1966-01-18-03 |
Previous | 3 of 4 | Next |
|
small (250x250 max)
medium (500x500 max)
Large
Extra Large
large ( > 500x500)
Full Resolution
|
This page
All
|
I I I I I Puoliaan TULin urheilijoita Helsinki. — TULin keskustoimis-toil ilmoituksen mukaan matkustaa alkaneen vuoden aikana urheilijoita jo tehtyjen sopimusten mukaisesti varsin, runsaasti ulkomaille kilpailumatkoille. Niinpä voidaankin todeta^; että TUL:n hiihtojoukkue kilpaileje Zakopanessa helmi-kutin 17—20. päivänä. Yleisurheilijat kilpailevat Zielona Gorassa heinäkuussa ' ammattiyhdistysten mestaruuskilpailuissa ja voimistelijat taituroivat Rzeszowissa maaliskuun 23-^2». päivän aikana. Eisäksi-voi-daan Puolan ufl^eilijavaihdosta todeta, että vastaavia puolalaisjouk-kuöita sekä nyrkkeilyvalmentaja saapuu tUL:n vieraaksi. Kdfefckoilussa yllätyshäviö canadalaisille Berliini. — DDR:n sanomalehdet puhuivat; viime, viikolla jääkiekko-serlsaatiosta DDR:n maajoukkueen voitettu .Grimmitschaussa canada- \ laisjoukkueen Sherbrooke Beaver-sin ^—1 (O-yO., 2—1, 1^0). Euroopan kier^^llf oleva .'\llan cupin voittaja Sherbrooke Beavers oli muutama päivä aikaisemmin voittanut 8-^ Tshekkoslovakian vahvan juniorimaajoukkueen ja oli selvä ennakkosuosikki DDR:ää vastaan. Vavamiehinen DDR:n maajoukkue onnistui kuitenkin pelissään erinomaisesti ja sen voitto oli ansaittu, erityisesti kunnostautui maalivahti Erich Hirche. Tyrmätty menehtyi Santiago. — 21-vuotias amatööri-nyrkkeilijä Carlos Bazan Martinez kuoli viikko sitten maanantaina sairaalassa Santiagossa sen jälkeen kun hänet oli tyrmätty kehässä. Hänen vastustajansa Anibal Martinez Esquivel tyrmäsi hänet iskulla leukaan viisi nimuultia ottelun alkamisen jälkeen. Bazanille tehtiin leikkaus pjiikal-lisessa hermokiruigisessa sainialas-sa, mutta hän kuoli tulematta \n-juihinsa. Hän on kolmas nyrkkeilijä joka on kuollut ottelussa saamiinsa vammoihin Chilessä vuoden kuluessa. Kovalenkö 'NL:n "musta hevonen" Berliini. — Neuvostoliiton Pjotr Kovalenko johtaa ylivoimaisesti kahden kilpailun jälkeen viikko sitten maanantaina Oberdorfissa alkanutta DDRn mäkiviikkoa, johon osallistuvat parhaat hyppääjät Euroopan sosialistisista maista. Kovalenko voitti sekä Oberdor-fissa että Brotterodessa selvällä erolla muihin. Dieter Neyendorf, : tällä hetkellä DDR:n ainoa kansainvälinen kyky, kuten täällä on to- Jettu, epäonnistui Oberhofissa ensimmäisessä hypyssään jääden kolmanneksi NL:n Jemeljanovin jälkeen. •. • Brotterodessa kotimäessään sijoittui Neuendorf toiseksi, Kovalen-, ko jätti häntä yli kymmenen pistettä. Moskovasta kotoisin oleva Kovalenko erottautui kummassakin kilpailussa toisista erittäin pitkillä ja hyvätyylisillä hypyillä. DDR:n mäkiasiantuntijat, joille Kovalenkon ylivoimaisuus tuli jokseenkin yllätyksenä (Kovalenko oli Seefeidin olympiamäessä 12.), valittavat sitä, ettei hän ollut mukana Saksan-Itävallan mäkiviikolla. Kovalenko oli voittanut katsastuskilpailut tätä varten, mutta joutui jäämään pois loukkaantumisen vuoksi. DDR:n mäkiviikon päätöskilpailu on torstaina Schmiedefel-dissa. Finlandia-kuoron ohjelmätikisuus tammiko 23 pnä Toronto. — Finlandia-kuoron järjestämä musikaalinen ohjeiriiatilai-suus pidätääh bon-haallUa tamiiil-kuun ä3 päivänä. Kannattaa pitää tämä tilaisuus muistissa. Vdihtelun Vuoksi on tilaisuus järjestetty kodikkaaksi siten, että ylfei-sö vöi kdhVitJöytiett ääressä istuen seurata ohjeiftidn esitystä. Ohjelmassa bfa laulua kuorolta, sekstetiltä, myös levytettyjä. Martti Vuorelta on kupletteja. Paljon muuta Monipiiolista ja arvokasta on järjestetty tilaisuuteen jä seh kaiken näemme ja kuuleitme saapumalla Don haaiille ensi sunhuntai-ha kello 4 iltapäivällä. — J.S. Berliinin Dynamo löi SNLn seivästi 7—3 Berliinin Dynamo löi lauantaina B-Messuhällissa järjestetyssä nyrkkeilyottelussa SNLn Helsingin joukkueen 7—3 Parhaat ottelut käytiin alkuillasta.' Sarjassa 54 kiloa Kari Meronen osoitti mainiota kuntoa samoin kuin Harri Piitulainen 60- kiloisissa.-Kolmannen.voiton hankki. Osmo Osmo Kanerva, vaikka kävikin lattiassa ensimmäisessä erässä, nian viimeiset ottelut olivat heikkotasoista luokkaa. . S.CA. Urheiluliiion •irkailijoiden osoitteet: Puheenjohtaja: Ake Hunnakko 90 Neville Park Blvd. Puhelin OX 1-6195 Toronto Ontario - Sihteeri: Paavo Vaurio 49 Hiawatha Rd., Toronto 8, Ont. Puhelin HO. 6-8815 Rahastonhoitaja: Len Boström 58 McNaim Ave., Toronto 12, Ont. Puhelin HU 1-3551 LITTON NAISJAOSTO Elsie Jokinen . 21 Granlea Road, Willowdale, Ont PuheUn BA. 1-1489 UITON HIIHTOJAOSTO Puheenjohtaja: Antti Ranta. . Jehu A.C. — Puhelin 613-9015 479 Sandra Blvd. Sudburj-, Ont. Kaksi aivan uutta TUTUSTUTTAMIS-TARJOUSTA ^Reader^s Digesf 'Yalitul Palal' uusille tilaajille ainoastaan 23 kuukautta $2.97 12 kuukautta ... $1.97 LISÄKSI: kaikki uudistukset ja lahjatilaukset vuosikerta $2.97 Erikoi.stnrjcuk.set voima.s3a elokuun 31 päivään asti Teilatkaa oeoitteella: COMS»Ä*IY LIMITED P.O. Box 69 Sudbury. Ont. Kovalenko paras DDR:n mäkiviikolla Berliini. — DDRn mäkiviikon vii^ meisen kilpailun torstaina Schmie-defeldissä voitti yllättäen Neuvostoliiton Mihail Veretennikov. Koko mäkiviikon parhaaksi selviytyi Pjotr Kovalenko. kenenkään pystymättä uhkaamaan hänen voittoaan. Sch-miedefeldissä Kovalenko tosin sijoittui vasta viidenneksi, kaksi ensimmäistä osakilpailua hän oli voittanut ylivoimaisesti. Dietear Neuendorf oli täällä neljäs, toiseksi ja kolmanneksi sijoittuivat Tshekkoslovakian Raska ja DDRn Peter Lesser. Nelimiehisin joukkuein suoritetussa joukkuekilpailussa voitti DDRn 1. joukkue 1840,5 pist., 2) Neuvostoliitto 1822,9 3) Tshekkoslovakia 1773,1 pist. ; Mieskohti inen kokonaiskilpailu: 1) Kovalenko NL 657.9. 2) Neuendorf, DDR 638,6, 3) Peter Lesser, DDR 619,0. Näiden kilpailujen jälkeen voidaan varmuudella sanoa, että Kovalanko on toiäfaiseksi ainoa neuvosto liittolainen mäkihyppääjä, joka tähän mennessä on lunastanut liput HolmenkoUenilla pidettäviin MM-kilpailuihin. Tätä mieltä ovat kaikki neuvostoliittolaiset mäkiasiantuntijat. mm. Nliiton hiihtoliiton presidentti Viktor Andrejev. Toisena var -sin varmana ehdokkaana N-Iiiton edustusjoukkueeseen pidetään Mihail Veretennikovia, 29-vuotiasta gorkilaista mäkimiestä, joka Schmie denfeldissä sai yhteistulokseksi 222 7 pistettä 79,5 ja 83 metriä kantaneista hypyistään. Pentti Nikula jättää hypyt Helsinki. — Seiväshypyn entinen maailmanennätysmies suomalainen Pentti Nikula ilmoitti keskiviikkona STT:lle, että hän on lopullisesti päättänyt luopua aktiiviurastaan. Pentti Nikulan hallussa on yhä vielä sisäratojen epävirallinen maailmanennätys 510, jonka hän teki vuonna 1963- Pajulahdessa. 5. toukokuuta samana vuonna Nikula Porissa hyppäsi voimassa olevan Suomen ennätyksen .500.: Edellisenä vuonna, 22. kesäkuuta, Nikula oli Kauhavalla muuttanut. ME-numerot 494:äsi ja joulukuussa hänet valittiin Suomen urheilutoimittajain äänestyksessä "vuoden 1962 parhaaksi suomalaisurheilijaksi''. Tamara ja Irina lopettavat? Chrlstchurch. ^Neuvostoliitto-, laiset olympiavoittajattaret Irina ja Tamara Press eivät todennäköisesti puolusta kultamitalejaan Mexicon olympiakisoissa, ilmoitti neuvostoliittolainen yleisurheilu-viilmentaja Gavril Korobkov viime tiistaina Christchurchissa. Sekä Irina että Tamara Press ovat parhaillaan harjoituskiertu-eella Uudessa Seelannissa ja ovat yltäneet erinomaisiin tuloksiin; Korobkov uskoi kuitenkin, että heidän kuntokäyränsä vähitellen alkaa laskea" ja on hyvin todennäköistä, että se tapahtuu ennen seuraavia kesäkisoja. Vuoden 1964 kesäolympialaisi.s-sa Irina voitti naisten 5-ottelun ja Tamara kuulantyönnön sekä kiekonheiton, Irina Pressin hallussa on 80 metrin aitojen sekä 5-ottelun ja Tamaran kuulantyönnön sekä kiekonheiton maailmanennä- ..tykset.\ '. Lähes-huikkumistapaus Duiflop^järven jäällä filliöt Lake. — Lähiseudulla olevan Dunlop järven jäällä oli sun-nuntai- iltana tapahtua perhetragedia kun Gazriel Poulinin ohjaama motorisoitu kelkka meni jään läpi paikalla, missä veden syvyys on n. 7 jalkaa. Mr. Poulinin mukana kelkassa oli hänen vaimonsa Mariette, sekä heidän kaksi pikkulastaan, 3- vuotias Christine ja 5-vuotias Bri-gette. Nuorin tytöistä (Christine) on onnettomuuden johdosta paikallisessa sairaalassa hoidettavana. Perheen muut jäsenet saivat kylmän kylvyn ja shokin, mutta heitä ei tarvinnut viedä sairaalaan. "Se oli hirveätä", sanoi mr Pou-linjälestäpäin. Hän sanoi saaneensa jalkojensa alle jonkun tukipaikan ja "kirjaimellisesti" heittäneensä kerta toisensa perään lapsensa paikalle, missä jää näytti turvalliselta, mutta lapset painuivat taas jään läpi veteen. Vanhemmat saivat kuitenkin lopulta pelastetuksi lapsensa ja itsensä. ' Canadan ja Neyvostoliiton kesken tiedemiesvaihtoa pohjoisen tutkimista varten Vancouver.— Pohjoisen asioiden ja resurssien ministeri ArtLaing ilmoitti tällä viikolla, että kaksi canadalaista tiedemiestä matkustaa Neuvostoliittoon ja kaksi neuvostoliittolaista saapuu Canadan edistämään molemman pohjoisten alueiden kehittämistä; Mr. Laing oli selostamassa lähemmin puhetttan minkä hän piti Vancouverin vakuutuskauppiaiden yhdistykselle. . Hän sanoi, että ehdotus tiedemiesten vaihtamisesta esitettiin jo viime vuonna* mutta^^ärjestämisessä oli kohdattu joitakin vaikeuksia. Yhtenä vaikeutena oli:.se,_että Canadassa on vain ani harvoja insinöörejä, jotka ovat kykeneviä käyttämään venäjänkieltä. Vaikka lopullisia järjestelyjä ei ole vielä suoritettu, niin mr. Laing sanoi olevansa vakuutettu, että niin tulee tapahtumaan ennen tämän vuoden loppua, ellei jo paljon'^aikaisemmin. - ' . Hän sartoi, että neuvostoliittolaisille tiedemiehille suodaan kaikki vapaudet Canadassa ja toivoi, että he työskentelisivät yhden tai useamman yliopiston tiedemiesten kanssa sinä aikana kuin he viipyvät Canadassa. Canadan hallitus on antanut kahdeksalle yliopistolle apurahoja pohjoisten asioiden tutkimista varten, sanoi hän. Mr. Laing toisti mielipiteensä, että neuvostoliittolaiset tiedemiehet olivat suuresti edellä. canadalaisia pohjoisen kehitysongelmien tutkimisessa. "Neuvostoliittolaiset suorittavat omilla pohjoisilla alueillaan sellaisia tehtäviä, jotka ovat kieltämättö-mästi merkityksellisiä", sanoi hän. "He käyttävät niinkin paljon kuin 30 prosenttia rakennusvaroistaan Siperiassa, missä asuu vain 6 prosenttia kansasta." -'^ Mahdollisesti tärkein tekijä Neuvostoliiton pohjoisten alueiden kehittämisessä, on ollut neuvostoliittolaisten suhtautuminen tutkimustyöhön, jatkoiiLaing7 "He tunnustivat heti alussa kuinka suurta osuutta tutkimustyön on esitettävä pohjoisessa . . . E i voi olla epäilystä siitä, että neuvostoliittolaiset ovat saavuttaneet suuria tieteellisiä saavutuksia pohjoisessa ja että tämä antaa suurimman panoksen heidän pohjoisten alueittensa kehittämisessä." •Tunnustan auliisti, että sääsuh-teet, maantiede, kuljettamisongel-mat ja väestöluku, puhumattakaan meidän erilaisesta poliittisesta järjestelmästämme tuovat meille vaikeampia ongelmia kuin neuvostoliittolaisten edessä on." Tiistaina, tammik. 18 p. — Tucsday, Jan. 18, 1966 Sivu .3 Lainopillista apua suunnitellaan kaikille Töröhto. — Ohtarion läkimiesyh,- distyksen (Uppef Canada Law Society) toimesta on laadittu luonnos järjestelmästä, minkä mukaan lainopillista neuvoa tarvitsevat henkilöt voisivat saada tätä apua tarvita, taessa ja maksaa siitä myöhemmin. Ontarion valtion asianajaja Arthur Wishart oli ehdottanut, että lakimiehet ryhtylfelvät sellaiseen toimenpiteeseen. Valtion asianajaja Wishart ilmoitti, että ~ thaakuiihan lainlaatija-kunnan seuraavalla istuntokatidella Suu- ja sorkkatauti leviää? R,ooma. — YKn elintarvike- ja maatalousjärjestö FAO. varoitti vii- \ me viikolla, että ellei keski-idässä suu- ja sorkkatauliepidemiaa saada rajoitetuksi, voi karja keväällä joutua tartunnan vaaraan kaikkialla Euroopassa f'AOn asiantuntija Giuseppe Bol-drini sanoi selostuksessaan, että A-tyyppinen virus teki ensin viime keväänä ja kesänä tuhojaan keski-ja lähi-idässä. Iranista tauti levisi Turkkiin ja sieltä edelleen Irakiin, ja nyt on Romania vaaravyöhy'i-keessä. Neuvostoliiton viranomaiset ilmoittivat suu-ja .sorkkataudin levin necn mahan.sa keväällä 1965. Tauti levisi nopeasti huolimatta tiukoista vastatoimista ja aiheutti suuria menetyksiä karjakannassa. Euroopan suu- ja sorkkatautita-pausten luku nousi jo lokakuussa, ja tauti oli suoranaisena epidemiana Unkarissa; Öelgiassa, Alankomaissa ja Sveitsissä. Alahkomais.sa sen takia jouduttiin lopettamaan 65,000 sikaa ja Belgiassa 10,000 eläintä. Taudinaiheuttaja oli kuitenkin O-tyyp-pinen virus. Toistaiseksi tätä tyyppiä ei ole tavattu Englannissa, Skandinavian maissa. Suomessa, Luxemburgissa, Ranskassa, Kreikassa, Bulgariassa eikä Tshekkoslovakia.s-sa, vaikka tauti tekee tuhoja eräissä muissa Euroopan maissa. Tashkent - kaikkien voitto Historia saa usein äkillisiä kään teitä. Näin tapahtui Tashkenti-ssa, missä ensin monien a.siantuntijain yllätyksek.si aikaansaatiin sovintosopimus Intian ja Pakistanin välillä ja sitten vielä äkilliscmmin loinen so- Intian hallitus vahvisti sopimuksen Delhi. — Intian hallitus vahvisti perjantaina virallisesti Intian ja Pakistanin Tashkentissa solmiman sopimuksen. Hallitusta johtaa väliaikainen pääministeri Gulzariial Nan-pimuksen allekirjoittajista — Intian Lal Bahadur Shastri.— heitti henkensä jättäen juuri allekirjoittamansa sopimuks'en toisten toteutettavaksi. Financial Times, joka kuuluu 'ta-. vallise.s'i Uif^tetlaviin lähtei.^Jiin', ennusti tammikuun 4 pnä Tashkentin Luotettavien tietojen . mukaan siirtolaisasioin ministeri Mahvirly- •t\g\ olisi kuitenkin luonut julki "vakavan epäluulonsa" Tashkentin so-i: inuiksen merkityksestä ja j ä t t ä n y t, eronpyyntönsä hallituksen perjan- ' laisessa istiinnossji. ; Yha Iisaa imehia USA:n armeijaan Washington. — Yhdysvaltain puolustusministeriö aikoo piakkoin pyytää kongressilta valtuuksia, joiden perusteella armeijan vahvUutta Voiv täisiin lisätä 50,000 mishellä, kerrotaan luotettavista lähteistä Wash-ingtonissa. Yhdysvaltaih armeijaan kuuluu tällä hetkellä toista hiiljoo-naa miestä. Edelleen ilmoitettiin, että puolustusministeriön pyyntö otetaan varainhoitovuoden 1966—1967 budjettiehdotukseen, joiika presidentti Johnson esittää 24 pnä tammikuuta Samojen lähteiden mtikaan ei tämän pyynnön kuitenkaan tarvitse välttämättä merkitä sitä, että kaikki 50,000 miestä lähetettäkisiin Vietnamiin. Amerikkalaiset sotilasasiantuntijat ennustivat ennen nykyisten Viet namin-rauhantunnustelujen alkua, että yksi divisioona ja yksi tai kaksi jalkaväkiprikaatia lähet.;tään Vietnamiin vuoden 1966 ensimmäisellä puoliskolla. Tällöin nousisi Vietnamissa . olevien amerikkalaisten joukkojen vahvuus kesäkuun lopussa 270,000 mieheen. Suunniteltu 50,000 miehen lisäys ei olisi reserviläisiä vaan värvättyjä esitetään ehdotus laiksi, minkä mukaisesti kaikki lainopillista rieuvoa tarvitsevat henkilöt saisivat sitä viipymättä. - Myöheinmin päätettäisiin josko lainopillista apua saanut henkilö on kykenevä maksamaan siitä. . Ensimmäisen kerran tBiiiS lainopillinen neuvonanto olisi sa&tav^ sa maksiivapaasti niin siviiUr, kiUil rikosasioissakin, kuten asiaa tutJd-nut komitea ehdotti viime öjffesjriji. Mr. Wishal't sanoi, että hllfiert jfetj-dotuksensa laiksi on yhdenntukai: nen hänelle esTiettyjen ehdötuksUu kanssa, mutta, kuten kaikki millitkin ehdotukset laiksi, silHl Valtaisiin- tehdä muutoksia lainläätijaltt ryhtyessä keskustelemaan sUtä.. Suunnitelman mukaan vairatt^- siin lainopillista neuvonantoa .myfte heille jotka esittävät vet66mttks^il heille .^i^netuista tuomioistii Yii^luÄ^ Tiäma—vetoomukset olisi; esit^^ aina niinkin korkealla pdHä^a kuin Canadan korkeimmassa dikeu-: dessa. neuvoll-^lujcn valuvan hiekkaan . Karachi. - Takisuuiin presidentti väiUäcn, ellei Inlia suostu joukko- -'^J"'' Khan sanoi kansalleen perjan jensa vetämiseen a.selepolii:jan ; ^aina pitämässään radiopuheessa. , taakse. Sen ennustelut joutuivat kui-! «»tä 10. tammikuuta annettu Tash- i kentin julislusavjia uusia mahdolli- i suuksia Intian ja Pakistanin välillä vallitsevien .Jammua ja Kashmiria koskevien kJi.stojen rauhanomaisel: le ratkaisulle vahingoittamalta mii- ] Dagestanin väestö hyvin piticäikäistä Dagestanin autonominen sosialistinen tasavalta on tullut kuuluisaksi asukkaiden pitkäikäisyydestä. Tasavalta sijaitsee Kaukasiassa. Yksinomaan Dagestanin kahdella paikkakunnalla yli satavuotiaita van huksia on yli 300. Tasavallan vanhin asukas on nykyään Sikilin kylässä asuva 140-vuolias Hava Oma rova. Nykyään 117-vuotias Magomedhan Magomedov tuli viimeisen kerj:an isäksi häner vaimonsa synnyttäessä hänelle, tyttären Magomedovin täyttäessä 103 vuotta. Yrittäessään palja.staa pitkäikäisyyden salaisuuden Dagestanin lää' karit tutkivat asukkaiden fyysistä rakennetta kohteenaan mm. pitkäikäisien vanhempien jälkeläi.siä. Lähes kaikki yli satavuotiaat ovat tehneet suurimman osan elämästään työtä. Hitkäikäjiyyttä tutkiva erityiskonferenssi aiotaan järjestää lähitulevaisuudessa. lenkin häpeään, sillä Tashkentin julistuksess.? molemmat osapuolet sitoutuivat vetämään joukkonsa niihin asemiin, jotka niillä olivat ennen viime elokuun viidettä päivää, Is. vanhalle aselopblinjalle. ! ' ä än tavoin Paki.stanin kansallisia Tashkentin päätökset rauhanomai-' etuja, sista n^^uvotleluista kiistakysvmvk- I Vakuutcttuaan jälleen, että Kash; sissä ovat kuin tuulahdus Bandun-: mirin kans;.lla on oikeu.> .saada itse gin hengestä, rauhanomaisen riii- ' määrhlä kohtalostaan, presidentti ; nakkaincloii viidestä periaatteesta,jAJub vetosi I^ikista.nin kansaan ke-, jotka ovat tuntuneet kuolleilta ja j hoitaen sitä auttamaan hallitu.sta; kuopatuilta. On totta; eitä nämä pe- [ loteultamaan Tashkentin sopimusta riaatteet eivät riitä ratkaisemaan j työ.skentelemään rauhan hyväksi Kashmir-kiistaa, jossa kumpikin osa ! «"naalia. rohkeudella jota se ph puoli .)n pysynyt tiukasti kannallaan Pakistanin vaatiessa kansanäänestystä .ia Intian julistaessa Kash mirin luovuttamattomaksi Intian osoillanul sodan aikana. Hän puhui ylistävin sanoin .Neuvostoliiton pääministerin Aleksei Kosy!,'inin ja neuvostohallitukseni osak.si. Päätös joukkojen vetämises- i PO""'s<<-''"'''*a rauhan palnuttami-tä ns. aselopolinjalle yhdessä rau-hanomaisistii ratkaisumenetelmistä tehdyn sopimuksen kanssa tuntuu kuitenkin vakiinnuttavan käytännössä .syntyneen kompromi.ssin: osa Kashmiria jää Pakistanin haltuun. -Tashkentin julistus on samalla myös ja ehkä ennen muuta — pääminLslei i Kosvginin sovittelu-voitto, .losta asianomaisella on kaikki syy tuntea iloa ja ylpeyttä Siinä, missä Enghmti ja Y K ovat. epäonnistuneet, on Neuvostoliitto onni.stu-nut. Myös Pakistanin, joka Kashmii-kahakoinni.^; saan viime elo—syyskuulla kärsi sotilaallisenkin tappion on .syyttä tuntea helpotusta Intia, joki joutuu luopumaan viime vuonna valtaamistaan alueista; voi puolestaan laskea hyödykseen Pakistanin vastaisten rajojen rauhan, joka-vapauttaa aineellisia voimavaroja mm. kipeän elintarvikepulan poistamisefn. Tashkentin julistusta seurannee myös Neuvostoliiton ja Paki.stanin suhteiden kiintcneminen. USA ei ole luvannut maalle sen pyytämää taloudellista apua ja Intian esimerkistä Paki.stan on nähnyt, että apua on saatavissa Moskovan suunnalta. Senkin takia kannattaa elää rauhassa. — Hr-A._. {•iniiiiiiitiiniiiiiiiiiiiiniiiiiiiiininMiiiiiiiiiiniiiiiiniiiiniiniiiiiiiiniiiniiiiiiiciin I Kirjoituksia Vappu-julkaisuun | I Keväällä ilmestyvään Vappu-julkaisuun pyydetään taas avusta- | I jilta kirjoituksia.ja kuvia. Ajankohtaisten Vappu-aihcistcn kirjoi- | I tusten lisäksi julkaisuun halutaan myös runsaasti kertomuksia, ku- | I vauksia, runoja jne. Kirjoitusten yhteyteen sopivat ja ns. "harras- | I telijain" kuvat ovat myös tervetulleita ja niitä julkaistaan mahdol- | I lisimman paljon, mikäli ne julkaisun sisältöä rikastuttavat ja hei- i i jaslavat kansalaistemme elämää ja toimintaa. .los lähettäjä sitä | I haluaa, kaikki kuvat palautetaan takaisin, huolimatta siitä, tulevat- | I ko ne käytetyksi tai ei. Ilmoittakaa siis lähetyksenne yhteydessä, | I haluatteko kuvan palautettavan takaisin. | 1 Erinäisten teknillisten vaikeuksien voittamiseksi toivotaan, että | i kaikki kirjoitukset ja kuvat lähetetään viimeistään helmikuun 20 | i päiväiin mennessä osoitteella: Vappu, Box P9, Sudbury, Ont. g I' - • • ... • . • 1 = Etukäteen avustuksesta kiittäen — Vapun toimitus. 1 I .: i $iHiiiiiiiiaiiiiiiiiiiii(iiiiiiiiifiiiuiiiiiiiiiiiitiiiiiiitiiiiiuiii(iiiiiiii(iiiiiiiiiiiiic}iiiiiiii^ seksi inliaiv niemimaalle. Paulckupaikkasia Etelä-Suömessa H e l s i n k i . — Tammikuun alkupuoli on ollut koko maassa harvinaisen kylmä. Lämpötilakeskiar-vot ovat n. 10 astetta pitkäaikaisten keskiarvojen alapuolella. Poik kcamat ovat Kuurimmai Kainuussa ja Pohjois-Karjalassa, esim. Kajaanissa 1.^ astetta ja Joensuussa 12..") astetta. - ' - ~ Lauantain vastaisena yönä mitattiin jälleen Etelä ja Keskisuomen itäosissa tämän talven pakkasennätyksiä, muun muassa Kuo piossa ja Joensuussa—T36 astetta ja Mikkelissä —33 astetta. Kylmin paikka oli Kajaani, jo.ssa lämpötila laski—39 asteeseen. Kova pakkanen jatkuu etelä- Ja ke.skiosissa maata. Sunnuntain vastaisena yönä lämpötila laski Etelä-.Suoniessa sisämaassa 30 as- .. tccscen. v Gomiilka arv()$ili| piispojen asenteiif Varsova. —; Kansan yhtenSis^ ; rintaman yleispuolalaisen komi*, tean viime perjantaina pidensi tijr^istuhhössä pum Ptiom tfi-' väenpnolueeh k e s k u s komitean, pääsihteeri Wladyslaw Gqmtttkä, kirkon ja valtion välisistä suhtein ta, ilmoittaa nutistoimisto PAP. Valtio ja puOlue eivät aseta min-käänlaisia esteitä uskontuhnustuk sen vapaudelle tai uskohnollisen kultin harjoittamiselle, lausui Go-mulkä. Mutta ' me taistelemme kaikkea sellaista poliittista toimin taa vastaan, olipa, se sitten peittelemätöntä tai naamioitua, joka on suunnattu Puolan kansan etuja vastaan. i . Kosketellessaan Puolan piispojen i Saksan piispoille lähettämää kirjel-; ' mää sekä siiksalaislen piispojen vas- : tauslfi GömiJkii huoiTicailti,: että näi-: •tä .kii:JL'lraiä. qn tarkastcllava'yhdes-i sä:.-., .. •:; ); KirjelmiiPsäänSiiksan piispat ovat i ehd( il Ionia.5J]^^ffU:uii'('t .rcvanshisti- """"•"*"'."*,'.. i seJi. kaii.Kuri. Puolan pii.sp;il eivät ai-enemmiston. puolesta tyoL\istcn ja £0- , , • , • ......... ' noaslaan ole suhtautuneet tahan. myönieispsti vaan Jopa pitäneet Saks:in: piitppjen k i ' j e t t ä positiiyi-sena sekä f^lieet sitä mieltä, että rajakysymyksessäkin" pn otettu huomatta va askel eteenpäin, sanoi Go-muika. Tämä oh lievimmin sanottuna Puokn politiikan päälinjan I kanssa ristiriidassa oleva poikke.uk-• Pariisiin viime keski-i ^^'^'sen opportunistinen mielipide. : Kosketellessaan yllämidnlttaja kirjelmiä Gomolka totesi^ iittel sieltä ole löydettävissä aintttta-kaankatuiuUksen sanaa.; . l i d un katum usta ei ole sovitusta, .elvit-kä Bonnin revanshistit enempii kuin porthih haUittlSkaan ole katuneet, jatkoi Gomulka. Kom munistien puoluekokous Rooma. — Italian kommumsti.sen puolueen XI cdu.?:ajakokoiis alk;ia t;iin:iukuun 25. päivänä Rooman kon-t; rL'.-:sipalatii.s.va; Kokouk.se.s.s;i esittää Luigi Longo selonioon aiheesta: "Rauhan puole:;;;, i u T l i a l a m e n tie .sosialismiin, uuden demoki-aattisen sialististen voimien yhtenäisyys." Kokous kiisittelee myös puolueen .'•lantoihin tehtäviä muutoksia ja va- \i\sev puolueen, johto- ja' tarkistus-elimet. . Ei yhtään lumiauraa Pariisissa Pariisi.' viikon vastaisena yönä satanut 20 senttimetrin lumikerros lamautti kaupungin liikenteen täydellisesti. Suurin syy tähän oli, ettei kaupungissa ole ainoatakaan lumiauraa, kirjoitti France Soir keskiviikkona. Vuorokauden kuluttua sateesta ei vielä puoltakaan lumesta ollut raivattu, ja parisilaiset ovat syystä vihaisia kaupungin viranomaisille, sanoo lehti. Neekeri nosti syytteen Atlanta, Ga. — Kaksikymmentä-viisivuotiaan Julian Bondin lakimiehet esittivät torstaina piirioikeuden kautta vaatimuksen, että mainitulle neekericduslajallo on aignettava paikkansa Georgian osavaltion lain-laatijakunnassa. . Mainittu lainlaatijakunia teki viime maanantaina äänin 184—12 päätöksen, minkä mukaan lainlaatija-kunnan jäsoncksi valitulta mr. Bondilta kiellettiin asianmukJ>i/en va-lantoko- ja edustusoikeus lainhiali-_ jtiktinnassa siksi" kun hän on arvostellut Yhdysvaltain Vietnam-sotaa ja vaatinut sodan lopettamista. 1 Bondin lakiinichel vaativat p ä ä - 1 tökscn kniiioamista sillä perusteella, että sellainen loimotipido loukkaa Yhdysvaltain perustuslain siiä-döksiä, mukaanlukien puhe- ja ko-_ koonlumisoikeutlä koskevia säädök-siä;' - Erhard helmik. Pariisiin Bonn. — Länsi-Saksan liittokansleri Ludwig Erhard vierailee Pariisissa 7. ja 8. helmikuuta, ilmoitti Länsi-Saksan hallituksen tiedotussihteeri Gunther von Hagel. Hän sanoi vierailun kuuluvan Ranskan ja Länsi-Saksah välillä solmitun yhteistyösopimuksen mainitsemiin toistuviin työvierailuihin. Professori Erhardin. seurueeseen kuuluvat mm; ulkoministeri Ger-. hard Schröder, talousministeri Kurt Schnucker ja puolustusministeri Kai-Uvve von Hasscl. T I L A T K A A V A P A US Tampellalta suuri kartonkikone USArhan Helsinki. — Ovvens-lUinois. joka on eräs suurimmista pakkauskartongin valitilstaji.sta maailmassa, rakentaa uuden sulfaatti- ja kraft-liner- lehtaan Orange'n piirikuntaan Tcxas'in itärajalle.,Uuden tehtaan tuotanto tulee olemaan noin 800 tonnia (900 lyhyttä tonnia) kraft- Hrterkartonkia vuorokaude,s.ia. 0\vens-lilinois'in ja Tampellan välillä on tehty hankintasopimus kraftlinerkarlonkikoneen toimittamisesta Suomesta. Koko mainittu kartongin tuotanto valmistetaan täll i ! koneella joka siten tulee oleillaan tuotannoltaan eräs suurimmista maailmassa. Koneen toimitus tapahtuu pääasiassa tiimiin vtiod«'ti loisella vuosipuoliskolla. Käyntiinlähtö oii suunniteltu alkavaksi 1. 6, 1967,. Kartonkikone on ylivoimaisesti suurin kone iniiikii VIulysvaltojen paperiteollisuus ko.skaan im hankkinut ulkomailla, ja sodan jiilkeisoltii ajalla tiedetään vain kaksi aikai-senipaa ulkomaista papoiikonötoi-mitusla. Melkoisen suuria palkankorotuksia ottaja. — Pääministeri Pearson tiedoitti viikon lopulla, etti 150 korkeampaa toimenhaltijaa saa lihavan, 8-prosenttisen palkankorotuksen. Hallituksen 38 apulaisministeriä — jotka täällä tunnetaan "mandariinien" (eurooppalaisten kiinalaisista virkamiehistä käyttämä nimitys) nimellä, pääsevät nyt lähemmäksi sitä ta.soa, minkä heidän arvellaan saavj^n,-: jos jäävät yksityiselämään. Neljä heistä pääsee tämän palkankorotuksen ansiosta .$29,160 vuosituloryhmään, 13 saa $27,000 vuodessa ja 20 muuta $24,- 840. Heidän päämiehensä, vaalien perusteella valitut ministerit, saaVat suoraa palkkaa $28,000 vuodessa ja $7,000 kulujensa korvaukseksi. Sisältörikas ja hieno julkaisu "(UISI NAINEN" irtonumeroita saatavana kirjakaupa.-uiunnie .seuraavat: hclini-. maalis-^, luiliti- ja toukol-Miun numerot ' Irtonumeron hinta 55c TilatkcUi j.a lutiislukaa "Uusi Naii)en"'-julkaisuun! Vapaus Publishing Company Limited BÖX B9, SUDBURY. ONT.
Object Description
Rating | |
Title | Vapaus, January 18, 1966 |
Language | fi |
Subject | Finnish--Canadians--Newspapers |
Publisher | Vapaus Publishing Co |
Date | 1966-01-18 |
Type | text |
Format | application/pdf |
Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
Identifier | Vapaus660118 |
Description
Title | 1966-01-18-03 |
OCR text | I I I I I Puoliaan TULin urheilijoita Helsinki. — TULin keskustoimis-toil ilmoituksen mukaan matkustaa alkaneen vuoden aikana urheilijoita jo tehtyjen sopimusten mukaisesti varsin, runsaasti ulkomaille kilpailumatkoille. Niinpä voidaankin todeta^; että TUL:n hiihtojoukkue kilpaileje Zakopanessa helmi-kutin 17—20. päivänä. Yleisurheilijat kilpailevat Zielona Gorassa heinäkuussa ' ammattiyhdistysten mestaruuskilpailuissa ja voimistelijat taituroivat Rzeszowissa maaliskuun 23-^2». päivän aikana. Eisäksi-voi-daan Puolan ufl^eilijavaihdosta todeta, että vastaavia puolalaisjouk-kuöita sekä nyrkkeilyvalmentaja saapuu tUL:n vieraaksi. Kdfefckoilussa yllätyshäviö canadalaisille Berliini. — DDR:n sanomalehdet puhuivat; viime, viikolla jääkiekko-serlsaatiosta DDR:n maajoukkueen voitettu .Grimmitschaussa canada- \ laisjoukkueen Sherbrooke Beaver-sin ^—1 (O-yO., 2—1, 1^0). Euroopan kier^^llf oleva .'\llan cupin voittaja Sherbrooke Beavers oli muutama päivä aikaisemmin voittanut 8-^ Tshekkoslovakian vahvan juniorimaajoukkueen ja oli selvä ennakkosuosikki DDR:ää vastaan. Vavamiehinen DDR:n maajoukkue onnistui kuitenkin pelissään erinomaisesti ja sen voitto oli ansaittu, erityisesti kunnostautui maalivahti Erich Hirche. Tyrmätty menehtyi Santiago. — 21-vuotias amatööri-nyrkkeilijä Carlos Bazan Martinez kuoli viikko sitten maanantaina sairaalassa Santiagossa sen jälkeen kun hänet oli tyrmätty kehässä. Hänen vastustajansa Anibal Martinez Esquivel tyrmäsi hänet iskulla leukaan viisi nimuultia ottelun alkamisen jälkeen. Bazanille tehtiin leikkaus pjiikal-lisessa hermokiruigisessa sainialas-sa, mutta hän kuoli tulematta \n-juihinsa. Hän on kolmas nyrkkeilijä joka on kuollut ottelussa saamiinsa vammoihin Chilessä vuoden kuluessa. Kovalenkö 'NL:n "musta hevonen" Berliini. — Neuvostoliiton Pjotr Kovalenko johtaa ylivoimaisesti kahden kilpailun jälkeen viikko sitten maanantaina Oberdorfissa alkanutta DDRn mäkiviikkoa, johon osallistuvat parhaat hyppääjät Euroopan sosialistisista maista. Kovalenko voitti sekä Oberdor-fissa että Brotterodessa selvällä erolla muihin. Dieter Neyendorf, : tällä hetkellä DDR:n ainoa kansainvälinen kyky, kuten täällä on to- Jettu, epäonnistui Oberhofissa ensimmäisessä hypyssään jääden kolmanneksi NL:n Jemeljanovin jälkeen. •. • Brotterodessa kotimäessään sijoittui Neuendorf toiseksi, Kovalen-, ko jätti häntä yli kymmenen pistettä. Moskovasta kotoisin oleva Kovalenko erottautui kummassakin kilpailussa toisista erittäin pitkillä ja hyvätyylisillä hypyillä. DDR:n mäkiasiantuntijat, joille Kovalenkon ylivoimaisuus tuli jokseenkin yllätyksenä (Kovalenko oli Seefeidin olympiamäessä 12.), valittavat sitä, ettei hän ollut mukana Saksan-Itävallan mäkiviikolla. Kovalenko oli voittanut katsastuskilpailut tätä varten, mutta joutui jäämään pois loukkaantumisen vuoksi. DDR:n mäkiviikon päätöskilpailu on torstaina Schmiedefel-dissa. Finlandia-kuoron ohjelmätikisuus tammiko 23 pnä Toronto. — Finlandia-kuoron järjestämä musikaalinen ohjeiriiatilai-suus pidätääh bon-haallUa tamiiil-kuun ä3 päivänä. Kannattaa pitää tämä tilaisuus muistissa. Vdihtelun Vuoksi on tilaisuus järjestetty kodikkaaksi siten, että ylfei-sö vöi kdhVitJöytiett ääressä istuen seurata ohjeiftidn esitystä. Ohjelmassa bfa laulua kuorolta, sekstetiltä, myös levytettyjä. Martti Vuorelta on kupletteja. Paljon muuta Monipiiolista ja arvokasta on järjestetty tilaisuuteen jä seh kaiken näemme ja kuuleitme saapumalla Don haaiille ensi sunhuntai-ha kello 4 iltapäivällä. — J.S. Berliinin Dynamo löi SNLn seivästi 7—3 Berliinin Dynamo löi lauantaina B-Messuhällissa järjestetyssä nyrkkeilyottelussa SNLn Helsingin joukkueen 7—3 Parhaat ottelut käytiin alkuillasta.' Sarjassa 54 kiloa Kari Meronen osoitti mainiota kuntoa samoin kuin Harri Piitulainen 60- kiloisissa.-Kolmannen.voiton hankki. Osmo Osmo Kanerva, vaikka kävikin lattiassa ensimmäisessä erässä, nian viimeiset ottelut olivat heikkotasoista luokkaa. . S.CA. Urheiluliiion •irkailijoiden osoitteet: Puheenjohtaja: Ake Hunnakko 90 Neville Park Blvd. Puhelin OX 1-6195 Toronto Ontario - Sihteeri: Paavo Vaurio 49 Hiawatha Rd., Toronto 8, Ont. Puhelin HO. 6-8815 Rahastonhoitaja: Len Boström 58 McNaim Ave., Toronto 12, Ont. Puhelin HU 1-3551 LITTON NAISJAOSTO Elsie Jokinen . 21 Granlea Road, Willowdale, Ont PuheUn BA. 1-1489 UITON HIIHTOJAOSTO Puheenjohtaja: Antti Ranta. . Jehu A.C. — Puhelin 613-9015 479 Sandra Blvd. Sudburj-, Ont. Kaksi aivan uutta TUTUSTUTTAMIS-TARJOUSTA ^Reader^s Digesf 'Yalitul Palal' uusille tilaajille ainoastaan 23 kuukautta $2.97 12 kuukautta ... $1.97 LISÄKSI: kaikki uudistukset ja lahjatilaukset vuosikerta $2.97 Erikoi.stnrjcuk.set voima.s3a elokuun 31 päivään asti Teilatkaa oeoitteella: COMS»Ä*IY LIMITED P.O. Box 69 Sudbury. Ont. Kovalenko paras DDR:n mäkiviikolla Berliini. — DDRn mäkiviikon vii^ meisen kilpailun torstaina Schmie-defeldissä voitti yllättäen Neuvostoliiton Mihail Veretennikov. Koko mäkiviikon parhaaksi selviytyi Pjotr Kovalenko. kenenkään pystymättä uhkaamaan hänen voittoaan. Sch-miedefeldissä Kovalenko tosin sijoittui vasta viidenneksi, kaksi ensimmäistä osakilpailua hän oli voittanut ylivoimaisesti. Dietear Neuendorf oli täällä neljäs, toiseksi ja kolmanneksi sijoittuivat Tshekkoslovakian Raska ja DDRn Peter Lesser. Nelimiehisin joukkuein suoritetussa joukkuekilpailussa voitti DDRn 1. joukkue 1840,5 pist., 2) Neuvostoliitto 1822,9 3) Tshekkoslovakia 1773,1 pist. ; Mieskohti inen kokonaiskilpailu: 1) Kovalenko NL 657.9. 2) Neuendorf, DDR 638,6, 3) Peter Lesser, DDR 619,0. Näiden kilpailujen jälkeen voidaan varmuudella sanoa, että Kovalanko on toiäfaiseksi ainoa neuvosto liittolainen mäkihyppääjä, joka tähän mennessä on lunastanut liput HolmenkoUenilla pidettäviin MM-kilpailuihin. Tätä mieltä ovat kaikki neuvostoliittolaiset mäkiasiantuntijat. mm. Nliiton hiihtoliiton presidentti Viktor Andrejev. Toisena var -sin varmana ehdokkaana N-Iiiton edustusjoukkueeseen pidetään Mihail Veretennikovia, 29-vuotiasta gorkilaista mäkimiestä, joka Schmie denfeldissä sai yhteistulokseksi 222 7 pistettä 79,5 ja 83 metriä kantaneista hypyistään. Pentti Nikula jättää hypyt Helsinki. — Seiväshypyn entinen maailmanennätysmies suomalainen Pentti Nikula ilmoitti keskiviikkona STT:lle, että hän on lopullisesti päättänyt luopua aktiiviurastaan. Pentti Nikulan hallussa on yhä vielä sisäratojen epävirallinen maailmanennätys 510, jonka hän teki vuonna 1963- Pajulahdessa. 5. toukokuuta samana vuonna Nikula Porissa hyppäsi voimassa olevan Suomen ennätyksen .500.: Edellisenä vuonna, 22. kesäkuuta, Nikula oli Kauhavalla muuttanut. ME-numerot 494:äsi ja joulukuussa hänet valittiin Suomen urheilutoimittajain äänestyksessä "vuoden 1962 parhaaksi suomalaisurheilijaksi''. Tamara ja Irina lopettavat? Chrlstchurch. ^Neuvostoliitto-, laiset olympiavoittajattaret Irina ja Tamara Press eivät todennäköisesti puolusta kultamitalejaan Mexicon olympiakisoissa, ilmoitti neuvostoliittolainen yleisurheilu-viilmentaja Gavril Korobkov viime tiistaina Christchurchissa. Sekä Irina että Tamara Press ovat parhaillaan harjoituskiertu-eella Uudessa Seelannissa ja ovat yltäneet erinomaisiin tuloksiin; Korobkov uskoi kuitenkin, että heidän kuntokäyränsä vähitellen alkaa laskea" ja on hyvin todennäköistä, että se tapahtuu ennen seuraavia kesäkisoja. Vuoden 1964 kesäolympialaisi.s-sa Irina voitti naisten 5-ottelun ja Tamara kuulantyönnön sekä kiekonheiton, Irina Pressin hallussa on 80 metrin aitojen sekä 5-ottelun ja Tamaran kuulantyönnön sekä kiekonheiton maailmanennä- ..tykset.\ '. Lähes-huikkumistapaus Duiflop^järven jäällä filliöt Lake. — Lähiseudulla olevan Dunlop järven jäällä oli sun-nuntai- iltana tapahtua perhetragedia kun Gazriel Poulinin ohjaama motorisoitu kelkka meni jään läpi paikalla, missä veden syvyys on n. 7 jalkaa. Mr. Poulinin mukana kelkassa oli hänen vaimonsa Mariette, sekä heidän kaksi pikkulastaan, 3- vuotias Christine ja 5-vuotias Bri-gette. Nuorin tytöistä (Christine) on onnettomuuden johdosta paikallisessa sairaalassa hoidettavana. Perheen muut jäsenet saivat kylmän kylvyn ja shokin, mutta heitä ei tarvinnut viedä sairaalaan. "Se oli hirveätä", sanoi mr Pou-linjälestäpäin. Hän sanoi saaneensa jalkojensa alle jonkun tukipaikan ja "kirjaimellisesti" heittäneensä kerta toisensa perään lapsensa paikalle, missä jää näytti turvalliselta, mutta lapset painuivat taas jään läpi veteen. Vanhemmat saivat kuitenkin lopulta pelastetuksi lapsensa ja itsensä. ' Canadan ja Neyvostoliiton kesken tiedemiesvaihtoa pohjoisen tutkimista varten Vancouver.— Pohjoisen asioiden ja resurssien ministeri ArtLaing ilmoitti tällä viikolla, että kaksi canadalaista tiedemiestä matkustaa Neuvostoliittoon ja kaksi neuvostoliittolaista saapuu Canadan edistämään molemman pohjoisten alueiden kehittämistä; Mr. Laing oli selostamassa lähemmin puhetttan minkä hän piti Vancouverin vakuutuskauppiaiden yhdistykselle. . Hän sanoi, että ehdotus tiedemiesten vaihtamisesta esitettiin jo viime vuonna* mutta^^ärjestämisessä oli kohdattu joitakin vaikeuksia. Yhtenä vaikeutena oli:.se,_että Canadassa on vain ani harvoja insinöörejä, jotka ovat kykeneviä käyttämään venäjänkieltä. Vaikka lopullisia järjestelyjä ei ole vielä suoritettu, niin mr. Laing sanoi olevansa vakuutettu, että niin tulee tapahtumaan ennen tämän vuoden loppua, ellei jo paljon'^aikaisemmin. - ' . Hän sartoi, että neuvostoliittolaisille tiedemiehille suodaan kaikki vapaudet Canadassa ja toivoi, että he työskentelisivät yhden tai useamman yliopiston tiedemiesten kanssa sinä aikana kuin he viipyvät Canadassa. Canadan hallitus on antanut kahdeksalle yliopistolle apurahoja pohjoisten asioiden tutkimista varten, sanoi hän. Mr. Laing toisti mielipiteensä, että neuvostoliittolaiset tiedemiehet olivat suuresti edellä. canadalaisia pohjoisen kehitysongelmien tutkimisessa. "Neuvostoliittolaiset suorittavat omilla pohjoisilla alueillaan sellaisia tehtäviä, jotka ovat kieltämättö-mästi merkityksellisiä", sanoi hän. "He käyttävät niinkin paljon kuin 30 prosenttia rakennusvaroistaan Siperiassa, missä asuu vain 6 prosenttia kansasta." -'^ Mahdollisesti tärkein tekijä Neuvostoliiton pohjoisten alueiden kehittämisessä, on ollut neuvostoliittolaisten suhtautuminen tutkimustyöhön, jatkoiiLaing7 "He tunnustivat heti alussa kuinka suurta osuutta tutkimustyön on esitettävä pohjoisessa . . . E i voi olla epäilystä siitä, että neuvostoliittolaiset ovat saavuttaneet suuria tieteellisiä saavutuksia pohjoisessa ja että tämä antaa suurimman panoksen heidän pohjoisten alueittensa kehittämisessä." •Tunnustan auliisti, että sääsuh-teet, maantiede, kuljettamisongel-mat ja väestöluku, puhumattakaan meidän erilaisesta poliittisesta järjestelmästämme tuovat meille vaikeampia ongelmia kuin neuvostoliittolaisten edessä on." Tiistaina, tammik. 18 p. — Tucsday, Jan. 18, 1966 Sivu .3 Lainopillista apua suunnitellaan kaikille Töröhto. — Ohtarion läkimiesyh,- distyksen (Uppef Canada Law Society) toimesta on laadittu luonnos järjestelmästä, minkä mukaan lainopillista neuvoa tarvitsevat henkilöt voisivat saada tätä apua tarvita, taessa ja maksaa siitä myöhemmin. Ontarion valtion asianajaja Arthur Wishart oli ehdottanut, että lakimiehet ryhtylfelvät sellaiseen toimenpiteeseen. Valtion asianajaja Wishart ilmoitti, että ~ thaakuiihan lainlaatija-kunnan seuraavalla istuntokatidella Suu- ja sorkkatauti leviää? R,ooma. — YKn elintarvike- ja maatalousjärjestö FAO. varoitti vii- \ me viikolla, että ellei keski-idässä suu- ja sorkkatauliepidemiaa saada rajoitetuksi, voi karja keväällä joutua tartunnan vaaraan kaikkialla Euroopassa f'AOn asiantuntija Giuseppe Bol-drini sanoi selostuksessaan, että A-tyyppinen virus teki ensin viime keväänä ja kesänä tuhojaan keski-ja lähi-idässä. Iranista tauti levisi Turkkiin ja sieltä edelleen Irakiin, ja nyt on Romania vaaravyöhy'i-keessä. Neuvostoliiton viranomaiset ilmoittivat suu-ja .sorkkataudin levin necn mahan.sa keväällä 1965. Tauti levisi nopeasti huolimatta tiukoista vastatoimista ja aiheutti suuria menetyksiä karjakannassa. Euroopan suu- ja sorkkatautita-pausten luku nousi jo lokakuussa, ja tauti oli suoranaisena epidemiana Unkarissa; Öelgiassa, Alankomaissa ja Sveitsissä. Alahkomais.sa sen takia jouduttiin lopettamaan 65,000 sikaa ja Belgiassa 10,000 eläintä. Taudinaiheuttaja oli kuitenkin O-tyyp-pinen virus. Toistaiseksi tätä tyyppiä ei ole tavattu Englannissa, Skandinavian maissa. Suomessa, Luxemburgissa, Ranskassa, Kreikassa, Bulgariassa eikä Tshekkoslovakia.s-sa, vaikka tauti tekee tuhoja eräissä muissa Euroopan maissa. Tashkent - kaikkien voitto Historia saa usein äkillisiä kään teitä. Näin tapahtui Tashkenti-ssa, missä ensin monien a.siantuntijain yllätyksek.si aikaansaatiin sovintosopimus Intian ja Pakistanin välillä ja sitten vielä äkilliscmmin loinen so- Intian hallitus vahvisti sopimuksen Delhi. — Intian hallitus vahvisti perjantaina virallisesti Intian ja Pakistanin Tashkentissa solmiman sopimuksen. Hallitusta johtaa väliaikainen pääministeri Gulzariial Nan-pimuksen allekirjoittajista — Intian Lal Bahadur Shastri.— heitti henkensä jättäen juuri allekirjoittamansa sopimuks'en toisten toteutettavaksi. Financial Times, joka kuuluu 'ta-. vallise.s'i Uif^tetlaviin lähtei.^Jiin', ennusti tammikuun 4 pnä Tashkentin Luotettavien tietojen . mukaan siirtolaisasioin ministeri Mahvirly- •t\g\ olisi kuitenkin luonut julki "vakavan epäluulonsa" Tashkentin so-i: inuiksen merkityksestä ja j ä t t ä n y t, eronpyyntönsä hallituksen perjan- ' laisessa istiinnossji. ; Yha Iisaa imehia USA:n armeijaan Washington. — Yhdysvaltain puolustusministeriö aikoo piakkoin pyytää kongressilta valtuuksia, joiden perusteella armeijan vahvUutta Voiv täisiin lisätä 50,000 mishellä, kerrotaan luotettavista lähteistä Wash-ingtonissa. Yhdysvaltaih armeijaan kuuluu tällä hetkellä toista hiiljoo-naa miestä. Edelleen ilmoitettiin, että puolustusministeriön pyyntö otetaan varainhoitovuoden 1966—1967 budjettiehdotukseen, joiika presidentti Johnson esittää 24 pnä tammikuuta Samojen lähteiden mtikaan ei tämän pyynnön kuitenkaan tarvitse välttämättä merkitä sitä, että kaikki 50,000 miestä lähetettäkisiin Vietnamiin. Amerikkalaiset sotilasasiantuntijat ennustivat ennen nykyisten Viet namin-rauhantunnustelujen alkua, että yksi divisioona ja yksi tai kaksi jalkaväkiprikaatia lähet.;tään Vietnamiin vuoden 1966 ensimmäisellä puoliskolla. Tällöin nousisi Vietnamissa . olevien amerikkalaisten joukkojen vahvuus kesäkuun lopussa 270,000 mieheen. Suunniteltu 50,000 miehen lisäys ei olisi reserviläisiä vaan värvättyjä esitetään ehdotus laiksi, minkä mukaisesti kaikki lainopillista rieuvoa tarvitsevat henkilöt saisivat sitä viipymättä. - Myöheinmin päätettäisiin josko lainopillista apua saanut henkilö on kykenevä maksamaan siitä. . Ensimmäisen kerran tBiiiS lainopillinen neuvonanto olisi sa&tav^ sa maksiivapaasti niin siviiUr, kiUil rikosasioissakin, kuten asiaa tutJd-nut komitea ehdotti viime öjffesjriji. Mr. Wishal't sanoi, että hllfiert jfetj-dotuksensa laiksi on yhdenntukai: nen hänelle esTiettyjen ehdötuksUu kanssa, mutta, kuten kaikki millitkin ehdotukset laiksi, silHl Valtaisiin- tehdä muutoksia lainläätijaltt ryhtyessä keskustelemaan sUtä.. Suunnitelman mukaan vairatt^- siin lainopillista neuvonantoa .myfte heille jotka esittävät vet66mttks^il heille .^i^netuista tuomioistii Yii^luÄ^ Tiäma—vetoomukset olisi; esit^^ aina niinkin korkealla pdHä^a kuin Canadan korkeimmassa dikeu-: dessa. neuvoll-^lujcn valuvan hiekkaan . Karachi. - Takisuuiin presidentti väiUäcn, ellei Inlia suostu joukko- -'^J"'' Khan sanoi kansalleen perjan jensa vetämiseen a.selepolii:jan ; ^aina pitämässään radiopuheessa. , taakse. Sen ennustelut joutuivat kui-! «»tä 10. tammikuuta annettu Tash- i kentin julislusavjia uusia mahdolli- i suuksia Intian ja Pakistanin välillä vallitsevien .Jammua ja Kashmiria koskevien kJi.stojen rauhanomaisel: le ratkaisulle vahingoittamalta mii- ] Dagestanin väestö hyvin piticäikäistä Dagestanin autonominen sosialistinen tasavalta on tullut kuuluisaksi asukkaiden pitkäikäisyydestä. Tasavalta sijaitsee Kaukasiassa. Yksinomaan Dagestanin kahdella paikkakunnalla yli satavuotiaita van huksia on yli 300. Tasavallan vanhin asukas on nykyään Sikilin kylässä asuva 140-vuolias Hava Oma rova. Nykyään 117-vuotias Magomedhan Magomedov tuli viimeisen kerj:an isäksi häner vaimonsa synnyttäessä hänelle, tyttären Magomedovin täyttäessä 103 vuotta. Yrittäessään palja.staa pitkäikäisyyden salaisuuden Dagestanin lää' karit tutkivat asukkaiden fyysistä rakennetta kohteenaan mm. pitkäikäisien vanhempien jälkeläi.siä. Lähes kaikki yli satavuotiaat ovat tehneet suurimman osan elämästään työtä. Hitkäikäjiyyttä tutkiva erityiskonferenssi aiotaan järjestää lähitulevaisuudessa. lenkin häpeään, sillä Tashkentin julistuksess.? molemmat osapuolet sitoutuivat vetämään joukkonsa niihin asemiin, jotka niillä olivat ennen viime elokuun viidettä päivää, Is. vanhalle aselopblinjalle. ! ' ä än tavoin Paki.stanin kansallisia Tashkentin päätökset rauhanomai-' etuja, sista n^^uvotleluista kiistakysvmvk- I Vakuutcttuaan jälleen, että Kash; sissä ovat kuin tuulahdus Bandun-: mirin kans;.lla on oikeu.> .saada itse gin hengestä, rauhanomaisen riii- ' määrhlä kohtalostaan, presidentti ; nakkaincloii viidestä periaatteesta,jAJub vetosi I^ikista.nin kansaan ke-, jotka ovat tuntuneet kuolleilta ja j hoitaen sitä auttamaan hallitu.sta; kuopatuilta. On totta; eitä nämä pe- [ loteultamaan Tashkentin sopimusta riaatteet eivät riitä ratkaisemaan j työ.skentelemään rauhan hyväksi Kashmir-kiistaa, jossa kumpikin osa ! «"naalia. rohkeudella jota se ph puoli .)n pysynyt tiukasti kannallaan Pakistanin vaatiessa kansanäänestystä .ia Intian julistaessa Kash mirin luovuttamattomaksi Intian osoillanul sodan aikana. Hän puhui ylistävin sanoin .Neuvostoliiton pääministerin Aleksei Kosy!,'inin ja neuvostohallitukseni osak.si. Päätös joukkojen vetämises- i PO""'s<<-''"'''*a rauhan palnuttami-tä ns. aselopolinjalle yhdessä rau-hanomaisistii ratkaisumenetelmistä tehdyn sopimuksen kanssa tuntuu kuitenkin vakiinnuttavan käytännössä .syntyneen kompromi.ssin: osa Kashmiria jää Pakistanin haltuun. -Tashkentin julistus on samalla myös ja ehkä ennen muuta — pääminLslei i Kosvginin sovittelu-voitto, .losta asianomaisella on kaikki syy tuntea iloa ja ylpeyttä Siinä, missä Enghmti ja Y K ovat. epäonnistuneet, on Neuvostoliitto onni.stu-nut. Myös Pakistanin, joka Kashmii-kahakoinni.^; saan viime elo—syyskuulla kärsi sotilaallisenkin tappion on .syyttä tuntea helpotusta Intia, joki joutuu luopumaan viime vuonna valtaamistaan alueista; voi puolestaan laskea hyödykseen Pakistanin vastaisten rajojen rauhan, joka-vapauttaa aineellisia voimavaroja mm. kipeän elintarvikepulan poistamisefn. Tashkentin julistusta seurannee myös Neuvostoliiton ja Paki.stanin suhteiden kiintcneminen. USA ei ole luvannut maalle sen pyytämää taloudellista apua ja Intian esimerkistä Paki.stan on nähnyt, että apua on saatavissa Moskovan suunnalta. Senkin takia kannattaa elää rauhassa. — Hr-A._. {•iniiiiiiitiiniiiiiiiiiiiiniiiiiiiiininMiiiiiiiiiiniiiiiiniiiiniiniiiiiiiiniiiniiiiiiiciin I Kirjoituksia Vappu-julkaisuun | I Keväällä ilmestyvään Vappu-julkaisuun pyydetään taas avusta- | I jilta kirjoituksia.ja kuvia. Ajankohtaisten Vappu-aihcistcn kirjoi- | I tusten lisäksi julkaisuun halutaan myös runsaasti kertomuksia, ku- | I vauksia, runoja jne. Kirjoitusten yhteyteen sopivat ja ns. "harras- | I telijain" kuvat ovat myös tervetulleita ja niitä julkaistaan mahdol- | I lisimman paljon, mikäli ne julkaisun sisältöä rikastuttavat ja hei- i i jaslavat kansalaistemme elämää ja toimintaa. .los lähettäjä sitä | I haluaa, kaikki kuvat palautetaan takaisin, huolimatta siitä, tulevat- | I ko ne käytetyksi tai ei. Ilmoittakaa siis lähetyksenne yhteydessä, | I haluatteko kuvan palautettavan takaisin. | 1 Erinäisten teknillisten vaikeuksien voittamiseksi toivotaan, että | i kaikki kirjoitukset ja kuvat lähetetään viimeistään helmikuun 20 | i päiväiin mennessä osoitteella: Vappu, Box P9, Sudbury, Ont. g I' - • • ... • . • 1 = Etukäteen avustuksesta kiittäen — Vapun toimitus. 1 I .: i $iHiiiiiiiiaiiiiiiiiiiii(iiiiiiiiifiiiuiiiiiiiiiiiitiiiiiiitiiiiiuiii(iiiiiiii(iiiiiiiiiiiiic}iiiiiiii^ seksi inliaiv niemimaalle. Paulckupaikkasia Etelä-Suömessa H e l s i n k i . — Tammikuun alkupuoli on ollut koko maassa harvinaisen kylmä. Lämpötilakeskiar-vot ovat n. 10 astetta pitkäaikaisten keskiarvojen alapuolella. Poik kcamat ovat Kuurimmai Kainuussa ja Pohjois-Karjalassa, esim. Kajaanissa 1.^ astetta ja Joensuussa 12..") astetta. - ' - ~ Lauantain vastaisena yönä mitattiin jälleen Etelä ja Keskisuomen itäosissa tämän talven pakkasennätyksiä, muun muassa Kuo piossa ja Joensuussa—T36 astetta ja Mikkelissä —33 astetta. Kylmin paikka oli Kajaani, jo.ssa lämpötila laski—39 asteeseen. Kova pakkanen jatkuu etelä- Ja ke.skiosissa maata. Sunnuntain vastaisena yönä lämpötila laski Etelä-.Suoniessa sisämaassa 30 as- .. tccscen. v Gomiilka arv()$ili| piispojen asenteiif Varsova. —; Kansan yhtenSis^ ; rintaman yleispuolalaisen komi*, tean viime perjantaina pidensi tijr^istuhhössä pum Ptiom tfi-' väenpnolueeh k e s k u s komitean, pääsihteeri Wladyslaw Gqmtttkä, kirkon ja valtion välisistä suhtein ta, ilmoittaa nutistoimisto PAP. Valtio ja puOlue eivät aseta min-käänlaisia esteitä uskontuhnustuk sen vapaudelle tai uskohnollisen kultin harjoittamiselle, lausui Go-mulkä. Mutta ' me taistelemme kaikkea sellaista poliittista toimin taa vastaan, olipa, se sitten peittelemätöntä tai naamioitua, joka on suunnattu Puolan kansan etuja vastaan. i . Kosketellessaan Puolan piispojen i Saksan piispoille lähettämää kirjel-; ' mää sekä siiksalaislen piispojen vas- : tauslfi GömiJkii huoiTicailti,: että näi-: •tä .kii:JL'lraiä. qn tarkastcllava'yhdes-i sä:.-., .. •:; ); KirjelmiiPsäänSiiksan piispat ovat i ehd( il Ionia.5J]^^ffU:uii'('t .rcvanshisti- """"•"*"'."*,'.. i seJi. kaii.Kuri. Puolan pii.sp;il eivät ai-enemmiston. puolesta tyoL\istcn ja £0- , , • , • ......... ' noaslaan ole suhtautuneet tahan. myönieispsti vaan Jopa pitäneet Saks:in: piitppjen k i ' j e t t ä positiiyi-sena sekä f^lieet sitä mieltä, että rajakysymyksessäkin" pn otettu huomatta va askel eteenpäin, sanoi Go-muika. Tämä oh lievimmin sanottuna Puokn politiikan päälinjan I kanssa ristiriidassa oleva poikke.uk-• Pariisiin viime keski-i ^^'^'sen opportunistinen mielipide. : Kosketellessaan yllämidnlttaja kirjelmiä Gomolka totesi^ iittel sieltä ole löydettävissä aintttta-kaankatuiuUksen sanaa.; . l i d un katum usta ei ole sovitusta, .elvit-kä Bonnin revanshistit enempii kuin porthih haUittlSkaan ole katuneet, jatkoi Gomulka. Kom munistien puoluekokous Rooma. — Italian kommumsti.sen puolueen XI cdu.?:ajakokoiis alk;ia t;iin:iukuun 25. päivänä Rooman kon-t; rL'.-:sipalatii.s.va; Kokouk.se.s.s;i esittää Luigi Longo selonioon aiheesta: "Rauhan puole:;;;, i u T l i a l a m e n tie .sosialismiin, uuden demoki-aattisen sialististen voimien yhtenäisyys." Kokous kiisittelee myös puolueen .'•lantoihin tehtäviä muutoksia ja va- \i\sev puolueen, johto- ja' tarkistus-elimet. . Ei yhtään lumiauraa Pariisissa Pariisi.' viikon vastaisena yönä satanut 20 senttimetrin lumikerros lamautti kaupungin liikenteen täydellisesti. Suurin syy tähän oli, ettei kaupungissa ole ainoatakaan lumiauraa, kirjoitti France Soir keskiviikkona. Vuorokauden kuluttua sateesta ei vielä puoltakaan lumesta ollut raivattu, ja parisilaiset ovat syystä vihaisia kaupungin viranomaisille, sanoo lehti. Neekeri nosti syytteen Atlanta, Ga. — Kaksikymmentä-viisivuotiaan Julian Bondin lakimiehet esittivät torstaina piirioikeuden kautta vaatimuksen, että mainitulle neekericduslajallo on aignettava paikkansa Georgian osavaltion lain-laatijakunnassa. . Mainittu lainlaatijakunia teki viime maanantaina äänin 184—12 päätöksen, minkä mukaan lainlaatija-kunnan jäsoncksi valitulta mr. Bondilta kiellettiin asianmukJ>i/en va-lantoko- ja edustusoikeus lainhiali-_ jtiktinnassa siksi" kun hän on arvostellut Yhdysvaltain Vietnam-sotaa ja vaatinut sodan lopettamista. 1 Bondin lakiinichel vaativat p ä ä - 1 tökscn kniiioamista sillä perusteella, että sellainen loimotipido loukkaa Yhdysvaltain perustuslain siiä-döksiä, mukaanlukien puhe- ja ko-_ koonlumisoikeutlä koskevia säädök-siä;' - Erhard helmik. Pariisiin Bonn. — Länsi-Saksan liittokansleri Ludwig Erhard vierailee Pariisissa 7. ja 8. helmikuuta, ilmoitti Länsi-Saksan hallituksen tiedotussihteeri Gunther von Hagel. Hän sanoi vierailun kuuluvan Ranskan ja Länsi-Saksah välillä solmitun yhteistyösopimuksen mainitsemiin toistuviin työvierailuihin. Professori Erhardin. seurueeseen kuuluvat mm; ulkoministeri Ger-. hard Schröder, talousministeri Kurt Schnucker ja puolustusministeri Kai-Uvve von Hasscl. T I L A T K A A V A P A US Tampellalta suuri kartonkikone USArhan Helsinki. — Ovvens-lUinois. joka on eräs suurimmista pakkauskartongin valitilstaji.sta maailmassa, rakentaa uuden sulfaatti- ja kraft-liner- lehtaan Orange'n piirikuntaan Tcxas'in itärajalle.,Uuden tehtaan tuotanto tulee olemaan noin 800 tonnia (900 lyhyttä tonnia) kraft- Hrterkartonkia vuorokaude,s.ia. 0\vens-lilinois'in ja Tampellan välillä on tehty hankintasopimus kraftlinerkarlonkikoneen toimittamisesta Suomesta. Koko mainittu kartongin tuotanto valmistetaan täll i ! koneella joka siten tulee oleillaan tuotannoltaan eräs suurimmista maailmassa. Koneen toimitus tapahtuu pääasiassa tiimiin vtiod«'ti loisella vuosipuoliskolla. Käyntiinlähtö oii suunniteltu alkavaksi 1. 6, 1967,. Kartonkikone on ylivoimaisesti suurin kone iniiikii VIulysvaltojen paperiteollisuus ko.skaan im hankkinut ulkomailla, ja sodan jiilkeisoltii ajalla tiedetään vain kaksi aikai-senipaa ulkomaista papoiikonötoi-mitusla. Melkoisen suuria palkankorotuksia ottaja. — Pääministeri Pearson tiedoitti viikon lopulla, etti 150 korkeampaa toimenhaltijaa saa lihavan, 8-prosenttisen palkankorotuksen. Hallituksen 38 apulaisministeriä — jotka täällä tunnetaan "mandariinien" (eurooppalaisten kiinalaisista virkamiehistä käyttämä nimitys) nimellä, pääsevät nyt lähemmäksi sitä ta.soa, minkä heidän arvellaan saavj^n,-: jos jäävät yksityiselämään. Neljä heistä pääsee tämän palkankorotuksen ansiosta .$29,160 vuosituloryhmään, 13 saa $27,000 vuodessa ja 20 muuta $24,- 840. Heidän päämiehensä, vaalien perusteella valitut ministerit, saaVat suoraa palkkaa $28,000 vuodessa ja $7,000 kulujensa korvaukseksi. Sisältörikas ja hieno julkaisu "(UISI NAINEN" irtonumeroita saatavana kirjakaupa.-uiunnie .seuraavat: hclini-. maalis-^, luiliti- ja toukol-Miun numerot ' Irtonumeron hinta 55c TilatkcUi j.a lutiislukaa "Uusi Naii)en"'-julkaisuun! Vapaus Publishing Company Limited BÖX B9, SUDBURY. ONT. |
Tags
Comments
Post a Comment for 1966-01-18-03