Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, May 22, 1937

              Hän halusi kysyä, oliko tyttö US:
konnoltaankin monnooni, mutta sit­ten
tuntui hänestä tuollainen kysy­mys
naurettavalta ja tarpeettomalta.
Hänen mielenkiintonsa heräsi; hän
totesi nopeasti, että hän mielellään
kuunteli tytön ääntä, jossa oli hänen
mielestään uusi omituinen sointu, ai­van
erilainen kuin kenenkään muun
emen tuntemansa naisen äänessä, ja
hän alkoi katsella tyttöä tarkkaavai­sesti.
Mutta hän ennätti nähdä vain
vilahdukselta tytön kauniin, sään­nöllisen
sivukuvan, kun tyttö käänsi
häneen säikähtyneet silmänsä, jotka
olivat tummat kuin yö, silmät sellai­set,
että ne tuntuivat näkevän hänen
lävitseen ja taakseen. Tyttö kohotti
kätensä, kumartui hitaasti tuuleen
päin ja kuiskasi:
'^Kuunnelkaa!"
Hare ei kuullut kumminkaan muu­ta
kuin arokoirien haukuntaa ja tuu­len
huminan salviapensaikosta. Hän
huomasi kuitenkin, että miehet nousi­vat
seisoalleen leiritulen äärestä kat­soen
pohjoiseen, ja säikähti hiernan
nähdessään, että naiset kiipesivät
vaunuihin sulkien niiden hamppu-kangaskaihtimet.
Sitten valmistau­tui
hän niin urhoollisesti kuin suinkin
odottamaan lainsuojattomien tuloa.
Hän jännitti kuuloaan erottaakseen
kavioiden kapsetta. Hänen sydämen­sä
sykki kuuluvasti kuin vaimennettu
rumpu, ja hetki, jolloin hänen korvan­sa
eivät kuulleet mitään muuta ään­tä,
tuntui äärettömän pitkältä. Mutta
sitten rupesi tuuli puhaltamaan ko-vemmasti
kantaen hänen korviinsa
laukkaavien hevosten kavioiden tah­dikkaan
kapseen. Hänen epäilyk­sensä
haihtuivat. Haresta tuntui
kuin joku pamo olisi poistettu hänen
hartioiltaan. Millaiseksi hänen koh­talonsa
tulisi muodostumaan saatai­siin
n3rt pian nähdä. Kapse muuttui
kovaksi kolinaksi. Hämärän ympy-rän
laidalle ilmestyi äkkiä tummia
varjoja, jotka tultuaan valopiiriin py­sähtyivät.
August Naab heitti harkitusti uu­den
kimpun risuja nuotioon. Liekit
leimahtivat korkealle valaisten ym­päristön.
"Keitä sieltä tulee?" huu­si
hän.
"Ystäviä, mormoonit, vain ystä­viä",
vastattiin hänelle.
**No laskeutukaa sitten maahan ja
tulkaa tänne nuotion viereen."
Kolme ratsastajaa tuli lähemmäksi,
ja muut, noin kahdeksan tahi kym­menen
miestä jäivät varjoon puhu­matta
sanaakaan.
Hare nojautui jälleen kiveä vas­ten.
Hän tunsi etummaisen ratsas­tajan,
\^ikka hän ei ollut tätä ikinä
ennen nähnytkään,
*'Dene", kuiskasi Mescal kuin to­distaakseen
hänen vaistomaisen aa­vistuksensa
oikeaksi.
Hän oli hermostuneesti tietoinen
tuon lainsuojattoman komeasta näös­tä.
Kun hän katseli roiston sileäksi
ajeltua naamaa, nuorekasta notkeaa
ruumista ja kylmää, huoletonta kaso­jen
ilmettä, muistuivat hänelle eläväs­ti
mieleen muutkin "pahat" miehet,
jotka hän oli sattunut näkemään. Kun
Deue veti sormikkaat käsistään ja ka­risti
hiekan niistä pois, kiiluivat hä­nen
silmänsä pahaa ennustavasti, ja
ellei tuota nopeata tulista katsetta
olisi huomattu, ei hänen huoleton ys­tävällinen
käytöksensä olisi herättä­nyt
ollenkaan epäluuloj£^
"Oletteko te monnooni Naab?" ky­syi
hän.
" "Olen. August Naab on nimeni."
' "Olettepa leiriytyneet kuivaan
.paikkaan. -Meidänkin hevosenune
«varokokonaan väsyneet. Lioieekö-
Mn oinaassakaan montar nain hiek-kaista
tietä. IMissä teidän muut
miehenne ovat?"
'•Cole ja hänen miehensä kiiruhti­vat
ehtiäkseen White Sageen vielä tä­nä
iltana. Heillä oli kev>'et kuor-niat,
mutta nämä vaununi ovat ras­kaat."
•'Naab, ette suinkaan valehtele?"
"En valehtele milloinkaan."
"Olette kuullut kerrottavan erääs­tä
nuoresta miehestä, joka oleskeli
vähän aikaa Lundissa? Hän on kal­pea
keuhkotautinen mies, jonka ha­luaisimme
viedä takaisin länteen."
"Kuulin Lundissa, että häntä oli
siellä epäilty erehdyksestä vakoojak­si,
ja minulle kerrottiin, että hän oli
paennut Baneen."
. "Ettekö ole nähnyt häntä Lundin
tällä puolella?"
"En."
''Oletteko tavannut navajo-intiaä-neja?
"Olen."
Lainsuojaton tuijotti häneen. Hän
aikoi nähtävästi ruveta puhumaan
intiaaneista, sillä kuultuaan Naabin
töykeän myöntävän vastauksen ko­hotti
hän nopeasti päätään. Mutta
hän hillitsi kumminkin itsensä ja ru­pesi
vetämään hitaasti sormikkaita
käsiinsä.
"Naab, tulen varmasti luoksenne
vieraisille jonakin kauniina päivänä.
En ole vielä milloinkaan ollut niin
kaukana. Olen kuullut teidän omis­tavan
siellä kirkkaita lähteitä ja hy-värotuista
karjaa. — Olen sitäpaitsi
nähnyt tuon pienen luonanne olevan
navajotytön ja haluan nähdä hänet
mielelläni uudestaan."
August Naab potkaisi tulen kirk­kaammin
palamaan. "Niin, seutu on
suurenmoinen", vastasi hän nopeasti
katsoen Deneen, "Siellä on vettä, kar­jaa
ja hyviä hevosia. Minulla on
siellä kaunis hautausmaakin, jossa on
kolmekymmentä hautaa, mutta ei
yhtään naista ole sinne vielä kätketty.
Tuo Canonien uurtama seutu on kuin
luotu hautausmaaksi. Siellä ei ke­nenkään
tarvitse vaivautua kaiva­maan.
Muudankin kuoppa, jonka
nimeä intiaanit eivät milloinkaan i l ­maise,
on kolmetuhatta jalkaa syvä."
"Se on varmaankin sitten itse hel­vetissä!"
huudahti Dene hymyillen,
välittämättä lauseeseen kätketystä
viittauksesta. Hän tarkasteli välin­pitämättömästi
Naabin neljää poikaa,
vaunuja ja hevosia, kunnes hän äk­kiä
huomasi Haren ja ^lescalin. Sil-lom
hän pyörähti satulassaan kuin
laskeutuakseen maahan.
, ''Haluan katsella hieman ympäril­leni."
"Laskeutukaa satulasta, että voit­te
liikkua N^apammin", vastasi mor-mooni.
Tuo sy\-ä töykeä ääni, joka
värähteli omituisesti, olisi kiinnittä­nyt
vähemmänkin epäluuloisen mie­hen
huomiota kuin Denen. Lainsuo­jaton
nosti jalkansa jälleen nupin
yli satulaan, perääntyi ja näytti pun­nitsevan
.tilannetta. Mutta hän ei
epäröinyt kauan.
"Two-Spot, tarkasta sinä vaunut!"
käski hän.
Kohnas ratsastaja laskeutui satu­lasta
ja meni vaunuja kohti.
Seuratessaan asiain kulkua tunsi
Hare pelkonsa kasvavan nähdssään,
että jnics, jota sanottiin Two-Spotik-si,
olikin Chance, tuo lainsuojaton,
jota hän ei mitenkään ollut voinut
unhottaa. Kiihkoissaan painautui
hän ^lescalia vasten tuntien tytön va­pisevan
kovasti. •
'•Pelkäättekö?" kuiskasi hän.
''Kyllä Deneä." /
Lainsuojaton pöyhisteli kaikki se­kaisin
eräässä vaunussa, siirsi hamp-pukangaskaihtimet
syrjään, nauroi
ivallisesti, alkaen sitten kilisevin kan-^
nuksin kävellä leirissä ristiin rastiin,
potkien vuoteita, kaataen erään satu-lapinon
kumoon ja pannen kaiken
täydellisesti sekaisin, kunnes hän huo­masi
varjossa istuvan parin. ^
Kun lainsuojaton läksi tulemaan
heitä kohti, muisti Hare saamansa
ohjeet puristaen Mescalin syliinsä ja
nojaten päänsä hänen päähänsä. Hän
tunsi IMescalin laskevan kevyesti va­pisevan
kätensä hänen olalleen. Tos­su
ttavat askeleet narahtelivat hiekas­sa,
tulivat lähemmäksi, hidastuivat ja
pysähtyivät lopulta kokquaan.
/'No vie sinun! Nämä tässä eivät
näytä tietävän muusta maailmasta.
Ha, ha, haa!"
Ivallinen nauru lakkasi ja Hare
kuuli poistuvia askelia. Jalustimien
kalina sekoittui kannusten kilinään
ja levottomien hevosten kuopimiseen.
Chance oli noussua satulaan, ja Dene
huudahti: ''Hyvästi, Naab, tulen
luoksenne jonakin päiv^^ä!" Monien
kavioiden kapse muuttui oikeaksi jy­rinäksi,
joka hiljeni sitä mukaa kuin
ratsastajat etenivät.
Hare totesi pelastumisensa kuvaa­mattomin
helpotuksen tuntein. Hän,
koetti nousta, mutta ei enää jaksanut­kaan.
Hän oh pyörtymäisillään,
vaikka hänen aistinsa toimivatkin vie­lä.
Mescalin käsi putosi hänen olai­taan,
hänen poskensa, joka oli ollut
kylmä nojatessaan Hareen, lämpeni
ja koko hänen hentoa ruumistaan vä­risytti.
Haren aistit hämmentyivät.
Kiitollisuus ja toivo täyttivät hänen
mielensä. Jotakin suloista ja miellyt­tävää,
tuon erämaan tjrtön kosketuk­sen
aiheuttamaa lumoa hiipi hänen
veriinsä ja hänen sydämensä oli hal­jeta
kummallisesta tuskasta. Sitten
hän oli vajoavinaan johonkin kau­heaan
pimeyteen, tietämättä enää sen
jälkeen mitään.
' ' l L \
AVHITE SAGE
Yö oli kuin synkkä olemattomuus
Harelle ja aamu kuin utuisten pilvien
leijailu hänen silmiensä edessä. Hän
tunsi liikkuvansa, ja kun hän heräsi
selvästi tietoisuuteen, makasi hän
sohvalla jonkun pienen huvilan viini­köynnösten
verhoamalla kuistilla. Hän
näki August Neebin avaavan puu­tarhan
fortin lähestyvälle Martin Co-lelle.
iHe tervehtivät toisiaan kuin
ystävät. Augustin käden puristus oK
yhtä lämmin kuin ennenkin eikä Mar­tinkaan
ollut enää tuo sama miesj
joka oli pelännyt niin hirveästi eilen
erämaassa. Hän tervehti kunnioit­tavasti
etevämpää ystäväänsä.
"Vanhm, kuului sinun saapuneen
tänne turvallisesti", sanoi hän läiiroi^
mästi. "Pelkäsin — en tiedä oikem,
nuta. Olm hyvin levoton, kuimeSsaitt
tietää tulonne. Kuinka tuo nuorukai­nen
voi r*"
"Hän on hyvin sairas. Mutta mis^
sä on elämää, siellä on toivoakia."-
"Haluaakö piispa auttaa häntäi^"::
''Kyllä hyViiikin^ mielellään, jos:
vain huörukainen haluaa. Mutta m^n--
käanurie sisälle."
"0*dotaJian August", sanoi Cole.
''Tiedätkö, että poikasi Snap ön;
niyx5skih täällä?"
"Poikäiiikö täällä?" huudahti Au­gust
Naab hieman levottomasti. "Jä­tin
hänet kotiin työskentelemään.
Häneri piti pysyä siellä kauniisti. On­ko—
onkö hän—?" C
" H ä n juopottelee ja on hyvin pa­halla
päällä. • Hän on kai vaihta­nut
hevosia Jeff Larsenin kanssa ja
hävinnyt kaupassa. Tulee luultavas­ti
tapp^u." - ^
'^Hän on aina vihannut Larsenia."
"Onko tuo nyt sitten mikään ih­me?
Larsen on ilkeä, niin ilkeä kuin
mies ikinä vain voi olla, ja silloin al­kaa
se jo riittää. Snap on tehnyt pa­hempiakin-
asioita kuin tapellut Lar­senin
kanssa. N)rtkin parasta aikaa
on hän syventynyt sellaiseen hom­maan.
Hän on nimittäin hyvin ystä­vällisissä
väleissä Denen kanssa."
"Olen kuullut puhuttavan siitä en­nenkin.
Mutta Martin, en voi sille
mitään."
"Voiko? Jumala sen tietää, ettei
meistä kukaan enää voi mitään. Ajat
ovat muuttuneet, August. Dene on
täällä White Sagessa kuin kotonaan.
Hän saa kulkea vapaasti ja on terve­tullut
moneen kotiin. Muutamat naa­purimme,
sellaisetkin ehkä, joihin
luotanime, oVat salaisesti tuon rois­ton
kannattajia."
"Olet oikeassa, Cole. Muutaifiat
mormoönitkin ovat alkaneet varastaa
karjaa. Minun on pakko myöntää se
ikuiseksi häpeäkseni.' Yön pimeydes­sä
ratsastavat he Denen mukana ja
täälläkin keskuudessamme ovat he
hyvin suosiolliset häntä kohtaan.
Tultuaan karkoitetuksi Montanasta
saapui hän tänne turmelemaan poi­kiamme.
Mutta kosto on Herran."
"August, poikiemme joukossa on
jo muutamia niin turmeltuneita, et­teivät
he kaipaa opettajaa. Dene sai
heidät hyvin helposti puolelleen. Hän
ratsasti tänne mukanaan vain muu­tamia
lainsuojattomia, ja nyt hän on
suuren rosvojoukon päällikkö. Mut­ta
meidän on puolustettava omaisuut­tamme.
Meillä ei ole mitään lakia,
mutta hänet voidaan tappaa. Jonkun
on ammuttava hänet. Mutta vaikka
Dene onkin tuollainen roisto, ei hän
kumminkaan uhkaa niin omaisuut­tamme
kuin Hölderness. Dene va­rastaa
vain vähän karjaa ja tappaa
miehen silloin tällöin, mutta Holde^
ness tavoittelee jkaikkea ja anastaa
lähteemme. Koska meillä ei ole lakia,
johon turvautuisimme, varastaa hän
elämämme veren — veden — Juma-
Jan lahjan erämaalle. Jonkun on ta­pettava
Holdemesskin!"
"Martm, tuo sinun murhanhimo­si
kauhistutiaa mmua. Tule sisään,
sinun on rukoiltaiva piispan kanssa.^^
<'Ei, rukouksia en kaipaa, vanhm ,
vastasi Cole töykeästi. ^'Olen viela
yhtä hyvä mormooni kuin sinäkin.
Toivon vain* saavani karjani tekai­sin
ja
maani viheriöiksi jälleen.
August Naab ei voinut vastata ys­tävänsä
puheeseen mitään. Eräs van­ha
valkohapsinen ja -partainen van­hus
tuli eteiseen. ...^
"Piispa, vdi Martin raivoaa F '
leen", sanoi Naab Colen ottaessala-ki&
pSastaaiii . L
^ .^^MärtiniJ j ^ a n i f
huofeSr"i'Vasfei^ .
•:<|atkim>