1958-01-30-05 |
Previous | 5 of 6 | Next |
|
small (250x250 max)
medium (500x500 max)
Large
Extra Large
large ( > 500x500)
Full Resolution
|
This page
All
|
Tuotanto lamassa
Ruotsissakin
Ruotsin teollisuustuotannon kehityksessä
viiine vuoden jälkiosalla
oli todettavissa samanlaista tuntuvaa
laskua kuin useimmissa muissa
lf||!simaissa. Teollisuusliiton laskel-jnien
mukaan teollisuustuotannon
volyymi-indeksi oli viime marraskuussa
252, kun vastaava luku vuotta'
aikaisemmin oli 255. Kausitasoi-tettujen
Indeksisarjojen mukaan
marraskuun indeksi oli 235 ja tätä
'edeltäneen lokakuun 240 pistettä.
' PääomatavarateoUisuudessa lasku
^oli 1 %. rauta- j a metalliteollisuu
dessa 2 %, elintarviketeoUistiiudes-sa
5 %, nahka-, ja kenkäteollisuudessa
5 %. Koko kulutustavarateol-lisaudessa
vähennys oli 2 %. Puuteollisuudessa
tuotanto pysyi marraskuussa
sillä alhaisella tasolla, jo-i
hon jouduttiin jo lokakuussa. Massateollisuudessa
lasku o l i 8 %. Sen si
jaan paperiteollisuudessa esiintyi 4
% nousua.
Karjalan kansan laulut ja tanssit
että...
. — Teräksistä viilaa käytettiin jo
muinaisessa Assyriassa noin v. 670
ennen ajanlaskumm?- alkua.
— koiraa lukuunottamatta on vuohi
maailman laajimmin levinnyt kotieläin.
— biologit käyttävät työskennellessään
työkaluja, jotka ovat niin
pieniä, ettei niitä voi paljaalla silmällä
erottaa.
— eräässä Pariisin taidenäyttelyssä
on ollut näytteillä Saharan taidet
ta: kivipiirros, joka on löydetty erä
\maan hiekan alta. Piirros esittää
nun. kahta nuoi-ta naista, jo.den pukuna
on samanlainen säkkipuku ja
Inittu k u n Pariisin viimeinen muoti
suosittelee. Asiantuntijat väittävät
piirroksen olevan peräisin vuodelta
8,000 ennen Kristuksen syntymää.
Karjalan luonto on karua, mutta
omaperäisen kaunista. Satumaisia
ovat sen graniittikalliot, suuret metsät
ja Äänisen laajat ulapat, jotka
väliin valkopäisinä vaahtoina vihaisesti
kuohuavat tummanharmaalla,
miltei mustalla taustalla, väliin taas
kuulakkaina kimaltelevat kirkkaassa
auringonpaisteessa. Karjalan kansa
on kiintynyt kotiseutuunsa. Se
sepittää siitä lauluja ja runoja kertoen
kotiseutunsa luonnosta kansantaiteen
luomuksissa.
Karjalan kansantaide on rikasta
ja monipuolista. Tasavallan jokaisella
seudulla on omat, vain sille
ominaiset kasvot.
Sangen elämäniloisia ovat Sees-järven
karjalaisen kansankuoron
laulut, kuoroa on jo monet vuodet
ohjannut kansanlaulujen vaalija,
paatenelainen Georgi Savitski, joka
on saanut tasavallan kansantaiteilijan
arvon. Tämä karjalainen kuoro
toimii Paatenen kulttuuritalolla ja
kuoron pienemmät ryhmät lähitienoon
maalais- ja metsätyöläiskylis-sä.
Se kerää talteen vanhoja kansanlauluja,
mutta luo myös uusia ja
uudenaikaisia. Tämän kuoron lauluja
saa kuulla paitsi Seesjärven piirissä
myös tasavallan laulujuhlilla.
Karjalais-suomalaläten taidepäivien
aikana kuoro on vieraillut Neuvostoliiton
pääkaupungissa Moskovassakin.
Parhaan suosion ovat saavuttaneet
kuoron sepittämät laulut
"Kirkas aurinkoinen", "Seesjärven
kalastajalaulu", "Metsien piiritanssi"
ja leikillinen "Vanja sanoi Nju-shalle".
Hyvin tunnetaan myös Aunuksen
kuoro, joka tekee tunnetuiksi karjalaisia
kansanlauluja. Sitä johtaa
rjaten ASNTn ansioitunut taitei-
\|an Levkin. J o useampia vuo
eniä hän on suurella huolella
kerännyt karjalaisista maalaiskylistä
talteen vanhoja kansanlauluja
ja opettanut niitä kuoroille, Tässä
työssä häntä on suuresti auttanut
Iraida Maltseva
(Petroskoin Tasavallan kansan-taidetalon
johtaja.)
kiinteä yhteys runonlaulajiin. Joiden
runoista hän on ammentanut
aiheita.
Hyvän suosion on saavuttanut
pääkaupungissa Petroskoissakin Pe
niin kotiseudullaan kuin tasavallan
pääkauptingissa Petroskoissakin
Petrovskin kansankuoro, jota ohjaa
nuori säveltäjä Vasili Shashkinr
Tälle kuorolle on ominaista erittäin
korkea esitystaito sekä laulun
ja tanssin taitava sulautuminen
toisiinsa.
Kansankuoron puitteissa suoritettava
' työ vaikuttaa erittäin hyvin
sen, laulajiin.
'^'^«Tetro^skin kansankuoron ohjelmistoon
kuuluu vanhan karjalaisen
kansantaiteen sellaisten helmien
kuin "Itkei neishut", "Ruskei neit-shut"
ja " K u l l e r v o Kalervo" ohella
myös itsensä kuoron luomia nykyaikaisia
lauluja, mm. reipas laulu
"Metsäpalstalla", lyyrillinen "Pohjolan
tytön laulu" ja juhlallinen
"Laulu Karjalasta".
Vienanmeren kalastajien karut
työolot vaikuttavat myös rannikkoseudun
kansanmusiikkiin j a rannik-koasukkaiden
tanssien rytmiin. " V i e nanmeri,
myrskyinen meri", " O i ,
te tuulet^ym. laulut ovat vitkaisia
ja niihin liittyy tyttöjen hidastempoinen
j a sulava piiritanssi. Tytöillä
on yllään vaaleat j a pitkät silkkihameet
ja päässään helmillä k i r j a il
lut päähineet.
Kuorolaulun alkutaipaleella —
1930 luvulla — niissä laulun- ja
tanssinharjoittelun ohella jouduttiin
opettamaan myös luku- ja kirjoitustaitoa.
Nyttemmin on kuorolaisten
sivistystaso puuresti kohonnut,
ja he pitävät nyt käsissään
aapisen sijaan nuottivihkoja.
Kansankuorojen ohella Karjalassa
on myös omatoimisia akateemisia
kuoroja, jotka esittävät venäläistä
ja länsimaista klassillista ohjelmis'
toa sekä neuvostoliittolaisten sävel
täjien lauluja.
Suurempia akateemisia kuoroja
on perustettu korkeakouluihin ja
erilaisiin oppilaitoksiin (valtionyliopistoon,
kasvatusopilliseen korkeakouluun,
metsäteknilliseen j a kir-jastoteknikumiin),
tehtaille j a kerhotaloihin.
Sangen värikkäitä jä monipuolisia
ovat Karjalan ^omatoimisten
tanssiryhmien esittämät tanssit. Sellaisia
ovat mm. karjalainen kilpatanssi
"Ristupäre", räiskyvän iloinen
karjalainen katrilli "Ristukond
r a " j a kauniit lyyrilliset suomalaiset
tanhutj "Saaristolaispojät", " P u
heli poika'', polkka ymr-
Tanssiyhtyeet ovat useampaan
kertaa esiintyneet myös Moskovassa
ja Leningradissa. Monet omatoimiset
kuorot ja tanssiyhtyeet ovat
koko maata käsittävissä kilpailuissa
saaneet kunniakirjoja ja palkintoja
ja eräät niiden parhaista j a tar-mokkaimmista
osnottajista kunniamerkkejä
ja mitaleja. Karjalan omatoiminen
taide yhdistää toisiinsa
mitä erilaisimpien alojen ihmisiä.
Sen parissa toimivat yhtä hyvin
metsätyöläiset j a kolhoosilaiset kuin
sivistyneistökin.
Atomivoimalaitos NLn
avulla Puolassa
Moskova. — Neuvostoliitto auttaa
Puolaa maan ensimmäisen atomivoi-malaitoksen
rakentamisessa keskiviikkona
Moskovassa atomivoiman
rauhanomaisesta käytöstä allekirjoitetun
uuden sopimuksen mukaan.
Sopimuksen puitteissa auttaa Neuvostoliitto
Puolaa myös luraanin etsinnässä,
ja lisäksi saavat sen mukaan
puolalaiset tiedeihiehet koulutuksensa
Neuvostoliitossa.
Äänilevyjen alennusmyynti
TAVALL. HINTA $1.50
NYT AINOASTAAN - -
OSTAJAN MAKSETTAVA LÄHETYSKULUT
Postitilausten tulee käsittää vähintäin 3 levyä.
KPL.
Nyt on erinomainen tilaisuus ostaa äänilevyjä HALVALLA. . . . Kiirehtikää
tilaustanne ennenkuin nämä NYT HALVALLA HINNALLA myytävät
levyt loppuvat.
* R Y T M I
R 6191 Kaipuun hetkinä, tango. Erkki Junkkarinen
Unohtaaksenl. tango, Martti Suutala
116205 Tule takaista, tango, Veikko Tuomi
Seedelmta valoja vannoit, tango. Veikko Tuomi
R 6254 Kulkija vanhus, tango, Erkki Junkkartaen.
Valan lemmestäm vannota, begutae; Erkki Junkkarinen
R 6266 Uutta ja vanhaa. No. 11, tango, Tamara ja Justeeri
Uutta ja vanhaa. No. 12. toxtrot, Tamara ja Justeeri
R 6267 Polttava kaipaus, valssi, Henry Theel
Kultataen kuu. beguine. Henry Theel
R 6189 Uutta ja vanhaa, jenkka, Esa Ja Matti
Impi ihatoetyttö. laulelma, Esa Pakartaen
R 6265 Salpausselän Jenkka, Pirteät Pelimannit
Metsäkukkia. Jenkka, Pirteät Pelimannit
R 6281 Hyvästi meri. valssi. Matti Louhivuori
Yksinä.hen purje, laulebna. Matti Louhivuori
R 6283 Hardanger-valssi, Taito Vainio, hanuri
Espanjalaisittam, l<»ito Vamlo, hanuri
R 6285 Maailman Matti, Jenkka, Justeeri
. Helmi Ja Kalle, Jenkka, Justeeri
R 6297 Uutta ja vanhaa 17, foxtrot, Tamara Ja Justeeri.
Uutta Ja vanhaa 18, Tamara Ja Justeeri
R 6303 P(^olan Tango. Tamara
Pieni'Sinivuokko, tango-begutae, Tamara
R 6160 RaUi, valssi. Rallineloset
Meni meitä miestä kaupimkita. valssi. Ralltaeloset
R 6196 Polkkakimara 3. Kaarlo Reinikataen
Huuliharppu ja kulkuri. Jenkka, Oskari Joki
; R 6217 Atomi-polkka, Lasse Pihlajamaa
Valssi runoelma, Lasse Pihlajamaa :
R 6222 Terveiset veta. tango, E;rkki Junkkartaen
Kaunis kadotettu, hidas valssi. Erkki Junkkartaen
R 0S23 Orvon osa, valssi, Olavi Virta
Sama kaipuu on, tango. Olavi Virta
R^6095 On a^van samaa, leulelma. Kauko KayhkO
— Yö perhonen, tango, Iris Kangasniemi
R 6128 Tumma tie, valssi, Erkki Junkkartaen
Kevätunta, tango, Lrkki Junkkarinen
B 6218 Orpo sydämeni, foxtrot, Metro-'tytöt
Kohtalon-leikkiä, tango, Olavi Virta
R 6242 Osoite Tuntematon, tango, Henry Thed
Satumaa, tango. Henry Theel-
* FENNIA-LEVYJÄ
P 114 Surullinen tango, Thora Neil
Orjanruusu. valssi, Thora Neil
F 115 Sä et kyyneltä nää, tango, Tlioni Neil
Jää hyvästi, armas, valssi, Thora Neil
P 116 Liljan kukka, tango, Thcra Neil ja Aino Heikkinen
Ensi kerran kun sua suutelta, valssi, Thora Neil Ja A. Heikkinen
* D E C C A
SD 5285 Kaipaan luoksesi etelään, tango, Metro-Tytöt
Kevään ensi kukka, foxtrot, Metro-Tytöt
SD 5004 Tango Bolero. Sulo Sala Ja Silver Stars
Sarastus, tango. Sulo Sala Ja Silver Stars
SD 5325 Bonita Nina, tango. Toivo Kärjen tangoyhtye
Miss Tanguett, tango. Toivo Kärjen tangoyhtve
SD 5335 Muistatko sen, Bequine, M?tro-Tytöt
Vielä kerran, tango, Metro-Tytöt
SD 5341 Hurmio, tango, Juha Eirto Ja Metro-Tytöt
Kellot soi, tango, Juha Eirto ja Metro-Tytöt
SD 5348 Ritenuto, tango. Jiäia Eirto
Ei tällä kertaa, tango. Metro-Tytöt -
SD 6206 ^Viesti mereltä, tango, Olavi Virta
Nuoruuteni kaupunki, tango, Olavi V l rU
SD 5208 Unelma onnesta, tango, Erkki Junkkartaen
Koditon rakkaus, tango. Erkki Junkkartaen
SD 5233 Jäähyväistango. Erkki Junkkartaen
Tavallinen tartaa, tansb, Erkki Junkkartaaoii
Sp 6240 Missä lienetkään, tango beguine, Olavi Virta
Tyttöni, luokseni Jää, valssi, Olavi Virta
8D 5263 Alfonso, tango, Olavi Virta Ja Metro-tytöt
Tuntematon taival, beguine. Olavi Virta
SD 6264 Toivetyttönl, foxtrot, Olavi Virta
Sydänkäpysepi, foxtrot, Olavi Vhrt»
SD 6287 Täyttymätön toive, tango. Metro-tytöt
Ykstaätaen asema, foxtrot, Metro-tjrtöt
SD 5293 Romanssi mollissa, valssi, Henry Theel
, Veni Cruz, bequtae, Henry Theel
SD 5301 Capri — tango — Juha Eirto-
Päivänlaskua päin — foxtrot — Puha Eirto
SD 5302 Rakkauden laulu — valssi — Henry Theel
Pitäisitkö mtausta — foxtrot — Henry Theel
SD 5154 Muistojen maisema, tango. Erkki Eräs
— Rekiretki, foxtrot. Eilcki Eräs
SD 5159 Ei enää yksin, tango. Henry Theel
Kotimaan sävel, valssi, Henry Theel.
SD 5189 Sateenvarjon alla, foxtrot, Metro-Tytöt
Vanhat pienet postivaunut. foxtrot, Metro-Tytöt
SD 5203 Geisha — Teehuoneen tyttö, valssi, Metro-Tytöt .
SiUoin, tango. Metro-Tytöt
SD 5222 Kfisä on vata kerran, foxtrot, Olavi Virta
^ Älä unohda hymyä, tango-begutae, Olavi Virta
SD 5230 Morgiana. foxtrot, Olavi Virta
Pustan kukka, Marinka, foxtrot, Olavi Virta
SD 5288 Meidän tango, Pentti Puusti
Ilta kannella, merimies valssi. Pentti Puusti
Näistä levyistä ei myönnetä mitään välitys- eikä asiamiesnalkkiota
TILATKAA OSOITTEELLA:
V A P A U S PUBLISHING CO. L T D .
BOX 69 SUDBURY, ONTARIO
Pappia syytetään
l(aameasta teosta
Nancy, Ranska.— Guy Desnoyers
37-vuotias kirkkoherra, joutuu perjantaina
oikeuteen 19-vuotiaan tytön
ja tämän, syntymättömän lapsen
murhasta. Hän o l i lapsen isä. Rangaistukseksi
voi tulla kuolema. Oikeudenkäynnin
odotetaan kestävän
kaksi päivää ja se käytäneen osittain
suljettujen ovien takana.
Desnoyersista tuli Nancyn lähellä
olevan Uruffen kylän kirkkoherra
vuonna 1950. Hän oli hyvin suosittu
nuorison keskuudessa, koska hän
järjesti harrastelijateatterin ja ur-leilutilaisuuksia.
Eegine Fays-nimi-len
19-vuotiaan tytön hän tapasi tytön
ollessa vapaaehtoisesti autta-nassa
järjestettäessä eri tilaisuuk-
;ia kirkossa. "'^^
Tyttö murhattiin tiellä kylän u i
kopuolfeUa joulukuun 3 pnä 1956.
Desnoyers on tunnustanut tehneensä
keisarileikkauksen tytölle mur-hattuaan
tämän ensin.
Kylässä tiedoitettiin tytön odottavan
lasta, mutta tämä kieltäytyi sanomasta
isän nimeä. Kun tyttöä
alettiin kaivata katoamisen jälkeen,
Desnoyers johti itse etsiskelyjä ja
"löysi" ruumiin ja lapsen, jotka olivat
molemmat kauhealla tavalla silvottuja.
Tyttö oli surmattu niskaan
ammutulla luodilla.
Poliisi löysi myöhemmin Desno
yersin luota aseen, joka oli sellainen,
että tytöstä löydetty luoti sopi
siihen. Monen tunnin kireän kuulustelun
jälkeen Desnoyers vihdoin
tunnusti. Hän väitti kastaneensa
lapsen saatuaan sen ensin esille keisarileikkauksen
avulla.
Useiden todistajien mukaan papilla
on ollut suhde useihin muihin
Uruffen kylän naisiin ja tyttöihin.
Murhan uhrin hautakiveen ovat
hänen vanhempansa antaneet kirjoittaa
seuraavat sanat: Tässä lepää
Regine Fays, jonka joulukuun 3 pnä
1956 surmasi seurakunnan kirkkoherra
G. D. tytön ollessa 19 vuoden
ikäinen.
PERHEEN
NUOREMMILLE
Marleen Has Her
Own Skatiiig Rink
Dear Setä,
How are you? I am fine. When
I couldn't get to school at the be-'
ginning of the month the inspector
came to look over our books, but
we missed seeing him because we
were home.
I missed writing to Setä last week.
I started, but d id not have time to
finish it by iF^riday.
Our pond is a l i clear now and
good for skating. We' cleaned the
snow away on Monday. Richard, R i
ta, Jean-Guy, Jocko Robert, Dennis
"Larabie and my father came to help
us. Now we can go skating and
have fun. When it's 9 o'clock the
Larabie children have to go home,
SO my mother blinks the pole light
in the yard, so they know it's time
to go home.
We have a b ig pig and one night
Sylvia and I went to feed vit. Syl
via held the door vvhile I went tc
get the food and the p ig got out
Sylvia yelled that the pig was out
and told me to come in a hurry
So I went to chase it. It was at a
box of bones. There was another
box beside him, so I picked it up
and threw it at him. He got scared
and ran back into his hut.
Weil, I'm going skating now, so
ril close tili next time.
Alarleen Maensivu,
Markstay, Ont.
iliiidista tuli Intian
virallinen kieli
New Delhi. — Intian Kongressipuolueen
Keskusvaliokunta hyväksyi
viime viikolla päätöslauselman,
että hindi on tästä lähtien Intian
kansallinen kieli, mutta englantia
edelleen käytetään virallisena kielenä
jonkin aikaa.
Päätös hyväksyttiin eri mielipidesuuntia
edustavien välillä käytyjen
katkerien riitojen jälkeen. Intian
asema vahvistettiin liittämällä
lakipykälä alkuperäiseen ehdotukseen
etpläintialaisten valtuutettujen
vastalauseiden johdosta.
Golfilla on alivirtansa
Washington. Golf virralla on
" a l i v i i t a " joka kulkee vastakkaiseen
.suuntaan noin 3 kmn syvyydellä, to
teavat englantilaiset ja amerikkalaiset
tiedemiehet selonteossaan, j o '
ka koskee kansainvälisenä geofyysi-senä
vuonna tehtyjä havaintoja.
He ovat tutkineet lämpimän Golfvirran
itäistä osaa. Käytettävissä on
ollut englantilainen tutkimusalus
Discovery II ja amerikkalainen A t -
lantis. Selonteon on laatinut amerikkalainen
tiedemies Hugh Odis-haw
ja se käsittelee toimintaa geo-fyysisen
vuoden viiden ensimmäisen
kuukauden aikana viime vuoden
heinäkuun 1 päivästä marraskuun
loppuun.
Farm Chores Keep
Edwin Busy
Dear Setä,
And ali the readers and writers
of this page. There have only been
a few cold days here this month
SO far and we have very little snow.
I want to thank you very, very
much for the nice animal and bird
book. I have already pasted about
half the book and is it ever nice.
The book is also very educational
and interesting.
On New Year's Day we had a
great "big turkey dinner at my
grandmother's. We had a whole lot
of fun.
I have thr^e cats and they are
very tame. One is a l i white, the se-cond
is orange, white and black
and the third is orange and white.
The cats' names are Snowball,
Mixer and Pumpkin. We also have
two horses, Prince and Beauty.
They are fun to ride.
Every night when I come from
school, I go and do the chores at
the barn. I put in the horses and
the four cows and feed them. When
Pm not at school I ride one of the
horses to the water hole. Boy, is
it ever fun!
Sometim^s I go to fishing with
my dad. It is lots of fun when 'it's
not too cold.
One day at school we were
playing football and I kicked the
ball quite hard and twisted my foot
somehovv. Is i t ever ^ore now!
Thanks again för the swell gift.
Weil, I guess it's time for bed, so
ril close for now.
Edwin H i l l,
Meadow Portage, Man.
Torstaina, tammik; 30 p. — Thursday, Jan. 30, 1958 Sivu 5
Mi
Bagdadin maat suunDitteleval
varustelun nopeistuttamista 3
— Ensimmäiset kiinalaiset siirtolaiset
saapuivat British Columbiaan
ennen vuotta 1870.
Halpoja koviin kansiin sidottuja
KIRJOJA
Eino Koivistoinen:
MEREN TYTÄR
Kertomils valtameriltä.
253 sivua — Hinta sid, .... $1J0
Gunvor Possum:
PELOTON TYTTÖ
Aurinkoinen ja reipas kirja.
231 sivua — Hinta sid..... f 1.75
Gunvor Fossum:
HYMYSUU _
181 sivua — Hinta sid. .... $1.75
Tämän aurinkoisen kertomuksen
tapahtumat liikkuvat norjalaisessa
pikkukaupungissa ja sen lähimmässä
ympäristössä. Päähenkilö-^
nä on veikeä, hyväntuulinen koulutyttö,"
"Hymysuu", joka virkein
silmin seuraa aikuisten edesottamuksia
ja lausuu heistä huvitta-,
van nasevia arvostelujaan.
Elsa Carlsson:
PITKÄ PÄIVÄTYÖ _
kiehtova romaani —
naisille Ja nuorille tytöille.
221 sivua — Minta sid $1JS0
Pierre Andrezel:
KOSTON TIE
Tämä romaani perustuu
tositapahtumaan.
285 sivua— Hinta sid. .... pJO
Tilatkaa osoitteella:
VAPAUS
PUBLISHING CO. L T D .
Box 69< Sudbury. Ontario
juttelee
Haloo tytöt ja pojat!
Taas viikko oh kulunut ja äkkiä
se tuntui meneväii. J a viikon kuluessa
saapui vain kaksi kirjettä. Olihan
se hyvä, että saapui edes kaksi kirjettä,
mutta olisihan se ollut paljon
hauskempi, jos olisi saapunut
kuusi kirjettä. Kiitos kirjeistänne
Marleen ja Edwin.
Marleen on vähän pahoillaan kun
hän ei ennättänyt kirjoittaa viime
viikon lehteen,- sillä Marleen on
omaksunut sellaisen kannan, että
pitää Sedälle kirjoittaa joka viikko.
Se onkin hyvä päätös ja Setä on siitä
kiitollinen, mutta ei tarvitse olla
alakuloinen, vaikka toisinaan l i p -
sahtaakin viikko kirjoittamatta.
Marleenilla on aina paljoa.asioi-ta
kerrottavana, koska koko viikon
hän aina ajattelee, mistä asioista
Sedälle olisi kerrottava j a niinhän
kirje syntyy vaivattomasti. Se onkin
hyvä tapa.
Edwin muisti myöskin kirjoittaa^
Setä jo pelkäsi, että siellä pohjois,.
Manitobassa on. niin paljon lunta,
ettei postia voida säännöllisesti kul-'
jettaa. Edwin kuitenkin selostaa, että
siellä on vähän lunta.
Täällä Sudburyssakin on niin vähän
lunta, että hiihtokilpailuja on
vaikea järjestää. Metsässä ei ole
edes jalan vertaa lunta, joten kantoja
ja kiviä on vaikea peittää, mutta
onhan täällä silti hiihtokilpailuja
ollut j o useampia, sillä eivät hiihtäjät
malta enää odottaa.
Ensi lauantaina ja sunnuntaina
on Beaver Lakella oikein jännät k i l pailut,
sillä silloin kilpaillaan Suomalais
Cana(|alaisen Amatööri U N
heiluliiton m^taruuksista. Ja näissä
kilpailuissa on myös lasten kilpasarjoja,
joten toivomme, että on
paljon lapsia mukana.
— Toimittajasetä.
Ankara. — Täällä tiedoitettiin
tiistaina, että Bagdadin sopimusmaat
ovat päättäneet muodostaa
yhteisen sotilaallisen suunnitteluesi
kunnan. Päätös tästä tehtiin suljetussa
istunnossa.
TiedoituslähteJstä sanotaan, että
ällä toimenpiteellä yritetään lujit-aa
hyvin hataraa sotilasjärjestöä.
Bagdadin neuvottelujen alkaessa
/iime maanantaina Yhdysvaltain
/altiosihteeri Dulles vakuutti viidel-
.e. Bagdadin sopimuksen maalle,
ittä Yhdysvallat on valmis antamaan
_niille sotilaallista apua. Sopimuksen
varsinaisia jäseniä ovat Britannia,
Turkki,Tran, Irak ja Pakistan.
Yhdysvallat ei ole nimellisesti
tämän sopimuksen jäsen, mutta sil
iä on edustaja kaikissa näiden sopi-nusvaltain
komiteoissa.
Britannian ulkoministeri Selwyn
Ilves majaili heinäsuovassa
Kakabeka Falls Täällä lähellä
.suva Albert Broome ei löytänyt
leulaa heinäsuovasta veljensä far-ailta,
mirtta kun hän lykkäsi hangon
heiniin, niin heinäsuovasta hyppäsi
ärisevä amerikkalainen ilves.
Entinen turkisten pyytäjä onnistui
tappamaan eläimen puolen tun-lin
taistelun jälkeen kun hänen onnistui
lyödä sitä päähän hangon
varrella. Varsikin katkesi iskun
johdosta.
Ilves oli hopean harmaa ja 36 t.
.)itunen päästä häntään ja painoi 30
paunaa. ^
Ottawa. — Täällä ilmoitettiin äs
kettäin, että Israel voi mahdollises
ti ostaa aina 3,700,000 bushel.in asti
canadalaista vehnää tänä vuonna
hallituks:-n myöntämän kolmivuotisen
lainan nojalla.
Nyt jo tiedetään että Israel on
lupautunut ottamaan 1,480,000 bus
hella J a että sillä on osto-oikeus
;,220,000 busheliin lisää, josta se
aisi: maksua kolmen vuoden kulussa.
, .
Lloyd sanoi ettei Britannia ole kor-'
keimman asteen neuvottelua vastaan
jos sellainen näyttää parhaalta
keinolta päästä sopimukseen.
Hän huomautti, että Neuvostoliitto
suhtautuu vihamielisesti Bagdadin
sopimusta kohtaan ja tekee sitä
vastaan propagandahyökkäyksiä.
Bagdadin sopimusvaltain Salaisessa
" istunnossa tehtiin sellaisia
päätöksiä, jotka selvästi osoittavat
sotilaallista valmistelua. Sotilasko-mitea
kehoitti yhdistämään Turkin
Pakistaniin valtatiellä. Valmistaa
salamalaitteita ja varastohuqYleita
Välimeren, Persian lahden., j a . A r a bian
meren kannikoille.
Sotilaskomitea myöskin ehdotti,
että sopimukseen kuuluvien mbsle-milaisten
maiden aseelliset voimat
modernisoitais^n, mutta ei kij^en-kaan'pidetty
tarpeellisena varustaa
niitä vielä ydinaseilla. Britannia ja
Yhdysvallat ovat luvanneet aseistaa
nämä armeijat. "*
Bagdadin sopimusmaiden neuvottelut
edelleenkin jatkuvat.
Lapset pitävät
silta
Miellyttävänä vaihteeksi, kiihoit-takaa
nuorten ruokahalua tarjoamalla
Ry-King näkkileipää. M u reaa,
maukasta, taloudellista ja
lisäksi vielä ravitsevaakin
RUOKATAVARA-KAUPPIAALLANNE
NYT!
Siipikarjataloudella
kirkas tulevaisuus
Sipikarjatalouden tuotteiden
markkinat osoittava^
nousua, joten on eduksenne
lisätä tuotantoianne uusilla
linnuilla. Saadaksenne par.
haimmal mahdoIUsel VOI-TOT
on parhainta aloittaa'
kananpoikanne oikein luo-*^
tcltavilla r e h u seoksillam-me.
Cock O' the North rehuseokset
ovat aina aikan-^
sa tasaUa ia ovat olleet suor
sittuja vuosikymmeniä.
KANANPOIKAIN ALOTTAJ A SULFAN KERA
lOO paunaa
KANANPOIKAIN KASVATTAJA
100 jpauna^ . . . .. i
KANANPOIKAIN LIHOTTAJA _
iOO paunaa ••••
MUNITUSMÄSKI
100 paunaa
32'; SIIPIKARJAN KONSENTRAATTI:
100 paunaa ...\\.
KANOJEN RAAPINTAREHy ^
100 paunaa i!^
VEHNÄ •
100 pannaa ;
OSTERIN KUORET
100 paunaa
ROUHETTA KAIKEN KOKOISTA
100 paunaa
4.75
4.2a
4.15
4.35
5.25
3.75
3.45
2.3d
1.65
• YSTÄVÄLLINEN SUOIVIAL.UNEN PALVELUS «
war d G ram m
COOK O' T H E NORTH JA PIONEER REHUSEOKSIA
SUOLAA, KEINOLANTAA JA MYLLYREHUJA
66 Elm St. W. Puh. OS. 5-6421 Sudbutr
Object Description
| Rating | |
| Title | Vapaus, January 30, 1958 |
| Language | fi |
| Subject | Finnish--Canadians--Newspapers |
| Publisher | Vapaus Publishing Co |
| Date | 1958-01-30 |
| Type | text |
| Format | application/pdf |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| Identifier | Vapaus580130 |
Description
| Title | 1958-01-30-05 |
| OCR text | Tuotanto lamassa Ruotsissakin Ruotsin teollisuustuotannon kehityksessä viiine vuoden jälkiosalla oli todettavissa samanlaista tuntuvaa laskua kuin useimmissa muissa lf||!simaissa. Teollisuusliiton laskel-jnien mukaan teollisuustuotannon volyymi-indeksi oli viime marraskuussa 252, kun vastaava luku vuotta' aikaisemmin oli 255. Kausitasoi-tettujen Indeksisarjojen mukaan marraskuun indeksi oli 235 ja tätä 'edeltäneen lokakuun 240 pistettä. ' PääomatavarateoUisuudessa lasku ^oli 1 %. rauta- j a metalliteollisuu dessa 2 %, elintarviketeoUistiiudes-sa 5 %, nahka-, ja kenkäteollisuudessa 5 %. Koko kulutustavarateol-lisaudessa vähennys oli 2 %. Puuteollisuudessa tuotanto pysyi marraskuussa sillä alhaisella tasolla, jo-i hon jouduttiin jo lokakuussa. Massateollisuudessa lasku o l i 8 %. Sen si jaan paperiteollisuudessa esiintyi 4 % nousua. Karjalan kansan laulut ja tanssit että... . — Teräksistä viilaa käytettiin jo muinaisessa Assyriassa noin v. 670 ennen ajanlaskumm?- alkua. — koiraa lukuunottamatta on vuohi maailman laajimmin levinnyt kotieläin. — biologit käyttävät työskennellessään työkaluja, jotka ovat niin pieniä, ettei niitä voi paljaalla silmällä erottaa. — eräässä Pariisin taidenäyttelyssä on ollut näytteillä Saharan taidet ta: kivipiirros, joka on löydetty erä \maan hiekan alta. Piirros esittää nun. kahta nuoi-ta naista, jo.den pukuna on samanlainen säkkipuku ja Inittu k u n Pariisin viimeinen muoti suosittelee. Asiantuntijat väittävät piirroksen olevan peräisin vuodelta 8,000 ennen Kristuksen syntymää. Karjalan luonto on karua, mutta omaperäisen kaunista. Satumaisia ovat sen graniittikalliot, suuret metsät ja Äänisen laajat ulapat, jotka väliin valkopäisinä vaahtoina vihaisesti kuohuavat tummanharmaalla, miltei mustalla taustalla, väliin taas kuulakkaina kimaltelevat kirkkaassa auringonpaisteessa. Karjalan kansa on kiintynyt kotiseutuunsa. Se sepittää siitä lauluja ja runoja kertoen kotiseutunsa luonnosta kansantaiteen luomuksissa. Karjalan kansantaide on rikasta ja monipuolista. Tasavallan jokaisella seudulla on omat, vain sille ominaiset kasvot. Sangen elämäniloisia ovat Sees-järven karjalaisen kansankuoron laulut, kuoroa on jo monet vuodet ohjannut kansanlaulujen vaalija, paatenelainen Georgi Savitski, joka on saanut tasavallan kansantaiteilijan arvon. Tämä karjalainen kuoro toimii Paatenen kulttuuritalolla ja kuoron pienemmät ryhmät lähitienoon maalais- ja metsätyöläiskylis-sä. Se kerää talteen vanhoja kansanlauluja, mutta luo myös uusia ja uudenaikaisia. Tämän kuoron lauluja saa kuulla paitsi Seesjärven piirissä myös tasavallan laulujuhlilla. Karjalais-suomalaläten taidepäivien aikana kuoro on vieraillut Neuvostoliiton pääkaupungissa Moskovassakin. Parhaan suosion ovat saavuttaneet kuoron sepittämät laulut "Kirkas aurinkoinen", "Seesjärven kalastajalaulu", "Metsien piiritanssi" ja leikillinen "Vanja sanoi Nju-shalle". Hyvin tunnetaan myös Aunuksen kuoro, joka tekee tunnetuiksi karjalaisia kansanlauluja. Sitä johtaa rjaten ASNTn ansioitunut taitei- \|an Levkin. J o useampia vuo eniä hän on suurella huolella kerännyt karjalaisista maalaiskylistä talteen vanhoja kansanlauluja ja opettanut niitä kuoroille, Tässä työssä häntä on suuresti auttanut Iraida Maltseva (Petroskoin Tasavallan kansan-taidetalon johtaja.) kiinteä yhteys runonlaulajiin. Joiden runoista hän on ammentanut aiheita. Hyvän suosion on saavuttanut pääkaupungissa Petroskoissakin Pe niin kotiseudullaan kuin tasavallan pääkauptingissa Petroskoissakin Petrovskin kansankuoro, jota ohjaa nuori säveltäjä Vasili Shashkinr Tälle kuorolle on ominaista erittäin korkea esitystaito sekä laulun ja tanssin taitava sulautuminen toisiinsa. Kansankuoron puitteissa suoritettava ' työ vaikuttaa erittäin hyvin sen, laulajiin. '^'^«Tetro^skin kansankuoron ohjelmistoon kuuluu vanhan karjalaisen kansantaiteen sellaisten helmien kuin "Itkei neishut", "Ruskei neit-shut" ja " K u l l e r v o Kalervo" ohella myös itsensä kuoron luomia nykyaikaisia lauluja, mm. reipas laulu "Metsäpalstalla", lyyrillinen "Pohjolan tytön laulu" ja juhlallinen "Laulu Karjalasta". Vienanmeren kalastajien karut työolot vaikuttavat myös rannikkoseudun kansanmusiikkiin j a rannik-koasukkaiden tanssien rytmiin. " V i e nanmeri, myrskyinen meri", " O i , te tuulet^ym. laulut ovat vitkaisia ja niihin liittyy tyttöjen hidastempoinen j a sulava piiritanssi. Tytöillä on yllään vaaleat j a pitkät silkkihameet ja päässään helmillä k i r j a il lut päähineet. Kuorolaulun alkutaipaleella — 1930 luvulla — niissä laulun- ja tanssinharjoittelun ohella jouduttiin opettamaan myös luku- ja kirjoitustaitoa. Nyttemmin on kuorolaisten sivistystaso puuresti kohonnut, ja he pitävät nyt käsissään aapisen sijaan nuottivihkoja. Kansankuorojen ohella Karjalassa on myös omatoimisia akateemisia kuoroja, jotka esittävät venäläistä ja länsimaista klassillista ohjelmis' toa sekä neuvostoliittolaisten sävel täjien lauluja. Suurempia akateemisia kuoroja on perustettu korkeakouluihin ja erilaisiin oppilaitoksiin (valtionyliopistoon, kasvatusopilliseen korkeakouluun, metsäteknilliseen j a kir-jastoteknikumiin), tehtaille j a kerhotaloihin. Sangen värikkäitä jä monipuolisia ovat Karjalan ^omatoimisten tanssiryhmien esittämät tanssit. Sellaisia ovat mm. karjalainen kilpatanssi "Ristupäre", räiskyvän iloinen karjalainen katrilli "Ristukond r a " j a kauniit lyyrilliset suomalaiset tanhutj "Saaristolaispojät", " P u heli poika'', polkka ymr- Tanssiyhtyeet ovat useampaan kertaa esiintyneet myös Moskovassa ja Leningradissa. Monet omatoimiset kuorot ja tanssiyhtyeet ovat koko maata käsittävissä kilpailuissa saaneet kunniakirjoja ja palkintoja ja eräät niiden parhaista j a tar-mokkaimmista osnottajista kunniamerkkejä ja mitaleja. Karjalan omatoiminen taide yhdistää toisiinsa mitä erilaisimpien alojen ihmisiä. Sen parissa toimivat yhtä hyvin metsätyöläiset j a kolhoosilaiset kuin sivistyneistökin. Atomivoimalaitos NLn avulla Puolassa Moskova. — Neuvostoliitto auttaa Puolaa maan ensimmäisen atomivoi-malaitoksen rakentamisessa keskiviikkona Moskovassa atomivoiman rauhanomaisesta käytöstä allekirjoitetun uuden sopimuksen mukaan. Sopimuksen puitteissa auttaa Neuvostoliitto Puolaa myös luraanin etsinnässä, ja lisäksi saavat sen mukaan puolalaiset tiedeihiehet koulutuksensa Neuvostoliitossa. Äänilevyjen alennusmyynti TAVALL. HINTA $1.50 NYT AINOASTAAN - - OSTAJAN MAKSETTAVA LÄHETYSKULUT Postitilausten tulee käsittää vähintäin 3 levyä. KPL. Nyt on erinomainen tilaisuus ostaa äänilevyjä HALVALLA. . . . Kiirehtikää tilaustanne ennenkuin nämä NYT HALVALLA HINNALLA myytävät levyt loppuvat. * R Y T M I R 6191 Kaipuun hetkinä, tango. Erkki Junkkarinen Unohtaaksenl. tango, Martti Suutala 116205 Tule takaista, tango, Veikko Tuomi Seedelmta valoja vannoit, tango. Veikko Tuomi R 6254 Kulkija vanhus, tango, Erkki Junkkartaen. Valan lemmestäm vannota, begutae; Erkki Junkkarinen R 6266 Uutta ja vanhaa. No. 11, tango, Tamara ja Justeeri Uutta ja vanhaa. No. 12. toxtrot, Tamara ja Justeeri R 6267 Polttava kaipaus, valssi, Henry Theel Kultataen kuu. beguine. Henry Theel R 6189 Uutta ja vanhaa, jenkka, Esa Ja Matti Impi ihatoetyttö. laulelma, Esa Pakartaen R 6265 Salpausselän Jenkka, Pirteät Pelimannit Metsäkukkia. Jenkka, Pirteät Pelimannit R 6281 Hyvästi meri. valssi. Matti Louhivuori Yksinä.hen purje, laulebna. Matti Louhivuori R 6283 Hardanger-valssi, Taito Vainio, hanuri Espanjalaisittam, l<»ito Vamlo, hanuri R 6285 Maailman Matti, Jenkka, Justeeri . Helmi Ja Kalle, Jenkka, Justeeri R 6297 Uutta ja vanhaa 17, foxtrot, Tamara Ja Justeeri. Uutta Ja vanhaa 18, Tamara Ja Justeeri R 6303 P(^olan Tango. Tamara Pieni'Sinivuokko, tango-begutae, Tamara R 6160 RaUi, valssi. Rallineloset Meni meitä miestä kaupimkita. valssi. Ralltaeloset R 6196 Polkkakimara 3. Kaarlo Reinikataen Huuliharppu ja kulkuri. Jenkka, Oskari Joki ; R 6217 Atomi-polkka, Lasse Pihlajamaa Valssi runoelma, Lasse Pihlajamaa : R 6222 Terveiset veta. tango, E;rkki Junkkartaen Kaunis kadotettu, hidas valssi. Erkki Junkkartaen R 0S23 Orvon osa, valssi, Olavi Virta Sama kaipuu on, tango. Olavi Virta R^6095 On a^van samaa, leulelma. Kauko KayhkO — Yö perhonen, tango, Iris Kangasniemi R 6128 Tumma tie, valssi, Erkki Junkkartaen Kevätunta, tango, Lrkki Junkkarinen B 6218 Orpo sydämeni, foxtrot, Metro-'tytöt Kohtalon-leikkiä, tango, Olavi Virta R 6242 Osoite Tuntematon, tango, Henry Thed Satumaa, tango. Henry Theel- * FENNIA-LEVYJÄ P 114 Surullinen tango, Thora Neil Orjanruusu. valssi, Thora Neil F 115 Sä et kyyneltä nää, tango, Tlioni Neil Jää hyvästi, armas, valssi, Thora Neil P 116 Liljan kukka, tango, Thcra Neil ja Aino Heikkinen Ensi kerran kun sua suutelta, valssi, Thora Neil Ja A. Heikkinen * D E C C A SD 5285 Kaipaan luoksesi etelään, tango, Metro-Tytöt Kevään ensi kukka, foxtrot, Metro-Tytöt SD 5004 Tango Bolero. Sulo Sala Ja Silver Stars Sarastus, tango. Sulo Sala Ja Silver Stars SD 5325 Bonita Nina, tango. Toivo Kärjen tangoyhtye Miss Tanguett, tango. Toivo Kärjen tangoyhtve SD 5335 Muistatko sen, Bequine, M?tro-Tytöt Vielä kerran, tango, Metro-Tytöt SD 5341 Hurmio, tango, Juha Eirto Ja Metro-Tytöt Kellot soi, tango, Juha Eirto ja Metro-Tytöt SD 5348 Ritenuto, tango. Jiäia Eirto Ei tällä kertaa, tango. Metro-Tytöt - SD 6206 ^Viesti mereltä, tango, Olavi Virta Nuoruuteni kaupunki, tango, Olavi V l rU SD 5208 Unelma onnesta, tango, Erkki Junkkartaen Koditon rakkaus, tango. Erkki Junkkartaen SD 5233 Jäähyväistango. Erkki Junkkartaen Tavallinen tartaa, tansb, Erkki Junkkartaaoii Sp 6240 Missä lienetkään, tango beguine, Olavi Virta Tyttöni, luokseni Jää, valssi, Olavi Virta 8D 5263 Alfonso, tango, Olavi Virta Ja Metro-tytöt Tuntematon taival, beguine. Olavi Virta SD 6264 Toivetyttönl, foxtrot, Olavi Virta Sydänkäpysepi, foxtrot, Olavi Vhrt» SD 6287 Täyttymätön toive, tango. Metro-tytöt Ykstaätaen asema, foxtrot, Metro-tjrtöt SD 5293 Romanssi mollissa, valssi, Henry Theel , Veni Cruz, bequtae, Henry Theel SD 5301 Capri — tango — Juha Eirto- Päivänlaskua päin — foxtrot — Puha Eirto SD 5302 Rakkauden laulu — valssi — Henry Theel Pitäisitkö mtausta — foxtrot — Henry Theel SD 5154 Muistojen maisema, tango. Erkki Eräs — Rekiretki, foxtrot. Eilcki Eräs SD 5159 Ei enää yksin, tango. Henry Theel Kotimaan sävel, valssi, Henry Theel. SD 5189 Sateenvarjon alla, foxtrot, Metro-Tytöt Vanhat pienet postivaunut. foxtrot, Metro-Tytöt SD 5203 Geisha — Teehuoneen tyttö, valssi, Metro-Tytöt . SiUoin, tango. Metro-Tytöt SD 5222 Kfisä on vata kerran, foxtrot, Olavi Virta ^ Älä unohda hymyä, tango-begutae, Olavi Virta SD 5230 Morgiana. foxtrot, Olavi Virta Pustan kukka, Marinka, foxtrot, Olavi Virta SD 5288 Meidän tango, Pentti Puusti Ilta kannella, merimies valssi. Pentti Puusti Näistä levyistä ei myönnetä mitään välitys- eikä asiamiesnalkkiota TILATKAA OSOITTEELLA: V A P A U S PUBLISHING CO. L T D . BOX 69 SUDBURY, ONTARIO Pappia syytetään l(aameasta teosta Nancy, Ranska.— Guy Desnoyers 37-vuotias kirkkoherra, joutuu perjantaina oikeuteen 19-vuotiaan tytön ja tämän, syntymättömän lapsen murhasta. Hän o l i lapsen isä. Rangaistukseksi voi tulla kuolema. Oikeudenkäynnin odotetaan kestävän kaksi päivää ja se käytäneen osittain suljettujen ovien takana. Desnoyersista tuli Nancyn lähellä olevan Uruffen kylän kirkkoherra vuonna 1950. Hän oli hyvin suosittu nuorison keskuudessa, koska hän järjesti harrastelijateatterin ja ur-leilutilaisuuksia. Eegine Fays-nimi-len 19-vuotiaan tytön hän tapasi tytön ollessa vapaaehtoisesti autta-nassa järjestettäessä eri tilaisuuk- ;ia kirkossa. "'^^ Tyttö murhattiin tiellä kylän u i kopuolfeUa joulukuun 3 pnä 1956. Desnoyers on tunnustanut tehneensä keisarileikkauksen tytölle mur-hattuaan tämän ensin. Kylässä tiedoitettiin tytön odottavan lasta, mutta tämä kieltäytyi sanomasta isän nimeä. Kun tyttöä alettiin kaivata katoamisen jälkeen, Desnoyers johti itse etsiskelyjä ja "löysi" ruumiin ja lapsen, jotka olivat molemmat kauhealla tavalla silvottuja. Tyttö oli surmattu niskaan ammutulla luodilla. Poliisi löysi myöhemmin Desno yersin luota aseen, joka oli sellainen, että tytöstä löydetty luoti sopi siihen. Monen tunnin kireän kuulustelun jälkeen Desnoyers vihdoin tunnusti. Hän väitti kastaneensa lapsen saatuaan sen ensin esille keisarileikkauksen avulla. Useiden todistajien mukaan papilla on ollut suhde useihin muihin Uruffen kylän naisiin ja tyttöihin. Murhan uhrin hautakiveen ovat hänen vanhempansa antaneet kirjoittaa seuraavat sanat: Tässä lepää Regine Fays, jonka joulukuun 3 pnä 1956 surmasi seurakunnan kirkkoherra G. D. tytön ollessa 19 vuoden ikäinen. PERHEEN NUOREMMILLE Marleen Has Her Own Skatiiig Rink Dear Setä, How are you? I am fine. When I couldn't get to school at the be-' ginning of the month the inspector came to look over our books, but we missed seeing him because we were home. I missed writing to Setä last week. I started, but d id not have time to finish it by iF^riday. Our pond is a l i clear now and good for skating. We' cleaned the snow away on Monday. Richard, R i ta, Jean-Guy, Jocko Robert, Dennis "Larabie and my father came to help us. Now we can go skating and have fun. When it's 9 o'clock the Larabie children have to go home, SO my mother blinks the pole light in the yard, so they know it's time to go home. We have a b ig pig and one night Sylvia and I went to feed vit. Syl via held the door vvhile I went tc get the food and the p ig got out Sylvia yelled that the pig was out and told me to come in a hurry So I went to chase it. It was at a box of bones. There was another box beside him, so I picked it up and threw it at him. He got scared and ran back into his hut. Weil, I'm going skating now, so ril close tili next time. Alarleen Maensivu, Markstay, Ont. iliiidista tuli Intian virallinen kieli New Delhi. — Intian Kongressipuolueen Keskusvaliokunta hyväksyi viime viikolla päätöslauselman, että hindi on tästä lähtien Intian kansallinen kieli, mutta englantia edelleen käytetään virallisena kielenä jonkin aikaa. Päätös hyväksyttiin eri mielipidesuuntia edustavien välillä käytyjen katkerien riitojen jälkeen. Intian asema vahvistettiin liittämällä lakipykälä alkuperäiseen ehdotukseen etpläintialaisten valtuutettujen vastalauseiden johdosta. Golfilla on alivirtansa Washington. Golf virralla on " a l i v i i t a " joka kulkee vastakkaiseen .suuntaan noin 3 kmn syvyydellä, to teavat englantilaiset ja amerikkalaiset tiedemiehet selonteossaan, j o ' ka koskee kansainvälisenä geofyysi-senä vuonna tehtyjä havaintoja. He ovat tutkineet lämpimän Golfvirran itäistä osaa. Käytettävissä on ollut englantilainen tutkimusalus Discovery II ja amerikkalainen A t - lantis. Selonteon on laatinut amerikkalainen tiedemies Hugh Odis-haw ja se käsittelee toimintaa geo-fyysisen vuoden viiden ensimmäisen kuukauden aikana viime vuoden heinäkuun 1 päivästä marraskuun loppuun. Farm Chores Keep Edwin Busy Dear Setä, And ali the readers and writers of this page. There have only been a few cold days here this month SO far and we have very little snow. I want to thank you very, very much for the nice animal and bird book. I have already pasted about half the book and is it ever nice. The book is also very educational and interesting. On New Year's Day we had a great "big turkey dinner at my grandmother's. We had a whole lot of fun. I have thr^e cats and they are very tame. One is a l i white, the se-cond is orange, white and black and the third is orange and white. The cats' names are Snowball, Mixer and Pumpkin. We also have two horses, Prince and Beauty. They are fun to ride. Every night when I come from school, I go and do the chores at the barn. I put in the horses and the four cows and feed them. When Pm not at school I ride one of the horses to the water hole. Boy, is it ever fun! Sometim^s I go to fishing with my dad. It is lots of fun when 'it's not too cold. One day at school we were playing football and I kicked the ball quite hard and twisted my foot somehovv. Is i t ever ^ore now! Thanks again för the swell gift. Weil, I guess it's time for bed, so ril close for now. Edwin H i l l, Meadow Portage, Man. Torstaina, tammik; 30 p. — Thursday, Jan. 30, 1958 Sivu 5 Mi Bagdadin maat suunDitteleval varustelun nopeistuttamista 3 — Ensimmäiset kiinalaiset siirtolaiset saapuivat British Columbiaan ennen vuotta 1870. Halpoja koviin kansiin sidottuja KIRJOJA Eino Koivistoinen: MEREN TYTÄR Kertomils valtameriltä. 253 sivua — Hinta sid, .... $1J0 Gunvor Possum: PELOTON TYTTÖ Aurinkoinen ja reipas kirja. 231 sivua — Hinta sid..... f 1.75 Gunvor Fossum: HYMYSUU _ 181 sivua — Hinta sid. .... $1.75 Tämän aurinkoisen kertomuksen tapahtumat liikkuvat norjalaisessa pikkukaupungissa ja sen lähimmässä ympäristössä. Päähenkilö-^ nä on veikeä, hyväntuulinen koulutyttö," "Hymysuu", joka virkein silmin seuraa aikuisten edesottamuksia ja lausuu heistä huvitta-, van nasevia arvostelujaan. Elsa Carlsson: PITKÄ PÄIVÄTYÖ _ kiehtova romaani — naisille Ja nuorille tytöille. 221 sivua — Minta sid $1JS0 Pierre Andrezel: KOSTON TIE Tämä romaani perustuu tositapahtumaan. 285 sivua— Hinta sid. .... pJO Tilatkaa osoitteella: VAPAUS PUBLISHING CO. L T D . Box 69< Sudbury. Ontario juttelee Haloo tytöt ja pojat! Taas viikko oh kulunut ja äkkiä se tuntui meneväii. J a viikon kuluessa saapui vain kaksi kirjettä. Olihan se hyvä, että saapui edes kaksi kirjettä, mutta olisihan se ollut paljon hauskempi, jos olisi saapunut kuusi kirjettä. Kiitos kirjeistänne Marleen ja Edwin. Marleen on vähän pahoillaan kun hän ei ennättänyt kirjoittaa viime viikon lehteen,- sillä Marleen on omaksunut sellaisen kannan, että pitää Sedälle kirjoittaa joka viikko. Se onkin hyvä päätös ja Setä on siitä kiitollinen, mutta ei tarvitse olla alakuloinen, vaikka toisinaan l i p - sahtaakin viikko kirjoittamatta. Marleenilla on aina paljoa.asioi-ta kerrottavana, koska koko viikon hän aina ajattelee, mistä asioista Sedälle olisi kerrottava j a niinhän kirje syntyy vaivattomasti. Se onkin hyvä tapa. Edwin muisti myöskin kirjoittaa^ Setä jo pelkäsi, että siellä pohjois,. Manitobassa on. niin paljon lunta, ettei postia voida säännöllisesti kul-' jettaa. Edwin kuitenkin selostaa, että siellä on vähän lunta. Täällä Sudburyssakin on niin vähän lunta, että hiihtokilpailuja on vaikea järjestää. Metsässä ei ole edes jalan vertaa lunta, joten kantoja ja kiviä on vaikea peittää, mutta onhan täällä silti hiihtokilpailuja ollut j o useampia, sillä eivät hiihtäjät malta enää odottaa. Ensi lauantaina ja sunnuntaina on Beaver Lakella oikein jännät k i l pailut, sillä silloin kilpaillaan Suomalais Cana(|alaisen Amatööri U N heiluliiton m^taruuksista. Ja näissä kilpailuissa on myös lasten kilpasarjoja, joten toivomme, että on paljon lapsia mukana. — Toimittajasetä. Ankara. — Täällä tiedoitettiin tiistaina, että Bagdadin sopimusmaat ovat päättäneet muodostaa yhteisen sotilaallisen suunnitteluesi kunnan. Päätös tästä tehtiin suljetussa istunnossa. TiedoituslähteJstä sanotaan, että ällä toimenpiteellä yritetään lujit-aa hyvin hataraa sotilasjärjestöä. Bagdadin neuvottelujen alkaessa /iime maanantaina Yhdysvaltain /altiosihteeri Dulles vakuutti viidel- .e. Bagdadin sopimuksen maalle, ittä Yhdysvallat on valmis antamaan _niille sotilaallista apua. Sopimuksen varsinaisia jäseniä ovat Britannia, Turkki,Tran, Irak ja Pakistan. Yhdysvallat ei ole nimellisesti tämän sopimuksen jäsen, mutta sil iä on edustaja kaikissa näiden sopi-nusvaltain komiteoissa. Britannian ulkoministeri Selwyn Ilves majaili heinäsuovassa Kakabeka Falls Täällä lähellä .suva Albert Broome ei löytänyt leulaa heinäsuovasta veljensä far-ailta, mirtta kun hän lykkäsi hangon heiniin, niin heinäsuovasta hyppäsi ärisevä amerikkalainen ilves. Entinen turkisten pyytäjä onnistui tappamaan eläimen puolen tun-lin taistelun jälkeen kun hänen onnistui lyödä sitä päähän hangon varrella. Varsikin katkesi iskun johdosta. Ilves oli hopean harmaa ja 36 t. .)itunen päästä häntään ja painoi 30 paunaa. ^ Ottawa. — Täällä ilmoitettiin äs kettäin, että Israel voi mahdollises ti ostaa aina 3,700,000 bushel.in asti canadalaista vehnää tänä vuonna hallituks:-n myöntämän kolmivuotisen lainan nojalla. Nyt jo tiedetään että Israel on lupautunut ottamaan 1,480,000 bus hella J a että sillä on osto-oikeus ;,220,000 busheliin lisää, josta se aisi: maksua kolmen vuoden kulussa. , . Lloyd sanoi ettei Britannia ole kor-' keimman asteen neuvottelua vastaan jos sellainen näyttää parhaalta keinolta päästä sopimukseen. Hän huomautti, että Neuvostoliitto suhtautuu vihamielisesti Bagdadin sopimusta kohtaan ja tekee sitä vastaan propagandahyökkäyksiä. Bagdadin sopimusvaltain Salaisessa " istunnossa tehtiin sellaisia päätöksiä, jotka selvästi osoittavat sotilaallista valmistelua. Sotilasko-mitea kehoitti yhdistämään Turkin Pakistaniin valtatiellä. Valmistaa salamalaitteita ja varastohuqYleita Välimeren, Persian lahden., j a . A r a bian meren kannikoille. Sotilaskomitea myöskin ehdotti, että sopimukseen kuuluvien mbsle-milaisten maiden aseelliset voimat modernisoitais^n, mutta ei kij^en-kaan'pidetty tarpeellisena varustaa niitä vielä ydinaseilla. Britannia ja Yhdysvallat ovat luvanneet aseistaa nämä armeijat. "* Bagdadin sopimusmaiden neuvottelut edelleenkin jatkuvat. Lapset pitävät silta Miellyttävänä vaihteeksi, kiihoit-takaa nuorten ruokahalua tarjoamalla Ry-King näkkileipää. M u reaa, maukasta, taloudellista ja lisäksi vielä ravitsevaakin RUOKATAVARA-KAUPPIAALLANNE NYT! Siipikarjataloudella kirkas tulevaisuus Sipikarjatalouden tuotteiden markkinat osoittava^ nousua, joten on eduksenne lisätä tuotantoianne uusilla linnuilla. Saadaksenne par. haimmal mahdoIUsel VOI-TOT on parhainta aloittaa' kananpoikanne oikein luo-*^ tcltavilla r e h u seoksillam-me. Cock O' the North rehuseokset ovat aina aikan-^ sa tasaUa ia ovat olleet suor sittuja vuosikymmeniä. KANANPOIKAIN ALOTTAJ A SULFAN KERA lOO paunaa KANANPOIKAIN KASVATTAJA 100 jpauna^ . . . .. i KANANPOIKAIN LIHOTTAJA _ iOO paunaa •••• MUNITUSMÄSKI 100 paunaa 32'; SIIPIKARJAN KONSENTRAATTI: 100 paunaa ...\\. KANOJEN RAAPINTAREHy ^ 100 paunaa i!^ VEHNÄ • 100 pannaa ; OSTERIN KUORET 100 paunaa ROUHETTA KAIKEN KOKOISTA 100 paunaa 4.75 4.2a 4.15 4.35 5.25 3.75 3.45 2.3d 1.65 • YSTÄVÄLLINEN SUOIVIAL.UNEN PALVELUS « war d G ram m COOK O' T H E NORTH JA PIONEER REHUSEOKSIA SUOLAA, KEINOLANTAA JA MYLLYREHUJA 66 Elm St. W. Puh. OS. 5-6421 Sudbutr |
Tags
Comments
Post a Comment for 1958-01-30-05
