Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, August 21, 1948

              telun on otettu pieni aen lwc
•kymmenen k i l o m e t r i n ä^
a ^ ^ n luontoon, SäälS^
aVaHe kuudensadan pioS^i
aiä s e n o n t ä y t t ä n y t ^ ^»
Jfärjestöien henlOlökuma^
> ^ t i koristellun portin, j o ^ l
k o ja saavumme piendjTli
m uljas punavihreä lippu j j
tkaan, kun meidät motitetaanefj
vrilla ryhdikkäillä pioneerin^!
^at. Laulut eivät vielä oikei a
- e i ihmekään, kun vasta tolJ
Idat lausutaan ter\'etiilleiksi.
rittaa sen — ja saamme
uituja nuorisoliittolaisia tääi]i|
kinen, leirin yliohjaaja. A^f
•yhtäältä, sekä monta muuuu
H e t i alusta lähtien ja varsinkiai
l i i t on ylpeyksiä keskellä toiilarl
, että heillä on mainio ote 1%^
:odella saaneensa tvydvlj-stäS
taakseen,
»antava vaikutelma tunkee Mi
iranainme on todellinen leiri,
arin omaava leiri. Vain _
sen asukkaalle lyhyessäkin^
elämä — antaa varhaisnuortui
i , alati purkautumista etsirälk
eita.
.* •
Tumpulan ja Kissalan kulkfeftj
aakealle rannalle, mainiolle
natkallamme toteampie leirin 1
n kenttäkeittiöt ja sinisen
iostama luonnonruokala. Täj
veliimme ja piimämme sekä (
iisiä omia suurleirejämme. Ni
Toisaalta — omalta tämäkijii
i !
löksensäkin tässä "hotellissa"]
lokalan" puolella — Xeso saaj
;ään pinnata ja pestä astioita 1
en kilpa käynnissä. Lento
ntällä — Sakukin innostuu;
ikasade yllättää, niin p\sti)i
elemme täällä pioneerien
lu iltateelle, tällä kertaa
narssimme yhdessä pioneerin
uu lipunlaskusta. Jälleen rrd
ppujen juurelle. Vieraat ja i
:insa. Laulua, linpunlasku.!
iykset.
t — salaperäis\yden tenhonj
Itanuotiolla. Vapautuneena
siinä mukana. Viltit hartf3
i polkua myöten kuljemme
laan pyöriÖteatteriin.myx&']
kuulutetaan hiljaisuus ja
t teltoilleen. Päi\-än aherns]
nuorisoliittolaisen Aulilii
paa meille laajemman ku
irileiristä ja erikoisesti nu
tsellen. Julkaisemmckin
lä olevan, toteamme. tl\i 1
aiijallamme pioneeraiiton 1
issfhteeriä Leskisen V^j
tä liiton äänitorvena,
too
' ajatuksesi näin per
ttiä. Meillä on hniä jö
ee. leiriläiset oli\-3t lo
coluulotonta. it.senäl^^
maansa ja kansnsa onnr
aiscna myöskin ilolla
udcn meidän parhaiden'
1 tarkoitus?
. kuntoisuusleiri ja
Gruusialainen ilta leraahtavat tanssijattarien syx-äninus-tat
silmät, aavistaa viehkeän, verhotun
„hani täyttyy. Odotetaan, mi- •'y"y' ' . ™ ™ " » « t hulmuavat . . . Kuuma
• ^ t ^ u u ma kärsimättömä^min. ''^^J^!^ lap. katsomon, loputtomina
U mmuutiKa . ryntäävät toistoavaativat huudot taite'-
,^en oli tullut tieto gruusialaisten ^^^^^^
i^oiden s a a p u n ^ t a . ^ 0 ^ ^ ^ Rumpali on kahden lihavan rouvan
e:^nnmamen paiva, kaupunki ke- ^^^^^j^j^.^ ^^^^^^^^^ ^^^^^
tanssiessa hänen käsissään. Miesten k i i ­täessä
akrobaattivarmuudella varpail­laan
kurkottuu vaalea neitonen ylem­mäs,
mutta edessä noustaan jo seiso­maan.
.Tyttö punehtuu kiukusta, mutta
sitten vadelmaisiksi maalatut huulet
taas nauravat ihastuneina. Hän taput-kvy
suurimpaan saliinsa,
fima, eloisa tyttö istuu h o p e ^ i u k -
naisen vierellä, poukaten välillä
[yyn kiertäen katsettaan joka suun-
Hänen lapsenkasvonsa ovat k a u -
iru^ettuneet. .
Setä, paljonko kello on? — kysyy ^
piendtä, ryppyiseltä ukolta taka- taa koko sydämellään j a ' l o p m ^ ' p o n -
Tämä vilkastuu j a selittää eteen- nekkaaseen läiskäykseen samalla rä-
1 ojentuen: ^ x^yttäen silmiään. Kaikkien herpaan-
- Viitta yli, kyllä se kohta alkaa . . . tumaton huoAiio on lavalla, joka puo-viiva
hänen ihossaan sipristyy lella taputetaan ehtymättömällä innol-iijyn.
— Sinäkin opit tanssimaan.' la.
Kädet j a liikkeet maalaavat hetkessä
vaihtuvia kuvia, kasvoissa kuvastuu se­littämätön
sulo . . . Todella, elävät fres­kot!
Miehet syöksyvät häikäisevään
vauhtiin, nauraen, nauttien, juoksuaske-
. Kaksi hymniä seuraa tyyninä lissaan väljää voimaa . . . Uljaasti he
— illan traditionaalinen paljon iloitsevat! Tuhannet huutavat bravoota,
;vä avaus. ilmassa kiehuu stedionmittainen pauhu,
pytten! Tunteiden tornaado! Lavaa kiertää tah-
Immvii aloittavat, tahdikkaasti k u - tia iskevä, tahtia polkeva, tanssien huu-kuminnallaan
suggeroiden. S a l i - tava taifuunipatsas . . ,
elää.
Kosmillinen ukko
K i r j . H A G A R O L S S ON
uotsinkielisenä on olemassa Ma.\im tästä liikutuksen j a siirun x^alassa k i r -
Gorkin Tolstoista kirjoittama pie- joitetusta kirjeestä, on nielkein yliluon-ni
tutkelma, joka erinomaisesti osoittaa, nollisen elävä. Ennen tämän kirjasen
että pienikokoinen kirja monesti voi än- lukemista en ollut todella nähnyt Tois­taa
paljon enemmän kuin mitä paksuini- toita sisäisten silmieni edessä, en ollut
R
mat nidokset .-
Kirjaseen sisältyy sekä muistiinpa­noja,
jotka Gorkki ön tehnjt oleskel­lessaan
Tolstoin kanssa Krimillä, että
nähnyt harmaata kuihtunutta ukkoa
kaikessa majesteettisuudessaan, moni­mutkaisena,
ristiriitaisena, mutta ole­mukseltaan
ainoana laatuaan.
ryttönen vetää nenänsä hauskasti k o -
in: — Enkä opi!
S'vt sytty\'ät lamput, soittokunta
sii esiin, valkotakkinen johtaja ko-.
puikkonsa. Yleisö nousee sei-eräs
kirje, joka on kirjoitettu Leo Tois- Gorkin kirjanen ei ole häväistys, e i -
töin paon ja kuoleman vaikutuksen'a- kä ylistyskirjoitus, se on molempia ja
laisena. Vaikutelma, jonka saa näistä samalla kertaa jotakin aivan muuta - r -
tilapäisluontoisista muistiinpanoista ja todistus, joka ihastuksen j a kauhun \-al-
. lassa on annettu valtavasta luonnonil-seefcö
kultainen fetsi kaunotartakin e- miöstä: "Katsokaa, mikä ihmeellinen
nemmän. Iskut kiihtyvät, jokainen tun- ihminen elää maan päällä!" Saamme
tee rytmin, p i l l i puhaltaa yhä kimeäm- nähdä Toistoissa sellaista, joka pinta-min,
yhä kiihoittavammin. Juhla jat- puoliselta tarkkailijalta on varmaan
kuu, yhä hurjemmin lyö rumpu, tanssi- jäänyt huomaamatta, — kylmyyttä ja
kulkue liukuu kux^aamattomana . . . tyhjyyttä hänen henkensä pohjalla, h i i -
voi, viimeisen kerran! pivää nihilismiä, sellaista "kaiken myön-
Turhaan kutsutaan heitä uudestaan, teisen kieltämistä", kaiken päättyessä
uudestaan, uudestaan, turhaan yltyvät kuilunsyvään kuoleman probleemiin,
suosionhuudot, hfaluttomina päätty- Suuren julistajan takana näemme y k s i -
mään. Gruusia hymyilee: jäähän iloi- näisyyden j a epätoivon liittyneen peloit-nen
muisto, onhan lupaus! Heille vas- favaan selvyyteen "sekä syvän ja iärk-tataan
kukin, ylhäällä syttyvät kaikki kymättömän välinpitämättömyyden k a i -
Juhlinnan pyörremysky taukoaa vä- lamput, välittömänä vuoksena nousee kesta, mikä ei koske ainoata tärkeää:
tulevat, tumman kauniina, y i - Hajan minuuteiksi. Kädet ja posket aploodilaine . . . T a i t e i l i j a t vastaavat
ryhdikkäinä, silmissä t u l i j a h y - palavat kuin kuumeen sytyttäminä. On
Runjpu vaimenee, puhallin saa
1 värisemään outoa, kaukaista vuo-nusiikkiaan.
tanssivat . . . Taputus kiihtyy,
koaa. Rytmi hurjistuu, tanssivat len-ät
lavaa: liikkumisen riemu, vapau-hekuma
tarttuu rumpalin r a n -
en, siirtyy katsojiin . . . Valkeina
savukkeen vuoro. Mutta kuka osaisi
siirtyä tuokioksikaan loitolle äskeisestä
kohta, jatkuvasta . . . Keskeytys tun­tuu
piinaavalta. Vihdoin astuu nuori
kuuluttaja mikrofonin eteen.
Jälleen saapuvat he eteläisen aurin­koisina
liehuvin värein. Puvut säih-kyvät
satuna, eikä katsoja tiedä häikäi-
— ilma sataa kukkia, he lahjoittavat ne
meille, mutta ne lentävät takaisin! K u -
Leo Tolstoin kuolemanpelkoa. (Tun­nontuskistahan
löytää myös lauseen:
" A i n o a tosi on kuolema — kaikki muu
kat ovat heidän! on valhetta.") Näin kehkey-tyy tästä
— Tällaista iltaa ei ole usein, sanoo tyhjyydestä suurenmoinen ihmisen k u -
ukkoN takariviltä, jos kerran kolmessa va. henpen, joka on nähnyt kaiken lä-vuodessa
. . .
N i i n sanomme me kaikki. Uta on
tanssivan Gruusian. On ystävien ' i l t a.
U. G. S.
toimintaleiri, koulutusleiri. Tällaisella on rietysti oma sehän kuuluu niemen nenästä ia toiset kai tuumivat jäävänsä
itjisensä. Ensinnäkin näin saadaan vakiintumaan ja
ptvTTiään meille ominaisia, itsenäisiä leiritapoja. Saamme
ijyttä leiriemme toimintamuotoihin kautta maan. T o i -
a täällä solmitaan ystävyyssiteitä eri puolilla maata toi-pioneerien
kesken j a samalla lujitetaan yhteenkuulu-uudentunnetta
ja luodaan kokonaiskäsitettä. Kaiken tä-lisäksi
leiri muodostuu ohjaajille eräänlaiseksi kypsyys-si,
käytännön harjoitukseksi kurssiopiskelun jälkeen,
edelsi leiriä ohjaajain ja vastaavain pioneerien lei-
• * *
Hy\'ärinen kirjoittaa:
Männistö — pioneerileiri — on hiljainen keskellä kirkas-
[päiviä. Missä ovat pioneerit, onko heitä lainkaan?
^ ^ ^ t a kuuluu raikkaita huutoja ja pianpa näenkin
[Tuentjini alas _ kuinka toiset juoksevat, kuka yriftää pa-pituushypyssä,
kuka hääräilee kuulan, kimpussa,
kuuluu valtavaa huutoa, siellä annetaan äännekkäitä
«uksia " o m i l l e " lentopallonpelaajille. Vähällä on saada
^ 3on päähänsä kulkiessani pelaajien ohi. Sellaista on
^ueella, aurinko hymyilee j a ruskettaa.
I J i t i ^ matkaani, keittimet jo häämöittävätkin, siellä
.hmä työskentelee innolla omalla sarallaan ja valmistaa
apuna ruokaa k a i k i l l e meille nälkäisille. Siellä ah-
^^det kuorivat perunan toisensa jälkeen j a toiset pilkko-
P^J^la. Reippaan laulun kaikuessa käy siivoaminenkin lei-
J*ioneeri ei pelkää työtä.
• • •
duosta lähtee niin kaunis kapea polku mutkittelemaan
nebnaan, millään en malta olla seuraamatta sen kut-l^^^
len ja kuuntelen. Kas, t u o l la pilkistää k i r k k a an
puseroita, nehän ovat suunnistajia, jotka paraillaan
tutkivat karttojaan. Nyt on taas reitti selvä j a reip-s-^
lSf ~ SDPL hei, hei, hei, — Kaikuko vastaa, -
Jiläto" "''''^>'>' toisia, j a vieläpä cdessäolevan kauniin
^ men toi.«;olta rannaltakin kuuluu reipas vastaushuuto.
^^modcvat varmaankin retkeilijät, samoja polkuja, joi-r
v - „ - " ° " ''"^"'"^""ut Aleksis K i v e n j a hänen "Seitsemän vel-jalat.
- ' ^ t S """"^'^^'"^'^aHa on^kin hauska katsella, kuinka
äbä, I^V Vähän väliä pilkahtaa esiin
'i^sa • ^'''^ TOcnec, loppumattomiin. Äkkiä
jostakin — "yks, kaks, yks, kaks, niin tahdikas" —
vähemmälle elleivät kiireimmän kautta kajauta reipasta vas­tausta.
Monen mieleen varmasti juolahtaa ajatus, näitä
nummia on kulkenut .Aleksis K i v i ja Jukolan pojat ja nyt as­telemme
me. pioneerit, täällä, samoja jälkiä laulaen, retkeil­len
ja suunnistaen.
» * *
Täytyykin rientää leirille, ennenkuin ryhmät ehtivät pa­lata,
pianhan on ruoka-aika. Metsä huminoi ja tarinoi, samo­ja
tarinoita, joita aikoinaan on kuunnellut K i v i , miettiessään
ja suunnitellessaan "Seitsemää veljestään". Samaa luonnon-rikasta
kieltä kertonee luonto nyt kuin silloinkin ja kenpä^ "lapsellisia" kysymyksiä elämän tarkoi-sitä
paremmin tajuaisikaan kuin nuoriso ja pioneerit. Täällä fuksista, sielusta, Jumalasta. Kummis-
— Kiljavan nummilla — voi mielikuvituksessaan elää Juko-vitse
j a kantaa omien ristiriitojensa —-
k u i n mahtavien pilarien — päällä kuo-lemantietoisuuden
painoa.
Tämä suuruus ilmenee valtaavana
i^pnissa niistä tilannekuvista, jotka Gor-ki''
on hetkistä siepannut nopealla ja p a l ­jastavalla
siveltimellään. Tolstoi kuun­telee
peipposta ja koettaa taitamatto­masti
matkia sen vihellystä:: "Hän is­tui
kivipenkillä sypressien alla kuihtu­neena,
pienenä ja harmaana ja kuiten­k
i n hän muistutti Sebaotia, joka on hie­man
väsynyt ja huvittelee matkimalla
peipposta." Tolstoi keskustelee luotta­muksellisesti
Gaspran yksinkertaisen
muhamettilaisen kanssa ja tekee hänelle
lan poikien toimissa.
Leirillä on hiljaista, ei siis ihme, että vieras, saapuessaan
ensikertaa leirille erehtyy luulemaan, ettei täällä olekaan pio­neereja,
sillä eihän missään näy ketään. Hiljaisina ovat päi­vystäjän
silmien valvoessa kaikki viisi tclttakuntaammekin,
Kumpula, Hiidenvaara, Kissala, Impivaara ja Toukola.
N>^ alkaa leiriportilta kuulua askelten töminää j a : "Käy
tietä marssi uljas meidän, yks, kaks, yks, kaks, niin tahdikas".
Sieltä palaa ryhmä tahdikkaasti marssien teltoille asti. Tuolla
saapuu toinen ryhmä laulaen ja teltan edessä kajahtaa rai­kuvasti
— S D P L hei, hei, hei. Ryhmä toisensa jälkeen saa­puu,
alkaa hälinä ja toiminta.
• • •
P i l l i soi. "Uimaan", kuuluu päivystäjän huuto ja moni­satapäinen
joukko rientää rinnettä alas rantaan, jossa ur­heilijat
vielä "ottelevat" sinnikkäästi. Heillä on k i i r e , tuskin
syömään ehtivät.
Taas kuuluu p i l l in ääni, nyt tuleekin kiire syömään. N y t
kerrankin näkee taas koko joukon yhtaikaa koossa, sillä jo­kaisen
vat!^ on tyhjä. Rannalla on jonot ja pian on k a i k i l la
ruokaa. Mennään istumaan "jalat pöyiänä'', siinä asennos­sa
luistaa ruoka mainiosti alas. Kuuluupa tuttu juttu lopul­ta:
"Kvllä velli on hyväii, ei mikään ole niin hyvää kuin velli,
niin hyvää on v e l l i ."
Lippu on laskettu, lippulaulu laulettu ja valmistaudutaan
ihanuoliollc. Viltit korvissa etenee jono hitaasti, hitaasti
kohden nuotiopaikan rinteitä. Sieltä kuuluu hiljainen haita­rin
ääni. Nuotio-vahti sytyttää nuotion. — ("Terä", Helsin­ki.)
saan hän kohottaa kulmakarvojaan, rä­pyttelee
tuskallisesti silmiään ikäänkuin
ensimmäistä kertaa mietiskelisi sellaisia
asioita j a varovasti antaa silmiensä " s u ­vaitsemattoman
ja läpitunkevan tulen"
sammua. Itse asiassa hän leikki tataa­r
in kanssa "ihmeteltävän taitavasti,
niinkuin ainoastaan suuri taiteilija tai
• viisas mies kykenee". Gorkin näköku­vista
majesteetillLsin näyttää Leo N i k o -
lajevitshin pienen kulmikkaan olemuk­sen
harmaa, kulunut takki yllä kivien
keskellä rannassa. Hän Lstui nojaten
poskia käsiinsä ja katseli kauas me­relle,
vihreät aallot lipattivat hänen j a l -
kainsa juuressa aivan kuin olisivat ker­toneet
hänelle itsestään, " T a i v a s oli p i l ­vinen,
kivien yllä liukui prlvenmöhkä-
Icitä ja niiden keskellä näytti vanhus
milloin vaalealta, milloin tummalta.
Hänkin oli k u in ikivanha kivi, joka äk­kiä
on herännyt eloon, joka tun.<?i kai­ken
alun ja kaiken lopun j a joka mietti,
milloin loppu oli tuleva kaikille kivMle,
maan ruohoille, meren vedelle, ihnnsil-
Ic j a maailnnalle, kivistä aurinkoon :\'>\x.
Ja meressä oli hänen sieluaan. Ymp^^ris-lössä
kaikki lähti hänestä. Vanhuksen
mietteliäässä liikkumattomuudessa oli
jotakin kaua.«5ka1sovaa. lumottua, sy­vään
alhaalla olevaan pimeyteen nrikc-
LAU.\NT,\LNA, EOLOKUUN 21 PÄIVÄNÄ, 1948 sivtr t