1959-01-29-03 |
Previous | 3 of 4 | Next |
|
small (250x250 max)
medium (500x500 max)
Large
Extra Large
large ( > 500x500)
Full Resolution
|
This page
All
|
Hulda Sivusen muistoll( Kuoleman kolkko vieras on käy-ynyt' ahkeraan Timminsin suomalais- •ten .-keskuudessa;Tammikuun • 19 pnä saimme ;kuulla' tuon - ikävän vieraan käynnistäi ja tällä kertaa se oli vienyt mukanaan Huldan^ > Kun ajattelen Huldan pois menoa, niin: minusta tuntuu, ;että hän ei kuollutkaan; hän vain nukkui. Nukkumasta hänen elämäntoverin-sa Ilmari hänet löysi aaniuhetkellä. Hoito-ruokalan edelleen kasvanut Port Arthur. — Lehden^ tässä numerossa julkaistaan toisessa paikassa täkäläisen Hoito Kulutus- Ruokalan tilikerrohius viime t^uodetta. Se toteaa liikkeenvaih-don ja palveluksen yhä kasvaneen kuluneen vuoden ajalla verrattuna edelliseen' vuoteen. Tässä yhteydessä voidaan mainita, että Hoito on nyt 40 vuoden ikäinen. Sen perustamishankkeisiin ryhdyttiin jö keväällä v. 1918, mutta varsinaiseen palvelukseensa liike avautui elokuussa, 1918. Alkuunpanijat suunnittelivat sen virallisesti osuustoimintapohjalle. Osakkeita ulosantaessa ne kuitenkin muutettiin rahoitus-lainkaupongeilc-si ja liikkeen toimintaluonne määriteltiin kulultajain ravintolaksi siten, että vakinaisten voittojen ansioista tehdään -aina parannuksii hinnoissa ja palveluksessa. Kokouksiin saa osallistui? kaikki vakituiset ruokailijat. Nyt kun Hoito on tullut 'miehen ikään' muistelen vielä, että ollessq; ni ensimmäisenä liikkeenhoitajana 8 kuukauden ajan. Se saatiin heti \ ensimmäisellä tilikaudella voittoa' tuottavaksi. Mutta liikkeenvaihto pii vielä pieni ja tehtävien vuoksi täytyi lähteä "suuremmille työmaille". Sen jälkeen on vaihtunut liikkeenhoitajia moneen kertaan, ka;'> immin toimessaan oli G. Hellman. Nykyinen liikkeenhoitaja on E . Ikonen- Tuhansia tyttöjä ja emäntiä on näiden vuosien ajalla ollut liikkeen | palveluskunnassa ja varsinkin viime vuosien ajalla pääasiassa äsken siirtolaisina tänne tulleita, joille kielivaikeuksien \-uoksi on vaikeampaa muualla työn saanti. Tämän kirjoittaja yhtyy nykyisen johtokunnan ja palveluskunnan kanssa toivomukseen, että yhä suuremmat joiikot tulisivat huomaamaan oman etunsa mukaisesti kannattaa omaa liikettään. — ATH Ehkä hän oli niin ,väsynyt, ettei jaksanut enää herätä elämän aamuun. Hyvin pian olisi Hulda täyttänyt 70 vuotta Elonsa vuodet, joka hänet tarkemmin tunsi, hän eli ja toimi miehensä Ilmarin ja poikansa Vilhon ja heidän yhteisen kotinsa hyväksi. / Myöskin Suomalaisessa Järjestössä Hulda suoritti täyden päivän työn ahertaen näkymäitömäliä, mutta hyvin tärkeällä paikalla vuodesta toiseen. Kukapa, ^okä on osallistunut Timrainsiri näyttämö toimintaan, ei muistaisi häntä näyttämön puvuston hoitajana? Hän nunsi koko näytelmävai-astoin ja lukemattomat ovat ne"-tunnit, joita hän oli istunut neulomakoneen ääressä- korjaillen vanhoja vaatteita ja tehnyt uusiai näytelmissä tarvittavia vaatteita. Kaiken hän teki äärettömän täsmällisesti, mikään ei saanut jäädä puolitiehen. Myöskin hän kuulut osa.ston laulukuoroon niin kauan kuin kuoro täällä oli toiminnassa. Naisten kerhossa hän oli hyvin ahkera. Hän laittoi haalille omasta puolestaan kcrhoillan muutama päivä ennen kuolemaansa, jos minun täytyy sitä kuolemaksi kutsua. Suomalaisen Järjestön Tinimin-sin osaston ja -etenkin johtokunnan puolesta haluan lohduttaa Huldan sukulaisia ja ystäviä ja varsinkin heitä, joita suru raskaimmin kos kee, nimittäin hänen elämäntove-riaan Ilmana ja Vilhoa perheineen. On niin vaikea löytää sanoj.T tai neuvoja, mutta Vilhon perheelle ha luaisin sanoa, että vierailkaa usein isän luona, siellä on ääi-ctön tyhjyyden tunne ja siksi hän kaipaa teitä nyt monin verroin enemmän kuin ennen. Lepää rauhii.^sa Hulda. Me kaikki kunnioiti.inmc sinun suurta päivätyötäsi ja muistelemme sinua hy-1 vin kauan. — K. Ii. Meksikon suhteet Guatemalaan poikki Meksiko City. Meksiko katkaisi viime perjantaina diplomaattiset suh-^ teet Quatemalaan; koska Guatemala oli hylännyt .Meksikon ehdotuksen, jonka mukaan jokin aika sitten tapahtunut ampumisvällkphtaus selvitettäisiin kansainvälisessä tuomioistuimessa Haagissa. Guatemalan taholta väitettiin meksikolaisten kalastaja- alusten tulittaiieen guatemalalaista lentokonetta. Tuleva maaliskuu uu- MacmillaniUe matkavihjeitä Lontoo. — Pääministeri Macmilla-nin Moskovan matkaa ja neuvotteluja pääministeri Hiushtshevin kanssa { voidaan nyt harkita todella vakavasti, kirjoittaa Daily Mailin diplomaattinen kirjeenvaihtaja. Macihil-lanilla on jo kauan ollut vieraskutsu taskussaan, toteaa mainittu kirjeenvaihtaja, eikä tJSA eikä mikään muukaan NATO-maa esittäne vastalauseita. Tällainen henkilökohtainen ta^ paäminen. olisi sopiva esiaste USAn. Ranskan, Elnglannin ja Neuvostoliiton pääministerien huippukonferenssia ajatellen. Saadaksemme tuleran kesän liit-to- i laulu- ja soittojuihlista entisestäänkin suurimmat, on välttämätöntä, että joukkomme siihen mennessä on myöskin suurentunut ja siinä ymmärryksessä päättikin liittotoi-mikunta julistaa nyt tulevan maaliskuun jäsenryntäyskuukaudeksi. Ajatiiksena on, että seurat järjestävät uu&ien jäsenten vastaanottotilaisuuksia ja muitakin siihen soveltuvia tilaisuuksia ympäri liittomme ja, että tunnuksenamme olkoon: .(okainen jäsen tuokoon ainakin yhden uuden jäsenen seuraansa, sillä useammilla paikkakunnilla on siihen hyvät mahdollisuudet, kun vaan toimeen tartutaan. — Siis maaliskuussa jokainen asialle —. Sitten. Viime liittokokouksessa jäi liittomme rata- ja kenttäurheiiu-kilpailuiden avonaiseksi julistminen seurojen vastattavaksi viime vuoden loppuun mennessä. Nyt on saapii-neista vastauksista suurin osa kuitenkin ollut kielteisellä kannalla ai nakin ensi liittokokoukseen asti ja siis asia tuleekin silloin lopullisesti ' päätettäväksi. Samoin^ön kaikista j saapuneista vastauksista selvinnyt, että liiton tiliraportin on asianomai- .sella tarkastajiien lausunnoilla kaikki seurat hyväksyneet, joka täten! liiton jäsenille tiedoitetaan. Toivoen ripeätä toimintaa maali.s-kuun tehtävään ja myöskin tulevien suurjiihlicmme suhteen, merkitsemme: työläisurheiluterveisin, Liittotoimikunta. K:tta PAAVO VAURIO, sihteeri. SUOMEN TUL:N 40-VUOtlSiPÄlVÄNÄ ' Helsinki. — Työväen Urheiluliiton täyttäessä tammikuun 26 pnä 40 vuotta^ julkaisi liittotoimikunta kaikille jäsenille ja ystäville osoitetun lausunnon, jossa sanotaan: Työväen Urheiluliiton täyttäessä 40 vuotta tahdomme tuoda julki lämpimän kiitollisuutemme niille veteraaneille, joiden uhrauksia kaihtamattomien ponnistelujen ansiosta ori luotu se aatteellisesi ja toiminnallisesti viahva pohja, johon TUL tänäänkin nojaa. Kiitollisuutemme kohdistuu myös niille sadoille tuhansille liittötovereille ja liittomme ystäville, jotka aktiivisen toimintansa ja tukensa muodossa ovat tehneet mahdolliseksi TULn kehittymisen 7,700 jäsenen vaatimattomasta alusta 250,000 kansalaisen huomattavaksi valtakunnalliseksi keskusjärjestöksi. 40:n vuoden kuluessa saavutetut toiminnalliset tulok-set antavat tyo-läisurheiluväelle oikeuden katsoa tyytyväisin mielin mennessään. Perinteelliset piiri- ja liittojuhlat, monipuolinen naisten toiminta, laaja nuorisotyö, vilkas kilpailutoiminta ja voimakas aatteellisuus ovat neljän vuosikymmenen aikana koostuneet kiinteäksi ja kestäväksi kokonaisuudeksi. Kansallisia ja kansainvälisiä mainetekoja saavuttaneet huippu-urheilijamme ovat rinta rinnan kymmentuhanti.sten kansan-urheilun harrastaijen kanssa ken-an toisensa jälkeen osoittaneet toiminnallisuutemme korkean ja laajan tason. Liittomme perustamisen yhteydessä välttämättömäksi todettu käsi kädessä muuin työväenliikkeen kanssa toimiminen on merkinnyt TUL:lle voimanlähdettä. Työväenjärjestöjen yhteisestä kehdosta lähteneenä on työväen urheiluiike kokenut sam.it yhteiset voitot ja tappiot muun työväenliikkeen kanssa. Työväen Urheiluliiton aloittaessa viidennen vuosikymmentaipa-lecnsa, voimme . ajan vaikeuksista huolimatta katsoa tulevaisuuteen toivorikkaina. Historia on osoittanut, että itsenäistä sen eheyden vaikutus ensiarvoisen tärkeävtekijä.:. Sen vaalimiseen on nyt ja tulevaisuudessa kohdistettava jatkuvaa huomiota. Vain luja sisäinen rintama kykenee murtumatta kestämään ulkonaisen paineen. Eheys on varmin tae Työväen Urheiluliiton valoisalle tulevaisuudet- .le.; ' iKäsi kädessä eteenpäin! TYÖVÄEN URHEILIJLIITTO r. y. Liittotoimikunta Werner laski rataennätyksen Lonzerhetde.' r Amerikkalainen Bud Werner voitti viime perjantaina kansainväliset syöksyhlihtokilpailut. Hän sai 3,8 kmn pituisella radalla uuden, ennätysajan 2.22,7/ milla 'l\än lohkaisi aikaisemmasta ennätyksestä peräti 25 sekuntia. Osanottajia oh 38 viidestä maasta. Itävaltalainen Karl Schrahz tuli toiseksi ajalla 2.22,9 Ja italialainen Bruno Alberti kohnanheksi ajalla 2.24,0. Naisten kilpailun voitti sveitsiläinen Yvonne Rugg, jonka tulos oli 2.58.3. CLUB Torstäfna, tämmik. 29 p. — Thursday, Jan. 29, 1959 Biyuj) SUOMELU JOHTO ÖI5L0N MAAOTTELUSSA •Oslo.—- Toivo Salonen voitti vii-tme lauantaina Oslon Bisletiilä Suo-' men ja Norjan välisen luistelumaa-ottelun ensimmäisien matkan, 500 m, ajalla 43,0. Toi-seksi sijoittui Finn Hodt ja kolmanneksi Juhani Järvinen. 3,000 m:llä meni. voitto Norjaan Elo tö Sponsor Central Can. Championship Ski Meet North Branch. — This headline came as a sui-prise to your corres-pondent during the past week. With ali the hustle and bustle of the ski fiea.son well on its way and .schedules ali arranged. the Fort William Ski Club approachcd u.s and asked us if \ve would like to take the Centi-al Skl Zone cross-country championship meet. Weil. this soit of knocked mc down for a\vhile, but after con- .sidning the matter for a minute or I two the decision \va.s made and we I accppted. I This means that wc arc rccoRnizcd ; a.s an activc club in the local .ski ! zpne and we hope.tp continuc to be ; .svich for years to come. j The meet will bc hcld at North I Branch Hall on February 7th a i 2 j P M . Of course. the skiers who take työläisurheilu-, pgrt in the Nordic combined will liikettä jatkuvasti tarvitaan. Suu-' ^avc to go to the HOITO-KULUTUS-RUOKAl^ 314 B A Y S T R E E T , P O R T A R T H U R , O N T A R IO TILISELOSTUS TAMMI KUU \ 1 P:STÄ 1958 JOULUKUUS 31 PAIV.UX 1959 Aterioita ja tavaraa myyty .. Ta vara varasto tammik. 1 pnä 195iB Tavaraa ostettu v. 1958 aikana: Lihaa $38;591.24 Maitoa 20,950.27 Voita 6,799.99 Ruokatavaraa ' 24.341.77 Tupakkaa •. 19.189.10 Leipomotuotteita 4.738.86 Kalaa . . . . : . : . . . . . . . . . ...... 3.343.65 Virvokejuomia . ; . . 749.56 S 4.224.00 $195.561.88 Vähennetään: Tavaravarasto jouluk. 31; 1958 Kokonaisvoitto KULUNGIT Palkat Lämmitysöljy ......... . ; . . Vuokra . . . . . . . . . . . . . . . . ... , Lattioiden pesu . Tyottömyy-svakuutus . . . . . : . .. .Kaluston korjaus : , . . , . . . . . . : . . . . . . . .. . .. Puhelin .. . . . . . Vesi ja sahko . . . . ::.. Pyykki Sanomalehdet ja ilmoitukset . . . .. Workmen's Compensation \ . . . . . . . . . . ; .. Paperiservietteja . . . . . . . . . . . . , . . . . . . . . . .. Ruokailukalustoa .....;...... Tuloveroa V; 1957 ,:. . . . ; . ' . . . . . . . . . . .. Palovakuutukset . . . . .• . . . . . . . . . . . . . . . . . Lahjoitukset, lupakirjat ja puhtauden ylläpito .. Rakennuksen korjaus j a maalaus . . . . . . ; . . . . . : . ,. Sekalaiset kulut. . • . . . . i . . . . . . . . . 118.749.44 222,973.44 3!370!74 119.602.70 Poisto arvon -kuoletukseen (5,040.19) Tilikauden puhdas voitto VARAT Tavarainventario 7. Kalaston invenlario ($4,032.19; 0.sakkeita~Finnish^Building Go.vLtd. . . . . Conversion Bondeja Osakkeita Peoples Co-Operative Säästötili Juoksevatili ' Ontario Hydron Bondeja Rahaa ka.sillä 75,959.18 $ 49,468.14 2.033.80 1,620.00 679.40 ,619.62 1,530.28 50.91 2.041.66 350.00 752.95 240.03 1.424.48 3,749.26 611.74 331.05 464.20 1,588.51 282.03 67,838.06 1,008.00 68.846.06 7.113.12 75.959.18 $ 3,370.74 12.407.01- 4,915.00 500.00 60.00 3.877.22 21.160.51 10.134.52 500.00 57.015.00 VELAT Karttuneet poistot vuoden lopulla 1958 Tilivelat • Etukäteen maksetut ateriat , Maksamattomat palkat Ulkona olevai^ maksucsoitukset — : YLIJX^tMX Ylijäämä tammikuuni, pnä., 1958 Lisätään: tilikauden voitto 35,427.36 7.113.12 $ 8.709.33 640.76 390.00 598.00 4,135.73 14,474.52 42,540.48 57,015.00 SYLVESTER JONKA - • U. RINTALA (Tilintarkastajat) KNUT RIIPPI Algerian sota voimistumassa Alger. — Algerian kansallisten ja ranskalaisten turvallisuu.^joukkojcn välLset taistelut ovat kiihtyneet .k.ih- : tena viime viikkona, minkä johdosta toiveet pikaisesta aselevosta ovat vä- ,• hentyneet. ' Ranskalaisten virallisen ilmoituk- ; sen mukaan tänä aikana on surmattu tai otettu vangiksi lähes L500 kan- .sallist.1. Kansalliset puolestaan tic-döittavat, että pelkästään tammikuun toisella viikolla sai surmansa noin 500 ranskalaista .sotilasta. ricn toiminnallisten tapahtumien, kuten V I I Talviurhcilujuhlien, kansainvälisen nuorisoleirin ja V Liittojuhlan valmistelujen rinnalla nieidäq on kiinnitettävä huomiota suhteisiimme muiden urheilujärjestöjen kanssa, sekä liittomme sisäisen eheyden vaalimiseen: Urheiluja liikuntakasvatustoiminnan mer-kityk. scn kasvaessa koko yhteiskuntaa koskevaksi ja edustusurheilun saadessa yhä lisääntyvän merkityksen maan tunnetuksitekemisessä, ei voi valtiovallankaan kannalta olb yhdentekevää, millaiseksi Suomen urheiluelämän tulevaisuus muodos tuu. T U I J I ön pyrittävä antamaan suuntaa osoittava panoksensa tämän yhteiskiinnallisesti tärkeän ky- .symyksen ratkaisemi-seksi. Oman liittomme piiris.sä on si.säi-jumping compp-tition. s being arranged by the Fort Winiam club. Here's hOping we see plenty of skiers at North Branch on Februiiiy 7th The Reipas Club of Port Arthur is arranging the Lnke Supcrlor Ski Zonc meet at their club housc on January 31st at 2 PJW. Nbw to meniion a few words about the meet held at North Branch on January 18th. Attendance was poor at this meet, probably due to the snow storm that started dUring the morning. Only three men entered the ten kilometer open and Väinö Hyvärinen .showed that he can travel regardless of conditions. He beat E. Mikkola by nearly 2 minutes. He Is the most likely candidate for the local championships and also could be a thrcat in the Canadian championships. Considering the Jjdverse weathef cofiditions the meet was quite .suc-me- ssful. Allan Lampainen of Elo also showed good form although he was jast getting over a bout with the flu. Our good friend Gulliver wrotc about the play our clubs are putting on and by ali indications it will be a reality evcn Ihough thcoretically it .seemed impo.ssible. I hope Gulliver win let us know more about the progress of this project soon. Thanks Gulliver. I wont step on your fin-gers. — AW Ranskalaisten kolmoisvoitto Monte Carlo. — Ranskalaiset Paul Coltellöhi ja Pierre Alexandr voitti-va Citroenillaan tämän vuoden Monte Carlon ajon. He lähtivät Pariisista. Toinen ja kolmas palkinto menivät m^ös Ranskaan ja ne korjasivat Andre Thomas ja Jean Dellifie (Sim-ca) sekä Pierre Surles ja Jacques P i - niers (DB). Hekin lähtivät Pariisista. Naisten sarjan voittivat englantilaiset Pat Moss ja Ann Wlsdom, Jotka aloittivat matkan.sa Austinillaan Pariisista. Koko kilpailussa he olivat 19. sijalla. Parhaat pohjoismaalai.s^t olivat ruotsalaiset Gunnar Bengtsson ja Carl Lohmander. jotka lähtivät Tukholmasta ja päätyivät kuudennelle tilalle. Roald Aasin ansiosta;- joka;: saavutti ,_tuloksen 4.45,2. Toiseksi fiijoittul; Juhani Järvinen ajalla 4.47,0 Ja kolmanneksi Toivo Salonen tnlokHcll» •4.49.4.'; ^' .:y' : Tuloksia: • 500 m: 1) Tölvp Salohen, Suomi 43,0, 2) Finn Hödt Norja 43,2, 3) k u hani Järvinen Suoini 43,2,- 4) L M Tynkkynen Suomi.43,6, 5) JElbald Aas Norja'43,7. &) Hroar Elvenes- Norja 43.9. : Pistetilanne 500 :n jälkeen: Suomi 21, Norja 15. . , 3,000 m: 1) Aas Norja 4.45,2, 2^ Järvinen Suomi 4.47,9, 3^ Salonen Suomi 4.49.4, 4) Tynkkynen Suomi 4.53.9. 5) Niemi Suomi 4.55,3, 6) T a n - geii Norja 4.55,8. Pisteet: Suomi 22, Norja. 14. Ensimmäisen päivän luistelujen jälkeen Suomi johtaa maaottelua selvästi pistien 43—29. '•K, Kurki M.D.. LM.C.C. : i SUOIVLALAINEN L%2(kAEI : : Sault Ste. Marie, Ont. Z m : Vastaanotoista ja kotikäynneistä; : .sovittava puhelimella AL. 3-612}. S Ainoastaan Wl käteisfii SUOMEEN Salama löi, ukkonen jyrisi Helsingissä Helsinki. — Vuoden aikaan nähden melko harvinaisen liionnonilmiön kokivat Helsingin länsipuolen a.sukkaat lauantain, vastaisena .yönä, jolloin kello 2—3 tienoissa kävi ukkonen. Kirkasta salamaa scura.si voimakas ukko.sen jyrinä. SaIonen's Esso Service Atlas autorenkaita ja pattereita. Pidämme autonne hjyva.ssa talvikunno.ssa. Puh. 4-0287. 120-128 S. Algomä St. Port Arthur, Ont. VARUSTAUTUKAA KYLMÄN VARALTA Täyttäkää kolivarastonne N Y T ! THUNDER BAY bUMBER CO. (FORT VfUAAAm LTD. HENKILÖKUNNAN OMISTAMA HENKILÖKUNNAN JOHTAMA "Ktitiluha palvdustann" Puh. 3-7469 516 Simpson St. Fort tViUiam Kaikkea rautakauppa-alaan kuuluvaa tavaraa L A N G I LA HAIIDWARE LTD. PUHEUN 4-3508 10 Cumberland St. N. Pori Arthur. Ontario samassa Munchen. — Suomi pelaa C-ryli-mäs- sä RuoLsin. Lan.si-Sak.san ja Italian kan.s.sa jääkiekkoilun MM-kilpaiiuLs. sa maaliskuun 5^15 päivänä. Tämä saatiin tuloksek-si Munchenissa torstaina suoritetusta arvonna.sta. Pelipaikka on O.strava. ICak.sitoista maata b.saHi.stuu.. Ruotsi (maailmanmestari v. 1957). Canada (arvonimen puolustaja) ja (NeU-vostolntto (olympiavoittaja) sijoitetaan kukin omaan ryhmäänsä. Suomi pelaa ensimmäisen ottelunsa vuoden .jääkiekkoilun MM-klsols.sa Lansi-Saksaa vastaan ja kohtaa toisessa ylitecnoto.s.saan Ruotsin. Ohjelma, kokonaisuudes.saan saaliin .selville perjantaina kansamvali.sen j ä ä - kiekkolaton jatkokokouksc.s.sa Miin-chcuLssa. Karsintaryhmien ottelut .suoritetaan seuraavasti: • Ryhmä C, ottehU Ostraya-ssa: 5. 3. Lansi-Sak.sa—Suomi ja Ruot.si —Italia 6. 3. Ruot.si--Suomi ja Italia Län-si- Sak.sa. -. 7, 3, Italia—Suomi j.q Ruot.si^ Länsi-Sak.sa. Ryhmä A, BVati.slava: 5. 3. Tshekkoslovakia-Sveitsi ja Canada—Puola. — 6. 3. Canadiv-Svejt.si ja Tshckko- .slovakiaj.—Puola. 7. 3. Puola—Sveitsi ja' Canada— T.shekko.slovakia. Ryhmä B. Bino: 5. 3, Neuvostoliitto-atä-Saksa ja Norja—USA. 6. 3. USA—Itä-Saksa ja Norja— Neuvo.stoliillo. 7. 3. I(ä-Sak.sa—Norja ja USA— Neuvostoliitto. K Jokaisesta ryhmästä pää.see kaksi pa rasta joukkuetta .-Prahassa 9—15. 3: suoritettaviin lopjuiotteluihin. Pudonneet joukkueet voivat, osallistua loliT dulu.ssarjaan. Jos J pisteet jossakin ryhmässä moneviit maalisuhde. tasan.- ralkrtisee Milloin hyvänsä tarvitsette ruokatavaraa, lihaa tai miesten vaatetusta, ostakaa ne osuuskaupastanne International Co-op^^ Stores JLtd. 176 S. Algoma Stre«t Port Arthur. Ontario iiuiiiiiuiiiiiiiiiiiuni iiiiiiiiiiiiiiiniiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiuiiuiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiii^^ Drama and Skiing iiiiiiiniiiiiiiiiiniiiiiiiiiiniiiiiiiiiiiiiiiniiiiiiiiiiiiiiiiiiniiiiiiiiiniuiiiiiiiiiiiiiii^ A \veek or .so-ago it was announced in the columns of lhi.s page that the Annual Drama Festival of the Finnish Organisatioh \vould not be held in Timmins as originally planned, but that it would be held in Toronto on .Easter week-end \vhich is March 28 and 29. VVe.are sorry to hear that Timmins was unable to sponsor the festival, because itvvas felt at the ti me the matter was last andcr discussion that it shpuld be held in other centres besides Sudbury and Toronto. That same feeling probably continues to exist. but in any event the festival will be in Toronto. It has been moro or less decided that Sudbury will par-ticipate with t\vo plays, in the coming festival and we cer-tainly hope that ä number of the smaller centres will also participate because that adds a great deal öf interest to the festival. Ohe of the wealrnesses of the past has been that at. man.y festiväls only Sudbury and Toronto has pärticipated. In any case, no\v is the time to roll ahead on this matter, because there is less than iWo moriths to go and even a one act play requires at Icast four weeks of rehearsal before it can hope to vie for any of the trophies. We also heard a few days ago that some changes have been made regarding the annual cross-country ski championships of the Finnish Ganadian Amateur Sports Federation. Last summer at the annual meeting.the responsibility of arranging this meet was given to the Speed Athletic Club. Since then the club has faced some :serious problems and turned to the. other Sudbury area clubs to see ij^some other ; arrang(?ments could" be made. The ski committee chairman has införmed us that the Jehu Athletic; Glub has agreed to arrantje the rneet and it vvill be held at Beaver Lake despite the fact that the hali btirned down last fall. We understand that it will be held near the hali with the starting taking place at Ellen Luopa's home.. The date is February H—15. It \väs ä very good gesture on the part of Jehu to take on the responsibility, because unlikc the summer festival, the ski meet is a real f inancial burden and much of the money ! heeded för trophies and medals will have to come out of the club treasury. As a matter of fact there has been so much reluctance onJ.he part of the Sudbury area clubs to sponsor this annual ski meet that* maybe some other arrangements - will have to be worked out. We think skiing is a wonderful thing and should be encouraged, but something should be done about the financing to make il possible for clubs to hold more meets. The Alerts Club this year boasts one active skier, so we are back in the limelight. For a number of years we have held one ski meet during the Winter season, but we have had no club members vieing for honors. Now matters are dif-ferent. This might be one of the reasons why the club has again decided. to sp.onsor a meet this Winter. It will be held at Beaver Lake February 29,,two weeks after the championship meet. At one time the Alerts used to maintain a ski track at Lockerby, but with the expansion of housing areas that is no longer possible, so we will have to use the fa-„ cilities that the Jehu club can provide at Beaver Lake. For a number of reasons the Jehu club has not beenable to advertize the coming meet 'as early as usual, but there will soon he an official'announcement, In any case ali the championship evenls will have to be run, so get ready. . Vierailkaa nvt omaistenne luona Suomessa. Maksakaa ainoastaan 10':^ käteistä, loppusumman saa suorittaa jopa 2 vuoden maksuajalla! S.\S TARJOAA myöskin N.^M.* ERIKOISUUDET: • Joko ensiluökas.sa tai huokeahintaisessa Ekonoo-mi luoka.s.sa. • Radarivarusteisel. tasni.set lennot Eurooppaan DC-7C Global Expre,s.s koneilla. • Ilman pysähdyksiä Ne\v Yorkista, paluu suoraan takaisin Canadaan. • Säästöt aina S300. .•^nakka edestakaisessa SAS:n perhematkalipu.ssa. Voimassa maalisk. 31 päivään saakka. »Vierailkaa eri kaupungeissa ilman lisämaksua, kuten Lontoo.ssa j:i Pariisissa. • Ja erikoi.sen halvat siirtolaisten matkahinnat. Voimassa kfsäk. 30 päivään .saakka. "Käteismaksu -Kkonoomiluokassa ainoastaan $80.00 I Californiasta. 244 Bav SI., Toronto, Ont. EMpire 2-1568 TAVATKAA SAS M.ATKAILl ASIAMIEST.^i S A S i n lentolinjaa edustavat: Domiiodon Square ndc. Montreal, P.Q. UNiv. 1-8311 O. K. Johnson & Go. Ltd. Matkailutoimisto 697 B.AY ST.. TORONTO, ONT. Puhelin EM. G-9488 Ritari Agencies, Ltd. Matkailutoimisto 7 CEDAR ST.. SUDBUEY, ONT. Puhelin OS. 5-5685 Olemme saaneet varästoontthe UUDEN LÄHETYKSEN V. s. ALANNE: Submalais-englantilainen SANAKIRJA^ Kokonaan uudelleen, toimitettuna. • —- . 1111 SIVlA —HINTA SID. S12.75 Monivuotisen ja perusteellisen lyon tuloksena insinööri Alanne on saanut valmiiksi tämän UUDEN SUOMALAIS-ENGLANTILAjr SEN SANAKIRJANS.A. Se on täydellisin, monipuolisin ja Jaajin Suomessa ilmestyneislä vieraan kielen.sanakirjoista. Teoksen laajuutta kuvaa se' että .sima on noin 130,000-hakusanaa ja lausepartta. Mukaan on otettu suonien kielen uusimmatkin sanat. Varsinkin tekniikan ja tieteen alalla viime vuosikymmeninä syntyneisiin uusim sanoihin on pnntu painoa. Urheilusanasto pn;niin ikään hyvin edustettuna. Sanakirjan käyttöarvoa: lisää huomattar. vasti se, e t t ä tekijä, on sen.alKuun liittänyt seikkaperäiset, englan-' ninkielenääntämi.sohjeet ja etta han kautta teoksen on kiinnittänyt huomiota Englannissa ja Amerikassa käytetyn kielen eroavaisuuksiin. Teos on korvaamaton apuväline erityisesti kirjeenvaihtajille jä kääntäjille sekä englanninkieltä opiskeleville., . .. , • . Ihslriööri Alanetta ovat hänen tyos.saan avustaneet Helsingin yll-öpLstön englanninkielen doseutt,!; f il. t n T . . F . Mustanoja ja suomenkielen o.salta ni. kand. Teiho-Itkonen.- Englantilais-siiomalainen SANAKIRJA Toimittanut Aino WuoIle-^ 57.5 sivua HINTA SID. $$33.2 5 Sanojen löj!liunisenhelpot.lanii.seksi,on tässä sanakirjassa käjrtfttyv (ehdotonta aakko.sjärjeslysla.IOitakiiv sanaa on si^ etsittävä"^ftk-. kosjärjestyksennnik.aan oikealta kohdaltaaiv riippumatta siitä;qnko kysymyk-scs-sa yhdy.ssana v.ii johdannainen. --_J\ Hakuisanain jälkeen 'On hakasulkcissiiaänteenmukainen merkintä. "^Suomalais-cnglantilainen SANAKIRJA Toimittanut Aino \Vu«llp — .«(J sivua — HINTA SID. ^3&? Erinomainen sanakirja englanninkieltä,opiskeleville. AINO VVIJOLLE: Englantilais-suomalaincn PIENOISSANAKHUA 4.')8 SIVUA — HINTA 91.25 AINO WUOLLE: Suomalais-englantilainen PIENOISSANAKIRJA :{()2 SIVUA — HINTA $1.25 Opetelkaa englanninkieli perusteellisesti aakkosista '" , liihticn, hankkimalla itsellenne TiUitkaa osoitteella: / . Vapaus Publishing Co. Limity Box 69 > , Sudbury, Ontario
Object Description
Rating | |
Title | Vapaus, January 29, 1959 |
Language | fi |
Subject | Finnish--Canadians--Newspapers |
Publisher | Vapaus Publishing Co |
Date | 1959-01-29 |
Type | text |
Format | application/pdf |
Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
Identifier | Vapaus590129 |
Description
Title | 1959-01-29-03 |
OCR text | Hulda Sivusen muistoll( Kuoleman kolkko vieras on käy-ynyt' ahkeraan Timminsin suomalais- •ten .-keskuudessa;Tammikuun • 19 pnä saimme ;kuulla' tuon - ikävän vieraan käynnistäi ja tällä kertaa se oli vienyt mukanaan Huldan^ > Kun ajattelen Huldan pois menoa, niin: minusta tuntuu, ;että hän ei kuollutkaan; hän vain nukkui. Nukkumasta hänen elämäntoverin-sa Ilmari hänet löysi aaniuhetkellä. Hoito-ruokalan edelleen kasvanut Port Arthur. — Lehden^ tässä numerossa julkaistaan toisessa paikassa täkäläisen Hoito Kulutus- Ruokalan tilikerrohius viime t^uodetta. Se toteaa liikkeenvaih-don ja palveluksen yhä kasvaneen kuluneen vuoden ajalla verrattuna edelliseen' vuoteen. Tässä yhteydessä voidaan mainita, että Hoito on nyt 40 vuoden ikäinen. Sen perustamishankkeisiin ryhdyttiin jö keväällä v. 1918, mutta varsinaiseen palvelukseensa liike avautui elokuussa, 1918. Alkuunpanijat suunnittelivat sen virallisesti osuustoimintapohjalle. Osakkeita ulosantaessa ne kuitenkin muutettiin rahoitus-lainkaupongeilc-si ja liikkeen toimintaluonne määriteltiin kulultajain ravintolaksi siten, että vakinaisten voittojen ansioista tehdään -aina parannuksii hinnoissa ja palveluksessa. Kokouksiin saa osallistui? kaikki vakituiset ruokailijat. Nyt kun Hoito on tullut 'miehen ikään' muistelen vielä, että ollessq; ni ensimmäisenä liikkeenhoitajana 8 kuukauden ajan. Se saatiin heti \ ensimmäisellä tilikaudella voittoa' tuottavaksi. Mutta liikkeenvaihto pii vielä pieni ja tehtävien vuoksi täytyi lähteä "suuremmille työmaille". Sen jälkeen on vaihtunut liikkeenhoitajia moneen kertaan, ka;'> immin toimessaan oli G. Hellman. Nykyinen liikkeenhoitaja on E . Ikonen- Tuhansia tyttöjä ja emäntiä on näiden vuosien ajalla ollut liikkeen | palveluskunnassa ja varsinkin viime vuosien ajalla pääasiassa äsken siirtolaisina tänne tulleita, joille kielivaikeuksien \-uoksi on vaikeampaa muualla työn saanti. Tämän kirjoittaja yhtyy nykyisen johtokunnan ja palveluskunnan kanssa toivomukseen, että yhä suuremmat joiikot tulisivat huomaamaan oman etunsa mukaisesti kannattaa omaa liikettään. — ATH Ehkä hän oli niin ,väsynyt, ettei jaksanut enää herätä elämän aamuun. Hyvin pian olisi Hulda täyttänyt 70 vuotta Elonsa vuodet, joka hänet tarkemmin tunsi, hän eli ja toimi miehensä Ilmarin ja poikansa Vilhon ja heidän yhteisen kotinsa hyväksi. / Myöskin Suomalaisessa Järjestössä Hulda suoritti täyden päivän työn ahertaen näkymäitömäliä, mutta hyvin tärkeällä paikalla vuodesta toiseen. Kukapa, ^okä on osallistunut Timrainsiri näyttämö toimintaan, ei muistaisi häntä näyttämön puvuston hoitajana? Hän nunsi koko näytelmävai-astoin ja lukemattomat ovat ne"-tunnit, joita hän oli istunut neulomakoneen ääressä- korjaillen vanhoja vaatteita ja tehnyt uusiai näytelmissä tarvittavia vaatteita. Kaiken hän teki äärettömän täsmällisesti, mikään ei saanut jäädä puolitiehen. Myöskin hän kuulut osa.ston laulukuoroon niin kauan kuin kuoro täällä oli toiminnassa. Naisten kerhossa hän oli hyvin ahkera. Hän laittoi haalille omasta puolestaan kcrhoillan muutama päivä ennen kuolemaansa, jos minun täytyy sitä kuolemaksi kutsua. Suomalaisen Järjestön Tinimin-sin osaston ja -etenkin johtokunnan puolesta haluan lohduttaa Huldan sukulaisia ja ystäviä ja varsinkin heitä, joita suru raskaimmin kos kee, nimittäin hänen elämäntove-riaan Ilmana ja Vilhoa perheineen. On niin vaikea löytää sanoj.T tai neuvoja, mutta Vilhon perheelle ha luaisin sanoa, että vierailkaa usein isän luona, siellä on ääi-ctön tyhjyyden tunne ja siksi hän kaipaa teitä nyt monin verroin enemmän kuin ennen. Lepää rauhii.^sa Hulda. Me kaikki kunnioiti.inmc sinun suurta päivätyötäsi ja muistelemme sinua hy-1 vin kauan. — K. Ii. Meksikon suhteet Guatemalaan poikki Meksiko City. Meksiko katkaisi viime perjantaina diplomaattiset suh-^ teet Quatemalaan; koska Guatemala oli hylännyt .Meksikon ehdotuksen, jonka mukaan jokin aika sitten tapahtunut ampumisvällkphtaus selvitettäisiin kansainvälisessä tuomioistuimessa Haagissa. Guatemalan taholta väitettiin meksikolaisten kalastaja- alusten tulittaiieen guatemalalaista lentokonetta. Tuleva maaliskuu uu- MacmillaniUe matkavihjeitä Lontoo. — Pääministeri Macmilla-nin Moskovan matkaa ja neuvotteluja pääministeri Hiushtshevin kanssa { voidaan nyt harkita todella vakavasti, kirjoittaa Daily Mailin diplomaattinen kirjeenvaihtaja. Macihil-lanilla on jo kauan ollut vieraskutsu taskussaan, toteaa mainittu kirjeenvaihtaja, eikä tJSA eikä mikään muukaan NATO-maa esittäne vastalauseita. Tällainen henkilökohtainen ta^ paäminen. olisi sopiva esiaste USAn. Ranskan, Elnglannin ja Neuvostoliiton pääministerien huippukonferenssia ajatellen. Saadaksemme tuleran kesän liit-to- i laulu- ja soittojuihlista entisestäänkin suurimmat, on välttämätöntä, että joukkomme siihen mennessä on myöskin suurentunut ja siinä ymmärryksessä päättikin liittotoi-mikunta julistaa nyt tulevan maaliskuun jäsenryntäyskuukaudeksi. Ajatiiksena on, että seurat järjestävät uu&ien jäsenten vastaanottotilaisuuksia ja muitakin siihen soveltuvia tilaisuuksia ympäri liittomme ja, että tunnuksenamme olkoon: .(okainen jäsen tuokoon ainakin yhden uuden jäsenen seuraansa, sillä useammilla paikkakunnilla on siihen hyvät mahdollisuudet, kun vaan toimeen tartutaan. — Siis maaliskuussa jokainen asialle —. Sitten. Viime liittokokouksessa jäi liittomme rata- ja kenttäurheiiu-kilpailuiden avonaiseksi julistminen seurojen vastattavaksi viime vuoden loppuun mennessä. Nyt on saapii-neista vastauksista suurin osa kuitenkin ollut kielteisellä kannalla ai nakin ensi liittokokoukseen asti ja siis asia tuleekin silloin lopullisesti ' päätettäväksi. Samoin^ön kaikista j saapuneista vastauksista selvinnyt, että liiton tiliraportin on asianomai- .sella tarkastajiien lausunnoilla kaikki seurat hyväksyneet, joka täten! liiton jäsenille tiedoitetaan. Toivoen ripeätä toimintaa maali.s-kuun tehtävään ja myöskin tulevien suurjiihlicmme suhteen, merkitsemme: työläisurheiluterveisin, Liittotoimikunta. K:tta PAAVO VAURIO, sihteeri. SUOMEN TUL:N 40-VUOtlSiPÄlVÄNÄ ' Helsinki. — Työväen Urheiluliiton täyttäessä tammikuun 26 pnä 40 vuotta^ julkaisi liittotoimikunta kaikille jäsenille ja ystäville osoitetun lausunnon, jossa sanotaan: Työväen Urheiluliiton täyttäessä 40 vuotta tahdomme tuoda julki lämpimän kiitollisuutemme niille veteraaneille, joiden uhrauksia kaihtamattomien ponnistelujen ansiosta ori luotu se aatteellisesi ja toiminnallisesti viahva pohja, johon TUL tänäänkin nojaa. Kiitollisuutemme kohdistuu myös niille sadoille tuhansille liittötovereille ja liittomme ystäville, jotka aktiivisen toimintansa ja tukensa muodossa ovat tehneet mahdolliseksi TULn kehittymisen 7,700 jäsenen vaatimattomasta alusta 250,000 kansalaisen huomattavaksi valtakunnalliseksi keskusjärjestöksi. 40:n vuoden kuluessa saavutetut toiminnalliset tulok-set antavat tyo-läisurheiluväelle oikeuden katsoa tyytyväisin mielin mennessään. Perinteelliset piiri- ja liittojuhlat, monipuolinen naisten toiminta, laaja nuorisotyö, vilkas kilpailutoiminta ja voimakas aatteellisuus ovat neljän vuosikymmenen aikana koostuneet kiinteäksi ja kestäväksi kokonaisuudeksi. Kansallisia ja kansainvälisiä mainetekoja saavuttaneet huippu-urheilijamme ovat rinta rinnan kymmentuhanti.sten kansan-urheilun harrastaijen kanssa ken-an toisensa jälkeen osoittaneet toiminnallisuutemme korkean ja laajan tason. Liittomme perustamisen yhteydessä välttämättömäksi todettu käsi kädessä muuin työväenliikkeen kanssa toimiminen on merkinnyt TUL:lle voimanlähdettä. Työväenjärjestöjen yhteisestä kehdosta lähteneenä on työväen urheiluiike kokenut sam.it yhteiset voitot ja tappiot muun työväenliikkeen kanssa. Työväen Urheiluliiton aloittaessa viidennen vuosikymmentaipa-lecnsa, voimme . ajan vaikeuksista huolimatta katsoa tulevaisuuteen toivorikkaina. Historia on osoittanut, että itsenäistä sen eheyden vaikutus ensiarvoisen tärkeävtekijä.:. Sen vaalimiseen on nyt ja tulevaisuudessa kohdistettava jatkuvaa huomiota. Vain luja sisäinen rintama kykenee murtumatta kestämään ulkonaisen paineen. Eheys on varmin tae Työväen Urheiluliiton valoisalle tulevaisuudet- .le.; ' iKäsi kädessä eteenpäin! TYÖVÄEN URHEILIJLIITTO r. y. Liittotoimikunta Werner laski rataennätyksen Lonzerhetde.' r Amerikkalainen Bud Werner voitti viime perjantaina kansainväliset syöksyhlihtokilpailut. Hän sai 3,8 kmn pituisella radalla uuden, ennätysajan 2.22,7/ milla 'l\än lohkaisi aikaisemmasta ennätyksestä peräti 25 sekuntia. Osanottajia oh 38 viidestä maasta. Itävaltalainen Karl Schrahz tuli toiseksi ajalla 2.22,9 Ja italialainen Bruno Alberti kohnanheksi ajalla 2.24,0. Naisten kilpailun voitti sveitsiläinen Yvonne Rugg, jonka tulos oli 2.58.3. CLUB Torstäfna, tämmik. 29 p. — Thursday, Jan. 29, 1959 Biyuj) SUOMELU JOHTO ÖI5L0N MAAOTTELUSSA •Oslo.—- Toivo Salonen voitti vii-tme lauantaina Oslon Bisletiilä Suo-' men ja Norjan välisen luistelumaa-ottelun ensimmäisien matkan, 500 m, ajalla 43,0. Toi-seksi sijoittui Finn Hodt ja kolmanneksi Juhani Järvinen. 3,000 m:llä meni. voitto Norjaan Elo tö Sponsor Central Can. Championship Ski Meet North Branch. — This headline came as a sui-prise to your corres-pondent during the past week. With ali the hustle and bustle of the ski fiea.son well on its way and .schedules ali arranged. the Fort William Ski Club approachcd u.s and asked us if \ve would like to take the Centi-al Skl Zone cross-country championship meet. Weil. this soit of knocked mc down for a\vhile, but after con- .sidning the matter for a minute or I two the decision \va.s made and we I accppted. I This means that wc arc rccoRnizcd ; a.s an activc club in the local .ski ! zpne and we hope.tp continuc to be ; .svich for years to come. j The meet will bc hcld at North I Branch Hall on February 7th a i 2 j P M . Of course. the skiers who take työläisurheilu-, pgrt in the Nordic combined will liikettä jatkuvasti tarvitaan. Suu-' ^avc to go to the HOITO-KULUTUS-RUOKAl^ 314 B A Y S T R E E T , P O R T A R T H U R , O N T A R IO TILISELOSTUS TAMMI KUU \ 1 P:STÄ 1958 JOULUKUUS 31 PAIV.UX 1959 Aterioita ja tavaraa myyty .. Ta vara varasto tammik. 1 pnä 195iB Tavaraa ostettu v. 1958 aikana: Lihaa $38;591.24 Maitoa 20,950.27 Voita 6,799.99 Ruokatavaraa ' 24.341.77 Tupakkaa •. 19.189.10 Leipomotuotteita 4.738.86 Kalaa . . . . : . : . . . . . . . . . ...... 3.343.65 Virvokejuomia . ; . . 749.56 S 4.224.00 $195.561.88 Vähennetään: Tavaravarasto jouluk. 31; 1958 Kokonaisvoitto KULUNGIT Palkat Lämmitysöljy ......... . ; . . Vuokra . . . . . . . . . . . . . . . . ... , Lattioiden pesu . Tyottömyy-svakuutus . . . . . : . .. .Kaluston korjaus : , . . , . . . . . . : . . . . . . . .. . .. Puhelin .. . . . . . Vesi ja sahko . . . . ::.. Pyykki Sanomalehdet ja ilmoitukset . . . .. Workmen's Compensation \ . . . . . . . . . . ; .. Paperiservietteja . . . . . . . . . . . . , . . . . . . . . . .. Ruokailukalustoa .....;...... Tuloveroa V; 1957 ,:. . . . ; . ' . . . . . . . . . . .. Palovakuutukset . . . . .• . . . . . . . . . . . . . . . . . Lahjoitukset, lupakirjat ja puhtauden ylläpito .. Rakennuksen korjaus j a maalaus . . . . . . ; . . . . . : . ,. Sekalaiset kulut. . • . . . . i . . . . . . . . . 118.749.44 222,973.44 3!370!74 119.602.70 Poisto arvon -kuoletukseen (5,040.19) Tilikauden puhdas voitto VARAT Tavarainventario 7. Kalaston invenlario ($4,032.19; 0.sakkeita~Finnish^Building Go.vLtd. . . . . Conversion Bondeja Osakkeita Peoples Co-Operative Säästötili Juoksevatili ' Ontario Hydron Bondeja Rahaa ka.sillä 75,959.18 $ 49,468.14 2.033.80 1,620.00 679.40 ,619.62 1,530.28 50.91 2.041.66 350.00 752.95 240.03 1.424.48 3,749.26 611.74 331.05 464.20 1,588.51 282.03 67,838.06 1,008.00 68.846.06 7.113.12 75.959.18 $ 3,370.74 12.407.01- 4,915.00 500.00 60.00 3.877.22 21.160.51 10.134.52 500.00 57.015.00 VELAT Karttuneet poistot vuoden lopulla 1958 Tilivelat • Etukäteen maksetut ateriat , Maksamattomat palkat Ulkona olevai^ maksucsoitukset — : YLIJX^tMX Ylijäämä tammikuuni, pnä., 1958 Lisätään: tilikauden voitto 35,427.36 7.113.12 $ 8.709.33 640.76 390.00 598.00 4,135.73 14,474.52 42,540.48 57,015.00 SYLVESTER JONKA - • U. RINTALA (Tilintarkastajat) KNUT RIIPPI Algerian sota voimistumassa Alger. — Algerian kansallisten ja ranskalaisten turvallisuu.^joukkojcn välLset taistelut ovat kiihtyneet .k.ih- : tena viime viikkona, minkä johdosta toiveet pikaisesta aselevosta ovat vä- ,• hentyneet. ' Ranskalaisten virallisen ilmoituk- ; sen mukaan tänä aikana on surmattu tai otettu vangiksi lähes L500 kan- .sallist.1. Kansalliset puolestaan tic-döittavat, että pelkästään tammikuun toisella viikolla sai surmansa noin 500 ranskalaista .sotilasta. ricn toiminnallisten tapahtumien, kuten V I I Talviurhcilujuhlien, kansainvälisen nuorisoleirin ja V Liittojuhlan valmistelujen rinnalla nieidäq on kiinnitettävä huomiota suhteisiimme muiden urheilujärjestöjen kanssa, sekä liittomme sisäisen eheyden vaalimiseen: Urheiluja liikuntakasvatustoiminnan mer-kityk. scn kasvaessa koko yhteiskuntaa koskevaksi ja edustusurheilun saadessa yhä lisääntyvän merkityksen maan tunnetuksitekemisessä, ei voi valtiovallankaan kannalta olb yhdentekevää, millaiseksi Suomen urheiluelämän tulevaisuus muodos tuu. T U I J I ön pyrittävä antamaan suuntaa osoittava panoksensa tämän yhteiskiinnallisesti tärkeän ky- .symyksen ratkaisemi-seksi. Oman liittomme piiris.sä on si.säi-jumping compp-tition. s being arranged by the Fort Winiam club. Here's hOping we see plenty of skiers at North Branch on Februiiiy 7th The Reipas Club of Port Arthur is arranging the Lnke Supcrlor Ski Zonc meet at their club housc on January 31st at 2 PJW. Nbw to meniion a few words about the meet held at North Branch on January 18th. Attendance was poor at this meet, probably due to the snow storm that started dUring the morning. Only three men entered the ten kilometer open and Väinö Hyvärinen .showed that he can travel regardless of conditions. He beat E. Mikkola by nearly 2 minutes. He Is the most likely candidate for the local championships and also could be a thrcat in the Canadian championships. Considering the Jjdverse weathef cofiditions the meet was quite .suc-me- ssful. Allan Lampainen of Elo also showed good form although he was jast getting over a bout with the flu. Our good friend Gulliver wrotc about the play our clubs are putting on and by ali indications it will be a reality evcn Ihough thcoretically it .seemed impo.ssible. I hope Gulliver win let us know more about the progress of this project soon. Thanks Gulliver. I wont step on your fin-gers. — AW Ranskalaisten kolmoisvoitto Monte Carlo. — Ranskalaiset Paul Coltellöhi ja Pierre Alexandr voitti-va Citroenillaan tämän vuoden Monte Carlon ajon. He lähtivät Pariisista. Toinen ja kolmas palkinto menivät m^ös Ranskaan ja ne korjasivat Andre Thomas ja Jean Dellifie (Sim-ca) sekä Pierre Surles ja Jacques P i - niers (DB). Hekin lähtivät Pariisista. Naisten sarjan voittivat englantilaiset Pat Moss ja Ann Wlsdom, Jotka aloittivat matkan.sa Austinillaan Pariisista. Koko kilpailussa he olivat 19. sijalla. Parhaat pohjoismaalai.s^t olivat ruotsalaiset Gunnar Bengtsson ja Carl Lohmander. jotka lähtivät Tukholmasta ja päätyivät kuudennelle tilalle. Roald Aasin ansiosta;- joka;: saavutti ,_tuloksen 4.45,2. Toiseksi fiijoittul; Juhani Järvinen ajalla 4.47,0 Ja kolmanneksi Toivo Salonen tnlokHcll» •4.49.4.'; ^' .:y' : Tuloksia: • 500 m: 1) Tölvp Salohen, Suomi 43,0, 2) Finn Hödt Norja 43,2, 3) k u hani Järvinen Suoini 43,2,- 4) L M Tynkkynen Suomi.43,6, 5) JElbald Aas Norja'43,7. &) Hroar Elvenes- Norja 43.9. : Pistetilanne 500 :n jälkeen: Suomi 21, Norja 15. . , 3,000 m: 1) Aas Norja 4.45,2, 2^ Järvinen Suomi 4.47,9, 3^ Salonen Suomi 4.49.4, 4) Tynkkynen Suomi 4.53.9. 5) Niemi Suomi 4.55,3, 6) T a n - geii Norja 4.55,8. Pisteet: Suomi 22, Norja. 14. Ensimmäisen päivän luistelujen jälkeen Suomi johtaa maaottelua selvästi pistien 43—29. '•K, Kurki M.D.. LM.C.C. : i SUOIVLALAINEN L%2(kAEI : : Sault Ste. Marie, Ont. Z m : Vastaanotoista ja kotikäynneistä; : .sovittava puhelimella AL. 3-612}. S Ainoastaan Wl käteisfii SUOMEEN Salama löi, ukkonen jyrisi Helsingissä Helsinki. — Vuoden aikaan nähden melko harvinaisen liionnonilmiön kokivat Helsingin länsipuolen a.sukkaat lauantain, vastaisena .yönä, jolloin kello 2—3 tienoissa kävi ukkonen. Kirkasta salamaa scura.si voimakas ukko.sen jyrinä. SaIonen's Esso Service Atlas autorenkaita ja pattereita. Pidämme autonne hjyva.ssa talvikunno.ssa. Puh. 4-0287. 120-128 S. Algomä St. Port Arthur, Ont. VARUSTAUTUKAA KYLMÄN VARALTA Täyttäkää kolivarastonne N Y T ! THUNDER BAY bUMBER CO. (FORT VfUAAAm LTD. HENKILÖKUNNAN OMISTAMA HENKILÖKUNNAN JOHTAMA "Ktitiluha palvdustann" Puh. 3-7469 516 Simpson St. Fort tViUiam Kaikkea rautakauppa-alaan kuuluvaa tavaraa L A N G I LA HAIIDWARE LTD. PUHEUN 4-3508 10 Cumberland St. N. Pori Arthur. Ontario samassa Munchen. — Suomi pelaa C-ryli-mäs- sä RuoLsin. Lan.si-Sak.san ja Italian kan.s.sa jääkiekkoilun MM-kilpaiiuLs. sa maaliskuun 5^15 päivänä. Tämä saatiin tuloksek-si Munchenissa torstaina suoritetusta arvonna.sta. Pelipaikka on O.strava. ICak.sitoista maata b.saHi.stuu.. Ruotsi (maailmanmestari v. 1957). Canada (arvonimen puolustaja) ja (NeU-vostolntto (olympiavoittaja) sijoitetaan kukin omaan ryhmäänsä. Suomi pelaa ensimmäisen ottelunsa vuoden .jääkiekkoilun MM-klsols.sa Lansi-Saksaa vastaan ja kohtaa toisessa ylitecnoto.s.saan Ruotsin. Ohjelma, kokonaisuudes.saan saaliin .selville perjantaina kansamvali.sen j ä ä - kiekkolaton jatkokokouksc.s.sa Miin-chcuLssa. Karsintaryhmien ottelut .suoritetaan seuraavasti: • Ryhmä C, ottehU Ostraya-ssa: 5. 3. Lansi-Sak.sa—Suomi ja Ruot.si —Italia 6. 3. Ruot.si--Suomi ja Italia Län-si- Sak.sa. -. 7, 3, Italia—Suomi j.q Ruot.si^ Länsi-Sak.sa. Ryhmä A, BVati.slava: 5. 3. Tshekkoslovakia-Sveitsi ja Canada—Puola. — 6. 3. Canadiv-Svejt.si ja Tshckko- .slovakiaj.—Puola. 7. 3. Puola—Sveitsi ja' Canada— T.shekko.slovakia. Ryhmä B. Bino: 5. 3, Neuvostoliitto-atä-Saksa ja Norja—USA. 6. 3. USA—Itä-Saksa ja Norja— Neuvo.stoliillo. 7. 3. I(ä-Sak.sa—Norja ja USA— Neuvostoliitto. K Jokaisesta ryhmästä pää.see kaksi pa rasta joukkuetta .-Prahassa 9—15. 3: suoritettaviin lopjuiotteluihin. Pudonneet joukkueet voivat, osallistua loliT dulu.ssarjaan. Jos J pisteet jossakin ryhmässä moneviit maalisuhde. tasan.- ralkrtisee Milloin hyvänsä tarvitsette ruokatavaraa, lihaa tai miesten vaatetusta, ostakaa ne osuuskaupastanne International Co-op^^ Stores JLtd. 176 S. Algoma Stre«t Port Arthur. Ontario iiuiiiiiuiiiiiiiiiiiuni iiiiiiiiiiiiiiiniiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiuiiuiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiii^^ Drama and Skiing iiiiiiiniiiiiiiiiiniiiiiiiiiiniiiiiiiiiiiiiiiniiiiiiiiiiiiiiiiiiniiiiiiiiiniuiiiiiiiiiiiiiii^ A \veek or .so-ago it was announced in the columns of lhi.s page that the Annual Drama Festival of the Finnish Organisatioh \vould not be held in Timmins as originally planned, but that it would be held in Toronto on .Easter week-end \vhich is March 28 and 29. VVe.are sorry to hear that Timmins was unable to sponsor the festival, because itvvas felt at the ti me the matter was last andcr discussion that it shpuld be held in other centres besides Sudbury and Toronto. That same feeling probably continues to exist. but in any event the festival will be in Toronto. It has been moro or less decided that Sudbury will par-ticipate with t\vo plays, in the coming festival and we cer-tainly hope that ä number of the smaller centres will also participate because that adds a great deal öf interest to the festival. Ohe of the wealrnesses of the past has been that at. man.y festiväls only Sudbury and Toronto has pärticipated. In any case, no\v is the time to roll ahead on this matter, because there is less than iWo moriths to go and even a one act play requires at Icast four weeks of rehearsal before it can hope to vie for any of the trophies. We also heard a few days ago that some changes have been made regarding the annual cross-country ski championships of the Finnish Ganadian Amateur Sports Federation. Last summer at the annual meeting.the responsibility of arranging this meet was given to the Speed Athletic Club. Since then the club has faced some :serious problems and turned to the. other Sudbury area clubs to see ij^some other ; arrang(?ments could" be made. The ski committee chairman has införmed us that the Jehu Athletic; Glub has agreed to arrantje the rneet and it vvill be held at Beaver Lake despite the fact that the hali btirned down last fall. We understand that it will be held near the hali with the starting taking place at Ellen Luopa's home.. The date is February H—15. It \väs ä very good gesture on the part of Jehu to take on the responsibility, because unlikc the summer festival, the ski meet is a real f inancial burden and much of the money ! heeded för trophies and medals will have to come out of the club treasury. As a matter of fact there has been so much reluctance onJ.he part of the Sudbury area clubs to sponsor this annual ski meet that* maybe some other arrangements - will have to be worked out. We think skiing is a wonderful thing and should be encouraged, but something should be done about the financing to make il possible for clubs to hold more meets. The Alerts Club this year boasts one active skier, so we are back in the limelight. For a number of years we have held one ski meet during the Winter season, but we have had no club members vieing for honors. Now matters are dif-ferent. This might be one of the reasons why the club has again decided. to sp.onsor a meet this Winter. It will be held at Beaver Lake February 29,,two weeks after the championship meet. At one time the Alerts used to maintain a ski track at Lockerby, but with the expansion of housing areas that is no longer possible, so we will have to use the fa-„ cilities that the Jehu club can provide at Beaver Lake. For a number of reasons the Jehu club has not beenable to advertize the coming meet 'as early as usual, but there will soon he an official'announcement, In any case ali the championship evenls will have to be run, so get ready. . Vierailkaa nvt omaistenne luona Suomessa. Maksakaa ainoastaan 10':^ käteistä, loppusumman saa suorittaa jopa 2 vuoden maksuajalla! S.\S TARJOAA myöskin N.^M.* ERIKOISUUDET: • Joko ensiluökas.sa tai huokeahintaisessa Ekonoo-mi luoka.s.sa. • Radarivarusteisel. tasni.set lennot Eurooppaan DC-7C Global Expre,s.s koneilla. • Ilman pysähdyksiä Ne\v Yorkista, paluu suoraan takaisin Canadaan. • Säästöt aina S300. .•^nakka edestakaisessa SAS:n perhematkalipu.ssa. Voimassa maalisk. 31 päivään saakka. »Vierailkaa eri kaupungeissa ilman lisämaksua, kuten Lontoo.ssa j:i Pariisissa. • Ja erikoi.sen halvat siirtolaisten matkahinnat. Voimassa kfsäk. 30 päivään .saakka. "Käteismaksu -Kkonoomiluokassa ainoastaan $80.00 I Californiasta. 244 Bav SI., Toronto, Ont. EMpire 2-1568 TAVATKAA SAS M.ATKAILl ASIAMIEST.^i S A S i n lentolinjaa edustavat: Domiiodon Square ndc. Montreal, P.Q. UNiv. 1-8311 O. K. Johnson & Go. Ltd. Matkailutoimisto 697 B.AY ST.. TORONTO, ONT. Puhelin EM. G-9488 Ritari Agencies, Ltd. Matkailutoimisto 7 CEDAR ST.. SUDBUEY, ONT. Puhelin OS. 5-5685 Olemme saaneet varästoontthe UUDEN LÄHETYKSEN V. s. ALANNE: Submalais-englantilainen SANAKIRJA^ Kokonaan uudelleen, toimitettuna. • —- . 1111 SIVlA —HINTA SID. S12.75 Monivuotisen ja perusteellisen lyon tuloksena insinööri Alanne on saanut valmiiksi tämän UUDEN SUOMALAIS-ENGLANTILAjr SEN SANAKIRJANS.A. Se on täydellisin, monipuolisin ja Jaajin Suomessa ilmestyneislä vieraan kielen.sanakirjoista. Teoksen laajuutta kuvaa se' että .sima on noin 130,000-hakusanaa ja lausepartta. Mukaan on otettu suonien kielen uusimmatkin sanat. Varsinkin tekniikan ja tieteen alalla viime vuosikymmeninä syntyneisiin uusim sanoihin on pnntu painoa. Urheilusanasto pn;niin ikään hyvin edustettuna. Sanakirjan käyttöarvoa: lisää huomattar. vasti se, e t t ä tekijä, on sen.alKuun liittänyt seikkaperäiset, englan-' ninkielenääntämi.sohjeet ja etta han kautta teoksen on kiinnittänyt huomiota Englannissa ja Amerikassa käytetyn kielen eroavaisuuksiin. Teos on korvaamaton apuväline erityisesti kirjeenvaihtajille jä kääntäjille sekä englanninkieltä opiskeleville., . .. , • . Ihslriööri Alanetta ovat hänen tyos.saan avustaneet Helsingin yll-öpLstön englanninkielen doseutt,!; f il. t n T . . F . Mustanoja ja suomenkielen o.salta ni. kand. Teiho-Itkonen.- Englantilais-siiomalainen SANAKIRJA Toimittanut Aino WuoIle-^ 57.5 sivua HINTA SID. $$33.2 5 Sanojen löj!liunisenhelpot.lanii.seksi,on tässä sanakirjassa käjrtfttyv (ehdotonta aakko.sjärjeslysla.IOitakiiv sanaa on si^ etsittävä"^ftk-. kosjärjestyksennnik.aan oikealta kohdaltaaiv riippumatta siitä;qnko kysymyk-scs-sa yhdy.ssana v.ii johdannainen. --_J\ Hakuisanain jälkeen 'On hakasulkcissiiaänteenmukainen merkintä. "^Suomalais-cnglantilainen SANAKIRJA Toimittanut Aino \Vu«llp — .«(J sivua — HINTA SID. ^3&? Erinomainen sanakirja englanninkieltä,opiskeleville. AINO VVIJOLLE: Englantilais-suomalaincn PIENOISSANAKHUA 4.')8 SIVUA — HINTA 91.25 AINO WUOLLE: Suomalais-englantilainen PIENOISSANAKIRJA :{()2 SIVUA — HINTA $1.25 Opetelkaa englanninkieli perusteellisesti aakkosista '" , liihticn, hankkimalla itsellenne TiUitkaa osoitteella: / . Vapaus Publishing Co. Limity Box 69 > , Sudbury, Ontario |
Tags
Comments
Post a Comment for 1959-01-29-03