Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, June 29, 1957

              (KUpakirjoitus No, 51).
LI kaunis hiihtikuinen lauantai via vasten. Vesi oli nousussa, pian
V. 1922. Sinä päivänä ei oHut se loiskisi auringon valkaisemia a-ulua
ja aurinko paistoi lampi- jopuita vasten Ja silloin hänenkin
:gti. Tuuli vain sen verran, että jiiuraldtonsa ik^ Ranta oli
jen pinta oli hiekan väreissä,
unasta nousi savu ja Pekka yi-iteli
iloisesti pieniessään puita
Iinan pihalla. Ympäriiaä le^ä-t
pellet olivat vihreän riiohon jä
itäisten kukkien koristamat, t^
iten ruskeana multamerenä sie-entä
odottaen. Kanat kaakatti^
t tuottavassa touhussasui Ja,!
ien kellot kilikatityat^;^^^
aivaalla kulkiyat lujnlya^
imaspilvet
Salli veti syvän henkäyksen ja
inautui mukavampaan asentoon
opuujuurakkoa vasten. ' Hän ha­koko
ihanan
emekkeenkin, ,
täytyisi näkyviin postilaivan
;ula. Isä työskenteli hevoset
nssa pellolla ja Väinö käänsi la­olla
äidin kukkamaata aivan tu-an
vieressä. Äidillä oli Idir^
rassa, sillä hän paistoi leipää jä
jUaa. Jos ehtii, niin vielä lisäk-piparkaikkujaikin.
Mitä muuta
elä voisikaan sisältää iS-vuötiaan
tön tyllerön maailma. -
Mutta siihen sisältyi vielä enem-än
onnea näin lauantaipäivänä,
llä illalla mentäisiin , haalille.
uohon ihanaan ajatukseen Salli
i herännyt aamulla varhain, eikä
lut hetkeksikään sita unohtanut,
aikka päivä olikin jo yli puolen,
ostilaiva pitäisi tuoda paketin Ea-nista
ja siinä paketissa olisi ^
niin, siinä olisi hänelle uusi le-inki,
jonka hän illalla pukisi pääl-
^uneiramiUäan, lau^ nou-semassalkie;^
rinko : p ^ lämpimästi, lyfyö-hetnmin
nousisi tuuli ja illoin ölir
• s i ; i y ^ ^ vedessä jä uivien
puiden pääiiä.
Laskuvedestä ei Salli pitänyt ol­lenkaan.
Se jätti rantakivet tiun-miksi
ja kosteiksi, jolloin ne vaikut-,
itivät häneen ikävältä
vältä kuin.se, etiä äiti ja isä lähti­vät
haalilta kotiin liian alimaisin.
IJän ^atsoi taakseen nimekkee­seen
päin^ ; Kuinkahan kauan hä­nen
pitää odottaa? lÄtis
maailman tästä, Vädnö postiin — vai Pdcka? Hän
takaa pian toivoi, että Väinö menisi,
ka viipyi aina niiri kauan asioilla.
Pekka oli vielä niin nuori, että.u-nchtui
leikkimään matkalla.
SaUi; kävi levottomaksi ja lähti
kävelemään saunalle päin, mutta
niuuttikin sitten mielensä ja poik­kesi
lehvikköÖn. Lehtipuiden jou­kossa
siellä kasvoi nuoiria kuusia ja
rastaat rakentelivat niihin pesiään.
Hän nautti pesiin kurkistelemises­ta,
mutta oli jo aivan pienenä saa­nut
tietää veljiltään, että linnut ei­vät
tyfekää. Jos niiden pesiin kos­ketaan.
Niinpä hän tyytyikin vain -
katsomiseen. ;
Hän kierteli ja kaarteli metsilEön
tutuksi käyneitä polkuja pitkin,
kunnes tuli kanalan takana oleval­le
aukiolle. Sieltä hän taas näki
niemekkeen , . • Vieläkään ei nä­kynyt
laavaa!
Ehkäpä äidiltä saisi jotakin suu­Häh
huokasi iäaskin pelkät oh- * hunpantavaa. Hän meni^eduste-esta
ja jäi katseleniaan pieniä
aitoja, jofka liplattivat rantaki-xnna-
Liisan kahden kesken ennen läh-
3ä, — haen hänet vaikka vuoteestaan
öllä sanoakseni hänelle vielä jotakin,
K hän päättänyt. Nyt tuli lähtö heille
alemmille yllätyksenä, 'Äiti on - tar-:
oittanut juuri sitä, mitä sai aikaan; He
ivat saaneet sanoa toisrlleen jäähyväi-ajatteli
Harry katkerana.
Anna^Liisa pukeutui.^ Mätkäkprit
ostettiin autoon. Harry kantoi vii­tisen
korin viitaten yanhan; Miinan
päähän köria.-^ Äiti-rouya puki
^0 kappaa ja hajttua.. Änna-Liisa;
-otti jo autossa. Harry heitti' irti ko­ista
jättäen Miinan vahtimaan, jos äiti
tulisi. Hän nousi auton istuimelle.
Vahtikaa, kuiskasi hän Miinalle,
an kurottautuiÄnna-Lilsan lähelle. —
ini, olethan vahva voittamaan
en muun paitsi rakkautemme? Mie-
-° ^ädet purisUvat hehtoja tyfön käsiä
- Harry ^ v o i , Harry— olen; tuH
J-}Tielherkkien huulten välistä,
kopeasti veti nuori mies tytön pään
rojensa eteen ja suuteli väriseviä
uuUa — shniä — otsaa ja.pieniä val­lia
käsiä. Auton vierestä kuului
lunan merkitsevä yskähdys. • Pian
oli Miinan kanssa kimni korin
agassa ja nosti sitä auton tukiräudal-johon
Harry rouvan tullessa ovesta
juuri köytteli. , ^
•^uton ohjaaja tuli työväen rakennuk-aivan
kua tietoisena, että vasta
t:. ^"^-allista saapua: Koner^oi
hyrinänsä. Harry kurkistti vie-
- Voi Ibyri^ '
jonka ajatuksen vain Änna-LOsa
^"^ea. Auto lähti U&keelle. Moi-
T^^^ ^.^tyivätkumpikiit omalle
elämän epätasaista maastoa
m. • ••
(Jatkuu)
lemaän,, kylläkin arkaillen, sillä
hän tiesi äidillä lauantaisin olevan
kiirettä.
Äiti oli pesemässä lattiaa.
Mene ulos nyt. Salli, huudahti
hän. Ulkona on kaunis ilma, leiki
siellä.
— Minulla on nälkä . . .
— Ei mitään nyt, ennenkuin isä
tulee- iltapäiväkahville.
— Kun ei laivakaan tule . . .
— Hyvä lapsi, eiihän sitä odote-tzöcaan
tulevaksi ennen puolta nel­jää.
Nyt on vasta kymmenen yli
kaksi.
Salli kulki yläpellolle isän
luo. Mutta isä kynti penmamaata
niin ahkerasti ,että tuskin huoma-
• si häntä. Siellä hän ei viihtynyt
. . .Ehkä Väinön luona olisi mu­kavampia
— Nq mitä sinä Imljeskel^^^ sisko
kulta? naiurahti Väinö nojaten la^
pioonsa jä pyyhkien hikeä otsal-ta£
m.
—- Muuten vain . . . Menetkö si­nä
postiin, kun laiva tulee?
— KyUä, minun pitää ostaa ken-
§ä.t
— Kengät» SaUin silmät lensi­vät
selälleen. Justiinhan isä toi
sinulle kengät kaupasta.
— Juu, niin toikin, mutta nepä
'»eiväit olekaian tanssikengät.
_ O-oo, sanoi Salli pitkään ja
ymmärtäväise&tij ^katsellen ihaile-vasti
issoa veljeään. Väinö olikin
ja melkein isän mittainen. Kyllä
häneUä kutiluikin olla tanssiken­gät
Mutta salH ynimärsi ettei ol-iut
tavallista ostaa yhdelle hengel­le
-k^ta paiia: kenkiä k^den päi­vän
sisällä*
— a i tiedä mitä isä siitä ti^i^^
maa,-sanoi
diUe ja hän käski kysyä isältä.
^ Haetko minua tanssiin taas,
Väinö? Minulle tulee uusi leninki
Eatonista.
Väinö kääntyi poispäin, peittääk­seen
h\Tnyään. — En tiedä, SalU,
kun minun on niin vaikea pitää
sinusta kiinni tanssiessa.
Salli silitti vatsaansa molemmin
käsin ja sanoi: — Joskus minulle
tulee hiöifcka paikka. Joskus minä
laihdun. - •
Pekka juosta porhalsi saunalta.
— Hei„ Väinö! Saanko ottaa si­nun
22? Menen lahteeii sorsia am­pumaan.
•r~ Minäkin tulen, sanoi Salli in­nostuen.
— Et tule . . . Saanko Väinö?
Väinö katsoi ll-vuotiäjita Pek­kaa
arVöstelien. Sanoi sitten har-
Vaan ja painavasti, kuten isän ta­pana
oli: — Ota vain,^ mutta muista
olla varovainen.
— EÄkö minä saakin mennä Pe­kan
kanssa, Väinö?
— Et Salli . . . äläkä alakaan-it­kemään.
Illalla mennään. haalille,
eikä sinne voi mennä itkusta tur­vonnein
silmin.
Sally lähti murheissaan heinäpellol­le
kukkia poimimaan. Hän poimi ja
poimi, kunnes niitä oli sylin täydeltä.
Sitten hän äkkiä tunsi, etteipitänytkään
niistä ja pudotti ne ojaan. Sitten hän
katsasti niemekkeeseen päin ja vOi —
mikä kaunis näky se olikaan, kun laiva
juuri pisti keulansa näkyviin.
Kirkuen ilosta Sdii lähti juoksemaan ,
tupaan päin.
— Postilaiva tulee, postilaiva tulee! ' • ,
— Laiva tulikin tänään tavallista ai- menee het| pukeutumaan, eikä viivy sii-kaisemm*
n, sanoi isä, joka istui kah- nä kauan. Kyllä ehdimme ajoissa.
Rakkaus tasoittaa eroavaisuu­det'
on vanha sananlasku ja se
pit M paikkansa ainakin 38-vuO'
tiääseen Leonard Seagerim ja
hänen juun vihittyyn vaimoonsa
Annaan nähden. Seager on täs­mälleen
kolmen jalan mittainen
ji hänen vamonsa 5 jalkaa kuu­si
tuumaa.
vipöydän ääressä. Kaikilla oli katse
kirkkaampi. iPostin tulo oli aina haus­kaa
ja juhlallista.
-Salli sai lämmintä pullaa. Väinö'ei
huolinut kahvista, vaan alkoi valmistua
lähtemään kylälle postia odottelemaan.
Salli odotti hänen puhuvan niistä ken­gistä,
mutta kuri Väinö ei puhunut mi­tään,
kääntyi hän isänsä puoleen ja sa-
';noi: ,
Annathan Väinön ostaa toiset ken­gät,
sellaiset joilla voi tanssia?
— Mitä? kysyi isä, katsoen ensin
Sälliin ja sitten Väinöön.
— Tuota . . . Väinö oli punain^en
korviaan myöten. — .\ioin kysyä . . .
minä tykkään tanss*a ja tuollaiset ko­vat
paksupohjaiset • kengät eivät sovi
. . . Jos niillä astuu tyttöjen liikavar­paalle,
niin eivät anna anteeksi kos­kaan.
-...^
— En minä tiennyt, että sinä tans­sit,
vaikka näinhän sinun yiime lau­antaina
Sallin kanssa pyörivän . . . Jas­soo,
vai niin . . . No ei kai; siinä sitten
muu auta. Hyvähän se on, että sinusta
tanssija tulee. Isä nauroi ja niin teki
äitikin. Väinö pujahti ulos ovesta,
mutta hänenkin oli hyvä olla.
— Sattuu niin Väinö hakee minua
tanssiin tänä iltana, kun saa uudet ken­gät
ja minä uuden leningin, puhui Salli
suu tä3mnä pullaa.
Vihdoin viimein oli päivä kulunut
iltaan. Työt oli tehty ja saunassa käy­ty.
Pojat seisoskelivat jo lähtövalmiina
ovensuussa. Kiire oli äidillä ollut,^ kun
Sallin uusi leninki piti lyhentää kaiken
muun touhun ohella. Nyt istui Salli
Vihdoinkin he kulkivat kolmisin ka-peata
metsätietä. Isä kantoi lyhtyä,
mutta sitä et vielä tarvinnut sytyttää,
kun oli valoisaa. Vasta yöllä takaisin
tullessa sitä tarvittaisiin.
— Salli muistaa sitten kun kotia' läh­detään,
että, ei oikuttele, varoitti äiti.
Näytelmä on pitkä, emmekä me voi vii^
pyö kauan sen jälkeen. V
• —-,Mutta jos ei Väinö hae minua heti
tanssiin, niin minun pitää odottaa, huo­mautti
Salli.
He saapuiyat haalille juuri, ajoissa*
Kun Salli ehti heittää takkinsa puku­huoneeseen
ja etsiä tilansa (etupenkiltä^
aloitti soittokunta alkusoiton.
Voi sitä juhlallisuutta I ^pitto vai­kutti
niin syvästi,, että pienimmi^tkin
tytöt ja pojat ohvatpnettöminä^^j^^^
kujnaajtta. Silrnät suurina ja huulet ra^
ollaan he •kuuntelivat. .
Kylän kaikki suonmlai
Ia ja täyttivät pienen,haalin, joka^
Istuimen. . Känsäkouraihen uuttera
uutisasukasjoukko, saunan löylyn pub-distamanaja
virkistämänä — työyäe»-
aatteen kannustamana isjui siellä.
—Eikö olekin hauskaa? kuiskasi
Salli vierustover'Ueen soiton loputtua,
— Mutta nyt tiilae pujie, kuiskasi toi­nen.-..,.,-
.. ; . .
— Kuinka,pitkä?
—. En minä tiedä . . . Qpko sinulla
uusi leninki?
— Chi. . . Etkö nähnyt sitä Eatonin
\%iUiseliä sivuUa?
— Ei se näytä samalle . . . sinä olet ?
niin ihana. , -
SalU huokasi, rnutt^ astui
tuolillaan varoen kaikkea sellaista, jo- ohjebjan esittäjä. esille ja ilmoitti, että
ka voisi rypistää tai tahrata vaaleanpu- vairsinaista piAujaa ei ole kös- :
naisen kauneuden. Is^kinqli. pukeutu­nut,
mutta äiti vielä lopetteli töitään
keittiössä.
— Enkö. millä, saisi menfiä ;poikien
kanssa?, kysyj Salli. ,
ka näytelmä, on .pitkä, asiallinnen ja o--
pettävä. - Ito valtasi siljoin etupenkin ^
istujat, IpakoJoMldco liikkui.kuin, elohp-
3(Iut|aj,^un /esirfppu aJkqi nousta sai
Et, sinä tule^ Isän Ja..^*c|in,v^^ j^uutys. hjciji^t ^ as^
sa, sanoi Bekka. :
Mutta,^ti ei,
ja me ^ ipyöhakji^t^^ Yfipe ^
kerrallakin.,'; y/,.:;-..
; ^ Lähdet^ jo, Väjifiö!. kUre^ti
Petta ja niin he lähtivät
— Älä, nyt itfceskcle siinä . . , Äiti
•.Ke»? oli jo >3f^ito^ta». ^mm^^i^
lopi^ui ja^yj^ sjirty^-j^vifit*)^
kif - k^ttiin^jmiio%:-laatia ,>J|i^l^i|iT ?
tiin. Vikjt^ty^ .j^pniiiu^^^»-:.,
tai^biv^tois^^ ..rSiiilJ^.