Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, May 29, 1948

              ten ihmisten läheisyydessä, ajatteli A i i -
ja. - .
Sitten seurasi kanteen lukeminen, jo­hon
Perttulan emäntä itse vastasi. Anja
huomasi nyt vasta hänenkin olevan laki-huoneessa.
Ja kuinka hän puhui väärin, hyvä,
ettei häntä vaadittu valalle, ajatteli An­ja
Anja sai käskyn puhua tietonsa. Roh­keasti
ja varmasti hän esitti kuuleman­sa.
— Tämän Marin kys3miykseen, ku­ka
on varastanut jyviä, vastasi emäntä:
"sinä ettäs tiedät . . . "
— Anja — mitä sinä, etkö sinäj kuuli
Anja emännän takanaan kuiskaavan.
— Xiin emäntä sanoi, toisti Anja ja
lisäsi: — vaikka hän käski minun sanoa,
että hän on kylältä kuullut Marin va­rastaneen,
mutta ei itse sitä usko.
Perttulan emännän silmät lävistivät
edessään olevan. Hän vapisi vihasta ja
tappiolle joutumisen palosta.
— Niinkö? Tuomarin ääni oli kova.
Hän nousi seisomaan pöydän takana
ja kys3d emännältä: — Tekö olette ke-hoittanut
.'\nja Kannistoa puhumaan
valansa päälle väärin?
— En minä, tuli epäröiden kuin hä­dässä
emännältä.
— Samoin minä kuulin kuin Anja
emännän puhuvan Marille. Ja olen minä
monesti emännän kuullut Anjaa neu-^
vovan, miten hänen tulee toisin täällä
sanoa kuin mitä hän on kuullut puhut­tavan
silloin kuin he Marin kanssa rii­telivät.
Todistajat saivat poistua.
Päätös asiassa oli, että emäntä Pert­tula
tuomittiin kunnianloukkauksesta •
kolmeksi kuukaudeksi vankeuteeni
Kun hän tuli lakihuoneesta ulos, antoi
lainvalvoja hänelle uuden haasteen vää­rän
valan yllytyksestä, seuraaviin kä-räjiin.
Seuraavana päivänä levisi kylälle hu­hu,
että Perttulan emäntä on tullut hul­luksi
ja on aikonut tappaa itsensä naut­timalla
ketunmyrkkyä.
Lääkäri tuotiin ja tämä totesi, ettei
emäntä ollut niellyt myrkkyä ainoas­taan
suuhunsa ja kasvoihinsa sitä sivel-lyt.
Kovan kohun emännän teko kylällä
sai aikaan uteliaisuudesta kuin säälis­tä
kokoontui Perttulaan naapureita ja
tuttavia kuulemaan ja näkemään jär­kensä
menettänyttä emäntää. Todelli­suudessa
akka.;vain konstaili joten ku­ten
selviytyäkseen vankeusrangaist uk­selta
joka ison talon emännälle olisi
ollut iänikuinen häpeä.
Anja juoksi ja hätäili kuulassaan
emännän hourivan tuomista ja vääräs­tä
valasta. Anjaa hän ei tahtonut nähdä,
vain huusi ja vannoi hänet syylliseksi
turmioonsa.
Pappikin kutsuttiin lohduttamaan
sielun tuskissa.kamppailevaa "syntistä".
Tämä lasketti papille pitkän valheen-ketjun,
johon taitavasti punoi Anjan
syylliseksi moniin rikoksiin: Pappi uskoi
'•kuole\'aa" ja vaati tytön tutkittavak­seen.
— .\nja on huono siiveetön, valapatto,
kunniallisen ihmisen häpäisijä, päivitteli
emäntä. Totuus selvisi kuitenkin papille
Anjan selitettyä asian. Oudoksuen sai­raan
i>aatunutta tilaa läksi sielunpai­men
pois.
Anjaa ci emäntä enää su\'ainnut Pert­tulassa
ja ilolla hän itsekin sen talon
jätti. Sakarin Hilman luona hän sai
rauhassa seurata asioiden kehit>'stä
Perttulassa.
Vaikka Perttulan emäntä ei suinkaan
ollut hullu, pikemminkin harvinaisen
keksiliäs turvautuessaan kieroon kei­noonsa
säästyäkseen vankilasta, sai hän
kuitenkin lääkäriltä todistuksen, jossa
hän "vaikeasti hillittävänä luonteena"
oli edesvastuuton sanoistaan. Vankeus
saatiin sen todistuksen turvin käänty­mään
rahasakoksl.
/ Perttulan emännän leppymätön viha
sai hänet uudelleen uhmaamaan jota­kin
Anjan tuhoamiseksi. Lähestyi muu­tenkin
seaika, jolloin Anja täysi-ikäi­senä
tulisi vaatimaan omaisuuttansa o-maan
hoitoonsa Perttulalta. Nyt olisi
paras saada hänet pois tieltä jollakin
tavalla. Rahaa ej nyt säästetty. Anja
oli saatava todistetuksi vääränvalan te­kijäksi.
Kun vain saadaan Elli todis­tetuksi
vähämieliseksi jonka sanoilla ei
ole arvoa, silloin väitetään .Anjan ai­heetta
syyttäneen emäntää yllytykses­t
ä väärään valaan. Ja silloin .Anjan to­distus
Marin asiassa voidaan myös sa­noa
vääräksi ja tyttö joutuu sj-yttee-seen.
Perttulan isäntäkin tarttui nyt asi-aan.
Hänen mielestään hänen vaimonsa
kunnia sitä vaati.
— Neuvoin .Anjaa^puhumaan totta,
mutta tämä vain puhui Marin eduksi
saadakseen minut syytteeseen, selitti
Perttulan emäntä asiaa kaikille talossa
käivjöille
— En 3mimärrä, keneen se tyttö tulee
kun saattoi valehdella valansa päälle.
Vai että minä olisin sanonut Maria var­kaaksi
— vanhan talon työihmistä.
Emäntä koetti jutuillaan sekoittaa
asiaa seuraavan yleisön oikeiiskäsitteet
ja saada heidät omalle kannalleen.
Hämmästyttävänä levisi kylälle tie­to,
että lääkäri on Perttulan palvelijan,
Ellin todistanut hieman yksinkertaiseksi
luonteeksi. Sillä, sekä vetoamalla siihen,
että Elli oli yll3rtetty asiaankuulumat­tomien
taholta todistamaan Perttulan
emännän tappioksi, hänet tehtiin todis-tuskyvyttömäksi.
Valamiehiä löytyy kyllä rahalla. An­jaa
vastaan nostettiin käräjäjuttu Pert­tulan
taholta. Orpo tyttö ^rukka oli
vähällä menettää järkensä kuultuaan
asian, josta häntä aiotaan syyttää. Hä­dissään
hän meni neuvoa kysymään
Luhtamaasta. Miten toisenlaisin tun­tein
hän olikaan siellä tätä ennen käv-nyt.
Silloin oli siellä Pauli, silloin oli
kevät ja elämä tuntui lupaavan hänelle
onnea. Nyt peitti lumi pensaat ja maan
ja painoi raskaana puiden oksia. Ne
tuntuivat huokaavan taakkansa alla.
Vai oliko se hänen oma sydämensä,
joka huokasi murheensa painossa?
— Lapsi kulta. Ei sinun tarvitse pe­lätä,
eiväthän ne nyt sentään voi si­nusta
tehdä rikollista, kun olet totuu- -
den puhunut ja sen asian on toinenkin
kuullut. Minä tulen käräjille silloin, kun
asiasi on esillä ja sitä ennen tutkin vä­hän
puolta JOS toistakin asiassa. Me
voimme päätöksestä vedota,, tulkoon se
nyt mikä tahansa, puheli Luhtamaan
isäntä rohkaisten .Anjalle.
Ja kevyemmällä mielellä .Anja sinä
iltana Luhtamaasta lähti kuin hän o l i.
sinne tullut.
Päri päivää myöhemmin hän sai Pau­lilta
kirjeen, jossa tämä kertoi ole­vansa
tietoinen Anjaa kohdanneeesta
syytöksestä.'
".Anja, muistatko, että lupasin olla
ystäväni niin h>-vinä kuin pahoinakin
päivinäsi^ En ole lupaustani unhoitta­nut.
Ole rohkea," tyttöseni! Kaikissa
kohtaloissasi olen aina sinua rakastava.
Pauli", luki .Anja kirjeen lopusta.
Anjan silmissä hämärsi ilon ky\'nel
hänen lukiessaan Paulin sanoja. Hän
luki kirjeen monta kertaa, kunnes hän
osasi ulkoa jokaisen siinä olevan sanan.
Pauli rakastaa minua siinä on minulle
kylliksi, voidakseni tällaisissakin kohta­loissa
elää, riemuitsi hänen mielensä.
Hilma ihmetteli .Anjan mielenmuu­tosta.
Äsken vielä huolen musertama
tyttö oli nyt hymyilevä ja onnellinen.
— Lieneekö tv^ttöparalla pää menossa
sekaisin tuollaiseen konnuuden seittiin
jouduttuaan.
Muruja
Kallis serkkuni, suurkaupungin to­muissa
. . .
Enpä ehtinyt odottaa vastaiista kir­jeeseeni,
kun tämä pakinoimistuuli siep­pasi
mukaansa jälleen. Täältäpä siis
tulen runonhenkineni ja kaikkineni
luoksesi!
levät päässäni, serkkuseni. laidatko
nä niihin vastata?
Kartamme ottamasta Hiltusen Xc
pia mukaan joukkoomme, koska me
pidämme hänen mennyttä varjoaan \l
häällä — fei hän sitä itse tahtoisi, vi,'
on koko omanseudun v^ki hänen uutu
elämäänsä vastaan, ja mikä on hänestä
sitten tuleva? Sanopa
Oletko ajateUut - taikka ajateUen T t ^ i ^ l t l l " r"r''l"- ""'"^
lukenut, piti sanomani, runonpätkää, ^^ZT ^'^
^^v&t kylmyyttä ja vastenmielisj-jttä
kaikkialta, niin he lopulta menettä\t
vähäisenkin tarmonsa pysjtellä rehelil-syyden
tiellä, sillä loppujen lopuksi se
on -vaikea tie — vaikea heille, joiui
/vastassa ovat omatkin ihmiset — jij
heittäytyvät sille tielle, joka on hd-^
pompi. Sillä eikös alamäki ole aina hel­pompaa
kulkea?
miinusta tuntuu, että me, ihmiset, jos-1
ku5 liiallisessa omahyväisjydessämnie |
lisäämme maailman kuonaa — amen.
. Oieh puhunut ja filosofeerannut \-är. |
syn perusteella.
Muistahan kirjoittaa!
Kuulemiin — ja terveisiä.
ELIS.ABETH.
jonka muistikultani kirjotutti paperille
viime kerralla? Min^ olen vieläkin sitä
ajatellut . . . Oikeastaan siihen on ol­lut
aihettakin.
Satutko vielä muistamaan Hiltusen
Topia? En tiedä "muistanetko, olihan'
hän vasta sellainen pojankloppi, kun
lähdit täältä, ja sittemmin hän on ollut
kasvatuslaitoksessa, kun olet ollut kesä-käj-
nneilläsi lupnamme.
No, Topi on nyt vapaana ja etsii sijaa
yhdyskunnassamme —- sanoisinko yh­dyskuntamme
jokapäiväisessä elämässä.
(Sano jo, että sinä pjihut tuosta joka-'
päiväisestä! Mutta jokapäiväistähän
se on leipäkin, eikä ihminen elä ainoas­taan
. . . Muistathan?)
Ettäkö mitenkä Erkon runo ja Hiltu­sen
Topi mallaavat yhteen, kysyt sinä.
Näen kysymyksen suoraan kasvoiltasi
tuhansien mailien taakse, sillä tunnen
ilmeesi mainiosti, serkkuni.
Kun Topi pääsi.koulusta, joutui hän
ilman vanhempien hoivaa, kun pappa
ja mamma Hiltunen kuolivat perin lä­hekkäin.
Hän eksjri vallattomaan seu-
Muijien maHla
Näin kevään tullen, kirkkaiden {äi-j
vien saavuttua alkaa ihminen kuten [
luontokin uuteen elämään. Heräämiu
pitkän talven kohmeesta kuin unesta ja
elämä alkaa virrata uudella voimalk
Vanhankin mieli virkistjy. Uneliai-raan
ja eikös seura tee kaltaisekseen? suus on tiessään ja vanhuuden kangista-j
Siis hänellä ei ollut kotoisia auttajoita, mat jäsenet tuntuvat tulevan paljoa |
ei neuvojaa eikä tukea. Hän joutui
kiinni pikkuvarkauksista, joita oli "kai
tapahtunut useampiakin ja niin passi­tettiin
kasvatuslaitokseen viideksi vuo­deksi.
Tämä tekee hänet nyt 20 vuo­tiaaksi
nuoreksi mieheksi.
"Mutta kun joudut maailmaan . .
sanotaan runossa. "Siellä ne töykkii -aikaan. Niitä meillä on jokaisella di-toisiaan,
harva on valmis nostamaan." tymätön varasto.
Tämä on kai Topille selvinnyt elä­mässä
niinkuin monelle muullekin. Mut­ta
ei sillä hyvä, että hän on kärsinyt
rangaistuksensa, vaan nyt häntä seuraa
tuon rangaistuksen varjo kaikkialla pie­nessä
yhdyskunnassamme. Ei siksi et­teikö
Topi tahtoisi tätä unhoittaa, vaan
siksi, että ihmiset eivät unhoita.
He eivät käsitä, että Topi on kas­vanut
mieheksi ja että hän on oppinut
notkeammiksi auringon lämmittäesä
Elämä ei kyllä tuo vanhoille enäänpal-]
jon uutta ja kokematonta, mutta onLaj
hänellä muistot eletystä elämästä, rauiä-l
tot lapsuuden leikeistä, nuoruuden ki­sakentiltä,
miehuusajan työn ja toi­minnan
vuosilta, jolloin jotain saatiia
(Jatkuu)
läksjTi elämässä. Nyt hän etsii itselleen
sijaa, rehellistä työtä ja olinpaikkaa kes­kuudessamme.
Sen sijaan että me. ihmi­set,
tekisimme hänelle sijaa, unohtai­simme
hänen nuoruuden kolttosensa ja
ottaisimme hänet yhdyskuntamme jä­seneksi,
suoraan sanoen, auttaisimme
häntä varttumaan kunnon niieheksi ja
saamaan luottamustansa ihmisiin, koh­telemme
häntä jTiseydellä ja kartamme
hänen seuraansa kuin hänessä olisi rut­to.
Tulee pakostakin ajatelleeksi, että
miksi me, ihmiset, niin kernaasti taker­rumme
oleellisiin seikkoihin emmekä
ota ihmistä x-astaan ihmisenä? Miksi
enune unhoita Topin erheitä ja koeta
ymmärtää hänen silloista elintilaansa?
Miksi emme koeta nostaa häntä ylös,
vaan poljemme häntä alas, sinne missä
on jo niin paljo nnuorta tervettä ai­netta
yhteiskuntamme pakotuksesta."
Miksi suhtaudumme hänenlaisiin epä­luottamuksella
sensijaan, että antaisim­me
heille yhdenkään rehellisen tilaisuu­den
näyttää, että heissä on rehellisy>ttä,
että he ovat läksynsä oppineet ja jos
heillä on tarmoa >Tittää, niin me aut­taisimme
heitä?
Tällaisetpa kysv-mykset nyt askarte-
Kauneimmilta varmaan monesta tun­tuvat
muistot lapsuudesta. Ehkä usein-millä
muistot alkavat kivilehmktä ji
käpylampaista aitauksissaan, kotimökia
seinustalla pihakoi\-un varjossa, bieli
on elämä jatkunut hyvin monella \n^
raan työhön, emännän käskyläi^ei-H
lampaita kaitsemaan ja vieraille ven-jille
karjaa kutsumaan. Ei ole enäi:
äiti leikistä väsynyttä kutsumassa h?
sylämmintä maitoa juomaan ja «5:1-
kirnuttua voita leivälle levittafiiäan. f:
häntä, joka illalla hellien nukkuni^:|
peittelee, on vieras, joka käskee,
riksi sitä kuitenkin kasvettiin. Elärij
alkoi tuntua kevyemmältä iän karttuer
sa. .Alettiin kulkea nuorten joukas.=i
alettiin ottaa osaa työväen rientoihin a
löydettiin tovereita ja ystäviäkin. Kuu­luttiin
huvitoimikuntaan ja esnettö
kaikenlaista ohjelmaa, näytelmiäkin, ti
se teknukka alussa niin kehutta^-aa a-lut,
mutta esityksiä oli tuhkaiih^^
Jos esim. oli joku vanhan ^^^^^\
vietävänä, niin- sitaistiin hun-i
sillä tavalla, että juuri vähän ne"^
päätä näkyi, muutettiin ääntä j
meämmäksi ja niin oli nu.mmu
Mutta siinäkin kehityttiin, kun oli i j
nostusta j a yritteliäisyyttä.
Muistuu mieleeni vappu, jollom y
kyläni työväki ensikerran marssi \-aP^
kulkueessa lippuineen. Me la|^^ j
me kovin jännityksessii P oootf |
kulkueen saapumkta. Viimein joW
nemmistä huomasi lipun ja
"Tuolla se punanen vaate nyt
Siellähän se lippu hulmiLsi ja
ihmbjoukot marssivat l^^kouspai^
Pidettiin puheita inno5ta\-ia,
saö*!
SIVU 6 LAU.ANT.AINA, TOVKOKXIUS 29 PÄIVÄNÄ 1943