1966-12-29-03 |
Previous | 3 of 4 | Next |
|
small (250x250 max)
medium (500x500 max)
Large
Extra Large
large ( > 500x500)
Full Resolution
|
This page
All
|
Mäeit;',PM[-ottelu taininik. lopussa
: Geneve.' --C''Suomalainen ammat-tinyrkkeilt}
»-'^!!! Mäki kohtaa saksalaisen
CÖbH^Rudhof in ensi vuoden
alussi' *3SlpJest€ttävässä kevyen
välisarjan EM-ottelussa. Päätöksen
asiasta teki Euroopan nyrkkeilyl
i i t to (EBIT)' Genevessä. E B U : n toi-menpidettli'
ennätettiin Suomessa
odotella j o ' j o n k i n aikaa, sillä l i i t to
ilmoitti aiemmin, että jokin a i ka
sitten avoimeksi julistetun sarj
a n Euroopan mestaruuden tavoittelijoista
Olli Mäki on itseoikeu-;
tettu EM-öttellin toinen osapuoli.
L-Salksa ilmoitti
luistelijansa
: Länsi-Saksan luisteluliitto on i l moittanut
joukkueen Lahden E M -
luistelukisojen esikilpailuihin, jotka
pidetään 25: tammikuuta. Saimalla
liitto ilmoitti, että niistä luistelijoista,
jotka saapuvat esikisoihin,
valitaan myös lopullinen joukkue
eli ne kaksi luistelijaa, jotka
saavat edustaa Länsi-Saksaa E M -
luisteluissa.
Lahteen saapuva joukkue on nelimiehinen,
ja. siihen kuuluvat maan
uusi ennätysmies pikamatkalla E r -
hard Keller,. Gerd Zimmermann,
Peter Breuer ja Herbert Hofl.
Joukkue kilpailee 28. ja .29. tammikuuta
tapahtuvien EM-kisojen
lisäksi 30. tammikuuta Pälkäneellä
ja vuoden viimeisenä päivänä
Jyväskylässä.
Joseph P. Thompson
(1957) LTD.
HAUTAUSTOIMISTO
100 Cariton st., Toronto, Ontario
(Ainoa osoitteemme)
B. DAVläON, johtaja
Pohelin 924-93G1
L I l d l T E O
"KukkasovHelmatnme
erikoisalamme'
Puhelin HU. 5-2918
OlpmmB muuttaneet:
1695 Biayview Avenue
(Lähellä EgUntonia.)
T Ö R 0 N T 0 , O ? I T ;
Ottelupaikasta ei vielä kuitenkaan
ole tietoa, mutta saattaa oUa,
että miehet kohtaavat toisensa
Frankfurtissa tammikuun viimeisenä
päivänä. Saksalainen nyrkkei-lypromottori
Joachim Göttert on
ainakin tehnyt edellä mainitun kaltaisen
tarjouksen ottelun järjestämisestä.
Luonnollisesti myös Helsinki
on ehdolla ottelupaikaksi,
mutta saattaa olla, että kannppai-lu
toteutuu Frankfurtissa, kertoi
S A L : n promoottori Heikki Puustinen
sunnuntaina. Samassa ammattilaisillassa
on tarkoitus suorittaa
ilmeisesti myös toinen EM-ottelu,
sillä E B U : n päätöksen mukaan saksalainen
K a r l Mildenberger kohtaa
raskaansarjan mQstaruusottelussa
Italian Piero Tomasonin.
Muut E B U : n kokouksessaan päättämät
mestaruuskamppailut mannermaalla
ovat:
Kärpässarja: Rene Libeer Ranska
— Fernando Atzori Italia.
Kääpiösarja: Mimoun Ben A l i
Espanja — Alan Rudkin Englanti.
Höyhensarja: Howard Winstone
Englanti — Yves Desmarets Ranska.
'Kevytsarja: Börje Krogh Tanska I
— Maurice, CuUen Englanti.
Kevyt välisarja: Conny Rudhof
Saksa — Olli Mäki Suomi.
Välisarja: Jean Josselin Ranska
—' Carmelo Bossi Italia.
Kevyt keskisarja: Sandro Maz-zinghi
Italia — Jean Baptiste Holland
Ranska.
Keskisarja: Nino Benvenuti Italia
Luis Folledo Espanja.
Raskas keskisarja: Piero del Papa
I t a l i a— Vittorio Saraudi Italia
Raskassarja: Karl Mildenberger
Saksa — Piero Tomasoni Italia.
Algoma Steelin lakosta
ja pakkolomautuksista
Säult Ste. Marie. — Algoman
terästehtaan muurarien No. 29 p a i kallisosaston
(Bricklayers, Masons
and Plasteres International Union)
jäsenet, yhteensä noin, 80, jotka
työskentelevät terästehtaalla, menivät
lailliseen lakkoon lauantaina
joulukuun 17 päivänä, kello 11
illalla, koska heidän työehto-sopimuksensa
loppui viime heinäkuun
3L päivänä. Hallituksen sovittelija
on ollut täällä kaksi eri kertaa,
mutta uutta työehto-sopimusta
ei ole saatu aikaan.
Sitten tuli vielä ^suurena yllätyk^
senä se, kun terästehtaan veturin-kuljettajat
j a junamiehet, (Brother-hood
of Locomotive Firemen and
Engineers paikallisosasto N. 606
sekä Brotherhood of Itailroad
Trainmen paikallisosasto No. 61I)
joita on noin 200 jäsentä kahdessa
osastossa, rupesivat kannatus-lakkoon
sunnuntaina, koska heidän
palkkaneuvottelunsa ovat myöskin
karisti muut kannoiltaan ja teki
taivalta ylhäisessä yksinäisyydessään.
Hän on ainoa juoksija, joka
on alittanut 27 minuuttia kuudella
maililla. Viimeinen kierros sujui
62,1 sekunnissa, mutta M E jäi l u pauksista
huolimatta rikkomatta.
Ron Clarlce jälleen
herra ja ylhäisyys
Melbourne. — Australian juoksijaihme
Ron Clarke alitti viime
viikolla Melbournessa toisen kerran
elämässään 27 minuutin haamurajan
kuuden mailin juoksussa.
CHarke päätyi soolojuoksussaan lop-puaikaan
26.52,0, joka uupuu viisi
sekuntia hänen omissa' nimissään
Olevasta maailmanennätyksestM.
Kenian Neftali Kemu joutui lääkärin
määräyksestä jäämään pois
kilpailusta. Puolimatkassa Glarke
• . • • • imia
sanan romaaneissa
ff
DOROTHY EDEN:
320 SIVUA - HINTA SID. $4.60
Ennen avioliittoaan Guyn; Ravenscroftin linnanherran käiissa. kaunis
Bella oli Uman omaa syytään tulliit sekoitetuk.si koko 18()0-luvun
Lontoota järkyttäneeseen skandaaliin ja joutunut Sisarensa kanssa
nuoria tyttöjä turinottomastihyvällcseen käyttävän rikolllsjoukoh käsiin.
Vain Guy uskoo Belliari kertomuksen ja ottaa sisarukset suojelukseensa.,
;
"Juoskaa, älkää kävelkö,; lähimpään kirjakauppaan. Takaäinme .että
vietätte hehkeä salpaavan lukuillaji r - ja viimeisen sivuiijälkseen
jännityksenne laukeaa rentoiittavasti ennen "unen tuloa", kirjoittaa
Boston Globe tästä suursuosion saaneesta romaanista^
-VICTORIA: HÖDT: .• •
SEITSEMÄS NEITSYT
323 SIVUA - HINTA SID. $4.65
• Kuuluisan tekijän jännittävä romaani mökin tytöstä, joka raivaa
tiensä aatelislinnan .valtiattareksi.
lÄgendan mukaan kutisi luostarin noviisia ja yksi nunna olivat hai-raiiturieet,
ja rängaistuk.seksi noviisit muuttuivat kiviksi ja nunna
muurattiin elävänä luostarih^selnään.
DAVID BEATY: ; ,-"
SEIREENIN LAULU
243 SIVUA . HINTA SID. $4.65
•Anne Cprby tapaa miehensä, englantilaiaen, lentoyhtiön päälentäjan.
alaisilleen järjestämillä cocktail-kutsuilla nuoren lentokapteenin Philip
. Mäthesonln ja tuntee voimakasta vetoa häneen. Jo harmaantuva
aviomiies tarkkailee mustasukkaisena nuorta säteilevää vaimoaan.
THERES.\ CHARLES:
AINOA RAKKAANI
230 SIVUA HINTA SID. $4.25
Jännittävä ja luinoava tarina tytöstä, joka uud-enlaisena naisena,
uusin kasvoin läliti etsimään menneisyyttään ja rakastettuaan.
HALLDOR KILJAN LAXNESS:
^LKA VALKA
395 SIVUA"" - HINTA SID. $3.25
Viheliäinen kalastajakylä tunturien katveessa. Miten sellaisessa paikassa
eletään? Ja kuinka kuollaan?.Mitkä Ilot jä surut elänevät noiden
toimmfelddri ö^jytuijujen yntpärillä? — 1 ^ tämä kylä tunnetaan kaikkialla,
samoin nuori tyttö Salka Valka. joka ankeissa oloissa kasvaa
rakkauteen, .sankaruuteen, kohtaloonsa.
I^aikki on suurta tässä teoksessa.
MARGARET KENNEDY:
CAROLINE
/./.T.!,;' Kertomus ystävyydestä
290 SIVUA - HINTA SID. $3.25
"Caiiollne'' on" hilpeä englantilainen ajanvieteromaani, Jolla on va-kav4tkit),
puoleasa. sillä kirjailija on halunnut antaa lukijalle viihteen
lcma.s?;j.myös ajattelemisen aihetta. Se vie meidät monenlaisiin maailmoihin,
monenlaisten ihmisten pariin. Se on kertomus Ihmissuhteiden
moninaisista vivahteista: ystävyydestä, rakkatidesta, toveruudesta.
' Tilatkaa osoitteella:
VAPAUS PUBLISHING CO. LTD.
P. 0.'.'fiÖx 69 Sudbury, Out.
Soon kuirtumisia
Sault Ste. Marie. — Uutta vuotta
odotellessa tuli mieleeni kirjoittaa
muutamia rivejä tämän paikkakun.
nan. asioista. Täällähän kuuluukin
nyt vähän yhtä ja toi.sta kun, Algo-ma.
tei'ästehtaalla alkoi tämän kuun
17 pnä muurarien lakko. Heitä on
vain 80 miestä, jotka kuuluvat muurarien
union No. 29 paikallisosastoon.
He jäi*jestivät lakkovahdin-nan
kun eivät saaneet yhtiöltä tyydyttävää
va.slausta ; palkankprotu.s.
vaatimukseensa. Siitä johtuu, että
nyt on 5,000 työläistä työttömien
armeijassa ja lisää voi joutua. Siihen
ainakin viittaavat työmailta ja
työnantajilta saadut lausunnot.
Tämän seudun työläiset saivat siis
odottamattoman joululahjan.
Mutta kun syventyy näitä asioita
tarkastamaan niin .silloin tulee mie.
leen yhtä ja toista j a ainakin näin
sivustakatsojan mielestä näyttää; et
tä eiköhän vain syy ole löydettävissä
syvemmältä eikä ainoastaan s i i .
tä 80 muurarin palkankorotusvaatimuksesta.
S i l l e yhtiölle ei sellai
sien pienen miesmäärän palkankorotus
olisi merkinnyt juuri mitään/
Näyttää siis siltä, että tlihansien
muiden työläisten lomauttaminen
johtuu loppukädessä jbistakinmuiS:
ta syistä. Yhtiölle tuntuu auenneen
Siihen hyvä tilaisuus kun sai muUr
rarien lakon nimissä pahna työläi-sensä
pakkolomalle. Tuo samainen
lomauttaminen tulee vaikuttamaan
ympäristön liikkeitten joulumyynj
teihin hyvinkin Jamaannuttavasti,
sillä nyt jo kuullaan valituksia, että
tavarat eivät menekään odotetusti
kaupaksi — ja että jo aikaisemminkin
mj^tyä tavaraa on palautettu
takaisin. ;
Monet perheen huoltajat, jotka
ovat saaneet olla työssä vasta pie^
nen aikaa, olivat tehneet ostoksiaan
siinä hyvässä uskossa, että mak^
setaan ne ostokset ensi vuonna, k u ten
on mainoksissa kehoitettu.
Mutta pakkolomautuksen takia ei
olekaan toivoa maksujen •suorittamisesta.
Asiaa pahentaa vielä se,
kun kukaan ei, tiedä kauanko he
joutuvat elämään sen pienen työttömyysvakuutuksen
turvissa. Siksi
on tietenkin tavaroita viety takaisin.
Muuten on meillä ollut täällä oikein
sievää j a kaunista talvea. Luntakaan
ei ole vielä paljon tullut e i kä
liioin pakkasista ole jouduttu
kärsimään tällä ympäristöllä.
Superior-järvi lainehtii vielä vapaana,
ettei ole voinut kalaankaan
mennä, vaikka mieli olisi tehnyt.
Olisi pitänyt uudeksi vuodeksi saada
ainakin tuoretta kaiaa, mutta
nyt näyttää, ettei uudeksi vuodeksi
vielä jäätä s a a d a — - e i ainakaan
Superior-järveen.
No, jos nyt jätetään toiseen kertaan
j a toivotaan hauskaa uuttavuotta
jjehtemme kaikille lukijoille
^ ja sinne toimitukseen, toinrtitta-j
i l l e — S-nen.
Rakentajat!
IfelltE saatte katkenlAttl*
- rmkennnstaiiMil».
THUNDEIt BAY
LUMBER
(ft>BT WILUAM) LTD.
HENKILÖKUNNAN ÖMISTAV .
HENKILÖKUNNAN JOHTAMA
"Kuuluisa palvelustaan"
Pnhelln «23-7469
S16 SiniMon St. Fort WIlllaiD
sovittelun alaisena Algoma teräs-yhtiön
kanssa.. .
Algomari teräsyhtiö oli pakotettu
sulkemaan eri osastoja. Niinpä
maanantaiaamuun mennessä oli jo
pysähdyksissä masuunit (Blast Pur-naces
' öperT Hearts) sekä monia
muut^ osastoa^ koska muurarit seisoivat
lakkovahdtssa yhtiön porttien
ulkopuolella.
Muurarien unionin erSs virkailija
antoi tietää, että unionin puolesta
ei anneta ^ läkkoavustuäta
muurareille, ko^ka heillä on säännöt,
että 75 prosenttia koko tämän
kaupungin muurareistaT)itää lakr
koutua ennenkuin heidän' unioninsa
antaa lakkoavustusta ja näitä
lakkolaisia ei ole .kun nämä 80
terästehtaalla työskentelevää muuraria.
.
Tiist^ai-iltaan mennessä oli pakr
kolomautettu jo y l i 1500 ja lukumäärä
lisääntyy joka päivä. Y h tiön
antamien tietojen perusteella,
tulee pakkolomautetuksi ensi per-jantai-
iltaan mennessä suurin osa
yhtiön kahdeksasta tuhannesta työläisestä,
mukaanlukien konttori-työläisiäkin.
Terästehtaan muurarit vaativat
yksivuotisen työehto-sopimuksen
se"kä 50 sentin lisäyksen tuntipalkkaansa,
kaksinkertaisen palkan
lauantai- ja sunnuntaityöstä,
että heidän palkkansa nousisi samalle
tasolle kuin on terästehtaan
muurareilla Hamiltonissa.
Mutta Algoma teräsyhtiö on
antanut tietää, että heillä on seitsemän
päiväinen työviikko, eikä s i ten"
kannata maksaa kaksinkertaista
palkkaa lauantaista ja sunnuntaista.
Yhtiö tai*josi kolmen vuoden sopimusta
luvaten korottaa tuntipalkkoja
seuraavasti; ensimmäiselle so^
pimusvuodclle 31.2 senttiä, toi.sel-le
16 senttiä, ja kolmannelle 13.2
tunnille. Multa muurarit eivät ole
vielä .suostuneet siihen.
Terästehtaan $175 miljoonan laajennustöihin
osallistuu kuusi eri
urakoitsijaa, mutta kun viime
maanantai aamuna, joulukuun 19
päivänä ilmoittautui vajaa kymmenen
miestä rakennustöihin, niin
urakoitsijat sanoivat, ettei sillä
miesmäärällä mitään työtä voida
suorittaa ja laittoivat loputkin
joululomalle.-
Algoma Central Railwayn eräs
vii-kailija sanoi, että tämän viikon
perjaritaihin mennessä tullaan pak-kolomauttamään
noiji 110 rautätie-työläista,
koska Wawassa oleva A l goma
Steelyhtiön rautakaivanto on
kokonaan pysähdyksis.sä. Sieltä kuljetettiin
95 vaunullista rautamalmia
Soon "terästehtaalle päivittäin.
Wawassa on :pakkolomautettu 700
työläistä. \"/
International Brotherhood of
Pulp, Papermill Workers unionin
pi-esidentti antoi haastattelun paikalliselle
sanomalehdelle, että hänen
unioninsa tulee auttamaan
muurareita sadoilla dollareilla ja
hänen toivomuksensa piisi, että
Ottaisivat tämän huomioonsa ja
antaisivAt avustusta. .
Pakkolpmautetut henkilöt tule-,
yat- saamaan työttömyysvakuutusta
—- yksinäiset saavat 27 dollaria viikossa
ja perheelliset • 36 dollaria
viikcssa, joka on. vähän apuna,
vaikka mahdollisesti isommi<>sa perheissä
joiidutaan Ostamaan halvempaa
ruokatavai-aa.
Jotkut apartmenttitalojen omistajat
ovat sitä mieltä, ettei heillä
ole varaa antaa asukkailleen luottoa,
jos he eivät voi maksaa vuokraansa.
Mahdollisesti he muuttavat
mielensä ja antavat lakkolaisille
mahdollisuuden pitää huoneistonsa
ainakin talven ajan.
: Finanssiyhtiöt ja pankit ovat antaneet
yrnmärfää, että ne eivät t u le
lakkolaisia painostamaan jos he
suorittavat lainojensa kOrkpmäksut
ajallaan ja takaisin työhön päästyään
huolehtivat maksuistaan säännöllisesti.
Osa pakkolomautetuista on sitä
mieltä, että on väärin kiin heidän
täytyy olla pois töistä ainoastaan
80 miehen takia, m u t t a jotkut
. taas sanovat, että tämä ori
meille hyv^ää oppia, että henkilöt,
j o i l la on vakituinen työ muistaisivat
vähän säästää, sillä voi sattua
omalle kohdalle että on pakotettu
menemään lakkoon.
Onnellista uutta vuotta toivotamme
kaikille lakkolaisille ja heidän
perheilleen. Soolatnen
Kaiku-kudfolla
hyvä konseriti
Joulu tuotti taas lisämenoja, .varsinkin
sellaisille, joilla on lapsia,
Ikun heille täytyy ostella lahjoja.
Vieläpä muutamat aikuisetkin harrastavat
lahjojen vaihtamista tois-itensa
kanssa. Vaikeaa se on niistä
; vanhoista tavoista luopuminen.
• ,•« •• • *.
Kaikua-kuoron joulukonsertissa
16 pnä oli paljon hyvää ohjelmaa.
; Ensiksi kuoron esitettyä 0'Canadan.
;kuulfmme lisäksi kolme kaunista
ilaulua: Maljani juo's. Syksyn lehdet
ja Aurinkolaulu. H. Ekroos
esitti hanurillaan pari kappaletta,
runon lausui Meri Laakso ja ensi
kersan haalilliamme kuulimme Jenny
Mertsonin esittävän soololaulua,
josta yleisö piti^ antaen hänelle
-raikuvat kättentaputukset. Kiitos
Jenny, toivotamme toistekin tule-,
maan ohjelman lisäyksellä avustamaan.
Häntä säesti mrs. MeCor-mick.
Wm. Laine sitti kaskuja ja
sen jälkeen Keho orkesteri esitti
onnistuneesti: Lauluin ja soinnuin,
Syysmietteitä ja Dusk tango.
Väliajan jälkeen kuoro ja orkesteri
yhdessä esittivät: Kalinka ja
Merelle. Joulun tuntua lisäsi naisten
esittämänä laulu: Hiljaa, hiljaa,
joulun kellot kajahtaa . . . Viulusoolon,
esitti taidokkaasti Reino
Ojala. Sitte*! kuulimme ihanaa soololaulua
Elma Anttilalta. Kiitos
Elma, kun tulit rikastuttamaan
ohjelmaamme. Häntä säesti Maril
yn Hillberg, kuoromme ^ apulaisjohtaja.
Ikävä kyllä kun hän ei
ehtinyt osallistua kuoron esityksiin,
koska hän työesteiden takia
pääsi vasta myöhemmin tulemaan
haalille. Mandoliinisoolon esitti
uusi kuorolaisemme Lauri Lahtinen.
Lopuksi Yrjö ja Veli esitti
pari meksikolaista laulua meksikolaisiin
pukuihin puettuina j a s i i hen
kuului myös isot nenät. Sitten
siirryttiinkin yleiseen tanssiin
Eeho-orke.sterin soitellessa.
Kiitos kaikille ohjelman esittäj
i l l e sekä' yleisölle kannatukse-sta,
sillä juhlien järjestäjille se on parhain
kiitos kun yleisö täyttäisi haa^
Iin ääriään myöten.
• ••••«•••.•,•
Nyt tä.s.sä lopussa vain huomautan
siitä uudenvuoden kabaretista.
joka on tämän vuoden viimeisenä
iltana haalilla 316 Bay St. alkaen
kello 7 illalla. Sisäänpää.sy on vain
$1.00. Siellä tulee olemaan hauskaa
kaikille odottaessaan uutta vuotia.
Tervetuloa.
Kaiku-kuoron puolesta toivotan
k a i k i l l e ; lukijoille oikein hyvää
uutta vuotta; Ja kuorolajsille; muistutan,
että harjoitukset alkavat taas
tammikuun 4 pnä. siis keskiviikko
i l t a n a ' k e l l o 7.30. Uusia laulajia
toivotiaan tulevan kupropn mukaan
entisten laulajien lisäksiUi-— Lyyli.
Torstaina, jculuk. 29 p. — Thursday, Dee. 29, 1966 Sivu 3
S U d M E H uujrsiA
Helsinki — (Suomi-Seura) —
Aänioikeusikäi^Jaa alennetaan vuo.
deUa
Äänioikeusrajan alentamista nykyisestä
21 vuodesta 20' vuoteen' on
harkittU' vaalilain uudistamiskomiteassa,
joka jättää mietintönsä ensi
maaliskuun loppuun mennessä
Tarkoituksena on tiettäväsiti sopeuttaa
äänioikeusikäraja kaikissa
Pohjoismaissa — myös Suomessa —
parhaillaan harkittavana olevaan
täysi-ikäisyysrajaan, joksi
on suunniteltu 20 vuotta nykyisen
21 vuoden asemesta. (HS)^.
KOTIMAASSA ETSITÄÄN ^
Martta Johanna Salo o.s. Koso-nen,
synt. 11. 2. 1911 Lappeenrannassa,
on paikkakunnalta poissaolevana
Lappeenrannan seurakun
nan kirkonkirjoissa. Vihitty 6. 8.
1933 Paul Walter Salon kanssa,
synt. lo. 7. 1912 New Yorkissa.
V i l j o Kenneth Anttila synt 25.
2. 1919 AVoreester Mass, USA. on
kiVkonkirjoilla poissaolevana Lap.
peenrannassa. Vanhemmat Hanna
Anttila o.s. Lappi synt. 1. 1. 1891.
Suomenjoella, kuollut. 5. 3. 1953.
Kirkonkirjoissa merkintä "Amerik.
kaan 16.' lo. 1911." Vihitty Ameria,
kassa 8. 12. 1916 V i l j am Johan
Anttilan kanssa.
mitfa Mfatilda Hulkkonen o.s Ko-
^oHen, synt, 28. 9. 1912 Lappeen-ratonasisa
ja kirkonkirjoilla Hel&in-gissä
poissaolevana. Muuttanut H e i .
singistä 25. 5. 1950 Lappeenrantaan,
jonne ei ole saapunut.
Edellämainittuja henkilöitä tai
henkilöitä, jotka heistä jotain tietävät,
pyydetään ottamaan yhteys
iSuomi-Seuräan osoitteella Mariankatu
8; Helsinki 17, Finland.
Helsingissä 16. joulukuuta 196S^
SUOMI-SEURA r.y.
Eugene Pele^son/ omistaja
SUOMfeA PUHUVAT AJURIT
Puh. DI 5-5461
122 S. Cumberland St.
Port Arthur Ontario
Milloin hyvänsä tarvitsette ruokatavaraa, lihaa tai
miesten vaatetusta, ostakaa ne osuuskaupastanne
International Co-Op Stores Ltd
176 S. Algoma 8tr—t Port Arthur, Onlarlo
Toronton kuulumisia
Toronto. — Uudenvuoden kaba
retti on lauantaina 31 pvn iltana
Don haalilla alkaen 7. 30 i l l a l l a.
Finlandia kuoron harjoitukset
alkavat keskiviikkona tammik. 4
pvn iltana kello 7.30. Uudet j a entiset
ovat tervetulleita, sillä suuria
juhlia tulee ensi kesänä, siksipä
tehkäämme. kuorostammie, oikein
suuri ja voimaka.s, jonka laulut
harjoitetaan ääi*immäi.sen hyviksi.
Juho n;iuvonen tuli McKellaris-ta
vierailulle tänne Torontoon, jossa
kuoli äkkiä joulukuun 4 pvn
aamuna. Hän o l i syntynyt Suomiessa
Alastarossa helmikuun 4 pnä 1888.
Hän on jo v: 1918 j a sen jälkeenkin
toiminut köyhälistön etujen
puolesta sekä kärsinyt vankilassa
luokkakoston uhi-ina. Hän on toiminut
CSJ:n jäsenenä Torontossa ja
Montrealis.sa. Juho Hauvosta suree
sisko Selma Mäkelä Suomessa sekä
laaja tuttavapiiri täällä ja Suomessa.
Hänet haudattiin joulukuun
8 päivänä. McKellarin hautausmaahan
Viiimonsa .Ainon viereen, joka
kuoli viisi vuotta sitten.
L ' -. ' • • :v
! Ei työ kaikki omaa ole. siksipä
I kiitos miestä; mäessä , auttaneille
j ja ilmoituksia lehtiin antaneille,
i Hyvää uutta vuotta kaikille, sodat
j ja sorto poi.s- tunnuksella. — N.
Länsi-Saks^ lisännyt
tuoiltlaäh khddesiasta
B o n i t — Länsisaksal&incn Neue
fthern-Zeitung on julkaissut tietoja
konnin aktiivisista kaui^ayhteyksistä
Rhodesian i^tuvaltroon. Kuluvan vuoden
ensimmäisten kuuden kuukauden
aikana nousi Länsi Saksan Rhodesian-tuonninv
arvo 100 miljoonaan markkaan.
Rhodesian kuparin tuonti jopa
kasvoi vuoden 1964 40 miljoonasta tonnista
60 miljoonaan to.iniin päättyvän
vuoden ensimmäisten 10 kuukauden
aikana.
"Pakkotoimenpiteet Rhodesiaa vastaan
merkitsisivät iskua myös Saksan
liitlötäsavallalle", huomauttaa
Neue Rhein-Zeilung.
— Ihmisen työ on osa häntä itseään:
nähdessäsi miehen työn, voit
sanoa, millainen hän itse on;
Orrison Swett Marden.
Sjrrästf.smTen ja kaivaten ilmoi-tatnitte.
että tiVzs vaimoni Ja
hellä äitinune
H^ndriika
Halminen
1930 Ford B!vd-, Windsor. Ontario,
kuoli Riverviev-sairaalassa Wind-sorissa,
Ont, maanantaina. Joillakaan
19 pnä 1966, 75 vuoden ikäisenä.
Hän oli 5yntyn>-t Bääkky-lässä;.
Suomessa, vuonna 189L Asunut
WindsorLssa 42 vuotta.
. Lälilnnä suremaan jäi hänen
miehensä .Sulo Windsorissa,, kolme
tytärtä^ mrs. Mary Koski Detroitissa,
mns. Lempi Helin, Birminir-ham,
Mich. ja mrs. Edward (Laura)
Nyholm, Windsor. Ont. ylwi
veli, Henry Kähkönen Suomessa
ija yksi sisko, nur. Anna Mustonen
Suomessa sekä kahdeksan
lastenlasta ja 16 lastenlastenlasta.
Hautaus toimitettiin. Andersonin
hautaustoimistosta, 895' Ouel-lette
Ave.. Windsor, Ont., joulukuun
22 pnä klo 11 aamupäivällä
VVindsor Grove - hautausmaahan.
Ruumiin siunaukesn toimitti pastori
Hennan Burkart.
H E L E N T A K V A I N E N :
(Jatkoa).
KAHDESTOISTA OSA
Kreivi Frontenac oli kotimaassaan Ranskassa
loisteliaalla eläniällään hävittänyt suuret omaisuutensa
ja kun hänelle tarjoutui tiläisuu tulla Ca-nadaan
hallituksen palvelukseeh, otti hän sen toimen;
ilolla "Vastaan. Häs ystävystyi pian La Salien
kanssa, koska he olivat molemmat samariluontoisia,
ylpeitä, kei-skuvia ja kunnianhimoisia. La Salien
ehdotus linnoituksen rakentamisesta Ontarion rari- :
nalle antoi Frontenacille. mahdollisuuden lujittaa,
omaansa ja Ranskan hallituksen asemaa, sillä oli
selvä, että yhä kiihtyvän kilpailun vuoksi turkis-ostoissa
englantilaisten ja ranskalaisten välillä tällainen
linnoitus oli tarpeellinen.
La Sälle oli piirtänyt; kartan, jonka mukaan
uusi tukikohta päätettiin rakentaa Cataraquin joen
suuhun Ontario-järven rantaan, missä nyt on K i n g stonin
kaupunki. Frontenac lähti matkalle kesäkiiun
alussa y. 1673, niukanäan suuri joukko sotilaita,
metsämiehiä ja monen alan ammattilaisia, joilla
oli kokemusta ja taitoa rakennustöissä. La Salien
hän lähetti St. Lavyrehcen intiaani-keskukseen ja
hänen mukanaan kuninkaallisen kutsun viiden h e i -
nion johtajille lähettää edustajia neuvotteluun ja
tutustumaan kuvernööriin. Retkikunnalla oli sata-kaksikymmentä
suurta kanoottia ja kaksi, ruuhta,
jotka oli maalattu monilla kirkkailla väreillä, ja-^^
jokaisessa kanootissa liehui Raiiskän lippu. Kuukauden
matkan jälkeen he pääsivät Ontario-järvel-le,
Satojen Jcauniiden s^ r t e n ohi pujotteli-tämä
värikäs pitkä laivue, sotaryhmityksessä, sotilaat täysissä
virkapuvuissaan. Kaukana järvellä otti heidät
vastaan irokeesien sotakanootti, jossa oli heimon
arvokkaiia johtajia. He ilmoittivat, että heidlfn kansansa
odottaa matkailijoita Cataraquin''rannalla, ja
he ovat tervetulleita; ^ ^
Perillä he näkivät, että intiaanit olivat jo kotiutuneet
metsän reunaan. Heillä oli mukanaan monia
perheitä, nuotiotulet paloivat ja majat olivat
valmiita. Frontenacin joukkiie pystytti telttansa joen
rantaan ja seuraavana aaniuna, kolmastoista päivä
heinäkuuta, sotilaat ryhmittyivät telttojen äteen,
rummut ja torvet soivat, kutsuen intiaanejai neuvotteluun
ja ottamaan jvastaan-.kirkon-, j a - suuren
valkoisen isän ^siunaus.
Frontenac oli hyvin varustautunut matkalleen.
Hänellä oli mukanaan intiaaneille kaikenlaisia lahjoja.
Lapsille hänellä oli makeisia, naisille kii'k-kaita
kankaita, tupakkaa ja pyssyjä .miehille. Hän
pii loistava puhuja, vaikka hänen täytyikin pi\hua
tulkin välilyksollä. Hän lupasi kaikiJlc heimoille
Ranskan kuninkaan suojeluksen ikuisjksi ajoiksi,
' j o s he puolestaan suostuvat liittolaisiksi, kä^nty-
.vät valkoisen miehen uskontoon j a lähettävät lap-~
sensa kouluun. Koko tämän hyvittelyn päätarkoituksena
oli saada intiaanien suostumus/Ja*' suojelu
uudelle linnoituksielle, jonka rakentaminen oli heidän
matkansa tarkoitus.
Samana päivänä katsottiin linnoitukselle sopiva
paikka ja aloitettiin työt. Suuriia puita kaadettiin,
ojia kaivettiin, aitauksia valmistettiin sellaisella
vauhdilla,; että intiaanit olivat ihmeissään, ja v i i kon
kuluttua ensimmäiset rakennukset olivat vaT-nrtiita.
Frontenac lähetti osan miehistöstä Montrea-.
liiri hakemaan lisää varastoa ja hän itse jäi joksik
in aikas asumaan uuteen linnoitukseen. Kesän
: aikaha useita heimoja- kävi tapaamassa Frontenacia,
ja kaikille hän lupasi kuninkaan suojeluksen, ja
näin hän ystävystyi melkein kaikkien heimojen:
kanssa, jotka asustivat Ontario-järven ympärillä.
Montrealin kauppiaat ja kirkkoherrat suhtautuivat,
epäillen tähän uuteen yritykseen. He olivat
kateellisia, sillä pian he huomasivat, että tämä uusi
asutuskeskus Ontarion rannalla, jos sen sallitaan
kasvaa, tulee vähentämään heidän kauppamahdolli-suuksiaan
intiaanien kanssa.
Ivuultuäan monet uhkaukset ja vaatimukset,
että linnoitus pitää hävittää, La Salle meni Ranskaan
kuninkaan puheille, anoi itselleen omistusoikeutta
linnaan/jonka hän nimitti Fort Frontenac,
sen rakentajan kunniaksi. Hän lupasi rakentaa kirkon
ja-.^.kOulun, kääntää intiaaneja Ranskan alamaisiksi
ja antaa^puolel kaikista kauppavoitoista
kuninkaalle, k u n X a Salle tuli takaisin Canadaan,
oli hänellä omi^tuspaperit linnaan ja kaikkiin maihin
sen yrtipäriHä. Tämä maatila olikin sen ajan
suurin j a arvokkain.
La Salle rakasti yksinäisyyttä ja valtaa. ^Sen
hän saavutti Frontenacin linnassa. Kahden vuoden
aikana ensimmäiset puurakennukset hävitettiin ja
tilalle rakennettiin vahva kivilinnoitus, ja kaikki
maat ympärillä aidoitettiin. Linnassa oli paja, leipomo
ja mylly, kiviseiniin kiinnitettiin yhdeksän
pientä tykkiä ja sotilaat pitivät järjestystä. Y l i
sata eekkeriä maata muokattiin, Montrealista tuot
i in lehmiä, sikoja ja kanoja ja niin alkoi pieni
ranskalainen kylä kasvaa Ontarion rannalle, ja päivän
matkan päässä oli suuri intiaanien asutuskeskus.
La Salle rikastui turkiskaupoilla, mutta se ei
ollut hänen elämänsä päämäärä, hänen mielensä
paloi kauemmaksi, valloitusmatkalle etelään, Ohion
ja Mississippin laaksoon. ^ -^
(Jatkuu) ;
Object Description
| Rating | |
| Title | Vapaus, December 29, 1966 |
| Language | fi |
| Subject | Finnish--Canadians--Newspapers |
| Publisher | Vapaus Publishing Co |
| Date | 1966-12-29 |
| Type | text |
| Format | application/pdf |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| Identifier | Vapaus661229 |
Description
| Title | 1966-12-29-03 |
| OCR text | Mäeit;',PM[-ottelu taininik. lopussa : Geneve.' --C''Suomalainen ammat-tinyrkkeilt} »-'^!!! Mäki kohtaa saksalaisen CÖbH^Rudhof in ensi vuoden alussi' *3SlpJest€ttävässä kevyen välisarjan EM-ottelussa. Päätöksen asiasta teki Euroopan nyrkkeilyl i i t to (EBIT)' Genevessä. E B U : n toi-menpidettli' ennätettiin Suomessa odotella j o ' j o n k i n aikaa, sillä l i i t to ilmoitti aiemmin, että jokin a i ka sitten avoimeksi julistetun sarj a n Euroopan mestaruuden tavoittelijoista Olli Mäki on itseoikeu-; tettu EM-öttellin toinen osapuoli. L-Salksa ilmoitti luistelijansa : Länsi-Saksan luisteluliitto on i l moittanut joukkueen Lahden E M - luistelukisojen esikilpailuihin, jotka pidetään 25: tammikuuta. Saimalla liitto ilmoitti, että niistä luistelijoista, jotka saapuvat esikisoihin, valitaan myös lopullinen joukkue eli ne kaksi luistelijaa, jotka saavat edustaa Länsi-Saksaa E M - luisteluissa. Lahteen saapuva joukkue on nelimiehinen, ja. siihen kuuluvat maan uusi ennätysmies pikamatkalla E r - hard Keller,. Gerd Zimmermann, Peter Breuer ja Herbert Hofl. Joukkue kilpailee 28. ja .29. tammikuuta tapahtuvien EM-kisojen lisäksi 30. tammikuuta Pälkäneellä ja vuoden viimeisenä päivänä Jyväskylässä. Joseph P. Thompson (1957) LTD. HAUTAUSTOIMISTO 100 Cariton st., Toronto, Ontario (Ainoa osoitteemme) B. DAVläON, johtaja Pohelin 924-93G1 L I l d l T E O "KukkasovHelmatnme erikoisalamme' Puhelin HU. 5-2918 OlpmmB muuttaneet: 1695 Biayview Avenue (Lähellä EgUntonia.) T Ö R 0 N T 0 , O ? I T ; Ottelupaikasta ei vielä kuitenkaan ole tietoa, mutta saattaa oUa, että miehet kohtaavat toisensa Frankfurtissa tammikuun viimeisenä päivänä. Saksalainen nyrkkei-lypromottori Joachim Göttert on ainakin tehnyt edellä mainitun kaltaisen tarjouksen ottelun järjestämisestä. Luonnollisesti myös Helsinki on ehdolla ottelupaikaksi, mutta saattaa olla, että kannppai-lu toteutuu Frankfurtissa, kertoi S A L : n promoottori Heikki Puustinen sunnuntaina. Samassa ammattilaisillassa on tarkoitus suorittaa ilmeisesti myös toinen EM-ottelu, sillä E B U : n päätöksen mukaan saksalainen K a r l Mildenberger kohtaa raskaansarjan mQstaruusottelussa Italian Piero Tomasonin. Muut E B U : n kokouksessaan päättämät mestaruuskamppailut mannermaalla ovat: Kärpässarja: Rene Libeer Ranska — Fernando Atzori Italia. Kääpiösarja: Mimoun Ben A l i Espanja — Alan Rudkin Englanti. Höyhensarja: Howard Winstone Englanti — Yves Desmarets Ranska. 'Kevytsarja: Börje Krogh Tanska I — Maurice, CuUen Englanti. Kevyt välisarja: Conny Rudhof Saksa — Olli Mäki Suomi. Välisarja: Jean Josselin Ranska —' Carmelo Bossi Italia. Kevyt keskisarja: Sandro Maz-zinghi Italia — Jean Baptiste Holland Ranska. Keskisarja: Nino Benvenuti Italia Luis Folledo Espanja. Raskas keskisarja: Piero del Papa I t a l i a— Vittorio Saraudi Italia Raskassarja: Karl Mildenberger Saksa — Piero Tomasoni Italia. Algoma Steelin lakosta ja pakkolomautuksista Säult Ste. Marie. — Algoman terästehtaan muurarien No. 29 p a i kallisosaston (Bricklayers, Masons and Plasteres International Union) jäsenet, yhteensä noin, 80, jotka työskentelevät terästehtaalla, menivät lailliseen lakkoon lauantaina joulukuun 17 päivänä, kello 11 illalla, koska heidän työehto-sopimuksensa loppui viime heinäkuun 3L päivänä. Hallituksen sovittelija on ollut täällä kaksi eri kertaa, mutta uutta työehto-sopimusta ei ole saatu aikaan. Sitten tuli vielä ^suurena yllätyk^ senä se, kun terästehtaan veturin-kuljettajat j a junamiehet, (Brother-hood of Locomotive Firemen and Engineers paikallisosasto N. 606 sekä Brotherhood of Itailroad Trainmen paikallisosasto No. 61I) joita on noin 200 jäsentä kahdessa osastossa, rupesivat kannatus-lakkoon sunnuntaina, koska heidän palkkaneuvottelunsa ovat myöskin karisti muut kannoiltaan ja teki taivalta ylhäisessä yksinäisyydessään. Hän on ainoa juoksija, joka on alittanut 27 minuuttia kuudella maililla. Viimeinen kierros sujui 62,1 sekunnissa, mutta M E jäi l u pauksista huolimatta rikkomatta. Ron Clarlce jälleen herra ja ylhäisyys Melbourne. — Australian juoksijaihme Ron Clarke alitti viime viikolla Melbournessa toisen kerran elämässään 27 minuutin haamurajan kuuden mailin juoksussa. CHarke päätyi soolojuoksussaan lop-puaikaan 26.52,0, joka uupuu viisi sekuntia hänen omissa' nimissään Olevasta maailmanennätyksestM. Kenian Neftali Kemu joutui lääkärin määräyksestä jäämään pois kilpailusta. Puolimatkassa Glarke • . • • • imia sanan romaaneissa ff DOROTHY EDEN: 320 SIVUA - HINTA SID. $4.60 Ennen avioliittoaan Guyn; Ravenscroftin linnanherran käiissa. kaunis Bella oli Uman omaa syytään tulliit sekoitetuk.si koko 18()0-luvun Lontoota järkyttäneeseen skandaaliin ja joutunut Sisarensa kanssa nuoria tyttöjä turinottomastihyvällcseen käyttävän rikolllsjoukoh käsiin. Vain Guy uskoo Belliari kertomuksen ja ottaa sisarukset suojelukseensa., ; "Juoskaa, älkää kävelkö,; lähimpään kirjakauppaan. Takaäinme .että vietätte hehkeä salpaavan lukuillaji r - ja viimeisen sivuiijälkseen jännityksenne laukeaa rentoiittavasti ennen "unen tuloa", kirjoittaa Boston Globe tästä suursuosion saaneesta romaanista^ -VICTORIA: HÖDT: .• • SEITSEMÄS NEITSYT 323 SIVUA - HINTA SID. $4.65 • Kuuluisan tekijän jännittävä romaani mökin tytöstä, joka raivaa tiensä aatelislinnan .valtiattareksi. lÄgendan mukaan kutisi luostarin noviisia ja yksi nunna olivat hai-raiiturieet, ja rängaistuk.seksi noviisit muuttuivat kiviksi ja nunna muurattiin elävänä luostarih^selnään. DAVID BEATY: ; ,-" SEIREENIN LAULU 243 SIVUA . HINTA SID. $4.65 •Anne Cprby tapaa miehensä, englantilaiaen, lentoyhtiön päälentäjan. alaisilleen järjestämillä cocktail-kutsuilla nuoren lentokapteenin Philip . Mäthesonln ja tuntee voimakasta vetoa häneen. Jo harmaantuva aviomiies tarkkailee mustasukkaisena nuorta säteilevää vaimoaan. THERES.\ CHARLES: AINOA RAKKAANI 230 SIVUA HINTA SID. $4.25 Jännittävä ja luinoava tarina tytöstä, joka uud-enlaisena naisena, uusin kasvoin läliti etsimään menneisyyttään ja rakastettuaan. HALLDOR KILJAN LAXNESS: ^LKA VALKA 395 SIVUA"" - HINTA SID. $3.25 Viheliäinen kalastajakylä tunturien katveessa. Miten sellaisessa paikassa eletään? Ja kuinka kuollaan?.Mitkä Ilot jä surut elänevät noiden toimmfelddri ö^jytuijujen yntpärillä? — 1 ^ tämä kylä tunnetaan kaikkialla, samoin nuori tyttö Salka Valka. joka ankeissa oloissa kasvaa rakkauteen, .sankaruuteen, kohtaloonsa. I^aikki on suurta tässä teoksessa. MARGARET KENNEDY: CAROLINE /./.T.!,;' Kertomus ystävyydestä 290 SIVUA - HINTA SID. $3.25 "Caiiollne'' on" hilpeä englantilainen ajanvieteromaani, Jolla on va-kav4tkit), puoleasa. sillä kirjailija on halunnut antaa lukijalle viihteen lcma.s?;j.myös ajattelemisen aihetta. Se vie meidät monenlaisiin maailmoihin, monenlaisten ihmisten pariin. Se on kertomus Ihmissuhteiden moninaisista vivahteista: ystävyydestä, rakkatidesta, toveruudesta. ' Tilatkaa osoitteella: VAPAUS PUBLISHING CO. LTD. P. 0.'.'fiÖx 69 Sudbury, Out. Soon kuirtumisia Sault Ste. Marie. — Uutta vuotta odotellessa tuli mieleeni kirjoittaa muutamia rivejä tämän paikkakun. nan. asioista. Täällähän kuuluukin nyt vähän yhtä ja toi.sta kun, Algo-ma. tei'ästehtaalla alkoi tämän kuun 17 pnä muurarien lakko. Heitä on vain 80 miestä, jotka kuuluvat muurarien union No. 29 paikallisosastoon. He jäi*jestivät lakkovahdin-nan kun eivät saaneet yhtiöltä tyydyttävää va.slausta ; palkankprotu.s. vaatimukseensa. Siitä johtuu, että nyt on 5,000 työläistä työttömien armeijassa ja lisää voi joutua. Siihen ainakin viittaavat työmailta ja työnantajilta saadut lausunnot. Tämän seudun työläiset saivat siis odottamattoman joululahjan. Mutta kun syventyy näitä asioita tarkastamaan niin .silloin tulee mie. leen yhtä ja toista j a ainakin näin sivustakatsojan mielestä näyttää; et tä eiköhän vain syy ole löydettävissä syvemmältä eikä ainoastaan s i i . tä 80 muurarin palkankorotusvaatimuksesta. S i l l e yhtiölle ei sellai sien pienen miesmäärän palkankorotus olisi merkinnyt juuri mitään/ Näyttää siis siltä, että tlihansien muiden työläisten lomauttaminen johtuu loppukädessä jbistakinmuiS: ta syistä. Yhtiölle tuntuu auenneen Siihen hyvä tilaisuus kun sai muUr rarien lakon nimissä pahna työläi-sensä pakkolomalle. Tuo samainen lomauttaminen tulee vaikuttamaan ympäristön liikkeitten joulumyynj teihin hyvinkin Jamaannuttavasti, sillä nyt jo kuullaan valituksia, että tavarat eivät menekään odotetusti kaupaksi — ja että jo aikaisemminkin mj^tyä tavaraa on palautettu takaisin. ; Monet perheen huoltajat, jotka ovat saaneet olla työssä vasta pie^ nen aikaa, olivat tehneet ostoksiaan siinä hyvässä uskossa, että mak^ setaan ne ostokset ensi vuonna, k u ten on mainoksissa kehoitettu. Mutta pakkolomautuksen takia ei olekaan toivoa maksujen •suorittamisesta. Asiaa pahentaa vielä se, kun kukaan ei, tiedä kauanko he joutuvat elämään sen pienen työttömyysvakuutuksen turvissa. Siksi on tietenkin tavaroita viety takaisin. Muuten on meillä ollut täällä oikein sievää j a kaunista talvea. Luntakaan ei ole vielä paljon tullut e i kä liioin pakkasista ole jouduttu kärsimään tällä ympäristöllä. Superior-järvi lainehtii vielä vapaana, ettei ole voinut kalaankaan mennä, vaikka mieli olisi tehnyt. Olisi pitänyt uudeksi vuodeksi saada ainakin tuoretta kaiaa, mutta nyt näyttää, ettei uudeksi vuodeksi vielä jäätä s a a d a — - e i ainakaan Superior-järveen. No, jos nyt jätetään toiseen kertaan j a toivotaan hauskaa uuttavuotta jjehtemme kaikille lukijoille ^ ja sinne toimitukseen, toinrtitta-j i l l e — S-nen. Rakentajat! IfelltE saatte katkenlAttl* - rmkennnstaiiMil». THUNDEIt BAY LUMBER (ft>BT WILUAM) LTD. HENKILÖKUNNAN ÖMISTAV . HENKILÖKUNNAN JOHTAMA "Kuuluisa palvelustaan" Pnhelln «23-7469 S16 SiniMon St. Fort WIlllaiD sovittelun alaisena Algoma teräs-yhtiön kanssa.. . Algomari teräsyhtiö oli pakotettu sulkemaan eri osastoja. Niinpä maanantaiaamuun mennessä oli jo pysähdyksissä masuunit (Blast Pur-naces ' öperT Hearts) sekä monia muut^ osastoa^ koska muurarit seisoivat lakkovahdtssa yhtiön porttien ulkopuolella. Muurarien unionin erSs virkailija antoi tietää, että unionin puolesta ei anneta ^ läkkoavustuäta muurareille, ko^ka heillä on säännöt, että 75 prosenttia koko tämän kaupungin muurareistaT)itää lakr koutua ennenkuin heidän' unioninsa antaa lakkoavustusta ja näitä lakkolaisia ei ole .kun nämä 80 terästehtaalla työskentelevää muuraria. . Tiist^ai-iltaan mennessä oli pakr kolomautettu jo y l i 1500 ja lukumäärä lisääntyy joka päivä. Y h tiön antamien tietojen perusteella, tulee pakkolomautetuksi ensi per-jantai- iltaan mennessä suurin osa yhtiön kahdeksasta tuhannesta työläisestä, mukaanlukien konttori-työläisiäkin. Terästehtaan muurarit vaativat yksivuotisen työehto-sopimuksen se"kä 50 sentin lisäyksen tuntipalkkaansa, kaksinkertaisen palkan lauantai- ja sunnuntaityöstä, että heidän palkkansa nousisi samalle tasolle kuin on terästehtaan muurareilla Hamiltonissa. Mutta Algoma teräsyhtiö on antanut tietää, että heillä on seitsemän päiväinen työviikko, eikä s i ten" kannata maksaa kaksinkertaista palkkaa lauantaista ja sunnuntaista. Yhtiö tai*josi kolmen vuoden sopimusta luvaten korottaa tuntipalkkoja seuraavasti; ensimmäiselle so^ pimusvuodclle 31.2 senttiä, toi.sel-le 16 senttiä, ja kolmannelle 13.2 tunnille. Multa muurarit eivät ole vielä .suostuneet siihen. Terästehtaan $175 miljoonan laajennustöihin osallistuu kuusi eri urakoitsijaa, mutta kun viime maanantai aamuna, joulukuun 19 päivänä ilmoittautui vajaa kymmenen miestä rakennustöihin, niin urakoitsijat sanoivat, ettei sillä miesmäärällä mitään työtä voida suorittaa ja laittoivat loputkin joululomalle.- Algoma Central Railwayn eräs vii-kailija sanoi, että tämän viikon perjaritaihin mennessä tullaan pak-kolomauttamään noiji 110 rautätie-työläista, koska Wawassa oleva A l goma Steelyhtiön rautakaivanto on kokonaan pysähdyksis.sä. Sieltä kuljetettiin 95 vaunullista rautamalmia Soon "terästehtaalle päivittäin. Wawassa on :pakkolomautettu 700 työläistä. \"/ International Brotherhood of Pulp, Papermill Workers unionin pi-esidentti antoi haastattelun paikalliselle sanomalehdelle, että hänen unioninsa tulee auttamaan muurareita sadoilla dollareilla ja hänen toivomuksensa piisi, että Ottaisivat tämän huomioonsa ja antaisivAt avustusta. . Pakkolpmautetut henkilöt tule-, yat- saamaan työttömyysvakuutusta —- yksinäiset saavat 27 dollaria viikossa ja perheelliset • 36 dollaria viikcssa, joka on. vähän apuna, vaikka mahdollisesti isommi<>sa perheissä joiidutaan Ostamaan halvempaa ruokatavai-aa. Jotkut apartmenttitalojen omistajat ovat sitä mieltä, ettei heillä ole varaa antaa asukkailleen luottoa, jos he eivät voi maksaa vuokraansa. Mahdollisesti he muuttavat mielensä ja antavat lakkolaisille mahdollisuuden pitää huoneistonsa ainakin talven ajan. : Finanssiyhtiöt ja pankit ovat antaneet yrnmärfää, että ne eivät t u le lakkolaisia painostamaan jos he suorittavat lainojensa kOrkpmäksut ajallaan ja takaisin työhön päästyään huolehtivat maksuistaan säännöllisesti. Osa pakkolomautetuista on sitä mieltä, että on väärin kiin heidän täytyy olla pois töistä ainoastaan 80 miehen takia, m u t t a jotkut . taas sanovat, että tämä ori meille hyv^ää oppia, että henkilöt, j o i l la on vakituinen työ muistaisivat vähän säästää, sillä voi sattua omalle kohdalle että on pakotettu menemään lakkoon. Onnellista uutta vuotta toivotamme kaikille lakkolaisille ja heidän perheilleen. Soolatnen Kaiku-kudfolla hyvä konseriti Joulu tuotti taas lisämenoja, .varsinkin sellaisille, joilla on lapsia, Ikun heille täytyy ostella lahjoja. Vieläpä muutamat aikuisetkin harrastavat lahjojen vaihtamista tois-itensa kanssa. Vaikeaa se on niistä ; vanhoista tavoista luopuminen. • ,•« •• • *. Kaikua-kuoron joulukonsertissa 16 pnä oli paljon hyvää ohjelmaa. ; Ensiksi kuoron esitettyä 0'Canadan. ;kuulfmme lisäksi kolme kaunista ilaulua: Maljani juo's. Syksyn lehdet ja Aurinkolaulu. H. Ekroos esitti hanurillaan pari kappaletta, runon lausui Meri Laakso ja ensi kersan haalilliamme kuulimme Jenny Mertsonin esittävän soololaulua, josta yleisö piti^ antaen hänelle -raikuvat kättentaputukset. Kiitos Jenny, toivotamme toistekin tule-, maan ohjelman lisäyksellä avustamaan. Häntä säesti mrs. MeCor-mick. Wm. Laine sitti kaskuja ja sen jälkeen Keho orkesteri esitti onnistuneesti: Lauluin ja soinnuin, Syysmietteitä ja Dusk tango. Väliajan jälkeen kuoro ja orkesteri yhdessä esittivät: Kalinka ja Merelle. Joulun tuntua lisäsi naisten esittämänä laulu: Hiljaa, hiljaa, joulun kellot kajahtaa . . . Viulusoolon, esitti taidokkaasti Reino Ojala. Sitte*! kuulimme ihanaa soololaulua Elma Anttilalta. Kiitos Elma, kun tulit rikastuttamaan ohjelmaamme. Häntä säesti Maril yn Hillberg, kuoromme ^ apulaisjohtaja. Ikävä kyllä kun hän ei ehtinyt osallistua kuoron esityksiin, koska hän työesteiden takia pääsi vasta myöhemmin tulemaan haalille. Mandoliinisoolon esitti uusi kuorolaisemme Lauri Lahtinen. Lopuksi Yrjö ja Veli esitti pari meksikolaista laulua meksikolaisiin pukuihin puettuina j a s i i hen kuului myös isot nenät. Sitten siirryttiinkin yleiseen tanssiin Eeho-orke.sterin soitellessa. Kiitos kaikille ohjelman esittäj i l l e sekä' yleisölle kannatukse-sta, sillä juhlien järjestäjille se on parhain kiitos kun yleisö täyttäisi haa^ Iin ääriään myöten. • ••••«•••.•,• Nyt tä.s.sä lopussa vain huomautan siitä uudenvuoden kabaretista. joka on tämän vuoden viimeisenä iltana haalilla 316 Bay St. alkaen kello 7 illalla. Sisäänpää.sy on vain $1.00. Siellä tulee olemaan hauskaa kaikille odottaessaan uutta vuotia. Tervetuloa. Kaiku-kuoron puolesta toivotan k a i k i l l e ; lukijoille oikein hyvää uutta vuotta; Ja kuorolajsille; muistutan, että harjoitukset alkavat taas tammikuun 4 pnä. siis keskiviikko i l t a n a ' k e l l o 7.30. Uusia laulajia toivotiaan tulevan kupropn mukaan entisten laulajien lisäksiUi-— Lyyli. Torstaina, jculuk. 29 p. — Thursday, Dee. 29, 1966 Sivu 3 S U d M E H uujrsiA Helsinki — (Suomi-Seura) — Aänioikeusikäi^Jaa alennetaan vuo. deUa Äänioikeusrajan alentamista nykyisestä 21 vuodesta 20' vuoteen' on harkittU' vaalilain uudistamiskomiteassa, joka jättää mietintönsä ensi maaliskuun loppuun mennessä Tarkoituksena on tiettäväsiti sopeuttaa äänioikeusikäraja kaikissa Pohjoismaissa — myös Suomessa — parhaillaan harkittavana olevaan täysi-ikäisyysrajaan, joksi on suunniteltu 20 vuotta nykyisen 21 vuoden asemesta. (HS)^. KOTIMAASSA ETSITÄÄN ^ Martta Johanna Salo o.s. Koso-nen, synt. 11. 2. 1911 Lappeenrannassa, on paikkakunnalta poissaolevana Lappeenrannan seurakun nan kirkonkirjoissa. Vihitty 6. 8. 1933 Paul Walter Salon kanssa, synt. lo. 7. 1912 New Yorkissa. V i l j o Kenneth Anttila synt 25. 2. 1919 AVoreester Mass, USA. on kiVkonkirjoilla poissaolevana Lap. peenrannassa. Vanhemmat Hanna Anttila o.s. Lappi synt. 1. 1. 1891. Suomenjoella, kuollut. 5. 3. 1953. Kirkonkirjoissa merkintä "Amerik. kaan 16.' lo. 1911." Vihitty Ameria, kassa 8. 12. 1916 V i l j am Johan Anttilan kanssa. mitfa Mfatilda Hulkkonen o.s Ko- ^oHen, synt, 28. 9. 1912 Lappeen-ratonasisa ja kirkonkirjoilla Hel&in-gissä poissaolevana. Muuttanut H e i . singistä 25. 5. 1950 Lappeenrantaan, jonne ei ole saapunut. Edellämainittuja henkilöitä tai henkilöitä, jotka heistä jotain tietävät, pyydetään ottamaan yhteys iSuomi-Seuräan osoitteella Mariankatu 8; Helsinki 17, Finland. Helsingissä 16. joulukuuta 196S^ SUOMI-SEURA r.y. Eugene Pele^son/ omistaja SUOMfeA PUHUVAT AJURIT Puh. DI 5-5461 122 S. Cumberland St. Port Arthur Ontario Milloin hyvänsä tarvitsette ruokatavaraa, lihaa tai miesten vaatetusta, ostakaa ne osuuskaupastanne International Co-Op Stores Ltd 176 S. Algoma 8tr—t Port Arthur, Onlarlo Toronton kuulumisia Toronto. — Uudenvuoden kaba retti on lauantaina 31 pvn iltana Don haalilla alkaen 7. 30 i l l a l l a. Finlandia kuoron harjoitukset alkavat keskiviikkona tammik. 4 pvn iltana kello 7.30. Uudet j a entiset ovat tervetulleita, sillä suuria juhlia tulee ensi kesänä, siksipä tehkäämme. kuorostammie, oikein suuri ja voimaka.s, jonka laulut harjoitetaan ääi*immäi.sen hyviksi. Juho n;iuvonen tuli McKellaris-ta vierailulle tänne Torontoon, jossa kuoli äkkiä joulukuun 4 pvn aamuna. Hän o l i syntynyt Suomiessa Alastarossa helmikuun 4 pnä 1888. Hän on jo v: 1918 j a sen jälkeenkin toiminut köyhälistön etujen puolesta sekä kärsinyt vankilassa luokkakoston uhi-ina. Hän on toiminut CSJ:n jäsenenä Torontossa ja Montrealis.sa. Juho Hauvosta suree sisko Selma Mäkelä Suomessa sekä laaja tuttavapiiri täällä ja Suomessa. Hänet haudattiin joulukuun 8 päivänä. McKellarin hautausmaahan Viiimonsa .Ainon viereen, joka kuoli viisi vuotta sitten. L ' -. ' • • :v ! Ei työ kaikki omaa ole. siksipä I kiitos miestä; mäessä , auttaneille j ja ilmoituksia lehtiin antaneille, i Hyvää uutta vuotta kaikille, sodat j ja sorto poi.s- tunnuksella. — N. Länsi-Saks^ lisännyt tuoiltlaäh khddesiasta B o n i t — Länsisaksal&incn Neue fthern-Zeitung on julkaissut tietoja konnin aktiivisista kaui^ayhteyksistä Rhodesian i^tuvaltroon. Kuluvan vuoden ensimmäisten kuuden kuukauden aikana nousi Länsi Saksan Rhodesian-tuonninv arvo 100 miljoonaan markkaan. Rhodesian kuparin tuonti jopa kasvoi vuoden 1964 40 miljoonasta tonnista 60 miljoonaan to.iniin päättyvän vuoden ensimmäisten 10 kuukauden aikana. "Pakkotoimenpiteet Rhodesiaa vastaan merkitsisivät iskua myös Saksan liitlötäsavallalle", huomauttaa Neue Rhein-Zeilung. — Ihmisen työ on osa häntä itseään: nähdessäsi miehen työn, voit sanoa, millainen hän itse on; Orrison Swett Marden. Sjrrästf.smTen ja kaivaten ilmoi-tatnitte. että tiVzs vaimoni Ja hellä äitinune H^ndriika Halminen 1930 Ford B!vd-, Windsor. Ontario, kuoli Riverviev-sairaalassa Wind-sorissa, Ont, maanantaina. Joillakaan 19 pnä 1966, 75 vuoden ikäisenä. Hän oli 5yntyn>-t Bääkky-lässä;. Suomessa, vuonna 189L Asunut WindsorLssa 42 vuotta. . Lälilnnä suremaan jäi hänen miehensä .Sulo Windsorissa,, kolme tytärtä^ mrs. Mary Koski Detroitissa, mns. Lempi Helin, Birminir-ham, Mich. ja mrs. Edward (Laura) Nyholm, Windsor. Ont. ylwi veli, Henry Kähkönen Suomessa ija yksi sisko, nur. Anna Mustonen Suomessa sekä kahdeksan lastenlasta ja 16 lastenlastenlasta. Hautaus toimitettiin. Andersonin hautaustoimistosta, 895' Ouel-lette Ave.. Windsor, Ont., joulukuun 22 pnä klo 11 aamupäivällä VVindsor Grove - hautausmaahan. Ruumiin siunaukesn toimitti pastori Hennan Burkart. H E L E N T A K V A I N E N : (Jatkoa). KAHDESTOISTA OSA Kreivi Frontenac oli kotimaassaan Ranskassa loisteliaalla eläniällään hävittänyt suuret omaisuutensa ja kun hänelle tarjoutui tiläisuu tulla Ca-nadaan hallituksen palvelukseeh, otti hän sen toimen; ilolla "Vastaan. Häs ystävystyi pian La Salien kanssa, koska he olivat molemmat samariluontoisia, ylpeitä, kei-skuvia ja kunnianhimoisia. La Salien ehdotus linnoituksen rakentamisesta Ontarion rari- : nalle antoi Frontenacille. mahdollisuuden lujittaa, omaansa ja Ranskan hallituksen asemaa, sillä oli selvä, että yhä kiihtyvän kilpailun vuoksi turkis-ostoissa englantilaisten ja ranskalaisten välillä tällainen linnoitus oli tarpeellinen. La Sälle oli piirtänyt; kartan, jonka mukaan uusi tukikohta päätettiin rakentaa Cataraquin joen suuhun Ontario-järven rantaan, missä nyt on K i n g stonin kaupunki. Frontenac lähti matkalle kesäkiiun alussa y. 1673, niukanäan suuri joukko sotilaita, metsämiehiä ja monen alan ammattilaisia, joilla oli kokemusta ja taitoa rakennustöissä. La Salien hän lähetti St. Lavyrehcen intiaani-keskukseen ja hänen mukanaan kuninkaallisen kutsun viiden h e i - nion johtajille lähettää edustajia neuvotteluun ja tutustumaan kuvernööriin. Retkikunnalla oli sata-kaksikymmentä suurta kanoottia ja kaksi, ruuhta, jotka oli maalattu monilla kirkkailla väreillä, ja-^^ jokaisessa kanootissa liehui Raiiskän lippu. Kuukauden matkan jälkeen he pääsivät Ontario-järvel-le, Satojen Jcauniiden s^ r t e n ohi pujotteli-tämä värikäs pitkä laivue, sotaryhmityksessä, sotilaat täysissä virkapuvuissaan. Kaukana järvellä otti heidät vastaan irokeesien sotakanootti, jossa oli heimon arvokkaiia johtajia. He ilmoittivat, että heidlfn kansansa odottaa matkailijoita Cataraquin''rannalla, ja he ovat tervetulleita; ^ ^ Perillä he näkivät, että intiaanit olivat jo kotiutuneet metsän reunaan. Heillä oli mukanaan monia perheitä, nuotiotulet paloivat ja majat olivat valmiita. Frontenacin joukkiie pystytti telttansa joen rantaan ja seuraavana aaniuna, kolmastoista päivä heinäkuuta, sotilaat ryhmittyivät telttojen äteen, rummut ja torvet soivat, kutsuen intiaanejai neuvotteluun ja ottamaan jvastaan-.kirkon-, j a - suuren valkoisen isän ^siunaus. Frontenac oli hyvin varustautunut matkalleen. Hänellä oli mukanaan intiaaneille kaikenlaisia lahjoja. Lapsille hänellä oli makeisia, naisille kii'k-kaita kankaita, tupakkaa ja pyssyjä .miehille. Hän pii loistava puhuja, vaikka hänen täytyikin pi\hua tulkin välilyksollä. Hän lupasi kaikiJlc heimoille Ranskan kuninkaan suojeluksen ikuisjksi ajoiksi, ' j o s he puolestaan suostuvat liittolaisiksi, kä^nty- .vät valkoisen miehen uskontoon j a lähettävät lap-~ sensa kouluun. Koko tämän hyvittelyn päätarkoituksena oli saada intiaanien suostumus/Ja*' suojelu uudelle linnoituksielle, jonka rakentaminen oli heidän matkansa tarkoitus. Samana päivänä katsottiin linnoitukselle sopiva paikka ja aloitettiin työt. Suuriia puita kaadettiin, ojia kaivettiin, aitauksia valmistettiin sellaisella vauhdilla,; että intiaanit olivat ihmeissään, ja v i i kon kuluttua ensimmäiset rakennukset olivat vaT-nrtiita. Frontenac lähetti osan miehistöstä Montrea-. liiri hakemaan lisää varastoa ja hän itse jäi joksik in aikas asumaan uuteen linnoitukseen. Kesän : aikaha useita heimoja- kävi tapaamassa Frontenacia, ja kaikille hän lupasi kuninkaan suojeluksen, ja näin hän ystävystyi melkein kaikkien heimojen: kanssa, jotka asustivat Ontario-järven ympärillä. Montrealin kauppiaat ja kirkkoherrat suhtautuivat, epäillen tähän uuteen yritykseen. He olivat kateellisia, sillä pian he huomasivat, että tämä uusi asutuskeskus Ontarion rannalla, jos sen sallitaan kasvaa, tulee vähentämään heidän kauppamahdolli-suuksiaan intiaanien kanssa. Ivuultuäan monet uhkaukset ja vaatimukset, että linnoitus pitää hävittää, La Salle meni Ranskaan kuninkaan puheille, anoi itselleen omistusoikeutta linnaan/jonka hän nimitti Fort Frontenac, sen rakentajan kunniaksi. Hän lupasi rakentaa kirkon ja-.^.kOulun, kääntää intiaaneja Ranskan alamaisiksi ja antaa^puolel kaikista kauppavoitoista kuninkaalle, k u n X a Salle tuli takaisin Canadaan, oli hänellä omi^tuspaperit linnaan ja kaikkiin maihin sen yrtipäriHä. Tämä maatila olikin sen ajan suurin j a arvokkain. La Salle rakasti yksinäisyyttä ja valtaa. ^Sen hän saavutti Frontenacin linnassa. Kahden vuoden aikana ensimmäiset puurakennukset hävitettiin ja tilalle rakennettiin vahva kivilinnoitus, ja kaikki maat ympärillä aidoitettiin. Linnassa oli paja, leipomo ja mylly, kiviseiniin kiinnitettiin yhdeksän pientä tykkiä ja sotilaat pitivät järjestystä. Y l i sata eekkeriä maata muokattiin, Montrealista tuot i in lehmiä, sikoja ja kanoja ja niin alkoi pieni ranskalainen kylä kasvaa Ontarion rannalle, ja päivän matkan päässä oli suuri intiaanien asutuskeskus. La Salle rikastui turkiskaupoilla, mutta se ei ollut hänen elämänsä päämäärä, hänen mielensä paloi kauemmaksi, valloitusmatkalle etelään, Ohion ja Mississippin laaksoon. ^ -^ (Jatkuu) ; |
Tags
Comments
Post a Comment for 1966-12-29-03
