Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, September 20, 1952

              ! Älä
_Jpjolratsastaessaan^^,i^
seurasi katseellaan
ittaen. Kun sisar ö!i
stä, Phyllis hen^t!
1 huomasi pie^
^^^^^pojan taHustdevan
i l^öasi hänen katseen-tuub
k e i t t i ö s t ä ^ « t ^ | ä ^^ Johnm .^snyt^äyttdemiseenä, tästä laiincpää^
äänet. Hänen iaytym i^ata. katso- ^ hän siita^i^^
inaan; oliko
oli märkä ja rikkliÄ»», h ä n ö i j t^
B^ea uusi, johon hän ^oisi tyhjentää kainen kum suar Ä asuistakaan ^
aenet. etsiessään kuinka viisas Sulttaani on ^ . . Kun
tarjöfliOiuoneestä ja portaista. Hän olin riisunut sen «valjaista, näykkäsi se
poika epävarmana,
^uaisi ostaa näitä?
oj^S^yistä paperlpusfim.
i.iM^insa ja katsoi pus-punaisia,
valko-tietJ^
Ään oli sieniaika. Ei
. p j ^ ^ i paljonkaan tietä.
hän ainakin tiesi,
näki e<!esS^ myrkyliiscäi punaisen sie-nen„
jokä pai^i ja paisui- ja lopuksi
täytti koko talon.
•Ei, yksikään sieni «i nähtävästi ollut
pudonriutr vi^fyt ^yUisiliä <)ligusi pus­si,
ja fi^n sisältöä ^^l kukaan voinut ar-
. vatar Ifön yksinkemi^^ menisi keit­tiöön
Ja antaisir keittäjättärelle jonkin
määräyksen. Molemmat, sekä keittäjä-tar
että John oli lähetettävä jollekin
asialle.
Mutta- keittiö olikin tyhjä. Keitta-jätär
ei nähtävästi ollut vielä alkanut
mmua, ikään kuin olisi halunnut estää
minua lähtemästä luotaan. Ymmärrän
tarkalleen, mitä se ajattelee ja tuntee.
Hevosethan ovatkin mutta ^eläimiä vii*
saampia.
Paljon mahdollista, vastasi Phyllis
happamenimelästi. ^ 'Mutta olen itse
laittanut herkullista sienimuhennosta
sinulle . . . tarkoitan meille . . .
— Sienimuhennosta! Hienoa! Olet­ko
kuullut kerrottavan hevosesta, joka
osasi laskea? Minun pitäisi kokeilla-
Sulttaanin älyä jollakin tapaa. Minun*
gjilivat myrkyllisiä,
"^koulutyttö, oh. eras
syönyt kärpäs-pKärpässieniä
. . .
ne ovat vaarallisia,
joa, mutta sen -si-
Monia ihmisiä
^ilifiiiimj
vahnistaa lounasta. Phyllis vilkaisi ym- täytyy puhua siitä Jerryn kanssa ja ky.
päriUeei^ keittiö oli tilava ja uiidenai- syä häneltä . . .
kainen, valoisa ja puhdas kuin labora-toria.
~ Myrkkylaboratoria, ajatteli - Phyl­lis
asettaessaan kattikca tulelle. Hän ei
ollut tottunut^ laittamaan sienimuhen­noksia,
mutta^^yllä Mn ainakin tämän
iraö: ^.0S2ttsi^^&^?i^6^^^
assa apuun
ne, poikaseni, hän sanoi ys-ti.
^Ö^ötä tässä, haen sinulle
Solitjjaisuus, jonka lempeä koh-
I itse lähettänyt. Phyllis kiirehti
läpi mahdollisimman nopeas-päästyään
sisään juoksi portaat
^^pSäätii nopeasti, kukaan ei
Mätä mitään. Hän työnsi
sohvatyynyn alle olohuo-ja
etsi sormet vavisten laukus-
Lopultakin, siinä oli sopi-
PfcyiHs olisi mielellään anta-
'suör^mmankiri setelin, jnutta
••ohkärijhkeäa, se herättäisi lii-'
omiota.
s^ala^ tjdjaö luo |a painoi ra-äir
'likaisfeeri kouraan; Poika"
Syysaamuna
syys on tullut myrskyineen,
Jttqho lakastuit.
^itm^ime 4uomio
istehty^on.
^Mmdsm hmiinaan
ssani unohdun.
^<mm,kuitaa noin? '
voin.
kanssanne elänyt olen,
^m^P<&mJiuolhnasfä,
f'9(^^n.valpssa tunnen nyt,
p^f^^.UtskaaMölemaa?
ma^Äa» kdtdehti,
f^mymk^n Utaan ehti.
»««e huntu kuUankeUaifien
Pf % , r i ^ : pehmeän,
^ r k . pron hyvyydestä
f^^'!mMvmnsänwUle.
^Jy}*ssas kannat sä syys.
^J^MiiaioisaUasi,
^^i*rrmn iäisyys.
Sylvian innokas puhe oli ^saada Phyi-lisin
melkein menettämään itsehillin*.
tänsä. Sylvia kertoi edelleen Sulttaa­nista
ja sitten tuli Lottyn vuoro. Hän
Oli todellinen eläinten ystävä, kun taas
Phyllis puolestaan ei sietänyt eläimiä,
sitä paitäi hän ei voinut päästää sieiii^
kulhoa ^ilmistäänV Sylvian puhue^
ojensi Phyllis hänelle muhennosta. ;
Phyllis perkasi ja huuhteli sienet. Häs^ — Etkö maistaisi tätä? sanoi hän. —
nen liikkeensä käyivä^rauhallisemmiksi Toivon sinun pitävän siitä . . .
ja varmemmiksi. Heti, pantuaan sienet — Ole kiltti ja jätä se viimeiseksi,
kattilaan, hän hävitti kaikki perkaus- Olen liian nälkäinen kyetäkseni kun-ihnyt
tilaston<^Ii|^i?A^^
i ä i s k - . ä ö 4 M i n ; ~ " ' ^ ^
i rahasummaa ja hänen kasvonsa
ttliras^aa-;; Kuri hän äiköi Idittää
,oH tmiiä JO kadonnut.
. "i^ Ä i kfeitlibön painaen pusisia
i^stair^Hissi oli mennyt rik-
'sitä-erhän huomannut ennen-vasta
keittiön oveDa. Phyllis pe-
,^likö jdköi- sieni pudonnut ? Hän
jätteet.
—• Ai, onko Phyllis-neiti täällä?
Phyllis s^sähti, se Oli John, pialveli-ja,
joka oli äänettömästi avaimut keit­tiön
oven. John lähestjri ja Phyllis pai­noi
nopeasti kannen kattilan päälle.
— Aioin vain valmistaa pienen yllä­tyksen
lounaaksi, sanoi Phyllis vaivau-tunästi
hymyilten. — Pieni erikois­herkkuni,
eilei teillä de mitään Sitä vas-
Uian .' • •
— Ei tietystikään I Anteeksi, Phyl­lis-
neiti!
Palvelija vilkaisi nopeasti tyttöön ja
meni ulös. Phyllis i i pitänyt Johnista
ja hänellä oli tuiine, että yastenmieli-
«yys oli mölemiiiinpuoleista. Kohta pi­täisi-
muhennoksen olla vaämis.
Mutta keittäminen kesti vielä kui­tenkin
jonkin aikaa, ja Phyllis tunsi
hermosttfvansa yhä enemmän ja Enem­män,
Lopuksi hän totesi helpottunee­na
miAennoksen olevan väriltään taval­lisen
vaaleänruskehtavaa; Phyllis oli
- pannut voimakkaasti mausteita ja tuok­su
tuntui herkulliselta. Hän tyhjensi
•kattilan sisällön hopeakannelliseen kul­hoon
ja pesi kattilan huolellisesti. Keit-täjättären
tullessa oli hän jo täydelli­sesti
rauhoittunut.
— Autan mielelläni lounaan valmis­tuksessa,
sanoi Phyllis hymyillen. —
^len niin ihastunut ruoanlaittoon . . .
Lounas katettiin parvekkeelle, ja
Phyllis asetti myrkky kulhon toisten
joukkoon selittäen, ettei Johnin apua
tarvittu. Hän kattoi itse pöydän mel­kein
kuin juhlaa varten. Tuoreita kuk­kia,
kristallia, hopeaa, lumivalkoinen
liina . . . Sylvia oli aina täsmällinen,
joten Phyllis oli varma, ettei ruoka eh­tisi
jäähtyä. ,
Phyllis istuutui odottamaan kädet
polvilla. Hän huomasi korpin lentele­vän
puutarhan puiden välissä, silloin
tällöin se teki kierroksen parveketta
kohti. Lintu oli aivan pikimusta, sen
höyhenet loistivat auringossa. Vaikka
Phyllis ei ollutkaan taikauskoinen, tun­tui
hänestä epämiellyttävältä. Joku oli
lapsena kertonut hänelle, että korpit en­nustivat
kuolemaan
Mutta Sylviahan kuolisi.
Pian Phyllis kuulikin hevosen kavioi­den
äänen. Hän näki Sylvian tutun ole­muksen.
Tyttö vei hevosen talliin ja
lähestyi juosten suurta, valkoista raken-nusta
terve3?ttä ja elämää uhkuen. Hän
^vilkutti sisarelle^ jo kaukaa. Fbyllis
ajatteli helpottuneena tämän kaiken
olevan vain lopun alkua. Hän oli va^
nollisesti tuntemaan sen herkullisuutta.
Phyllis katsoi terävästi sisareensa.
Oliko Sylvian sanoissa ivaa? Ei, SyU
vian kasvot olivat yhtä avoimet jä ys­tävälliset
kuin tavallisesti, hän oli näh­tävästi
vain iloinen ja onnellinen tunti­essaan
itsensä jälleen terveeksi. Aurin­ko
antoi Sylvian kasvoille lämpimän
hohteen^ hänen kätensä ja käsivartensa
olivat ruskettuneet. Phyllis tunsi sy­dämessään
kateuden pistoksen verran
tessaan omia käsiään sisarensa käsii^.
Hänen näyttivät kalpeilta jä yoimailp-miltä.
' •
Nyt, nyt tarttui Sylvian ruskettunut
käsi sienikulhoon. Ei auttanut näyttää
liian innokkaalta. ' ,
— Mutta, sinähän et itse syö mitään,
huudahti Sylvia. — Sinä vain istui ja
tuijotat minuun, niinkuin odottaisit ih­meen
tapahtuvan. Ruokahaluni on kyl­lä
ällistyttäväj oikein häpeän sitä.
— Se johtuu vain siitä, että olet tul­lut
teerveeeksi, vastasi Phyllis käheällä
ja jännittyneellä äänellä.^ Tietysti mi­nä
syön . . .
Phyllis siveli marmelaadia leivälleen
ja otti palan paistia lautaselleen. Hän
kuvitteli mielessään, kuinka Sylvia pian
putoaisi tuoliltaan käsill^n painaen
palleaansa voihkien ja huutaen. Mutta,
voi kuinka tyhmää, hänhän ei ollut ot­tanut
selvää siitä, miten kauan kärpäs-sienimyrkfcy
tarvitsisi vaikuttaakseen.
Ehkä se vaatisi tunteja, kenties päiviä­kin
. . . No niin, senhän näkisi sitten.
Hän tietäisi kyllä olla varuillaan.
— Maista nyt itse ensin muhennos­tasi,
kuuli hän Sylvian sanovan. — Et
näy ilmeistäsi päättäen erikoisesti pitä­vän
paistista.
Sylvia " ojensi kulhon , sisarelleen.
Phyllis -.tunsi sydämensä hypähtävän.
Hän hymyili, mutta hymy ei. vaikutta­nut
oikeiii luonnolliselta. Phyllis otti
vastaan kulhon, ikään kuin olisi-halun­nut
varjella itseään siltä.
— Sylvia-kulta, minä annan muhen­nosta
sinulle, sanoi Phyllis pyytävästi.
— Mistä sienistä se on valmistettu?
—- Kel-keltasienistä.
Sylvia nyökkäsi ja Phyllis oli juuri
aikeissa antaa hänelle vaarallista mu­hennosta,
kun he kuulivat siipienj^pis-telyä;
Se oli tuo musta lintu, korppi>
joka palasi kierrokseltaan puutarhasta.
Phyllisin sormet jäykistyivät, ja josta­kin
selittämättömästä syystä tunsi.hän
muuttuvansa aivan jääkylmäksi^: :
— Se on vain lintu, änkytti PhyBiÄ
Ei se merkitse mitään.
— Thyllis tunsi sisinanassSan,. Jäi>
nen huono omatuntonsa oli saanut Im-nun
muodon. Naurettavaa! *Mistä Iän
sai mokomia päähänpistoja? Mutta
SyKiataputU käsiään ja vihelsi.
—" Krax! huusi Sylvia innokkaana.
— Krax! Kohta saat nähdä, Phyllis,
että se on kesy korpinpoikaseni, joka
on tullut takaisin. Löysin sen pari
vuotta sitten pensaasta, sen siivet olivat
vahingoittuneet eikä se voinut lentää.
Otin sen ja se tuli kesyksi, aivan kesyk­si.
Sitten se oppi lentämään ja puolen
vuod^^kuluttua se lähti: Krax, tule!'
Sylvia vihelsi, ja korppi tuli; Se lensi
pöytäät kohti kuin nuoli.
— Se on kesy korppini, huudahti Syl*
via ihastuneena. — Katso, sillä on pie«
ni valkoinen täplä toisen siiven alla*
Niin^oli Kraxillakin. Tule!
i, , . ,
Seuraavassa hetkessä voimakkaat,
mustat siivet hipaisivat Phyllisin kättä.
Tyttö pelästyi ja hän pudotti kulhon. Se
putosi maahan, kierähti pari kertaa ja
jäi sitten makaamaan pohja ylöspäin.
'Myrkyllinen muhennos oli lattialla.
Phyllis tuli kuolemankalpeaksi.
— Eiko se olekin lystikäs? hän kuuli
Sylviäh^äänen^ joitakin kaukaa saiiövänl
— Katso, se syö leipää kädestäni, fei,
mutta smähan pudotit sienimuhennok­sen!
Kumka ikävää! Ja sinä kun olit
nähnyt siitä niin paljon vaivaa.
Phylliksen katse kiin|yijeipäveitseen.
Se olTterävä. Kyllin terävä . . .lian
hengitti kiivaasti. Vihaaja katkeruus
valtasivat hänen sairaan sielunsa. Että
tuo kurja lintu oli estänyt hänen saa*
vuttamasta päämääränsä!
— Mikä sinulle tuli? kysyi Sylvia
viattomasti. — Miksi näytät niin kum­malliselta?
— Ei mitään, läähätti Phyllis — Ei
se ole mitään; Minua vain äkkiä alkoi
pyörryttää. Luulen, että menen het-keksi
vuoteeseen. Istu paikallasi! Istu
paikailasil
Phyllisin sanat tulivat katkonaisina.
Hän koetti saada ilmaa. Phyllis nousi
pöydästä^ veitsi houkutteli, houkutteli
. . . Hänen täytyi tehdä jotakin. Hän
oli mennyt jo liian pitkälle perääntyäk-seen.
Hänen täytyi saada katseensa
pois veitsestä, muuten se tapahtuisi nyt.
Ja nyt se ei saanut tapahtua . . . polii­si
. . .
— Enkö voisi auttaa sinua? i
— Ei, eij pysy paikallasi! !
Jatkuu '
Farmarilla oli ikimuis­toinen
päivä
Jossakin Etdä-Koreassa on farmari,
joka el unohda kokemaansa seikkailua
pitkiin aikoihin.
Hän oli kyntämässä pellolla äsket­täin,
kun hänen härkänsä astui miinaan.
Härkä silpoutui kappaleiksi ja farmari
sai joitain naarmuja rintaansa. Amerik­kalaiset
veivät hänet lähellä olevaan si-dontapaikkaan
ja tuota pikaa oli hänen
haavoihinsa pantu jodia ja side. Kun
hän ei voinut jatkaa kyntämistään, juh­dan
hajottua alkutekijöihinsä, tarjoutui
hän avustamaan sidontapaikalla. En­nen
pitkää hän kuitenkin tunsi itsensä
väsyneeksi ja paneutui eräässä teltassa
oleville sairaankantopaareille maata ja.
nukahti.
.... Miehen ollessa rauhallisessa unessa,
saapui sidontapaikalle helikopteri, joka
vei haavoittuneita sairaalalaivalle Inc-honissa<
Farmarinkin p^ri kiinnitet­tiin
helikopterin .ulkopuolella olevaan
sitä varten varattuun paikkaan ja lettto
alkoi. Hetken kuluttua farmari heräsi
ja hupmasi kauhukseen olevansa ilmas­sa
ja vielä lentokoneen ulkopuolella.
Inchonissa farmari selitti asiansa ja
hänet vietiin takaisin —- tällä kerralla
.kuitenkin.helkopterin sisäpuolella. Far'
; jmarin .halut avustaa sidontapaikalla oli-
• ,yat n^nneet ja hän palasi pellolleen.
iki 4
m
Huono muisti tarvitsee h3rvät jalat.