Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, February 28, 1953

              ja neuvottomuuden tunteen. Samoin
nytkin, hän soperteli joitakin kohteli­aisuuksia,
itsekään tietämättä mitä.
Kun esittely oU loppunut alkoi ylei­nen
karkelo. Pari toisensa jälkeen rien­si
tanssin pyöteeseen. Sunila ei ollut
mikään tanssimies, ei siksi, ettei hän
tanssia taitanut, ei vaan hänellä ei ol­lut
siihen halua. Sentähden hän pian
loi>etti ja tarjosi käsivartensa "kulta-murulle"
ja vei hänet ravintolahuonee­seen.
Siellä he istuivat pöydän ääreen,
nauttien virvokkeita ja puhellen ahke-
' rasti.
Kun Sunila oli tullut esitellyksi neiti
Rauhalan kanssa, ei hän enää kainostel­lut,
vaan esiintyi seuramiehen tottu­muksella.
Sirkka-neiti, joka myös oli
ensikaihouden voittanut, puheli vilk­kaasti
ja asiallisesti, usein ilostuen in­nokkaisiin
tunteen ilmauksiin. Silloin
hänen paljas kauniisti k^reutuva kau­lansa
muuttui punertavaksi. Tuolloin
hän oli lutmoavan kaunis. Hänen ää­nensä
sointui Sunilan korvissa ihanaa­kin
ihanammalta. Hän katseli neitoa
kasvoihin, tuskin yksikään väre hänen
kasvoillaan jäi mieheltämme huomaa­matta.
Hänet oli lumottu?
Keskustelu liikkui kirjallisuudessa ja
laiteessa. ^Niinpä tuli puheeksi sekin
ilta, kun he ensikertaa istuivat vierek­käin,
tässä samassa teatteritalossa vie-iaileyan
teatteriseurueen antaessa näy­täntöjä,
Kumpaisenkaan mielestä ei
ollut häipynyt pois pienimmätkään vai­kutelmat
katsellessaan surullista draa­maa.
Mitä piditte näytehnästä neiti
Rauhala ? Sunila edelleen kysyi.
— Näytelmästäkö. Oi pidin siitä
äärettömästi! hän huudahti. — Se oli
kaunista, hän kuin uneksien lisäsi.
— Mutta sehän oli niin surullista,
Sunila huokasi.
— Surullista se kylläkin oli, mutta
tämän nuoren elämäni aikana, olen tul­lut
tuntemaan, jotta elämä on surullis­ta,
hän vastasi."
Sunila painui ajatuksiinsa ja hiljaa
kuin haaveksien sanoi:
— Se on kauheaa nauttia myrkkyä,
kuten tuo*neitonen, kuultuaan sulhonsa
kuolleeksi.
* — Ei herra Sunila. Se on kaunista.
Kun tulisisieluinen neito rakastaa yhtä
kuumaveristä nuorukaista, joka on uh­rannut
henkensä ja elämänsä neitosen­sa
edestä, niin eikö ole kaunista, luo­pua
omasta hengestään ja elämästään
jaolla aina toisiinsa yhdistettynä "suu­rella
rakkaudella"? hän hurmioissaan
puhui.
— Eikö olisi ihanampi elää ja muis­tella
menetettyä sulhoaan "suurella rak­kaudella"?
Sunila kysyi.
— Ei, sillä maailma on usein kavala,
se turmelee ja likaa puhtaimmankin
ruusun, vaikka se olisi istutettuna itse
viattomuuden maaperässä. Tuosta
draamasta sain paljon oppia vastaisen
varalle. Uskon varmasti herra Sunila,
CSJ:a Vaacoaverin osaaton näytteli^ eisittäTät t^ytelm&n
"HÄÄT
A. Hattaran Jar T. Virtasen kir)t4ttama 4-näytoksinen laulunsekainen
saailstolaishuvihäytelmä.
Clintoii-haalilla, sunnuntaina, maaliskuun 8 p:nä
alkaen kello 7 Ulalla, CasmäUeen
HENKU.OT:
OHJAUS: A. ROOS
ESITTÄJÄT:
Ostermamii, entinen kippari E. Ihaksi
Loviisa, hänen vaimonsa — Manda Ranta
EUa, heidän tyttärensä Elsi Reing
Niilo, heidän kasvatttnsa v E. Nieminen
Anna, heidän palvelijansa \ Liisa Kangas
Aksu, heidän renki . . . . A. Siven
SÖÖperi, uskovainen talonpoika A. Roos
Fiina. Sigöperin piika Fanny Lind
Petterson, kauppias * R. Saari
Maalaispoika B. Kangas
TERVETULOA! R a V i n t o 1 « I i p p u 7 5c TERVETULOA!
«imumiumuttunmiuutmnmmMiinmiiuiiiMuiiUHmntiimininiitiiunhimiuiniiiuiiiiiiiiunuiiiiinni^
SYDÄMELLINEN KIITOKSEMME
£änme löydä sanoja tulkitaksemme teille sitä .tunnetta, mitä tunsimme teitä
kohtaan naapurit, ystävät ja sukulaiset, jotka olette meitä auttaneet aineeUi-sesti
ja antaneet meille henkisen tukenne meitä kohdanneen onnettomuuden
sattuessa, menettäessämme tulipalon kautta kotimme ja omaisuutemme tam­mikuun
$ päivän yönä 1953. Menetyksestä vakuutus korvaa vain pienen osan.
Vielä kiitos kaikiUe. Tulemme teitä aina tovereina ja ystävinä muistamaan
elomme iltaan asti. S'
Säilyköön toveruus ja ystävyys edelleenkin!
EMMA JA ALBERT PALTTILA
ALBION BRITISH COLUMBIA
e
MuiiuiiinMunmnmic
•nai •nntn amuinnni
PARHAINTA ONNEA
KIRSTI HINTSALLE
hänen täyttäessä»n 74 vuotta
AINO WÄtlMAALLE
hänen täyttäessään 56 vuotta
toivottamat seuraavat ystävät:
että jos joskus menettäisin miehen, jota
'-'suurella rakkaudella" rakastaisin, oli­sin
valmis uhraamaan elämäni. Sirkka
neiti puhui innoissaan.
— Mutta, jos tuo mies ei olisikaan
rakkautenne arvomen, silloin tekisitte
itsellenne vääryyttä, riistämällä elär
männe. Jos myöhiemmin tulisitte huo­maamaan,
että olette rakkautenne antar
nut arvottomalle, silloin heräisitte kuin
unesta jä halveksien työntäisitte luo­tanne
arvottoman — tai unhoittaisitte
hänen muistonsa. Silloin olisitte on­nellinen,
kun teillä vielä olisi kallis elä­mä
ja olisitte vapaa.
— Olisinko silloin vapaa ja onnelli­nen,
kun olisin menettänyt "suuren rak­kauden"?
Rintani olisi kylmä ja kolk­ko,
kuin syksyinen yö, ilman toivoa, il­man
päämäärää. Miksi elää tyhjyydes­sä
ja odottaa kuolemaa? Ei, silloin kuin
menetäij"suuren rakkauden" tapahtu­koon
se sitten kuolon tai pettymyksen
kautta, olen valmis seuraamaan draa­masta
saamaani opetusta. Nuoren nai-
> sen rakkauden on kuin "ritarin kilpi",
kun kilpi murtuu on elämä päättyvä.
— (Neiti Ruhala, Sunila sanoi sydä­mellisellä
vilpittömyydellä. — Te olet­te
ihmeellinen nainen? Nuoruudestan­ne
huolimatta puhutte niin suurella var­muudella
ja kiistämättÖinällä asian ym­märtämyksellä,
mitä syvämietteisinuriis-tä
asioista.
Keskustelu katkesi äkkiä Keijo Rai­ta
juoksi sisään tarjoiluhuoneeseen hi­kisenä
ja hengästyneenä, tj^töjä ja poi­kia
kintereillään ^uurenjmoihoi liuta.
Puoleksi leikillään ja^ puoleksi tosissaan
hän sanoi Sunilalle:
— Sinä olet menetellyt sopimatto­masti,
riistöessäsi Sirkan seuran koko
illaksi! Siinä vasta poika, ensin on
kuin jäykkäniskainen ahven, ei saa sa­naa
suustaan, mutta kyllä osaa nyt
liverrellä kuin enkelten kielillä!
— Niin osaa!
— Osaapa poika, osaa totta vie!
— Sirkka saliin! — Sirkka saliin!
— Älkää herra Sunilaa moittiko, yksi
tytöistä sanoi, hänessä ei ole vika —
vika on Sirkassa. Hän se yksin tahtoo
pitää meidän yhteisen vieraamme. Mut­ta
nyt eivät tässä Sirkan juonet auta,
vaan me viemme hänet!
— Sen me teemme!
— Tanssiin viemme!
— Viemme kuin linnunpojan!
"Yritän tulla Vappu-Klaaran avnis
ja vastata 'Huittis4Villen '
Katsotaan, kummat pärjäävät, y\si\^
keiset vaiko kaksilahkeiset. Lupaudu
lähettämään yhden kirjoituksen fajB.
kaudessa vuoden ajan. Toimittajan h^t
käämiä emme ota lukuun, vaan on
tettävä uudelleen, vai kuinka? Enät
naäinen pätkä seuraa mukana, Läinpj!
min kilpaterveisin COOKIE." si
tavalla! Ikävä vain, että emme ai
"€ookien" ensimmäistä pakinaa tähäj
numeroon, mutta seuraavaan se tulee.
A^appu-Klaara kirjoittaa, että. toiii
taja teki virheen viime toimituskirjoir
tuksessa mainitessaan, että hänen o i
tensa on täynnä, "koska hän asetti it^
selleen ehdoksi yhden pakinan tai rt
non kuukaudessa". Aivan oikein, \t.
hedlisesti se tuli mainituksi toimitut
sen taholta. Vappu-^Klaaran ehdot oi
vat: yksi pftkina tai runo ja yksikMn-mus
kuukaudessa ja jatkokertomubä
samat kuin Alpertilla. Kyllä toimitujj
S£d oikeain käsityksen ehdoista, mutei
miten lie tullut virheellisesti mainitiiki
Valitammej että niin kävi.
Joe HUI: CMemme ostanut pyytÄ
ne lääkkeen ja lähettänyt sen postp-kettina.
On, niahdollista, että jouduttt
maksamaan siitä tullin siellä rajan toi­sella
puolella.
O. Taipale: Lähettämänne kertomiB
meni "Kevät"-julkaisuun. Toivotta-
• vasti lähetätte lisää Liekkiä varten.
"En minä uiitta osta, kun viime\iiö-tinenkin
on vielä ehjä", sanoi Kaisa al­manakan
kauppiaalle.
Tyvestä puuhun ja latvasta lentoon.
pittää ja tahti loppuu. Nyt vasta hvmy
nousi Sunilan huulille ja miehekkäät
kasvot osoittivat elämän riemua.
Sirkan katse oli pehmeä kuin aurin­gossa
kylpeneen kasvin ensikukkanea
Nyt piirittivät pojat Sirkan ja tytöt Ja kun Sunila tarjosi käsivartensa la­ottivat
keskeensä Sunilan ja niin sitä nelle, nojasi Sirkka Sunilaan kuten hen-mentiin
saliin.
Salissa näkyivät taas illan keskei­simmät
henkilöt. Kaikkien katseet vais­toten
seurasivat Sunilan suoraa ja ryh-to
kukkanen, joka tukea kaipaa, mutta
ilman sitä myrskyn käsissä murtuu,
maahan kaatuu ja lakastuu.
Nyt esitettiin Sirkka-neidille niin pai-dikästä
vartaloa ja hänen varmoja ot- jon tanssipyyntöjä, että Sunila ja
i
Martha ja George Wiren^.
Sylvia Bimng
Rauha Ja Arvid Wais
Bobb^. Usi ja Henry Kangas
Elsi ja Väinö Reing
Manda Ja Antti Ranta
Jutti Ja Elizabeth Luhtala
Aune ja Einar Häyrynen
Anna ja Risto Luoto
Hilja ja AUce Snlkkar
Irene, Martha ja ^no Suojanen
T ^ e ja Aappo Käime
Ida Östman
Mr. ja mrs. K. Kuusinen ja perhe
Senja ja Nick Vatunki
Aune ja Gust Rintanen
Hilma ja Emil Ihaksi
Lempi Myrtle
\Vilma ja A. Lillquist
Fanny Lind
VILPITÖN KIITOS YSTÄVILLE . . .
kun saavuitte viettSmfiSn muistorikkaan illan yhteisen syntymäpäivämme
muistoksL
Kauniit kiitokset yksityisistä Ja yhteisestä lahjasta, ohjehnasta ja erittäin
hauskasta illasta. Toveruus on suurta ja kaimista.
Kiittäen.
K I B S ^ JA AINO
HetaOkiiiin 7 ikSiviiia 1S53 Xmmmm, B. C.
iss .
e
S
teitään. Sunilan tanssi ei ollut keikai-levaa
ei mielistelevää, ei, hän teki kaikki
tosissaan. Hän oli vakava ja teki jo^
kaisen liikkeen täsmällisesti, aivan kuin
olisi koneenosia yhteen liittänyt.
Vähemmän huomiota herättävä ei ol­lut
neiti lUuhala. Hänen sulavat liik­keensä
eivät olleet kehenkään vaiku­tustaan
tekemättä, kun hän pyörähteli
tanssin tahdissa. Mutta vasta kun
Sirkka neiti j*a Sunila yhdessä karke­loivat,
silloin toiset parit jättivät lat­tian
ja istuutuivat katselemaan heidän
kauniita liikkeitään. Se oli todellakin
nautinto katsella sitä paria. Kumpi­kaan
ei sanonut sanaakaan, katseet vain
heidän välillään puhuivat. Pari kiersi
kevyesti kerta toisensa jälkeen ympäri
salin siistiksi siloitettuä tanunilattiaa.
Hengitys oli tasaista ja näytti, että he
aikovat koko nian pyöriä. Mutta se
olikin Sunilan lempivalssi Merikannon
"Kesäilta". Soittajat katsoivat nuot-tiensa
yli ihmetellen, että pitääkö tässä
yhdelle parille soittaa — soittaa loppu­mattomiin?
Soittajat väsyvät, mutta Sirkka neiti
ja Sunila he eivät väsy, kiertävät lat­tiaa
ympäri, kunnes soittokoneiden vä­risevä
ja itkevä ääni hUjaa hiipuen
sammuu. Klarinetti vielä <viimeisenä pii-saivat
tyytyä vain ohimennessään sil­mäilemään
toisiaan. Heidän tanssinsa
toisten kanssa ei ollut samaa, siinä a
ollut sitä joustavuutta, siitä puuttui
tunteiden taika. Sentähden he silmij^
lään hakivat toisiaan ja sopivan tilai­suuden
sattuessa häipyivät salaista jo­honkin
omaan soppeensa.
Seuraillatsu jatkui myöhään
jopa pikkutunneille asti, jonka jälkeen
kukin lähti saattamaan omaa mieliti*^
tyään.
Sunila saattoi Sirkka-neidin ai^^
kotinsa porttikäytävään. Siinä ^
lausui muutamia Tsopivia kohteliaL^*»^
sia, lopettaen seuraavin sanoin:
— Sallikaa minun kiittää teitä, ueiO
Rauhala tästä illasta, sillä tämä fltaon
yksi minun elämäni hauskimpia ja *
ei koskaan tule unohtumaan naieki""
ni, vaan tulee painumaa sydämeni JJ-vyyteen.
Sirkka loi kainon katseensa maai^
ja sanoi hOjaa kuiskaten:
— Kiitän teitä, herra Sunila, «ac-niistä
sanoistenne ja tästä Alasta ^
tulm teissä tuntemaan miehen, J
niin suuresti eroaa noista toisista-niin
he puristivat toistensa käsiä .
erosivat.
Jatkuu
Sivu 10 LauMitsliui. httlmUnnia 28 i ^ v i a i . 1959