Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, May 1, 1954

              RJTVA:
Kesän tultua
TAAS Unusct riemuiten tänne käy,
ci pilviä taivaalla lainkaan näy
kun kesä on meille saanut
ja pakkaset, kylmät on laannut.
On iloa riemua ilmassa, maassa,
ja vasikat hyppivät riemuiten haassa,
taas kaikki on kuin ei talvea ollut ois,
oi, jos kesä ainainen olla meilV vois*
Kun kaikilla lapsilla taas on kesä,
niin teemme nurmelle pienen pesän.
Mc nauramme, laulamme, ilakoimme,
kas, kesällä parhaiten riemuita voimme.
Oi, tullos yhtehen siskot ja veljet,
nyt soudamme yhdessä järvien seljat
ja laulumme kaikuu yli nyt vuorten,
ja ilomme raikuu ylitse huolten.
Ota ilcsi silloin kun sitä sä saat,
sillä murheita tunne ei kesällä maat,
kukat loistavat, perhoset ilmassa lentää
ja parhaimmat hetket luoksesi kiitää.
Kun talvi saapuu niin muista sä kesää
ja aivan varmaan sun mielessäs herää
ajatus: Oi, jos kesä vielä meillä ois,
niin iloita, riemuita ihminen vois.
On meillä kesä vain niin hetkisen
verran,
ja kauneinkin kukka kukkii vain yhden
kerran.
Maallinen retkemme lyhyt on niin,
siis ällös tuhlaa aikaasi murheisiin.
Urhea äiti peda^sti
perheensä ileijonalta
Capetownissa, Etelä-Afrikassa, sattui
jokin päivä sitten tapaus, jolloin muu­an
urhea äiti pelasti kaksi lastaan ja
miehensä leijonan kynsistä, hypäten lei­jonan
selkään ja ottaen kiinni eläimen
korvista.
Leijona hyökkäsi R. Els-nimisen far­marin
ja tämän lasten kimppuun, mut­ta
perheen äiti pääsi hätään ja sai kiin­nitetyksi
leijonan huomion itseensä uh­karohkealla
teollaan, jolla välin mr. Els
sai pedon ammutuksi.
heittää pienemään pesuveden kansa, ei­kä
hymyä pettyneiden toiveiden kanssa.
Hymyilkää:rime siis. Se virkistää ja
piristää.
Vuoden paras juttu
Sy\-ällä surulla ilmoitamme, että rakas
äitimme
ANNA MARIA
KINNUNEN
(OS- Tolonen
nukkui ikuiseen uneen matkalla sai­raalaan
vietäessä sydänhalvauksen ai­heuttamana,
maaliskuun 5 p:nä 1954.
Hän oU syntynyt Suomessa, Kotilanky-lässä,
Hoisti. Puolanka, O. L.. tuli cä-nadaan
T. 1911 ja oli kuollessaan 76
vuoden ikäinen. Hänellä oli 6 veljeä ja
5 siskoa ja hänelle s>-ntyi 3 poikaa.
Lähinnä suremaan jäi 2 poikaa. Emil
ja Wemer Vancouverissa. B. C. sekä
suuri sukulais- ja tuttavapiiri Suomessa
ja suuri toverijoukko tässä massa.
Sammunut on äidin silmä,
käsi hellä kylmennyt.
Loppunut on äidin voimat,
sydän kun on j ä ä h t y n y t.
Lepää rauhassa ä i t i - k u l t a.
Emil ja Werner.
KIITOS
Parhain kiitos kaikille, jotka olivat
saattamassa ä i t i ä m m e h ä n e n viimeisel­lä
matkallaan. Kiitos kauniista kuk­kalaitteista,
joilla koristitte äitimme
hautakummun. Kiitos kantajille ja
kaikille, jotka ottivat osaa suruumme.
Kiitos CSJ:n Vancouverin osastolle
kahvlUrjoilusta. joka oli järjestetty
Clintojn-haalille äitimme muistolle.
OMAISET
19SS Venabics St., Vancouver (i. B. C.
Kirj. ERXST 'KÖLDI^'G
F^IKKiV-OLSES purjehti toimituk­seen
oluthiprakassa antiikkisen nä­köinen
maljakko kainalossaan. Hän
vaipui nojatuoliin nikotellen samalla:
'•3.85 on tarjottu — eikö enempää?
— 3.85 tästä mestariteoksesta, jonka
ahkerat kädet ovat tehneet, kantaneet
läpi lukemattomien sukupokien — 3.85
ensimmäinen kerta — 3.85 toinen —
3.85 koknas kerta . . . iNiin, kyllä se
7? koristaa, varmasti se koristaa . - .
'•Mitä pahusta täällä on tekeillä?"
Toimitussihteeri syöksyi "kolostaan"'
kuin myrskytuuli ja pysähtyi hajasää-rin
Prkku-Olsenin eteen.
"Entä missä on se huutokauppare-portaashi?'
Toimitussihteerin otsa, jo­ta
ympäröivät harmaantuvat suortuvat,
alkoi vivahtaa sinipunaiselta.
Mutta Pikku-Olsen jatkoi häiriinty­mättä
juttuaan "3.85 tarjottu", joka
'Mikä sitten?" kysyi '.\nderssen sillä
iloisenihmettelevällä äänensävyllä, jolla
hän luki p>erheenäidin kaksi minuuttia
radiossa.
'Xiin, tiedätkö", sanoi Hummel,
meillä kävi vieras — olemme vieläkiii
aivan järkyttyneitä siitä. Hän on ti­lanomistaja.
Väärinkohdeltu tilanomis­taja
parka. Paennut Itä-Saksasta. Oli
imenettän>-t sen mitä sukupolvet olivat
luoneet. Hänen oikeuksiaan on loukat­tu.
Vain muutamia perhekalleuksia "hän
oli saanut mukaansa. Ne oli myyty, et­tä
ihmisparka olisi saanut jokapäiväisien
leipänsä. Tämä — ja Hummel otti mal­jakon
toimittussihteerin kädestä — tä­mä
maljakko oli hänen viimeinen omai-siiutensa.
Häneltä puuttui 100 kruu­nua
voidakseen matkustaa edelleen
Ruotsiin tänään . . . No, me keräsim­me
summan . . . " Syvä huokaus esti
kuitenkin nopeasti muuttui käsittämät- Kummelia jatkamasta, ja syntyi sydäntä
tömäksi kuiskaukseksi. Toimitussihtee- riipaiseva tauko. "Mutta me saamme
ri tarttui hurjana.maljakkoon, kaikkien ehkä tästä hyvän jutun", hän jatkoi,
toisten huoneessa olijain seuratessa jän- "Ei mutta sehän on minun heiniäni!"
nittyneinä mitä nyt tapahtuisi. huudahti Anderssen innostuneena. Mi-
Silloin avautui ovi ja sisään astui Oi­keiston
Äänen reportteri Oskar Anders­sen.
Kahdella s:llä kirjoitettuna. An­derssen
pani suuren painon sille, että se
muistettiin eikä sekoitettu häntä kaik­kiin
.\nderseneihin. Hän oli lehden suu­ri
l ö y t ö — o l i paljastanut itsessään ky­nähän
olen Itä-Saksan olojen erikois­tuntija
— minähän olen olliit siellä.
"Etkö häpeä", keske>i;ti Hummel hä­net,
"me olemme keränneet rahat tilan­omistajalle,
sinä sieppaisit jutun maksa­matta
penniäkään! Ei piru vie, me
olemme maksaneet — ja sen jutun kir-kyjä,
joita aikaisemmat päätoimittajat joitan minä."
eivät olleet nähneet, mitä 'he nyt bfcrmit- Anderssenilla oli melkein kyyneleet
telivat. " silmissä. Hän oli kuin koulupoika, jol-
Andtrssen kirjoitteli tunnepitoisesti ja ta suurempi kaveri sieppaisi kuminau-eloisasti,
mikä sai hänen kirjoituksensa han.
tuntumaan lehden vanhoillisesta lukija­kunnasta
hunajalta ja nektarilta. Sen­hän
osasivat tosin monet muutkin, eh­kä
paremminkin — mutta A^nderssenille
oli se mittaamaton etu, että hän uskoi
itse siihen mitä kirjoitti.
Ritarikannuksensa hän hankki, kun
hän — sananmukaisesti henkensä kau­palla
— lunasti lipun Berliinin maan­alaiseen
ja teki matkan länsivyöhyk-keeltä
itä vyöhykkeelle ja takaisin.
Se matka kuvattiin sitten niin, että
osaaottavat virkaveljet hänen kotiin pa­lattuaan
huolestuneina sanoivat, että
Oikeiston Äänen reportterille tosin kuu­lui
asettua journalistiikan ja maailman­politiikan
etummaiselle rintamalinjalle,
mutta ei saanut kuitenkaan unohtaa
vastuutaan perheestä. Vasta kun hän
sitten uudestaan kertoi siitä vaarasta,
mihin hän ehkä oli antautunut matkal­laan
maanalaisella Berliinissä, käsittivät
virkaveljet ja lehden pää, että hän herra
paratkoon uskoi itse joka sanan mitä oli
kirjoittanut .
Ja siitä alkoi hänen menestyksensä.
Sillä sellainen toimittaja on kullan
arvoinen. Hän ei puhu liikoja ystävä­piirissä
eikä päissään ollessaan, hän ei
keksi julkaista muistelmia, joissa on
kiusallisia paljastuksia hänen journalis­tisista
menetelmistään, hän ei koskaan
viittaile epämiellyttäviin tunnustuksiin
ennenkuin hän sanoo tälle maailmalle
lopulliset h\-\ästit.
Tie kohti suurta lehtimiesm^staruutta
vapautui .\nder?senille. Se tahtoo sa­noa,
tällä hetkellä se johti läpi toimitu?-
huoneuvton, missä hänen viaton kat­seensa
py.säht\-i hämmästyneenä toimi-tu.
ssihteeriin. joka seisoi vanha maljak­ko
kädessään. toi.<et toimittajat piirinä
ympärillään.
"Miläs tii'il]ä tapahtuu?" hän kysyi
lempeästi ihmetellen.
Toimitussihteeri kääntyi, mutta en­nenkuin
hän ehti mitään sanoa, virkkoi
Hummel — jx^liittinen toimittaja huo­kaisten
:
'•^'iin, se oli todellinen murhenäytel­mä.
Järkyttävä ihmisen (murhenä>-tel-mä
. . Hän etsi liikuttuneena sanoja.
''Olisin kyllä tullut mukaan, jos oli­sin
ollut täällä", hän yritti.
'Olisin tullut — olisin tullut", matki
Hummel. "No, sinä voisit ihjrvinkin
maksaa pari kruunua tästä — vuoden
paras juttu ja me toiset pulitamme 98
kruunua, mitäs sanot?"
'^^linähän voin antaa, vähän enem­män
. .
"Maljakko on meidän".
"Niin, mutta aineistohan on minun
— ei teidän?" Anderssen kääntyi toimi­tussihteerin
puoleen, joka näytti erit­täin
mietteliäältä. Rypistettyään pari
kertaa otsaansa hän sanoi ankarasti:
••Niin kyllä, juttu on teidän alaanne,
Anderssen. Ja minä melkein luulin, et­tä
jos maksatte tovereillenne ne 100
kruunua, he ovat kyllä niin jalomielisiä
että antavat teille maljakon ja jutun.
Toimitussihteeri katsoi kysyvästi ym­pärilleen.
Miehet antoivat merkkejä
toisilleen, ja nyökäten suostuivat kaikki
sihteerin ehdotukseen.
Anderssen kalpeni hiukan. Muisti­kirja
ei turhaan ollut rintataskussa, jo­ka
oli lähinnä sydäntä — mutta rahat
maksettiin Hummelin samaan aikaan
ammattivalmeudellaan tarjoillessa jou­kon
yksrt>-iskohtia asiaan.
••'Näin hän tosiaan kertoi", vahvisti
Hummel.
•Se riittää", sanoi Anderssen innos­tuneena,
•minähän olen niin perillä ai­heesta
— olenhan ollut siellä."
Hän oli jo kaukana loimituksen käytä­vällä,
löysi tyhjän huoneen ja seuraavan
parin tunnin aikana kuului vain kirjoi­tuskoneen
rapinaa.
Sitten hän astui jälleen esiin, lois­taen
luomisen ilosta. Riemuissaan hän
meni toimitussihteerin koppiin. Tyhjä.
•Tie ovat kanttiinissa," ilmoitti kes­kusneiti.
Anderssen meni sinne, mutta hänen
kor\-an.sa erottivat kovaa meteliä. Siellä
olivat melkein kaikki toimittajat, ja
näyttivät olevan loi.stavalla tuulella.
Toimitussihteeri kertoi parhaillaan mie-lijuttuansa
rikkaasta talontyttärestä ja
köyhästä pojasta ja lumesta, kun An­derssen
tyylikkäästi kumartaen astui
Latvian Valtion Ooppera- ja ,
teatterin bassolaulaja .irturs Fr,
on erittäin tunnettu laulaja ja t
viiden muun neuvostotaiteilijan
konserttikiertueella Canadassa,
lähemmäksi.
"Herra toimitussihteeri! Juttuoai
vahnis. iMinä luulen, niin,
sanoa, että se on liikuttava."
Anderssenin ilme antoi ymmärtäi(
tä tunnustuksen sanat olisivat mt i
kallaan.
"Suusi kiinni, idiootti!" karjaii
mitussihteeri samalla kun hänen jji
hampaansa tekivät ylimääräisen
lennon, "sehän oli kaikki valetta-i
jakon osti Pikku-Olsen huutokaup
3.85:llä!»
f Silloin Anderssen ymmärsi, ettäi
ilmaa jnnpäröi pahuuden meri,
aallot selvästikin ovat yhtä Kkaisiai
taesiripun läntisellä puolella kuin
liinin maanalainen.
Surulla ja kaipauksella ilmoit
e t t ä elämäntoverini ja isänunt
H E R M A N ALANEN
kuoli kotonaan Port Arthurissa
halvaukseen maaliskuun 18 p.nä
Hänet haudattiin maaliskuun 22 pa
Riversiden hautausmaahan Poi^
rissa, Ont. sukulaisten ja sutirtn
tävä- ja toveri joukon saattamana.
Hän oli syntynyt Suomessa Jo
pitäjässä, Vaasan läänissä, syysknia|
p. 1880 ja oli kuoUessaan 73 v. 6 ktf
9 päivän ikäinen.
Lähinnä suremaan jäin rnina,
vaimonsa, yksi tytär, mrs. .4ili St
Montrealissa, yksi poika, Severi '
Neuvosto-Karjalassa, yksi tyta
Dora Alanen Chicagossa, 111., bHu»«
tenlasta, Ronald Suksi Shar-"
FaUsilla, Que., ja Leila Alanen >
to-Karjalassa, sekä veljen lapsu
Canadassa ja Suomessa ja suun
vapUri t ä ä l l ä Port Arthurissa ja
ristöllä.
Monet olivat ne vuodet,
jotka yhdessä matkattiin.
Olit aina s ä lohdun tuoja
synkikinä hetkinäkin.
Nyt koti niin kolkolta tuntuu,
kuYi h e l l ä puoliso poissa on.
Lepää rauhassa, rakas elamantO.e
Elon illassa yksin nyt kuljen,
muiston sinusta syömmeem sui.ei
Vaimosi OlJ»-
Pienenä orvoksi äidistä jäätiiJi.
isän hellyys osaiksemme saatiin.
Kiitos isä hyvyydestäs.
neuvoistasi Ikallihista.
ne perintönä elon t i e l l ä meille o\a-rakkahia.
. ^.^
Tyttäresi Aili ja POik^a >«'
Olit isä hyvä sä mulle.
siitä muisto kauniina sailvva on.
Jo väsynyt sydämesi levon sa: .^j
nuku unta rauhaisaa lielmass.^ >- j
maan. p„,^
Luona Taatan viimeksi -"J^^ vie.^'^!
oli kätensä hellä ja län:n-:n.
kun sitä podistin.
Pois menit Taata iäksi,
käsi ahkera, lämmin kyinieni.
T a a t a a muistellen.
KO
KIITOS
S y d ä m e l l i n e n kiitos
olivat saatJ^massa ' i m
viimeiseUe matikalle. K::'a-' n^^' ^
niistä kukista ja moniiii.<uis^.
ottokorteista ja kirjeistä. J'^'
Utte meitä suures.sa surus5aniii> _
Kutos kantajille tekenia.siaan ^
sestä palveluksesta liermamue^
Sukselle mieliinpainuvasa
AUi Pajuselle kauniista l^';""f'
Kiitos naisille, jotka ut.oiva.
tarjoilussa vainajan ^'-^^^''^^
kaikille, jottca tavalla tai o sei
osaa siiuren surinnme u
T e i t ä kaikkia sydämellusesu
MRS. OIXiA ALANKN J»
Port Artlkiir
SiTU 10 Lauantaina, toukolraon 1 päivinä, 19S4