasteeseen. HULDA HILL, Three Hills, Alta, lahjoittaa $1.00 Vapauden hyväksi. KYLÄSSÄ PITEMMÄN AIKAA ASUNUT ELÄKEMIES, South Porcupine, Ont. lahjoittaa $2.00 Vapauden hyväksi. Aikomukseni on keittää "ohuempaa mojakk^a" voidakseni tukea omaa lehteäni. Samalla toivon, että toisetkin eläkevaarit muistaisivat tämän tärkeän asian. HELGA JA ALLAN GRÖNROOS, Connaught Station, Ont vastaavat $3.00 Bertha ja Kalle Aholan haasteeseen ja haastavat Jenny ja Ahli Mäen, Schumacherista, Ont AARNE PURRA, South Porcupine, Ont vastaa $3.00 Paul Männistön haasteeseen ja toivoo, että kaikki haastetut voisivat vastata haasteensa. WM. AHO, Kapuskasing, Ont vastaa $3.00 G. Malinin haasteeseen ja toivoo, että kaikki haasteen saaneet pitäisivät kunnia asianaan vas-i tata haasteensa. I JOHN TOLVANEN, Toronto, Ont lahjoittaa $5.00 Vapauden hy-* vaksi ja toivoo, että kaikki muistavat että Vapaus on meille välttämätön, i J. KUKA, Kapuskasing, Cnt, vas.aa $3.00 Kusti lluitulan haastee | - - - - - - ^ RUDOLF HILTUNEN, Porcupine, Ont vastaa $2.00 Nick Paalasen haasteeseen ja haastaa seuraavat: Rainar Lammi, R. R. 2, Sudbury, Ont ja Kristian Haanpää, Porcupine, Ont. LILIA JA KUSTI TIENSUU, Wawa, Ont. vastaavat $5.00 Vieno ja Kalle Jaakkolan haasteeseen. ESKO NIEMI, Wawa, Ont. vastaa $5.00 Elna ja Kalle Lehtisen haasteeseen ja haastaa seuraavat: Kusti Aho, Wawa, Ont ja Urho Torkko, Sudbury, Ont TYYNE JA MARTTI VIRTANEN, Wawa, Ont vastaavat $5.00 \ienq ja Kalle Jaakkolan haasteeseen. OTTO LYYTIKÄINEN, Doncaster, Ont vastaa Tom Korhosen ja Erkki Randallin haasteisiin lahjoittamalla $5.00 lehtensä hyväksi ja haastaa toisia "Eläkevaareja" tekemään samoin tai paremmin. Tässä katsauksessa $ 318.12 Ennen julkaistuja 5,608.28 Yhteensä ... $5,926.40 Serious Problems Some time ago we devoted a column to the job problems facing students during the past summer. We sincerely hope that those university and high school students who follow this section were able to get suitable jobs and are now back in school or ready to go back for another term. Although that particular aspect of the problem has now solved itself automatically with the return to school, many other young people who do not pian to go back to school are probably facing considerable difficulty in finding a suitable job in which they can expect to learn a trade and ad-vance as time goes by. Now-a-days even many expert trades-men are happy to simply find any kind of a job to support their family. We ali recall that last ,winter things got pretty grim in Canada v^ith close to a million unemployed, even accord-ing to official figures. Now there is every indication that during the coming Winter things will get even worse. Naturally, we along with most Canadians are of the opinion that there is something basically wrong when the unemployment situation deteriorates to such a serious sta'ge and we feel it is time the government took some very serious steps to protect the interests of those who through no fault of their own are unable to find jobs and who are not even able to get assistance from' unemployment Insurance. We are of the opinion that if government policies were com-pletely revamped, markets could be found for Canadian goods and our factories could produce at maximum capaciiy. We would also like to point out that at the present time in Ontario alone some 50,000 workers are involved in strikes and lockouts. Even in Sudbury some 14,000 workers of the International Nickel Company were forced to strike for the first time in history when the company flatly refused to grant any kind of an increase in pay. It should be noted that despite the campaign of indus-trialists to hold the line on wages, most unions that have successfully concluded bargaining this year have succeeded in getting substantial wage increases although it has gener-ally been on the basis of a longer contract. Therefore, it is reasonable to expect that all unions will demand a reasonable increase before a new contract is signed. We might add, that this is important, because especially in larger Industries where the employees are organized, no wage increases are ever granted except on the insistance of the union. Quite frankly, statistics indicate that there has actually been a downward trend in real wages and we firmlj believe that an increase is in order. This is why young people when they do get a job should immediately join the union and become an active force in it. Now-a-days it is the only real protection workers have, even if it might be necessary to strike as has happened in so many Industries this year. EVEN TARMOLA GRANITE HAS A STORY TO TELL DAN WAERN ROHKEAN MESTARI Toronto. — This past week or so has seen the completion of the switch from summer activities at Tarmola to the Winter activities at the H a l l . The first full-fledged gym night oh Thursday produced a s u r - prislngly good crowd. Let us hope that this will not only continue i n the same vein, but let's get a larger crowd. There was s t i l l - s o m e room in the corners for a few more gym-nasts. Last week-end marked the first phase of our " S t o n e - l i f t i n g " program at Tarmola. Before our readers j u mp to the conclusion that we have been purloining cemetary memorials. I hurry to explain that at Tarmola we have a solid stone side-walk r u n - iiing from the steam-bath to the restaurant and then continuing from the steambath i n the form of stone stairs to the (for want of a more flowery description) powder-room. This stone side-walk, i n our minds typifies the international character that we are striving for i n our a t h - letic and c u l t u r a l endeavours. W e f i r s t - , second- and third-generation Finlanders have an obligation — that of taking the best from our F i n n i sh culture and introducing it and m i x - in;^' it w i t l i the cultural donations ( f o t i u r eth.nic groiips to h t l p furm A«W COffiiOS UtUx «rj£Uua C a nadian culture. When the different contributions form a whole; something different from any one of its component parts is formed — how-ever, the individual components can still be found. This analogy applies to our path-way at Tarmola. Those who casually glance at the walk probably appreciate the w e l l - laid Stones, especially during wet weather. Those who look more care-fully will probably note that it is made up of many differing coloured granites. However, only ihose who know their stone, w i l l appreciate and possibly wonder at the f act that the different Stones come from varying parts of the world. Such is the i n ternational character of this walk, that individual slabs come from Quebec, Sweden, France, Ontario; and the ones that we are most proud of, Finland. The F i n n i s h red or pink granite to our minds and eyes still appears the most beautiful of the slabs of stone. However, when the whole wa!k is viewed as a single en-city, a whole new character appears. The Quebec Black Granite, the Swedish Red Granite, The Ontario G r a y i s h - W h i t e a l l blend in with the r i ch Finnish Pink to form a fine new conglomerate, removing the mo-notony of too much of any one type. rhu.s. too. should our distincLive C a - aadiaa cuiturg groV} T a k i Vaiä tHi«t Ruotsin yleisorheOan tämän hetken ainoa todellinen sauri nimi on maileri Dan Waem. Hän nousi tähän korkeuteen vajaa kuukausi sitten juoksemalla Turun "öljyra-dalla" 1.000 metrin maailmanennätyksen. 2.18,1. Jo hieman aikaisemmin hän oli lyönyt maanosamme jouksuasiantuntijat ällikällä k i rimällä "huonosta klrikyvystään" huolimatta toiseksi Tukholman EM-klsojen 1.500 metrillä. Dan Waern, joka kuuluu Göteborgin örgyte ISn nimekkääseen urheiluseuraan on syntynyt 17. t a m m i kuuta 1933. Samana vuonna kuin Olavimme. Alun perin hän ei ole göteborgilainen, vaan kotoisin Sköl-dingestä, Södermanlannista. Siellä hän aloitti urheilu-uransa 16-vuo-tiaana nyrkkeilijänä. Saavutti p i i r i s sään jonkun verran menestystäkin, mutta seuraavana kesänä hän kokeili 1.500 metrillä j a saavutti heti ikäisekseen loistavan ajan 4.17,0. Vuonna 1953 hän voitti Ruotsin juniorimes-iaruuden samalla matkalla ja v a littiin nuorten maaotteluun Suomea ja Norjaa vastaan. Siitä alkoi Dan Waernin juoksijaura kohti merkittäviä saavutuksia, jotka paranivat vuo- ;i vuodelta. Olympiakesä vuonna 1956 oii hänen suuri läpimurtokautensa. Hän )tli nimiinsä Ruotsin ennätykset 800 -1.500 metriin ja nousi erääksi olympiakisojen suosikeista 1,500 met- •illä. Onni ei Melbournessa kuiten- :-caan liymyillyt, vaan Dan putosi jo '.oe-eräs.sä kangistuttuaan pahasti oppusuoralla. Hänen paras kunton- ;a oli jo silloin ohi. Seuraavan vuoden Waern aloitti kuuluisalla Turun juoksulla, jossa iän auttoi Olavimme uuteen maail-nanennäty. iiseen vetämällä lujaa ratkaisevat puolitoista kierrosta. K u - ;en tunnettua Salsola voitti M E - ajalla 3.40,2 Salosen päästessä s a maan aikaan ja Vuorisalo oli kolmas sskunnin kymmenystä heikommalla. Myöskin Dan juoksi uuden maansa ennätyksen 3.40,8. Jungwirth tosin vuorokautta myöhemmin osoitti olevansa vieläkin parempi a j a l la 3.38,1. — Waernin sesonki o l i kautta l i n j an hyvä. 800 metriä katkesi aikaan 1.48,1 Ateenan vaikealla radalla j a h a a m u - maili taittui 3.58,5 Malmössä. Näiden juoksujen ansiosta D a n W a e r n i l - le myönnettiin Svenska Dagbladetin kultamitali vuoden parhaista ruotsalaisista urheilusaavutuksista. Tällä hetkellä on W a e r n Ruotsin ennätysmies 800 metristä mailiin saakka. Lisäksi hänellä on hopeamitali muistona erinomaisesta suorituksesta kotoisissa EM-kisoissa ja 1,000 metrin M E . Dan Waernin suurin ansio, joka myöskin on hankkinut hänelle laaj a n suosion juoksijana, on se, että hän pystyy juoksemaan omin avuin, ilman jäniksiä tai yleensä vetoapua. Hänen jatkuvana ohjeenaan on o l lut rohkea juoksu ja l u j a vauhdin-pito alusta lähtien. Usein on k u i t e n k i n väitetty, ennen kaikkea ruotsalaiset lehtimiehet, että D a n i l t a puut- Luu kirikyky. Tämän kesän k i l p a i l u i s sa hän on itse kumonnut teoillaan tuon väitteen. Waernin k i r i on v a in uuden ajan kiriä, kuten hän itse s a noo. — Minun mielestäni on typerää luulla, kuten monet asiantuntijatkin näyttävät luulevan, että k i r i on j o n kinlainen määrätty pyrähdys, joka rajoittuu viimei.selle suoralle. Uskon, Jttä minun kirini on yhtä pätevä, vaikka se alkaa s i l l o i n - k u n kello soi viimeisen." kierrokselle. Otan koko viimeisen kierroksen aikana itsestäni irci kaiken miiikä .saan. On turha sää.slää run.saasti voimia viimeiselle hO metrille, silloin niilä jää varas-to:; n. Kierroksen aikana parhaiten nähdään kellä henskelit kestävät. - J . Pohjoismaalaiset ovat tyytymäftömiä talvil(isojen valmisteluun llSA:ssa Torstaina, lokak. 9 p. — Thursday, Oct. 9, 1958 Sivu 3 Tukholma. — Skandinavialaiset hiihtotoimitsijat ovat hyvin tyytymättömiä valmisteluihin, joita on suoritettu Squaw Valleyssa, Calif. v. 1960 talviolympialaisia varten. Ruotsin hiihtoliiton presidentti Sigge Bergman sanoi, että Squaw Valleyn järjestäjät ovat jättäneet Eitiot hylkäsi 250,000 dollarin tarjouksen Perth. — Täällä tiedoitcttiin viime sunnuntaina, että tähtimaileri Herb Elliot on lopullisesti viitannut k i n taalla ammattilaistarjoukselle, vaikka hänelle t a r j o t t i i n k i n ammattilaiseksi ryhtymisestä $250.000. Promoottori Leo Leavitt, joka am-matlilaistarjouksen teki, matkusti Perthiin, Australiaan, saadakseen E l - liotin allekirjoituksen, mutta tarjous hylättiin. Tunnettu teollisuusmies Ronald Brooks lupasi Elliotille vapaan koulutuksen kauppa- j a l i i k e a l a l l a , jos hän jää amatööriksi. Brooksia tuki tunnettu urheilujohtaja D. Young. Iharos juoksi 5,000 metriä ajassa 13.58,2 Saarbrycken. — Viime lauantaina täällä alkaneessa Saksa—Unkari yleisurheilumaaottelussa saavutti ensimmäisenä päivänä Saksa 8 pisteen johdon. Useissa lajeissa saavutettiin erittäin hyviä tuloksia. 100 metrin juoksun voitti Germar i j a l l a ' l 0 , 4 . Hary ei polven loukkaantumisen takia ollut mukana. 1,500 voitti Unkarin Roszavölgyi ajalla 3.44,0. Saksan Lauer puolestaan 110 m aidat 14,1. 5,000 metrillä saivat unkarilaiset kaksoisvoiton. Iharos voitti loisto-ajalla 13.58,2. Szabo oli toinen ajan ollessa 14.07,6. Saksan Kaiser voitti 400 m sileän 47.5. 4x100 m o l i n i i n ikään Saksan heiniä ajan ollessa 40,3. Kiekkoa heitti Unkarin Szecsenyi 55.07, keihästä Saksan Schenk 74.38. Seiväs oli U n k a r i n Horvathin heiniä 4,20 tuloksella. Pituudessa Saksa sai karksoisvoiton Krygerin ollessa paras 7.46 tuloksella. Pisteet ensimmäisen päivän jälkeen 57—49 Saksan hyväksi. out of each and form a fine, new distinctive entity. • Meanwhile, back to the "stone-raising". This walk of ours. laid several years ago, had been gradually iDsing ground to the creeping edge of grass and earth. Our program for the next week-ends is to raise the level of these slabs so that they will retain their fuU usefulness and colour. This Ls part of our program to make Tarmola the most colourful that it has ever been and to ipake llie Suurjuhlat in Toronto (when Jiey ccm • lo Tur.juto) ' I h e . E e :; £v«ri — JLoul, "täydellisesti huomioonottamatta" eurooppalaisten eksperttien mielipiteet, näiden ollessa seuraamassa v a l misteluja Kansainvälisen hiihtohiton puolesta. Kaiken tämän seurauksena, lausui Bergman, Ruotsi. Norja j a Suomi mahdollisesti ryhtyvät keskustelemaan toLsten kilpailujen järjestämisestä jossakin Skandinavian maassa. Norjan hiihtoliiton presidentti T. -Nordal on ilmoittanut kannattavansa Bergmanin lausuntoa. Nordal sanoi, että Skandinavian maat valmistuvat esittämään "voimakkaan protestin" Squaw Valleyn murtomaahiihdon järjestelyjä vastaan. Ellei suunnitelmia muuteta ei Norja tule osallistumaan. 1960 talviolympialaisien murtomaahiihtolajeiliin. Yleisesti eurooppalaiset t a l v i u r h^ lutoimitsijat tuntuvat olevan tyytymättömiä talviolympialaisten suunnitteluun. Tyytyihättömyytä on o l lut siitä lähtien kun Squaw Valley voitti yhdellä äänellä Itävallan Inns-brueken kansainvälisen olympiakomitean äänestäessä v. 1960 talviolympialaisten paikasta kolme vuotta sitten. Erimielisyyttä on k a i k e n muun l i i a k s i oilut kilpailujen ajastakin, jos-i a Squaw Valley viimein antoi pe- . i k s i ja kisat tullaan skandinavia-laisten esityksen mukaan pitämään helmikuun 18—28 pnä. Sxandiiiavial.iisten tyytymättömyyden .suurin aiheuttaja on se, että murtomaahiihdot suoritetaan hyvin kaukana kisojen keskuspaikasta. Bergman sanoi lausunnossaan, että murtomaahiihtäjäin tulisi nousta kello 3 tai 4 aikaan aamulla ehtiäkseen lähtöpaikalle aikanaan. Ranska—Itävalta 2—1 jalkapallossa Wien. — V i i m e sunnuntaina täällä .suoritetussa Ran.ska—Itäyalta j a l k a pallomaaottelussa selvisi voittajaksi Ranska maalein 2—1. Ottelua oli seuraamassa noin 70,- 000 ihmistä. Tartto voitti Helsingin Helsinki. — Viime lauantaina ja sunnuntaina suoritettiin Eläintarhan urheilukentällä Tarton j a Helsingin ylioijistojen välinen yleisurheiluotte- !u. Ottelun voitti -Tartto 163 pisteeltä Helsingin yliopiston 119 pistettä vastaan. Naisten korkeushypyn ME on nyt 1.82 Bukarest. — Viime lauantaina pidet.vis.sä yleisurheilukilpailuissa naisten korkeushypyn M E : n omistaja lolanda Balas paransi yhdellä sentillä ennä(y.stään. hypäten 1.82. Tämä oli neljäs kerta kun Balas un parantanut naisien korkeushypyn maailmanennätystä. Salminen 2.0fi Helsinki. — Eero Salminen hyppäsi korkeutta Kuopion Väinölänniemel-lu 206. Hän teki Suomen ennätys-it. iik.Kdesta 210 kolme hyv^ä yritys- Patterson ottelusta tarjotaan rahaa New York. — Eräs amerikkalainen tv-yhtymä on tarjonnut 300,000 doll a r i n ennätyssumman oikeudesta t e levisioida maailmanmestari Floyd Pattersonin j a kuubalaisen Nino V a l - desin nyrkkeilyottelun raskaassa sarjassa, kertoo New York Telegram and Sun. Patterson j a Valdes kohtaavat M a dison Square Gardenissa New Y o r kissa joulukuun 5, päivänä. N-liiton Rybak korkeutta 2.08 Moskova. — Uusi neuvostoliittolainen korkeushyppääjälöytö Bo-rin Rybak selviytyi 2Ö8sta yleisur-heilukUpailuissa jotka pidettiin lauantaina Odessassa. Toiseksi s i joittui Igor Kashkarov tuloksella 204. Scholz vaatii nyt Sugaria kehään Berliini. — Vastaleivottu keskisarj a n Euroopan mestari, saksalainen Gustav Scholz on haastanut Sugar Ray Robinsonin ottelemaan M M - t i t - telistä. Sarjan ensimmäinen virallinen E M . n haastaja on Hans Wohlere. MIES JA MUUSI KUOLIVAT Ilearst. — Viime tiistaina 26-vuo-tias Abraham Harder kuoli maantiellä 11 kun troki, mis.sä hän miij-kusti, ajoi muusin päälle. Poliisi on selostanut, että Gordon Kenbreakin ohjaama troki oli tulossa Nipigoni:ta tänne päin kun vähän ennen tänne saapumista muusi oli pimeässä juossut tielle trokin e'een. Muusi oli kuollut yh teentörmäyksessä ja troki oli vioittunut pahasti iskun johdosta. SAS:n edustajia vierailemassa Suomessa Helsinki. — Perjantaina saapui Helsinkiin kaksikymmentä Scandinavian Airlines Systemin amerikkalaisen tytäryhtiön aluepäällikköä ja myyntimiestä tutustuakseen omakohtaisesti siihen maahan josta he ovat tehneet propagandaa. Kutea tunne:tua, on SAS jo kymmenkunnan vuoden ajan suorittanut tarmo-ka ta Suomi-aiheista tiedoitustoi-mintaa sekä Yhdysvalloissa että Ca-nadassa. USA:ssa ovat langat olleet lähinnä yhtiön New Yorkin-edustajan Jussi Himangan käsissä, Erkki Kuutti on vastannut pohjoisimman Amerikan "valistamisesta". Nyt maahamme saapunut ryhmä vierailee lähinnä Lounais-Suomes-sa, käy mm. Aulangolla ja Tampereella sekä tutustuu Hopealinjaan. Ryhmän o tivat vastaan SAS:n täkäläinen johtaja Kaj Lindblad sekä Suomen Matkailijayhdistyk;:en puolesta kotimaahan jo aikaisemmin saapunut, New Yorkissa sijaitsevan Scandinavian Tourist Com-missionin puheenjohtaja Herman Kamo. Ryhmän johtaja, osastopäällikkö S. Edgren kertoi amerikk.i-l a i s t 'n Suomea kohtaan tunteman kiinnos,uksen kasvaneen viime aikoina huomattavasti sen johdosta, että kevään ja kesän turistimatkat hdy.sv;jJ!oista Neuvostoliittoon pyritään ohjaamaan nimenomaan Suomen eikä Keski-Euroopan kauta. Tällöin artierikkalaiset turistit saavat samalla matkalla tutustua kahteen aivan erilaiseen maahan, jotka ! molemmat kuitenkin heitä aina ! ovat suuresti kiinnostaneet. i ___ McLAREN'S MOLLY-OIL PARASTA VOITELUÖLJYÄ Käyttäkää MOLLY-ÖLJYS talvi-kunnostuksen yhteydessä. K a i k k i jotka ovat käyttäneet sitä. tietävät jo että talvella se auttaa koneen pysymään hj-väs.sä kunnossa ja toimimaan paremmin. Välittävät nämä liikkeet: KIISKILÄS SERVICE P u h e l i n 5-5263 John St. j a Empire Ave. kulmassa Port Arthur, Ontario GUSTIN AUTO WRECKERS 151 Second Avenue, Sudbury, Ont. EDS & JACK S SERVICE STATION Wellington W. & Wallace Terrace Sault Ste. Marie. Ontario Siiloiien's Esso Service .^tlas autorenkaita ja pattereita. Nyt on a i k a laittaa autonne talvikuntoon. Puh. 4-0287. 120-128 S. Algoma St. Port Arthur, Ont. Kaikkea rautakauppa-alaan kuuluvaa tavaraa LANGILA HARDWARE LTD. PUHELIN 4-3508 '10 Cumberland St. N . Port Arthur. Ontario Milloin hyvänsä tarvitsette ruokatavaraa, lihaa tai miesten vaatetusta, ostakaa ne osuuskaupastanne International Co-op Stores Ltd. 176 S. Algoma Street Port Arthur, Ontario RAKENTAVAN KIELENKÄYTÖN PERUSTEOS AARNI PENTTILÄN msi SUOMEN KIELIOPPI S i v u n koko T"xlO" 692 SIVUA HINTA SID. $8.50 Professori Aarni Penttilän uusi, perusteellinen "Suomen kielioppi" on nyt vuosia kestäneen työn jälkeen valmistunut. Tähän saakka on Suomen yliopislo-opetuksessukin jouduttu käyttämään E. N. Setälän kouluja varten laatimia deskriptiivisiä kieliopin esityksiä, jotka suurista ansioista huolimatta ovat jo o.saksi vanhentuneet, n i i n että laa^ jemmin kielemme erikoisluonnetta j a rakennetta valaisevia tietoja on ollut kerättävä monista eri lähteistä. P a i t s i korkeamman opetuksen tarpeisiin on prof. Penttilän uusi k i e l i oppi suppeiden kielenoppaiden ja kohdakkoin kokonaisuudessaan valmistuvan "Nyky.suomen sanakirjan" lisäk.si välttämätön apuneuvo j o kaiselle k i r j a l l i s en työn tekijälle. Sen .selkeät j a ytimekkäät säännöt sekä oivallinen j a runsas esimerkkikokoelma muodostavat tyhjentyuiättömän aineiston, johon j o kainen voi luottavaisesti turvautua pyrl:ie.s.sään selviytymään kielellisten ilmausten vaikeuksista. T i l a t k a a osoitteella: Vapaus Publishing Company Ltd. P. o. BOX 69 • • • • ' • SUDBURY. ONTARIO • • • VÄLITÄMME RAHAA SUOMEEN UUSI KURSSI VOIMASSA NYT! PlEiXIN SUMMA 5,000 SMK. $IG.50 YNNÄ LÄIIKTYSKULUT $1.00 JOKAINEN SEURAAVA 1,000 SMK. 3.30 Rahalähetykset toinaitet:ian va.staanottajalle 10-14 päiviin kuluttua. Jokaiselle lähettäjälle lähetetään vastaanottajan tai S u o n i e n postikonttorin antama k u i t t i . VAPAUS TRAVEL AGENCY Koy fi9 — Sudbury. Ontario
Object Description
Rating | |
Title | Vapaus, October 9, 1958 |
Language | fi |
Subject | Finnish--Canadians--Newspapers |
Publisher | Vapaus Publishing Co |
Date | 1958-10-09 |
Type | text |
Format | application/pdf |
Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
Identifier | Vapaus581009 |
Description
Title | 1958-10-09-03 |
OCR text | Sivuutetaanlco tavoite ensi katsauksessa? Tähän katsaukseen saapui tavallista runsaammin lahjoituksia, yhteensä $318.12 ja suuri joukko uusia haasteita, joten haästeryntäyksen vauhti on edelleen kiihtymässä. Viikon vaihteessa lehtemme kannattajat Beaver Lakella ja Naughtonissa järjestivät Beaver Laken haalille erikoisen tilaisuuden ja siellä saadut tulot $114.12 lahjoitettiin lehtemme talousaseman turvaamiseksi. Samoin Torontossa oli viikon vaihteessa mr. ja mrs. Wm. Niemen järjestämä tilaisuus, mistä saatiin puhtaaksi $54.00, joka on myös lahjoitettu lehtemme tukemiseksi. Sitten vielä SudbUryn naisten kerho piti viime viikolla juuri alkaneen toimintakauden ensimmäisen kokouksensa ja päättivät lahjoittaa lehdellemme $25.00. Näin ollen ryhmätoiminnan avulla saatiin nyt vastaanottaa sievoinen summa ja lausumme sydämelliset kiitokset kaikille järjestäjille. Kuten katsauksesta näemme, yksityiset henkilöt ovat lähettäneet huomattavan määrän lahjoituksina ja ovat edelleen haastaneet tuttaviaan kannattamaan tätä tärkeätä yhteistä asiaa, sillä kuten jo aikaisemmin on selostettu, työväenlehdet eivät kykene toimimaan ilman lahjoituksia, koska ilmoitustulot eivät riitä ilmestymiskulujen peittämiseen. Haästeryntäyksen aikana on tähän mennessä saapunut yhteensä $5,926.40, joten "virallisesta" tavoitteesta enää puuttuu vain $73.60. Rohkenemme ennustaa, että sen verran saapuu lahjoituksina seuraavaan katsaukseen mennessä, mikä merkitsee, että ensi viikolla pääsenrmie vieläkin suuremman innostuksen vallassa hankkimaan niitä rapioita, kenties kuinka paljon. BEAVER LAKEN JA NAUGHTONIN YSTÄVÄT järjestivät Bea-ver Laken haalilla yhteisen bingotilaisuaden, josta oli tuloja $114.12 ja jonka he lahjoittivat Vapauden hyväksL Samalla he haastavat White-fishin ja PikkuPenagen Vapauden ystävät järjestämään myös tilaisuuden lehtemme Vapauden talousaseman tukemiseksi. W. NIEMET, Toronto, Ont. lahjoittavat paartien tulot $54.00 Vapauden tukemiseksi. Kiitos kaikille osanottajille! CSJ:n SUDBURYN OSASTON NAISTEN KERHO, Sudbury, Ont., lahjoittaa $25.00 Vapauden hyväksi ja haastaa kaikki ne Naisten kerhot, jotka eivät vielä ole lahjoittaneet. VOITTO LEHTI, Wanup, Ont., vastaa $3.00 Ida Romon haasteeseen ja haastaa kaikki Wanupin nuoremmat. KUSTI VARJONEN, Wanup, Ont., vastaa $1.00 Aate Pellon haasteeseen ja haastaa Axel Hakulan, Wanupista, Ont EMMA AHOLA, Pioneer Manor, Sudbury. Ont., lahjoittaa $1.00 Vapauden hyväksi ja haastaa seuraavat: Ida Mäki, Hulda Matson, Maria Lehto sekä Mari ja Mamma Mäki, kaikki Garsonista, Ont INKERI JA TAISTO ELLMEN, Finland, Ont, vastaavat $2.00 saamiinsa haasteisiin. OIVA HALMESMÄKI, Vancouver, B. C , lahjoittaa $2.00 Vapauden hyväksi ja haastaa seuraavat: Kalle Juoperi, Kalle Vainio ja Jussi Lum-mukka, Vancouverista, B. C , Antti Kiiskinen, Prince Rupertista, B. C , Emil Jokinen, jossakin keskilännellä, Vilho Oksanen ja Olavi Pohto, Sointulasta, B. C. sekä Pentti Kiiskilä ja pojat VERA JALONEN, Larder Lake, Ont, lahjoittaa $1.00 Vapauden hyväksi ja haastaa mrs. Nikkilän, Cobaltista, Ont HUGO RUTH, R. R. 2, Ladysmith, B. C, vastaa $2.00 Victor Altonin haasteeseen ja kehoittaa kaikkia haastevelassa olevia tekemään samoin. MATTI MÄNTYNEN, Kufcatush, Ont vastaa $2.00 Jack Vuohelan haasteeseen. VICTOR NIEMI, R. R. 1, Copper Cliff, Ont, lahjoittaa $1.00 Vapauden hyväksi. SIRKKA JA DAVID WAREN, Toronto, Ont vastaavat saamjinsa haasteisiin lahjoittamalla $5.00 Vapadden ilmestymisen-turvaindseksi. SELMA JA VÄINÖ JAAKKOLA, Kirkland Lake, Ont vastaavat $5.00 John Wuolteen haasteeseen ja haastavat seuraavat:: Emeli' Jokinen ja Isak Kujanpää, entisiä Kirkland Lakelaisia, jossakin Vancouverin perukoilla. L. LUOMA, Beamsville, Ont vastaa $i3.00 Lampelan haasteeseen. AILI JA ANTTON MÄNTTÄRI, Engliehart Ont lahjoittavat $1.00 Vapauden hyväksi. TEKLA VUORI, Toronto, Ont vastaa $2.00 Tyyne ja Vick Lahden haasteeseen ja kehoittaa toisiakin leskiä lahjoittamaan Vapauden hyväksi. LYDIA SARMAN, Sylvan Lake, Alta, vastaa $1.00 Carl Niemen haasteeseen ja haastaa seuraavat: Manda Raivio, Sylvan Lake, Alta, Siiri Röpsfelt, Benalto, Alta ja Wm. Erickson, R. R. 2, Salmon Ann, B.C. W. J. LUND, Sylvan Lake, Alta, vastaa $2.00 haasteisiin ja toivoo, että kaikki toisetkin haastetut tekevät samoin. MR. JA MRS. BILL ERKKILÄ, Benalto. Alta, vastaavat $5.00 saa-iniinsa haasteisiin ja haastavat puolestaan seuraavat: George Mattson ja Ed. Pastobak, Sylvan Lake, Alta sekä Urho Koivu ja Aug. Jokinen, Sudbury, Ont OLGA JA TOIVO TAIPALE, Beaver Lake, Ont, vastaavat $4.00 W. Lammin sekä Vilma ja V. Niskasen haasteisiin ja haastavat seuraavat: Walfred Rönkä, Beaver Lakelta, Ont ja Jack Mäki, Sault Ste. Ma-riesta, Ont, jatkamaan haastetta. MATTI JOHNSON, Beaver Lake, Ont vastaa $2.00 Vie. Jutilan ja Annas Laineen haasteisiin ja haastaa seuraavat: E . Elgbacka, Vili Salminen ja Yrjö Palomäki, kaikki Beaver Lakelta, Ont KARL KALENIUS, Beaver Lake, Ont vastaa $2.00 saamaansa hasteeseen ja kehoittaa kaikkia haasteen saaneita vastaamaan haasteensa. SANDRA KORPI, LesIieviUe, Alta, vastaa $2.00 E . R. Mattsonin haasteeseen ja kehoittaa kaikkia haasteen saaneita tekemään samoin. HELMI JA UUNO KUUTERI, Wanup, Ont vastaavat $1.00 Tili ja Vie. Hännisen haasteeseen. YRJÖ RYTI, Port Arthur, Ont vastaa A. T. Hillin haasteeseen lahjoittaen $5.00 Vapauden hyväksi. HILMA JA EINO SEPPÄLÄ, Port Arthur, Ont vastaavat $2.00 saamiinsa haasteisiin ja toivovat että jokainen tokee voitavansa. TYYNE JA EMIL AHONEN, Port Arthur, Ont vastaavat $2.00 T. ja H. Sillmanin haasteeseen ja toivovat että jokainen vastaa haasteensa. BERTHA KUJANPÄÄ, Port Arthur, Ont vastaa $1.00 Elvi Beckin haasteeseen. VILI GRÖNROOS, Port Arthur, Ont vastaa $1.00 saamiinsa haasteisiin ja haastaa Jenny ja Urho Salmen, viemään haastetta eteenpäin. JENNY JA URHO SALMI, Port Arthur, Ont vastaavat C. Grönroosin haasteeseen lahjoittamalla $1.00 lehtensä Vapauden ilmestymisen turvaamiseksi ja erikoisesti toivovat että tämän ympäristön haastetut vastaavat saamiinsa haasteisiin. EMIL ERVING, Kormak, Ont vastaa $5.00 KaUe Tullan haasteeseen ja haastaa puolestaan seuraavat henkilöt Heikki Inkilä ja Reino Luoma, Kormak, Ont sekä Eino Kyykkä, Reganista, Ont vointinsa mukaan. EMIL AALTO, Kormak, Ont vastaa $5.00 Kalle Tullan haasteeseen ja haastaa seuraavat henkilöt: Katri Brenna ja Vikki Rintanen, Estaire, Ont. jrointinsa mukaan. REINO LUOMA, Kormak, Ont vastaa $5.00 Emil Ervingin haasteeseen. MR. JA MRS. O. SALMI. Web8ters Comers, B.C. vastaavat $2.00 W. Kataisen haasteeseen ja toivovat että kaikki Vapauden tilaajat ja lukijat tekisivät voitavansa tämän haästeryntäyksen hyväksi. ELLI TAINIO, Spintula, B. C. lahjoittaa $2.00 Vapauden hyväksi. AXEL REIPAS, Wahnapitae, Ont vastaa $2.00 Toivo WähSinaan haasteeseen. HULDA HILL, Three Hills, Alta, lahjoittaa $1.00 Vapauden hyväksi. KYLÄSSÄ PITEMMÄN AIKAA ASUNUT ELÄKEMIES, South Porcupine, Ont. lahjoittaa $2.00 Vapauden hyväksi. Aikomukseni on keittää "ohuempaa mojakk^a" voidakseni tukea omaa lehteäni. Samalla toivon, että toisetkin eläkevaarit muistaisivat tämän tärkeän asian. HELGA JA ALLAN GRÖNROOS, Connaught Station, Ont vastaavat $3.00 Bertha ja Kalle Aholan haasteeseen ja haastavat Jenny ja Ahli Mäen, Schumacherista, Ont AARNE PURRA, South Porcupine, Ont vastaa $3.00 Paul Männistön haasteeseen ja toivoo, että kaikki haastetut voisivat vastata haasteensa. WM. AHO, Kapuskasing, Ont vastaa $3.00 G. Malinin haasteeseen ja toivoo, että kaikki haasteen saaneet pitäisivät kunnia asianaan vas-i tata haasteensa. I JOHN TOLVANEN, Toronto, Ont lahjoittaa $5.00 Vapauden hy-* vaksi ja toivoo, että kaikki muistavat että Vapaus on meille välttämätön, i J. KUKA, Kapuskasing, Cnt, vas.aa $3.00 Kusti lluitulan haastee | - - - - - - ^ RUDOLF HILTUNEN, Porcupine, Ont vastaa $2.00 Nick Paalasen haasteeseen ja haastaa seuraavat: Rainar Lammi, R. R. 2, Sudbury, Ont ja Kristian Haanpää, Porcupine, Ont. LILIA JA KUSTI TIENSUU, Wawa, Ont. vastaavat $5.00 Vieno ja Kalle Jaakkolan haasteeseen. ESKO NIEMI, Wawa, Ont. vastaa $5.00 Elna ja Kalle Lehtisen haasteeseen ja haastaa seuraavat: Kusti Aho, Wawa, Ont ja Urho Torkko, Sudbury, Ont TYYNE JA MARTTI VIRTANEN, Wawa, Ont vastaavat $5.00 \ienq ja Kalle Jaakkolan haasteeseen. OTTO LYYTIKÄINEN, Doncaster, Ont vastaa Tom Korhosen ja Erkki Randallin haasteisiin lahjoittamalla $5.00 lehtensä hyväksi ja haastaa toisia "Eläkevaareja" tekemään samoin tai paremmin. Tässä katsauksessa $ 318.12 Ennen julkaistuja 5,608.28 Yhteensä ... $5,926.40 Serious Problems Some time ago we devoted a column to the job problems facing students during the past summer. We sincerely hope that those university and high school students who follow this section were able to get suitable jobs and are now back in school or ready to go back for another term. Although that particular aspect of the problem has now solved itself automatically with the return to school, many other young people who do not pian to go back to school are probably facing considerable difficulty in finding a suitable job in which they can expect to learn a trade and ad-vance as time goes by. Now-a-days even many expert trades-men are happy to simply find any kind of a job to support their family. We ali recall that last ,winter things got pretty grim in Canada v^ith close to a million unemployed, even accord-ing to official figures. Now there is every indication that during the coming Winter things will get even worse. Naturally, we along with most Canadians are of the opinion that there is something basically wrong when the unemployment situation deteriorates to such a serious sta'ge and we feel it is time the government took some very serious steps to protect the interests of those who through no fault of their own are unable to find jobs and who are not even able to get assistance from' unemployment Insurance. We are of the opinion that if government policies were com-pletely revamped, markets could be found for Canadian goods and our factories could produce at maximum capaciiy. We would also like to point out that at the present time in Ontario alone some 50,000 workers are involved in strikes and lockouts. Even in Sudbury some 14,000 workers of the International Nickel Company were forced to strike for the first time in history when the company flatly refused to grant any kind of an increase in pay. It should be noted that despite the campaign of indus-trialists to hold the line on wages, most unions that have successfully concluded bargaining this year have succeeded in getting substantial wage increases although it has gener-ally been on the basis of a longer contract. Therefore, it is reasonable to expect that all unions will demand a reasonable increase before a new contract is signed. We might add, that this is important, because especially in larger Industries where the employees are organized, no wage increases are ever granted except on the insistance of the union. Quite frankly, statistics indicate that there has actually been a downward trend in real wages and we firmlj believe that an increase is in order. This is why young people when they do get a job should immediately join the union and become an active force in it. Now-a-days it is the only real protection workers have, even if it might be necessary to strike as has happened in so many Industries this year. EVEN TARMOLA GRANITE HAS A STORY TO TELL DAN WAERN ROHKEAN MESTARI Toronto. — This past week or so has seen the completion of the switch from summer activities at Tarmola to the Winter activities at the H a l l . The first full-fledged gym night oh Thursday produced a s u r - prislngly good crowd. Let us hope that this will not only continue i n the same vein, but let's get a larger crowd. There was s t i l l - s o m e room in the corners for a few more gym-nasts. Last week-end marked the first phase of our " S t o n e - l i f t i n g " program at Tarmola. Before our readers j u mp to the conclusion that we have been purloining cemetary memorials. I hurry to explain that at Tarmola we have a solid stone side-walk r u n - iiing from the steam-bath to the restaurant and then continuing from the steambath i n the form of stone stairs to the (for want of a more flowery description) powder-room. This stone side-walk, i n our minds typifies the international character that we are striving for i n our a t h - letic and c u l t u r a l endeavours. W e f i r s t - , second- and third-generation Finlanders have an obligation — that of taking the best from our F i n n i sh culture and introducing it and m i x - in;^' it w i t l i the cultural donations ( f o t i u r eth.nic groiips to h t l p furm A«W COffiiOS UtUx «rj£Uua C a nadian culture. When the different contributions form a whole; something different from any one of its component parts is formed — how-ever, the individual components can still be found. This analogy applies to our path-way at Tarmola. Those who casually glance at the walk probably appreciate the w e l l - laid Stones, especially during wet weather. Those who look more care-fully will probably note that it is made up of many differing coloured granites. However, only ihose who know their stone, w i l l appreciate and possibly wonder at the f act that the different Stones come from varying parts of the world. Such is the i n ternational character of this walk, that individual slabs come from Quebec, Sweden, France, Ontario; and the ones that we are most proud of, Finland. The F i n n i s h red or pink granite to our minds and eyes still appears the most beautiful of the slabs of stone. However, when the whole wa!k is viewed as a single en-city, a whole new character appears. The Quebec Black Granite, the Swedish Red Granite, The Ontario G r a y i s h - W h i t e a l l blend in with the r i ch Finnish Pink to form a fine new conglomerate, removing the mo-notony of too much of any one type. rhu.s. too. should our distincLive C a - aadiaa cuiturg groV} T a k i Vaiä tHi«t Ruotsin yleisorheOan tämän hetken ainoa todellinen sauri nimi on maileri Dan Waem. Hän nousi tähän korkeuteen vajaa kuukausi sitten juoksemalla Turun "öljyra-dalla" 1.000 metrin maailmanennätyksen. 2.18,1. Jo hieman aikaisemmin hän oli lyönyt maanosamme jouksuasiantuntijat ällikällä k i rimällä "huonosta klrikyvystään" huolimatta toiseksi Tukholman EM-klsojen 1.500 metrillä. Dan Waern, joka kuuluu Göteborgin örgyte ISn nimekkääseen urheiluseuraan on syntynyt 17. t a m m i kuuta 1933. Samana vuonna kuin Olavimme. Alun perin hän ei ole göteborgilainen, vaan kotoisin Sköl-dingestä, Södermanlannista. Siellä hän aloitti urheilu-uransa 16-vuo-tiaana nyrkkeilijänä. Saavutti p i i r i s sään jonkun verran menestystäkin, mutta seuraavana kesänä hän kokeili 1.500 metrillä j a saavutti heti ikäisekseen loistavan ajan 4.17,0. Vuonna 1953 hän voitti Ruotsin juniorimes-iaruuden samalla matkalla ja v a littiin nuorten maaotteluun Suomea ja Norjaa vastaan. Siitä alkoi Dan Waernin juoksijaura kohti merkittäviä saavutuksia, jotka paranivat vuo- ;i vuodelta. Olympiakesä vuonna 1956 oii hänen suuri läpimurtokautensa. Hän )tli nimiinsä Ruotsin ennätykset 800 -1.500 metriin ja nousi erääksi olympiakisojen suosikeista 1,500 met- •illä. Onni ei Melbournessa kuiten- :-caan liymyillyt, vaan Dan putosi jo '.oe-eräs.sä kangistuttuaan pahasti oppusuoralla. Hänen paras kunton- ;a oli jo silloin ohi. Seuraavan vuoden Waern aloitti kuuluisalla Turun juoksulla, jossa iän auttoi Olavimme uuteen maail-nanennäty. iiseen vetämällä lujaa ratkaisevat puolitoista kierrosta. K u - ;en tunnettua Salsola voitti M E - ajalla 3.40,2 Salosen päästessä s a maan aikaan ja Vuorisalo oli kolmas sskunnin kymmenystä heikommalla. Myöskin Dan juoksi uuden maansa ennätyksen 3.40,8. Jungwirth tosin vuorokautta myöhemmin osoitti olevansa vieläkin parempi a j a l la 3.38,1. — Waernin sesonki o l i kautta l i n j an hyvä. 800 metriä katkesi aikaan 1.48,1 Ateenan vaikealla radalla j a h a a m u - maili taittui 3.58,5 Malmössä. Näiden juoksujen ansiosta D a n W a e r n i l - le myönnettiin Svenska Dagbladetin kultamitali vuoden parhaista ruotsalaisista urheilusaavutuksista. Tällä hetkellä on W a e r n Ruotsin ennätysmies 800 metristä mailiin saakka. Lisäksi hänellä on hopeamitali muistona erinomaisesta suorituksesta kotoisissa EM-kisoissa ja 1,000 metrin M E . Dan Waernin suurin ansio, joka myöskin on hankkinut hänelle laaj a n suosion juoksijana, on se, että hän pystyy juoksemaan omin avuin, ilman jäniksiä tai yleensä vetoapua. Hänen jatkuvana ohjeenaan on o l lut rohkea juoksu ja l u j a vauhdin-pito alusta lähtien. Usein on k u i t e n k i n väitetty, ennen kaikkea ruotsalaiset lehtimiehet, että D a n i l t a puut- Luu kirikyky. Tämän kesän k i l p a i l u i s sa hän on itse kumonnut teoillaan tuon väitteen. Waernin k i r i on v a in uuden ajan kiriä, kuten hän itse s a noo. — Minun mielestäni on typerää luulla, kuten monet asiantuntijatkin näyttävät luulevan, että k i r i on j o n kinlainen määrätty pyrähdys, joka rajoittuu viimei.selle suoralle. Uskon, Jttä minun kirini on yhtä pätevä, vaikka se alkaa s i l l o i n - k u n kello soi viimeisen." kierrokselle. Otan koko viimeisen kierroksen aikana itsestäni irci kaiken miiikä .saan. On turha sää.slää run.saasti voimia viimeiselle hO metrille, silloin niilä jää varas-to:; n. Kierroksen aikana parhaiten nähdään kellä henskelit kestävät. - J . Pohjoismaalaiset ovat tyytymäftömiä talvil(isojen valmisteluun llSA:ssa Torstaina, lokak. 9 p. — Thursday, Oct. 9, 1958 Sivu 3 Tukholma. — Skandinavialaiset hiihtotoimitsijat ovat hyvin tyytymättömiä valmisteluihin, joita on suoritettu Squaw Valleyssa, Calif. v. 1960 talviolympialaisia varten. Ruotsin hiihtoliiton presidentti Sigge Bergman sanoi, että Squaw Valleyn järjestäjät ovat jättäneet Eitiot hylkäsi 250,000 dollarin tarjouksen Perth. — Täällä tiedoitcttiin viime sunnuntaina, että tähtimaileri Herb Elliot on lopullisesti viitannut k i n taalla ammattilaistarjoukselle, vaikka hänelle t a r j o t t i i n k i n ammattilaiseksi ryhtymisestä $250.000. Promoottori Leo Leavitt, joka am-matlilaistarjouksen teki, matkusti Perthiin, Australiaan, saadakseen E l - liotin allekirjoituksen, mutta tarjous hylättiin. Tunnettu teollisuusmies Ronald Brooks lupasi Elliotille vapaan koulutuksen kauppa- j a l i i k e a l a l l a , jos hän jää amatööriksi. Brooksia tuki tunnettu urheilujohtaja D. Young. Iharos juoksi 5,000 metriä ajassa 13.58,2 Saarbrycken. — Viime lauantaina täällä alkaneessa Saksa—Unkari yleisurheilumaaottelussa saavutti ensimmäisenä päivänä Saksa 8 pisteen johdon. Useissa lajeissa saavutettiin erittäin hyviä tuloksia. 100 metrin juoksun voitti Germar i j a l l a ' l 0 , 4 . Hary ei polven loukkaantumisen takia ollut mukana. 1,500 voitti Unkarin Roszavölgyi ajalla 3.44,0. Saksan Lauer puolestaan 110 m aidat 14,1. 5,000 metrillä saivat unkarilaiset kaksoisvoiton. Iharos voitti loisto-ajalla 13.58,2. Szabo oli toinen ajan ollessa 14.07,6. Saksan Kaiser voitti 400 m sileän 47.5. 4x100 m o l i n i i n ikään Saksan heiniä ajan ollessa 40,3. Kiekkoa heitti Unkarin Szecsenyi 55.07, keihästä Saksan Schenk 74.38. Seiväs oli U n k a r i n Horvathin heiniä 4,20 tuloksella. Pituudessa Saksa sai karksoisvoiton Krygerin ollessa paras 7.46 tuloksella. Pisteet ensimmäisen päivän jälkeen 57—49 Saksan hyväksi. out of each and form a fine, new distinctive entity. • Meanwhile, back to the "stone-raising". This walk of ours. laid several years ago, had been gradually iDsing ground to the creeping edge of grass and earth. Our program for the next week-ends is to raise the level of these slabs so that they will retain their fuU usefulness and colour. This Ls part of our program to make Tarmola the most colourful that it has ever been and to ipake llie Suurjuhlat in Toronto (when Jiey ccm • lo Tur.juto) ' I h e . E e :; £v«ri — JLoul, "täydellisesti huomioonottamatta" eurooppalaisten eksperttien mielipiteet, näiden ollessa seuraamassa v a l misteluja Kansainvälisen hiihtohiton puolesta. Kaiken tämän seurauksena, lausui Bergman, Ruotsi. Norja j a Suomi mahdollisesti ryhtyvät keskustelemaan toLsten kilpailujen järjestämisestä jossakin Skandinavian maassa. Norjan hiihtoliiton presidentti T. -Nordal on ilmoittanut kannattavansa Bergmanin lausuntoa. Nordal sanoi, että Skandinavian maat valmistuvat esittämään "voimakkaan protestin" Squaw Valleyn murtomaahiihdon järjestelyjä vastaan. Ellei suunnitelmia muuteta ei Norja tule osallistumaan. 1960 talviolympialaisien murtomaahiihtolajeiliin. Yleisesti eurooppalaiset t a l v i u r h^ lutoimitsijat tuntuvat olevan tyytymättömiä talviolympialaisten suunnitteluun. Tyytyihättömyytä on o l lut siitä lähtien kun Squaw Valley voitti yhdellä äänellä Itävallan Inns-brueken kansainvälisen olympiakomitean äänestäessä v. 1960 talviolympialaisten paikasta kolme vuotta sitten. Erimielisyyttä on k a i k e n muun l i i a k s i oilut kilpailujen ajastakin, jos-i a Squaw Valley viimein antoi pe- . i k s i ja kisat tullaan skandinavia-laisten esityksen mukaan pitämään helmikuun 18—28 pnä. Sxandiiiavial.iisten tyytymättömyyden .suurin aiheuttaja on se, että murtomaahiihdot suoritetaan hyvin kaukana kisojen keskuspaikasta. Bergman sanoi lausunnossaan, että murtomaahiihtäjäin tulisi nousta kello 3 tai 4 aikaan aamulla ehtiäkseen lähtöpaikalle aikanaan. Ranska—Itävalta 2—1 jalkapallossa Wien. — V i i m e sunnuntaina täällä .suoritetussa Ran.ska—Itäyalta j a l k a pallomaaottelussa selvisi voittajaksi Ranska maalein 2—1. Ottelua oli seuraamassa noin 70,- 000 ihmistä. Tartto voitti Helsingin Helsinki. — Viime lauantaina ja sunnuntaina suoritettiin Eläintarhan urheilukentällä Tarton j a Helsingin ylioijistojen välinen yleisurheiluotte- !u. Ottelun voitti -Tartto 163 pisteeltä Helsingin yliopiston 119 pistettä vastaan. Naisten korkeushypyn ME on nyt 1.82 Bukarest. — Viime lauantaina pidet.vis.sä yleisurheilukilpailuissa naisten korkeushypyn M E : n omistaja lolanda Balas paransi yhdellä sentillä ennä(y.stään. hypäten 1.82. Tämä oli neljäs kerta kun Balas un parantanut naisien korkeushypyn maailmanennätystä. Salminen 2.0fi Helsinki. — Eero Salminen hyppäsi korkeutta Kuopion Väinölänniemel-lu 206. Hän teki Suomen ennätys-it. iik.Kdesta 210 kolme hyv^ä yritys- Patterson ottelusta tarjotaan rahaa New York. — Eräs amerikkalainen tv-yhtymä on tarjonnut 300,000 doll a r i n ennätyssumman oikeudesta t e levisioida maailmanmestari Floyd Pattersonin j a kuubalaisen Nino V a l - desin nyrkkeilyottelun raskaassa sarjassa, kertoo New York Telegram and Sun. Patterson j a Valdes kohtaavat M a dison Square Gardenissa New Y o r kissa joulukuun 5, päivänä. N-liiton Rybak korkeutta 2.08 Moskova. — Uusi neuvostoliittolainen korkeushyppääjälöytö Bo-rin Rybak selviytyi 2Ö8sta yleisur-heilukUpailuissa jotka pidettiin lauantaina Odessassa. Toiseksi s i joittui Igor Kashkarov tuloksella 204. Scholz vaatii nyt Sugaria kehään Berliini. — Vastaleivottu keskisarj a n Euroopan mestari, saksalainen Gustav Scholz on haastanut Sugar Ray Robinsonin ottelemaan M M - t i t - telistä. Sarjan ensimmäinen virallinen E M . n haastaja on Hans Wohlere. MIES JA MUUSI KUOLIVAT Ilearst. — Viime tiistaina 26-vuo-tias Abraham Harder kuoli maantiellä 11 kun troki, mis.sä hän miij-kusti, ajoi muusin päälle. Poliisi on selostanut, että Gordon Kenbreakin ohjaama troki oli tulossa Nipigoni:ta tänne päin kun vähän ennen tänne saapumista muusi oli pimeässä juossut tielle trokin e'een. Muusi oli kuollut yh teentörmäyksessä ja troki oli vioittunut pahasti iskun johdosta. SAS:n edustajia vierailemassa Suomessa Helsinki. — Perjantaina saapui Helsinkiin kaksikymmentä Scandinavian Airlines Systemin amerikkalaisen tytäryhtiön aluepäällikköä ja myyntimiestä tutustuakseen omakohtaisesti siihen maahan josta he ovat tehneet propagandaa. Kutea tunne:tua, on SAS jo kymmenkunnan vuoden ajan suorittanut tarmo-ka ta Suomi-aiheista tiedoitustoi-mintaa sekä Yhdysvalloissa että Ca-nadassa. USA:ssa ovat langat olleet lähinnä yhtiön New Yorkin-edustajan Jussi Himangan käsissä, Erkki Kuutti on vastannut pohjoisimman Amerikan "valistamisesta". Nyt maahamme saapunut ryhmä vierailee lähinnä Lounais-Suomes-sa, käy mm. Aulangolla ja Tampereella sekä tutustuu Hopealinjaan. Ryhmän o tivat vastaan SAS:n täkäläinen johtaja Kaj Lindblad sekä Suomen Matkailijayhdistyk;:en puolesta kotimaahan jo aikaisemmin saapunut, New Yorkissa sijaitsevan Scandinavian Tourist Com-missionin puheenjohtaja Herman Kamo. Ryhmän johtaja, osastopäällikkö S. Edgren kertoi amerikk.i-l a i s t 'n Suomea kohtaan tunteman kiinnos,uksen kasvaneen viime aikoina huomattavasti sen johdosta, että kevään ja kesän turistimatkat hdy.sv;jJ!oista Neuvostoliittoon pyritään ohjaamaan nimenomaan Suomen eikä Keski-Euroopan kauta. Tällöin artierikkalaiset turistit saavat samalla matkalla tutustua kahteen aivan erilaiseen maahan, jotka ! molemmat kuitenkin heitä aina ! ovat suuresti kiinnostaneet. i ___ McLAREN'S MOLLY-OIL PARASTA VOITELUÖLJYÄ Käyttäkää MOLLY-ÖLJYS talvi-kunnostuksen yhteydessä. K a i k k i jotka ovat käyttäneet sitä. tietävät jo että talvella se auttaa koneen pysymään hj-väs.sä kunnossa ja toimimaan paremmin. Välittävät nämä liikkeet: KIISKILÄS SERVICE P u h e l i n 5-5263 John St. j a Empire Ave. kulmassa Port Arthur, Ontario GUSTIN AUTO WRECKERS 151 Second Avenue, Sudbury, Ont. EDS & JACK S SERVICE STATION Wellington W. & Wallace Terrace Sault Ste. Marie. Ontario Siiloiien's Esso Service .^tlas autorenkaita ja pattereita. Nyt on a i k a laittaa autonne talvikuntoon. Puh. 4-0287. 120-128 S. Algoma St. Port Arthur, Ont. Kaikkea rautakauppa-alaan kuuluvaa tavaraa LANGILA HARDWARE LTD. PUHELIN 4-3508 '10 Cumberland St. N . Port Arthur. Ontario Milloin hyvänsä tarvitsette ruokatavaraa, lihaa tai miesten vaatetusta, ostakaa ne osuuskaupastanne International Co-op Stores Ltd. 176 S. Algoma Street Port Arthur, Ontario RAKENTAVAN KIELENKÄYTÖN PERUSTEOS AARNI PENTTILÄN msi SUOMEN KIELIOPPI S i v u n koko T"xlO" 692 SIVUA HINTA SID. $8.50 Professori Aarni Penttilän uusi, perusteellinen "Suomen kielioppi" on nyt vuosia kestäneen työn jälkeen valmistunut. Tähän saakka on Suomen yliopislo-opetuksessukin jouduttu käyttämään E. N. Setälän kouluja varten laatimia deskriptiivisiä kieliopin esityksiä, jotka suurista ansioista huolimatta ovat jo o.saksi vanhentuneet, n i i n että laa^ jemmin kielemme erikoisluonnetta j a rakennetta valaisevia tietoja on ollut kerättävä monista eri lähteistä. P a i t s i korkeamman opetuksen tarpeisiin on prof. Penttilän uusi k i e l i oppi suppeiden kielenoppaiden ja kohdakkoin kokonaisuudessaan valmistuvan "Nyky.suomen sanakirjan" lisäk.si välttämätön apuneuvo j o kaiselle k i r j a l l i s en työn tekijälle. Sen .selkeät j a ytimekkäät säännöt sekä oivallinen j a runsas esimerkkikokoelma muodostavat tyhjentyuiättömän aineiston, johon j o kainen voi luottavaisesti turvautua pyrl:ie.s.sään selviytymään kielellisten ilmausten vaikeuksista. T i l a t k a a osoitteella: Vapaus Publishing Company Ltd. P. o. BOX 69 • • • • ' • SUDBURY. ONTARIO • • • VÄLITÄMME RAHAA SUOMEEN UUSI KURSSI VOIMASSA NYT! PlEiXIN SUMMA 5,000 SMK. $IG.50 YNNÄ LÄIIKTYSKULUT $1.00 JOKAINEN SEURAAVA 1,000 SMK. 3.30 Rahalähetykset toinaitet:ian va.staanottajalle 10-14 päiviin kuluttua. Jokaiselle lähettäjälle lähetetään vastaanottajan tai S u o n i e n postikonttorin antama k u i t t i . VAPAUS TRAVEL AGENCY Koy fi9 — Sudbury. Ontario |
Tags
Comments
Post a Comment for 1958-10-09-03