Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, December 26, 1953

              btenyt sinne", kuis-n
huulin. "Ei olisi]
iytäisi myrkky ruu-ta
katkeria kouris-|
ijoin pudistuttavatj
T EEXA oli ehtinyt oli» naimisissa lä- JORMA' «UI(ME:
Juhfis kaksi vuotta^ kun hän sairastui
vakavasti ensimmäistä lastaan odottaes­saan.
Seurauksena ai leikkaus, jonka
yhteydessä länen tUans^ piti keskeyt-
Jää. Leena toipui sairaudestaan, mutta
liänen lähtiessään sairaalasta oli hänen
lääkärinsä, iäkäs, taitava kirurgi osaa
luokseni
noi hiljaa ja suuntasi tietämättään ka­nttavin
amein ja hienotunteisesti sanoin tTe^erll' isen, n«ä.«lk-ä^iMsen^ ^k«atcseceun ppiukak.uu tyjrct--
Sinlmmuaaiisssstuu ti sen valitettavan tosiasian>, et- luottavaises^ti» kf iAin ni äitinsä kädestä. —
tä Leena ei enää milloinkaan voisi saada
lasta.
Se oli ollut Leenalle ankara isku. Hän
muisti, miten onnellisia he Hannun
kanssa olivat olleet odotuksessaan.. Se
oli ollut ihanaa aikaa, mutta se ei enää
I mflloinkaan tulisi takaisin. Hän oli pa-koittautunut
rauhalliseksi ja tahtonut
keskustella miehensä kanssa asiasta jär-
' kevästi. Hän oli terjonnut Hannulle
vapautta . . . Mutta naies oli vain hel-
! lasti nauraen syleillyt häntä ja sanonut
rakastavansa vain Leensia. Mutta mo­nesti^
nähdessään miehensä tulevan
työstään sanomalehden f toimituksesta,
i Leena oli tuntenut kipeän pistoksen sy­dämessään
katsellessaan ikkuA^ta, mi­ten
talossa asuvien perheiden lapset
hyörivät ilakoiden Hannun ympärillä
tämän jaellessa heille makeisia ehtymät­tömistä
taskuistaah.^
Nyt oli kulunut jo toista vuotta iLee-nan
paraLemisestajvjä hän oli jonkin ai­kaa
aavistanut,-^ttä Hannu oli hänelle
uskoton. Ensimmäiseksi hän oli vais­tonnut
sen miehen muuttuneesta ole­muksesta.
Hannu oli tullut hiljaisjeksi,
hänellä oli viime aikoina ollut yhä va­nhemman
keskusteltavaa vaimonsa kans­sa
ja, epämääräisesti syytellen lisäyty-nyttä
työtaakkaansa, tuntui huonosti
viihtyvän kotonaan. Myös ne tuttavat,
joiden luona Leena ja Hannu olivat en­nen
yhdessä paljon vierailleet, olivat
; muuttuneet suhteesöäau; L^a^n.^^^
[kistyneellä vaistoHaan I ^ U a i u Q i^
Fsen sdvästi. Kadulla Ä
eivät enää, kuten entien,kysBl^^
1 naita tämän miehen ypiniia ja yleensä
Leenan läsnaoUessa^arttoivat mainitse­masta
Hannun nimeä. He koettivat te:-
ifeytyä iloisiksi'^ä laittomiksi, m^
Leena ei voinut olla huomaamalta sää­lin
ja osanoton ilnaettäheid^^ teennäi-i.
Byytensä alla..• l--:::':'
Eräänä aämtipäiv^äi X)llessaan os-toksiUa
kaupungäia (rfi M
tärensä kanssa tullut iLeeiiaa vastaan
ladulla. He olivat l^suus- j a febuluto-
-rereita, ja IreMän yrstövyytoisä^^ o
lynyt rikkoutumatta vuosien-jkulue^a.
Mirja oli" ollut viidettä vuotk^^^
saTaavi-lehtörlnsa käns^j^
lapsen, pojan ja tytön, oijnöllinen äiti.
Mirjan ja Taavin koti olikmkkipa hei­dän
entisessä tuttayapiirissään,^^^^^^
[Leena vielä yksinään sfllöin tällöin pis-
•-Leena, eh voi enää vaieta asiasta,
Mirja sanoi myötätuhtoisinihiim.^
Ystävänäsi en saata' pitempään Ikatsel-sitä,
mitä t^ähtuu selkäsi takana.
^ yJMiärräj^määjHai^ on men-jyt,
hän oli ennen hu^^
•mies. .
Olen tarjonnut hänelle vapautta, sillä
tiedäthän, Mirja . . . olenhan kertonut
sinulle viastani.
—-Se ei muuta asiaa, Mirja vastasi
tarmokkaasti. — Hannun menettely on
epämiehekästä ja raakaa sinua kohtaan.
En koskaan olisi uskonut hänestä täl­laista!
*
Sinä iltana l ^ n a odotti kauan vuo­teessaan
valvoen n^ehensä saapumista.
Kello osoitti jo pitkälti aamuyötä, en­nenkuin
Hannu tuli. Helkkp alkoholin-tuoksu
lehahti hänen mukanaan heidän
yhteiseen makuuhuoneeseensa,
—• Vaivatko vielä? Hannun äänessä
"oli lievää ärtyneisyyttä. —-^Olenhan sa­nonut,
että nunulia on paljon työtä: Si­nun
on turhaa.odottaa minun tuloani.
Voisit nukkua -ihan rauhassa.
väliaikaisena asianajajana, oli ilmoitta­nut
Hannun olevan suostuvaisen luo­vuttamaan
Leenalle heidän entisen yh­teisen
kotinsa, mutta viimeksi mainit­tu
ei ollut ottanut ^rjousta vastaan.
Hän «i voinut elää ympäristössä, jossa
jokainen esine muistuttaisi häntä men-nieestä
onnellisuuden ajasta. Ehkä se
oiiliikiatunteellisuutta ja hentomieli-syyttä,
mutta Leena ei mahtanut mi­tään
omalle yliherkkyydelleen. Sitä­paitsi
hän oli päättänyt siirtyä pois
kaupungista mahdolUsimman pian. Sen-tähden
hän tutki tarkkajan lehtien ilmoi­tusosastot,
löytääkseen itselleen sopivan
työpaikan jossakin maaseudun vieraas­sa
ympäristössä. ^
— Hannu parka, sanoi lehtori vai­molleen
kerran, kun Leena el ollut läs­nä.
— Hänen asiansa kehittyvät Jiullus-ti.
On alkanut käyttää liian paljon al­koholiakin.
En usko hänen todellisuu­dessa
rakastavan tuota tyttöä,. !^^vit-
Leena pujottautui pois peiton alta ja *3^itelee vain.
Hannusta on tullut hulttio, Mirja
sanoi jyrkästi, qEn tunnei mitään ^sää­liä
häntä kohtaan. Säälin
olen iloinen, että hän vihdoinkin selvit­ti
suhteensa tuollaiseen ryhdittömään
mieheen.
— En piiolestani olisi sentääu noin
radikaalinen, Taavi vastusti säyseään
- Hannu on .sairas, hänen
nousi. Yöpaitasillaan hän kiersi vuo­teen
ja meni miehensä luo.
— Hannu, sanoi hän vetoavasti ja
tarttuen miehensä käteen. — Sinä olet
juonut. ^
Mies väisti hänen katseensa.
— Niin, tulin ottaneeksi muutaman
ryjrpyn, hän selitti. -—^Toinen toimitus­sihteeri
vietti tänään syntymäpäiviään tapaansa
ja poikkesin tullessani hänen kotonaan, henkinen tasapainonsa on häiritynyt.
Hän kutsui, näes . . . Kys3m[iys on kompleksista, puhuakseni
Siellä oli kai paljon väkeä, Hannu? nykyaikaisesti. ^ Pohjimmaisena syynä
—^ K y . . . yllä. Vapaana olevaa toi- on varmaankin se, ettei Leena voinut
mitushenkiiökuntaa myös naapurileh- lahjoittaa hänelle lasta.
distä-^iftiutpi^^^C^^^
— Niin. Mies keskeytti ja loi
pikaisen ;katseen vaimoonsa. Mitä tar­koitat
^ •
—-Tarkoitan, oliko neiti Virtanen.
Hanrui tempaisi kätensä irti Leenan
otteesta. , . '
—Vai niin. Sinulle on siis jo ehdit­ty
juoruta; Ja nyt aiot panna toimeen
mustasukkaisuusnäytelmän? Niinkö?
. Leena istuutui syyääu huokaisten
miehensä vuoteen laidalle.
— En ole mustasukkainen, tai ken­ties,
hän^sanoi. — Ajattelen vain, mitä
tällainen ^lämäimhe^ kannattaa. Asum­me
yhdessä, nukunune rinnakkajin sa­massa
huoneessa, mutta meillä ei ole
enään mitään yhteistä, ellemme ajattele
menneen onnellisen äjail nauistoja, mut­ta
nehän t e k ^ t nykyisyyden vain sitä-lun
katkerainnaaksi... Eikö tämä ole
'Kian;'raskasta, fri^
— Älä tule hentomieliseksii 'Hannu
seisoi yhä täysissä pukimissaan huoneen
keskellä yölampun luodessa hunmeää
valoaan hänen väsähtäneen näköisille
kasvoilleen.
— En voi sille mitään, että olen sel­lainen,
kuin olen, Leena jatkoi väsynees­t
i . — Sinähän rakastat häntä, eikö
Ja sitten Mir|a;^-k^i, miten heidän ni^?
^^^ijnssaai^SaiWd tiesivät Han- Mies ^ l i h e t ^ äänettömänä, kuin
mm s e i ^ t e u^^^i^ «rään miettien.
: ^ M^ Leena voi mitään
Samassa kuului Leena tulevan ulkoa
eteiseen ja heidän oli lopetettava kes*
kustelunsa.
Le§na oli saanut paUtanhakemukse^^
sa .vastauksen • Se oji vaatimaton kir-ja;
i:y)it?tjän:toimi Jossakin |k>hjöis^rja-lan
syrjäisessä kirkoriflylässä. iLeena
otti ilmoituksen vastaan innostuksetta
ja välmpitämättömäsU
kuin hän nykyään näytti suhtautuvan
koko elämäänsä. Mirja seurasi vaieten
mutta samalla tarkkaavasti Leenan pa­katessa
matkalaukkuaan.
— En tahtoisi laskea, si^^^ sinne, hän
sanoi vihdoin. — Kuolet suruusi ja
ikävyyteesi siellä yksinäisyydessä.
— Olen jo kuollut, Leena vastasi ly-hyesti.
Mirja tuU I^euan liio, tarttui hänen
olkapäihinsä ja katsoi suoraan silmiin,
kuin tahtoen vuodatta^ omaa tervettä
tarmoaan ystävättärensä luhistuneeseen
sieluun. Ajattelin, että voisimme yhteisvoimin
—Leena, sinun täytyy päästä juosta yrittää elämän vaikeuksien läpi . . .
synkkyydestäsi Et sovi sume korpeen, Hannu katseli lasta, joka nukkui
5inun on jäätävä tänne. Olet viettänyt i^psen viatonta unta. Miehen sUmät
Jcoko ikäsi kaupungissa. Tläliäon mo- loistivat kostema, lempeinä. Hän las^
nenlaista, jolla voit virkistää mieltäsi ainoan kätensä Leenan hartioiden ym-nu
on sairaalassa . . . Eräs Hanni^i
työtovereista sanomalehdes^ soitti m i ^
mille kouluun . . . Onnettomuus . . ; f
Oli aikonut: matkustaa ja pudonnut
yrittäessään nousta liikkuvaan junaan.
Hän oli kai ollut hiukan juovuksissa . . w^
Leena, on kai parasta,' että ajamme
heti sairaalaan.
Sama vuokra-auto, jolla Taavi oli
tullut koululta, seisoi kadulla odotta­massa.
1He ajoivat nopeasti sairaalaan
ja pääsivät heti sisään.
— On turhaa mennä potilaan luo,
lääkäri sanoi. Hän oli sama vanha; ys­tävällinen
kirugi, joka oli leikannut Lee­nan,
— Hän on yhä tajuton. En voi
sanoa mitään Varmaa. Toivokaamme
parasta, mutta , . . ikävä kyllä . . . oi­kean
kätensä hän on menettänyt. . .
Hannu toipui hitaasti. Ensimmäiset
kriiailiset vuorokaudet Leena vietti
miehensä vuoteen ääressä. Vain lem­peää
väkivaltaa käyttäen ja (inilääk-keitten
avulla hoitajattaret saivat hänet
hetkeksi nukkumaan.
— Voitko antaa minulle anteeksi,
Leena, Hannu sanoi kerran herätessään
tajuttomuudestaan ja huoniatessaan
Leenan istuvan vieressään. — Olen me­netellyt
kurjasti sinua-kohUan.
Leena hymyili kyyneltensä läpi.
— Älä ajattele sitä, Hannu.
Mies makjisi äänettömänä. Hän
koetteli vasemmalla kädellä oikean kä­tensä
tyhjää tilaa.
. r-OIen raajarikko, Leena. Mies nie­leksi
kuin jotain tuskallista olisi kohon­nut
hänen kurkkuunsa. — Teet vain oi­kein
jättäessäsi minut,
r . ll^ena oli hetken ääneti.
—: Meillä on molemmilla vikamme,
Hannu, sanoi hän sitten hiljaa.
• ^Uskotko, kun sanon, että olen aina
rakastanut vain sinua, Hannu^anoi^>—
Tiesin sen jo isilloin heti, kun sain tie­tää
sinun lähteiden. En köskM^ ra­kastanut
tuota.tyttöä. . . Ö l i u sairas ja
vain kuvittelin. Voisetko tulla takaisin,
Leena?
— Olen aina ollut luonasi . . .
Eräänä päivänä Hannu pääsi pois
sairaalasta. Leena oli häntä nouta­massa,
hän oli pannut kuntoon heidän
entisen yhteisen kotinsa. He tulivat
sisään ja istuivat , tuttuun olohuonee­seensa.
Lattialla oli uudet,- kiiltäväpyö-'
räiscit lapsenvaunut. Hymyilevä Mirja
istui niiden vieressä. ,
— Tervetuloa kotiin, .Hannu, hän sa­noi.
— Tule katsomaan poikaasi.
Hannu katsoi kysyvän hämmästynee­nä
hymyilevään vaunoonsa. Mirja hii­pi
hienotunteisesti eteiseen ja painoi
ulko-oven hiljaa kiinni jälkeensä.
— Niin, siinä on poikaihme, Hannu,
Leena selitti. Töin hauet orpokojäis-ta.
Hänen molemmat vanhempansa
ovat kuolleet. Me kaikki kolme olem­me
menettäneet jotakin tässä elämässä.
-Mirja lopetti havaites^ . parille
ansa'konttoristin kanssa. Han-
"«'«i enää edes ^koettanutkaan salata
^ ^ d e t t a a i ^ tuohon nuoreen,
^tänöttä haiisk^äköiseen tyttöön.
] * « ^ t julldsesti esiintyneet yhdessä
»pattereissa ja rayjntolöissa.
. "^Hielestäni ,03^ suoirastaan
^ 1 päätti aiirjä kertomuiäensa
^ l ^ s ^ t ä ' silmin. —
sijassasi tekisin asian kerta kaik-
^^^väksi l^aen kanssaani^^^
kuunnellut ulkonaisiea, rau-säilyttäea
Mirjan pulatta;
W^ hän oli aavistanutkin
'^ttQtnuuden, ei haA voinut
^t^^atta tuskaa, saatuaan; nyt.
'"'^ "in^ksitjdslMdrtaisesJtl.,.;^
aavistanut sen, hän sa^
— Hy\^ on. Jos haluat tietää, sen,
minä rakastan häntä.
Leena hymyili.vaisustL
— Sinä olet rehellinen, *Hannu. Muis­tatko^
kuinka v ^ s i sitten, sairaalasta
palattuani, tarjosin sinulle vapautta? Se
tarjous on edelleen voimassa.
— Miten 'haluat! Haniiii 'kääntyi
äkkiä ja meni pimeän ruokasalin, läpi
eteisen J^e&enkulirttuaL^
porraskäytävään jjohtavan oven sulkeu­tuvan:)]
töinen kuunhälut:^^ Hän seulaasi L^nan
harhailevan-katseen suuntaa; 'Kamarin
lattialla leikkivät hänen molemmat lap­sensa,
tyttö ja poika. Leenan huulilla
väreili v&isu, poissaoleva hyiny.
Samassa kuului eteisen ulko-ovi käy­vän.
Taavi iliriestyi Jiupneesee;i . p ^
Me kolme; säi hän liikutettuna
kuistoftiiksi. * ^
Koskin ei tie4ä, mihin
kahviaklii taicvijtsee
Mrs. EthelGranite ajaa ihyrrytteli
lysyakteissäan,IcäsVoi^r Alaskan maantidm^M^
ilme.
— Leena, hän huokasi* — On tapah­tunut
jotakin . . .
Leena katseli miestä mitään .käsittä­mättä.'--
. •
— Mitä tarkoitat, Taavi?
— Tuo tyttö . .
syydessä «adan muun" auton jonossa,
kunnes yhtäkkE auton jäähdytyssys-teemiin
tuli vikaa — se ei pitänyt vet-tä.
Vika saatiin korjatuksi, mutta mistä
vettä? Misis huomasi. Jokaisella, joka
Hän on m«myt ajel^: pohjolaii kylmäsis^ Jmanalassa,
.Lfie^^olimuuttaiuit^uma^
ja T i a Ä läo.: Häh ei .pilut tavannut
•Hannua fTaa-vi,^
lrilli?im§n.^^^^
joka
kihloihin tbiien' kanssa ja Hannu . . .
Leena parkaisi.
—r OakoJiäarJMlutSanoyjoako
, hän-kuÄr/-:;'.'---.'^ "-y'^: ,
^sEn*ofe«aiiwitit scUa^^
lMWpi9!buu iQtdjOc^^ 1953
on tietjTä^ Jkahvia termospullossa. mu-kianaan.
/Hänen autonsa ra^^ftonin
'kodttiin pian k a i i ^ se ma^uistaj^
termospulloissa oleva kahvi, mitä el ol­tu
vielä ehditty juoda ja matka j^kuL
V li -A .;. i 1 i tl T
Slyu 1$
r.:-i 4
01
-li'
•K