Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, October 29, 1949

              »vJian kuulee.
Jä miksj
ideansa/1
Phäq) laivoai-rasvarinkeliä'"
sti.
Mies" hjTnyiii.
yvin kylläiaen
pistän muuta-ovat
h>-viä,
keittiöstä pa- |^
luutaman mu- S
n ja pani sii-a
ne matkal- ii
harvat ham-mutta
hänen
Olkoon onni
jellehne."
Naomi, katsel-s
otti paperi-n
päältä. Häh
ruokasaliin, is- 1
aan ateriaan- l |
ät katsoivat
n-
Joba ^-
ed<^U-len,
että
färfeeitä
sa
1950,
1950"
seurata
rosentin
Leastaan
Kirj. Laina Järvinen
IRMA ja Helen istuivat
Helenan kauniissa kpdissä, johon sa-tamakuya
ahtoi Roihan viehätyksenä.
Olohuoneen yksi ikkunaseinä kaartui
pyöreästi antaen täile vanhalle Kata=_
janokan talolle arvokkuutta ja. loihtien
panoraaman tavoin näkymiä satamasta
5a Rulosaarestflu i^iten^va^^
istua tilavassa, korkeassa^ huonessa,
huonekalutkin pii sia^n Ä^n^^h^
sijoittaa. Huoneen kieälteiie oli jä
tetty viehättävä ryhmitys — upottava,
tummansininen laiskanlinna, toinen vaa­lean
syklaaminväriiien ja keskellä mata­la
pyöreä pöytä herkuliisine leivoksilleen.
Sellaisiahan nyt saa leiphra^^^
vaihtanialla eli viemällä hyviä raaka-aineita
— ainakin sokeria. Pienessä,
uudenmallisessa lasimaljakossa pari
vaaleata crysänteemih oksaa aivan kuin
pyristeli mielenospituksielliseisti alkavaa
talvea vastaan varpusten tapaan. Syk-syh
viiift^ Miki^s^jM^ä^
tavaa, rohkeatapa" sitkeätä."^ Ne hymyi-*
levät pimeätä ja kylmää uhmaten ja
tietävät olevansa vuoden viimeiset.
Oli todellakin pimeätä, Helsingin su­mu
verhosi kaiken lilkppuölisen riiaail-inan
pehnieääri hämäräharspon, josta
vain sähkövalot erottuivat. Onneksi oli
taas tänään saatuvsähkeä, mutta vain
siitä syystä, että paperikbne Varkaudes­sa
seisoi. Nojatuoleissä kahvia juövät
naiset eivät s^jatelleet sähköpulaa, ja
hyvin salaperäisesti häneen. .
•^Tiio mies^^avasi sinun käsilaukkusi."
i'Coiini£, blcltko
soi tiukasti tyttäreensä.
"Aivan varma.?
Hän nousi nopeasti tuoliltaan ja otti^
käsilaukkunsa piirpngin ptäältä. Hän
avasi sen vapisevin sotmin ja sitten —
"Connie!" Hänen äänensä värisi
nnel?nliikutuksestä. '^^^ katso!"
L^si katsoi ihmeissään väiAaa ku­lunutta
dollarin seteliä^ j o t i hänen äir
tinsä piti kädessään, ^ '
VOITTO H.
MUISTOLLE
l ^ t meme>^17^928,
jätit mddät 10—21—1944.
• " • •
Mutta sielun sUmilla . - ^
näämme Voitto Sinut aina.
Rakkaudjella,
ISÄ JA ÄITI.
SpintoiajB. O.
Ts^tärenane
ALICE VIOLETIN
MUISiTOLIiE
KuoU kotonaan IVinnimaccassa, NJB-
^aassa, U.S.A., lokaknnn 30 p:nä 1948.
Vuosi on vierähtänyt rakkaan tyttä­remme
poistumisesta. Häntä ikä­vällä
muistelemme
Isa, äiti, siskot ja veljet.
Nuku, nuku, lapsi kulta,
nuku kauan rauhassa.
Maailma on kylinä Ja paha '
J^o vasta hisiudässa.
Taistelua elo tääUä,
työtä tuskaa katkeraa.
Kyyneleitä vuotaa tieUä,
missä köyhän lapsi vaeltaa.
Id» ja Oscar Salonen,
3055-17tli Ave. E. Vancouver, B. C.
geeij in the heart lies a Picture
^ a loved <m l&iä to rest. ,
^ memöiy'sirääie tve shftll keep ifi-öecause
she waa one of the best.
Sadly mlssed by EUeen* Eli,
. . . ^ ' ^ DoDff and Neil.
he olivat kääriytyneet ajatuksissaankin
sellaiseen hyvänolotunneimaan, ettei sitä
häirinnyt mikään yleinen pula eikä vai-
•'•va..;." • .
Irma muisti, miten hän päivällä joskus
cli katsellut samaa ikkunäri^kymää.
Rannassa aivan Helenan kodin ikku-npiden
alla lepäili monenlaisia aluksia,
ibmÄUisiä venäläisiä ja kotoisia suoma­laisia.
Silloin tällöin joku meni aluk­seen,
pyykkiä oli levitettynä kannelle
kuivumaan ja iltaisin loisti sieltä pieniä
valptuikkuja. Oma maailma pääkau­pungin
satamassa.. Heillä oli omat la­kinsa,
oma elämänsä, oma elämäntähtin--
• sa. . ' . \'\ • . \
Helena touhusi hänelle cminaisella
tarmolla. Liikemiehen vaimon on tar­tuttava
kiinni monenlaisiin asioihin roh­keasti
ja kursailematta. Hänellekin ke­hittyy
jokin kuudes aisti, joka panee
^tpimima^h kulloinkin*tila mukaan.
J^ylkih M ptilieiin ySfä mittaa,' ^koti--
apnlairtie^h tuli tuöh tuostaikih fötakin
kysymään. Jouluvalmistelujen aika jo
pii alkanut. Irma istui ajatuksisisaan jai
ajatteli, että maailnia pysyy pystyssä
tuhansien eri asioiden ja vivahteiden
tukemana,. Hänen maailmansa itseänsä
elättävänä pikku virkanaisena jä taidet­ta
harrastavana mahtoi olla sittenkin pe­rin
hapuilevaa. Eihän siellä Ateneumin
iitakursseilla oikeastaan todellisesta
maailmasta mitään tiedetä. iEikä väli-tetäkään.
Kaikki taidetta harrastavat
ja taiteilijaksi pyrkivät ovat sathainlai-sia.
Huolettomia, suurpiirteisiä, li^psek-kaan
yritteliäitä ja innostuvia, mutta
samalla myös herkästi pettyviä.
Helena toi pyöreälle pöydälle kulta­kellon.
Hänessä oli varmuutta ja itse-
^tiletoistä tyhdikkyjrttä.
— Katsohan, kuinka upean joululah­jan
olen ostanut miehelleni. Umpikuori-nen.
Ostin sen sanömalehti-ilmöiti&r
sen imukaan. Meitä oli kaksi rouvaa
'iitä kiistelemässä, mutta minä voitin.
Nyt oh hyvä sijoittaa rahoja tällaiseen
tavaraan.
Irma otti kellon käteensä. Kerras­saan
kaunis ja omistuskirjoituksetkin.
Tutun taiteilijan nimi, päivämäärä, ja
"Ystäviltä" taidokkaasti kaiverrettuina.
Irma hätkähti. Hänen mielestään oli
pyhyyden loukkausta omistaa ystäviltä
taiteellisena merkkipäivänä tunnetulle
taiteilijalle annettu lahja ja h'än huu­dahti:
"Kuinka tämä on ollut myytä­vänä?"
— Taiteilijan tytär sen myi. Sain
sen sitä varten, kun hän ei tuntenut
minua etukäteen. Se toinen rouva oli
; vähän tuttu minulle. Se on arvokas
kello.
Irma muisti tuon taiteilijajuhlan. Lie­kö
ollut 3S-vuotisjuhla. Tunnelma oli
kerrassaan ylevä, nä3rttelijä P. oli teat­terissa
kantavoima, kaikkien ihailema ja
kunnioittama. Sali oli aivan täynnä^
juhlapukuista yleisöä, teatterimaailman
edustajia, eri järjestöjen ja ennen kaik­kea
juhlijan taiteen ystäviä. Miten lii­kuttunut
ja kiitollinen taiteilja olikaan!
Hän otti taiteensa aina vakavasti ja
antoi tunnustukselle arvon kiitollisin
mielin.
Irma muisti taiteilijan saaman laa­keriseppeleen
ja hänestä alkoi tuntua,
että seppele valitti jossakin unohdus­taan
ja yksinäisyyttään. Hän oli kuu­levinaan
laakerilehtien valittavaa kahi­naa,
kiin ne yrittivät karistaa pölyä pääl­tään.
Ne käsittivät katoavaisuuden
välttämättömyyden. Mutta ^ultakello
tikitti pyöreänä pöydällä, se ei näyttänyt
surulliselta ympäristössään uuden omis­tajan
hallussa. Kulta on ikuisesti kir­kasta,
kylmää, tunteentonta ja persoo­natonta.
Se on kuin kilpi, johon ka^J^i
Äicfön^KiEUiveemhae, surumme jä huo­lemme
törmäävät; mutta se ci kärsi
vsiitävmitään. :!&m2dle tuli hyvä olo,
sillä ei taiteilijan mui^o ole riippuva!-
i>en rahalla mitattavassa tavarassa. £i
onneksi, muutenhan materia saisi voiton-hengestä.
Tuli siinä mieleen Eino Leinon kan­taatin
"Kuolemattomuuden toivo" muu­tamat
kohdat ja erikoisesti sanat:
'•Jättäneet jäldle muiston,
muistosi murenet."
Kiertäköön kultakello missä tahansa,
rapbkoot iam[ke'd^ kaunis, voi­makas
elämä^^ ei ole k<>^^ turhaan
eletty, kaikki ne yle\rart^ jä kauniit
saavutukset, jötfeä aikbiria^ifi säteflivät
teatterilavalta yleiäönmiiete^ jä. hengen
rikastuttiamiäeksi,'» bfe olleet turhaa.
Elämä kutoo kudelmaansa moninaisin
kutein, siinä ovat liikeinaailniäh lujat
solmut, taiteilijain herkät värisävyt ja
monet muut vivahteet kokbhaisva&utus-ta
antamassa^ Emme; aina tiedä, mitä
tietä miikin ktide*öh saatu ja jos on
heikkoja kcÄtia, öh toki äinä myös pai­kaksi
sopivaa. Kokohaiskudos on niin
valtava, vuosituhansia värihä-ja sen tut-kimfeössä
%i io^ääii ^ l e 'äS\^i^*^u-koon
ihminen missä tahansa, aina hän
löytää mielenkiintoisen kohdan tästä elä-mänkudoksesta.
Ja usein
ta sieltä, missä ei niitä ole ensinkään
odottanutkaan.
;. oOo .
Ellei carbon t$trächlöride ota huu-limaaliä
pois pestiä : kestämättömästä
<vaatteestä, niin on paras viecfö vaate­kappale
kuivapiih^ Kaikki
tahrat tulisi kpettääöttäa aina tuoree­na
pois. ^ ^ "
Brasilian ja British Guianan raja-
^ mailla elää Arekuna-intiaaniheimo, joka
on yksi kaikkein alkukantaisimpia in­tiaaniheimoja
Etelä-Amerikassa, He
pyat melkein samalla asteella kuiti sii­loin,
kun valkoihoiset ensin tulivat Ete-lä-
Ämerildkaan. / r
- .Metsästys ja kalastus ovat Arekuna-intiaanien
pääelinkeinoja jä he ji^yydys-tävät
niih kalat Mrtmetsäotuksetkin,
jousilla ja nuolilla, kasviksia viljellään
myöskin jossain määrin. Asuntoina
ovjrt ruphomajat,^ ^^^^ ^
^ Hdmpn niiehet ovat sotureita ja met­sästäjiä.
Heiliä on kaulassaan nauha,
johon asetetaan erään jyrsifän iiampai-'
ta äinä sitä mukaa, kuinka he kunnos­tautuvat
joko sotureina tai nietsästä-
Naiset pitävät huolen talousasioista
jä tekeväit muiden töittensä ohella sas-sava-
puun juurista väkijuomia. He ei-
,vät iäytäiliquiipunäay y^^^^
heidän kasvojaan korist.^vatispt> moni­mutkaiset
arvet. Arvet syntyvät siten,
että kasvoja; ^ l e l l ^ ^ ter^yilfö puu­koilla
jä haavoihin pannaan tuhkaa,
mikä tekee tosoisen arven. Mitä enem­män
näitä arpia on naisen kasvoissa, si­tä
parempii mainevhänellä ön väki juo­minen
valmistajana;
qnOIMINTA LIEKIN hyväksi on
arvokasta ja t ä ^ n toiinintaan
voivat KAIKKI OSALLISTUA.
KALASTAJIEN TANSSIT
^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^ m
HYVIÄ KALA VOILEIPIÄ. Ravinlolalippu $1.00
CtJNT^
2605 East Pender St; /Vahcöiiv^^
Sunnuntaina ihärrais^^ 6 p*tviy
alkaen klo 7.30 illalla.
HWÄ JÄ Mömpuom
Tilaisuudessa jaetaan 38 kirjapakettia, joista osalliseksi voi
päästä yhtä monta onnellista sisään^
TERVETULOA TUKEMAAN OMAA LEHTEÄMME!
•• < ' • 1 ' • C6J:n Vancouverin osasto.
Hl
Un ^