Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, August 13, 1955

              tiensä 9
PAHIX rikos, minkä HsrUa oli elä-'
mässään tehnyt, oli se, että hän oli
syntynyt tytöksi. Hänen vanhempansa
olivat olleet naimisissa kahdeksan vuot­ta
ja koka ajan odottaneet intohimoi­sesti
p)oikaa, eivätkä he voineet salata
pettjinystään, kun kauan odotettu läpsi
olikin jotakip niin mitätöntä kuin tyttö-riepu.
Viisi vuotta myöhemmin syntyi
vihdoinkin odotettu poika. Koko 'Her­tan
lapsuus kului tuon maailman kah­deksannen
ihmeen varjossa, jota hänen
veljensä edusti. Hänet syrjäytettiin ai­na
ja kaikessa. Jos hän uskalsi kajota
veljensä autoihin ja juniin, hän sai
kuulla olevansa hupakko ja turmeltu­nut,
mutta jos hän itki veljen nylkies­sä
hiukset hänen nukkensa päästä, hän­tä
sanottiin juorunhaluiseksi ja pik­kumaiseksi.
Hertta oli sangen lahjakas veljen ol­lessa
jokseenkin keskinkertainen, mutta
hän sai käydä ainoastaan keskikoulun,
jotta rahat riittäisivät veljen ylioppi­lastutkintoon
ja yliopisto-opintoihin.
Konttoripalkastaan Hertta sai maksaa
suurimman osan ylläpidostaan kotiin,
ikun taas veljen taskurahoista ei mil-aoinkaan
tingitty. Alvarilla oli oma huo­neensa
— Hertta sai tyytyä nukkumaan
ruokasalin sohvalla. Käynti Alvarin
huoneeseen krfki ruokasalin kautta, jo­ten
Hertta ei koskaan voinut mennä
nukkumaan, jos veljellä oli vieraita, en­nenkuin
nämä olivat lähteneet, ja sel­laista
sattui varsin usein. Itse hän ei
saanut kutsua tovereitaan kotiin, kos­ka
se oli 'tarpeetonta' ja koska he säät­iöivät
häiritä .\lvarin opintoja "lörpö-tyksillään".
Hertta kasvoi siinä uskos­sa,
että mies — ennen kaikkea Alvar —
oli ihmeellisin kaikista luoduista, ja
Alvariin iskeytyi sellainen vakaumus,
ettei maailmassa ollut mitään halvem­paa
säätyä kuin ''naiset''. Seurauksena
siitä oli se, että Hertasta tuli hj^vin kat-
'kera ja Alvarista äärimmäisen itsetietoi­nen
ja ylimielinen.
Alvar oli iloinen ja hauska ja hä­nellä
oli paljon tovereita, mutta hänel­le
ei juolahtanut mieleenkään suoda si-ajatusaskartelu^
sa melkeinpä unohtanut
Little Bearin leirin, oman oleskelunsa
siellä ja vieläpä Kirkassilmänkin. Xyt
häipymäisillään olevat muistot, kilpa-ammunnat,
""n-s|:tsäaukeäman roman­tiikka",
Minnehahan ja leiritulen ääres­sä
kuulemiensa tarinoitten järkyttävä
vyyhti syöksähti muistorikkaana, hyväi­levänä
sekä tenhovoimaisena hänen
mieleensä lukiessaan tien vieressä ole­vasta
ilmoituksesta: Hobbema Indian
Reservation. Kaiho ajoi lähellä tietä
olevalle intiaanien huoltovarastolle saa­dakseen
luvan vierailla reservillä ja en­nen
kaikkea löytääkseen Little Bearin
''talon*'.
(Jatkuu)
sarelleen tilaa seuraelämässään, ja
Hertta puolestaan hiukan [>elkäsi hä­nen
tovereitaan. Hän ei nimittäin voi­nut
vapautua siitä luulosta, että Alva­rin
tovereilla oli hänestä yhtä alhaiset
ajatukset kuin Alvarillakin — että hän
oli jotakin hdvdcsittavaa ja mitätöntä.
Kun Alvarilla oli kekkerit ylioppi­laaksitulonsa
johdosta, ei voitu välttää
Hertan osallistumista niihin. Mutta ko­ko
ajan Hertta tunsi olevansa kuin har­maa
varpunen uljaan kurkiparven kes­kellä
katsellessaan veljen upeasti pu­keutuneita,
hienoja tyttötuttavia. Itsel­lään
hänellä oli yllään uudistettu ripil-lepääsypukunsa,
ja hän auttoi tarjoi­lussa
peläten koko ajan Alvarin moit­tivan
häntä jälkeenpäin kömpelöstä
käyttäyt3'misestä. Alvar ei tosin ollut
mikään ilkeä ihminen — hänen käytök­sensä
sisarta kohtan johtui vanhempien
jumaloimisesta ja väärästä kasvatuk­sesta.
-
Vietyään kerran muutamia lautasia,
pois piiydästä ja palattuaan paikalleen
hänen kavaljeerinsa — seurassa oli
enemmän herroja kuin naisia, siksi hä­nenkin
osalleen oli tullut oma kaval­jeeri
— kääntyi hänen puoleensa ja sa­noi:
'•Täytyykö teidän juosta tuolla ta­voin
edestakaisin yhtenään, ettekö voi
yhtään seurustella minun kanssani?"
Ensi kerran Hertta huomasi kuin su­mun
lävitse, että häntä puhutteli moit­teettomaan
juhlapukuun ja yli<^pilas-lakkiin
pukeutunut nuorukainen, niin­kuin
ainakin puhutellaan nuorta naista,
jonka kanssa halutaan mielellään seu­rustella.
Ensi kerran joku Alvarin yli-oppilastovereista
näytti huomaavan hä­net.
Nuorukainen oli tumma, lyhyttuk­kainen
ja sinisilmäinen. Hänellä oli hy­vin
tavallinen nenä, hyvin tavallinen
suu ja hiukan epätasaiset hampaat.
Nuoressa miehessä ei ollut mitään mer­killistä,
mutta Hertan mielen hän täytti
syvällä kiitollisuudella, koska hän kuu­lui
Alvarin maailmaan, mutta sittenkin
näytti pitävän häntä ihmisenä.
''^Mutta minun täytyy auttaa tarjoi­lussa",
hän vastasi.
''Silloin minäkin autan, kun te ensi
kerran hyökkäätte tarjoilemaan'', nuo­rukainen
sanoi. 'Olen kovin iloinen
saadessani olla seurassanne. Kolmen
vuoden aikana, jolloin olen juossut tääl­lä
tapaamassa Alvaria, olen nähnyt tei­dän
hiiviskelevän eteisessä ja käytä­vissä
saamatta koskaan lausua teille
sanaakaan."
'•;Minulle?" Hertta sanoi hämillään.
Omien ystäviensä keskuudessa hän tie­si
olevansa hj^-in huomattu ja pidetty,
olipa hänellä muutamia uskollisia ihai­lijoitakin.
Mutta että joku Alvarin to­vereista
näkisi hänessä jotakin! Hertta
ei voinut muuta kuin tuijottaa nuoru­kaiseen.
K I I T O S
Sydämellkxen kiitos teille, sukulaiset ja ystävät, jotka niin suurella joukolla yl­l
ä t t ä en saavuitte toivottamaan onnea täyttäessäni 60 vuotta, tuoden mukananne
monenlaiset herkulliset syömiset ja juomiset sekä suuren raiialahjan.
Kiitos tilaisuuden järjestäjille, kerääjille ja lahjoittajille sekä niille jotka tässä
tilaisuudessa toimivat emäntinä.
O L G A ELL3V1EN
R. R. No. 1. WHITEFISH,' ONTARIO
K I I T O S
Kaministiquian ja ympäristön asukkaiden yhteinen kiitos teille, viime­aikoina
Suomesta tulleHle siirtolaisille, jotka järjestitte niin hupaisan vastavie-railuUlanvieton
CSJ:n Pohjolan haalilla heinäkuun 16 p:n iltana.
Kiitos hauskasta illan ohjelmasta ja vieraanvaraisesta kahvitarjoilusta, jos­ta^
yleisö oli oikein kiitollinen. Toivomme yhteisymmärrystä ja yhteistoimintaa
suomalaisen kulttuurityön elvj'ttämiseksi paikkaktmnallamme.
Vielä kai&kien yhteinen kutost
KAMINISTIQUIAN J A YMPÄRISTÖN A S U K K A AT
KAMINISTIQUIA ONTARIO
'•Niin, mfiisi ei?'' nuorukainen sanoi.
'•Harvoin saa nähdä tyttöä, jolla on niin
.älykkäät ja kiinnostavat kasvot kuin
teillä. Katsokaahan ympärillenne! Tus­kin
näette paria tyttöä, jotka olisivat
teitä viehättävämmät, mutta ehdotto­masti
ette ketään teitä älykkäämpaä.
On hupsua, mutta varmasti olen kolme
\^otta ihaillut teitä. Näin etäältä . .
Olipa Hertta miten älykäs hyvänsä,
niin älykäs hän ei ollut, että pieni koh­teliaisuus
olisi jättänyt hänet kylmäk­si.
Hän ilostui ja innostui ja sanoi nau­raen.
"Nim, useimmat pojat ihastuvat en­sin
isoäitiinsä."
''Oh, niin vanha ette toki sentään
liene. Mutta te olette kunnon Alvaria
vanhempi, vai miten?"
"Voi, satoja vuosia vanhempi. Aina­kin
viisi."
''Todellakin. Minä olen aina luullut,
että teidän välillänne on vain vuosi,
korkeintaan kaksi."
''Tuo on kiltisti sanottu. 'Sanokaa-han,
kandidaatti, mikä teidän nimenne
taas olikaan?"
"Ilmojen vallat! Älkää sanoko mi­nua
kandidaatiksi, sillä tulin vasta viik­ko
sitten ylioppilaaksi. 'Nimeni on Las­se
. . . " "
"Vain Lasseko?"
"Niin, ainoastaan Lasse."
"Sitten kai me voimme sinutella toi­siamme?"
Hertta sanoi. Hän ennätti
nähdä Alvarin julmistuneen katseen tä­män
nähdessä hänen hymyUevän Las-selle,
mutta siitä hän ei nyt välittänvt
Tiedätkö sinä minun nimeni?"
''Josko tiedän! Sinun i^-imesi on Hert­ta.
Se on kaunein nimi, minkä tiedän.*
"Älkää vaatiko minua
sitä." -
tiskomacB
He jatkoivat leikillistä suunsoittoaaa
koko aterian ajan, ja kun se päättji ja
Hertta jäi ruokasaliin auttamaan her­mostunutta
talousapulaista korjaamaan
astioita pöydältä, Lassekin jäi autia-maan
heitä.
"Olen uskomattoman taloudellinen"
hän kehui. "Minusta tulee ihanteellintn
aviomies, uskotko?"
"Eikö ole liian aikaista ajatella avio­liittoa,
kun vasta viikko sitten ,tulit yli-oppilaaksi?"
Hertta kysyi.
"Kun löytää vain sen oikean, ei kos­kaan
ole liian aikaista ajatella avioliit-toa",
Lasse sanoi.
"Oletko sinä löytänyt hänet?" Hert­ta
kysyi laskostaen pöytäliinaa ja kat-somatta
Lasseen.,
"Kyllä", nuorukainen sanoi vakava-na^.
"Luulen niin."
"Ja onko hän suostuvainen tulemaan
sinulle?"
"En tiedä", Lasse vastasi. Saimassa
Hertta sai liinan laskostetuksi ja ko-hotti
katseensa. Hänen katseensa sat­tui
suoraan Lassen: silmiin, jotka olhrat
tähdätyt häneen, eikä hän erehtynyt
niiden ilmeestä. Hänet valtasi äkkiä
suuri ri«nu: 'Hän oli kuullut Alvarin
Kamloopsin United kinkössa 18 päivä kesäkuuta 1955
ISS SAIMI UNELMA iSO^KYTTÄ
JA
MR. PAUL, ALFRED NIEMI
Parhainta onnea ja menestystä aviolutoUenne toiyottavat
allairriainitut sukulaiset ja tuttavat:
Mr. ja mrs. A. Laurila
Mr. Henty ValU ja Alice
Mr. ja mrs. C. Bergström
Mr. ja mrs. E . Witala
Mrs. Marie Lelhto
Mr. ja mrs. Wm. Saari
Mr. ja mrs. Wm. Laitinen
Mrs. Amanda Mäki
Mr. ja mrs. J . Osmo
Mr. Victor Pelto
Mr. ja^mrs.G. Seppälä
, Mr. ja mrs. V. Salomaa
Mr. ja mrs. Luode
Mrs. Hilja Kuoppala
Mr. Jussila ,
Mr. ja mrs. E . Skantz
Mr. ja mi-s. W. P e n t t i lä
Mr. ja mrs. E . Puoliväli
Mrs. Lydia Korpi
Mr. ja mrs. J . Ulvila
Mr. ja mrs. V. Aho
Mr. T. Rautio
Mr. Palola
Mr. ja mrs. J . Luoma
'Mr. ja mrs. H . Ulvila
Mrs. S. Anttila
Ml-. Aito ja pojat
Mrs. Mary Mäki
Mr. ja mrs. J . Mäki
Mr. ja mrs. P. Ulvila
Mr. ja mrs. Somero
Mr. ja mrs. J . Keskinen
.Mr. ja mrs. H . P e n t t i lä
Mr. ja mrs. H . Suterland
Mrs. S. Miner
Mr. ja mrs. A. Tuominen
Mrs. Sylvia Jussila ja tytöt
Mr. ja mrs. <K. Kallio
Mr. K. Välimäki^
Mr. G. W. Saari
Mr. ja mrs. E . Koski
Mr. H. Strblberg
Mr. V. Näykki
Mv. M. Sooh
Mr. K. Pakka
Mr. E. Hedman
Mr. ja mrs. A. Welin
Sähkösanomaonnittelu ja:
Aune ja Suli Lagerhrans,
Helsinki, Suomi
Mailis ja Kalle Lankinen,
Helsinki, Suomi
Miss Aili Iso-Kyttä,
IMo.itreal, Que. '
K I I T O S
Lausumme parhaimmat kiitoksemme kaikUle yhteisesti ja jokaiselle erikseen,
4n^.'^^•*i?''^^^.y"^^y^^^ järjestitte meille hääpäivämme iUaksi.
Ermenkaikkea kiitämme mr. ja mrs. E . Puoliväliä, mr. ja mrs. A. L.iunlaa,
y^^: ^^^^^ K- Strolbergia. «:«7n!S^ ""f kauniista ja käytännöllisistä lahjoiste ja rahasta, jotka olenune
saaneet vastaanottaa. Kiitos hyvästä tarjoilusta illan touhukkaille emännille.
Teitä kaikkia klitföen.
CHASE SAIMI J A P A U L NIEMI B B r n S H COLUMBIA
l I^uaiitiälaal elölniuiäi 13'i^vdi^ 1955