1925-09-24-02 |
Previous | 2 of 8 | Next |
|
small (250x250 max)
medium (500x500 max)
Large
Extra Large
large ( > 500x500)
Full Resolution
|
This page
All
|
III
• • i l .
lii U5
Muatamien viime vaosien aikana
on n. s. komppanian unioiden loka-määrä
saannattomasti lisääntynyt
Amerikan teollisaudessa. Komppanian
tmio on "avoimen työpajan**
liikkeen välttämätön osa. Komppa-nain
unioliikkeellä on kauaskantoiset
seuraukset koko Amerikan työväenliikkeeseen,
alutta vaikka asia on
näin ei puolue, kumma kyllä, ole
lainannut minkäänlaista ~~&uomiota
tälle vaaralle mikä työväenliikettä
komppanian unioiden taholta uhkaa.
Tästä välinpitämättömyydestä täytyy
tuHa loppu. Meidän tulee huolellisesti
tutkia komppanianunioky-symystä
ja suunnitella keinoja sen
vastustamiseksi.
Ensimäisen ajatuksen komppanian
uniosta esitti James C. Rayels v.
1886 julkaisemassaan kirjoituksessa,
jonka nimenä oli "Työmaaneuvos-tot"
Ensimäinen varsinainen komppanian
unio perustettiin kuitenkin
vasta V. 1901 Nemst Lamppuyhti-ön
tehtaalla Pittsburghissa. V. 1907
Nelson Valve yhtiön tehtaassa Philadelphiassa
perustettiin t samanlainen
järjestö. Mutta suurempaa
' kantavuutta ei komppaniaunioliike
saavuttanut ennenkuin Rockefelle-rin
omistama Colorado Fuel & Iron
ICo. perusti vv. 1913—1914 tapahtuneen
katkeran hiilenkaivajien lakon
jälkeen työmailleen "työläisten
edustuksen" a. o. komppanian union.
Kun sellainen kuin <Rockefellerin
omistama yhtiö alkoi kokeilemaan
komppanian uniolla, herätti se muidenkin
kapitalistien huomiota ja ennenpitkää
alettiin tällaisia "järjestöjä"
perustaa kaikkiin teollisuuksiin
tarkoituksella pitää työläiset
alistuvaisena. Liike sai uutta vauhtia
V, 1916 ja jatkui k<?ko sodanajan.
Sodan päättyessä oli Yhdysvalloissa
noin 250 komppanian unio-ta.
Komppaniaunioliike on, nyt saavuttanut
sellaisen'asteen, että jokseenkin
jokaisessa johtavassa teollisuudessa
on niitä muodossa tai
toisessa. Tarkkoja tilastoja ei ole
siitä kuinka paljon näitä "järjestöjä:*
Yhdy3valloissa on tällä kertaa,
mutta hyvällä syyllä voidaan sa-
•noa luvun nousevan puoleen tuhan-teien.
Komppanian unioiden Juku-
•määrä on lisääntyhyt rinnakkain
«voimen työpajan liikkeen kasvapii-
'sen kanssa
•'Kcn^ppamBa aniot metalli* ja .raata<
teoIUsaalMUBa
iComppaniaiinioliike on saanut
vahvan jalansijan metalliteöllisuu.
dessa varsinkin terästuotannossa.
Melkein jokaisen "itsenäisen" teräs-yhtiön,
seUaisteri kuin Bethlehemin,
.Yofangsböwn Sheet & Tube <Coni y.
m. sulimoissa ja tehtaissa on olemassa
komppanian unioita. Teräs-lakon
päätyttyä v. 1919 selitti te-rästrustin
johtokunnan puheenjohtaja
'Gary, että lakosta saadjit ko-keöiukset
osoittavat, ettei komppa-
Tiiaiii unioillä voitu estää työläisten
järjestymistä oikeisiin työväen jär-;
jestöihin ja sen vuoksi häri on epä-tietoinen
siitä tullaanko niillä kokeilemaan
terästrustin tehtaissa . Teu-
Tastamoyhtiöt ovat perustaneet työmailleen
komppanian uitioita. Ne
perustettiin suoranaisesti taistele-anäan
ammattiunioita vastaan, joita
teurastamoille perustettiin sotavuosina.
Teurastamoyhtiöt järjestivät
omat unionsa V; 1920. Niiden en,
simaisena toimeenpiteenä oli hyväksyä
työläisten puolesta työantajien
tarjöoma palkanalennus. Todelliset
«niot menivät lakkoon -tätä palkanalennusta
vastaan, mutta hävisivät
taistelussa. Kieltämättä monet teu-rastamoalalla
työskentelevät työläiset
antoivat pettää itseään niillä lupauksilla
mitä työnantajien taholta
tehtiin, että- komppanian uniot muka
takaisivat työläisille paremmat olosuhteet.
nian uniota, vaan sen sijaan tervat
"sovinnon" lakossa olevien työläis-tensä
kanssa. Pian sen jälkeen kehitettiin
n. s. B. & O. suunnitehna.
Tämän suunnitelman tarkoituksena
on tehdä ammattiunioista lähellä
komppanian uniota olevia järjestöjä.
Tilanteen teki entistäkin sekavammaksi
se, että monet niistä rautatieyhtiöistä,
jotka olivat Pennsylvanian
esimerkkiä seuraten perustaneet
työmailleen komppanian unioita,
sopivat myöskin lakkolaisten
kanssa. Tällä taavalla menettelivät
m. m. Northern Pacific, Great
Northern y, m. Monilla rautateillä
näkee nykyään omituisen näyn:
komppanian uniot ja todelliset am-raattiuniot
toimiyat rinnakkain,
Komppaniaunionismi esiintyy rautateillä
seuraavalla kolmella tavalla:
1) On olemassa Pennsylvania rautatieyhtiön
käytäntöönottamat suorat
komppanian uniot, jotka ovat
syrjäyttäneet kokonaan varsinaiset
ammattiuniot; 2) Baltimore & Ohio
yhtiön järjestelmä, jonka mukaan
varsinaiset ammattiuniot ovat alistettu
kutakuinkin samalle asteelle
kuin komppanian uniot ja 3) Northern
Pacific ja Great Northern rautatieyhtiöiden
keksimä järjestelmä,
jonka mukaan komppaniain uniot ja
ammattiuniot toimivat rinnakkain.
Komppaniain unioiden suunnattomasta
lisääntymisestä on ollut seurauksena
se, että varsinaiset \rauta-tietyöläisten
ammattijärjestöt ovat
rappeutuneet.
Aatteellisesti kaikki nämä komppaniain
uniot lähtevät yhdeltä poh
Jalta. Ne perustuvat luokkarauha-
' politiikalle, joka itseasiassa tarkoittaa
sitä, että työläisten on antauduttava
täydellisesti työnantajien
armoille. Järjestöllisesti komppaniain
uniot ovat kahdenmallisia: 1)
hallitusmällisia ja 2) komiteamalli-sia.
, V.
Hallitusmalliset uniot ovat perustettu
samantapaiseksi kuin on Yhdysvaltain
hallitus, kabinettineen,
senaattineen ja edustajahuoneineen.
Kabinetti on tämän suunnitelman
mukaan korkein elin, senaatin muor
dossa työnjohtajat ja edustajahuoneen
t;yöläi8ten valitsemat edustajat.
Komiteamallisissa komppanian
unioissa on suuremmassa tai pienemmässä
määrässä paljitelty am-mattiunion
järjestömuotoa. Komiteat
komppanian unioon valitaan
erinäisistä tehtaista ja työmailta.
Komiteat voivat olla joko kokonaan
työläisten tai sitten työnantajien
ja työläisten yhteisesti valitsemia
komiteoita. Mutta mikä rakenne
komppanian unioilla onkin, olkoonpa
ne sitten hallitusmällisia tai ko-miteamallisia,
ovat ne joka tapauksessa
työnantajien täydellisen kontrollin
alaisina ja toimivat vain
työnantajien etujen puolesta.
J. Amerikassa olevia komppanian
unioita älköön missään tapauksessa
sekoitettako Englannin käytännössä
oleviin työläisten neuvostoihin tai
Saksassa ja muissa maissa voimassaoleviin
samantapaisiin järjestöihin.
Amerikan komppanian uniot ova^
täydellisesti työnantajien käsissä olevia
järjestöjä, perustettu sijaiseksi
ammattiunioille edistämään avoimen
työpajan liikettä ja ajamaan
työnantajien tahtoa. Työläisten neuvostot
Englannissa ja muissa Euro-pan
maissa sitävastoin ovat ammat-tiunioiden
suoranaisia alajärjestöjä
ja joka tapauksessa niiden täydellisen
kontrollin alaisena. Tämä ei
suinkaan merkitse sitä etteivätkö
Amerikan työläiset voisi tilaisuuden
tullen vallata käsiinsä komppaniain
unioita ja' käyttääi niitä aseina itse
työnantajia vastaan. '
RautatieteoUisuudessa niin ikään
komppanian uniot ovat saaneet viime
vuosina - suurta jalansijaa. Alot-teen
tässä suhteessa teki Pennsylvania
rautatieyhtiö. V. 1921 tuo armoton
yhtiö sysäsi syrjään kprjaus-pajatyöläisten
union, kirjanpitäjien
unioh ja perusti niiden tilalle omat
järjestönsä, kun oli ensin pannut
koko laajalla työalallaan toimeen
työläisten keskuudessa "yleisäänes-tyksen."
Tämä heikenti suuressa
määrässä todelUsia työväenjärjestö*
jä, sillä useat työläiset antoivat rautatieyhtiön
vetää itseään nenästä ja
6en> djaan että olisivat luottaneet
omiin järjestöihinsä uskoivat että
he voivat komppanian unioiden avul*
3a parantaa olosuhteitaan. <Suuren
rautatietyöläisten lakon aikana v.
1922, jonka suureksi osaksi aiheutti
yhä kasvava komppaniaunioliike,
monet rautatieyhtiöt seurasivat
Pennsylvania rautatieyhtiön esimerkkiä
perustamalla omia unioi-taan
rikkureina työskentelevien ^ ö -
laistensa Iceakuttjteen. Baltimore &
Ohio rautatieyhtiö ja eräät muut
seurasivat toista suuntaa. Ne eivät
.suoraa päätä perustaneet komppa-
Meidän täytyy taistella komppanian
unioita Vastaan
Komppanian uniot ovat työnantajien
ensimäisiä puolustuslinjoja ammattiunioita
vastaan. Komppanian
unioiden onnistumista työläisten
rappeuttamiseksi ja heidän vastustuksensa
vaimentamiseksi todistaa
panian uniot kieltäytyvät puolustamasta
näitä vaatimuksia, on se selvä
osoitus siitä, että niitä kontzol-leeraavat
työnantajien kätyrit. Silloin
kun työEisten mielet ovat kiihdyksissä,
esim. palkkain alennuksen
seurauksena komppaniain uniot aina
taistelevat työläisten vaatimuksia
vastaan ja juuri' silloin voidaan
parhaiten osoittaa heiUe komppaniain
unioiden todellinen tarkoitus,
Bauhallisina aikoina on eduksi tunkeutua
näihin järjestöihin ja asettaa
omat ehdokkaansa työnantajien
ehdokkaita vastaan työmaavaaleissa.
Tällaisessa tilanteessa ja varsinkin
silloin kun ammattiunioiden taholta
tehdään yrityksiä työläisten järje&
tämiseksi, on mahdollista ottaa työläisten
käsiin komppanian unio joko
vaalien tai muiden manööverien
kautta. Taistelussa komppanian unioita
vastaan tulee työmaasolujen aina
pitää etualalla ohjelmaa, jonka
mukaan voimassaolevat luokkarau-han
periaatteelle perustuvat "keltaiset"
uniot ovat hävitettävä ja niiden
tilalle perustettava työmaakomi-teoita,
jotka perustuvat työläisten
vapaalle valinnalle, käyttäen vapaata
kokoontumisoikeutta sekä työmaalla
että työmaan ulkopuolella,
ollen ammattiunioiden kontrollin
alaisena ja esittäen vaatimuksensa
ja toimien luokkataistelun innoittamana.
Tämän kirjottajalla on ollut onni
olla tekenlisissä useampienkin
komppanian unioiden kanssa. Kokemuksesta
tiedän, että ne eivät aina
ehdottomasti ole sellaisia unio-vastaisia
järjestöjä, kuin niiden
kannattajat väittävät. Komppanian
unioita vastaan voidaan taistella menestyksellisesti,
jopa kääntää työläisten
puolellekin, jos oikeata taktiikkaa
noudatetaan niiden suhteen.
Yksi tapaus, jossa onnistuimme menestyksellisesti
taistelemaan komppanian
uniota vastaan, tapahtui
Corn Products Co:n työmaalla. Tällä
yhtiöllä, jonka omistaa Rockefel-lerin
perhe, on useampia tehtaita
ja suurin niistä sijaitsee Argo-nimi-sessä
kaupungissa, Illinoisissa. Kun
aloimme järjestää tuon työmaan
työläisiä oli meillä vastassa konip-panian
unio, jota käytettiin meitä
vastaan tarmokkaasti. Lyhyen taistelun
jälkeen me .'valloitimme tuoti
union. Myöhemmällä kun pidettiin
saman yhtiön eri laitosten komppanian
unioiden edustajien, yhteinen
kokous, me valloitimme senkin, voittamalla
puolellemme edustajina toimeen
proletaarit. Tämän seurauksena
perustettiin sitten varsinaiset
ampiattiuniot puheenaolevalle •työmaalle.
Toinen työmaa missä me
valloitimme komppanian union oli
Pairbanks Corn pesupulveritehdas.
-Tenrastamotyölaisten lakon aikana
mainittu yhtiö yi|itti hävittää ammattiuniot
perustamalla komppanian
unioita. Ennenpitkää me kuitenkin
voitimme tuon union ja pakoitimme
liikkeei^ tekemään sopimuksen varsinaisen
ammattiunion kanssa.
ei ole taloudellista voimaa, s2Iä niillä
ei ole mitään yhteyttä muiden
järjestöjen Vzais^a, el varoja eikä
muitakaan ke!iu>ja käydä taisteluun,
jos ne nimittäin päättäisivät sellaiseen
ryhtyä vastoin isäntiensä tahtoa;
6) että työnantajat järjestel-mäll^
sti pyrkivät johtamaan komppanian
unioiden toimintaa pois taistelusta
ja sen äjaan kiinnittävät
niiden huomiota seUaisiin seikkoihin
kuin turvallisuuskysymys, työtehon
kohottaminn, terveys-, asunto- ja
virkistyskysymys, "kasvatuskysymys",
amerikalaistuttamiskysymys,
korporatsionien osakkeiden ostoky-symys,
j.n.e. Tätä hyväksyttyä
pontta levitettiin suuressa määrässä
terästyöläisten keskuuteen ja se
avasi monen työläisen silmät näkemään
mikä vaara heitä uhkaa komppanian
unioiden taholta.
Monissa terästuotannon keskuksissa
käytiin menestyksellistä taistelua
komppanian unioita vastaan.
Kuvaava tapaus , sattui Bethlehem
Steel Corn työmaalla. Estääkseen
työläistensä järjestymästä, mainitun
korporatsionin ylijohtaja Schjwab
perusti suurella melulla komppanian
union työläisilleen. Säikähtämättä
tästä varsinaiset uniot tekivät
järjestämistyötä entistä suuremmalla
innolla, paljastaen komppanian
union oikean tarkotuksen ja
järjestäen älykkäimmät työläiset
ammattiunioon. Kun sitten toimitettiin
komppanian unioiden komi-teain
vaalit, 'varsinaiset uniot esittivät
niihin omat ehdokkaansa, jotka
eivät kylläkään virallisesti esiintyneet
unioidenr edustajina, mutta
olivat siitä huolimatta sellaisiksi
tunnustettuja työläisten kesken.
Vaikka työnantajien taholta harjo-tettiin'
kaikenlaista vastustusta ja
terroria, tuli suuri osa unioiden e-,
dustajista valittua. Sitten eräänä
kauniina päivänä kun komppanian
union komitea piti kokoustaan, jokainen
komitean jäsen esiintyi siellä
suurikokoinen A. F. of L. liiton
nappi rinnassa. Ne komitean jäsenet,
jotka eivät olleet ammattiunion
jäseniä pysyivät pois sekä
tuosta kokouksesta että kaikista
seuraavista. Myöhemmällä kysy-myksessäolevan
työmaan työläiset
menivät lakkoon yhdessä' muiden
terästyöläisten kanssa.
Taistelu komppanian unioita vastaan
terasteollisnuilessa'
Parhaimmat tulokset taistelussa
komppanian unioita vastaan " saavutimme
me kuitenkin silloin, kun järjestimme'
terästyöläisiä. Kuten edellä
mainittiin, komppanian unioita oli terästuotannossa
monilla paikkakunnilla,
ainakin kaikissa suurimmissa
tehtaissa. Suurin osa niistä. oli
vastikään järjestetty ja teräsparoo-nit
levittivät kautta koko teollisuuden
lupauksia mitenkä nämä "keltaiset"
uniot tulevat muka suojelemaan
työläisten oikeuksia. Tämän
propagandan rappeuttava vaikutus
oli selvästi havaittavissa. Ammattiunioiden
taholta alettiin voiniakas
vastapropaganda. Toukok. 25 p.
1919 pidettiin Pittsburgissa kaikkien
,i 24 terästyöläisten järjestämisestä
huolehtivaan komiteaan' kuuluvien
edustajien yhteinen kpkouS
tarkotuksella kiihottaa järjestämistyötä.
Tässä kokouksessa esitti tä-parhaiden
se, että ne ovat viime män kirjottaja ponnen > missä tuo-vuosina
suunnattomassa määrässä
levinneet kaikkiin teollisuuksiin, Tie
työmaaneuvostojen ja ammattiunioiden
rakentamiseksi kulkee komppanian
unioiden raunioiden yli. Wor-kers
Partyn tulee käsittää yhdeksi
tärkeämmäksi tehtäväkseen taistelun
komppanian unioita vastaan. Tämän
taistelun tulevat pääasiallisesti
suorittamaan työmaasolut. Missä
hyvänsä ' järjestymättömässä tepUi-suudessa
on olemassa työmaasoluja
tulee niiden käydä taisteluun komppanian
unioita vastaan.
i'aistelu tulee olemaan .monipuolinen.
Työmaasolujen tulee osoittaa^
lukemattomilla esimerkeillä
komppanian unioiden ulkokultaisuus,
samoin kuin sekin, mitenkä ite toimivat,
työläisten etuja vastaan ja
työnantajien puolesta. Paitsi tätä
tulee työmaasolujen joko V jäseniensä
tai myötämielisten työläisten
kautta tuoda komppanian uitoille
työläisten vaatimukset. Kun komp-mittiin
komppanian uniot. Ponnessa
osotettiin yksityiskohtaisesti mikä
ero on komppanian unioiden ja
varsinaisten ammattiunioiden välillä,
osotettiin: 1) että komppanian
unioiden komiteain vaaleja kontrol-leeraavat
työnantajat ja että ehdokkaat
ovat joko työnjohtajia tai heidän
lÄtyreitään; 2) että komppanian
uniot aina pitävät kokouksiaan
työnantajien suoranaisen, silmälläpidon
alaisena ja että piiltä
kielletään oikeus itsenäisesti suunnitella
ohjelmansa; S) että 'komitean
jäsen, joka aikoo taistella työläisten
oikeuksien puolesta menettää
työpaikkansa tai joutuu muutoin
vainottavaksi; 4) että vaikka
työnantajat hankkivat parhainta
saatavissa olevaa avustusta työläisten
johtamista varten, he kieltävät
työläiset komppanian unioissa
hankkimasta itselleen kykenevää
johtoa; 5) että komppanian unioilla
Johnstownissa, Perinsylvaniassa,
jossa sijaitsee Cambria Steel Öo:n
laitokset uniot kävivät myöskin menestyksellistä
taistelua komppanian
uniota vastaan. Syksyllä v, 1918
kyp alettiin terästyöläisiä järjestää,
mainittu yhtiö, jonka palveluksessa
silloin oli 22,000 työläistä alkoi
vastustaa sitä. järjestämällä oman
unibnsä jä samalla laajakantoisen
propaganoan ammattiunionismin
hyödyttömyydestä. Ammattiuniot
jatkoivat tarmokkaasti työtään,
paljastaen komppanian unioiden todellisen
tarkotuksen. Kun työläinen
erotettiin työpaikastaan sen
vuoksi kun hän liittyi ammattiui-oon,
hänen työtoverinsa esittivät
heti asian komppanian uniolle, joka
luonnollisestikin kieltäytyi puolustamasta
erotettua. Monia uiai-ta
keinoja käytettiin tarkotuksella
osottaa työläisille että komppanian
unio ei ole mikään muu kuin ase
työnantajan kädessä työläisiä vastaan.
Vaaleissa unionmiehet asettuivat
ehdokkaiksi työnantajien ehdokkaita
vastaan, josta oli tietenkin
seurauksena se että unionmiehet
erotettiin työstä, josta saatiin
lisätodistuksia komppanian uniota
vastaan. Työläiset kannattivat niin
suuressa määrässä omia ehdokkaitaan,
että työnostajien täytyi turvautua
mitä häpeämättömimpiin
keinoihin omien miefstensä valitsemiseksi
virkapaikkoihin. Kaikesta
tästä oli seurauksena se, että komppanian
uniot menettivät työläisten
kannatuksen ja koko unio lopuksi
hävisi kun työnantajat kulettivat
komppianian union edustajat Atlantic
Sityyn,' jossa juotettuaan ja syö-tetljyään
heitä ensin lopuksi hyväksyttivät
ponnen, jossa tuomittiin
ammattiunioiden vaatimukset 8-tun-tisen
työpäivän ja" parempien palkkain
puolesta. Kun tieto tästä
saapui Johnstowniin merkitsi se
komppanian union loppua. Suuret
joukot ammattitaitoisista työläisistä,
jotka vielä tähän asti olivat
kuuluneet komppanian unioon, erosivat
siitä ja marssivat ammattiunion
konttoriin ja liittyivät todelliseen
työväenjärjestöön. Am-mattiunio
oli komppanian uniosta
saavuttanut 100-prosenttisen voiton.
Pääasiallisesti tällaiset tapaukset
aiheuttivat sen, että teräs-trustin
johtaja Gary sanoi, että
parhaimmassakin tapauksessa komppanian
unio oli kyseenalainen keino
estää työläisten'järjestymästä
ammattiunioon.
Jarjestjrmattomieo järjestäminen
Kommunistipuolueen historiallisena
tehtävänä Amerikassa on järjestää
suurissa teollisuuksissa työskentelevät
järjestymättömät työläiset
Taantumukselliset, jotka nyt ovat
ammattiunioiden johdossa, ovat o-sottautuneet
sekä haluttjomiksi että
kykenemättömiksi tähän jättiläis-tehtävään.
Jo se seikka, että Yhdysvalloissa
on olemassa niinkin
suori joukko komppanian uziioita
osottaa gompersHaisen unionlssun
epäonnistumista. Taantumukselliset
johtajat kieltäytyvät yhdistämästä
unioita, hyväksymästä Inok-kataistelriohjelmaa
ja hyväksymäs-tä
monia muita menettelytapoja,
jotka ovat välttämättömiä ennenkuin
suunnattoman suuri järjestymättömien
joukko saadaan järjestettyä.
Unioiden johtajat ovat kokonaan
avuttomia hyvinjärjestynyt-tä
ja taistelukykyistä kapitalismia
vastaan. Vain vallankumouksellinen
vasemmisto omaa tarpeellisen
itsealotteen ja ymmärrystä, joka
tarvitaan tuohon suunnattomaan
työhön: järjestymättömien työläisten
järjestämiseksi.
Komppanian unioiden olemassaolo
on suureksi haitaksi teollisuus-työläisten
järjestämisessä. Puolueemme
täytyy tämän seikan käsittää.
Komppanian unioissa työnantajilla
on väline, jonka kautta he
myrkyttävät työläisten mielet kaikelle
vallankumoukselliselle ajatukselle
jä toiminnalle, Samalla komj)-
panian uniot ovat jonkinlaisena
heikkona ammattiunion sijaisena
johtaen takapajuiset joukot ^ siihen
uskoon, että komppanian uniot tarjoavat
heille jonkinlaista suojelus^
ta työnantajien riistoa vastaan.
Meidän ptiolueemme tulee johtaa
taistelua komppanian unioita vastaan.
Työmaasolujen tulee ymmärtää
tämän aivan alusta aikain. Ne
täytyy ohjata kohdistamaan hyökkäyksensä
komppanian unioon, pitäen
aina silmällä niiden hävittämistä
tai suotuisien olosuhteiden
vallitessa vallata ne ja muuttaa ne
todellisiksi työmaakomiteoDcsi tai
ammattiunioiksi. Meidän työmme
järjestymättömien työläisten järjestämiseksi
samoin kuin työväenliikkeen
johtoon pääsemiseksi, onnistuminen
riippuu suureksi osaksi siitä,
missä määrin onnistumme taistelussa
komppanian unioita vastaan.
Wiljam Z. Foster.
CANADASTA SUOI^IEEN
^ OSLON TAI K<H)P£NHAMINAN KAUTTA
Yhä lisääntyvän kannatuksen johdosta mikä meidän canad».
laisen reittimme osaksi on tullut on yhtiö lisännyt seuraavani^
kavuoron Halifaxista snoraan Skandinaariaan. .
Parjehdukset Halifaxista, N . S.
S. S. HELLIG OLAV, Joninkaan 5 p.
ALENNETUT KOLMANNEN LUOKAN
edestakaisten matkain hinnat
Siastakaa $45.50 ja ostakaa edestakainen piletti Turkunn
Hankoon, Helsinkiin tai Maarianhaminaan $183.00.
Erinomaiset mukavuudet kolmannessa luokassa. Hytteiä
2 ja 4 hengelle. Varatkaa hyttipaikka paikalliselta asiamieheltl
niin aikaisin kuin mahdollista. .
CANADASSA MAKSETTUJA PILETTEJÄ matkustusta var
ten Suomesta myydään kaikkialle Canadaan.
Lähempiä tietoja saadaksenne kääntykää paikallisen asiamiehen
puoleen \,tai kirjoittakaa yhtiön Canadan Pääkonttoriin:
SCANDmAVIAN-AMERICAN LINE
461 Main St. Winnipeg.Can. SI Upp^r Water St., Halifax, Caa.
J. V. KANNASTO
Box 69, Sudbury, Ont., Can.
ERICH J. KORTE,
Port Arthur, Ont., Caa.
!!ggg!!
Eri paikkakuniulta
J
WHITE FISH, ONT.
Kesä on taasen kulunut loppuun.
Kesällä ovat monet nauttineet monta
hauskaa hetkeä ja ovat olleet
huoletta kaikista kesän kiireistä.
Meidän maanviljelijäin kesää voi
moni pitää ainaisena ^ lomana, sillä
eihän meille ole kukaan määräyksiä
antamassa... ,
Vaan kun maalla raataa keväästä
syksyyn, tuloksena ollen nolla,
täytyy farmarin lähteä etsimään
mistä voisi saada ansiotyötä
talveksi. Siis eläminen maalla el
ole niin herttaista, kuin sitä moni
voi kuvitella. . Siksi meidän olisi
pyrittävä poistamaan tämä nurinkurinen
yhteiskunta ja luomaan työläisten
ja maanviljelijäin hallitus,
jossa työläinen voisi saada äänensä
kuuluviin. Siihen on meillä parhain
opastaja kommunistinen liike.
Huvitoimikunta toiinii hauskat iltamat
t.k. .26 p. illalla, jolloin m.m.
tullaan esittämään kappale "Tirri-sen
kosinta" yhdessä näytöksessä.
Nimestäkin päättäen kappale on huumoria
alusta loppuun ja se uutuus,
että saadaan tanssittaa mustalaistyttöjä
y.m. ohjelmaa. Siis ei kenenkään
pitäisi jäädä silloin pois.
Menneitä huveja. Osastomme pitämät
kukkailtamat metsätyöläisten
rahaston kartuttamiseksi tuottivat
yhteensä $12.55, menoja oli $3.00,
jäännös $9.55. Iltamat pidettiin
dokuun 29 pnä. — Raportteri.
TEHKÄÄ NYT SUOMI-MATKANNE
Halifaxista Suomeen (Göteborgin kautta) 8—9 vuorokaude «ta.
TURISTIMATKAT
HALVAT
KOLMANNESSA LUOKASSA
Suomeen ja takaisin Canadaan
maksavat nyt edestakaisin yhteensä
vain 186 dollaria, siis
Vain 93 Dollaria
yhtä ylikulkua kohti
Toisessa luokassa maksaa kumpikin matka ?166 ja cabin
luokassa $170. .„ , . .„ „
Matka alkaa ja päättyy linjan omilla laivoilla. Ei mitään
tulli- tai passitarkastuksia eikä mitään muita viivytyksiä Ruotsissa.
Tilatkaa hyttipaikat nyt.
NEW YORKISTA GOTHENBURG
Lauantaina syysk. 19 p.
Tiistaina lokak. 13 p.
Lauantaina lokak. 24 p.
•Tiistaina marrask. 17 p
•Torstaina joiUuk. 3 p.
Keskiviikkona^ jouluk. 9
•Torstaina tammik. 5 p.
DROTTNINGHOLM
STOCKHOLM
DROTTNINGHOLM
STOCKHOLM
DROTTNINHOLM
p. GRIPSHOLM
STOCKHOLM
Syysk. 5 p.
Syysk. 26 p.'
Lokak. 7 p.*
Lokak. 30 p.»
Marrask. 14 p.*
Marrask. 21 p.
Jouluk. 17 p.*
• Käypi Halifaxissa.
Tarkenipia tietoja, neuvoja ja piletit saadaan lähimmältä pai-kallisasiamieheltä^
tai osotteella
SWEDISH AMERICAN LINE
SI8 St. Catherine Street, West, Montreal, Que.
470 Main St., Winnipeg, Man.
71 Upper St., Halifäx, N.S. 73 Monroe St., Detroit, Mich. 6th floor.
J . V . KANNASTO, ERICK J. KORTE,
Box 69, Sndbury, Ont., Cah. Port Arthur, Ont, Can.
HARJOTTIKO SALOMO LAIVALIIKENNETTÄ
AMERIKAAN?
Raamattu kertoo, että Salomo
tuotti kultaa ja jalokiviä eräästä
paikasta, jonka nimi oli Ophir. Tähän
asti on otaksuttu, että paikka
olisi Afrikassa. Nyttemmin on kuitenkin
muuan itävaltalainen tutkija,
tri Hauch tullut siihen tulokseen,
että se on ollut Amerikassa. Hän
on nimittäin Perun sisämaassa löytänyt
heimon, joka näöltään on täydellisesti
juutalainen ja joka jmhuu
kieltä, jolla on kosketuskohtia heb-rean
kanssa. Edelleen on nimi Sa-omo
heimon keskuudessa sangen
leinen ja heimotaru kertoo Ophir
nimisestä kultamaasta, jonka pitäisi
sijaita Hualla-joen varrella ja jossa
ammoisia aikoja sitten on käynyt
valkoisia miehiä kultaa noutamassa.
I
Nälkäiset
ruokailkaa työläisten kontrollee-raamassa
TARMOSSA.
25c ateria. —
316 "Bay St., Port Arthur. Oi^t.
ERI€K PURAISEN
tenaosaa djattsovat
67 LoB^S 1^ CohaH, Ohi. Caa.
Kaikki, jotka ovat allekirj ottaneelle
velkaa, selvittäkööt asiansa
tästä päivästä kuukauden ajalla
välttääkseen pahempia seurauksia.
'Samaten ne, joilla on tavaroita
allekirjottaneen ' luona säilytettävänä,
noutakoot ne pois kuukauden
ajalla, muussa tapauksessa niitten
kanssa .menettelen kuin omien.
Moiitreal 19 p. sjryskiiuta 1925.
Matti Komulainen,
'210 St. Antoine St., Montreal,
Que.
Keski-ikäinen leskimies haluaisi
saada taloudenhoitajan. Palkoista
y.m. asioista saa lähempiä tietoja
kirjottamalla minulle itselleni seuraavalla
.osotteella:'
Matti Kauppila,
Sointula, B. C, Canada.
Copper Cliffilaiset
Pistäytykää puotiin jossa on
kaikenlaista ensiluokan ruokatavaraa
päivän halvimpiin hintoihin.
APELKOU
7 Finland St. Phone 194
Hammaslääkäri
m
Huone 7, Clinic BIk.
McCirtney'n ja B_urke'n ylipoolella.
Victoria Av. ja Brodie St. kuloM»»
FORT WILLIAM
Vastaanottotunnit: päivisin 9 a.p.
^ 6 i.p. • Iltasin: 7-9. Puhelin
1008 S.
Toimisto tyttö puhuu suomea ja
englantia.
Tarvitsemme 60 tukinkatkasijaa,
sekä skitaajaa. Maksut on 11—12
senttiä kappale metsän mukaan, siis
ajettuna skituveelle. Vapaa hevonen.
Miehen ruokajyksi dollari päivällä.
Mäntymetsä. Kämpät sijaitsee
Nemegos, C.P.R., 9 maUia
metsään rautatien varresta.
Kokko ja Korpela.
Sudbury, Ont
Olemme avanneet autokumien korjausliikkeen
joten otamme nyt vastaan
kaikenlaista autokumien ja sisäkumien
korjausta.
Tyydyttaväisyys taataan.
Farmi . myytävänä. _
IJyydään* halvalla tJ^ä 156 eck^
rin farmi, 5 maUia Sndburysta. «
eekkeriä puhdistettua niaata, »
eekkeriä laidunmaata ja » . ' ^
sää. Lähempiä tietoja saa bn»?^
maila tai kysymällä Mrs. 5;.^
quin; 15 Connanght St, Crcigtto»
Mine, Ont.
••TA
^^^^^^^^^^^^^^^ ^ ^ ^ ^
Object Description
| Rating | |
| Title | Vapaus, September 24, 1925 |
| Language | fi |
| Subject | Finnish--Canadians--Newspapers |
| Publisher | Vapaus Publishing Co |
| Date | 1925-09-24 |
| Type | text |
| Format | application/pdf |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| Identifier | Vapaus250924 |
Description
| Title | 1925-09-24-02 |
| OCR text |
III
• • i l .
lii U5
Muatamien viime vaosien aikana
on n. s. komppanian unioiden loka-määrä
saannattomasti lisääntynyt
Amerikan teollisaudessa. Komppanian
tmio on "avoimen työpajan**
liikkeen välttämätön osa. Komppa-nain
unioliikkeellä on kauaskantoiset
seuraukset koko Amerikan työväenliikkeeseen,
alutta vaikka asia on
näin ei puolue, kumma kyllä, ole
lainannut minkäänlaista ~~&uomiota
tälle vaaralle mikä työväenliikettä
komppanian unioiden taholta uhkaa.
Tästä välinpitämättömyydestä täytyy
tuHa loppu. Meidän tulee huolellisesti
tutkia komppanianunioky-symystä
ja suunnitella keinoja sen
vastustamiseksi.
Ensimäisen ajatuksen komppanian
uniosta esitti James C. Rayels v.
1886 julkaisemassaan kirjoituksessa,
jonka nimenä oli "Työmaaneuvos-tot"
Ensimäinen varsinainen komppanian
unio perustettiin kuitenkin
vasta V. 1901 Nemst Lamppuyhti-ön
tehtaalla Pittsburghissa. V. 1907
Nelson Valve yhtiön tehtaassa Philadelphiassa
perustettiin t samanlainen
järjestö. Mutta suurempaa
' kantavuutta ei komppaniaunioliike
saavuttanut ennenkuin Rockefelle-rin
omistama Colorado Fuel & Iron
ICo. perusti vv. 1913—1914 tapahtuneen
katkeran hiilenkaivajien lakon
jälkeen työmailleen "työläisten
edustuksen" a. o. komppanian union.
Kun sellainen kuin |
Tags
Comments
Post a Comment for 1925-09-24-02
