0408 |
Previous | 6 of 8 | Next |
|
small (250x250 max)
medium (500x500 max)
Large
Extra Large
large ( > 500x500)
Full Resolution
|
This page
All
|
Sivu 6 — Vapaa Stat p
t- - £- - jV j A E4m?'-- -&: TkZiti F'-n- 1r yf£ti
"Karjalaisten suurjuhlat pidettiin Helsingissä kesäkuun tuvla lapsia kutsutaan nykyään vanukolksl - sana tar-puollväli- ssä
koittaa Karjalan kielellä lapsenlasta Kuvassamme
Ja on niiden pääjuhlasta Olympia- -
stadionilta 16 6 nuorisotoimintaan osallis- - 350 vanukkaa esittäen karjalaisia tanhuja -L- ehtikuva
KAISA SIIRALA Suuri kalaretki
Vanhimmat tyttärenpojat viet-tävät
syntymäpäiviään kesä-heinäkuun
vaihteessa Kun he
nyt ovat 'ylenneet jo kahdeksan
ja viisivuotiaiksi päätti Ukki
juhlia syntymäpäiviä isojen
miesten tapaan eikä vaan ka-kun
ja ilmapallojen kera Ukki
järjesti pojille viikonlopuksi
kalaretken Paha on arvioida
oli enemmän
järjestäjä vai juhlittavat
Viime viikonloppuna se suuri
reissu sitten tehtiin Onnistut
hyvin Asiaankuuluvia kom-melluksiakin
sattui mausteeksi
ja muisteloitten väriksi Kuten
erimerkiksi että sytkytcltyäm-m- c
noin kolme mailia mootto-rilla
huumattiin että tacklebox
oli jäänvt autoon Onneksi oli
yhdessä pussissa koukkuja ja
painoja niin että voitiin kalas-tus
alkaa ilman hienouksia
Kun oli pari tuntia kalasteltu
jätti Ukki naiset ja lapset lähi-saareen
syömään ja uimaan ja
haki puuttuvat vehkeet Kotiin-lähties- sä
jäi taas tavaraa ran-taan
ja piti ajaa hakemaan lo-put
uudelleen Ja iilimato tart-tui
Davidin nivusiin ja Grego-ry- n
hattu lensi ja muu-ta
sellaista pientä Mutta haus-kaa
meillä oli
Ajat muuttuvat mutta poi-kalapset
pysyvät poikina edel-leenkin
Kun ajoimme perjantai-na
puolen päivän maissa Poi-kiamme
noutamaan istuivat
he valmiina portailla Reput
pakattuina makuupussit vie-rellä
ja Ukin antamat kalapuu-k- ot
kädessä valmiina Puukot
säilyttää äiti kotosalla ja nyt
oli se ihmehetki käsillä että
I T CARPET
Kokolattiamattojen asetus
Ja
Ilkka Tulikoura
Toronto
Puh 782-949- 4
John (Jussi) Polta 743-181- 0
H 53 197S TiitUl hafaikutin 1 Tuesday July 1
-
tanhuaa kuvamme
Karjalalllton
kumpi touhussa
järveen
korjaus
omat puukot sai pitää omassa
kädessään Nuorempi kalamies
olisikin sitten oikeastaan pitä-nyt
puukkoaan käsillä kaiken
aikaa mutta Mummi kylmästi
sanoi että vain kalaa pcrattaes
sa ei muuten
Muistui nuoruus mieleen her-rojen
kanssa matkaa tehdessä
Olin laittanut eväät puolentoiv
ta tunnin ajomatkaa varten
Ukki vähän hymyili kun niitä
valmistin mutta sanoin 'muis-tap- as
nuoruuttas' ja katsos
kun etelä-Torontos- ta pojat
korjasimme niin ennenkuin
ehdimme 401 tielle olivat mo-lemmat
pojat jo nälkäisiä Ja
me vanhat muistelimme aikaa
jolloin läksimme aamujunalla
klo 8 kesälomalle ja oli sääntö
että ennen Pasilaa ci aloitettu
evään syöntiä Kukaan ei malt-tanut
syödä aamiaista ja mak-karavoileivät
houkuttelivat sit-ten
jo sillä hetkellä kun ju
naan istuttiin Nuo kymmenen
ensimmäistä minuuttia kesä-matkalla
olivat aina pisimmät
Jo ensimmäisenä iltana ehti-vät
Ukki ja pojat kalalle Kun
viisivuotias illansuussa saapui"
tätilään raahaten ahven-kantamus- ta
mukanaan ei miehen
ylpeydellä ja onnella ollut ra-joja
Tuskin kukaan suurka-lastaj- a
lohenmötkälettä tuodes-saan
voi olla yhtä ylpeä saavu-tuksestaan
Ei ainakaan voi ke-hittää
kasvoilleen sitä onnen
täyttämää virnistystä mikä kir-kasti
Davidin kasvot
Seuraavana päivänä oli sit-ten
se varsinainen retki Oikein
moottoripaatilla lähdettiin kii-tämään
järven selkää Ja kalaa
nousi Kissakalaa ja syöntika-la- a
— Kalamiesten kasvatta-jan
osa on kova Viisivuotias
sai upean bass'n-j- a hänelle piti
selittää että on rauhoitusaika
ja se piti heittää pois Puoleksi
tunniksi laskj kalastajan huu- -
Uudet ja käytetyt autot
Ross Wemp Motors Chev Olds
360 Rexdale Blvd Rexdale
Kysykö :il
PIUVDV ARVIOI:
EEC-SOPIM-US
SYYNÄ
SUOMEN TALOUSPULMIIN
Moskova — Pravda yhtyi ju- -
mori nollapisteen alapuolelle
Mutta kun Ukille kävi ihan sa-malla
lailla niin kanssakalasta-ja- n
harmi jotenkin lievitti tus-kaa
Tuo Bass kasvoikin sitten
jo aikalailla ennenkuin kotiin
ehdittiin ja harmi vanhemmille
kerrottiin
Päivä paistoi Oltiin onnelli-sia
Aikuiset polttivat nahkan-sa
Lapset väilillä väsyivät Ih-meteltiin
järvellä kulkevaa
mahtavien asuntolaivojen Jat-kuvaa
jonoa
Olihan meillä koko syntymä-mäpäiväjuhl- at
Ajeltiin neli-sensataa
mailia autolla Vuok-rattiin
isolla rahalla moottori-vene
Laitettiin hyvät eväät ja
grillattiin yhtenä iltana mun-kc- a
paisti Mutta säästettiinkin
sentään Mummi kaivoi madot
omasta kompostikasasta kun
muisti edellisten kesicna hurjia
matohintoja
Iltasella Ukki sitten' antoi
kalanperkuun ohjausta pojille
ja ne armaat puukotkin saatiin
käyttöön hetkeksi Ja kala
maistui ja oli ihanaa Kun her-rat
sunnuntaina luovutettiin
vanhemmilleen oli heillä sellai-nen
määrä kalatarinoita varas-tossa
että oikein huvitti
Kalamiesten kasvatus kol-mannessa
polvessa on alkanut
perheessämme
rt UNST0CK MOUNTED OM APOIE
15 FEET LONG AMD PROVlDED
W1TH 2 RJRUNG WlCKS
BATTLE IM THE 17lh ANO lfith Ss '
CENTURIES BV 5ERGEAMTS C --WHO fOOGHT WITH tT AND ALSO W
USED IT TO eeiSMT THE fUSES t
OMMVSKITSCARRIEDBYOTHtrZ f
INFANTRrMtAJ 9 S
T " Na fiVtC¥-- V
i7rjmA r --om' f-- &♦ ' tt
Mkv fJF vj"3t
TBKP iiai
hannuksena Sorsan hallituksen
politiikan tuomitsijoihin ja sa-noi
Suomen kasvavien taloudel-listen
vaikeuksien olevan suo-rassa
yhteydessä EEC:n kans-sa
solmittuun vapaakauppaso-pimukseen
Pravdan Helsingin-kirjeenvaihtaja- n
laajahkossa katsauk-sessa
Suomen sisäpoliittiseen
tilanteeseen ennenaikaisten vaa-lien
alla sanottiin "syvenenevän
taloudellisen kriisin heijastu-van
koko maan poliittiseen elä-mään"
Pravda kertoi lukijoilleen
inflaation merkittävästä kas-vusta
ulkomaankaupan vajees-ta
hintojen ja erityisesti vält-tämättömyystarvikkeiden
hin-tojen
noususta verotaakan ja
työttömyyden kasvusta sekä
tuottavuuden kasvun supistu-misesta
Suomessa Lehti sanoi
taloudellisen tilanteen olevan
yhteydessä kapitalistisen maa-ilman
yleisiin kriisi-ilmiöih- in
"Vaikeudet lisääntyivät eri-tyisesti
sen jälkeen kun Suo-men
talouselämä kytkettiin yh-teismarkkinoiden
mekanismiin
vapaakauppasopimuksen
kautta" Pravda sanoi
Pravda muistutti tässä yhtey-dessä
miten edullista Suomel-le
olisi kehittää taloudellista
yhteistyötä ja kauppaa Neu-vostoliiton
ja muiden Sev-mai-d- en
kansa Tällä tavoin voitai--
&R-5-~-B- el ieve Ii orAöt
i
r mr i i
ns
XWM7 jst Ää&lLi
vmS AiSraLC
'MM
limni
miÄsr ur--i
TUE MUTSMEtL M
IS A bas-twa- T
MEASUJSES OMLY
KET 87
--w Kmr £r Y£v-i-w ±
h
7
WHO ST000 UP ASANST A GVH$ --Am MW
TVKKCt CXZEK JACXJOHNSOU ofDtddnOodSlDL
N A DUEL ASAINST Z OFTONENT& EACH CARRYIUS a GXS AMD APrecACHNG HM ROM cmSlTE tXKECTlOrt:
LET THEM FiRE A TDTAL OF 16 SHOTS-JM- EV tOUSD fOTHMCM KHT ONLY 2 SUUSI
JOKA 3 KEHTO
JAA TYHJÄKSI
Joka kolmas suomalainen
kehto jää tyhjiini Vaikka pel-k- o
sukupuuttoon kuolemisesta
el ihan yllätä on synkkä tilas-tollinen
totuus se että väestön
uudistumista ei tapahdu Väki-luvun
kasvua osoittavat nu-merot
kertovat vain että olem-me
tulleet entistä pitkäikäiseni
miksi ja lapsikuolleisuuteni
me on kiitettävästi saatu vähe-nemään
Tanaan syntyvä tyttö-lapsi
Saa todennäköisesti vain
yhden lapsen hänen äidillään
on keskimäärin 13 lasta ja iso
äitinsä synnytti kolme lasta
Vasta kaksi ja kolmilapsiset
perheet pelastaisivat Suomen
niiltä tuhoilta joita väestön
väheneminen aiheuttaa Synty-vyysluvut
eivät ole niin pahoja
kuin kansalle on kerrottu Ne
ovat todellisuudessa paljon
synkempiä
Suomen väkiluvun uudistu
minen alkoi osoittaa tyrehty-misen
oireita jo vuosisadan
vaihteessa mutta tilastoja on
tarkkaan vasta 20-luvul- ta
Isoäiti synnytti lapsensa pit -- "
siin edistää työttömyyden pois
tamista ja vähentää maan riip-puvuutta
kansainvälisistä mo-nopolipiire- istä
KOLME SUURTA
YHTEISTYÖHÖN
Huomautettuaan näkemäs-tään
oikeistovoimien toimin-nan
viimeaikaisesta tehostumi-sesta
Pravda puuttui kokoo-muspuolueen
viime aikaiseen
linjan vetoon Se vetosi tässä
yhteydessä Skp:n keskuskomi-tean
julkilausumaan jonka
mukaan kansallisen kokoomus-puolueen
peruskurssi ei ole ole-mukseltaan
muuttunut vaikka
puolue äskettäisessä puolue-kokouksessaan
yritti luoda vai-kutelman
muodonmuutokses-taa- n
Puolue tulee Pravdan mu-kaan
vastaisuudessakin pysy-mään
monopolipääoman ja
suomalaisen taantumuksen joh-tavana
puolueena
Pravda huomautti uuden vir-kamieshallituksen
perustuvan
samojen voimien tukeen jotka
olivat mukana edellisessä hal-lituksessa
Sitä paitsi siihen
on tullut mukaan Kansallisen
Kokoomuspuolueen edustaja
Lehden mukaan hallitusta oli-si
vaikeuksien selviämiseksi
laajennettava kuitenkin toiseen
suuntaan kommunistien sosi-aalidemokraattien
ja keskusta-puolueen
yhteiseksi hallituk-seksi
SUHDE SKPEEN
EPÄSELVÄ
Pravdan tilanteenarvion mu-kaan
sosiaalidemokraatit ja
keskustapuolue eivät ole vielä
ilmaisseet riittävän selkeästi
valmiuttaan etsiä ratkaisuja ole-massa
oleviin ongelmiin yhdes-sä
kommunistien kanssa Edes
sosiaalidemokraattien äskeinen
puoluekokous ci määritellyt
selvästi ja yksiselitteisesti kan-taa
tähän kysymykseen
"Hallituspolitiikka on tähän
saakka suuntautunut pohjim-miltaan
suurpääoman etujen
turvaamiseen sälyttämällä ka-pitalistisen
taloudenhoidon taa-kan
ja tappiot työtä tekevän
väestön harteille" arvioi Prav-da
Sorsan hallituksen toimin-taa
"Juuri tässä on pohjim-mainen
syy nykyiseen ongel-malliseen
taloudelliseen ja si-säpoliittiseen
tilanteeseen Suo-messa"
Lehti muistutti hallituksen
jäsenten itse samoin kuin pre-sidentti
Kekkosen joutuneen
toteamaan että Sorsan halli-tus
oli käyttänyt mahdollisuu-tensa
loppuun sisäpoliittisten
ongelmien ratkaisemisessa
Pravdan tuorein Suomi-raport- ti
noudatteli linjaa jota
neuvostolehdistö yleensä käyt-tää
kertoessaan lukijoilleen
toisen yhteiskuntajärjestelmän
omaavien maiden sisäisistä o-loi- sta
Sellaisena se myös vas-tasi
sitä kuvaa jonka Pravdan
lukijat ovat aikaisemmin Suo-mesta
saaneet
kän aikavälin kuluessa N) kyi-nen
suuntaus näyttää suosivan
lastentekoa hedel mälli syyskau-den
alkuvaiheessa mikä tietää
sukupuolten välisen alkakullun
kaventumista Kaventuminen
taas väliaikaisesti nostaa syn-tyvyyslukuja
mutta jo nyt
suomalaiset naiset synnyttävät
lapsensa niin nuorina että
ikärima ci siedä alentamista
Joka viides Suomen naisista
jää syystä tai toisesta koko-naan
lapsettomaksi joka tie-tää
sitä että synnyttävien pi-täisi
saattaa maailmaan kes-kimäärin
26 lasta jotta väes-tön
tasapaino säilyisi Näin ei
ole ja siksi onkin laskettu et-tä
joka kolmas kehto jää
Helsingin seudulle
virkistysaluetta
miljoonalle ihmiselle
Helsinki — Helsingin seudun
rakennettavien ja ci-rakennctta--
vien
alueiden pysyväinen jako on
määritetty Seutukaavaliiton liit-tovaltuusto
hyväksyi viherkaa-van
jolla taataan virkistys- - ja
ulkoilukäyttöön tarvittavien
Suomalainen kirjan-kustantam- o
Ruotsiin
- Helsinki — Ruotsissa on 1940-luvult- a
alkaen julkaistu kaunokir-jallisia
tuotteita muillakin kielil-lä
kuin ruotsiksi Ensimmäisinä
aloittivat julkaisutoiminnan ees-tiläiset
ja parin viime vuoden ai-kana
ovat mukaan tulleet myös
kreikkalaiset turkkilaiset ja ju-goslaavit
Pian alkaa myös suo-menkielinen
kustannustoiminta
sillä hiljattain on perustettu
ruotsinsuomalainen osuuskustan-tam- o
Suunnitelmien mukaan
tullan vuosittain julkaisemaan
12 kirjaa joka merkitsee sitä et-tä
vierailla kielillä julkaistavien
kirjojen luku kaksinkertaistuu
o
Suomalaisia keittokirjoja myy-tävänä
Vapaan Sanan kirja kau
lueiden säilyminen Näille alueil-le
ei sallita rakentamista
Miljoonalle ihmiselle on varat-tu
61 000 hehtaaria virkistys- - ja
ulkoilukäyttöön Siitä suurin osa
on maa- - ja metsätalousalueita
Varsinaisia virkistysalueita
on kaavassa 18000 hehtaaria
LUKEMISTA KEVÄÄKSI JA KESÄKSI
Halsti: MIES ELAA AIKAANSA la AIKA
muodostavar I ia II osan eversti Halstin
VAATII VT
RONSA muistelmista
Ensimmäinen osa Mies elää aikaansa käsittää vuodet 1905— tmalvvisjoadalnoinkeynnnoyskaselvleuodeiat s1i9s3ä9lt—ää1943812 Esnivsuima mTäoininenen oosasa pkääetrttyoyo
talvisodasta fa latkosodasta siinä on 393 sivua kummankin hin- ta sid $1150 Kumpikin kirja on kuvitettu Muistelmien kol-mas
osa ilmestyy myöhemmin Mielenkiintoista Suomen his- toriaa
Carl Bernstein— Bob Woodward: PRESIDENTIN MIEHET 3SS sivua sid J9i0 Washington Postin nuoret terävät toimittajat
jotka paljastivat YVatcrgate-salaliito- n kertovat miten kaikki
ttaupkashintueei n Uosvkaot mkauttionmastuorayaknsitysaislkapoohldiaistiroumhkaaainluisitnaecnKirjaja poaninoasi-noa
selonteko siitä miten maailma tuli tietämään skandaalista
Rolf Halkkola la Pentti Vuorio: KULLATUT SEKUNNIT sid J525 kKuilrtjaamLitaaslsiae Veinresnimismtääisjoetkajujoukoskusni MuonlcyhmenpiisasäkullSaut om3e6llevukoadkensi tauon jälkeen Kirja kertoo Virenin valmennuksesta voiton het- -
_ kkialiaätuikoneotuuissitajatuvnonietltmi isItnanosStuaovmaaenluesttuaovsaiakisMta ontrjoeaklain juoolykms-i
piakisojen aattona Se voi antaa jollekin urheilijalle uutta intoa
ja sisua harjoijteluun ja avata sitä tietä tien huipulle
Aake Jermo: KUN KANSA ELI KORTILLA reportaasi lähimen-neisyydestä
380 sivua sid JlOiO Kirja kuvaa sekä sanoin että
lukuisin kuvin kotirintaman elämää vuosina 1939 —45 ia vähän
skeennkijeänlkeenpkuiunkaaMsuutkinaanuaotolljeeinden kmesusuisvtieljleulkmsiiean koyrmviskkeaijdaestna pEuluä-- vää värikästä kuvausta eräästä Suomen kansan historian vai- heesta
Rose Kennedy: ON AIKA MUISTELLA 589 sivua sid $1025 Val- tavaa huomiota herättänyt muistelmateos kirja menestyksestä ja saavutuksista joista on tullut maailmanhistoriaa ja katke- rasta murhenäytelmästä "Kennedy-klaanin- " äiti Rose Kenncdv kertoo ainutlaatuisista muistoistaan ja kokemuksistaan rehelli-sesti
ja peittelemättä
Onerva Laine: NAINEN LEIRISSÄ 256 sivua sid $900 Tosiker- ktoemskuelsl siitä iten suomalainen opettajaperheen tytär joutui natsi-Saksa- n kauhuja Kirjoittajan tie kulkee mvös Tu- nisiaan ja# sieltä hän suorittaa epätoivoisen matkan halki Italian
hRaannslkoapnultaa jSäallkeseann pkäoäksoeeajOannermvaieleLsasäine Sausoumui nkvoktviämäana Hejolsninn-e
gissa
Jukka L Mäkelä: AUNUKSET SAVUT 213 sivua sid $775 Au- nuksen taisteluista 1944 on kirjoitettu hvvin vähän Vihollisen
jlsoiuikkuakrihusyveösatktakävytäuslkäciykikosshiitdetläaliäsntaolmltuaitlilsotvienaltsitiunsettauempliäanttjooainnvtoaiseavsnokiitatroaksuTsalakpuaahtutulevmsasaaant milloin Päämajan opcraatiohuonecn dramaattisissa tunnelmissa
GeMorcgseianOllriwneelnl: kKuAvaTuAsLOsNisIAällissKoAdaTnALEONspIAan! jas2ta48 ksievrutoamussid v$ä9ä0rä0n
lipun alla taistelleesta miehestä ja hänen rintamallaoloajas-taa- n Orvvellin peloton kuvaus ci miellyttänyt maan vallanpitäjiä
ia kirja tukahdutettiin lähes kokonaan Nt kiiia luetaan teki- jänsä tuotannon kärkeen kuuluviasi
Kaarlo Pitsinki: VASTAHYÖKKÄYS 189 sivua nid $600 Kerto-mus
on ällistyttävä ärsyttävä tarina siitä kuinka Masa ja Reiska rraynhttayavkästeenjäriSeusotämmeänänkanääsarinoikveaiasrtoalllaiissetsata vaplloalnikitatiaspepstaaustasairaupa-- desta hymyilevästä depressiosta Kirja joka on Suomessa
herättänyt runsaasti huomiota ja ärtymystä
AnTdrriijaAnPdunhjaariPchu:haUriRchI GonELoLllEuRt UEriLACMelAleriJnA kMaYnsSsTaEEvRuoI siksaiudsi$a80ja0
htoudijiastraia thaäikneunri yvlialiuoinhnmoleliisdisetnatekkijyäv?yisJtoäkänaiseOllankoonGnelyltermnaehrdoollvia-i suus tehdä johtopäätöksensä
Plers Paul Read: ELOSSA 354 sivua sid &2S Perjantaina lIo-Kakuut- a
1972 katosi urugualainen lentokone huonossa ilässä
keskellä Andien korkeimpia huippuja Koneessa oli 40 matius-taia- a Koneen etsinnät käynnistettiin mutta lopetettiin ennen jpihmohiuttamhkknuaäiasätatensnateuntltoloiäölikmyvsdeaoeeltiottlttloiooeinlnmejväkinaäanvanksiseeaieläKt pykoama1lri4drmvooaeintetnnletouepnoemenslamtjvaäsiäatiuknkknyooetjntaeaäetemsstnyaöäSöhäamnemtmäHvalnlemlälyiadittnäiähnmlieloivmspilisaieeihssvstattaäyäa-ti
oKliivrjaat kkoekrteonoeetrehellisesti mitä tapahtui ja mitä eloonjääneet
PujealinJl:PtOuieJLiInNlohtKiiekIIäNMäaAnrtsmuN-keeisavrisKta- alEtaISisAtuRiImel3t7aM5 asoPinveukaitnogvsienirdiksp$i 1u1ta0Sr0huaurTteyaniövlaäaisnepkos-i Tsinc-dynasti- an viimeisessä hallitsijassa ruumiillistuvat Kiinan his- torian kuusi levottominta ja ratkaisevinta vuosikymmentä: kei- lsaairsiskoutnata——katnassaanvtaalstaava—ltakansalaissota — miehitys — kansa-
Emmiul isSteklomg:iinVEsLisJäElTtyyVpAeSrTinApKoKhjAaiInNen272 ksuivvauus sidsosi$a8li5d0emokSrkaoatg-in
tisen puolueen hajaannuksesta 1957—1964 skogilaisten ja leskis-laiste- n dkaesnsttaieehidtaotikusknteanlaeuktiasstiasäHäonjlkaiaä-liittso-isatekneistkäokvi asstoSavkaionngtkoinneuvjootutetulueissstaaan Poplrietsiii--
Vincent Teresa: ELÄMÄNI AURAN SISÄRENKAASSA 405 sivua
sid $773 Kirjoittaja istui mafian lähes korkeimmalla pallilla pJpraiaikdlojäkalt?lstiäPtsum$eksiistsaeenterntUuolovioaHtnUäaSnnjAoh:itntotsaiesnteeenheesotlaäkäkuajsiäpnelkoidelieejiansnintäJhraksuueoiomnjteäalstuttiäaklmvsiesiesuansnuatraerjniaskaollaluljtiousnkstekasnaan
paikassa sillä mafia on tarjonnut hänen päästään 500000 dol- jläarrijnestpöalktokiimoini Teresa paljastaa miten tuo mahtava rikollis-
Ano Tuominen: TARVITAANKO SUOMESSA VALLANKUMOUS-TA
205 sivua sid S7J0 Ano "Poika" Tuominen tarkastelee kir-jasas- an omien kokemustensa perusteella Suomen Kommunis-kSttoiuusienomnnmianenptsausauoanuludteäiselseltnänussvppiuoseoälriisutsiistisätkaakdmaakailisliaestsattaaotejluoäthke
atiteunaonTroahiusehaiajaalntsoatumnhauiätsntapeuryoihtlttueeielsee-en
Ntjueänlomamä ykivairmjapäoadsljätooänknslmlPleuoisttahimeknaikkrijsloöujkao5h0octnaikseeisrsijltaliäa tkakiiorjhapdkoeansutiptsaessahmymvieen Tkeirrvjeo--
Vapaa Sana Press Ltd 400 Oueen St W Toronto Oat M5V 2A
Object Description
| Rating | |
| Title | Vapaa Sana, July 01, 1975 |
| Language | fi |
| Subject | Finland -- Newspapers; Newspapers -- Finland; Finnish Canadians Newspapers |
| Date | 1975-07-01 |
| Type | application/pdf |
| Format | text |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| Identifier | VapaD7001874 |
Description
| Title | 0408 |
| OCR text | Sivu 6 — Vapaa Stat p t- - £- - jV j A E4m?'-- -&: TkZiti F'-n- 1r yf£ti "Karjalaisten suurjuhlat pidettiin Helsingissä kesäkuun tuvla lapsia kutsutaan nykyään vanukolksl - sana tar-puollväli- ssä koittaa Karjalan kielellä lapsenlasta Kuvassamme Ja on niiden pääjuhlasta Olympia- - stadionilta 16 6 nuorisotoimintaan osallis- - 350 vanukkaa esittäen karjalaisia tanhuja -L- ehtikuva KAISA SIIRALA Suuri kalaretki Vanhimmat tyttärenpojat viet-tävät syntymäpäiviään kesä-heinäkuun vaihteessa Kun he nyt ovat 'ylenneet jo kahdeksan ja viisivuotiaiksi päätti Ukki juhlia syntymäpäiviä isojen miesten tapaan eikä vaan ka-kun ja ilmapallojen kera Ukki järjesti pojille viikonlopuksi kalaretken Paha on arvioida oli enemmän järjestäjä vai juhlittavat Viime viikonloppuna se suuri reissu sitten tehtiin Onnistut hyvin Asiaankuuluvia kom-melluksiakin sattui mausteeksi ja muisteloitten väriksi Kuten erimerkiksi että sytkytcltyäm-m- c noin kolme mailia mootto-rilla huumattiin että tacklebox oli jäänvt autoon Onneksi oli yhdessä pussissa koukkuja ja painoja niin että voitiin kalas-tus alkaa ilman hienouksia Kun oli pari tuntia kalasteltu jätti Ukki naiset ja lapset lähi-saareen syömään ja uimaan ja haki puuttuvat vehkeet Kotiin-lähties- sä jäi taas tavaraa ran-taan ja piti ajaa hakemaan lo-put uudelleen Ja iilimato tart-tui Davidin nivusiin ja Grego-ry- n hattu lensi ja muu-ta sellaista pientä Mutta haus-kaa meillä oli Ajat muuttuvat mutta poi-kalapset pysyvät poikina edel-leenkin Kun ajoimme perjantai-na puolen päivän maissa Poi-kiamme noutamaan istuivat he valmiina portailla Reput pakattuina makuupussit vie-rellä ja Ukin antamat kalapuu-k- ot kädessä valmiina Puukot säilyttää äiti kotosalla ja nyt oli se ihmehetki käsillä että I T CARPET Kokolattiamattojen asetus Ja Ilkka Tulikoura Toronto Puh 782-949- 4 John (Jussi) Polta 743-181- 0 H 53 197S TiitUl hafaikutin 1 Tuesday July 1 - tanhuaa kuvamme Karjalalllton kumpi touhussa järveen korjaus omat puukot sai pitää omassa kädessään Nuorempi kalamies olisikin sitten oikeastaan pitä-nyt puukkoaan käsillä kaiken aikaa mutta Mummi kylmästi sanoi että vain kalaa pcrattaes sa ei muuten Muistui nuoruus mieleen her-rojen kanssa matkaa tehdessä Olin laittanut eväät puolentoiv ta tunnin ajomatkaa varten Ukki vähän hymyili kun niitä valmistin mutta sanoin 'muis-tap- as nuoruuttas' ja katsos kun etelä-Torontos- ta pojat korjasimme niin ennenkuin ehdimme 401 tielle olivat mo-lemmat pojat jo nälkäisiä Ja me vanhat muistelimme aikaa jolloin läksimme aamujunalla klo 8 kesälomalle ja oli sääntö että ennen Pasilaa ci aloitettu evään syöntiä Kukaan ei malt-tanut syödä aamiaista ja mak-karavoileivät houkuttelivat sit-ten jo sillä hetkellä kun ju naan istuttiin Nuo kymmenen ensimmäistä minuuttia kesä-matkalla olivat aina pisimmät Jo ensimmäisenä iltana ehti-vät Ukki ja pojat kalalle Kun viisivuotias illansuussa saapui" tätilään raahaten ahven-kantamus- ta mukanaan ei miehen ylpeydellä ja onnella ollut ra-joja Tuskin kukaan suurka-lastaj- a lohenmötkälettä tuodes-saan voi olla yhtä ylpeä saavu-tuksestaan Ei ainakaan voi ke-hittää kasvoilleen sitä onnen täyttämää virnistystä mikä kir-kasti Davidin kasvot Seuraavana päivänä oli sit-ten se varsinainen retki Oikein moottoripaatilla lähdettiin kii-tämään järven selkää Ja kalaa nousi Kissakalaa ja syöntika-la- a — Kalamiesten kasvatta-jan osa on kova Viisivuotias sai upean bass'n-j- a hänelle piti selittää että on rauhoitusaika ja se piti heittää pois Puoleksi tunniksi laskj kalastajan huu- - Uudet ja käytetyt autot Ross Wemp Motors Chev Olds 360 Rexdale Blvd Rexdale Kysykö :il PIUVDV ARVIOI: EEC-SOPIM-US SYYNÄ SUOMEN TALOUSPULMIIN Moskova — Pravda yhtyi ju- - mori nollapisteen alapuolelle Mutta kun Ukille kävi ihan sa-malla lailla niin kanssakalasta-ja- n harmi jotenkin lievitti tus-kaa Tuo Bass kasvoikin sitten jo aikalailla ennenkuin kotiin ehdittiin ja harmi vanhemmille kerrottiin Päivä paistoi Oltiin onnelli-sia Aikuiset polttivat nahkan-sa Lapset väilillä väsyivät Ih-meteltiin järvellä kulkevaa mahtavien asuntolaivojen Jat-kuvaa jonoa Olihan meillä koko syntymä-mäpäiväjuhl- at Ajeltiin neli-sensataa mailia autolla Vuok-rattiin isolla rahalla moottori-vene Laitettiin hyvät eväät ja grillattiin yhtenä iltana mun-kc- a paisti Mutta säästettiinkin sentään Mummi kaivoi madot omasta kompostikasasta kun muisti edellisten kesicna hurjia matohintoja Iltasella Ukki sitten' antoi kalanperkuun ohjausta pojille ja ne armaat puukotkin saatiin käyttöön hetkeksi Ja kala maistui ja oli ihanaa Kun her-rat sunnuntaina luovutettiin vanhemmilleen oli heillä sellai-nen määrä kalatarinoita varas-tossa että oikein huvitti Kalamiesten kasvatus kol-mannessa polvessa on alkanut perheessämme rt UNST0CK MOUNTED OM APOIE 15 FEET LONG AMD PROVlDED W1TH 2 RJRUNG WlCKS BATTLE IM THE 17lh ANO lfith Ss ' CENTURIES BV 5ERGEAMTS C --WHO fOOGHT WITH tT AND ALSO W USED IT TO eeiSMT THE fUSES t OMMVSKITSCARRIEDBYOTHtrZ f INFANTRrMtAJ 9 S T " Na fiVtC¥-- V i7rjmA r --om' f-- &♦ ' tt Mkv fJF vj"3t TBKP iiai hannuksena Sorsan hallituksen politiikan tuomitsijoihin ja sa-noi Suomen kasvavien taloudel-listen vaikeuksien olevan suo-rassa yhteydessä EEC:n kans-sa solmittuun vapaakauppaso-pimukseen Pravdan Helsingin-kirjeenvaihtaja- n laajahkossa katsauk-sessa Suomen sisäpoliittiseen tilanteeseen ennenaikaisten vaa-lien alla sanottiin "syvenenevän taloudellisen kriisin heijastu-van koko maan poliittiseen elä-mään" Pravda kertoi lukijoilleen inflaation merkittävästä kas-vusta ulkomaankaupan vajees-ta hintojen ja erityisesti vält-tämättömyystarvikkeiden hin-tojen noususta verotaakan ja työttömyyden kasvusta sekä tuottavuuden kasvun supistu-misesta Suomessa Lehti sanoi taloudellisen tilanteen olevan yhteydessä kapitalistisen maa-ilman yleisiin kriisi-ilmiöih- in "Vaikeudet lisääntyivät eri-tyisesti sen jälkeen kun Suo-men talouselämä kytkettiin yh-teismarkkinoiden mekanismiin vapaakauppasopimuksen kautta" Pravda sanoi Pravda muistutti tässä yhtey-dessä miten edullista Suomel-le olisi kehittää taloudellista yhteistyötä ja kauppaa Neu-vostoliiton ja muiden Sev-mai-d- en kansa Tällä tavoin voitai-- &R-5-~-B- el ieve Ii orAöt i r mr i i ns XWM7 jst Ää&lLi vmS AiSraLC 'MM limni miÄsr ur--i TUE MUTSMEtL M IS A bas-twa- T MEASUJSES OMLY KET 87 --w Kmr £r Y£v-i-w ± h 7 WHO ST000 UP ASANST A GVH$ --Am MW TVKKCt CXZEK JACXJOHNSOU ofDtddnOodSlDL N A DUEL ASAINST Z OFTONENT& EACH CARRYIUS a GXS AMD APrecACHNG HM ROM cmSlTE tXKECTlOrt: LET THEM FiRE A TDTAL OF 16 SHOTS-JM- EV tOUSD fOTHMCM KHT ONLY 2 SUUSI JOKA 3 KEHTO JAA TYHJÄKSI Joka kolmas suomalainen kehto jää tyhjiini Vaikka pel-k- o sukupuuttoon kuolemisesta el ihan yllätä on synkkä tilas-tollinen totuus se että väestön uudistumista ei tapahdu Väki-luvun kasvua osoittavat nu-merot kertovat vain että olem-me tulleet entistä pitkäikäiseni miksi ja lapsikuolleisuuteni me on kiitettävästi saatu vähe-nemään Tanaan syntyvä tyttö-lapsi Saa todennäköisesti vain yhden lapsen hänen äidillään on keskimäärin 13 lasta ja iso äitinsä synnytti kolme lasta Vasta kaksi ja kolmilapsiset perheet pelastaisivat Suomen niiltä tuhoilta joita väestön väheneminen aiheuttaa Synty-vyysluvut eivät ole niin pahoja kuin kansalle on kerrottu Ne ovat todellisuudessa paljon synkempiä Suomen väkiluvun uudistu minen alkoi osoittaa tyrehty-misen oireita jo vuosisadan vaihteessa mutta tilastoja on tarkkaan vasta 20-luvul- ta Isoäiti synnytti lapsensa pit -- " siin edistää työttömyyden pois tamista ja vähentää maan riip-puvuutta kansainvälisistä mo-nopolipiire- istä KOLME SUURTA YHTEISTYÖHÖN Huomautettuaan näkemäs-tään oikeistovoimien toimin-nan viimeaikaisesta tehostumi-sesta Pravda puuttui kokoo-muspuolueen viime aikaiseen linjan vetoon Se vetosi tässä yhteydessä Skp:n keskuskomi-tean julkilausumaan jonka mukaan kansallisen kokoomus-puolueen peruskurssi ei ole ole-mukseltaan muuttunut vaikka puolue äskettäisessä puolue-kokouksessaan yritti luoda vai-kutelman muodonmuutokses-taa- n Puolue tulee Pravdan mu-kaan vastaisuudessakin pysy-mään monopolipääoman ja suomalaisen taantumuksen joh-tavana puolueena Pravda huomautti uuden vir-kamieshallituksen perustuvan samojen voimien tukeen jotka olivat mukana edellisessä hal-lituksessa Sitä paitsi siihen on tullut mukaan Kansallisen Kokoomuspuolueen edustaja Lehden mukaan hallitusta oli-si vaikeuksien selviämiseksi laajennettava kuitenkin toiseen suuntaan kommunistien sosi-aalidemokraattien ja keskusta-puolueen yhteiseksi hallituk-seksi SUHDE SKPEEN EPÄSELVÄ Pravdan tilanteenarvion mu-kaan sosiaalidemokraatit ja keskustapuolue eivät ole vielä ilmaisseet riittävän selkeästi valmiuttaan etsiä ratkaisuja ole-massa oleviin ongelmiin yhdes-sä kommunistien kanssa Edes sosiaalidemokraattien äskeinen puoluekokous ci määritellyt selvästi ja yksiselitteisesti kan-taa tähän kysymykseen "Hallituspolitiikka on tähän saakka suuntautunut pohjim-miltaan suurpääoman etujen turvaamiseen sälyttämällä ka-pitalistisen taloudenhoidon taa-kan ja tappiot työtä tekevän väestön harteille" arvioi Prav-da Sorsan hallituksen toimin-taa "Juuri tässä on pohjim-mainen syy nykyiseen ongel-malliseen taloudelliseen ja si-säpoliittiseen tilanteeseen Suo-messa" Lehti muistutti hallituksen jäsenten itse samoin kuin pre-sidentti Kekkosen joutuneen toteamaan että Sorsan halli-tus oli käyttänyt mahdollisuu-tensa loppuun sisäpoliittisten ongelmien ratkaisemisessa Pravdan tuorein Suomi-raport- ti noudatteli linjaa jota neuvostolehdistö yleensä käyt-tää kertoessaan lukijoilleen toisen yhteiskuntajärjestelmän omaavien maiden sisäisistä o-loi- sta Sellaisena se myös vas-tasi sitä kuvaa jonka Pravdan lukijat ovat aikaisemmin Suo-mesta saaneet kän aikavälin kuluessa N) kyi-nen suuntaus näyttää suosivan lastentekoa hedel mälli syyskau-den alkuvaiheessa mikä tietää sukupuolten välisen alkakullun kaventumista Kaventuminen taas väliaikaisesti nostaa syn-tyvyyslukuja mutta jo nyt suomalaiset naiset synnyttävät lapsensa niin nuorina että ikärima ci siedä alentamista Joka viides Suomen naisista jää syystä tai toisesta koko-naan lapsettomaksi joka tie-tää sitä että synnyttävien pi-täisi saattaa maailmaan kes-kimäärin 26 lasta jotta väes-tön tasapaino säilyisi Näin ei ole ja siksi onkin laskettu et-tä joka kolmas kehto jää Helsingin seudulle virkistysaluetta miljoonalle ihmiselle Helsinki — Helsingin seudun rakennettavien ja ci-rakennctta-- vien alueiden pysyväinen jako on määritetty Seutukaavaliiton liit-tovaltuusto hyväksyi viherkaa-van jolla taataan virkistys- - ja ulkoilukäyttöön tarvittavien Suomalainen kirjan-kustantam- o Ruotsiin - Helsinki — Ruotsissa on 1940-luvult- a alkaen julkaistu kaunokir-jallisia tuotteita muillakin kielil-lä kuin ruotsiksi Ensimmäisinä aloittivat julkaisutoiminnan ees-tiläiset ja parin viime vuoden ai-kana ovat mukaan tulleet myös kreikkalaiset turkkilaiset ja ju-goslaavit Pian alkaa myös suo-menkielinen kustannustoiminta sillä hiljattain on perustettu ruotsinsuomalainen osuuskustan-tam- o Suunnitelmien mukaan tullan vuosittain julkaisemaan 12 kirjaa joka merkitsee sitä et-tä vierailla kielillä julkaistavien kirjojen luku kaksinkertaistuu o Suomalaisia keittokirjoja myy-tävänä Vapaan Sanan kirja kau lueiden säilyminen Näille alueil-le ei sallita rakentamista Miljoonalle ihmiselle on varat-tu 61 000 hehtaaria virkistys- - ja ulkoilukäyttöön Siitä suurin osa on maa- - ja metsätalousalueita Varsinaisia virkistysalueita on kaavassa 18000 hehtaaria LUKEMISTA KEVÄÄKSI JA KESÄKSI Halsti: MIES ELAA AIKAANSA la AIKA muodostavar I ia II osan eversti Halstin VAATII VT RONSA muistelmista Ensimmäinen osa Mies elää aikaansa käsittää vuodet 1905— tmalvvisjoadalnoinkeynnnoyskaselvleuodeiat s1i9s3ä9lt—ää1943812 Esnivsuima mTäoininenen oosasa pkääetrttyoyo talvisodasta fa latkosodasta siinä on 393 sivua kummankin hin- ta sid $1150 Kumpikin kirja on kuvitettu Muistelmien kol-mas osa ilmestyy myöhemmin Mielenkiintoista Suomen his- toriaa Carl Bernstein— Bob Woodward: PRESIDENTIN MIEHET 3SS sivua sid J9i0 Washington Postin nuoret terävät toimittajat jotka paljastivat YVatcrgate-salaliito- n kertovat miten kaikki ttaupkashintueei n Uosvkaot mkauttionmastuorayaknsitysaislkapoohldiaistiroumhkaaainluisitnaecnKirjaja poaninoasi-noa selonteko siitä miten maailma tuli tietämään skandaalista Rolf Halkkola la Pentti Vuorio: KULLATUT SEKUNNIT sid J525 kKuilrtjaamLitaaslsiae Veinresnimismtääisjoetkajujoukoskusni MuonlcyhmenpiisasäkullSaut om3e6llevukoadkensi tauon jälkeen Kirja kertoo Virenin valmennuksesta voiton het- - _ kkialiaätuikoneotuuissitajatuvnonietltmi isItnanosStuaovmaaenluesttuaovsaiakisMta ontrjoeaklain juoolykms-i piakisojen aattona Se voi antaa jollekin urheilijalle uutta intoa ja sisua harjoijteluun ja avata sitä tietä tien huipulle Aake Jermo: KUN KANSA ELI KORTILLA reportaasi lähimen-neisyydestä 380 sivua sid JlOiO Kirja kuvaa sekä sanoin että lukuisin kuvin kotirintaman elämää vuosina 1939 —45 ia vähän skeennkijeänlkeenpkuiunkaaMsuutkinaanuaotolljeeinden kmesusuisvtieljleulkmsiiean koyrmviskkeaijdaestna pEuluä-- vää värikästä kuvausta eräästä Suomen kansan historian vai- heesta Rose Kennedy: ON AIKA MUISTELLA 589 sivua sid $1025 Val- tavaa huomiota herättänyt muistelmateos kirja menestyksestä ja saavutuksista joista on tullut maailmanhistoriaa ja katke- rasta murhenäytelmästä "Kennedy-klaanin- " äiti Rose Kenncdv kertoo ainutlaatuisista muistoistaan ja kokemuksistaan rehelli-sesti ja peittelemättä Onerva Laine: NAINEN LEIRISSÄ 256 sivua sid $900 Tosiker- ktoemskuelsl siitä iten suomalainen opettajaperheen tytär joutui natsi-Saksa- n kauhuja Kirjoittajan tie kulkee mvös Tu- nisiaan ja# sieltä hän suorittaa epätoivoisen matkan halki Italian hRaannslkoapnultaa jSäallkeseann pkäoäksoeeajOannermvaieleLsasäine Sausoumui nkvoktviämäana Hejolsninn-e gissa Jukka L Mäkelä: AUNUKSET SAVUT 213 sivua sid $775 Au- nuksen taisteluista 1944 on kirjoitettu hvvin vähän Vihollisen jlsoiuikkuakrihusyveösatktakävytäuslkäciykikosshiitdetläaliäsntaolmltuaitlilsotvienaltsitiunsettauempliäanttjooainnvtoaiseavsnokiitatroaksuTsalakpuaahtutulevmsasaaant milloin Päämajan opcraatiohuonecn dramaattisissa tunnelmissa GeMorcgseianOllriwneelnl: kKuAvaTuAsLOsNisIAällissKoAdaTnALEONspIAan! jas2ta48 ksievrutoamussid v$ä9ä0rä0n lipun alla taistelleesta miehestä ja hänen rintamallaoloajas-taa- n Orvvellin peloton kuvaus ci miellyttänyt maan vallanpitäjiä ia kirja tukahdutettiin lähes kokonaan Nt kiiia luetaan teki- jänsä tuotannon kärkeen kuuluviasi Kaarlo Pitsinki: VASTAHYÖKKÄYS 189 sivua nid $600 Kerto-mus on ällistyttävä ärsyttävä tarina siitä kuinka Masa ja Reiska rraynhttayavkästeenjäriSeusotämmeänänkanääsarinoikveaiasrtoalllaiissetsata vaplloalnikitatiaspepstaaustasairaupa-- desta hymyilevästä depressiosta Kirja joka on Suomessa herättänyt runsaasti huomiota ja ärtymystä AnTdrriijaAnPdunhjaariPchu:haUriRchI GonELoLllEuRt UEriLACMelAleriJnA kMaYnsSsTaEEvRuoI siksaiudsi$a80ja0 htoudijiastraia thaäikneunri yvlialiuoinhnmoleliisdisetnatekkijyäv?yisJtoäkänaiseOllankoonGnelyltermnaehrdoollvia-i suus tehdä johtopäätöksensä Plers Paul Read: ELOSSA 354 sivua sid &2S Perjantaina lIo-Kakuut- a 1972 katosi urugualainen lentokone huonossa ilässä keskellä Andien korkeimpia huippuja Koneessa oli 40 matius-taia- a Koneen etsinnät käynnistettiin mutta lopetettiin ennen jpihmohiuttamhkknuaäiasätatensnateuntltoloiäölikmyvsdeaoeeltiottlttloiooeinlnmejväkinaäanvanksiseeaieläKt pykoama1lri4drmvooaeintetnnletouepnoemenslamtjvaäsiäatiuknkknyooetjntaeaäetemsstnyaöäSöhäamnemtmäHvalnlemlälyiadittnäiähnmlieloivmspilisaieeihssvstattaäyäa-ti oKliivrjaat kkoekrteonoeetrehellisesti mitä tapahtui ja mitä eloonjääneet PujealinJl:PtOuieJLiInNlohtKiiekIIäNMäaAnrtsmuN-keeisavrisKta- alEtaISisAtuRiImel3t7aM5 asoPinveukaitnogvsienirdiksp$i 1u1ta0Sr0huaurTteyaniövlaäaisnepkos-i Tsinc-dynasti- an viimeisessä hallitsijassa ruumiillistuvat Kiinan his- torian kuusi levottominta ja ratkaisevinta vuosikymmentä: kei- lsaairsiskoutnata——katnassaanvtaalstaava—ltakansalaissota — miehitys — kansa- Emmiul isSteklomg:iinVEsLisJäElTtyyVpAeSrTinApKoKhjAaiInNen272 ksuivvauus sidsosi$a8li5d0emokSrkaoatg-in tisen puolueen hajaannuksesta 1957—1964 skogilaisten ja leskis-laiste- n dkaesnsttaieehidtaotikusknteanlaeuktiasstiasäHäonjlkaiaä-liittso-isatekneistkäokvi asstoSavkaionngtkoinneuvjootutetulueissstaaan Poplrietsiii-- Vincent Teresa: ELÄMÄNI AURAN SISÄRENKAASSA 405 sivua sid $773 Kirjoittaja istui mafian lähes korkeimmalla pallilla pJpraiaikdlojäkalt?lstiäPtsum$eksiistsaeenterntUuolovioaHtnUäaSnnjAoh:itntotsaiesnteeenheesotlaäkäkuajsiäpnelkoidelieejiansnintäJhraksuueoiomnjteäalstuttiäaklmvsiesiesuansnuatraerjniaskaollaluljtiousnkstekasnaan paikassa sillä mafia on tarjonnut hänen päästään 500000 dol- jläarrijnestpöalktokiimoini Teresa paljastaa miten tuo mahtava rikollis- Ano Tuominen: TARVITAANKO SUOMESSA VALLANKUMOUS-TA 205 sivua sid S7J0 Ano "Poika" Tuominen tarkastelee kir-jasas- an omien kokemustensa perusteella Suomen Kommunis-kSttoiuusienomnnmianenptsausauoanuludteäiselseltnänussvppiuoseoälriisutsiistisätkaakdmaakailisliaestsattaaotejluoäthke atiteunaonTroahiusehaiajaalntsoatumnhauiätsntapeuryoihtlttueeielsee-en Ntjueänlomamä ykivairmjapäoadsljätooänknslmlPleuoisttahimeknaikkrijsloöujkao5h0octnaikseeisrsijltaliäa tkakiiorjhapdkoeansutiptsaessahmymvieen Tkeirrvjeo-- Vapaa Sana Press Ltd 400 Oueen St W Toronto Oat M5V 2A |
Tags
Comments
Post a Comment for 0408
