1967-11-11-03 |
Previous | 3 of 4 | Next |
|
small (250x250 max)
medium (500x500 max)
Large
Extra Large
large ( > 500x500)
Full Resolution
|
This page
All
|
'I' u I 'I' T^n •rr-, ; — Takkinen TULn mic^mtä mestariksi Lapaa. Suomien ^r^^fcalais-roomalaisen pain^ SM-kilpailuja, jotka aloitettiin perjantaina, jaitket-t i i n lauantaina ja sunnuntaina. Lop-pufllielut saatiin päätökseen; vasta •lähellä keskiirötä. Otteluja käytiin -'''feahdella-TMätbila- ybteenÄä y l i kahden j a puolen sadan, ennen löiin ' ']^areinmuuyet' saatiin selvitetyksi. Yleisöä o l i kokissa viidessä eri t i laisuudessa Virkiän urheilutalo aivan tupaten, itäynnä. Tuomaristo jou-itui lujalle koetukselle eikä saa työskentelystään lähestulkoonkaan parasta mahdollista arvosanaa. Mestaruussarjakampapilut käytiin tiuikoissa niferkeissä. Raimo Tasiki-nen osoitti vai*muuitita j a samalla epäilyt vääriksi, ettei hän olisi edelleen Suomen paras sarjassaan. Nyt hän otti jo 5. mestaruuitensa. Kilpailujen järjestely onnahteli pahasti johtuen siitä, että kisat olivat aivan liian suuret näin pienelle paikkakunnalle. T U L n painijoista vain Taskinen sarjassa 57 kiloa ylti mesitaruuteen. Muut mestarit: 52 kg Jussi Vesterinen, 63 k g k g Markku Seppä, 70 kg " Veikko Lavonen, 78 k g Matti Laakso, 87 k g Pentti Punkan, 97 k g A i mo Mäfenpää ja y l i 97 k g Caj Malm- ••• . berg.- • Lujia otteluita nuorten kehä^sH H e l s i n U . — S u o m e n nuorten SM-nyrkkeilyt järjesteittiin lauantaina j a .sunnuntaina Porissa ja Hielsingis-sä. Porissa oteltnn sarjoissa 48 kg, 54 wg, 60 kg, 67 kg; 75 k g ja yU 81 kg. vHelsingissä taas tikettiin sarjoissa 51 kg, 5T kg, 63.5 kg, 71 kg ja 81 kg. Oiitelut olivat kauttaaltaan kovia, vauhdikkaita ja teknisesti hyvätasoisiakin. T U L n nyrkkeilijöistä voittivat mestaruuden PaäV©'OIlikainen (54 kg), p/uli Ojakangas (57 kg), Pentti Raitanen (81 kg) ja Teuvo Vepsä ( y l i 81 kg). Lisäksi Alpo Korhonen (63.5 kg) j a Rauno Peili (69 kg) olivat aivan kullan tuntumassa, mutta kärsiväit raitkaisievissa otteluissaan kyseenalaiset tappiot. Loput mestaruudet jakaantuivat seuraavasti: R. Aronen (48 kg), T. Nurmi (60 kg), M. Sevander (63.5 kg), M. Vesalainen (67 kg), H . Määttänen (71 kg) j a S. Nurmi (75 kg). Port Arthjir. — Vapaus-leh,(|e^ 50^uotisjuhla tSällä' v i i m e sunnuntaina muodostui arvjokkaaksi tilaisuudeksi, haailin täyteisen yleisön nauttiessa monipiuolisesta objelmas-ta. Kaiku-^uoron avattua juhlan 0 Canada-e^ityksellä seurasi Veli Kentalan johdolla vielä kolme laulua, "kuiae aika laulaa", "Käki" j a "Syyslaulu'. Senjälkeen esittivät Armas j a Reino spittodueton. Sitten tuli Iskun voimisteluesityjc-set, pyramiideihin saakka. Tyyne Sillman lausui sepittämänsä runon. Vapauden ja Suomen itsenäisyyden kunniaksi. Puheessaan siyuliikkeenhoijtaja H i l l totesi tähän juhlaan osallistuvien ai-vostavan Canadan suomalais- Pauli Ojalkaingas passitti olympia-ehdo^ kkaan ikatsomoon Helsinki. — Pentti Raitanen alle 81-kiloisissa puolusti menestyksellisesti viime vuotista mestaruuttaan Helsingissä lauantaina j a sunnuntaina järjestetyissä nuorten SM-nyrkkeilyissä. Helsingin Idlpailujen huomattavimman nyrkkeilytapahtii-man tekijä oli Ylivieskan Vedon Paul Ojaikangas joka sarjan 57 kg loppuottelussa kukisti S N L n olym-piaehdokakan Risto We?terbergin. Erinomaista työtä esitti myös Hannu Määttänen sarjassa 71 kg. Mieslukuisessa 63.5-kiloisten sarjassa peri lopulta mestaruuden Tapanilan • Erän Ma rkku Sevander, joka kuitenkin semifinaaliottelussa sai ansaitsemattoman voiton Arvo Korhosesta. Sarjassa 51 k g o l i ainoastaan kaksi ottelijaa ja mestaruuden vei Tampereen Aarno Laukkanen, joka löi sitkeästi taistelleen Timo Kälveen. Ruoitsi 'löi Norjan ja valtasi PM:n Tukholma. — Ruotsi voitti Norjan maalein 5—2 Tukholmassa pelatussa jalkapalloilun EM-karsintaotte- | •lussa, joka samalla sisältyi pohjoi.<;- maiseen sarjaan. Voitollaan Ruotsi varmisti PM-mestaruutensa 4-vuoti-sessa kilpailussa, mutta sai tämänvuotisessa sarjassa tunnustaa Tanska paremmakseen. Viimevuotiselle nuorteiii mestariUe 25 lkmn SM Ulvila. — Tanskan EM-kisodssa epäonnellaan viestikilvan menettänyt 21-vuotias HS:n Markku Salminen voitti -suunnistuksen 25 km:n Suomen mestaruuden Ulvilassa Mass i n hiihtomäen maastossa lauantaina. Toiseksi sijoittui vuoden SM-mies Pauli Reunamäki ja kolmanneksi Rolf Koskinen. Jälleen tässäkin vaativassa kilvassa, jota on totuttu pitämään kokeneiden miesten kilpailuna, itapaMui nuoren polven esiinryntäys. Nyt mahtui vanhoista nimistä kärkisijoille vain Salmenkylä ja Koskinen. Tuloksia: 1) Markku Salminen 2.46.33, 2) Pauli Reunamäki 2.48.14, 3) Rolf Koskinen 2.48.18. Lahiti puimersi »£:n 108.5 kg Helsingin Kaarlo Lahti punnersi ylimääräjsellään höyhensarjan uuden Suomen ennätyksen 108.5 kg Järvenpäässä pidetyissä kilpailuissa Hänen yhteistuloksensa oli 315 kg j a sarja 107.5—92.5—115. Jaakko Kailajärvl nosti 457.5 kg Jaakko Kailajärvi Aosli yhteistuloksen 457.5 kg kevyessä raskaassa-sarjassa kansallisissa paincmnosto-kilpailuissa. ten toiminnan .esjräivaajien sek^ Vapauden 5(M^öUstä i y m jaJsUttI yhteistyfetäi. joika on imenestyksel-lis «si Itujittanut Vapaus lehden aseman, sekä luonut yhteistyön tieteisen v.Qiman 50 vuoden aikana. Häti p.alaut,ti mielepn ipetsätyöläis-t^ n unipn järjestämiskaudten; l u - keuduen siihen myös Rossvailln ja Voutilaisen salamurhat, ja siinoi, etta Vapaus o n tosiasian paljastamisella todennut edellämainitut mat^ttyyreiksemme, toisten suomenkielisten leihtien vaietessa. Samoin on Vapaus auttanut jokaisen työtätekevän elämänturvaa vanhuudessa, taipatumissa, sairaudessa, peitieavussa, y.m. s i l l o in kun muut lehdet ovat olleet toimettomina. Vapauden 'kantama ebistyk-sen lippu on sopusoinnussa tulevan kehityksen' kanssa. Todeten juhlavuoden ryntäyksien jouifckotyön ylittäneen edelliset saavutukset, esitteli hän kaupungin j a lähiseudun asianaisten j a -miepten toimivan joukon, jotka, luottamuksellisesti järjestävät tilaukset j a muut liiketoimet yhteisen asian hyväksi. Lopuksi totesi hän, että päivän sankari, Vapaus-lehti tulee olemaan viimeinen suomalainen lehti Cana-dassa, sillä se yhdistää kaikkien tulevaisuuden toiveet ja pynkimyk- •set.. ••• • Ennen kahviloman ottoa esimtyi 8 K O D I N PIIRISTÄ TOIMITTANIIT EEVA Vanhasta kuin uusi sohva Sault fite. Marie. — CSJ:n Soon osaston kokous oli tämänikuun 7 päivänä. Kokouksessa keskusteltiin ja järjeateltiin talvi^^oimintaa. U u denvuoden aattoiltana .päätettiin pitää haali omassa käytössä, eikä vuokrata ulosi kuten muina: vuosina .on tehty. Nyt järjestetään uudenvuoden vastaanotto omalle haalille, josta lisää sitten :<ku<n saadaan selv i l le mitä kaikkea siellä tulee olemaan. . ' Katselin lauantain Vapautta ja silmiini osui tuo otsikka 'Sadistisia fbekoja lapsia kohtaan'! Tuon saman huomasin myös tästä meidän paikallisesta lehdestä ja tuntuu aivan kauhealle tuommoinen menettely. ,Ja sekki näyttää olevan jonkun r i kollisjärjestön hommaa, koska sitä on tehty useammalla paikkakunnalla samaan aikaam ja~samoja mene- Mmiä ftaybtäeji. Että osoittautuu ikään kuin jonkun koplakunnan'jär-jestämöksi, koska sitä ilmenee Torontossa Londonissa ja Sault Ste. Mariossa, ja ties vaikka missä. Muitta mitähän hyötyä mahtanee tuositakin olla henkilöille jotka ovat itsensä alistaneet noin raakoihin ja halpaimaisiin tekoihin, että lapsille annettaviin omeniin j a muihin makeisiin kaikenlaista törkyä kätketään, kuten neuloja ja partakoneen: ieriä? Saa nähdä saavatko pollisiit selville sadistien tekoja ja tekijöitä, jotka kyllä joutaisivat teoistaan vastaamaan. No niin, nyt se sitten vissiin alkoi talvi koska lunta t u l i jo ja heti runsaalla mitalla. Maanantaina, täimän >.uun 6 päivänä tuli lunta 3 tuumaa paksulta, n i i n tässä Soon ym- Lauwtai,.inörrask. I l p; — 5aturday,.No.v.-11,,1967- , SiYH.|3 Meinbership l^e^g Calletf % Pian Win}er Activifies in Tcpnfo Toronto. — At a recent meeting lof tha executive of the Ynitys Athletic club of Toronto, it was decided that a membership meeting would be called for Sunday, Nov. 19, at- 12.30 pm., inrt>rder that plans could be made for the com-ing vvinters activities at Don h a l i. : The executive did have some pre-liminary discussioh on what could be accomplished over the Winter and these included: a childrens Christmas party, having a laatikko-päivällinen, the possibility of do-ing a play of some kind, the Annual meeting of the Club, the Annual Concert and participation i n the Easlter One-Act Play Festival. How-ever it w i l l be for the membership Mitä kauemman odotatte sitä kauemmain kärsitte C0U6HS CATAHm CdLOS fcvmsMCSs ASTHMA •noiiciara HATFtVUt « OM IM«0»T DIANA TIPPOJA Nestemäinen lääke antaa hitojennusta k y l metityneisyydestä johtuvaan kovaan yskään. •' kuumeeseen, kurlCkuviikaan, äänen fcäh-eyteen. kiusalliseen aivastelunn. ne-nänvuotoon, astmaan katariin. Rfikään ei auta i i i in kuin DIANA DROPS nopeasti muutamassa minuutissa parempa an kuntoon pääsemiseksi.. ROXODIVM kipua lieventävä nestemäinen h 1 e rontalääke a n t a a huojennusta reumaattiseen, nivel-reumaaittiseen. lihaskipuun, selkäpolttee-seen, ionKkahermo-särkyyn. olkapäfilkl-puun. käslvarsf, kyy-närspää. raame, sor-minlvelien= k i p ai u n, kylmettyneeseen rin-taian polviin, myi*- kyheinan (pöison ivy) iihobtumaan, ihosyy-hyyn. paiseisiin, näppylöihin, hyönteisten puTemiin. $2.00 Luscoe Products Limited 559 Bathnrst St., Toronto 4. Ont. {•y fAST AKTIISmc - M V b L V l A R , Athrt« Pam Sappinen ja Rantakari parhaat Turku. — T U L n Heikki Sappisen loistelias urhonhyppy oli Turussa lauantaina järjestettyjen voimistelun Pohjoismaiden mestamuskilpai-lujen Suomen joukkueen katsastuskilpailujen paras suoritus.. Toiseksi sijoittunut,Hannu Rantakari oli viimeiselle telineelle, rekille saakka johdossa, mutta osittainen epäonnistuminen ja Sappisen hyvä suoritus pudottivat hänet toiseksi. Kolmannen tilan valtasi Juhani Rahikainen Katsastusten taso ei kohonnut kovinkaan korkeaksi, mihin osuutensa oli eräiden nimimiesten poisjäännillä. Olli Laiholla oli olkavamma, Mauno Nissinen on edelleen. US-Assa ja Reino Heino sekä Lasse Laine eivät olleet saapuneet sairastumisen vuoksi. Vanhat tekijät O t to Kestola, Eugen Ekman ja Kauko Heikkinen pystyivät edustuspaikka mielessään vielä hätyyttämään kärkeä joskin saivat päästää T U L n Antero Liskon keskelleen. Valituksi voimistelun PM-kisoihin tulivat Heikki Sappinen, Hannu Rantakari ja Juhani Rahikainen. Kaksi muuta valitaan seuraavista neljästä: Reino Heino, Olli Laiho, Otto Kestola j a Antero Lisko. Joulu on.jo niin lähellä, että monessa perheessä suunnitellaan jonkun uuden huonekalun ostoa tai kunnostamista, jotta koti saataisiin mahdollisimman hyvään kuntoon täksi juhlaksi. Rahallisesta tilanteesta kumminkin johtuen monissa perheissä suunnitelmat jäävät täyttämättä, olivatpa ne kuinka tärkeitä j a välttämättömiä tahansa. Seuraavassa annamme hyvän neuvon kuinka sohvat ja muut kankaalla päällystetyt huonekalut saadaan näyttär mään kuin uusilta pienen käsittelyn jälkeen. Mikä on parasta, niin se ei tule kalliiksikaan. Jos sohvan ja nojatuolin päällisistä on väri n i i n haalistunut^^reltä ne näyttävät nuAkavieniilta eikä ole halua tai taitoa tehdä niihin uutta, vaikkapa irtopäällistä, saadaan ne näyttämään aivan kuin uusilta — värjäämällä. E i tarvitse ratkoa erkä uudelleen ommella mitään. Ostetaan vaan kaupasta entiseen väriin sointuva värisävy — Tintex tai Rit pakkaus maksaa n. 25 senttiä. On oikeastaan kaksi erilaista neuvoa tällaiseen värjäämiseen, mutta kummankin jälki on yllättävän hyvä, sanovat niitä kokeilleet. Ensimmäinen neuvo: Värjättävä huonekalu pestään tällaiseen tarkoitukseen sopivalla vaahdolla kevyesti ja pinnan vielä ollessa kostea sekoitetaan Tintex tai R i t väri-pakkaus neljään tai viiteen kvarttiin kuumaa vettä ja väri siilataan vanhan nylon sukan läpi, ettei siihen jää kokkareita. Väriainetta kokeillaan johonkin värjättävän näkymättömään paikkaan ja vettä lisätään sen mukaan jos väristä halutaan vaaleampaa. On kumminkin otettava huomioon, että kaikki värit näyttävät tummemmilta märkinä Harjalla sivellään väriä tasaisesti värjättävälle pinnalle. Vanhaa hammasharjaa voi käyttää sellaisissa paikoissa, johon pn vaikea muuh-laisella hai-jalla päästä. Toinen neuvo: Värjättävä esine kannetaan pihalle aurinkoisena päivänä ja puhdistetaan hyvin pölyn-imijällä. Pinta pestään kevyesti matonpuhdistuksessa käytettävällä vaahdolla. Huonekalun kuivaessa sekoitetaan kolme tai neljä paketillista kangasväriä astiaan, johon mahtuu hyvin ainakin kolme kvarttia vettä. Väri sekoitetaan hyvin ja lientä kiehutetaan muutama minuutti; Kun se on niin jäähtynyt, että sitä voi vaivattomasti käsitellä, kaadetaan sitä' maaliruLskuun ja suihkutetaan tasaisesti huonekalulle. On pidettävä huoli, että väriä tulee joka kohtaan, kun se on kuivanut, otetaan suuri vaalea vaate j a : pyyhitään niin, että yhtään väriä e l tartu enää vaatteeseen. Näitä menetelmiä käyttäen kotimme on saanut aivan kuin uusia huonekaluja. Niin ainakin vakuuttavat asiantuntijat, jotka tämän neuvon ovat antaneet. Onneksi olkoon, jos kokeilette. Talven turkiksia Koiko potti Suomeen nuorten PM-niostossa Helsinki. — Suomen nuoret painonnostajat veivät täyden potin sunnuntaina Valkeakoskella päättyneissä nuorten PM-nostoissa. Kaikkiaan syntyi kahdeksan uutta nuorten PE:tä. Hämäläinen' työnsi 67.5-kiloisissa ylimääräisellä nostolla uuden P E - tuloksen 132 kg. Raskaan sarjan mestaruus ratkesi vasta vaa'alla suomalaisvoittoon. Painoero o l i selvä, sillä norjalainen painoi 28 kiloa enemmän. Tammela paransi entistä ennätystään 25 k i l o l la ja vasta viimeinen työntö 165jkg r i i t t i Reku-stadtln etumatkan tavoittamiseen. Punnerruksessa Rekustadt paransi kolmesti nuonten PE-numeroita ja päätyi lukemiin 152.5 kg'. SARNIASSA SEURA- JA BIN<K>ILTA | VAPAUDEN 50-VUOTISPÄIVÄN MERKEISSÄ IMPI POUTASELLA 409 Wellington Street Lauantaina, marraskuun 25 pnä klo 8 Ulalla Olisi suotavaa, jos toisitte bingovoittoja mukananne. -KAIKKI SYDÄMELLISESTI TERVETULLEITA! Soopeli on maailman kalleinta turkista, turkisten kuningatar, ku-ten asiantuntijapiirit sitä nimittävät. Soopeli turkkeja löytyy maailmasta vain muutamia j a harvat voivat ajatella edes soopelista valmistettua hattua tai kauluria. Soopeli elää villinä Neuvostoliiton metsissä. Tätä eläintä ei voida tarhata ja sen pyydystäminenkin on hankalaa. Kalleimpiin turkiksiin kuuluu myös oselotti. Minkki, joka vielä takavuosina oli erittäin kallis tur-kislaatu, on viime vuosina huomaa-vasti alentunut. Mustasta krimiturkistakin pyydetään niin paljon, että sekään ei ole jokaisen kukkaron ulottuvilla. Chinchilla turkis värjätään chinchillan tapaan ja se käy ainakin turkiksia tuntemalto malle täydestä. Mannermaalla virkanainen käyttää usein ulsterin asemasta lammas-tunkkia, jossa kawa on leikattu lyhyeksi. Pitkäkarvaiset turkikset, kettu ennenkaikkea, ovat jälleen tämän talven turkiksia Pariisissa. Kettu varsinkin asusteina, hattuna ja kauluksena, sopii lähes jokaiselle naiselle. Se pehmentää piirteitä ja suorastaan kaunistaaikin. Turkin ei nyt tarvitse välttämättä olla huimaavan kallis, eiikä sen enää tarvitse kestää ikuisesti. On vieläkin hämmästyttävän paljon ihmisiä, j o i - -den mielestä turkin täytyy olla kuuluu maailmuhkea, l i ian suuri ja j o kaukaa man kalleimpiin. JCumminkin kania turkin näköinen. Kuuden minuutin hiusten kuivaajia Kampaamoalaa mullistava uutuus esiteltiin äskettäin Eurocoiffure 67 näyttelyssä Brightonissa. Tämä sheffieldiläisen ikampaajan Peter Shermanin kehittämä Quick Set-me-netelmä on ainutlaatuinen höyryy-tys-. ja kuivausyhdistelmä, jolla tukan kuivaus vähenee tavallisesta puolituntisesta kuudeksi minuutiksi. Menetelmän kehittäminen kesti neljä vuotta, ja laitetta on nyt ryhdytty valmistaaman erään pohjols-englantilaisen yhtiön tehtaalla. Quick Set-menetelmä tekee tukan kostuttamisen tarpeettomaksi etukäteen ja konetta, jossa on automaattinen aikakytkin, höyrynsäätö ja asiakkaan lämnfiönsäätökytkin, pystyy kuka tahansa käyttämään. Vh-tiö tarjoaa myös uudentyyppisiä pikarullia, joissa ei tarvita puikkoja. vielä naiskuorv, joka lauloi heleästi "Tule tuulonen" j a . " L a u l u " . Väliajan jälkeen merentakainen vieras sosialistisesta Neuvosto-Karjalasta lausui tei-veiset, jotka hänen kauttaan lähetettiin yksityisille ja yhteiselle äänenkannattajalle '•Vapaudelle". Viitaten menneisiin oloihin j a sitten sotien aiheuttamiin raunioihin, hän totesi että "nyt elämme uudelleen rakennetussa, uljaasti ulospäin näyttävfcsä ja so; sialistisissa oloissa, mukavuuksia tarjoavassa Petroskoissa ja muissa Karjalan kaupungeissa ja kylissä". Sieltä mahtavista 50-vuotisjuhlis-la ja miljoonien riemukkaista juhlamarsseista saatte pian uutisia, sa^ moin kuin avaruustieteen ja maailman rauhan puolustuksen saavutuksistakin, koska ne ovat tienviittana ja suojana uudelle elämälle ja kulttuurille. "Me toivomme teille menestystä toiminnassa edistyksen ja rauhan puolesta, sillä olemme vakuuttuneita, että yhteisvoimin voir tiaan rauha turvata pysyvästi. Menestystä teidän Vapau.s-lehde'.ien-ne", lopetti hän. ; Echo-oike.steri esitti kolme soittokappaleita, Tuulen urut. Metsäkukk i a ja Kylväjän marssi Elokuvia esitti H i l l ensin omien kaupunkien Centennial juhlakulkueistaj maino.s-välineistä .sekä Centennial-puIston avauksesta. Toiseksi Expo 67 paviljongeista ja muista nähtävyyksistä ja kolmanneksi suurjuhlista Toronton Tarmolassa. Veljensä Armas Kivisen säestämänä lauloi Heimo Kivinen kaksi laulua. Antti Pitkänen ja Lyydi Mäki esittivät mehevän kohtauksen Tukkijoella näytelmästä, joka palautti jo moneen kertaan täällä esitetyn näytelmän kokonaisuudessaan mieliin. Sen jälkeen ohjelman esittelijä Geo. Saivo luki useilta veljes-lehdillä tei^ehdyksiä ja onnittelukirjeitä. . Juhla päättyi mie.skuoron railakkaisiin lauluihin, Lauantai-illa ja Lauantai Elokuva "Maaret — tunturien tytär" näytetään täällä Finnish haa-l i l la sunnuntaina, marraskuun 19 pnä, alkaen kello 1.30. Sama elokuva esitetään Nolatun aliifeen yleisölle Silver Mountain koululla perjantaina* marraskuun 17 pnä, alkaen kello 7.30 illalla. Katsokaa lähemmin paikallisia ilmoituksia; — A T H . paristolla ilmoittivat sääuuitisissa. Mutta tuntuu kuin sitä olisi enempi. Muuten meillä on ollut kaunis syksy ilmojen puolesta, ja nythän onkin jo se aika vuodesta eitä lumi pysyy maassa. Muuitien tämä lumentulo sattui juuri hyvään aikaan metsästäjille kun tämän kuun 6 päivä aukesi tuo muusien pyyntö lupa tässä kaupunkimme lähistöllä. Nyt sitten näkee jäljet jos kerran riistaa on ympärillä, mutta jos ei ole, niin silloin ei ole jälkiäkään ja niin voi muuttaa toisille seuduille, eikä tar^^itse turhaan aikaansa kuluttaa tyhjässä erämaassa. Nyt on taas jo saapuneet lännen ve-sjlinnutkin joka lienee varma talven merkki, sillä nuo linnut ovat menossa talvikuukausiko lämpimiin maihin ja pysähtelevät matkallaan aina näilläkin seuduilla, etsien ruokaanpa tuolta järvien matalikoj.cta missä kasvaa niille ravinnoksi kelpaavaa heinää. Piirsi S-nen. to decide if any of tffes^Tre accep-table, SO come to the. meeting and make your views,known. In reviev/ing the presenit activities of the club members, it was pointed out that ali the gym groups are fuiictioning very actively. The women's gym group practises Wed-nesday nights at 8 p m . under the leadership of Susan Penttinen. The •Uttle girls, intermediate girlis and; boys gym groups praotise at 10^ am. Sundays wf h Liz Kiii^ilmaki insti-ucting both girls groups and Ty Kivimäki i n charge of the boys. It goes without saying of course, ;that these groups practjjse at the Don Hall, and that there .i.s room ;for new members in a l i categories. This year Nancy Linkovich relin-quished her post as instructor of the girls groups and we take this opportunity to thank Nancy for the excellent work she performed in that capacity. In passing it mugt be mertioned that the women's, intermediate girls and boys gym groups performed mosit admirably at the Vapaus 50th Annivei-sary Concert in Toronto on Oct. 29, and received an enthu- .siastic ovation. In edilorializing for a moment, it would be a great thing for our Suurjuhlas if Other d u b s could 3omehow or oiher also get some type of children's gym groups or-ganized. Admittedly it is quite a-big chore, but the dividends it pays at Suurjuhla and Annual Concert and Christmas party and track and field time and i n stimulating mem-bei- ship aro. so far as yritys is-concerned, immensely rewarding. At least that is the opinion of this person. — Eric Männistö. ^ Huvimatka Suomeen 1968 KAUNEIMMAT KUKAT edesmenneen A. O. WÄNTIN Muistolle Kuoli marraskuun 19 pnä 1963. . 'Kaiholla mluiistelemme, ~^ AHTI ELISA SALONEN SISKOT AINO HENORICKSON JA VIOLET JOHNSON Sylvan Lake Alberta KAUNEIMMAT KUKAT hyvän tuttav^aimme VÄINÖ HÄMÄUISI MUISTOLLE Kuoli Montrealissa marraskuun 5 pnä Aiji EmjiL RaildMyla River Road, ©oultötjej Maata, Ontario Hilda Kauppila Ja Hilja Smith Qudbury, Ontario UUSI M.S. KUNGSHOLM TOUKOKUUN 18,1968 NEW YORKISTA-KÖÖPENHAMINAAN EDELEENtoukoK.26p: UUSI M.S.FINLANDIA under Finnish registry KÖÖPENHAMINASTA-HELSINKIIN jonne saavutaan toukoi<. 27p, Matkanjohtajana Mr. Eino J . Raillmo, SAL: n New Yorkin konttorista ja hänen apunaan matkane-mäntänä Mrs. Sylvia Aarnio New Jerseystä. LIPPUJEN HINNAT: M. S. KUNGSHOLM-TuristiluokkaT^N6W York/Kööpenhamina; alkaen us $261.-R/T; US $275.-0/VI^. Jos p a l a t a a n kesäk. 27 M. S. Gripshal-milla, halvin edestakainen lippu US $514.— !.' M. s. FINLANDIA-Turistiluokka-Kööpenhamina/Helsinki . . . ns$45.—. .(I luokka US ?58.—). Lipun hintaan sisältyy hyttipaikka ia äleViat laivalla. • • MATKATAVARAA ILMAISEKSI' ' , ' koko~tai puolilipulla aina 270 paunaan saakka sekä M. S. KUNGSI^ÖU-MILLA että M. S. FINLANDIALLA New Yorkista Helsinkiin. Lisäksi h y t e i s s ä fncnevä käsipakaasi ILMAISEKSI. Sitäpaitsi kaikki matkatavarat s i i r r e t ä ä n laivasta toiseen Kööpenhaminassa ILMAISEKSI, Ylipainosta t n o l c m m i l l a l a i v o T t l a pioni l i s ä m a k s u . KoJka Suomen markika öskottäiu devnlvoUiln,-elätte ensi .kesänä Suomessa dollareilla, huomattaVflsti hi\lveinmaUa kuin aikaisemmin. Muut laivavuorot 1968. New Yorkista: kcsak. 7 (GRIPSHOLM); elok. 14 (KUNGSHOLM); syysk. 25 (GRIPSHOLM); jouluk. 5 (KUNGSHOLM). Göteborgista: kesäk. 5 (KUNGSHOLM); kesäK. 27 (GRIPSHOLM); elok. 30 (KUNGSHOLM); jouluk 27 (KUNGSHOLM), SAFETY INFORMATION The M. S. Gripsholm and M. S. Kungsholm, registered In Sweden, meet International Säfaty Standards for new ships developcd in 1960. VARATKAA PAIKKANNE PIKAISESTI MATKATOIMISTOSTANNE TAI SUORAAN Svedisli American Une MONTREAL ,1. QUE.. CANADA . , -165 St. John Street W1NN1PEC 2, M«n„ CANADA Pahl S.5. Affcy.. Ltd,. 32S Ugan Ave. '"Ml
Object Description
Rating | |
Title | Vapaus, November 11, 1967 |
Language | fi |
Subject | Finnish--Canadians--Newspapers |
Publisher | Vapaus Publishing Co |
Date | 1967-11-11 |
Type | text |
Format | application/pdf |
Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
Identifier | Vapaus671111 |
Description
Title | 1967-11-11-03 |
OCR text |
'I' u I 'I' T^n •rr-, ; —
Takkinen TULn
mic^mtä mestariksi
Lapaa. Suomien ^r^^fcalais-roomalaisen
pain^ SM-kilpailuja,
jotka aloitettiin perjantaina, jaitket-t
i i n lauantaina ja sunnuntaina. Lop-pufllielut
saatiin päätökseen; vasta
•lähellä keskiirötä. Otteluja käytiin
-'''feahdella-TMätbila- ybteenÄä y l i kahden
j a puolen sadan, ennen löiin
' ']^areinmuuyet' saatiin selvitetyksi.
Yleisöä o l i kokissa viidessä eri t i laisuudessa
Virkiän urheilutalo aivan
tupaten, itäynnä. Tuomaristo jou-itui
lujalle koetukselle eikä saa työskentelystään
lähestulkoonkaan parasta
mahdollista arvosanaa.
Mestaruussarjakampapilut käytiin
tiuikoissa niferkeissä. Raimo Tasiki-nen
osoitti vai*muuitita j a samalla
epäilyt vääriksi, ettei hän olisi edelleen
Suomen paras sarjassaan. Nyt
hän otti jo 5. mestaruuitensa.
Kilpailujen järjestely onnahteli
pahasti johtuen siitä, että kisat olivat
aivan liian suuret näin pienelle
paikkakunnalle.
T U L n painijoista vain Taskinen
sarjassa 57 kiloa ylti mesitaruuteen.
Muut mestarit: 52 kg Jussi Vesterinen,
63 k g k g Markku Seppä, 70 kg
" Veikko Lavonen, 78 k g Matti Laakso,
87 k g Pentti Punkan, 97 k g A i mo
Mäfenpää ja y l i 97 k g Caj Malm-
••• . berg.- •
Lujia otteluita
nuorten kehä^sH
H e l s i n U . — S u o m e n nuorten SM-nyrkkeilyt
järjesteittiin lauantaina
j a .sunnuntaina Porissa ja Hielsingis-sä.
Porissa oteltnn sarjoissa 48 kg,
54 wg, 60 kg, 67 kg; 75 k g ja yU 81
kg. vHelsingissä taas tikettiin sarjoissa
51 kg, 5T kg, 63.5 kg, 71 kg
ja 81 kg. Oiitelut olivat kauttaaltaan
kovia, vauhdikkaita ja teknisesti
hyvätasoisiakin.
T U L n nyrkkeilijöistä voittivat
mestaruuden PaäV©'OIlikainen (54
kg), p/uli Ojakangas (57 kg), Pentti
Raitanen (81 kg) ja Teuvo Vepsä
( y l i 81 kg). Lisäksi Alpo Korhonen
(63.5 kg) j a Rauno Peili (69 kg)
olivat aivan kullan tuntumassa,
mutta kärsiväit raitkaisievissa otteluissaan
kyseenalaiset tappiot. Loput
mestaruudet jakaantuivat seuraavasti:
R. Aronen (48 kg), T.
Nurmi (60 kg), M. Sevander (63.5
kg), M. Vesalainen (67 kg), H .
Määttänen (71 kg) j a S. Nurmi (75
kg).
Port Arthjir. — Vapaus-leh,(|e^
50^uotisjuhla tSällä' v i i m e sunnuntaina
muodostui arvjokkaaksi tilaisuudeksi,
haailin täyteisen yleisön
nauttiessa monipiuolisesta objelmas-ta.
Kaiku-^uoron avattua juhlan 0
Canada-e^ityksellä seurasi Veli
Kentalan johdolla vielä kolme laulua,
"kuiae aika laulaa", "Käki"
j a "Syyslaulu'. Senjälkeen esittivät
Armas j a Reino spittodueton.
Sitten tuli Iskun voimisteluesityjc-set,
pyramiideihin saakka. Tyyne
Sillman lausui sepittämänsä runon.
Vapauden ja Suomen itsenäisyyden
kunniaksi.
Puheessaan siyuliikkeenhoijtaja
H i l l totesi tähän juhlaan osallistuvien
ai-vostavan Canadan suomalais-
Pauli Ojalkaingas
passitti olympia-ehdo^
kkaan ikatsomoon
Helsinki. — Pentti Raitanen alle
81-kiloisissa puolusti menestyksellisesti
viime vuotista mestaruuttaan
Helsingissä lauantaina j a sunnuntaina
järjestetyissä nuorten SM-nyrkkeilyissä.
Helsingin Idlpailujen
huomattavimman nyrkkeilytapahtii-man
tekijä oli Ylivieskan Vedon
Paul Ojaikangas joka sarjan 57 kg
loppuottelussa kukisti S N L n olym-piaehdokakan
Risto We?terbergin.
Erinomaista työtä esitti myös Hannu
Määttänen sarjassa 71 kg.
Mieslukuisessa 63.5-kiloisten sarjassa
peri lopulta mestaruuden Tapanilan
• Erän Ma rkku Sevander, joka
kuitenkin semifinaaliottelussa
sai ansaitsemattoman voiton Arvo
Korhosesta. Sarjassa 51 k g o l i ainoastaan
kaksi ottelijaa ja mestaruuden
vei Tampereen Aarno Laukkanen,
joka löi sitkeästi taistelleen
Timo Kälveen.
Ruoitsi 'löi Norjan
ja valtasi PM:n
Tukholma. — Ruotsi voitti Norjan
maalein 5—2 Tukholmassa pelatussa
jalkapalloilun EM-karsintaotte- |
•lussa, joka samalla sisältyi pohjoi.<;-
maiseen sarjaan. Voitollaan Ruotsi
varmisti PM-mestaruutensa 4-vuoti-sessa
kilpailussa, mutta sai tämänvuotisessa
sarjassa tunnustaa Tanska
paremmakseen.
Viimevuotiselle nuorteiii
mestariUe 25 lkmn SM
Ulvila. — Tanskan EM-kisodssa
epäonnellaan viestikilvan menettänyt
21-vuotias HS:n Markku Salminen
voitti -suunnistuksen 25 km:n
Suomen mestaruuden Ulvilassa Mass
i n hiihtomäen maastossa lauantaina.
Toiseksi sijoittui vuoden SM-mies
Pauli Reunamäki ja kolmanneksi
Rolf Koskinen. Jälleen tässäkin
vaativassa kilvassa, jota on totuttu
pitämään kokeneiden miesten
kilpailuna, itapaMui nuoren polven
esiinryntäys. Nyt mahtui vanhoista
nimistä kärkisijoille vain Salmenkylä
ja Koskinen.
Tuloksia: 1) Markku Salminen
2.46.33, 2) Pauli Reunamäki 2.48.14,
3) Rolf Koskinen 2.48.18.
Lahiti puimersi
ȣ:n 108.5 kg
Helsingin Kaarlo Lahti punnersi
ylimääräjsellään höyhensarjan uuden
Suomen ennätyksen 108.5 kg
Järvenpäässä pidetyissä kilpailuissa
Hänen yhteistuloksensa oli 315 kg
j a sarja 107.5—92.5—115.
Jaakko Kailajärvl
nosti 457.5 kg
Jaakko Kailajärvi Aosli yhteistuloksen
457.5 kg kevyessä raskaassa-sarjassa
kansallisissa paincmnosto-kilpailuissa.
ten toiminnan .esjräivaajien sek^
Vapauden 5(M^öUstä i y m jaJsUttI
yhteistyfetäi. joika on imenestyksel-lis
«si Itujittanut Vapaus lehden
aseman, sekä luonut yhteistyön tieteisen
v.Qiman 50 vuoden aikana.
Häti p.alaut,ti mielepn ipetsätyöläis-t^
n unipn järjestämiskaudten; l u -
keuduen siihen myös Rossvailln ja
Voutilaisen salamurhat, ja siinoi,
etta Vapaus o n tosiasian paljastamisella
todennut edellämainitut
mat^ttyyreiksemme, toisten suomenkielisten
leihtien vaietessa.
Samoin on Vapaus auttanut jokaisen
työtätekevän elämänturvaa
vanhuudessa, taipatumissa, sairaudessa,
peitieavussa, y.m. s i l l o in kun
muut lehdet ovat olleet toimettomina.
Vapauden 'kantama ebistyk-sen
lippu on sopusoinnussa tulevan
kehityksen' kanssa. Todeten juhlavuoden
ryntäyksien jouifckotyön
ylittäneen edelliset saavutukset,
esitteli hän kaupungin j a lähiseudun
asianaisten j a -miepten toimivan
joukon, jotka, luottamuksellisesti
järjestävät tilaukset j a muut
liiketoimet yhteisen asian hyväksi.
Lopuksi totesi hän, että päivän
sankari, Vapaus-lehti tulee olemaan
viimeinen suomalainen lehti Cana-dassa,
sillä se yhdistää kaikkien
tulevaisuuden toiveet ja pynkimyk-
•set.. ••• •
Ennen kahviloman ottoa esimtyi
8
K O D I N PIIRISTÄ
TOIMITTANIIT EEVA
Vanhasta kuin uusi sohva
Sault fite. Marie. — CSJ:n Soon
osaston kokous oli tämänikuun 7
päivänä. Kokouksessa keskusteltiin
ja järjeateltiin talvi^^oimintaa. U u denvuoden
aattoiltana .päätettiin pitää
haali omassa käytössä, eikä
vuokrata ulosi kuten muina: vuosina
.on tehty. Nyt järjestetään uudenvuoden
vastaanotto omalle haalille,
josta lisää sitten : |
Tags
Comments
Post a Comment for 1967-11-11-03