Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, July 7, 1951

              m
^»4
f
'AI
Jatkoa
Ja öisinkin oli hyvä tietää, ettei hän
ollut aivan yksinään rakennuksen ylim-jnässä
kerroksessa. (Hän ei ollut her­mostunut,
mutta hänestä tuntui sen­tään
hauskalta tietää, että pprtaanlevon
toisella puolella nukkui sellainen henki-vartia,
joka voimiltaan oli monenkin
Red Hugginsinlaisen roikaleen vertai­nen.
Nyt eivät Spider ja Red Huggins
uskaltaneet häiritä häntä enää.
iK-un perjantain iltapäivä.koitti, koko­si
Pats valmistamansa ^kaulanauhat kää­röön
ja Tähti Polinskyn luo, luovuttaak-seen
viikkopalkkansa. Hän oli hieman
myöhästynyt, koska häh oli halunnut
lopettaa kaiken hallussaan olevan työn,
Ja kun hän saapui tavarataloon, näki
hän kauhukseen työläisten jo poistuvan
rakennuksesta.
Hyvänen aika sentään! huudahti
häh itsekseen. — Kello on varmaankin
jo kuusi. Minä olen myöhäst3myt, mut­ta
toivon vanhan Atrebin olevan vielä
siellä ,siirä muussa tapauksessa en saa­kaan
tänään palkkaani.
Kun hän lähestyi kaupan tuonnim-maisessa
päässä sijaitsevaa tiskiä, näki
häi), fettei vanhempi herra Polinsky ol­lutkaan
tavallisella paikallaan. Siellä
oli vain hänen poikansa, Sammy, joka
selaili suurta tilikirjaa.
— Hyvää iltaa, herra Polinsky, sa­noi
Pats. — Onko isänne jo lähtenyt
kotiinsa?
— Hän ei ole ollut täällä koko päi-vUiDä,
vastasi Sammy, läimäyttäen kir­jan
kiinni. — Hän on sairas.
— Niinkö? Toivon hänen pian pa-raE€\^
n.
— Te olette melkoisesti myöhästy­nyt,
huomautti Sammy. —Aioin juuri
lukita o^t.
— Olenko minä — qjenko minä tul-kt
liian myöhään?
— Antakaa ne tänne.
Pats ojensi hänelle pienen käärönsä,
jonlja Iveikarimaisesti puettu nuorukai­nen
aukaisi ja laski nauhat äkkiä. Sit­ten
aukaisi hän kirjan jälleen ja kir­joitti
siihen jotakin mubtiin.
— Sallikaa minun hieman ajatella.
Sehän tekee luullakseni \-iis;kolmatta
shillinkiä ja neljä pennyä, \'ai mitä?
korkealle, ja siiman päässiä riippuu —
pul]o.
— Olen vain jäähdyttänj*t maitoani
tässä, sanoi vieras mies, virnistää ja
avaa pullon korkin...
•
CO ff
^ _ Kyllä, vastasi Pats. Tämä viikko
oli ollut huono. Hän päätti työsken­nellä
ahkerammasti tulevalla viikolla.
— *Rahat on jo viety kassakaappiin,
ilmoitti Sammy. — Teidän pitää seurata
minua konttoriin, saadaksenne ne. No,
tulkaahan nyt. Hän aukaisi tiskin luu­kun,
päästäkseen Patsyn läpi.
Pats epäröi hetkisen. Hän ei ollut
milloinkaan nähnyt vanhan Polinskyn
sallivan kenenkään työläisensä tulla yk-sityiskonttoriinsa.
—t No, tulkaahan nyt, toisti Sammy
ja Pats meni tiskin taakse ja seurasi
häntä kaupan toisella sivulla olevaan
konttoriin.
— Istuutukaa! komensi Sammy, men­nen
kassakaapille.
Pats katseli ympärilfeen. Siellä ei
näkynyt muita tuoleja kuin vain muu­an
monilla pehmeillä pieluksilla varus­tettu
suuri nojatuoli ja se oli vanhan
Aben istuin. Pats tiesi tekevänsä py-hyydenluokkauksen,
jos vain istuutuisi
siihetkv Muitta hän istiiutui siihen kai­kesta
huoFmatta ja odotti, kunnes Sam­my
ehti ottaa hieman rahaa kassakaa-
^pista ja ojentaa ue hänelle.
— Oliko se oikein?
— Aivan oikein, herra Polinsky, vasr
tasi Pats, pannen rdiat laukkunsa ja
nousten seisomaan.
— Odottakaa vielä hetkinen. Ettekö
te ole sama tyttö, joka sanoi tarvitse­vansa
sukkia?
Pats rypisti otsaansa.
— Minä laskin vain leikkiä isänne
kansa.
Sammy istuutui pöydälle.
— No niin, leikkiä tahi totta. Mitä
sanoisitte, jos minä ostaisin teille muu­tamia
pareja?
Pats huohotti hämmästyksestä.
— Minulleko? Tekö ostaisitte mi
nulle sukkia? Miksi?
Sammy in,'isti.
— No niin, minusta on oikein synti ja
häpeä, ettei teidänlaisellanne kauniilla
tytöllä ole kauniita vaatteita 'käytettä­vänään.
Nehän nimittävät teitä Prin­sessaksi,
eK-ätkö nimitäkin? Eikö tei­dän
pitäisi pukeutua sen mukaan? Os­taisin
mielelläni teille kauniita vaatteita
jos vain suostuisitte tulemaan kanssani
jonnekin jonakin iltana, jonnekin iha­naan
paikkaan.
Pats tuli levottomaksi.
— Ah, herra Polinsky, kyllä minä olen
mieluummin tulematta!
— Miksi?
— Mitä isänne siitä sanoisikaan?
— Mistä se vanha hölmö sen tietäisi?
— Ah, minä en voi, en mitenkään!
— Kyllä te voitte. Useimmat tytöt
suostuisivat siihen mielellään. Anta­kaa
nyt minulle suukkonen ja myönty-
Pats ponnahti nyt äkkiä jaloilleen.
— Olen hyvin pahoillani, mutta mi­nun
pitää lähteä nyt.
— Mahdotonta, koska ovi on lukossa.
Pats kääntyi nyt häneen päin kalpein
poskin ja hyvin kirkkain silmin.
— Sifilä tapauksessa aion huutaa.
— Huutakaa vain, vastasi Sammy
nauraa hihttäen. — E i kukaan kuule
teitä, koska kaikki ovat menneet tiehen­sä.
Tässä rakennuksessa ei ole tällä
haavaa muita kuin te ja minä.
Pats alkoi nyt ajatella tiukasti.
— .^ott^ko te päästää minut^pols?
kysyi Pats.
— Mihia teillä on sella nen kiire?
Olkaa nyt kiltti tyttö ja istuutukaa jut­telemaan
kanssani.
— ^utta minufla on todellakin kiire.
— Miksi?
— Koska muuan mies odottaa minu.i
tuolla kadulla^,
—Kuka?
— Eräs Paul Martin.
— Paul Martin! Kuka hän on?
— Muuan anraiattJ[i3n*kkeilijä vain;
Esiinty>' iltaisin Rotundassa.
Sammy nolostui ja hänen luottavai­nen
hj-mynsä muuttui levottomuudeksi.
— Mitä? Sama Paul Martinko, joka
tyrmäsi Spike Mullinsin viime perjan-taina?
. •^IGlv£lin
— Juuri sama.
Sammy i^etäis! avaimen taskustaan ja
avasi oven.
— Jos vain olisin tiennyt jonkun odot-teyan
teitä, en olisi teitä viivyttänyt.
Miksi ette iknoittanut sitä minulle he­ti?
Pats hymyili iloisesti.
— Koska en luullut viipyväni täällä
näin pitkää aikaa. ^
Sammy saatteli hänet kaupan läpi
ovelle hy\in levptonna.
— Mahtaneeko hän olla vihainen,
Barrien lähettyvillä Ontari­ossa
vain muutaman'sektin,
nin ajan riehunut rajumyn^
ky teki Juurta vahinkoa noh
600 jaardia leveällä kaistal­la.
"Tämän myrskyn johdos­ta
ei kukaan menettänyt
henkeään, mutta aineelUset
vahingot arvioidaan $200,-
000. Kuvassa nähdään, myrs­kyalueella,
Midhiirstissa,
Ont., sijaitseva pieni kirkko,,
joka sai odottamattoman vie­raili
jan myrskyn kaatamasta
puusta^ .
kun hänen on pitänyt odottaa? kysji
hän.
— 'En luule, ellen minä kerro hänelle
syytä siihen.
Sämmya näytti heikosti värisyttam
— Aiotteko te kertoa sen hänelle.
— En tiedä. Se riippuu asianhaarois­ta.
Kun he pääsivät Julkipuolen ovelk
aukaisi Sammy sen hyvin hitaasti ja
tirkisti kadulle.
— En näe häntä. Missä häh on?
Ku •nka.minl ?en tietäisin?, Minä­hän
kerroin hänen odottavan minua ra­kennuksen
ulkopuolella, enkö kertonut­kin?
Täällä kaupassa hän ei ainakaan
ole, eihän? 'Hän on jossakin täällä ul­kopuolella,
mutta missä, sen tietää vain
Jumala.^ Minä ainakaan en tiedä sitä.
Hyvää yötä, herra Polinsky! Ja työn­täen
Sammyn syrjään kiiruhti Pats oves­ta
kadulle. 'Sammy koetti tarttua hä­neen
ja yritti seuratakin häntä, mutta
Pa,ts, pyörähtäen äkkiä ympäri paiskasi
oven kovasti kiinni hänen nenänsä edes­sä.
Hillitty tuskanhuudahtus kuului hä­nen
korviinsa, hänen juostessaan katua
alas.
kotimatkallaan päätti Pats olla pu­humatta
Paulille tästä hänen ja Sammy
Polinskyn välisesä yhteenotosta, vaikka
hän itse olikin hyvin levoton sen mah­dollisista
seurauksista. Hän ei katu­nut
lainsinkaan sitä, että oli paiskannnut
oven kiinni hänen nenänsä edessä,'koska
Sammy oli ansainnut sen, mutta siitäkin
huolimatta tunsi hän olevansa hyvin l^
voton, koska Sammy ei nähtävästi oUut
laisinkaan sellainen henkilö, joka saat­taa
heti antaa anteeksi ja unohtaa.
Ja kauan vielä senkin jälkeen, kun han
oli päässyt huoneeseensa,, ajatteli hän
niitä seurauksia, jotka hänen ajattelema­ton
tekonsa mahdollisesti aiheuttaisi.
Samalla koputti P^ul oveen ja tuU huo­neeseen
het?, kuultuaan hänen kutsunsa.
Paul hymyili ja koetti piilottaa seikansa
taakse nelikulmaista litteää kääröä.
— Arvaapa, mitä minulla täällä on.
sanoi hän.
Suklaatia- vastasi Pats heti.
Olen pahoillani, että tuotan siin ul-le
pettymystä, mutta pelkään, ettei se ole
mitään ni'n herkullista.
_ Ah, kerro minulle pian äläkä fak­saa
minua!
- Ah, vastasi Paul, teeskenneU^
vastahakoisuutta, — jos. sinä tode
kin haluat sen tietää, on tässä vain muu
tamia valokuvia. v
I^aimstiSj^a* lL@liiäikutm 7 pMvana. IS3I