1967-02-09-03 |
Previous | 3 of 4 | Next |
|
small (250x250 max)
medium (500x500 max)
Large
Extra Large
large ( > 500x500)
Full Resolution
|
This page
All
|
ua
Suomdla
vaikeuksia omissa
EM-kisoissa
Helsi)^. — Kun Suomi saa nyt
ensi kel'taa järjestettäväkseen voimistelun
JEM-kisat olemme valitet:
lavasti sellaisessa asemassa, että
kaksi. Suomen lupaavinta 'voimistelijaa,
Nissinen ja Sappinen, eivät
voi osallistua edes karsintoihin, kertoi
Suomen voimisteluliiton toiminnanjohtaja
Tuomo Jalantie.
Nissinen ja Sappisen osalta paljastuu
jälleen Suomen urheilun
eräs Akilleen kantapää: molemmat
ovat tämän kevään abiturientteja
ja kirjoittavat juuri silloin, jolloin
pitäisi keskittyä voimisteluharjoituksiin.
EM-kisojen karsinnat pidetään jo
helmikuun 19. päivänä Tampereella
ja todennäköisimpinä suosikkeina
näissä kisoissa ovat vanhat tekijät
Laiho ja Rantakari, sikäli jos
ovat aslän vaatimassa kunnossa.
23 MAATA MUKANA
— EM-kisat pidetään Tampereella
pääsiäisen pyhinä 25-26. 3. Ensimmäisenä
päivänä suoritetaan 6-
ottelu omavalintaisilla liikkeillä ja
kutakin maata saa edustaa kakisi
miestä. Osanottajia on ilmoittautu^
nut 23 maasta, mikä on ennätys
alallaan. Kansainvälisen voimistelu-liiton
eurooppalaisista jäsenmaista
puuttuvat, vain Kreikka ja Turkkia
Kurentsov teki ME:n
Havanna. Kuubalaisessa Santa
Claran kaupungissa pidetyissä
painonnostokilpailuissa työnsi neuvostoliittolainen
keskisarjan MM-mies
Viktor Kurentsov uuden maailmanennätyksen
153,5 kg parantaen
entistä amerikkalaisen Rus-sel
Nippin nimissä ollutta ennätystä
puolella kilolla. Myös yhteistuloksellaan
460 kg Kurentsov ylittää
7,5 kilolla Japanin Masahi Outin
nimissä olevan virallisen ME:n.
Kurentsovin koko sarja oli 153.5—
147,5—177,5= 460 kg. Toiseksi tuli
keskisarjassa toinen MM-mies Vladimir
Beljajev tuloksella 430 kg
(140—130—160).
Raskaassa sarjassa MM-mies Leonid
Zhabotinski sai "tyytyä" yh-teistuloksefeh'
510 , kg (160-^150—
200). Kevyensarjan voiton vei NL:n
Nikolai Nagaitsev tuloksella 395
(120—120—155). Neuvostoliittolain
set jatkavat Kuubasta matkaa Meksikoon.'
DDR kolmanneksi
vahvin urheilumaa
vuonna 1966
Saksan Demokraattisen Tasavallan
nousu kolmanneksi maailman
urheiluvaltiöksi on suurin pommi,
joka sisältyy APN toimittajan Boris
Havinin laskelmiin vuoden 1966
tilasto-olympialaisista. Kaksi suurta,
NL ja USA, ovat miltei sangoissa
asemissa kuin . Tokiossa,
Puola on noussut seitsemänneltä
tilalta' neljänneksi ja Ranska 11.
tilalta yhdeksänneksi. Kaikki pohjoismaat
ovat pudonneet, niiden
joukossa Suomi 16. tilaltaan" 21,
sijalle.
Toimittaja Boris Havinin perusteina
ovat olleet viime vuoden aikana
olympialajeissa järjestetyt
MM-kisat tai muut vastaavat suurkilpailut.
Kaikissa lajeissa ei ole
käytettävissä sopivia vertailuperus-teita,
kuten esim. jalkapalloilussa,
mutta siitä huolimatta on tällä vuoden
1966 "olympiatilastolla" oma
mielenkiintonsa.
Tilasto on seuraava, suluissa Tokion
vastaavat numerot:
1) Neuvostoliitto 703 pist. (1. sija
607,8 p.)
2) USA 654 pist. (2. sija 581,3 p.)
3) Saksan demokraattinen tasavalta
260,5 p. (3. sija yhdessä
Länsi-Saksan kanssa. DDR:n
urheilijain Tokiossa saama pistemäärä
125,5.
4) Puola 187 p. (7. sija 151 p.) . -
5) Japani 185,5 p. (4. sija 234 p.)
' 6 ) Unkari 173,5 p. (6. sija 175 p.)
7) LänsirSaksa 172,5 p. (3. sija
ä-afrikkalaiset
liiloUaBnesburg. — Etelä-Afrikan
uutislchdct ja nuliokommentaatto-ritJjreagoivat
voimakkaasti USA:n
.kieltäessä sen lentokonekuljetus-aluksen-;
Franklin D. Rooseveltin
iptebistön lähtemästä laivasta sen
pyjsähtyessä ottamaan polttoainetta
Kapkaupungin satamassa.
Etelä-Afrikkalaiset olivat viikkoja
järjestäneet vastaanottoa alukselle
sen matkalla kotiin Vietnamista,
mutta USA:n kongressimie-het
vastustivat laivan miehistöä,
johon kuuluu 400 neekeriä, laskemasta
maihin Etelä-Afrikan rotu-erotuspolitiikan
vuoksi.
Etelä-Afrikan sanomalehtiyhdis-tys_
raporteerasi kaikkien rotujen
Etelä-Afrikassa olevan hämmästyneitä
uutisen johdosta.-
Itsenäinen Sondagstem lehti sanoo
sitä suuressa etusivun otsikossa:
Löynti Etelä-Afrikan kasvoille."
Alus kiinnitettiin Kapkaupungin
satamaan aikaisin "lauantaina ottamaan
polttoainetta.
Ensimmäinen virallinen tilaisuus
mikä peruutettiin oli Etelä^Afrikan
laivaston vara-amiraali H; H. Bier-manin
lauantai-illaksi järjestämä
vastaanottotilaisuus aluksen komentajille
ja 50 vanhemmalle upseerille.
Toinen oli baseballkilpailu, joka
piti olla aluksen läntisen Cape maakunnan
joukkueiden välillä.
Pääministeri John Vorster sanoi,
että Yhdysvaltain selitys ei ole to-tuudemnukainen
eikä hyväksyttävä.
Uutislehtien reagointi oli karkeampi.
Hallituksen kantaa puolustava
kansallinen Die Beeld kirjoitti
etusivulla: "Etelä^Afrikan ys-tävyydenkäsi
oli ojenneltu tällä
viikonlopulla USA:ta kohti ja kuukausien
huolellisten järjestelyjen
jälkeen se on äkkiä karkeasti heitetty
pois."
Kymmenettuhannet Kapkaupungin
- asukkaat virtasivat aluksen
ETEUPÄÄN KUULUMISIA
South Parcupine. — Lunta, • lunta
ja aina vain lunta, tulee täällä
ylämaissa. Nyt. sitä alkaa olla. jo
paljon liikaakin. Katujen: ja jalkakäytävien'
«ökipito. näyttää olevan
mahdotonta; Jotkut ovatj kuulemma
hiljalleen pyytäneet itseään ukko
Jumalaa tulemaan avuksi, näitä
luonnonvoimia vastaan taistellessa^:
Mutta siinä näyttää käyvän niin
kuin sille entiselle "kovan oorin"
kaivosmiehellc, joku oli menettänyt
tykkänään toiveensa siinä suhteessa.
'
Tapahtuma oli jotenkin seuraava:
Tämä maanmieheni oli ollut
kaivannossa jo jonkin aikaa, mutta
enempi vain ''mokkaus" ym.
puhdistustöissä, jossa palkkakin oli
pienempi kuin ammatiimainarilla.
Miten oUakkaan erään viikonlopun
aikana oli tullut maisteltua sellaisia
homprujuomia", ja maanantai
aamuna oh vähän pää kipeä, joten
kaikki asiat oli vastenmielisiä:
Lisäksi hänen työpaikalleen osui
kaivannon kapteeni, jolta hän kysyi
hyvin kiukkuisesti: "Miten
kauan sinä meinaat pitää minua
työssä tällä tiskarin palkalla". Kapteeni
vähän yllättyi ja sanoi, että
"00, Jumala yksin sen tietää". Silloin
mies sanoi että on parempi,
että "fiksaaf minun aikana, koska
siihen mieheen minä ei ole luottanut
enää pitkiin aikoihin -r- — —
Sellaista karuahan se p n o l l i |t
elämä. täällä pohjoisessa. Siihen on
sisältjrnyt paljon puutteita ja kärsimyksiä.
Mutta jollakin tavalla oin
aina läpi päästy. Nyt näyttää taää
olevan yaikeila esteitä edessä. Ja
se johtuu tämän kullan bituiän ai-haii^
udesta. Jatkuvasti on lakannut"
kultakaivannoitä tuottamasta.
Tässä kuukauden alkupäivinä kerrottiin,
ett ä 47 k u l t a kaivosta;
jotka toimivat vielä töissä maassa,
voi lähivuosien aikana vielä pup-let
Ippettaa tuotantonta jos ei kör^
jata kullan hintaa, tai nosteta sitä
hallituksen • avustusohjelmaa, joka
Oli tukenut näiden kaivannoiden
eteenpäin meinoa.
yuonnä 1948 hyväksytty lakj,
säätää maksettavaksi kultakaiyah-noille
"iuotantoboöhusta", jonka
turvin monet kaivannot ovat jotenkin
toimineet. Vuosittain maksettu
erä on ollut siinä 15,000,000
miljoonan dollarin hiu'killa. Muttp
nykyään kaivosyhtiöt vaativat tämän:
avustusrahan maksua puolta
suuremmaksi, jos mielitään käi-vannoita
pitää jatkuvasti käynnissä;;
Nykyään tällä kulinalla tosin tulee
toimiinaan se uusi kaivos jonka
arvioidut mineraaliyarastöt ovat
suuret. Se ön se kuuluisa Texas
Golfi jonka jalostuslaitos tietojen
mukaan alkaa olla valiriis jä ainakin
tämän kevään aikana pitäisi
lopullisesti vailmistua. Mutta kaikesta
päättäen tässä kaivannossa
ei tulla käyttämään niin suurta
miesvoimamäärää, kun on ollut
noissa kultäkaivannoissa, koska
kaikki tulee toimimaan nykyisen
Philadelphia. — Ihminen, sanoi j tekniikan mukaan, jossa on auto-eräs
huomattava antropologi (ih-1 maatif ja puoliautomaatit ky.symykr
mistieteilijä). on .säilynyt lähes i sessä.
miljoona sukupolvea yhden pää-i * * *
usialli.semman seikan takia hän i Järjestön osastolla ei. ole ollut
lemuaa. I mitään erikoista toimintaa eivätkä
Maailmankuulu antropologi ja i nämä vanhemmat ihmiset enää ha-
Esi-isiemme aseet -
^'paha haju
ja -maku"
Torstai, helmik. 9 p. — Thursday, Feb'9, 1967 Sivu 3
and
FOC
|[|illlllllll!llllilillillllllllWIIIIIIIIII!l!ill!ll|lll!llllr0
FINNIBH; CANADIAN
A;\NUAL SPOHi; Am. MUSIC
CENMNiLFEmL
Aug, 4—7, 1967, Toronto, Ont.
NEWS ANO. COMMENTS l8877lll9l9f B7|
hH •• nm? ir n<;<!'j länsi ! ° " """" paleiionlologi (niuinai.seläinten ja jhia^ paljon toimiakaan; mutta kui-ySnacktseasnsa
urheilijaKina "ssa T^o^k.i^o^s sa kuumuudes- -kasvisten tieteilijä), tri. Louis s J t enkin pidämme ensi suniiuntaina
saama pistemäärä 198,5).
8) Australia 145,5 p. (9. sija
126,5 p.)
9) Ranska 125 p. (11. sija 90 p.)
10) Tshekkoslovakia 117,5 p. (10.
sija 101 p.)
11) Italia 104 p. (5. sija 185 p.)
i sa tarkastuskäynnille.
Ranska suunnittelee
ilmarau ta tietä
! B. Leakoy .sanoi keskiviikkona, et- vuosikokouksen. Kokous pidetään
itä ihmi-solid on ollut erikoinen ruu-| Kankilan asunnolla alkaen kello 3
; miinhaju ja -maku. joka oli velä-^'Hapäivällä., Toivon, että jokainen
nyt muinai.sajan raatelevien eläinten
val.sat kurttuun.
Kun tämi luontainen "haju haih-vaiaisi
aikaa tälle kokouk.selIe.
— H.
Danzer taitavin
luistelussa
Ljubljana. Itävaltalainen Em-merich
Danzer voitti viikko sitten
kolmannen kerran peräkkäin miesten
kaunoluistelun Euroopan mestaruuden.
Toiseksi sijoittui toinen
itävaltalainen Wolfgang Schvvarz
ennen tshekkoslovakialaista Ondrej
Nepelaa.
Joseph P. Thompson
(1957) LTD.
HAUTAUSTOIMISTO
100 Carlton s t ; Toronto, Ontario
(Ainoa osoitteemme)
R. DAVISON, johtaja
Puhelin 924-9361
Ranskan hallitus on päättänyt , .„ . . ,
.akennuttaa kaupunkien välistä lii- i miljoonaa, vuotta
12) Romania 96 p. (12. sija 94.5 p.) \ kennettä varten ilmarautatien, jo.s- ^''t^" ihmisen oppie.s.sa käyttämään
13) Englanti 85.5%. (8. sia 133 p.) sa matkustajien kuljetuksesta huo-' - ~ .P-^-^t .h-
14) Hollanti 78.5 p. (13. sija 70 p.)
Toronto. — Each week that goes
by draws us nearer to the Centen-.
nial Festival in August. The com-mittee,
chosen to represent the
differpnt activities and groups^ ha^
a monumental task belore it and
must now start their work in ear-nest.
Alfeady some^preparatory work
has begun: for instance, wall
posters have been printed and soon
will adorn the meeting wall3
in centers across the nation and
below the border; letters af in-quiry
have been sent out to the
sehool boards requesting suitable
locations for the dramatic presen-tation
and the Festival concert;
Henry Huhtanen has consented to
direct the Festival play — and the
choice has narrowed down"to two
good prospects — "Tuntematon
Potilas and Mikä Waltari's "Kuriton
Sukupolvi" — both Finnish
comedies. A final deeision will be
made shortly so that casting may
begin. We pian to show this play
to the Toronto theatre buffs prior
to the Festival. So, where are ali
the hams??? Besidcs the east we
will need an industrious production
crew.
We had a peek at Tannola under
a blanket of snow last week-end
and it looked just beautiful — but
we know that hidden under ali
that beautiful white stuff will be
hours and hours of cleaning: up
and preparing for next summer. [
The feeling is evident that willing i
Vice-Chairman—Alex Hunnakko
(Yritys);
. Secretaries—Helen Tarvainen
(T.P.K.); Paul Hietala (Choir);
Business Manager — Wilbert
Böhm (T.P.K.);
Publicity Chairman—Henry Huhtanen
(Drama);
Other members: Helga Grönqvist
(Choir); Walter Jokela (Nat.
Music Comm); Eric Junnila (Yritys);
Kalle Kujanpaai (Drama); Jules
Paivio (Yritys) Yrjo Ronn (Nat.
Music Comm.); Olga Salo (Osasto);
Eero Takala (Liitto); Helmi Tervola
(Osasto); Martta Turkia(Liitto);
Paavo Vaurio (Liitto);
Finance Cpmmittee—W.D. Böhm
Chairman-^H. Grönqvist, W.
Jokela, Helmi Tervola, Martta Tur-kia;
PublicityCommittee—H. V. Huhtanen,
Chairman; J. Päiviö, H. Tarvainen,
P. Vaurio, D. Pitkänen,
Mary Smerk.
— Publicity Committee — HVH.
Tilatkaa Vapaus!
NILLPORT TAXI
Eugene Peterson, omistaja
SUOMEA PUHUVAT .4JURIT
Puh. DI 5-5461
122 S. Curnberland St.
Port Arthur Ontario
15) Bulgaria 61 p.. (15. sija 6.'i,5 p.)
16) Kanada 58.5 p. (19. sija 37 p.)
iehtivat 400 km:n tuntinopeudella .
liikkuvat ilmatyynyjunat ,'"""'"'^ "'""^ ^''^""^^ -^''"P^"
Toimitusministeri Yves Bourgos •^"""^''^ vähintäin 19 mii-kuulumisia
P<irt Arthur.
20) Turkki 48 p.. (19. sija 37 p.)
21) Suomi 33,5 p. (16. sija 39,5 p:) se rakennetaan.
22) Iran 32 p. (25. sija 17,3 p.) Junat kulkevat betoniraitcilla.
] 1 Lm a rautatielinjoja rakennetaan
i luultavasti 100—1.50 km:n päässä
! loisistaan sijaitsevien kaupunkien.
I kuten esim. Pariisin—Orleansin,
sellaista tai tällaista, kuten esimerkiksi
katkeralla/maistuvan lihan
tai pahan hajun puolustukseksi li-
•vvorkers will be there whcn the j
call goes, out. and surely it shall, j
because this is for ALL of us. ^\ ,
A lot of men, Avomen, boys and i
jiirls wLll be calied upon lo doj
their share as the weeks lly by, •
(he f e s t i v a l approaches, but bere;
is a Iisi of Ihose individuals already i
rccTuitfd: !
CK.NTENNIAL FESTIVAL
COMMITTEE
Chairman—Don Piikanen ;
(Yritys); :
Rakentajat!
Meiltä saatte kaikeniaim»
rakennostarpelta.
THUNDER BAY
LUMBER CO.
(I-OUT \V1LLIA.M) LTD.
HENKiLOKUNXAN OMIsTA^
HENKILOHUN.N.^.N JO]iTAi."LA
"Kuuluisa palvelusfcor/'
Puhein) 623-7409
>l« SJmpdon St. Fon '.Vllltai-..
X X X •
Kuuban terveisten ja vierailu-i
uutisten esitys ja elokuvain nävt-hcessaan
luonnollisten tieteitten
akatenvia!>sa täällä. Män lisä.si:
"Oppikirjoissa sanotaan että hän
(muinainen ihminen) kiipeili puihin
multa tämä.ei oikeastaan pidä
vettä. Kiipeäminen puuhun ei voi
Vedcnin Neuvostoliiton
mestari 50 km :11a
Leningrad. - VjatsheslavVede-:"^'y°"'"-G''«="oblen tai Rouenin-nih
voitti perjantaina alkaneiden Le Havren valiUc.
Neuvostoliiton hiihtomestaruuskilpailujen
50 km:n hiihdon ajalla j _ ^.^ ^..^ ^^^^^^^ ^^^^^^ ^ pehshm ketään leijonalta tai leo-
2.49,11. Toiseksi sijoittui Igor Vo-, ^^^^^ ^..^ niaaiiman sortikas. Pardilta, jos ne tosis.saan haluavat
rontshinin ajalla 2.53,35 ja koi-j Pirkkala. sinut."
mannen sijan vei Juri Sharkovski
ajalla 2.54,03. Ivan Utrobin sai tyy-'.
tyä neljänteen sijaan.
Naisten 10 km voitti odotetusti
Klavdia Bojarski ajalla 33.14.
han.syöjiä vastaan," sanoi hän, pu-i... . , " ,
, : . , . . . . . . . tammen hernerokan syömisen pääl;
le alkaa,kello 1.30 iltapäivällä.
Tervetuloa jokainen!
— ATH
Milloin hyvänsä tarvitsette ruokatavaraa, lihaa tai
miesten vaatetusta, ostakaa ne esuuskaupastanne
International Co-Op Stores Ltd.
176 s. Algoma S t T M l Port Arthur. Ontario
H E L E N T A R V A I \ EN :
L I M I T B D
"Kukkasovitelmamme
erikoisalamme"
Puhelin HU. 5-2918
Olemm-e muuttaneet:
1695 Bayview Avenue
(Lähellä Eglintonla.)
Asesalakuljetusta
Kreikan kautta
Ateena. Kreikan tulliviranomaiset
pidättivät hiljattain Kreikan
ja Turkin rajalla Yhdysvaltain
kansalaisen, joka yritti salaa
viedä • Turkkiin 47000 patruunaa.
Tarvikkeet oli kätketty hänen autonsa
etupuskureihin. Amerikkalaisen
jälkeen pidätettiin vielä kaksi
enplantilaista salakuljettajaa, joiden
auto oli kirjaimellisesti sanottuna
tupaten täynnä pistooleja. Niitä
oli kaikkiaan 276 kappaletta.
Aikaisemmin Kreikan tulliviranomaiset
paljastivat suuren määrän
sotatarvikkeita erään länsisaksalai-sen
ja erään sveitsiläisen "turistin"
hallusta.
Aseiden salakuljetus Kreikan
kautta kukoistaa, kommentoi asiaa
sanomalehti Nea.
Miiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiriiii.£
I KEITTOKIRJA JOKA INNOSTAA NOPEAAN
I JA HERKULLISEEN RUOANLAITTOON
1 HYVÄÄ RUOKAA
1 Koko: 7 W X lÖ'/2". käsittäen 534 sivua
E , 351 valokuvaa — 16 herkullista värikuvataulua I HINTA SID. $13.50
5 HYVÄÄ R U O K A A Oli peru-stava opas nykykociin keittiöön. Sen re-
= septeihin sLsältyy arkiruokia Ja juhljiruokiii. kansallisia ruokalajeja ja
r vieraiden maiden erikoisuuksia, ravitsevia kodin ruokia, nopeita pikku-
5 herkkuja illanistujaisiin, dieettiruokia — sekä taloudellLsia ruokia :
= laihan kukkaron päiviksi.
= HYVÄÄ R U O K A A cn oikotie taitavaan i-uoanlaittoon. Sen joka re-;
S septissä opetetaan kadvstä pitäen eräitä ruoanlaiton 'ponb:klkkoja'. |
S: Lihan, kalan .sekä muiden ruoka-aineiden valinnassa ja käsittelyssä :
s annetaan tehokas plkiikurssi. •
5 Se on oikea opas keittiöönne koko elämänne ajaksi! , j
= NYT S A A T A V A N A P A L J O N K Y S Y T T Y E
1 LASTEN OMA AAPINEN 1
i 176 S I V U A - HINTA SID: $1.90 |
5 : Runsas kuvitus moniväripairiöhsineen. " =
= TIIJATKAA o.soiTTBEnx^ i
I VAPAUS PUBU^^
I P. o. B O X 69 SUDBURY. ONT. |
i ; j i i i i i i i i i i i i i i i i i i i i i i i i i i i i i i i i i i i i i i i i i i i i i i i i i i M i i i n i i i i i i r i i i i i i^
•Av
18671 1867 Canadan historiaa
(Jatkoa)
28. OSA
Neljä vuotta Quebecin valloituksen jälkeen Canada
oli brittiläisen so!ahallituksen alainen. Kuiten-:
kin ranskalaiset saivat pitää huolen omista kaupois- •
taan, ja Montrealissa entinen kuvernööri sai pitää
johdon, brittiläisten valvonnan alla. Oli epävarmaa
aikaa, mitä tapahtuu siirtoloille. Uutta sotaakin pelättiin,
mutta viimein Pariisissa, vuonna 1763 allekirjoitettiin
rauhansopimus, joka virallisesti lopetti
seitsemän vuoden .sodan. Siellä määriteltiin myös
maaluovutukset. Tämän sopimuksen mukaan Suur-
Britannia sai virallise.sti oikeuden hallita Canadaa
omana alusmaanaan. Louisiana annettiin Espanjalle
ja suuresta Pohjois-Amerikan alusmaasta Ranskalle
jätettiin ainoastaan kaksi, pientä saarta. St. Pierre
ja Miquelon Newfoundlandin rannoilla, jotka myönnettiin
kalastuslaivojen suojapaikoiksi.
Ranskalaisten «Siirtola-asukkaille annettiin tilaisuus
palata takaisin kotimaahansa, mutta ainoastaan
pari tuhatta henkilöä otti vastaan tarjouksen. Enemmistö
pienviljelijöitä ja ammattimiehiä hyväksyi
uuden hallituksen ja katolinen kirkko sai luvan
jatkaa työtään.
Mutta eivät saaneet englantilaiset rauhassa hallita
uutta alusmaataan, sillä alkuasukkaat nousivat
vielä kerran, viimeiseen epätoivoiseen taisteluun valloittajia
vastaan, .lo ennen viimeistä rauhansopimusta
monet intiaaniheimot olivat tulleet levottomiksi
ainaisista sodista, joissa heitä vedettiin puolelta
toiselle. Useammat heinlokunnat olivat paremmin
tutu.stuneet ranskalaisiin; heitä oli satoja kään-asiaa,
ja tuloksena oli suuri salaliitto, mitä alkuasukkaat
olivat koskaan tehneet eurooppalaisia vastaan,
sillä siinä oli mukana melkein kaikki heimot
kansoitetuilla alueille Pohjois-Amerikassa. Valmistukset
kestivät pari vuotta, jonka aikana näennäisesti
rauhalliset intiaanilähetit kulkivat jokaisen heimon
johtajien puheilla, pohjoisesta etelään, valmistaen
maaperää. Näin vallankumouksen viesti kulki
paikasta paikkaan. Määräys oli kaikille sama, kun
aika tulee ja hyökkäysmerkki annetaan, hävittäkää
lähin linna tai kauppakeskus, ja sitten kaikki asunnot
ympärillä. Pontiac lupasi, kun hän katsoo ajan
otolliseksi, lähettää merkiksi punaisen tomahawkin
ja sotavyön heimojen sotajohtajille.
Toukokuussa 1763, alkuasukkaat hyökkäsivät
metsistä kyliin. Linnoitus toisensa jälkeen hävitettiin,
asunnot ja viljelykset poltettiin ja melkein
kaikki asutut paikat olivat pakokauhun vallassa,,
mutta ei ollut paikkaa minne paeta. Detroitin linnoitus
oli ainoa, jota "tjnnistimeesti puolustettiin. Se
johtuu ehkä siitä, että he saivat tiedon salaliitosta
aikaisemmin, ja ehtivät jonkun verran varautua.
Pontiac siirsi koko Ottawa heimon joen rannalle,
j0!>ta pitivät linnoitusta saarroksissa melkein kaksi
vuotta. Viimein brittiläinen laivasto pelasti saarretut,
ja koska Ranskasta ei tullut luvattua apua, täytyi
Pontiacin luopua kapinastaan. Vähitellen intiaanit
joutuivat pakenemaan joka paikasta sotajoukkojen
edellä ja vuonna 1768 allekirjoitettiin rauhan-
.sopimus, jossa luvattiin intiaanGiU£_omat alueensa,
jossa saavat vapaasti elää Britiuinian hallituksen
alamaisina.
Pontiac, vaikutusvaltainen suuri heimonsa joh-netty
katolisen kirkon uskoon ja he tunsivat cnem-~lajjn-"murhattiin v. 1769. Murhaaja oli yksi hänen
Kaasunaamarilla itseään suojeleva amerikkalaissotilas on tässä
npusiemassa Vietkong-sissieri suojapaikaksi sanotusta tun-neliyöirkbstosta
Soui Cat vuoristossa, noin 275 mailia. Saigonista
pohjoiseen, Etelä-Vietnarrilssa. Uutistiedois.sä sanotaan,
että tunneleista on myöhemmin löydetty käsikranaatti ja kyy-nelkaasuhyökkäyksessä
kuolleiden ihmisten ruumiita,.
män veljeyttä ranskalaisia kohtaan. Vihamielisyyteen
englantilaisia kohtaan lietsoivat kulkevat ranskalaiset
turkisostajat, joilla oli vapaus kulkea intiaanialueilla.
Ran.skan kuninkaan apu, jonka he lupasivat
alkuasukkaille, kiihoitti Ottawa-heimon kuuluisan
sota-johtajan Pontiacin salaliittoon valkoista
valloittajaa va.staan.
"Tämä maa on minun ja minun veljieni, nämä
metsät ja järvet kaikkine saarineen kuuluvat minulle
ja heimoni lapsille, niinkuin ne kuuluivat meidän
isillemmekin. Mitä oikeutta on valkonaamoiHa meidän
maastamme taistella ja sitä omistaa? Englannin
miehet tuliaseineen hävittivät veljemme, jotka ristin
alla kulkevat, nyt he hävittävät meidät, meidän
meisästysmaamme ja kotimme, jos enrjme valmistu
ottamaan omaamme takaisin". ^ '
Näin sanoi Pontiac heimoveljillensä sotancuvot-leluissa.
Monta viikkoa intiaanipäälliköt pohtivat
omia heimolaisiaan; joka teki tämän verityön .o,n,u-lantilaisten
palkkaamana, koska lie odolk-oii pclkä:
sivät uutta alkuasukkaiden kapinaa.
Brittiläiset valloittajat tuliv.-il pi;ui liuoinaaui;i;in,
että ei ollut niinkään helppoa johtaa liitä, uutla alusmaata
ja .sen eri kansoja. Pontiacin s;il;ilii1l.o. toki
syvän vaikutuksen viranomai.slen nuoliin, Siitä lu;
näkivät, että maan alkuasukkailla nii suuri voim;i,
joka pitää kurilla tiiivutian kuuliaisuulocn. Inliaii-nien
rajamaita suojeltiin sotajoukoilla,'ja valkoisten
. asuntojen lisääntyminen yllä kauemmaksi sisä-
.maahan johti lopulta siihen, otlä intiaanit joutuivat
ryhmittymään, pieniin heille varattiiiliin alueisiin.
R;ijoitetut jnetsästysmaat. • luonnonkansoille
luonnoton joutilas elämä, monot valkoisen iniohoii
taudit ja: viina hävittivät useat heimot sukupuuttoon.
(JatkuuV ,
milli
Object Description
| Rating | |
| Title | Vapaus, February 9, 1967 |
| Language | fi |
| Subject | Finnish--Canadians--Newspapers |
| Publisher | Vapaus Publishing Co |
| Date | 1967-02-09 |
| Type | text |
| Format | application/pdf |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| Identifier | Vapaus670209 |
Description
| Title | 1967-02-09-03 |
| OCR text | ua Suomdla vaikeuksia omissa EM-kisoissa Helsi)^. — Kun Suomi saa nyt ensi kel'taa järjestettäväkseen voimistelun JEM-kisat olemme valitet: lavasti sellaisessa asemassa, että kaksi. Suomen lupaavinta 'voimistelijaa, Nissinen ja Sappinen, eivät voi osallistua edes karsintoihin, kertoi Suomen voimisteluliiton toiminnanjohtaja Tuomo Jalantie. Nissinen ja Sappisen osalta paljastuu jälleen Suomen urheilun eräs Akilleen kantapää: molemmat ovat tämän kevään abiturientteja ja kirjoittavat juuri silloin, jolloin pitäisi keskittyä voimisteluharjoituksiin. EM-kisojen karsinnat pidetään jo helmikuun 19. päivänä Tampereella ja todennäköisimpinä suosikkeina näissä kisoissa ovat vanhat tekijät Laiho ja Rantakari, sikäli jos ovat aslän vaatimassa kunnossa. 23 MAATA MUKANA — EM-kisat pidetään Tampereella pääsiäisen pyhinä 25-26. 3. Ensimmäisenä päivänä suoritetaan 6- ottelu omavalintaisilla liikkeillä ja kutakin maata saa edustaa kakisi miestä. Osanottajia on ilmoittautu^ nut 23 maasta, mikä on ennätys alallaan. Kansainvälisen voimistelu-liiton eurooppalaisista jäsenmaista puuttuvat, vain Kreikka ja Turkkia Kurentsov teki ME:n Havanna. Kuubalaisessa Santa Claran kaupungissa pidetyissä painonnostokilpailuissa työnsi neuvostoliittolainen keskisarjan MM-mies Viktor Kurentsov uuden maailmanennätyksen 153,5 kg parantaen entistä amerikkalaisen Rus-sel Nippin nimissä ollutta ennätystä puolella kilolla. Myös yhteistuloksellaan 460 kg Kurentsov ylittää 7,5 kilolla Japanin Masahi Outin nimissä olevan virallisen ME:n. Kurentsovin koko sarja oli 153.5— 147,5—177,5= 460 kg. Toiseksi tuli keskisarjassa toinen MM-mies Vladimir Beljajev tuloksella 430 kg (140—130—160). Raskaassa sarjassa MM-mies Leonid Zhabotinski sai "tyytyä" yh-teistuloksefeh' 510 , kg (160-^150— 200). Kevyensarjan voiton vei NL:n Nikolai Nagaitsev tuloksella 395 (120—120—155). Neuvostoliittolain set jatkavat Kuubasta matkaa Meksikoon.' DDR kolmanneksi vahvin urheilumaa vuonna 1966 Saksan Demokraattisen Tasavallan nousu kolmanneksi maailman urheiluvaltiöksi on suurin pommi, joka sisältyy APN toimittajan Boris Havinin laskelmiin vuoden 1966 tilasto-olympialaisista. Kaksi suurta, NL ja USA, ovat miltei sangoissa asemissa kuin . Tokiossa, Puola on noussut seitsemänneltä tilalta' neljänneksi ja Ranska 11. tilalta yhdeksänneksi. Kaikki pohjoismaat ovat pudonneet, niiden joukossa Suomi 16. tilaltaan" 21, sijalle. Toimittaja Boris Havinin perusteina ovat olleet viime vuoden aikana olympialajeissa järjestetyt MM-kisat tai muut vastaavat suurkilpailut. Kaikissa lajeissa ei ole käytettävissä sopivia vertailuperus-teita, kuten esim. jalkapalloilussa, mutta siitä huolimatta on tällä vuoden 1966 "olympiatilastolla" oma mielenkiintonsa. Tilasto on seuraava, suluissa Tokion vastaavat numerot: 1) Neuvostoliitto 703 pist. (1. sija 607,8 p.) 2) USA 654 pist. (2. sija 581,3 p.) 3) Saksan demokraattinen tasavalta 260,5 p. (3. sija yhdessä Länsi-Saksan kanssa. DDR:n urheilijain Tokiossa saama pistemäärä 125,5. 4) Puola 187 p. (7. sija 151 p.) . - 5) Japani 185,5 p. (4. sija 234 p.) ' 6 ) Unkari 173,5 p. (6. sija 175 p.) 7) LänsirSaksa 172,5 p. (3. sija ä-afrikkalaiset liiloUaBnesburg. — Etelä-Afrikan uutislchdct ja nuliokommentaatto-ritJjreagoivat voimakkaasti USA:n .kieltäessä sen lentokonekuljetus-aluksen-; Franklin D. Rooseveltin iptebistön lähtemästä laivasta sen pyjsähtyessä ottamaan polttoainetta Kapkaupungin satamassa. Etelä-Afrikkalaiset olivat viikkoja järjestäneet vastaanottoa alukselle sen matkalla kotiin Vietnamista, mutta USA:n kongressimie-het vastustivat laivan miehistöä, johon kuuluu 400 neekeriä, laskemasta maihin Etelä-Afrikan rotu-erotuspolitiikan vuoksi. Etelä-Afrikan sanomalehtiyhdis-tys_ raporteerasi kaikkien rotujen Etelä-Afrikassa olevan hämmästyneitä uutisen johdosta.- Itsenäinen Sondagstem lehti sanoo sitä suuressa etusivun otsikossa: Löynti Etelä-Afrikan kasvoille." Alus kiinnitettiin Kapkaupungin satamaan aikaisin "lauantaina ottamaan polttoainetta. Ensimmäinen virallinen tilaisuus mikä peruutettiin oli Etelä^Afrikan laivaston vara-amiraali H; H. Bier-manin lauantai-illaksi järjestämä vastaanottotilaisuus aluksen komentajille ja 50 vanhemmalle upseerille. Toinen oli baseballkilpailu, joka piti olla aluksen läntisen Cape maakunnan joukkueiden välillä. Pääministeri John Vorster sanoi, että Yhdysvaltain selitys ei ole to-tuudemnukainen eikä hyväksyttävä. Uutislehtien reagointi oli karkeampi. Hallituksen kantaa puolustava kansallinen Die Beeld kirjoitti etusivulla: "Etelä^Afrikan ys-tävyydenkäsi oli ojenneltu tällä viikonlopulla USA:ta kohti ja kuukausien huolellisten järjestelyjen jälkeen se on äkkiä karkeasti heitetty pois." Kymmenettuhannet Kapkaupungin - asukkaat virtasivat aluksen ETEUPÄÄN KUULUMISIA South Parcupine. — Lunta, • lunta ja aina vain lunta, tulee täällä ylämaissa. Nyt. sitä alkaa olla. jo paljon liikaakin. Katujen: ja jalkakäytävien' «ökipito. näyttää olevan mahdotonta; Jotkut ovatj kuulemma hiljalleen pyytäneet itseään ukko Jumalaa tulemaan avuksi, näitä luonnonvoimia vastaan taistellessa^: Mutta siinä näyttää käyvän niin kuin sille entiselle "kovan oorin" kaivosmiehellc, joku oli menettänyt tykkänään toiveensa siinä suhteessa. ' Tapahtuma oli jotenkin seuraava: Tämä maanmieheni oli ollut kaivannossa jo jonkin aikaa, mutta enempi vain ''mokkaus" ym. puhdistustöissä, jossa palkkakin oli pienempi kuin ammatiimainarilla. Miten oUakkaan erään viikonlopun aikana oli tullut maisteltua sellaisia homprujuomia", ja maanantai aamuna oh vähän pää kipeä, joten kaikki asiat oli vastenmielisiä: Lisäksi hänen työpaikalleen osui kaivannon kapteeni, jolta hän kysyi hyvin kiukkuisesti: "Miten kauan sinä meinaat pitää minua työssä tällä tiskarin palkalla". Kapteeni vähän yllättyi ja sanoi, että "00, Jumala yksin sen tietää". Silloin mies sanoi että on parempi, että "fiksaaf minun aikana, koska siihen mieheen minä ei ole luottanut enää pitkiin aikoihin -r- — — Sellaista karuahan se p n o l l i |t elämä. täällä pohjoisessa. Siihen on sisältjrnyt paljon puutteita ja kärsimyksiä. Mutta jollakin tavalla oin aina läpi päästy. Nyt näyttää taää olevan yaikeila esteitä edessä. Ja se johtuu tämän kullan bituiän ai-haii^ udesta. Jatkuvasti on lakannut" kultakaivannoitä tuottamasta. Tässä kuukauden alkupäivinä kerrottiin, ett ä 47 k u l t a kaivosta; jotka toimivat vielä töissä maassa, voi lähivuosien aikana vielä pup-let Ippettaa tuotantonta jos ei kör^ jata kullan hintaa, tai nosteta sitä hallituksen • avustusohjelmaa, joka Oli tukenut näiden kaivannoiden eteenpäin meinoa. yuonnä 1948 hyväksytty lakj, säätää maksettavaksi kultakaiyah-noille "iuotantoboöhusta", jonka turvin monet kaivannot ovat jotenkin toimineet. Vuosittain maksettu erä on ollut siinä 15,000,000 miljoonan dollarin hiu'killa. Muttp nykyään kaivosyhtiöt vaativat tämän: avustusrahan maksua puolta suuremmaksi, jos mielitään käi-vannoita pitää jatkuvasti käynnissä;; Nykyään tällä kulinalla tosin tulee toimiinaan se uusi kaivos jonka arvioidut mineraaliyarastöt ovat suuret. Se ön se kuuluisa Texas Golfi jonka jalostuslaitos tietojen mukaan alkaa olla valiriis jä ainakin tämän kevään aikana pitäisi lopullisesti vailmistua. Mutta kaikesta päättäen tässä kaivannossa ei tulla käyttämään niin suurta miesvoimamäärää, kun on ollut noissa kultäkaivannoissa, koska kaikki tulee toimimaan nykyisen Philadelphia. — Ihminen, sanoi j tekniikan mukaan, jossa on auto-eräs huomattava antropologi (ih-1 maatif ja puoliautomaatit ky.symykr mistieteilijä). on .säilynyt lähes i sessä. miljoona sukupolvea yhden pää-i * * * usialli.semman seikan takia hän i Järjestön osastolla ei. ole ollut lemuaa. I mitään erikoista toimintaa eivätkä Maailmankuulu antropologi ja i nämä vanhemmat ihmiset enää ha- Esi-isiemme aseet - ^'paha haju ja -maku" Torstai, helmik. 9 p. — Thursday, Feb'9, 1967 Sivu 3 and FOC |[|illlllllll!llllilillillllllllWIIIIIIIIII!l!ill!ll|lll!llllr0 FINNIBH; CANADIAN A;\NUAL SPOHi; Am. MUSIC CENMNiLFEmL Aug, 4—7, 1967, Toronto, Ont. NEWS ANO. COMMENTS l8877lll9l9f B7| hH •• nm? ir n<;l« SJmpdon St. Fon '.Vllltai-.. X X X • Kuuban terveisten ja vierailu-i uutisten esitys ja elokuvain nävt-hcessaan luonnollisten tieteitten akatenvia!>sa täällä. Män lisä.si: "Oppikirjoissa sanotaan että hän (muinainen ihminen) kiipeili puihin multa tämä.ei oikeastaan pidä vettä. Kiipeäminen puuhun ei voi Vedcnin Neuvostoliiton mestari 50 km :11a Leningrad. - VjatsheslavVede-:"^'y°"'"-G''«="oblen tai Rouenin-nih voitti perjantaina alkaneiden Le Havren valiUc. Neuvostoliiton hiihtomestaruuskilpailujen 50 km:n hiihdon ajalla j _ ^.^ ^..^ ^^^^^^^ ^^^^^^ ^ pehshm ketään leijonalta tai leo- 2.49,11. Toiseksi sijoittui Igor Vo-, ^^^^^ ^..^ niaaiiman sortikas. Pardilta, jos ne tosis.saan haluavat rontshinin ajalla 2.53,35 ja koi-j Pirkkala. sinut." mannen sijan vei Juri Sharkovski ajalla 2.54,03. Ivan Utrobin sai tyy-'. tyä neljänteen sijaan. Naisten 10 km voitti odotetusti Klavdia Bojarski ajalla 33.14. han.syöjiä vastaan," sanoi hän, pu-i... . , " , , : . , . . . . . . . tammen hernerokan syömisen pääl; le alkaa,kello 1.30 iltapäivällä. Tervetuloa jokainen! — ATH Milloin hyvänsä tarvitsette ruokatavaraa, lihaa tai miesten vaatetusta, ostakaa ne esuuskaupastanne International Co-Op Stores Ltd. 176 s. Algoma S t T M l Port Arthur. Ontario H E L E N T A R V A I \ EN : L I M I T B D "Kukkasovitelmamme erikoisalamme" Puhelin HU. 5-2918 Olemm-e muuttaneet: 1695 Bayview Avenue (Lähellä Eglintonla.) Asesalakuljetusta Kreikan kautta Ateena. Kreikan tulliviranomaiset pidättivät hiljattain Kreikan ja Turkin rajalla Yhdysvaltain kansalaisen, joka yritti salaa viedä • Turkkiin 47000 patruunaa. Tarvikkeet oli kätketty hänen autonsa etupuskureihin. Amerikkalaisen jälkeen pidätettiin vielä kaksi enplantilaista salakuljettajaa, joiden auto oli kirjaimellisesti sanottuna tupaten täynnä pistooleja. Niitä oli kaikkiaan 276 kappaletta. Aikaisemmin Kreikan tulliviranomaiset paljastivat suuren määrän sotatarvikkeita erään länsisaksalai-sen ja erään sveitsiläisen "turistin" hallusta. Aseiden salakuljetus Kreikan kautta kukoistaa, kommentoi asiaa sanomalehti Nea. Miiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiriiii.£ I KEITTOKIRJA JOKA INNOSTAA NOPEAAN I JA HERKULLISEEN RUOANLAITTOON 1 HYVÄÄ RUOKAA 1 Koko: 7 W X lÖ'/2". käsittäen 534 sivua E , 351 valokuvaa — 16 herkullista värikuvataulua I HINTA SID. $13.50 5 HYVÄÄ R U O K A A Oli peru-stava opas nykykociin keittiöön. Sen re- = septeihin sLsältyy arkiruokia Ja juhljiruokiii. kansallisia ruokalajeja ja r vieraiden maiden erikoisuuksia, ravitsevia kodin ruokia, nopeita pikku- 5 herkkuja illanistujaisiin, dieettiruokia — sekä taloudellLsia ruokia : = laihan kukkaron päiviksi. = HYVÄÄ R U O K A A cn oikotie taitavaan i-uoanlaittoon. Sen joka re-; S septissä opetetaan kadvstä pitäen eräitä ruoanlaiton 'ponb:klkkoja'. | S: Lihan, kalan .sekä muiden ruoka-aineiden valinnassa ja käsittelyssä : s annetaan tehokas plkiikurssi. • 5 Se on oikea opas keittiöönne koko elämänne ajaksi! , j = NYT S A A T A V A N A P A L J O N K Y S Y T T Y E 1 LASTEN OMA AAPINEN 1 i 176 S I V U A - HINTA SID: $1.90 | 5 : Runsas kuvitus moniväripairiöhsineen. " = = TIIJATKAA o.soiTTBEnx^ i I VAPAUS PUBU^^ I P. o. B O X 69 SUDBURY. ONT. | i ; j i i i i i i i i i i i i i i i i i i i i i i i i i i i i i i i i i i i i i i i i i i i i i i i i i i M i i i n i i i i i i r i i i i i i^ •Av 18671 1867 Canadan historiaa (Jatkoa) 28. OSA Neljä vuotta Quebecin valloituksen jälkeen Canada oli brittiläisen so!ahallituksen alainen. Kuiten-: kin ranskalaiset saivat pitää huolen omista kaupois- • taan, ja Montrealissa entinen kuvernööri sai pitää johdon, brittiläisten valvonnan alla. Oli epävarmaa aikaa, mitä tapahtuu siirtoloille. Uutta sotaakin pelättiin, mutta viimein Pariisissa, vuonna 1763 allekirjoitettiin rauhansopimus, joka virallisesti lopetti seitsemän vuoden .sodan. Siellä määriteltiin myös maaluovutukset. Tämän sopimuksen mukaan Suur- Britannia sai virallise.sti oikeuden hallita Canadaa omana alusmaanaan. Louisiana annettiin Espanjalle ja suuresta Pohjois-Amerikan alusmaasta Ranskalle jätettiin ainoastaan kaksi, pientä saarta. St. Pierre ja Miquelon Newfoundlandin rannoilla, jotka myönnettiin kalastuslaivojen suojapaikoiksi. Ranskalaisten «Siirtola-asukkaille annettiin tilaisuus palata takaisin kotimaahansa, mutta ainoastaan pari tuhatta henkilöä otti vastaan tarjouksen. Enemmistö pienviljelijöitä ja ammattimiehiä hyväksyi uuden hallituksen ja katolinen kirkko sai luvan jatkaa työtään. Mutta eivät saaneet englantilaiset rauhassa hallita uutta alusmaataan, sillä alkuasukkaat nousivat vielä kerran, viimeiseen epätoivoiseen taisteluun valloittajia vastaan, .lo ennen viimeistä rauhansopimusta monet intiaaniheimot olivat tulleet levottomiksi ainaisista sodista, joissa heitä vedettiin puolelta toiselle. Useammat heinlokunnat olivat paremmin tutu.stuneet ranskalaisiin; heitä oli satoja kään-asiaa, ja tuloksena oli suuri salaliitto, mitä alkuasukkaat olivat koskaan tehneet eurooppalaisia vastaan, sillä siinä oli mukana melkein kaikki heimot kansoitetuilla alueille Pohjois-Amerikassa. Valmistukset kestivät pari vuotta, jonka aikana näennäisesti rauhalliset intiaanilähetit kulkivat jokaisen heimon johtajien puheilla, pohjoisesta etelään, valmistaen maaperää. Näin vallankumouksen viesti kulki paikasta paikkaan. Määräys oli kaikille sama, kun aika tulee ja hyökkäysmerkki annetaan, hävittäkää lähin linna tai kauppakeskus, ja sitten kaikki asunnot ympärillä. Pontiac lupasi, kun hän katsoo ajan otolliseksi, lähettää merkiksi punaisen tomahawkin ja sotavyön heimojen sotajohtajille. Toukokuussa 1763, alkuasukkaat hyökkäsivät metsistä kyliin. Linnoitus toisensa jälkeen hävitettiin, asunnot ja viljelykset poltettiin ja melkein kaikki asutut paikat olivat pakokauhun vallassa,, mutta ei ollut paikkaa minne paeta. Detroitin linnoitus oli ainoa, jota "tjnnistimeesti puolustettiin. Se johtuu ehkä siitä, että he saivat tiedon salaliitosta aikaisemmin, ja ehtivät jonkun verran varautua. Pontiac siirsi koko Ottawa heimon joen rannalle, j0!>ta pitivät linnoitusta saarroksissa melkein kaksi vuotta. Viimein brittiläinen laivasto pelasti saarretut, ja koska Ranskasta ei tullut luvattua apua, täytyi Pontiacin luopua kapinastaan. Vähitellen intiaanit joutuivat pakenemaan joka paikasta sotajoukkojen edellä ja vuonna 1768 allekirjoitettiin rauhan- .sopimus, jossa luvattiin intiaanGiU£_omat alueensa, jossa saavat vapaasti elää Britiuinian hallituksen alamaisina. Pontiac, vaikutusvaltainen suuri heimonsa joh-netty katolisen kirkon uskoon ja he tunsivat cnem-~lajjn-"murhattiin v. 1769. Murhaaja oli yksi hänen Kaasunaamarilla itseään suojeleva amerikkalaissotilas on tässä npusiemassa Vietkong-sissieri suojapaikaksi sanotusta tun-neliyöirkbstosta Soui Cat vuoristossa, noin 275 mailia. Saigonista pohjoiseen, Etelä-Vietnarrilssa. Uutistiedois.sä sanotaan, että tunneleista on myöhemmin löydetty käsikranaatti ja kyy-nelkaasuhyökkäyksessä kuolleiden ihmisten ruumiita,. män veljeyttä ranskalaisia kohtaan. Vihamielisyyteen englantilaisia kohtaan lietsoivat kulkevat ranskalaiset turkisostajat, joilla oli vapaus kulkea intiaanialueilla. Ran.skan kuninkaan apu, jonka he lupasivat alkuasukkaille, kiihoitti Ottawa-heimon kuuluisan sota-johtajan Pontiacin salaliittoon valkoista valloittajaa va.staan. "Tämä maa on minun ja minun veljieni, nämä metsät ja järvet kaikkine saarineen kuuluvat minulle ja heimoni lapsille, niinkuin ne kuuluivat meidän isillemmekin. Mitä oikeutta on valkonaamoiHa meidän maastamme taistella ja sitä omistaa? Englannin miehet tuliaseineen hävittivät veljemme, jotka ristin alla kulkevat, nyt he hävittävät meidät, meidän meisästysmaamme ja kotimme, jos enrjme valmistu ottamaan omaamme takaisin". ^ ' Näin sanoi Pontiac heimoveljillensä sotancuvot-leluissa. Monta viikkoa intiaanipäälliköt pohtivat omia heimolaisiaan; joka teki tämän verityön .o,n,u-lantilaisten palkkaamana, koska lie odolk-oii pclkä: sivät uutta alkuasukkaiden kapinaa. Brittiläiset valloittajat tuliv.-il pi;ui liuoinaaui;i;in, että ei ollut niinkään helppoa johtaa liitä, uutla alusmaata ja .sen eri kansoja. Pontiacin s;il;ilii1l.o. toki syvän vaikutuksen viranomai.slen nuoliin, Siitä lu; näkivät, että maan alkuasukkailla nii suuri voim;i, joka pitää kurilla tiiivutian kuuliaisuulocn. Inliaii-nien rajamaita suojeltiin sotajoukoilla,'ja valkoisten . asuntojen lisääntyminen yllä kauemmaksi sisä- .maahan johti lopulta siihen, otlä intiaanit joutuivat ryhmittymään, pieniin heille varattiiiliin alueisiin. R;ijoitetut jnetsästysmaat. • luonnonkansoille luonnoton joutilas elämä, monot valkoisen iniohoii taudit ja: viina hävittivät useat heimot sukupuuttoon. (JatkuuV , milli |
Tags
Comments
Post a Comment for 1967-02-09-03
