1962-09-11-01 |
Previous | 1 of 4 | Next |
|
small (250x250 max)
medium (500x500 max)
Large
Extra Large
large ( > 500x500)
Full Resolution
|
This page
All
|
Ilmeslyy tiistaina, torstaina ja lauantaina — Perustettu vuonna Canadan suomalaisten itsenäinen työväenlehti
, No. 106 — Voi. XLVI vuosikerta ÖUUBURY, ONTARIO Tiistaina, syysk. 11 p. — Tuesday, Sept. 11, 1962
USA jatkaa ydinkoesarjaansa
syyskuussa
Honolulu. — Amerikkalaiset aloittavat
luultavasti jälleen ydinko.
köensa Johnston-saaren yläpuolella,
Tyynen meren- alceella syyskuun
puolivälissä, ' ilmoitettiin, keskiviikkona
Honolulusta.
Nämä kokeet, jotka aloitettiin v i i me
huhtikuussa, keskeytettiin hei
nakuun 25 päivänä sen jälkeen kun
Thor-raketti oli räjähtänyt ja tuhonnut
laukaisualustansa.
Eräs kokeita valvovan komennus-kunta
kahdeksan edustaja ilmoitti,
e t t ä alustan korjaukset on käytännöllisesti
katsottuna saatu loppuen
suoritetuksi.
Kokeiden uudelleen aloittamista
osoittaa myös se. että komennus-kuinta
kahdeksan komentaja kenraal
i Alfred Starbid ja atomienergiakomission
henkilökunta, ovat palan \
neet Johnston-saarelle.
uusi ihmistä
Loukkaantuneiden Joukossa on "tyydyttävässä
tilassa" Douglas Grenon Sudbiuysta
Ben Bellan joukot
saapuivat Algeriin
Alger. — Kaksi mailia pitkä Algerian
poliittiselle johtajalle Ben Bel
lalle uskollisen vakituisen armeijan
joukkojen kolonna saapui tänne
sunnimtaina.
Reitin varteen asettuneet algerialaiset
hurrasivat sotilaille ja siten
vahvistivat Ben Bellan hallintaval
lan. • • •
Kolmentuhannenkuudensadan sotilaan
johdossa oli armeijan esikunnan
komentaja eversti. Houari B OJ
medianne. Sotilaat olivat viettäneet
edellisen yön Blidassa, noin 30
mailin etäisyydessä Algerista.
Poliittisen toimiston sihteeri Mo
hammed Khider ilmoitti että sotilaat
osallistuvat 20,000—25,000 sotilasta
käsittävään paraatiin, joka ;lu-vattiin
koota kaikkialta maasta saapuvista
sotilaista.
Bellan joukot kutsuttiin Algeriin
pitämään järjestystä sen jälkeen
kun sissijoukkojen komentajat t i a -
nustivat aikaisemmin viime viikolla
poliittisen toimiston suvereenisuu
den Algerian y l i.
Kuusi henkilöä kuoli ja viisi
sudburylaista jalkapallonpelaa-jaa,
mukaanlukien tunnettu rata^
ja kenttäurheilija Doug Grenon,
loukkaantui sunnuntai-iUana kah'.
den auton ajaessa vastatusten
maantie No. 112:11a, noin 16 mair
lia Kirkland Laken eteläpuolella.
Tapaturmassa saamiensa vam^
mojen vuoksi kuoli Kirkland La-ken
sairaalassa sudburylainen
jalkapa'Ionpelaaja 20-vuotias Jo-seph
Brunelle.
Viisi Kirkland Laken: alueen
asukasta, mr. ja mrs. Herbert
VViddifield, kummatkin 70vuotiai-ta,
Englehartista; heidän 24.vuo
tias poikansa Barry, hänen 20-
vuotias vaimonsa Shirley, Larder
Lakelta, sekä Shirleyn äiti, 52-.
vuotias mrs. Edna Brownlee kuolivat
heti tapaturmapaikalla.
Viisi sudburylaista Hardrock-jal-kapal'ojoukkueen
peluria, yksi heistä
vielä vakavassa tilassa, on hoidettavana
Kirland Laken sairaalassa..
••• .V ••'
Onne'tomuudessa kuolleet Kirkland
Laken seudun asukkaaat olivat
menossa Kirkland Laken sairaalaan
tapaamaan nuoremman Wid-difieldin
vauvaa, joka on ollut sai-1
raalassa syntymästään alkaen, eli
elokuun 17 päivästä lukien.
LOUKKAANTUNEET
JALKAPALLONPELURIT
Tapaturmassa loukkaantuneet
nuoret jalkapallonpelurit, jotka
ovat vielä Kirkland Laken sairaalassa,
ovat:
25-vuotias Lorne "Skip" Sel-
' lery, vakavassa tilassa päävammojen,
sääriluun murtuman, käsi-vian
ja erinäisten sisäisten vammojen
vuoksi.
20-vuotias Douglas Grenon,
Kuuromykälle oli
myönnetty ajolupa
Ottawa. — Tuomari e. E. Carter
Ilmaisi viime viikonvaihteessa häm-
'mästyneisyytensä sen johdosta, etta
eräälle kuurojnykälle henkilöille
oli myönnetty väliaikainen ajolupa
Mies oli joutunut syytteeseen on-nettomiijspaikalta
karkaamisesta.
21 vuoden ikäiselle Lucien Albert
Martinille määrättiin $102 sakkoa
sen läikeen kun hän oli tunnustanut
syyllisyytensä;
Tuomari Carter sanoi ihmettelevänsä
sitä, että kuuromykälle oli
myönnetty a'olupa ja oli sitä miel
tä, että poliisiviranomaisten tulisi
lutkia tapausta.-
Eräs paikallinen lisenssitoimiston
johtaja sanoi ettei ole olemassa mi
tään syytä reiksi kuuromykille ei
voitaisi myöntää ajolupia jos he
vain voivat todistaa jotta he tuntevat
kaikki liikennetaiV.ut ja .säännöt.
Helen ja Aimc Grenonin poika,
on tyydyttävässä tilassa. Hänellä
on haavoja kasvoissa ja sääriluun
murtuma.
22-vuotias Robert Bainbridge,
hyvässä kunnossa. Hänellä on
luumurtuma kädessä.
21-vuotias John Leore, hyvässä
kunnossa. Hänellä on sääriluun
murtuma ja naarmuja.
21-vuotias Graham Edwards,
tyydyttävässä kunnossa. Hänellä
on ka>vohaavoja ja jalkavamma.
Kaikki he ovat yksinäisiä miehiä.-".
M
Uusi ehdotus ko-keilukiellosopimuk-sen
valvomiseksi
Lontoo. — Kymmenennessä Pug-washin
konferenssissa, johon osallistuu
200 tiedemiestä 35 maasta,
miikaanlukien yli 20 N.euvostoliitos
sa, ehdotettiin, että ydinasekokeilu.
kiellon valvomiseksi si eitettäisiin
kuhunkin maahan sinetöityjä seis
misiä kojelaitteita sitä varten valitun
kansainvälisen elimen toimesta.
Niistä maista, joihin niitä sijoitettaisiin
sopimuksen mukaisesti voitaisiin
lähettää nämä kojelaatiitot
tarkistettavaksi aika-ajoittain.
Neuvostoliiton professori
Tamm osoitti, että täten voitaisiin
Pääministeri tunnusti
asian maat eivät
-liiton
noen sitä vain vakoilumahdollisuuk.
j sien järjestämiseksi.
tuniit kokeilukiellon rikkomisia astumatta
henkilökohtaisesti toisten
maiden alueille.
Neuvostoliiton taholta ei ole hyväksytty
Yhdysvaltain vaatimustii
henkilökohtaisen tarkkailun järjes-
Kirkland Laken poliisilaitoksen tämisestä toisien maiden aloeillesa
kersantti Tim Armstrong sanoi,
että tämä oli Kirkland Laken alueen
pahin onijetlomuus.
Se tapahtui muutamia minuutte-;;
ja ennen kello 7 i.lalla autojen j USAn koneita taas
örmätessä yhteen Stoney Greekin; j^^yjj^n yllä
pohjoispuolella. Sudburylaista au-:
toa ajoi Sellery. VViddiifeldin auto Havanna. — Periantaiaamuna
paiskaantui 20 jalkaa m a a n t i e l t ä / t u n k e u t u i 7 amerikkalaista soti-pois.
laslentokonetta kolme kertaa Kuu-
Ilma oli huono. Poliisien kerto- ban ilmutiluan, ilmollti Kuuban
man mukaan silloin satoi ja oli vallankumouksclistcn asevoimien
sumua. i ministeriö perjan'aina
Ottawa__— Canadan pääministeri
Difefenbaker on nyt tunnustanut, ett
ä hänen aikeiUaan saada hyväksytyksi
Yhdistyneiden Kansakuntien
yleiskokouksen isitunnossa päätös^
läuiselma, jossa tDoriiittaisiin se mitä
hän nimittää neuvostöliittolaise.{-
si ''imperialismiksi" ei ole suuria
kaan menestymisen mahdpllisuuk-sia.
.
Viime; toukokuun 11 päivänä hä.n
ilmoitti Neepiawassa • Manitobassa
puhuessaan vaalikampanjansa yhteydessä,
että sellaiset ovat hänen
aikeerisa. Hän sanoi:
•Tänä syksynä, olettaen, että hie
j ,, . , , . , ,. , . saamme, ja toivomme saavamme,
varmuudella todeta josko oli tapan I • , . , / i •
. Canadan kansan kannatuksen, meidän
tarkoituksemme on esittää van
Uusi pommiräjäytys
Nkrumahn
talon edustalla
: Accra. — Ghanan radiossa ilmoitettiin
sunnuntaina, että eräs tyttö
oli kuollut ja joitakin henkilöitä
loukkaantunut presidentti Kwame
Nkrumahn.virallisen asunnon läheisyydessä
tapahtuneessa rä.ähdyk-sessä.
Aikaisemmissa tiedotiV:sis.sa sa
noitiin, että vähintäin vi si henkilöä
oli kuollut ja seitsemän joutunut
sairaalaan. . .
Räjähdys tapahtui noin 2,000 ihmisen
tanssiessa torvisoittokunnan
musiikin tahdissa ja juhliessaan sitä,
että presidentti oli pelastunut
elokuun 1 päivänä tapahtuneesta
yrityksestä murhata hänet. •
Vielä eilen ei ollut tiedossa missä
Nkrumah oli silloin kra räjähdys
tapahtui noin 40 jaardin etäisyydessä
presidentin virallisen, asunnon
etuovelta.
Virallisessa radiossa ilmoitettiin,
e t t ä poliisit olivat lilantcon herroi
•••na.:^ ^ ••• ,
Yhdysvafltalainen lääkäri varoittaa
leviaa
kilin kulovalkea
Washington. — Eräs yhdysvaltalainen
terveysviranomainen on varoittanut,
että. syfilus leviää Yhdysvalloissa
kuin kulovalkea ellei viranomaisten
toimesta pian ryhdytä
.lukkoihin varovaisuustoimenpitei-siin.
Hän sanoi, että sen sijaan, että
oyfilus-tauti olisi voitettu, se nykyään,
leviää hirvittävällä nepeudella
ketjureaktiomaisesti, erikoisestikin
nuorison keskuudessa.
Tri Baumgartner toimi sen erikoisen
komitean puheenjohtajana,
jonka tehtäväksi Yhdysvaltain ter-ratkaistu
ja niin vähenettiin taudin
konrolloimiseksi käytettyjä määrärahoja
ja sul.iettiin lääkintäkeskuksia.
Aivan heti, sanoi tri Baumgartner,
"unohdetun" taudin tapaukset
lisääntyivät. Vuonna 1958 ilmoitet-i
i n todetun- 3.9 tapausta jokaista
100,000 asukasta kohden, v. 1959 i l moitettiin
4.7 tapausta, V. 1960 7.L
tapausta ja v. 1961 peräti 10.4 tapauksesta,
ollen lisäys 132 prosent-
Ja neljän vuoden kuluessa.
Tämän lisäksi asiaa tutkimaan nii
mitetty komitea ilmoitti saaneensa
veyspalvelun johtaja oli n i m i t t ä n y t ' todistuksia, että nämä luvut edusta-raporttien
tutkimisen, että viim«,'
vuosien kuluessa on' ilmoitettu yhä
lisääntyvästä määrästä veneerisiä
tautitapauksia.
Hän sanoi, että viime maailmansodan
jälkeen ryhd.yttiin aggressii-visiin
toimenpiteisiin tautitapauksien
vähentämiseksi ja sen kampan- j
jan tuloksena saatiin tautitapaukset i
vähennetyiksi kaikkien aikojen j
alimpaan lukuun 3.8 tapaukseen I
jokaista 100,000 asukasta kohden v. I
1957. Yhdy.svaltalaiset tekivät täi-[
löin liian pikaisesti johtopäätöksen, |
että tauti oli voitettu ja ongelma '
vat vain murto osaa niistä ta au<4sis.
ta, joista todellisuudessa olisi pitänyt
ilmoittaa — ehkä vain kolmatta
osaa. •
VIIME tIEDOT
Lehtemme painoon mennessä saapui Torontosta radio-tieto,
että Ontarion ylioikeuden tuomari on suostunut teräs-union
kannalla olevien voimien vaatimukseen, että Mine-
Millunion osasto No. 598 johtolcunnan vaalit lykätään huomisesta
lokakuuhun, myöhemmin tarkemmin määrättävääni
päivään. '
gittujen kansojen puolesta Yhdistyneissä
Kansakunnissa päätöslausel-maj
jossa vaadittaisiin Nenvostoliit-
Britannian liittyminen
EECn ei edistäisi
rauhan asiaa
Lontoo. — Hillingdonin saifdalasta ilmoitettiin tänään,
että Robert Soblen. joka öU määrätty karkoitettavaksi Yhdysvaltoihin
palvelemaan elinkautista tuomiota väitetystä
vakoilusta Neuvostoliiton hyväksi; oli kuollut aikaisemmin
aamulla. Kolme päivää sitten häii nautti liiallisesti rauhoi-tuslääkettä
kun häntä oltiin kuljettamassa ambulanssilla Yhdysvaltoihin
matkalla olevaan lentokoneeseen. Tri Soblen
oli jatkuvasti väittänyt, että hän on syytön.
Kirkland Lake. — Viime smnnuntaina 16 mailia täältä
etelään auto-onnettomuudessa vakavasti loukkaantunut sudburylainen
Douglas Grenon oli tänä aamuna "tyydyttävässä"
tilassa vaikka hänen kasvoihinsa oli neulottava 200 tikkiä ja
hänellä oli sääriluun murtuma. Samassa onnettomuudessa
vakavasti loukkaantunut Lorne Scilery oli vielä osittain tiedottomassa
tilassa; Kolme, muuta samassa onnettomuudessa
loukkaantunutta sudburylaista jalkapallojoukkueen jäsentä.
Robert Brainbridge, John Leore ja Greahan Edwards vapautettiin
sairaalasta tänä aamuna.
Lontoo.. — Intian pääministeri
Jawaharlal Nehru ilmaisi, viikonvaihteessa
epäilyksensä siitä, että
Euroopan yhteismarkkinaliitto voisi
olla mikään tekijä rauhan säilyttämiseksi
ja että Britannian liittyminen
siihen voisi mitenkään
edistää rauhan asiaa.
Nehru oli niiden viimeisten Bri^
tannian kansojenyhteisön maiden
pääministerien joukossa, jotka. saapuivat
tänne eilen alkaneeseen pääministerien
konferenssiin.
Kun häneltä kysyttiin voisiko
Britannian liittymisellä Euroooan
yhteismarkkinaliittoon olla mitääri
hyödyllistä, vaikutusta maailman
rauhaan, Nehru vastasi:
I "Se riippuu siitä kuinka suuressa
! määrässä yhteismarkkinaliitto voisi
i olla tekijä rauhan takaamiseksi.
Nehru vii(ta.si siihen, että EEC on
vain NATOn kaksoiskappale;
Äskettäin itsenäistyneen Jamaikan
pääministeri sir Alexander
i Bustamante sanoi olevansa huolis-
• saan Britannian liittymi-sestä EECn
sillä it.se brittiläisetkin olivat sokei-a
mikäli on kysymys sellaisen toimenpiteen
seurauksista.
toa tarjoamaan vapauden ja elinmahdollisuudet
n.ille kansoille."
Puhuessaan joitakin,päiviä sitten
Lake Louisessa. Albertassa, mr Die=r
fenbaker- puhui hitaasti ja korostavasi
i sanomalehtimiehille nykyisestä
asennoitumisesta:
' Haluan jotta kysymys venäläi-se.
stä imperialismista ja sen vaiku-tuksesta
tuodaan esille Yhdistyneissä
Kansakunnissa.. Siten tehdäksemme
päätöslauselman kautta on
tarpeellista jotta se saisi laajan kannatuksen.
Ei ole epäluionnollista,
että jotkut Afro-Aasian maat ei.
vät pidän venäläistä tyranniutta yli
Euroopan kansoja kolonialismina ja
siitä syystä voisi ehkä olla tarpeellista
edistyä pitämällä puheita venäläisen
imperialismin tuomitsemiseksi
. . . kysymys tavasta tai keinosta
ei ole niin tärkeä kuin se, että
asian saisi esille YKssa."
Canadian Press-uulistoimiston kirjeenvaihtaja
täällä ihmettelee maa
oli tapahtunut, joka oli saanut pää-ministe
in muuttamaan kolmen
kuukavden kuluessa mieltään siin
määrin, e t t ä hän on oleellisesti luopunut
aikeistaan es.ttää tuomitse
van ehdotuksen päätöslauselmaksi.
Mr Diefenbaker vihjasi Lake Lou
isessa pitämässään puheessa, että
päätekijänä on se jotta ne Aasian ja
Afrikan maat. joita oli lähestytty
kannatuksen saamiseksi sellaiselle
päätöslauselmaehdotukselle olivat
kieltäytyneet antamasta kannatusta
•silie.
Ulkomaa-asiantuntijat täällä sanovat,
että Aasian j ^ Afrikan maat
eivät ole koskaan pitäneet kolonia,
lismina Neuvostoliiton suhteita Uk
rainaan^ Liettuaan, Latviaan^. Puolaan
ja Unkariin.
Siiiä syystä_näiden maiden (Aasian
ja Afrikan) mielestä sellainen
pääaöslauselma ei olisi paikkansapitävä
ja että sillä olisi varsin vähän
meikitystä.
Nämä maat, vaikka ne eivät kat-soisikaan
sellaisella päätöslauselmalla
olevan mitään pontta, eivät
kuitenkaan haluaisi sellaista, sillä
niiden mielestä se johdattaisi huo-mion
pois siitä seikasta, että valkoihoiset
ihmiset sor.tavat tummaihoisia.
Tästä syystä mr\ Diefenbaker on
luopunut aikeistaan esittää sellai/
nen päätöslauselmaehdotus tällä
hetkellä siinä toivossa, että ylivoimaisesta
Afro Aasian blokin maiden
keskuudesta hän voisi vielä saada
jo.ssain määrin kannatusta haaveelleen.^-
• •
YAT pys)mee
arabiliitossa
Kairo. — Yhdistynyt Arabitasavalta
on suostunut harkitsemaan uudelleen
päätöstään arabiliitosta ero-t:
misestaan. ilmoittaa arvovaltainen
AI Ahram-lehti.
Lehden ilmoituksen mukaan pre
sidentti Gamal Nasser tulee siirtämään
lopi rjisen päätöksensä teon
liitosta eroamisesta, mutta Yhdistynyt
Arabitasavalta kuitenkin pidättäytyy
kaikesta liiton toirninnastn
kunnes liitto tuomitsee Syyrian sii/
tä, että se on herjannut Yhdistynyttä
. Arabitasavaltaa ja presidentti
Nasseria.
Peking. — Täällä ilmoitettiin eilen, että sunnuntaina
Kiinan aluella alas ammuttu U-2-vakoilulentokone ammuttiin
alas muilla kuin tavanomaisilla keinoilla. Viranomaiset eivät
; selostaneet lähemmin mitkä olivat ne keinot.
Kiina torjuu
Intian ehdot
Peking, — Kiinan kommunistipuolueen
äänenkannattaja "Kansan
Päivälehti" kirjoittaa perjantaina,
ettei Kiinan kansa voi hyväksyä In
tian rajariidan ratkaisemiseksi asettamia
ehtoja.
Intia on Kiinalle osoittamassaan
nootissa kehottanut tätä lähettämään
edustajansa New Delhiin keskustelemaan
status quon palauttami-
Jatk. 4. siv.
epämuodostuneisuutta
Ottawa. — Liittovaltion lääkehal-1 nen ItS-Canadassa Ontariosta Atlan'
Vaara hyökkäyksestä Kuubaan
U2-l< one ammuttu
4 8 alas iMinassa
Chiangin sotaherrat väittävät sitä omakseen;
ilmeinen tarkoitus "puhdistaa'" USAn riiaine
Taipei. — Chiang Kai-shekin sotilasjohtajat
ovat ottaneet syyn
päällensä ja "tunnustaneet", että oli
menetetty yksi U-2-vakoi!ulentoko
ne Kiinan kaakkoisosan yllä. 'Tunnustus"
annettiin eilen ja ilnioitet-tiin
että lentokone oli ollut kadoksissa
sitten edellisen päfvän. Chiang
Kai-shekin .sotilasviranomaiset- väittivät,
että kone. oli to nen niistä
kahdesta, jotka oli ostettu Yhdy:>-
valloilta v. 1960.
Pekingin radiossa ilmoitettiin
sunnuntaina, että kiinalaiset a.sevoi-mat
olivat ampuneet koneen alas aikaisemmin
samana päivänä .
Formosan haliituk.sen puhemies
James Shon sanoi lyhi<äi,sesHä lau-sunnos.^
aan, että .suurissa korkeuksissa
lentämään kykenevä vakoilu,
lentokone oli ostettu Lockhecd-len-tokoneyhtiöllä
Yhdysvalloissa ja et.
tä niitä oli ollut kaksi Chiang Kai-shekin
joui<kojen käytössä sitten
joulukuun 1960.
Hän väitti, että Chiang Kai-shekin
joukoilla on täydet oikeudet len-t
i ä Kiinan alueella, sillä "se on
meidän ahottamme."
Täten Chiangin puhemies toisti
Chiangin väitteen, ettei ole olemassa
kuin yksi Kiina ja että sen hallitus
sijaitsee Formosassa.
I.au.vunnolla ilmeisestikin haluttiin
puhdistaa Yhdysvallat kaikesta
•syyii'syy<i<'«<ii.
Toronto. — Canadan johtavin
• engianninkielinen työväenlehti
Canadian Tribune kirjoittaa eilisen
päivän päällä päivätyssä numerossaan,
eitä "on käynnissä
kasvava ja äänekäs yhdysvaltain
äärioikeiston kampanja hyökkäyksen
Kuubaan järjestämiseksi", ja
jatkaa:
Vaikka presidentti Kennedy sanoi
viime viikolla, että hän vastustaa
hyökkäystä Kuubaan "tällä
hetke lä". hän käytti muutaman
päivän kulultua hyväkseen väitettä,
että oli ammuttu kohti yhdysvaltalaista
laivaston lentokonetta
lausuakseen jyrjsevästi, että Yh-dysvalat
tulee ampumaan vastaan
jos sellaiset "tapaukset" uusiintuivat;".
• . • •
Fidcl Castro ja Kuuban hallitus
ovat ehdottomasti kieltäneet,
e t t ä oli tapahtunut mitään sellaista
hyökkäystä yhdysvaltalaista
lentokonetta vastaan.
Kuten Tribune ilmoitti elokuun
13 päivän numerossaan, palkkasoturien
harjoittaminen jatkuu
usei.ssa keski-Amerikan maissa ja
on itsestään selvää, että niin ei
voisifapahtua ilman jatkuvaa Yh-dysva.
tain kannatusta. Palkkasotureita
kuljete'aan Yhdysvaltain
hallussa olevalle Guantanamon
laiva.^toasemalle Kuuban alueelle,
josta päin, kuten Tribune on myös
aikaisemmin ilmoittanut, jatkuvasti
ammutaan kghti kuubalaisia
rajavartioita. Yhdysvaltain asevoimien
jäsenien vaimot ja lapset
ovat evakuoitu tä.tä a.semalta.
Kuubasta, johtavan kommunistin
ja ORIn (yhdistetyt vallanku-moLsjärjestöt)
jä.senen Blas Ko-can
puheessa ja hallituksen lähteistä
on tullut varoitus Yhdysvalloille,'
että Kuuban kansa on
täysin valmistautunut lyömään takaisin
hyökkäyksen.
Jyrkempiä toimenpiteitä kannattavien
ihmisten jouko.ssa Yh-dyavalloi.
ssa ovat senaattorit
George Smathers. Ström Thur-mond
ja Kenneth B. Keating.'
Kirjeessä valitsijoilleen senaattori
Thurmond sanoi:
'Jos tilanne v. 1960 ja v. 1961
oli sellainen, että se oikeutti hallituksen
päätöksen jotta Yhdysvaltain
avunannolla suoritettava
hyökkäys Kuubaa vastaan oli tarpeellinen,
niin miten voisi nykvM-nen
paljon pahempi tilanne vaatia :
mitään vähempää? Toimettomuus
tässä vaihee.ssa voidaan oikeuttaa
ainoastaan kykenemättömyysmie-lipiteen
aikaansaamalla halvaan-tuneisuudella.
Mitä 'kauemmin
Yhdysvallat odottaa kommunistien
häätämistä Kuubasta, sitä
vaikeammaksi käy tehtävä."
Senaatiori Smather.s on ehdottanut,
että olisi perustettava tämän
pallonpuoliskon maista kansainvä.
linen .sotilaallinen järjestö "joka
olisi valimis kohtaamaan Kuuba-ongelman
. . . . "
Äärioikeistolai.sten keskuudessa
länsimaissa on kasvamassa var-imiti.
s,_cttä mikäli on kysymykses-
.sä Kuukan vallankumouksen kaataminen,
se (»n iai)a..cuiiiava
tai ei ko.'>kaan.
Tämä mielipide ilmaistiin äskettäin
Toromo Stai-lehdessä julr
kaifttu.ssa Ro.scoe Drummondin
kh joiltamas.sa kirjoitukse.ssa.
Hän kirjoitti, että "toiveajattelulla
ei vapauteta Kuuban kansaa.
Castro kaatuu — vain silloin
kun häntä työnnetään." '
Dnimond lainasi myös erään
"ourooppalaisen liberaalin" Salvad
o r de Madariagan sanoja:
"Aika ei voi muuta kuin tehdä
Kuubasta kukistamaton keskus
kommunismin lovittämi.seksi kautta
Lasinalaisen Amerikan. Latinalaisen
Amerikan maat, jotka vitr
kastelevat, vain valmistavat köytti!,
jolla ne hirtetään. Castroon
hävitettävä piakkoin."
Yhdysvalitain laivaston lentokoneen
tapauk.^cn yhteydessä on
huomioimi.sen arvoista, että yhdysvaltalaiselta
taholla väiteltiin
ensin jotta niin se U-2-lentokone
joka ammuttiin alas Sverdlovskin
lähellä kuin se RB-47 joka ammuttiin
alas Neuvostoliiton arktisella .
alueeHt olivat "rutiinimaisilla
harjoituslennoilla".
Kuuban .asevoimien mini.steriö
on jiilkai.ssut kommunikean, jo.ssa
-syytetään, että yhdysvaltalaiset
lentokoneet ovat suorittaneet
147:nen, 148:nen ja 149:nen Kuuban
ilmatilan loukkaamistapauk-sen
siiten viime heinäkuun 1 päivän.
_ _ _
Ministeriön kommunikeassa sanottiin
myös, että elokuun 29 am-muUiin
viisi laukausta Yhdysvaltalaisten
sotilaiden taimesta
Kuuban alueelle Guantanamon
lahden tukikohdalta.—
Yksinpä Yhdysvaltalaisten viranomaisten
ilmoitettiin olleen
"ensin epäileviä" laivaston lento-tapnuk-
seen nähden. Lentokoneessa
ei ollut minkäänlaista merkkiä
ja lentokoneen-ohjaaja itse sanoi,
e tä hän ei voi varmuudella sanoa
josko hyökkääjät olivat kuubalai-
.sia. ..
Huolimatta näistä epävarmuuksista,
Yhdysvaltain presidentti on
antanut Yhdysvaltain sotilasviranomaisille
täydet valtuudet "ampua
vastaan".
Hiljattain pitämässään puheessa
Hoy-lehden toimittaja Blas Ro-ca
vai*oilti, että "Kuuba julistaa
vakuutuksensa, että se kykenee
lyömään takaisin hyökkäyksen —
meillä on voimakkaan ja voitta-matiomaii
sosialistileirin suoma
solidarisuus ja apu."
Neuvostoliitto ilmoitti viime
viikolla, että se on suostunut antamaan
» Kuuballe taloudellista ja
sotilaallista apua. •
innan johtaja tri C. A. Morrell on
luvannut viipymä;tä tutkia er..ä;i
orittiläisen lääkärin väitettä jotta
eräistä yrteistä valmistettuja laih-
Uituspillere tä • raskaudentilassa
lauttineet äidit ovat synnyttäneet
.epämuodostuneita lapsia.
Lancet-nimisessä lääkintäjulkai-
>i'i3sa julkaistussa kirjoituksessaan
Dorsetin sairaalan lääkäri tri J. E.
CuUis ilmoitti, että eias 24 vuode,
ikäinen äiti oli synnyttänyt epämuodostuneen
lap.sen nautittuaan ras.
kaudentilassa ollessaan . laihdutus-illere.
tä, jotka si.sälsivät podophyl.
inia. joka aiheuttaa hermojen ti!
ehtumista samalla tavalla kuin tha.
lidomid.
Tri Morrell sanoo, että mainittua
canadalaisesta yrtistä saatua lääke
ainetta löytyy useista canadalaisis:
ta ulostVittavista lääkkeistä, joiden
ostamispon "! tarvita mitään lääkärin
määräystä.
Seilai^jiu luindutuspillereitä kuin'
brittiläinen nainen oli nauttinut, ei
ole saatavi.ssa Canadassa. mutta
muita samaa podophyllinia sisältäviä
lääkkeitä on saatavissa. Tri
Morrell sanoi, e t t ä hänen virastonsa
henkilökunta tutkii asiaa lähemmin.
Podophyllum pelatum. josta yrtis
tä lääkeaine saadaan, on hyvin ylci-tin
rannikolle astL
Y r t t i tunnetaan myös nimellä A-merican
Mandrake. A kaisemmat
sen käyttäjät uskoivat, että yrtilKi
on parantava vaikutus sillä sen juuu
ri on muodoltaan miehen näköinen.
Onta:ion maatalousyliopiston kasvitieteellisen
jaoston johtaja prof.
K . M . Montgomery sanoi, etiä kasvin
pihkojen tiedetään olevan myrkyllisiä,
mutta kasvin hedelmiä on käy
tetty huomattavassa määrässä hillon
valmistuksessa.
Uusi lentoennätys
Neuvostoliitossa
Moskova. Tassin uutistoimisto
ilmoitti" 9 päivänä, että kuuluisan
neuvostoliittolaisen ; lentokoneiden
surnnittelijan poika Vladimir II-jushin
oli saavuttanut uuden ennätyksen
lentokorkerdessa ja (nopeudessa.
Virallisen uutistoimiston tiedo
'uksen mukaan Iljushin oli lentänyt
T431-mallisella yhdellä suihku,
moottorilla varustetulla lentokoneella
10 mailin matkan 69,000 ja
lan korkeudessa yli 1,300 mailin
tuntinopeudella.
Hui mpitsijat pian
oikeuden eteen
- H e l s i n k i . — Osa maatamme fcsti
vaalin aikana ikävällä tavalla hä-pässeiden
hulinoitsijain teoista käsitellään
lähiaikoina Helsingin raasi
tuvanoikeuden nuoriso-osastolla suljettujen
ovien takana. Tähän ilmoitetaan
päädytyn sillä perusteella,
että eräät hulinointiin osallistuneista
olivat alle 17 vuotiaita.
Poliisiviranomaisten :ilmoiti';sten
mukaan nämä suljettujen ovien takana
käsiteltävät asiat ovat kuiten
kin pikkujuttuja ja merkittäväm-pien
tekojen kerrotaan tulevan käsittelyyn
vasta jonkin ajan kulut t
tua. Kuitenkaan poliisiviranomaiset
eivät vielä ainakaan tässä valheessa
halua antaa kenenkään hnlinointiin
syyllistyneen nimeä julkisuuteen.
Pääkaupungis.sa liikkuu edelleen
kuitenkin itsepintaisia tietoja sii
tä. että huolinolnnin vuoksi festivaalin
aikana' pol;isinkan.';sa teko;
misiin joutuneiden joukossa oMsi
joidenkin tunnettujen oikeistolaisten,'
m.m. erään tuinnetnn pankinjohtajan
alle 17 vuotias poika.
Niinikään on olemassa useita tosiseikkoja
jotka puhuvat sen puo.
Iestä, että alle 17-vuot:aat nuoret eivät
ole voineet suorittaa tekojaan
omasta mielijohteestaan ilman Ulkoapäin
tulevaa ohjausta ja keho
tusta. Tähän viittaa myös yhteiset
" H e i l Hitler ", "tule nootti" tunnukset
ja samansuuntaiset painotuotteet.
Tiettävästi oikeistolaiset johtohenkilöt
yrittävät yhä edelleenkin
tehdä kaikkensa, että sanotut toimeksiantajat
j a yllyltäjät-eivät p»'-
jastuisi myöskään alkavan oikeuskä^
sittelyn aikana, -r- DLP.
Object Description
| Rating | |
| Title | Vapaus, September 11, 1962 |
| Language | fi |
| Subject | Finnish--Canadians--Newspapers |
| Publisher | Vapaus Publishing Co |
| Date | 1962-09-11 |
| Type | text |
| Format | application/pdf |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| Identifier | Vapaus620911 |
Description
| Title | 1962-09-11-01 |
| OCR text |
Ilmeslyy tiistaina, torstaina ja lauantaina — Perustettu vuonna Canadan suomalaisten itsenäinen työväenlehti
, No. 106 — Voi. XLVI vuosikerta ÖUUBURY, ONTARIO Tiistaina, syysk. 11 p. — Tuesday, Sept. 11, 1962
USA jatkaa ydinkoesarjaansa
syyskuussa
Honolulu. — Amerikkalaiset aloittavat
luultavasti jälleen ydinko.
köensa Johnston-saaren yläpuolella,
Tyynen meren- alceella syyskuun
puolivälissä, ' ilmoitettiin, keskiviikkona
Honolulusta.
Nämä kokeet, jotka aloitettiin v i i me
huhtikuussa, keskeytettiin hei
nakuun 25 päivänä sen jälkeen kun
Thor-raketti oli räjähtänyt ja tuhonnut
laukaisualustansa.
Eräs kokeita valvovan komennus-kunta
kahdeksan edustaja ilmoitti,
e t t ä alustan korjaukset on käytännöllisesti
katsottuna saatu loppuen
suoritetuksi.
Kokeiden uudelleen aloittamista
osoittaa myös se. että komennus-kuinta
kahdeksan komentaja kenraal
i Alfred Starbid ja atomienergiakomission
henkilökunta, ovat palan \
neet Johnston-saarelle.
uusi ihmistä
Loukkaantuneiden Joukossa on "tyydyttävässä
tilassa" Douglas Grenon Sudbiuysta
Ben Bellan joukot
saapuivat Algeriin
Alger. — Kaksi mailia pitkä Algerian
poliittiselle johtajalle Ben Bel
lalle uskollisen vakituisen armeijan
joukkojen kolonna saapui tänne
sunnimtaina.
Reitin varteen asettuneet algerialaiset
hurrasivat sotilaille ja siten
vahvistivat Ben Bellan hallintaval
lan. • • •
Kolmentuhannenkuudensadan sotilaan
johdossa oli armeijan esikunnan
komentaja eversti. Houari B OJ
medianne. Sotilaat olivat viettäneet
edellisen yön Blidassa, noin 30
mailin etäisyydessä Algerista.
Poliittisen toimiston sihteeri Mo
hammed Khider ilmoitti että sotilaat
osallistuvat 20,000—25,000 sotilasta
käsittävään paraatiin, joka ;lu-vattiin
koota kaikkialta maasta saapuvista
sotilaista.
Bellan joukot kutsuttiin Algeriin
pitämään järjestystä sen jälkeen
kun sissijoukkojen komentajat t i a -
nustivat aikaisemmin viime viikolla
poliittisen toimiston suvereenisuu
den Algerian y l i.
Kuusi henkilöä kuoli ja viisi
sudburylaista jalkapallonpelaa-jaa,
mukaanlukien tunnettu rata^
ja kenttäurheilija Doug Grenon,
loukkaantui sunnuntai-iUana kah'.
den auton ajaessa vastatusten
maantie No. 112:11a, noin 16 mair
lia Kirkland Laken eteläpuolella.
Tapaturmassa saamiensa vam^
mojen vuoksi kuoli Kirkland La-ken
sairaalassa sudburylainen
jalkapa'Ionpelaaja 20-vuotias Jo-seph
Brunelle.
Viisi Kirkland Laken: alueen
asukasta, mr. ja mrs. Herbert
VViddifield, kummatkin 70vuotiai-ta,
Englehartista; heidän 24.vuo
tias poikansa Barry, hänen 20-
vuotias vaimonsa Shirley, Larder
Lakelta, sekä Shirleyn äiti, 52-.
vuotias mrs. Edna Brownlee kuolivat
heti tapaturmapaikalla.
Viisi sudburylaista Hardrock-jal-kapal'ojoukkueen
peluria, yksi heistä
vielä vakavassa tilassa, on hoidettavana
Kirland Laken sairaalassa..
••• .V ••'
Onne'tomuudessa kuolleet Kirkland
Laken seudun asukkaaat olivat
menossa Kirkland Laken sairaalaan
tapaamaan nuoremman Wid-difieldin
vauvaa, joka on ollut sai-1
raalassa syntymästään alkaen, eli
elokuun 17 päivästä lukien.
LOUKKAANTUNEET
JALKAPALLONPELURIT
Tapaturmassa loukkaantuneet
nuoret jalkapallonpelurit, jotka
ovat vielä Kirkland Laken sairaalassa,
ovat:
25-vuotias Lorne "Skip" Sel-
' lery, vakavassa tilassa päävammojen,
sääriluun murtuman, käsi-vian
ja erinäisten sisäisten vammojen
vuoksi.
20-vuotias Douglas Grenon,
Kuuromykälle oli
myönnetty ajolupa
Ottawa. — Tuomari e. E. Carter
Ilmaisi viime viikonvaihteessa häm-
'mästyneisyytensä sen johdosta, etta
eräälle kuurojnykälle henkilöille
oli myönnetty väliaikainen ajolupa
Mies oli joutunut syytteeseen on-nettomiijspaikalta
karkaamisesta.
21 vuoden ikäiselle Lucien Albert
Martinille määrättiin $102 sakkoa
sen läikeen kun hän oli tunnustanut
syyllisyytensä;
Tuomari Carter sanoi ihmettelevänsä
sitä, että kuuromykälle oli
myönnetty a'olupa ja oli sitä miel
tä, että poliisiviranomaisten tulisi
lutkia tapausta.-
Eräs paikallinen lisenssitoimiston
johtaja sanoi ettei ole olemassa mi
tään syytä reiksi kuuromykille ei
voitaisi myöntää ajolupia jos he
vain voivat todistaa jotta he tuntevat
kaikki liikennetaiV.ut ja .säännöt.
Helen ja Aimc Grenonin poika,
on tyydyttävässä tilassa. Hänellä
on haavoja kasvoissa ja sääriluun
murtuma.
22-vuotias Robert Bainbridge,
hyvässä kunnossa. Hänellä on
luumurtuma kädessä.
21-vuotias John Leore, hyvässä
kunnossa. Hänellä on sääriluun
murtuma ja naarmuja.
21-vuotias Graham Edwards,
tyydyttävässä kunnossa. Hänellä
on ka>vohaavoja ja jalkavamma.
Kaikki he ovat yksinäisiä miehiä.-".
M
Uusi ehdotus ko-keilukiellosopimuk-sen
valvomiseksi
Lontoo. — Kymmenennessä Pug-washin
konferenssissa, johon osallistuu
200 tiedemiestä 35 maasta,
miikaanlukien yli 20 N.euvostoliitos
sa, ehdotettiin, että ydinasekokeilu.
kiellon valvomiseksi si eitettäisiin
kuhunkin maahan sinetöityjä seis
misiä kojelaitteita sitä varten valitun
kansainvälisen elimen toimesta.
Niistä maista, joihin niitä sijoitettaisiin
sopimuksen mukaisesti voitaisiin
lähettää nämä kojelaatiitot
tarkistettavaksi aika-ajoittain.
Neuvostoliiton professori
Tamm osoitti, että täten voitaisiin
Pääministeri tunnusti
asian maat eivät
-liiton
noen sitä vain vakoilumahdollisuuk.
j sien järjestämiseksi.
tuniit kokeilukiellon rikkomisia astumatta
henkilökohtaisesti toisten
maiden alueille.
Neuvostoliiton taholta ei ole hyväksytty
Yhdysvaltain vaatimustii
henkilökohtaisen tarkkailun järjes-
Kirkland Laken poliisilaitoksen tämisestä toisien maiden aloeillesa
kersantti Tim Armstrong sanoi,
että tämä oli Kirkland Laken alueen
pahin onijetlomuus.
Se tapahtui muutamia minuutte-;;
ja ennen kello 7 i.lalla autojen j USAn koneita taas
örmätessä yhteen Stoney Greekin; j^^yjj^n yllä
pohjoispuolella. Sudburylaista au-:
toa ajoi Sellery. VViddiifeldin auto Havanna. — Periantaiaamuna
paiskaantui 20 jalkaa m a a n t i e l t ä / t u n k e u t u i 7 amerikkalaista soti-pois.
laslentokonetta kolme kertaa Kuu-
Ilma oli huono. Poliisien kerto- ban ilmutiluan, ilmollti Kuuban
man mukaan silloin satoi ja oli vallankumouksclistcn asevoimien
sumua. i ministeriö perjan'aina
Ottawa__— Canadan pääministeri
Difefenbaker on nyt tunnustanut, ett
ä hänen aikeiUaan saada hyväksytyksi
Yhdistyneiden Kansakuntien
yleiskokouksen isitunnossa päätös^
läuiselma, jossa tDoriiittaisiin se mitä
hän nimittää neuvostöliittolaise.{-
si ''imperialismiksi" ei ole suuria
kaan menestymisen mahdpllisuuk-sia.
.
Viime; toukokuun 11 päivänä hä.n
ilmoitti Neepiawassa • Manitobassa
puhuessaan vaalikampanjansa yhteydessä,
että sellaiset ovat hänen
aikeerisa. Hän sanoi:
•Tänä syksynä, olettaen, että hie
j ,, . , , . , ,. , . saamme, ja toivomme saavamme,
varmuudella todeta josko oli tapan I • , . , / i •
. Canadan kansan kannatuksen, meidän
tarkoituksemme on esittää van
Uusi pommiräjäytys
Nkrumahn
talon edustalla
: Accra. — Ghanan radiossa ilmoitettiin
sunnuntaina, että eräs tyttö
oli kuollut ja joitakin henkilöitä
loukkaantunut presidentti Kwame
Nkrumahn.virallisen asunnon läheisyydessä
tapahtuneessa rä.ähdyk-sessä.
Aikaisemmissa tiedotiV:sis.sa sa
noitiin, että vähintäin vi si henkilöä
oli kuollut ja seitsemän joutunut
sairaalaan. . .
Räjähdys tapahtui noin 2,000 ihmisen
tanssiessa torvisoittokunnan
musiikin tahdissa ja juhliessaan sitä,
että presidentti oli pelastunut
elokuun 1 päivänä tapahtuneesta
yrityksestä murhata hänet. •
Vielä eilen ei ollut tiedossa missä
Nkrumah oli silloin kra räjähdys
tapahtui noin 40 jaardin etäisyydessä
presidentin virallisen, asunnon
etuovelta.
Virallisessa radiossa ilmoitettiin,
e t t ä poliisit olivat lilantcon herroi
•••na.:^ ^ ••• ,
Yhdysvafltalainen lääkäri varoittaa
leviaa
kilin kulovalkea
Washington. — Eräs yhdysvaltalainen
terveysviranomainen on varoittanut,
että. syfilus leviää Yhdysvalloissa
kuin kulovalkea ellei viranomaisten
toimesta pian ryhdytä
.lukkoihin varovaisuustoimenpitei-siin.
Hän sanoi, että sen sijaan, että
oyfilus-tauti olisi voitettu, se nykyään,
leviää hirvittävällä nepeudella
ketjureaktiomaisesti, erikoisestikin
nuorison keskuudessa.
Tri Baumgartner toimi sen erikoisen
komitean puheenjohtajana,
jonka tehtäväksi Yhdysvaltain ter-ratkaistu
ja niin vähenettiin taudin
konrolloimiseksi käytettyjä määrärahoja
ja sul.iettiin lääkintäkeskuksia.
Aivan heti, sanoi tri Baumgartner,
"unohdetun" taudin tapaukset
lisääntyivät. Vuonna 1958 ilmoitet-i
i n todetun- 3.9 tapausta jokaista
100,000 asukasta kohden, v. 1959 i l moitettiin
4.7 tapausta, V. 1960 7.L
tapausta ja v. 1961 peräti 10.4 tapauksesta,
ollen lisäys 132 prosent-
Ja neljän vuoden kuluessa.
Tämän lisäksi asiaa tutkimaan nii
mitetty komitea ilmoitti saaneensa
veyspalvelun johtaja oli n i m i t t ä n y t ' todistuksia, että nämä luvut edusta-raporttien
tutkimisen, että viim«,'
vuosien kuluessa on' ilmoitettu yhä
lisääntyvästä määrästä veneerisiä
tautitapauksia.
Hän sanoi, että viime maailmansodan
jälkeen ryhd.yttiin aggressii-visiin
toimenpiteisiin tautitapauksien
vähentämiseksi ja sen kampan- j
jan tuloksena saatiin tautitapaukset i
vähennetyiksi kaikkien aikojen j
alimpaan lukuun 3.8 tapaukseen I
jokaista 100,000 asukasta kohden v. I
1957. Yhdy.svaltalaiset tekivät täi-[
löin liian pikaisesti johtopäätöksen, |
että tauti oli voitettu ja ongelma '
vat vain murto osaa niistä ta au<4sis.
ta, joista todellisuudessa olisi pitänyt
ilmoittaa — ehkä vain kolmatta
osaa. •
VIIME tIEDOT
Lehtemme painoon mennessä saapui Torontosta radio-tieto,
että Ontarion ylioikeuden tuomari on suostunut teräs-union
kannalla olevien voimien vaatimukseen, että Mine-
Millunion osasto No. 598 johtolcunnan vaalit lykätään huomisesta
lokakuuhun, myöhemmin tarkemmin määrättävääni
päivään. '
gittujen kansojen puolesta Yhdistyneissä
Kansakunnissa päätöslausel-maj
jossa vaadittaisiin Nenvostoliit-
Britannian liittyminen
EECn ei edistäisi
rauhan asiaa
Lontoo. — Hillingdonin saifdalasta ilmoitettiin tänään,
että Robert Soblen. joka öU määrätty karkoitettavaksi Yhdysvaltoihin
palvelemaan elinkautista tuomiota väitetystä
vakoilusta Neuvostoliiton hyväksi; oli kuollut aikaisemmin
aamulla. Kolme päivää sitten häii nautti liiallisesti rauhoi-tuslääkettä
kun häntä oltiin kuljettamassa ambulanssilla Yhdysvaltoihin
matkalla olevaan lentokoneeseen. Tri Soblen
oli jatkuvasti väittänyt, että hän on syytön.
Kirkland Lake. — Viime smnnuntaina 16 mailia täältä
etelään auto-onnettomuudessa vakavasti loukkaantunut sudburylainen
Douglas Grenon oli tänä aamuna "tyydyttävässä"
tilassa vaikka hänen kasvoihinsa oli neulottava 200 tikkiä ja
hänellä oli sääriluun murtuma. Samassa onnettomuudessa
vakavasti loukkaantunut Lorne Scilery oli vielä osittain tiedottomassa
tilassa; Kolme, muuta samassa onnettomuudessa
loukkaantunutta sudburylaista jalkapallojoukkueen jäsentä.
Robert Brainbridge, John Leore ja Greahan Edwards vapautettiin
sairaalasta tänä aamuna.
Lontoo.. — Intian pääministeri
Jawaharlal Nehru ilmaisi, viikonvaihteessa
epäilyksensä siitä, että
Euroopan yhteismarkkinaliitto voisi
olla mikään tekijä rauhan säilyttämiseksi
ja että Britannian liittyminen
siihen voisi mitenkään
edistää rauhan asiaa.
Nehru oli niiden viimeisten Bri^
tannian kansojenyhteisön maiden
pääministerien joukossa, jotka. saapuivat
tänne eilen alkaneeseen pääministerien
konferenssiin.
Kun häneltä kysyttiin voisiko
Britannian liittymisellä Euroooan
yhteismarkkinaliittoon olla mitääri
hyödyllistä, vaikutusta maailman
rauhaan, Nehru vastasi:
I "Se riippuu siitä kuinka suuressa
! määrässä yhteismarkkinaliitto voisi
i olla tekijä rauhan takaamiseksi.
Nehru vii(ta.si siihen, että EEC on
vain NATOn kaksoiskappale;
Äskettäin itsenäistyneen Jamaikan
pääministeri sir Alexander
i Bustamante sanoi olevansa huolis-
• saan Britannian liittymi-sestä EECn
sillä it.se brittiläisetkin olivat sokei-a
mikäli on kysymys sellaisen toimenpiteen
seurauksista.
toa tarjoamaan vapauden ja elinmahdollisuudet
n.ille kansoille."
Puhuessaan joitakin,päiviä sitten
Lake Louisessa. Albertassa, mr Die=r
fenbaker- puhui hitaasti ja korostavasi
i sanomalehtimiehille nykyisestä
asennoitumisesta:
' Haluan jotta kysymys venäläi-se.
stä imperialismista ja sen vaiku-tuksesta
tuodaan esille Yhdistyneissä
Kansakunnissa.. Siten tehdäksemme
päätöslauselman kautta on
tarpeellista jotta se saisi laajan kannatuksen.
Ei ole epäluionnollista,
että jotkut Afro-Aasian maat ei.
vät pidän venäläistä tyranniutta yli
Euroopan kansoja kolonialismina ja
siitä syystä voisi ehkä olla tarpeellista
edistyä pitämällä puheita venäläisen
imperialismin tuomitsemiseksi
. . . kysymys tavasta tai keinosta
ei ole niin tärkeä kuin se, että
asian saisi esille YKssa."
Canadian Press-uulistoimiston kirjeenvaihtaja
täällä ihmettelee maa
oli tapahtunut, joka oli saanut pää-ministe
in muuttamaan kolmen
kuukavden kuluessa mieltään siin
määrin, e t t ä hän on oleellisesti luopunut
aikeistaan es.ttää tuomitse
van ehdotuksen päätöslauselmaksi.
Mr Diefenbaker vihjasi Lake Lou
isessa pitämässään puheessa, että
päätekijänä on se jotta ne Aasian ja
Afrikan maat. joita oli lähestytty
kannatuksen saamiseksi sellaiselle
päätöslauselmaehdotukselle olivat
kieltäytyneet antamasta kannatusta
•silie.
Ulkomaa-asiantuntijat täällä sanovat,
että Aasian j ^ Afrikan maat
eivät ole koskaan pitäneet kolonia,
lismina Neuvostoliiton suhteita Uk
rainaan^ Liettuaan, Latviaan^. Puolaan
ja Unkariin.
Siiiä syystä_näiden maiden (Aasian
ja Afrikan) mielestä sellainen
pääaöslauselma ei olisi paikkansapitävä
ja että sillä olisi varsin vähän
meikitystä.
Nämä maat, vaikka ne eivät kat-soisikaan
sellaisella päätöslauselmalla
olevan mitään pontta, eivät
kuitenkaan haluaisi sellaista, sillä
niiden mielestä se johdattaisi huo-mion
pois siitä seikasta, että valkoihoiset
ihmiset sor.tavat tummaihoisia.
Tästä syystä mr\ Diefenbaker on
luopunut aikeistaan esittää sellai/
nen päätöslauselmaehdotus tällä
hetkellä siinä toivossa, että ylivoimaisesta
Afro Aasian blokin maiden
keskuudesta hän voisi vielä saada
jo.ssain määrin kannatusta haaveelleen.^-
• •
YAT pys)mee
arabiliitossa
Kairo. — Yhdistynyt Arabitasavalta
on suostunut harkitsemaan uudelleen
päätöstään arabiliitosta ero-t:
misestaan. ilmoittaa arvovaltainen
AI Ahram-lehti.
Lehden ilmoituksen mukaan pre
sidentti Gamal Nasser tulee siirtämään
lopi rjisen päätöksensä teon
liitosta eroamisesta, mutta Yhdistynyt
Arabitasavalta kuitenkin pidättäytyy
kaikesta liiton toirninnastn
kunnes liitto tuomitsee Syyrian sii/
tä, että se on herjannut Yhdistynyttä
. Arabitasavaltaa ja presidentti
Nasseria.
Peking. — Täällä ilmoitettiin eilen, että sunnuntaina
Kiinan aluella alas ammuttu U-2-vakoilulentokone ammuttiin
alas muilla kuin tavanomaisilla keinoilla. Viranomaiset eivät
; selostaneet lähemmin mitkä olivat ne keinot.
Kiina torjuu
Intian ehdot
Peking, — Kiinan kommunistipuolueen
äänenkannattaja "Kansan
Päivälehti" kirjoittaa perjantaina,
ettei Kiinan kansa voi hyväksyä In
tian rajariidan ratkaisemiseksi asettamia
ehtoja.
Intia on Kiinalle osoittamassaan
nootissa kehottanut tätä lähettämään
edustajansa New Delhiin keskustelemaan
status quon palauttami-
Jatk. 4. siv.
epämuodostuneisuutta
Ottawa. — Liittovaltion lääkehal-1 nen ItS-Canadassa Ontariosta Atlan'
Vaara hyökkäyksestä Kuubaan
U2-l< one ammuttu
4 8 alas iMinassa
Chiangin sotaherrat väittävät sitä omakseen;
ilmeinen tarkoitus "puhdistaa'" USAn riiaine
Taipei. — Chiang Kai-shekin sotilasjohtajat
ovat ottaneet syyn
päällensä ja "tunnustaneet", että oli
menetetty yksi U-2-vakoi!ulentoko
ne Kiinan kaakkoisosan yllä. 'Tunnustus"
annettiin eilen ja ilnioitet-tiin
että lentokone oli ollut kadoksissa
sitten edellisen päfvän. Chiang
Kai-shekin .sotilasviranomaiset- väittivät,
että kone. oli to nen niistä
kahdesta, jotka oli ostettu Yhdy:>-
valloilta v. 1960.
Pekingin radiossa ilmoitettiin
sunnuntaina, että kiinalaiset a.sevoi-mat
olivat ampuneet koneen alas aikaisemmin
samana päivänä .
Formosan haliituk.sen puhemies
James Shon sanoi lyhi<äi,sesHä lau-sunnos.^
aan, että .suurissa korkeuksissa
lentämään kykenevä vakoilu,
lentokone oli ostettu Lockhecd-len-tokoneyhtiöllä
Yhdysvalloissa ja et.
tä niitä oli ollut kaksi Chiang Kai-shekin
joui |
Tags
Comments
Post a Comment for 1962-09-11-01
