1937-08-28-07 |
Previous | 7 of 12 | Next |
|
small (250x250 max)
medium (500x500 max)
Large
Extra Large
large ( > 500x500)
Full Resolution
|
This page
All
|
Ytdmol osoittavat uskollhntttt
Svu 7
" I I
aan
ta
2l
William E. Lunch karkasi Michiga- ryöstöstä. Nyt hänet saatiin kiinm ja nen vaimonsa ja oikealla entinen vai-m
vankilasta- viisitoista vuotta sit- kuvassa hän on jälleen risfikk'- monsa, jotka ovat yhteisvoimin päätien,
ollessaan kärsimässä tuomiota takana. Vasemvialla on hänen nykyi- täncet "seisoa Lynchin takana."
I •
B 6
ten
ia-läl
ida
lUt
Ien
eä-itä
in-
»11a
väen,
äi-lon
.hti
nimim
m
iir-nsä
m
ät!
nyt
ky-ani
»
i n ,
sian
ise
tuo
idä,
lan*
näs
kea,
aan
vafl
kd-
• EAN Dubois oli saanut^ vihdoinkin
[ J myydyksi suuren maalauksen. Ar-
' vostelijat vuodattivat ylistystä, shek-
: ki kirjoitettiin ja muutettiin hämmästyttävän
lyhyessä ajassa rahaksi.
Rahaa muutettiin parhaillaan kampanjaksi.
• ;
— Mon ami, mitä on Pariisi? Ahdas
häkki se on. Mutta jos tulisitte
joskus minun luokseni Louisbourgiin
— Duboisin silmissä välähti. Hän
hypähti pystyyn niin rajusti, että
monien sukupolvien aikana heikoksi
käynyt pöytä huojahti ja viinilasit
V olivat kaatumaisillaan.' Hyvät - herrat
ja naiset, minulla on ajatus 1_
— Olet todistanut, että sinun ajatuksillasi
on kantavuutta, Jeair, sanoi
pieni mademoiselle Charlotte,
jonka silmät usein pysäht3rivät monsieur
Jeanin tummaan olemukseen,
lausu siis ajatuksesi julki.
— Merci.
Dubois kumarsi sirosti Charlottelle.
Hänen kumarruksensa oli sulava
ja hiukan liioiteltu. Kaikki kolme
istujaa ponnahtivat seisomaan
inalja kädessään. '
— Minun ajatukseni on tällainen:
te tulette kaikki minun linnaani vie-raflulle.
Siellä on ihmeellistä, suurenmoista!
Dubois haki hetkisen kyllin
kuvaavaa laatusanaa, mutta ei löytänyt
sellaista. Hän tyytyi vahvista-i
maan mielipiteensä kasvojensa hurmioituneella
ilmeellä. Hyvät naiset
ja herrat, Louisbourgissa olen maadut
"Kolme marttyyria".: VSieltä
o^en saanut värisävyt, sieltä olen saa-iiut
aiheet, ah, minun sydämeni on
^uisbourgissa — ja täällä, hän sa-
-Jioi hymyillen.
Mademoiselle Charlotte Desinon-
^ liasvoilla oli aavistuksen verran
^ Ja te, mademoiselle Amaiuld,
^Qsieur Kristensen?. Tehän joudi^t-
^ varmaankin. Älkää sanoko, että
ffe jouda. Mieleni olisi silloin rpaha
^konaisen vuoden, kymmenen vuotta.
• ; >; „.^.->: .
, Öubois rakasti liioiteltuja ilmauk-
Kristensenin pohjoismainen rau- •
'^uus oli hänon^ -
vöitus,: Nytkin mies oli juonut samppanjaa,
ja viiniä ja taas samppanjaa,
mutta istui siitä huolimatta rauhallisena
kuin kivikuva ja hymyili ohuella,
selittämättömällä tavallaan. Nyt
Kristensen katsoi Duboisia suoraan
silmiin, niinkuin hänen tapansa oli.
— Amakin minulle sopii. Olen tot-tapuHuen
hiukan kyllästyn}^ Mont-parnasseen
ja alinomaiseen yöelämään.
Todellakin olisin kiitollinen,
jos saisin hiukan tuulettaa itseäni.
Mutta teille mahtaa tuottaa vaikeuksia
majoittaa meidät linnaanne.
Duboisin linnasta oli pienessä taiteilijapiirissä
tehty paljon pilaa, kukaan
ei ollut nähnyt sitä, eikä ku-"
kaan oikein uskonut sen olemassaoloonkaan.
Tosiasia oli kuitenkin,
että Dubois lyhyin väliajoin matkusti
maaseudulle maalaamaan. Ja
ihmeen hyvin hän maalasikin. Mutta
nyt hänen sanoilla^ oli pohjaa, hänellä
oli rahaa taskussaan ja rriaineen
gloria pikimustan päänsä yllä. Miksikä
ei siis suostua? Sitäpaitsi Kristensen
oli huomannut myöntävän
.välkähdyksen mademoiselle Arnaul-din
silmissä.
— Pikkuasia. Minun linnaani sopisivat
kaikki Pariisin taiteilijat ja
sitä huolimatta se näyttäisi tyhjältä.
— Nyt minä sen sanon teille, te epäuskoiset:
se on vanha dominikaani-luostari!
— Raunio, Charlotte ehdotti nauraen,
mutta Jeanin silmissä välähti
Ei niinkään raunio, siellä on
käyttöjcelpoisia huoneita paljon.
ryytiä kuvaamalla.
— Lähtekäämme siis, Kristensen
sanoi lakoonisesti. Mutta kootkaam-me
ensin hiukan matkakassaa, sill
ä—
— Mon ami, minä järjestän kaikki.
Siellä saatte Louisbourgin kuuluisia
viinejä, niin vanhaa vuosikertaa, että
sellaista ei ole enää missään muualla.
Pyhät isät olivat kätkeneet aikoinaan
pienen kauniin varaston ja
minä löysin sen sattumalta. Jos teidän
silmänne, mademoiselle, voisivat
säteillä vielä kirkkaammin, niin ne
säteilisivät silloin, kun maistatte minun
viiniäni — ei, nektaria se on,
jumalten juomaa.
— Hurskaat isät olivat ilmeisesti
hyvin kiinnostuneet jumalten juomiin,
ja uskon, että he olivat tuntijoita,
mademoiselle Arnauld hymyili.
Haluan todellakin maistaa viinejänne,
Jean, vaikka te olettekin oivallinen
sadunkertoja. Anteeksi, en tarkoita
tänään, mitä sanon, antakaa anteeksi,
Jean, hän lisäsi nähdessään Duboisin
muodon synkkenevän.
Kristensen katseU vaalein, uneliain
silmin ranskalaista, joka oli joutunut
hurmion valtaan ja tuki katkonaista
ylistyspuhettaan nopeilla
hermostuneilla liikkeillä. Hän ei ollut
.erikoisen hyvä ystävä ranskalaisen
kanssa tämän monista lähentymisyrityksistä
huolimatta. Kristensen
oli kylmä ja kif^kas kuin kotimaansa
tunturit, ja sama rauhallinen
vakavuus kuvastui hänen maalauksissaan,
joille hän nyt oli hankkimas-
Kayuu^c.pu.=,a . . sa nimeä ja mainetta Pariisissa.
Kaikki rukouskammiot, suuri ruokai- ' , Seuraava juna kudatti heidät Lou-luhuone
— se on elämys teille, ys- ^,isbourgiin.
Dubois ei ollut turhaan ylistänyt
seutua, se oh Ranskan sydän, ^ ^—
Ranskan helmi, — niinkuin hän ylpeänä
selitti. Utuisia vuoria kaukaisuudessa,
rypäleiden tummaa kyp-sv-
yttä. Pieni seurue joutui suorastaan
hurmauksen valtaan. Charlotte
täyät. Rakas isävainajani ei olisi voinut
jättää parempaa gerintöä taiteilijalle.
Mikä tunnelmia, mitkä ihmeelliset^
värit! En ollenkaan ihmettele
sitä, että enkelit ja paholaiset
olivat siellä läsnä. Välistä melkein
tuntee, että jotakin ylimaallista
on ^lähellä, kun Angelus soi jostakin ja Lisa olisivat tahtoneet heti py-kaukaisuudesta
ja satakieli puhkeaa . sähtyä maalaamaan, ja Kristensenin-liverryksiin.
Hyvät naiset ja her- k in uneliaat silmät saivat ihmeellisen
rat, en voi kuvata linnaani. Se täy- loisteen. .
tyy nähdä. Minä tekisin sille väa- Mutta Dubois oli oudon kärsimä^-
tön: ei vielä tähän, hy\-ät ystävät,
tämä ei ollut kerrassaan mitään sen
rinnalla, minkä hän kohta näyttäiisi
heille. v *
Hän oli oikeassa.
Mitä vikoja sitten isä Duboisilla
lienee ollutkin, oli hänellä ollut ainakin
yksi hyvä puoli: hän oli valiu-
^ nut ihanan asuinpaikan. Vanha luostari
oli kuin runo. Naiset liiopuiyat
pian maalausyrityksistään; He eivät
olleet sentään taikureita, ja todellinen
taikuri olisi pitänytolia sen, joka
olisi kyennyt \^ngitseniaan nämä
kaikki ihmeelliset värivivähdukset.
He istuutuiA-at luostarin portaille.
Duboisin intohimoiset vakuutukset
luostarin sisäpuolen kauneudesta ei- >
vät tehneet heihin nyt mitään vaikutusta,
raskas nousu kukkulalle oli
väsyttänyt heidät tyyStin, Sitäpaitsi
heidät oli vallannut naisilla ylen harvoin
esiinty\'ä tunne: he tunkivat
oman avuttomuutensa ja tunnustivat
sen toisillekin.
— Olen sanonut sinua sadunkertojaksi,
Jean, Lisa sanoi. Nyt peruutan
sanani. Ei siksi, että sinä et osaisi
kertoa, hän jatkoi, että toinen ei
suinkaan luulisi hänen imartelevan.
Dubois oli ylpeä ja se näkyi hänen
koko olemuksestaan. Pieni mies aivan
kasvoi silmissä ja hänen esityk-siinsä
tuli paatosta.
Kristensen tarkkaili häntä hiukan
huvitettuna, suunnilleen- niinkuin
bernhardilaiskoiria tarkkailee pientä
ja kiivasta terrieriä. Miehessä oli
totisesti tulta ja tarmoa. Hänen mier
leensä tuli tahdottomasti Duboisia
suuri taulu. Miehellä oli ihmetellinen
näkemys, kärsimyksen hän ainakin
oli onnistunut kuvaamaan. Hänet oli
vallannut omituinen^ tunne silloin,
kun hän ensi kerran näki taulun,
omituinen tunne siitä, että hän oli
jonkin tutun, niutta kuitenkin kaamealla
tavalla vieraan näyn edessä.
Ketähän Duboisilla oli ollut malleinaan?
Dubois oli hyvin vaitelias. Oli
miltei mahdotonta urkkia häneltä
mitään, sillä hän piti taidettaan py-hänä
ja koskemattomana. Mutta
Duboisilla oli miellj^täviäkin hetkiä,
ja ennenkaikkea: juuri Duboisin seurassa
hän oli tutustunut Lisaan.
Kristensen oli vähällä tulla runol-liseksi.
Pieni ranskalaiiieh työskenteli tarmokkaasti
ja määrätietoisesti saadakseen
seuralaisensa sisälle. Hän
onnistui lopuksi. Kristensen, jonka
tehtäväksi luonnostaan oli langennut
raskaimpien matkalaukkujen kantaminen,
tarttui viimeisen kerran niihin ^
jä nosti ne näennäisen vaivattomasti
ovesta sisälle.
Ne olivat suuria, painavia laukkuja,
ja niiden sisällön varassa oli
tarkoitus elää monta päivää. Dubois
oli ostanut kaikkea mahdollista hyvää
ja sullonut ne laukkuihin, toisilla
ei ollut mitään sanottavaa siinä asiassa;'
, * '.. , ''
— Niin, täällä ei todellakaan asu
ketään vakinaisesti. Muudan talon-poikaisvaimo
käy tekemässä tärkeim*
mät työt, Dubois selitti- Naiset eivät
voineet uskoa, että hän itse tekisi
taloustöitä. Taiteilija oli haluton puhumaan
siitä k3rsymyksestä, ja taitavalla
käänteellä hän johdatti pu- -
heen toisiin asioihin.
—-Missä sinun äteljeesi on?
Kysymys nä3rtti tulevan yllätyksenä
PubbisiUe, ja hän mietti het-ken.
-7- Minulla on oikeastaan kaksikin
sellaista täällä. Toinen on ylhäällä ja
toinen kellarissa. - .
(Jatkuu)
m
m
mm
1 ,
mm
Object Description
| Rating | |
| Title | Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, August 28, 1937 |
| Language | fi |
| Subject | Finnish Canadians -- Ontario -- Sudbury -- Newspapers |
| Publisher | Vapaus Pub. Co |
| Date | 1937-08-28 |
| Type | application/pdf |
| Format | text |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| Identifier | Liekki370828 |
Description
| Title | 1937-08-28-07 |
| OCR text | Ytdmol osoittavat uskollhntttt Svu 7 " I I aan ta 2l William E. Lunch karkasi Michiga- ryöstöstä. Nyt hänet saatiin kiinm ja nen vaimonsa ja oikealla entinen vai-m vankilasta- viisitoista vuotta sit- kuvassa hän on jälleen risfikk'- monsa, jotka ovat yhteisvoimin päätien, ollessaan kärsimässä tuomiota takana. Vasemvialla on hänen nykyi- täncet "seisoa Lynchin takana." I • B 6 ten ia-läl ida lUt Ien eä-itä in- »11a väen, äi-lon .hti nimim m iir-nsä m ät! nyt ky-ani » i n , sian ise tuo idä, lan* näs kea, aan vafl kd- • EAN Dubois oli saanut^ vihdoinkin [ J myydyksi suuren maalauksen. Ar- ' vostelijat vuodattivat ylistystä, shek- : ki kirjoitettiin ja muutettiin hämmästyttävän lyhyessä ajassa rahaksi. Rahaa muutettiin parhaillaan kampanjaksi. • ; — Mon ami, mitä on Pariisi? Ahdas häkki se on. Mutta jos tulisitte joskus minun luokseni Louisbourgiin — Duboisin silmissä välähti. Hän hypähti pystyyn niin rajusti, että monien sukupolvien aikana heikoksi käynyt pöytä huojahti ja viinilasit V olivat kaatumaisillaan.' Hyvät - herrat ja naiset, minulla on ajatus 1_ — Olet todistanut, että sinun ajatuksillasi on kantavuutta, Jeair, sanoi pieni mademoiselle Charlotte, jonka silmät usein pysäht3rivät monsieur Jeanin tummaan olemukseen, lausu siis ajatuksesi julki. — Merci. Dubois kumarsi sirosti Charlottelle. Hänen kumarruksensa oli sulava ja hiukan liioiteltu. Kaikki kolme istujaa ponnahtivat seisomaan inalja kädessään. ' — Minun ajatukseni on tällainen: te tulette kaikki minun linnaani vie-raflulle. Siellä on ihmeellistä, suurenmoista! Dubois haki hetkisen kyllin kuvaavaa laatusanaa, mutta ei löytänyt sellaista. Hän tyytyi vahvista-i maan mielipiteensä kasvojensa hurmioituneella ilmeellä. Hyvät naiset ja herrat, Louisbourgissa olen maadut "Kolme marttyyria".: VSieltä o^en saanut värisävyt, sieltä olen saa-iiut aiheet, ah, minun sydämeni on ^uisbourgissa — ja täällä, hän sa- -Jioi hymyillen. Mademoiselle Charlotte Desinon- ^ liasvoilla oli aavistuksen verran ^ Ja te, mademoiselle Amaiuld, ^Qsieur Kristensen?. Tehän joudi^t- ^ varmaankin. Älkää sanoko, että ffe jouda. Mieleni olisi silloin rpaha ^konaisen vuoden, kymmenen vuotta. • ; >; „.^.->: . , Öubois rakasti liioiteltuja ilmauk- Kristensenin pohjoismainen rau- • '^uus oli hänon^ - vöitus,: Nytkin mies oli juonut samppanjaa, ja viiniä ja taas samppanjaa, mutta istui siitä huolimatta rauhallisena kuin kivikuva ja hymyili ohuella, selittämättömällä tavallaan. Nyt Kristensen katsoi Duboisia suoraan silmiin, niinkuin hänen tapansa oli. — Amakin minulle sopii. Olen tot-tapuHuen hiukan kyllästyn}^ Mont-parnasseen ja alinomaiseen yöelämään. Todellakin olisin kiitollinen, jos saisin hiukan tuulettaa itseäni. Mutta teille mahtaa tuottaa vaikeuksia majoittaa meidät linnaanne. Duboisin linnasta oli pienessä taiteilijapiirissä tehty paljon pilaa, kukaan ei ollut nähnyt sitä, eikä ku-" kaan oikein uskonut sen olemassaoloonkaan. Tosiasia oli kuitenkin, että Dubois lyhyin väliajoin matkusti maaseudulle maalaamaan. Ja ihmeen hyvin hän maalasikin. Mutta nyt hänen sanoilla^ oli pohjaa, hänellä oli rahaa taskussaan ja rriaineen gloria pikimustan päänsä yllä. Miksikä ei siis suostua? Sitäpaitsi Kristensen oli huomannut myöntävän .välkähdyksen mademoiselle Arnaul-din silmissä. — Pikkuasia. Minun linnaani sopisivat kaikki Pariisin taiteilijat ja sitä huolimatta se näyttäisi tyhjältä. — Nyt minä sen sanon teille, te epäuskoiset: se on vanha dominikaani-luostari! — Raunio, Charlotte ehdotti nauraen, mutta Jeanin silmissä välähti Ei niinkään raunio, siellä on käyttöjcelpoisia huoneita paljon. ryytiä kuvaamalla. — Lähtekäämme siis, Kristensen sanoi lakoonisesti. Mutta kootkaam-me ensin hiukan matkakassaa, sill ä— — Mon ami, minä järjestän kaikki. Siellä saatte Louisbourgin kuuluisia viinejä, niin vanhaa vuosikertaa, että sellaista ei ole enää missään muualla. Pyhät isät olivat kätkeneet aikoinaan pienen kauniin varaston ja minä löysin sen sattumalta. Jos teidän silmänne, mademoiselle, voisivat säteillä vielä kirkkaammin, niin ne säteilisivät silloin, kun maistatte minun viiniäni — ei, nektaria se on, jumalten juomaa. — Hurskaat isät olivat ilmeisesti hyvin kiinnostuneet jumalten juomiin, ja uskon, että he olivat tuntijoita, mademoiselle Arnauld hymyili. Haluan todellakin maistaa viinejänne, Jean, vaikka te olettekin oivallinen sadunkertoja. Anteeksi, en tarkoita tänään, mitä sanon, antakaa anteeksi, Jean, hän lisäsi nähdessään Duboisin muodon synkkenevän. Kristensen katseU vaalein, uneliain silmin ranskalaista, joka oli joutunut hurmion valtaan ja tuki katkonaista ylistyspuhettaan nopeilla hermostuneilla liikkeillä. Hän ei ollut .erikoisen hyvä ystävä ranskalaisen kanssa tämän monista lähentymisyrityksistä huolimatta. Kristensen oli kylmä ja kif^kas kuin kotimaansa tunturit, ja sama rauhallinen vakavuus kuvastui hänen maalauksissaan, joille hän nyt oli hankkimas- Kayuu^c.pu.=,a . . sa nimeä ja mainetta Pariisissa. Kaikki rukouskammiot, suuri ruokai- ' , Seuraava juna kudatti heidät Lou-luhuone — se on elämys teille, ys- ^,isbourgiin. Dubois ei ollut turhaan ylistänyt seutua, se oh Ranskan sydän, ^ ^— Ranskan helmi, — niinkuin hän ylpeänä selitti. Utuisia vuoria kaukaisuudessa, rypäleiden tummaa kyp-sv- yttä. Pieni seurue joutui suorastaan hurmauksen valtaan. Charlotte täyät. Rakas isävainajani ei olisi voinut jättää parempaa gerintöä taiteilijalle. Mikä tunnelmia, mitkä ihmeelliset^ värit! En ollenkaan ihmettele sitä, että enkelit ja paholaiset olivat siellä läsnä. Välistä melkein tuntee, että jotakin ylimaallista on ^lähellä, kun Angelus soi jostakin ja Lisa olisivat tahtoneet heti py-kaukaisuudesta ja satakieli puhkeaa . sähtyä maalaamaan, ja Kristensenin-liverryksiin. Hyvät naiset ja her- k in uneliaat silmät saivat ihmeellisen rat, en voi kuvata linnaani. Se täy- loisteen. . tyy nähdä. Minä tekisin sille väa- Mutta Dubois oli oudon kärsimä^- tön: ei vielä tähän, hy\-ät ystävät, tämä ei ollut kerrassaan mitään sen rinnalla, minkä hän kohta näyttäiisi heille. v * Hän oli oikeassa. Mitä vikoja sitten isä Duboisilla lienee ollutkin, oli hänellä ollut ainakin yksi hyvä puoli: hän oli valiu- ^ nut ihanan asuinpaikan. Vanha luostari oli kuin runo. Naiset liiopuiyat pian maalausyrityksistään; He eivät olleet sentään taikureita, ja todellinen taikuri olisi pitänytolia sen, joka olisi kyennyt \^ngitseniaan nämä kaikki ihmeelliset värivivähdukset. He istuutuiA-at luostarin portaille. Duboisin intohimoiset vakuutukset luostarin sisäpuolen kauneudesta ei- > vät tehneet heihin nyt mitään vaikutusta, raskas nousu kukkulalle oli väsyttänyt heidät tyyStin, Sitäpaitsi heidät oli vallannut naisilla ylen harvoin esiinty\'ä tunne: he tunkivat oman avuttomuutensa ja tunnustivat sen toisillekin. — Olen sanonut sinua sadunkertojaksi, Jean, Lisa sanoi. Nyt peruutan sanani. Ei siksi, että sinä et osaisi kertoa, hän jatkoi, että toinen ei suinkaan luulisi hänen imartelevan. Dubois oli ylpeä ja se näkyi hänen koko olemuksestaan. Pieni mies aivan kasvoi silmissä ja hänen esityk-siinsä tuli paatosta. Kristensen tarkkaili häntä hiukan huvitettuna, suunnilleen- niinkuin bernhardilaiskoiria tarkkailee pientä ja kiivasta terrieriä. Miehessä oli totisesti tulta ja tarmoa. Hänen mier leensä tuli tahdottomasti Duboisia suuri taulu. Miehellä oli ihmetellinen näkemys, kärsimyksen hän ainakin oli onnistunut kuvaamaan. Hänet oli vallannut omituinen^ tunne silloin, kun hän ensi kerran näki taulun, omituinen tunne siitä, että hän oli jonkin tutun, niutta kuitenkin kaamealla tavalla vieraan näyn edessä. Ketähän Duboisilla oli ollut malleinaan? Dubois oli hyvin vaitelias. Oli miltei mahdotonta urkkia häneltä mitään, sillä hän piti taidettaan py-hänä ja koskemattomana. Mutta Duboisilla oli miellj^täviäkin hetkiä, ja ennenkaikkea: juuri Duboisin seurassa hän oli tutustunut Lisaan. Kristensen oli vähällä tulla runol-liseksi. Pieni ranskalaiiieh työskenteli tarmokkaasti ja määrätietoisesti saadakseen seuralaisensa sisälle. Hän onnistui lopuksi. Kristensen, jonka tehtäväksi luonnostaan oli langennut raskaimpien matkalaukkujen kantaminen, tarttui viimeisen kerran niihin ^ jä nosti ne näennäisen vaivattomasti ovesta sisälle. Ne olivat suuria, painavia laukkuja, ja niiden sisällön varassa oli tarkoitus elää monta päivää. Dubois oli ostanut kaikkea mahdollista hyvää ja sullonut ne laukkuihin, toisilla ei ollut mitään sanottavaa siinä asiassa;' , * '.. , '' — Niin, täällä ei todellakaan asu ketään vakinaisesti. Muudan talon-poikaisvaimo käy tekemässä tärkeim* mät työt, Dubois selitti- Naiset eivät voineet uskoa, että hän itse tekisi taloustöitä. Taiteilija oli haluton puhumaan siitä k3rsymyksestä, ja taitavalla käänteellä hän johdatti pu- - heen toisiin asioihin. —-Missä sinun äteljeesi on? Kysymys nä3rtti tulevan yllätyksenä PubbisiUe, ja hän mietti het-ken. -7- Minulla on oikeastaan kaksikin sellaista täällä. Toinen on ylhäällä ja toinen kellarissa. - . (Jatkuu) m m mm 1 , mm |
Tags
Comments
Post a Comment for 1937-08-28-07
