1940-08-03-04 |
Previous | 4 of 12 | Next |
|
small (250x250 max)
medium (500x500 max)
Large
Extra Large
large ( > 500x500)
Full Resolution
|
This page
All
|
IV.
V
1-
4x
Sf'
Jo, ^
J5
'/ti
' H
»•1 f.
Sivu 4 LAUANTAINA, ELOKUUN 3 PÄIVÄNÄ
Kirj. Vieno Rauma
(Jatkoa)
Laulun vaijettoa Musti katseli häntä
viäailla silmiTlään kuin sanoes,
kyliä noina oIa> jo taipe^M vanha
ymmärtääkseni sinua lapsukaista.
Äkkiä se käänsi päänsä ja heihitti
häntäänsä. Säikäfatyneenä - Mirjazni
katsoi myös sinnepäin, kokafaan tänne
mahtaa näin ;m3rohään tuUa. Pitkä
mies lähfötjri heitä pololta päio.
Samassa oli Mirjami jalkeillaan.
"Reino!"
Tulija si^{»si tj^tön syliinsä.
"Mirjami! Jopas sinut löysin. Voi
kun minun on ollut ikävä sinua."
"Ja minulla sinua." Mirjami pai-nautyi
pojan rintaa vasten ja äkkiä
puhkesi itkuun. Hän nyyhkytti ja
-nyyhkytti; tuntui että kaikki se patoutunut
tuntematon ikävä nj^t pääsisi
valloilleen.
Hellästi poika silitteli hänen tukkaansa
ja hyväili kuin lasta, kunnes
tyttö t>yntyi. Hän irroitti Mirjamin
itsestään ja ojensi käsivarren
etäisyydelle ja katseli uudelleen. Vielä
kj-ynelten kimaltaessa silmäripsissä
tyttö h>Tn>äli hänelle vastaan.
Kuin höyhenen poika silloin nosti hänet
syliinsä ja kiihkeästi suuteli hänen
vapisevia huuliaan uudelleen ja
uudelleen. Mikä taivas. Ja kaikkien
näiden vuosien odotuksen jälkeen
hänkin saisi palkkansa. Vihdoinkin.
Huumaantuneena hän laski
Mirjamin maahan. Eihän hän
vain säikyttänyt tyttöä. Tällaisessa
kesäyössä on niin humaltavaa huumaa,
että on mahdotonta olla järkevä.
ran luotu poikaa. Ja olenhan minä
raukka todella tällainen pieii läive-röinen,
että ei kai minusta ihmisen
vertaa työn tekijäksi olekaan. Ehkä
ne ovat oikeassa."
Reino oli koko ajan katsellut Mirjamia.
Miten kaunis hänestä oli tullutkaan.
Tukka oli tummentunut ja
päässyt kireistä pikkutytön saparoista.
Iho oli niin kuultava, että siniset
suonet ohimoilla näkyivät läpi.
Tämä ei toki pilannut kuvaa, päinvastoin
ehkä, ja silmät olivat yhtä suuret
ja kirkkaat kuin ennenkin. Pieni
hän oli ja hento, mutta vartaloon oli
tullut neidon pyöreyttä.
Remo veti hänet taasen syliinsä ja
sanoi, että juuri tuollaisena hän t3t-tönsä
tahtoikin.
Heillä riitti puhetta koko valoisan
- kesäyön, Reino enimmäkseen puhui
ja Mirjami kuunteli. Tunnit kuluivat
kuin siivillä, kauhulla Mirjamin
. juolahti mieleen aamupuolella,
mitä palvelijat sanoisi vatkaan jos
tapaisivat hänet tässä istumassa pojan
kanssa. Reino näytti ar\-aavan
hänen ajatuksensa jä leikillään ehdotti,
että eikös mennä keittämään aamukahvit.
Mirjami oli järkähtämätön, että
Reinon täytyi lähteä; mitä isäkin
sanoisi kun saisi kuulla. Mirjami punastui
häpeästä. Aina isä osasi muutenkin
kääntää kaikki asiat omalla
laillaan. Ei suinkaan häntä saisi millään
uskomaan, että kaksi .nuorta on
vain istunut ja haaveillut läpi kesäisen
yön.
Mirjamia auttaa. Mitä ihmettä hänen
pitäisi tehdä? Kuirika lapsellisen
sokea hän olikaan kesällä ollut, kun
ei tullut tuota mieleen ja tarkkailluksi
Reinoa tarkemmin. Ihan hävetti
kun muistui mieleen miten avoimesti
hän oli timteensa paljastanut toiselle, lättämään Mirjamia, mutta
Sitten ainakin keväällä saa Rf ino näh- sitä ukolta lupa saada, kun t
dä, että Murjami on talven kuluessa
ymmärtänyt toisen tarkoituksen ja
osaa käyttäytyä pidättyvämmin! .
Fellä huonetta kansallispuvTis:
ringon leikitellessä hänen läp
valla ihollaan. Katseensa hän
nut etäisyyteen, että Reino
ihailla häntä: mielin määrin,
rinhän häneltä taisi oUa, tulla
Niin meni talNT ja tuli kevät ja
kevään mukana kotiutui Reino etelästä.
He eivät olleet vielä tavanneet
toisiaan. Mirjami vältti kulkemasta
Reinon kodin läheltä, jos joskus
kotoa pois asialla kävi jossain.
Eikä Reino tullut Marttisella käymään
, nyt paremmin koin ennenkään,
hän oli aina vähän pelännyrt
Mirjamin isää. Mirjami kärsi tästä
tilanteesta- sanomattomasti, mutta
mitä enemmän aikaa kului, sitä vaikeampi
hänen oli enään hakeakaan
tilaisuutta tavata Reinoa, niin lähekkäin
kuin heidän kotinsa oli\'at-kin.
Oli lämmin toukokuinen päivä,
Mirjami oli talon takana laittamassa
kasvismaata kuntoon. Hän oikaisi
selkäänsä, siihen otti niin helposti
kipeää tällainen yhtämittainen kumarassa
kuokkiminen. Että ihmisen pitääkin
olla näin heikko. Äiti näkyi
vielä alle 18. Ja eihän se oli
nyt oikeastaan yllätj^ään oli
le, vaikkö tätä ollut tavani
vielä kevä^Iä, Reino puolu
seään.
Mutta Mirjamista tuntui, e
luhistui häöen kaunein pilvili
Ei hän itsekään kyllä «ikein ti
mitä »häii olisi toivonut, mutt*
laiseksi kai jokainen nuori t)
män elämänsä tärkdmmän het
vittelee. Olisihan toki Reino
puhua tästä Mirjamin kanssa t
min, eikä mennä suoraan isäi
sa kauppoja tekemään, Pa
han hänen täytyi maksaa hyv
j ^ i ä ä n , sillä sitähän tämä va
Ei tullut hänen omat tunteer
sjmiykseen, hän oli vain niin si
vä. Eivät olleet hänen tui
koskaan merkinneet mitään, n
täpä täst'edeskään. Miehet
maailman valtiaita.
Isän nyrkki paukahti kein
käsinojaan.
"Etkö sinä tyttö vieläkää
tulleen veräjälle talon taakse ja mitä suutasi auki. Seisoa tollotta:
ihmettä, hän oli sitaissut valkean esi- *£a, kuin ei ymmärtäisi mistä or
liinan eteensä. Siellä mahtoi olla mys edes."
vneraita. Samassa äiti jo huusikin,
"Mirjami tule tänne, meille on
tullut vieraita," Ja kun Mirjami tuli
lähemmäs hän melkein ystävällisesti
kehoitti tyttöä siistimään itsensä,
ensin ja menemään saliin.
Mirjami oli aivan ymmällä, eikä
tiennyt mitä ajatella äidin käytök"
Hyvä on, pikku t3^töni, kai minun sen muuttumisesta. Ei milloinkaan
Mirjami oli istahtanut kivelle jäi- sitten täytyy lähteä, ettei tavata pa- vielä hän ollut tytärtään puhutellut
leen ja Reino laskeutui maahan hä- hanteosta. En millään soisi sinuUe näinkään ystävällisesti. Kaikki hel-nen
viereensä ja kiersi kätensä hänen mitään pahaa, kai sinulla on mitta Iät sanat ja hyväilyt oli säästetty
täjmnä ennestäänkin. Mutta odotta- Matille, kaikkien lellipojalle. Ja sa-koon,
kunhan saan nämä kruunun
kamppeet pois niskastani, tulen omani
sieppaamaan hänen kiusallaankin".
"Milloin sinun lomasi loppuu?"
Mirjami jo vähän hätääntyi, kun juolahti
mieleen.
"Tämän viikon se vain kestää.
Saanhan tulla tänne joka ilta sinua
tapaamaan, saanhan? '
ympärilleen.
"Vai on pikku tyttösellä ollut ikävä.
Sepä hauskaa. Niinpä, oli niin
hauskaa kuulla, että sinullakin oli jo
ikävä, kun minä olen ikävääni vaalinut
jo niin monta \niotta, pienen ikuisuuden."
Mirjami kuunteli Reinon miehekästä
ääntä sydämen rajusti sykkiessä.
Tämä oli niin uutta, niin suloista
kuulla Reinon puhuvan noin hänelle,
joka oli aina oppinut pitämään itsensä
mitättömistä mitättömimpänä.
Kunpa ei vain kaikki särkyisi kuin sadun
Tuhkimolta puolenyön aikaan!
"Kunpa sinä Mirjami tietäisit miten
vaikea on miehen odottaa ja odottaa
; vain ihanne ja haave, jota palvoo.
Ja pelko, että jos joku toinen poissaollessa
minun kukkani poimisikin.
Äiti on kirjoittanut minulle säännöllisesti
ja kertonut aina jotain sinusta.
Hän se kertoi, ettei sinun asemasi
kodissasi ole parantunut, vaikka olet
nyt aikaihminen. Muistan kuinka jo
poikana säälin sinua pikkuraukkaa ja
ajattelin jos joskus voisin sinut pelastaa
julman isäsi hirmuN^altiudesta!
Vai onko se totta, että saat olla kuin
palkaton piika vieläkin?"
Mirjami hj-mähti.
liin. Eipä oltu Mirjamia ennen saliin
käsketty \neraitten joukkoon, kah-
\nt vain sai viedä kuin palvelija ja sitten
poistua.
Marttisella oli sali niinkuin muissakin
suurissa taloissa, kaikkein pyhin.
Siellä oli äidin parhaat matot ja p\yy-sipäälliset
huonekalut, joissa tosin
melkein aina oli palttinasuojukset
"Et sinä tänne majalle voi oikein päällä. Ja oikein pitsiset ikkunaver-tulla,
en halua mitään vielä isän tie- hot.
toon, mutta voin tulla siÄua osan mat- Hetkeksi INIirjami pysähtyi oven
kaavastaan. Me joka ilta kuljeksim- taakse käsi rivassa ja kuuli isän nau-me
Mustin kanssa ympäri, että ei se raa röhöttävän. Hän oli siis hyvällä
kiinnitä mitään huomiota." tuulella, vneraat olivat kaikesta päät-
"Hy-vä niinkin. Ja nyt vielä hyv^ä- taen mieluisia ja tarpeeksi arvokkai-yö
suukko ja sitten lähden onndlisim- ta, Ketähän ne mahtoivat olla näin
pana miehenä maailmassa." keskellä \dikkoa? Nyt isän nauru
Hymyillen Mirjami jo omasta aiot- lakkasi ja huoneessa oli aivan hiljais-teestaan
nousi v^arpailleen ja kietoi ^a. N>i:, nyt hänen täytyisi var-kätensä
Reinon kaulaan ja ojensi
tälle huulensa suudeltavaksi,
"Hyx^ää yötä."
"Hyvää huomenta, oikeastaan, eikös?
Kiitos taikayöstä!"
VI LUKU
Seuraavan talven Mirjami eli kuin
unissakävelijä. Jouluksi tuli taas :ri.->
"Mitäpä sillä väliä, minii olen sii- Reinolta kortti, mutta mikään ei vii-hen
niin tottunut, kun ei minusta ker- tannut heidän muuttuneisiin läheisiin
m väleihinsä. :Mirjami tiesi x-armasti,
että hänen ensilempensä tulee pysy-liHchvääv
esitystapaan. Talvella v. mään aina samana Reinoa kohtaan.
1S93 taiteilija pistäytyi Imatralla, Mutta eihän Reino ollut oikeastaan
missä käu loistavalla tekniikalla, vaik- omista tunteistaan muuta puhunut
ka hiukan samein kcltaiscnruskcin kuin hellyydestä kärsinyttä ja sorret-värein
maalasi kookkaan "Imatra tai- tua Mirjamia kohtaan. Voi jospa
veUa'-nimisen taulun (Ateneum), hän vain luulikin, että Reino häntä
jonka valtio osti. rakasti yhtä syvästi kuin hän Reinoa!
(Jatkuu) ^ vam säälistä halusikin
maankin mennä,-
Hiljaa hän aukaisi oven ja astui
sisään. Juuri ovea vastapäätä sohvalla
istui — Reino! Vaistomaisesti
Mirjamin käsi nousi sj^lämen kohdalle,
oli kuin olisi siellä vihlaissut.
Tätä hän ei ollut lainkaan osannut
odottaa. Isä istui rehevänä keinutuolissa
ja siristi silmiään pahanen-teisesti.
"No, t>ttö, etkö osaa edes vie-rasta
tervehtiä. Ja mitäpä sitä sei- ]vri;j;mnia'ole mitään silavasta
yaa as.aa kaunistelemaan. Hän tuli, hän lisäsi katsoen ensi kerran
kuten hyvä tapa kuuluukin, "kysymään
meiltä kättäsi. Me tietysti äidin
kanssa olemme suostuvaisia. Mitä
siihen itse sanot?"
o Hätäisesti Mirjamin katse liukui
äidistä nurkassa i^Iän ja sitten Reinoon.
Epämieluinen näytti hänestäkin
ole\^n tämä tilanne. Mirjami oli
ihmeen kaunis siinä seisoessaan kes-
Mirjami hätkähti mihinkäf
ajettu otus tästä ehään pakoo
sisi; mennä sutta pakoon, on
vastassa.-
"Ei kai minulla mitään sit
taan ole, jos kierrän te olette i
neet", sanoi hän hiljaisesti.
^'Jumalan kiitos", pääsi äidii
lilta. "Olipa hyvä, että tulit j :
pelkäsin jo, että et ymmärtäi
taa tällaiselle tilaisuudelle ar
Ja eihän me sinua väkisin miel-olisihan
tässä kotonakin työt;
Iin".
Kuinka oikeaan äiti osui —
työhön, mitäpä maailmassa n
on muuta. Hän loi katseensa
han, pelotti jos Reino sattuisi
maan silmiin. Hävettikin niin.
"Käy noutamassa kahvit kyi
sanoin Iitalle, että laittaa valni
Vielä äiti puhui uudella ystäväl
äänellä. Noinko ilcisia he ovat
tessään hänestä eroon ja näin
rena?
Mirjami lähti noutamaan k;
kiitollisena, kun sai-tilaisuuden
tua,
Iita oli asettanut neljä kuppi:
miiksi tarjottimelle Mirjami
yhden kupin pois, ennenkuin
viemään kahvia saliin. Iita oi
tysti ereht)myt.
Äidin haukan silmä huomasi
että yksi kuppi puuttui, ja hän
ki heti Mirjamin noutaa sen.
"Sopiihan sinunkin nyt juoda
via täällä toisten kanssa', hän
si.
Kahvia juotaessa isä kysyi:
noon päin katsoen, milloin tämi
luaisi, että häät pidetään.
"Juhannuksena niitä usein p
ja nyt vielä kerkiää hyvin, v:^
kuulutus ottaa kolme \-iikko3.
siantaan suoraan silmiin.
"Mitäpä minulla,"
"Nö hyvä. Häät siis nidetäär
hannuksena, ia komeat tuleekin,
takaan minä." Ei tarvitse kenenl
sanoa, että Marttisen t y t ä r lähtee
toaan kuin mökin tyttö.'
Isä oli taipumaton.
(JATKUU)
Object Description
| Rating | |
| Title | Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, August 3, 1940 |
| Language | fi |
| Subject | Finnish Canadians -- Ontario -- Sudbury -- Newspapers |
| Publisher | Vapaus Pub. Co |
| Date | 1940-08-03 |
| Type | application/pdf |
| Format | text |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| Identifier | Liekki400803 |
Description
| Title | 1940-08-03-04 |
| OCR text | IV. V 1- 4x Sf' Jo, ^ J5 '/ti ' H »•1 f. Sivu 4 LAUANTAINA, ELOKUUN 3 PÄIVÄNÄ Kirj. Vieno Rauma (Jatkoa) Laulun vaijettoa Musti katseli häntä viäailla silmiTlään kuin sanoes, kyliä noina oIa> jo taipe^M vanha ymmärtääkseni sinua lapsukaista. Äkkiä se käänsi päänsä ja heihitti häntäänsä. Säikäfatyneenä - Mirjazni katsoi myös sinnepäin, kokafaan tänne mahtaa näin ;m3rohään tuUa. Pitkä mies lähfötjri heitä pololta päio. Samassa oli Mirjami jalkeillaan. "Reino!" Tulija si^{»si tj^tön syliinsä. "Mirjami! Jopas sinut löysin. Voi kun minun on ollut ikävä sinua." "Ja minulla sinua." Mirjami pai-nautyi pojan rintaa vasten ja äkkiä puhkesi itkuun. Hän nyyhkytti ja -nyyhkytti; tuntui että kaikki se patoutunut tuntematon ikävä nj^t pääsisi valloilleen. Hellästi poika silitteli hänen tukkaansa ja hyväili kuin lasta, kunnes tyttö t>yntyi. Hän irroitti Mirjamin itsestään ja ojensi käsivarren etäisyydelle ja katseli uudelleen. Vielä kj-ynelten kimaltaessa silmäripsissä tyttö h>Tn>äli hänelle vastaan. Kuin höyhenen poika silloin nosti hänet syliinsä ja kiihkeästi suuteli hänen vapisevia huuliaan uudelleen ja uudelleen. Mikä taivas. Ja kaikkien näiden vuosien odotuksen jälkeen hänkin saisi palkkansa. Vihdoinkin. Huumaantuneena hän laski Mirjamin maahan. Eihän hän vain säikyttänyt tyttöä. Tällaisessa kesäyössä on niin humaltavaa huumaa, että on mahdotonta olla järkevä. ran luotu poikaa. Ja olenhan minä raukka todella tällainen pieii läive-röinen, että ei kai minusta ihmisen vertaa työn tekijäksi olekaan. Ehkä ne ovat oikeassa." Reino oli koko ajan katsellut Mirjamia. Miten kaunis hänestä oli tullutkaan. Tukka oli tummentunut ja päässyt kireistä pikkutytön saparoista. Iho oli niin kuultava, että siniset suonet ohimoilla näkyivät läpi. Tämä ei toki pilannut kuvaa, päinvastoin ehkä, ja silmät olivat yhtä suuret ja kirkkaat kuin ennenkin. Pieni hän oli ja hento, mutta vartaloon oli tullut neidon pyöreyttä. Remo veti hänet taasen syliinsä ja sanoi, että juuri tuollaisena hän t3t-tönsä tahtoikin. Heillä riitti puhetta koko valoisan - kesäyön, Reino enimmäkseen puhui ja Mirjami kuunteli. Tunnit kuluivat kuin siivillä, kauhulla Mirjamin . juolahti mieleen aamupuolella, mitä palvelijat sanoisi vatkaan jos tapaisivat hänet tässä istumassa pojan kanssa. Reino näytti ar\-aavan hänen ajatuksensa jä leikillään ehdotti, että eikös mennä keittämään aamukahvit. Mirjami oli järkähtämätön, että Reinon täytyi lähteä; mitä isäkin sanoisi kun saisi kuulla. Mirjami punastui häpeästä. Aina isä osasi muutenkin kääntää kaikki asiat omalla laillaan. Ei suinkaan häntä saisi millään uskomaan, että kaksi .nuorta on vain istunut ja haaveillut läpi kesäisen yön. Mirjamia auttaa. Mitä ihmettä hänen pitäisi tehdä? Kuirika lapsellisen sokea hän olikaan kesällä ollut, kun ei tullut tuota mieleen ja tarkkailluksi Reinoa tarkemmin. Ihan hävetti kun muistui mieleen miten avoimesti hän oli timteensa paljastanut toiselle, lättämään Mirjamia, mutta Sitten ainakin keväällä saa Rf ino näh- sitä ukolta lupa saada, kun t dä, että Murjami on talven kuluessa ymmärtänyt toisen tarkoituksen ja osaa käyttäytyä pidättyvämmin! . Fellä huonetta kansallispuvTis: ringon leikitellessä hänen läp valla ihollaan. Katseensa hän nut etäisyyteen, että Reino ihailla häntä: mielin määrin, rinhän häneltä taisi oUa, tulla Niin meni talNT ja tuli kevät ja kevään mukana kotiutui Reino etelästä. He eivät olleet vielä tavanneet toisiaan. Mirjami vältti kulkemasta Reinon kodin läheltä, jos joskus kotoa pois asialla kävi jossain. Eikä Reino tullut Marttisella käymään , nyt paremmin koin ennenkään, hän oli aina vähän pelännyrt Mirjamin isää. Mirjami kärsi tästä tilanteesta- sanomattomasti, mutta mitä enemmän aikaa kului, sitä vaikeampi hänen oli enään hakeakaan tilaisuutta tavata Reinoa, niin lähekkäin kuin heidän kotinsa oli\'at-kin. Oli lämmin toukokuinen päivä, Mirjami oli talon takana laittamassa kasvismaata kuntoon. Hän oikaisi selkäänsä, siihen otti niin helposti kipeää tällainen yhtämittainen kumarassa kuokkiminen. Että ihmisen pitääkin olla näin heikko. Äiti näkyi vielä alle 18. Ja eihän se oli nyt oikeastaan yllätj^ään oli le, vaikkö tätä ollut tavani vielä kevä^Iä, Reino puolu seään. Mutta Mirjamista tuntui, e luhistui häöen kaunein pilvili Ei hän itsekään kyllä «ikein ti mitä »häii olisi toivonut, mutt* laiseksi kai jokainen nuori t) män elämänsä tärkdmmän het vittelee. Olisihan toki Reino puhua tästä Mirjamin kanssa t min, eikä mennä suoraan isäi sa kauppoja tekemään, Pa han hänen täytyi maksaa hyv j ^ i ä ä n , sillä sitähän tämä va Ei tullut hänen omat tunteer sjmiykseen, hän oli vain niin si vä. Eivät olleet hänen tui koskaan merkinneet mitään, n täpä täst'edeskään. Miehet maailman valtiaita. Isän nyrkki paukahti kein käsinojaan. "Etkö sinä tyttö vieläkää tulleen veräjälle talon taakse ja mitä suutasi auki. Seisoa tollotta: ihmettä, hän oli sitaissut valkean esi- *£a, kuin ei ymmärtäisi mistä or liinan eteensä. Siellä mahtoi olla mys edes." vneraita. Samassa äiti jo huusikin, "Mirjami tule tänne, meille on tullut vieraita," Ja kun Mirjami tuli lähemmäs hän melkein ystävällisesti kehoitti tyttöä siistimään itsensä, ensin ja menemään saliin. Mirjami oli aivan ymmällä, eikä tiennyt mitä ajatella äidin käytök" Hyvä on, pikku t3^töni, kai minun sen muuttumisesta. Ei milloinkaan Mirjami oli istahtanut kivelle jäi- sitten täytyy lähteä, ettei tavata pa- vielä hän ollut tytärtään puhutellut leen ja Reino laskeutui maahan hä- hanteosta. En millään soisi sinuUe näinkään ystävällisesti. Kaikki hel-nen viereensä ja kiersi kätensä hänen mitään pahaa, kai sinulla on mitta Iät sanat ja hyväilyt oli säästetty täjmnä ennestäänkin. Mutta odotta- Matille, kaikkien lellipojalle. Ja sa-koon, kunhan saan nämä kruunun kamppeet pois niskastani, tulen omani sieppaamaan hänen kiusallaankin". "Milloin sinun lomasi loppuu?" Mirjami jo vähän hätääntyi, kun juolahti mieleen. "Tämän viikon se vain kestää. Saanhan tulla tänne joka ilta sinua tapaamaan, saanhan? ' ympärilleen. "Vai on pikku tyttösellä ollut ikävä. Sepä hauskaa. Niinpä, oli niin hauskaa kuulla, että sinullakin oli jo ikävä, kun minä olen ikävääni vaalinut jo niin monta \niotta, pienen ikuisuuden." Mirjami kuunteli Reinon miehekästä ääntä sydämen rajusti sykkiessä. Tämä oli niin uutta, niin suloista kuulla Reinon puhuvan noin hänelle, joka oli aina oppinut pitämään itsensä mitättömistä mitättömimpänä. Kunpa ei vain kaikki särkyisi kuin sadun Tuhkimolta puolenyön aikaan! "Kunpa sinä Mirjami tietäisit miten vaikea on miehen odottaa ja odottaa ; vain ihanne ja haave, jota palvoo. Ja pelko, että jos joku toinen poissaollessa minun kukkani poimisikin. Äiti on kirjoittanut minulle säännöllisesti ja kertonut aina jotain sinusta. Hän se kertoi, ettei sinun asemasi kodissasi ole parantunut, vaikka olet nyt aikaihminen. Muistan kuinka jo poikana säälin sinua pikkuraukkaa ja ajattelin jos joskus voisin sinut pelastaa julman isäsi hirmuN^altiudesta! Vai onko se totta, että saat olla kuin palkaton piika vieläkin?" Mirjami hj-mähti. liin. Eipä oltu Mirjamia ennen saliin käsketty \neraitten joukkoon, kah- \nt vain sai viedä kuin palvelija ja sitten poistua. Marttisella oli sali niinkuin muissakin suurissa taloissa, kaikkein pyhin. Siellä oli äidin parhaat matot ja p\yy-sipäälliset huonekalut, joissa tosin melkein aina oli palttinasuojukset "Et sinä tänne majalle voi oikein päällä. Ja oikein pitsiset ikkunaver-tulla, en halua mitään vielä isän tie- hot. toon, mutta voin tulla siÄua osan mat- Hetkeksi INIirjami pysähtyi oven kaavastaan. Me joka ilta kuljeksim- taakse käsi rivassa ja kuuli isän nau-me Mustin kanssa ympäri, että ei se raa röhöttävän. Hän oli siis hyvällä kiinnitä mitään huomiota." tuulella, vneraat olivat kaikesta päät- "Hy-vä niinkin. Ja nyt vielä hyv^ä- taen mieluisia ja tarpeeksi arvokkai-yö suukko ja sitten lähden onndlisim- ta, Ketähän ne mahtoivat olla näin pana miehenä maailmassa." keskellä \dikkoa? Nyt isän nauru Hymyillen Mirjami jo omasta aiot- lakkasi ja huoneessa oli aivan hiljais-teestaan nousi v^arpailleen ja kietoi ^a. N>i:, nyt hänen täytyisi var-kätensä Reinon kaulaan ja ojensi tälle huulensa suudeltavaksi, "Hyx^ää yötä." "Hyvää huomenta, oikeastaan, eikös? Kiitos taikayöstä!" VI LUKU Seuraavan talven Mirjami eli kuin unissakävelijä. Jouluksi tuli taas :ri.-> "Mitäpä sillä väliä, minii olen sii- Reinolta kortti, mutta mikään ei vii-hen niin tottunut, kun ei minusta ker- tannut heidän muuttuneisiin läheisiin m väleihinsä. :Mirjami tiesi x-armasti, että hänen ensilempensä tulee pysy-liHchvääv esitystapaan. Talvella v. mään aina samana Reinoa kohtaan. 1S93 taiteilija pistäytyi Imatralla, Mutta eihän Reino ollut oikeastaan missä käu loistavalla tekniikalla, vaik- omista tunteistaan muuta puhunut ka hiukan samein kcltaiscnruskcin kuin hellyydestä kärsinyttä ja sorret-värein maalasi kookkaan "Imatra tai- tua Mirjamia kohtaan. Voi jospa veUa'-nimisen taulun (Ateneum), hän vain luulikin, että Reino häntä jonka valtio osti. rakasti yhtä syvästi kuin hän Reinoa! (Jatkuu) ^ vam säälistä halusikin maankin mennä,- Hiljaa hän aukaisi oven ja astui sisään. Juuri ovea vastapäätä sohvalla istui — Reino! Vaistomaisesti Mirjamin käsi nousi sj^lämen kohdalle, oli kuin olisi siellä vihlaissut. Tätä hän ei ollut lainkaan osannut odottaa. Isä istui rehevänä keinutuolissa ja siristi silmiään pahanen-teisesti. "No, t>ttö, etkö osaa edes vie-rasta tervehtiä. Ja mitäpä sitä sei- ]vri;j;mnia'ole mitään silavasta yaa as.aa kaunistelemaan. Hän tuli, hän lisäsi katsoen ensi kerran kuten hyvä tapa kuuluukin, "kysymään meiltä kättäsi. Me tietysti äidin kanssa olemme suostuvaisia. Mitä siihen itse sanot?" o Hätäisesti Mirjamin katse liukui äidistä nurkassa i^Iän ja sitten Reinoon. Epämieluinen näytti hänestäkin ole\^n tämä tilanne. Mirjami oli ihmeen kaunis siinä seisoessaan kes- Mirjami hätkähti mihinkäf ajettu otus tästä ehään pakoo sisi; mennä sutta pakoon, on vastassa.- "Ei kai minulla mitään sit taan ole, jos kierrän te olette i neet", sanoi hän hiljaisesti. ^'Jumalan kiitos", pääsi äidii lilta. "Olipa hyvä, että tulit j : pelkäsin jo, että et ymmärtäi taa tällaiselle tilaisuudelle ar Ja eihän me sinua väkisin miel-olisihan tässä kotonakin työt; Iin". Kuinka oikeaan äiti osui — työhön, mitäpä maailmassa n on muuta. Hän loi katseensa han, pelotti jos Reino sattuisi maan silmiin. Hävettikin niin. "Käy noutamassa kahvit kyi sanoin Iitalle, että laittaa valni Vielä äiti puhui uudella ystäväl äänellä. Noinko ilcisia he ovat tessään hänestä eroon ja näin rena? Mirjami lähti noutamaan k; kiitollisena, kun sai-tilaisuuden tua, Iita oli asettanut neljä kuppi: miiksi tarjottimelle Mirjami yhden kupin pois, ennenkuin viemään kahvia saliin. Iita oi tysti ereht)myt. Äidin haukan silmä huomasi että yksi kuppi puuttui, ja hän ki heti Mirjamin noutaa sen. "Sopiihan sinunkin nyt juoda via täällä toisten kanssa', hän si. Kahvia juotaessa isä kysyi: noon päin katsoen, milloin tämi luaisi, että häät pidetään. "Juhannuksena niitä usein p ja nyt vielä kerkiää hyvin, v:^ kuulutus ottaa kolme \-iikko3. siantaan suoraan silmiin. "Mitäpä minulla," "Nö hyvä. Häät siis nidetäär hannuksena, ia komeat tuleekin, takaan minä." Ei tarvitse kenenl sanoa, että Marttisen t y t ä r lähtee toaan kuin mökin tyttö.' Isä oli taipumaton. (JATKUU) |
Tags
Comments
Post a Comment for 1940-08-03-04
