Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, August 31, 1940

              1940
ut autorikko. Teidän
liut polkupyörällä liik-ilaisteh
ohjaama auto
länet pois tieltä. Auto
yt ympäri, mutta, ku-yyUiset
ihmeen kautta
t paljaalla säikähdyk-
'aJmonne tilaa pahensi
hän.saanut tarpeeksi
catsoi tuskaisen kysy-lan
toki toivoa hänen
än?"
loa teille suoraan to-
»Itkälle kuin minä ym-tilänsa
ön hyvin ar-ään
ulkonaisia vauri-isti
ole,, mutta luulen
aivotäräyksen ja mah-dköjä.
Otin oikeuden
•liiusta lääkärin avuk-a
tällaisissa vakavam-a.
Hän saapunee tän-an
valkea.
d mennä hänen luok-i
sinne saatte mennä,
3 paljoa apua, hän on
Meidän täytyy mah-
:taa leikkaus kun toi­puu,
riippuen mikä on
;ensä."
velleet käytävän pää-ivasi
erään oven. Sai-tuli
heti vastaan ja
teluun vastasi kieltä-voi
olla totta, Reino
lelleen, sillä aikaa kun
•oneen perälle.
vielä tullut tajuihin-lulisi
siihen enään ot-
Mutta muistakaa, ei'
Lä vaihtaa hänen kans-koitua
kohtalokkaak-käsi
liikkumattomana
uin lakanat. Pää sil-siteissä.
) hyydytti Reinon ve-ipui
itkien vaimonsa
niin mies kuin olikin,
än siinä lie ollut, sitä
än tiennyt. Sairaan-ei
poistunut hetkek-yierestä,
liikahti yä-
>oi tähän ja kuiskaten
ma että Mirjami vielä
ckäsi myöntävästi ja
oteen vieressä, kehoit-imaan.
Ja kuin vas­on
sanattomaan ni-r
liikautti aavistuksen
. Luojan kiitos, nyt
;ttä hänen vaimonsa
aika-ajoin mielipuoli-varmaankin.
Hämä-i
toisen-lääkärin saa-ika
hänen ^Miriaminsa
?yllä leikkaushuonee-takaisin
yhtä valjuna
oituksejla, että kääre
-Hiione tehtiin hämä-kään
häirinnyt \uo-iänen
• vaimentainlsek-en
ovi entisen lisäksi,
mnut äitiään, joka it-fiiniänsä
vointia, nnit-
>aanut häntä taivute-cotiin.
Kun eivjt ker-ikeneet
pois, ei häntä
ittämään vaimoansa. - - ,
i läsnä kun Mirjan»
isi silmänsä. N.vt P
änen elämänsä oli pe-n
kysymys tunneista
Lisi. Mutta jollei hän
ästään, täytyisi käyt-
= ^ ™ ^ i _ S i O K i J U ^ ^ ^ PÄIVÄNÄ
SivuS^
j: B E L L A M.
"Istukaa tähän, olkaa hyvä • ^Jä «ii-tä
saisin tarjota teiHe?"'Märy ve-täyt}
n pari askelta poispäin. .
Kdttiön puolella^ äänet väifceiiivat.
He olivat kuulleet vieraan- ja -Kate
ilmestyi väliovelle. = Ja-kuii Mrr^riäki
pöydän ääressä seisovan nuorukaisen,
kävi hän jäykäksi ja liikkumattomak­si
ja hänen silmänsä tuijottivat kuin
aaveeseen.
"No, tulehan tervehtimään minua,
Kate", pyysi mies, hänen suunsa
vääntyen ilkeään hymj^. ^'Tulehan
paiskaamaan kättä! Tuli se sinun
paha pikku poikasi vihdoinkin taas
kotiin."
Nyt Kate liikahti. Hän astui esiin
painavin askelin, tuli aiyan miehen
\-iereen. Laski kätensä hänen olal­leen
ja painoi hänet istumaan pöydän
vieressä olevalle istuimelle.
"Mary, nouda kuppi mustaa kah-
\-ia. Ota siitä isommasta pannusta,
siinä on väkevämpää. Ja istu sinä
vain siinä, Willie Parker! Älinä is-n-
uo, vaoiaan. j-^viiiaui, latamatrii vasyneesii. iMui- 'v jat­kaa
tämä kahvi. Se te- ta me ymmärrämme, Joe. Enkä minä niatkaansa hän heitti välinpi-ää'',
sanoi Mary ystä- ainakaan ihmettele että .et voinut hil- ^ämäitöijaästi olkansa yli tervehdyk-tää
keinotekoista herätystä.
Reinolla oli ollut hyVää aikaa tut­kailla
itseänsä ja heidän aviollittoaan.
Olikohan Mirjami yhtä onneton kuin
hänkin? Mutta tämä oli aina niin it­seensä
sulkeutunut, että ei uskalta­nut
koskaan oikein lähestyä vaimo­aan.
Vieläköhän Mirjami rakasti hän­tä
niinkuin silloin Icerran muinoin
karjamajalla? Se oli oliiit'ihmeellistä
aikaa, Mirjamikin oli niin vapaa kuui
avoin kirja lukea hänen. Häii kyllä
rakasti vaimoaan ..yhtals^ oiut-ta
tämän itseensäsulkeutiineisuus oli
aina vastassa, kuin aita. Hari oikeas­taan
vähän pelkäsi vaimoaan, niin
hyvä ja hiljainen kuin tämä olikin;
pelkäsi puhua, vaikka niin usein mieli
teki, varsinkin täiiä kesänä. Joka ta­pauksessa
hän rakasti vaimoaan ja
tulisi rakastamaan. Kuinka kiitolli­nen
hän olikaan, kun elämä voitti äs-
" ^sä-kamppailussa ja Mirjami lah­joitettiin
hänelle takaisin kuoleman
N-arjon laaksosta.
Hoitajatar oli poistunut' hetkeksi
käytävään ja Reino oli yksin vaiinon-sa
kanssa. Hän oli siirtänyt tuolinsa
aivan ]\Iirjämin viereen ja ottanut
täneri pienen valkean kätensä omaan­sa.
Samassa sairas avasi suuret sil-
Itnänsä selkoselälleen ja sanoi yhden
sanan: "Reino." Reino kiitnartui lä­ksi,
että Mirjami voisi nähdä
t, vaan ei uskaltanut sanoa mi­tään.
Mutta häneltä öU'päästä kau­hun
huuto. :Mirjathiii katse oli käa^
inea; lasimaiset silmät olivat selällään
Mia, mutta niistä puuttui" sielu. 'Mie­hen
oli kauheata katsella nilta jä hän
sulki silmänsä. Sairas kuiskasi vielä
iiudtetaan: "Reino", ja näytti vai­puvan
uudelleen uneen. Hetken pääs­tä
hän taas avasi siliriänsä ja kuiri
etsien jotain käänsi lasimaisen kat­onsa
mieheensä.
"Xiti Terho, luulisittekö, että lää-voisi
todella auttaäj että saisin
^P^n. Oman lapsen. Ehkä sitten
Reinokin taasen rakastaisi minua.
•^ti^Terho, miksi ei Reino enään ra- "
^ta minua? Kun minä riiih kaipaan
'^nen rakkauttaan."
J^eino >-mmär5i, että sairas houri.
tiin tähän sinun viereen ja katson et­tä
kahvi tulee juoduksi."
"Ja eikö Joekin tulisi, niin olisimme
taaskin koolla, me kolme rakasta.'-
"Joe on ulkona, Willie", keskeytti
Kate, "ja siksi tahdonkin että selvität
pääsi ja ymmärrät poistua täältä."
Älary toi ^ kahvin. Willie Parker,
-käänsi häneen kiiluvan katseensa, hä­nen
huulensa yhä löysässä; unhoitta­vassa
hymyssä.- jMutta katsoessaan
tyttöön alkoi liyroy vähitellen hä\'itä,
kunnes vihdoin' hän painoi päänsä
äias ja tuijotti pöyi;äliinaan. Hän
muistutti pientä' poikaa, joka häpeis­sään
taistele* itkua vastaan.
"Tässä, juokaa
kee teille hyvää
vällisesti.
Mies nosti päänsä ja katsoi Kateen.
"Jos — jos täällä ei ole miesväkeä
kotosalla, niin lähden. En tahdo teitä
häiritä". Hän nosti kupin huulil­leen
vapisevin käsin ja tyhjensi sen
nopeasti. "Minä — minun on tullut
maisteltua — liikaakin." Hän nousi,
katsoi sitten taas Maryyn ja hänen
veristyneisiin silmiinsä ilmestyi' ihai-
~lua. Hän aikoi sanoa jotain, mutta
kääntyikin sitten oveen ulos mennäk­seen.
Mutta silloin avattiinkin ovi
ulkoapäin ja sisään astui Joe ja
Jbhn Bertram.
"Niinpä tietenkin", ärähti Joe,
"tänne hän tuli!"
"Hän on juuri lähdössä, Joe". Ka­tien
ääni oli terävä ja komentava.
Mutta Joe oli liian kiihdyksissä ym­märtämään
tilannetta. Hän löi Par-keria
vasten kasvoja ennenkuin ku­kaan
ehti huomata hänen aikeitaan.
miaan pilkallisesti ja naurahti. Mutta
sitten kääntyikin äkkiä ja poistui no­peasti.
Hän veti oven hiljaa kiinni
jälessään ja he kuulivat hänen epä­varmat
askeleensa laskeutuvan alas
rappuja kadulle.
He katsoivat toinen toiseensa osaa­matta
sanoa mitään. Sally pujahti
heidän joukkoonsa väliovelta, missä
oli kurkistellut kohtausta, ja mennen
Joen eteen hän julisti: "Sinä teit
väärin, Joe. Selvän miehen ei saa
juopunutta lyödä!" •
"Sally!" himdahti Minnie, tullen
nopeasti hänen peräänsä. "Sally, ole
sinä nyt vaiti!"
"Mutta häntä ei olisi saanut lyö­dä!
Hän olisi muutenkin mennyt!"
Sally tyrskähti itkemään ja juoksi ta­kaisin
keittiön puolelle.
"Xiin, onhan lapsi oikeassa", sanoi
Bertram, istahtaen väsyneesti. "Mut-vutkih,
Mr. Berttami ,Ne tulevat
huomisessa>{K>sti^; Ja- Maiy körjair
lee hiukan' KattMi liatthaiata^ silkkiä,
kun ei Kate viiisiriyt ostaa uutta,"
VI.
Ed ja Mary kulkivat hitaasti syys­illan
pimeässä valaistua tanssiiMiik-kaa
kohden. He olivat jääneet jäl­keen
toisista, että saivat viettää joi­takin
hetkiä yhdessä. Ja he pysähtyi­vät
kadun vieressä kasvavan \'aah-teran
varjoon.
Tanssipaikalta kuului ääniä ja soit­toa,
ja sen kirkas valaistus lankesi hei­kosti
puunvarjoihin, vaikka olivatkin
kolmen kadun välimatkan päässä.
Ja niinpä Willie Parker tunsi hei­dät
molemmat, kulkiessaan ohitse.
Hän pysähtyi sytyttämään sa\T.ikkeen
heidän kohdallaan, ja lähtiessään jat-litä
itseäsi."
Joe asteli edes takaisin, leuka rin­nalla.
*'Minä kyllä arvelin että hän
palaa tälle paikkakunnalle heti kun
pääsee -vapaaksi. Mutta sittenkin
harien tulonsa oli yllätys, ja kun kuu­lin
että hän oli lähtenyt tänne päin,
arvasin että kiusan henki hänessä yhä
vain on pinnalla. Mitä hän mahtaa­kaan
saada aikaan vielä!"
"Ei hän ollut lainkaan rikokselli-sen
näköinen", huomautti Minnie,
"enemmän muistuttaa taiteilijaa näöl­tään,
hienoine piirteineeri."
"Eihän hänen tarvitse luonteeltaan
rikokseliinen olla", salioi Bertram,
"vaikka hänen isänsä oli taipuvainen
myös näpistelemään. Äitinsä oli kai­kin
puolin rehellinen ihminen —•
rhutta ei hänkään rhikääri taisteilija-sielu,
ei edes sen näköinen. Willien
elämä ei ole ollut helppoa. Hän on
aina joutunut pitämään ptioliaan tap­pelulla.
Niin että rikokselliset täi­sen
Edille.
^lary tunsi, miten Ed-jäykistyi,
miten hän veti henkeään terävästi.
Mutta hän ei vastannut tervehdyk­seen.
"Se oli Parker", huomautti hän,
kun Willien askeleet eivät kuuluneet.
" N i i n . . . Emmekö mene jo tans­simaan,
Ed?"
"Isäni kertoi harien käynnistään
ravintolassa luonanne, Mary," sarioi
Ed, "en olisi luullut hänen kehtaa­van.
Löi toisenkin kerran ja aikoi lyödä
yhä, mutta Edin isä tarttui häneen pumukset ovat olosuhteet mahdolli
ja veti hänet etäämmälle. sesti kehittäneet hänessä."
"Koira! Haisevat koira!" Joe ''Kas nyt kun tuollainen jännitys
huusi, tuijottaen Parkeriin vihasta sai sinut kalpenemaan, Mary", huu-vapisten,
mutta avuttomana Bert- dahti Kate, heittäen käsivartensa
rämin tiukassa otteessa. tytön ympärille. "Olet niin uupu-
[ hänet.
Ja taas Willie Parker hymyili. E i
äskeistä löysää hymyään, mutta i l ­keätä,
merkitsevää hjmnyä. Hänen
silmänsä olivat puoli ummessa, mut­ta
ne eivät olleet raukeat. Ne olivat
terävät ja pirulliset.
Mary oli seisonut pöydän ääressä
kauhistuneena. Nyt hän astui nopeasti
Willie Parkerin viereen ja laski kä­tensä
hänen käsivarrelleen. "Olkaa
niin hyvä ja menkää, Älr. Parker.
Hillitkää suuttumuksenne ja menkää,
minä pyydän."
Willie katsoi häneen, nosti kui­neen
näköinenkin. Mene sinä' jo
huoneeseesi, me Minnien kanssa lo­petamme
mitä töitä vielä sattuu tu­lemaan."
"Kaksi päivää vielä, niin tulevat
ne suuret tanssitkin, Mary", muis­tutti
Bertram leikkisästi, "koetakin
katsoa että olet virkeä sinä iltana.
Ei saa olla noin kalpea ja väsynyt."
Sally ilmestyi taas väliovelle, ja
vaikka kyyneleensä eivät olleet pos­kiltaan
vielä kuivuneet, sanoi hän ta­valliseen
vilkkaaseen tapaansa: "Meil­lä
kolmella on tiedossa uudet pu-
^Jielieli^ I- r ' ^»^as houri,
^'•ta sanv ^^"'"^ästyttävää kuolla
^ömista'^% ^'^^^^^ unihoureisiin
,n . • taivas, mikä aasi häh oli
; - ; ^ ^ - « > i n , o n s a luulee, « . . i
tätä:
(Jatkuu)
Espatijalainen surrealisti-maalari Salvador Dali ja hänen vaimon­sa,
jotka saapuivat äsken New Yorkiin. Dali tulee asettamaan taulu­jaan
näytteille useammassa paikassa tällä mantereella.
"Hän oli juopuneessa tilassa", sa­noi
Mary hiljaa:
Enempää' he eivät puhuneetkaan.
Orkesteri soitti kaunista valssia hei­dän
saapuessa saliin ja he yhtyivät
tanssiin. He tanssivat hyvin yhdessä,
ja kauniisti. Moni silmäpari seura­si
heitä ihaillen.
Edin olan ylitse Mary näki Katen
ja Jöeri istuvan vieretysten seinän-vieressä,
Kate niin juhlallisen näköi­senä
silkissään. He katselivat tans­sivia
ja Katen kasvoilla oli leveä
mieltyrriyksen hyriiy. Joenkin silmät
loistivat, mutta hän imi piippuaan sa-vuuttaen
sitä aika sankasti, joten
hymyilemään ei ollut aikaa.
"Olet niin kaunis tänä iltana, Ma­ry",
kuiskasi Ed hänen korvaansa.
"Kaikki ihailevat sinua."
"Huomasitko sinäkiri Katen ja
Joen?" hymyili tyttö,
"Niin, ja isäni. Mutta olen huo­mannut
vielä paljon muitakin kat­selevan
sinua ihailulla."
"Sinä hämmästytät minut. Tun­nen
jo puriastuvani", torjui Mary ja
sitten lisäsi-vakavasti: "Se on Sallyn
ansiota jos olen tavallista sievempi.
Hän sai minut innostumaan hankki­maan
tämän uuden puvun."
"Vaikka sinulla olisi toisten hyl­jättyjä
vaatteita ylläsi, Mary —"
aloitti Ed lämpimästi, mutta silloin
hari kehtasi Willie Parlcgrin katseen
ja unohti mitä aikoi sanoa. Willie
seisoi oven lähellä miesjoukossa.
Mutta vaikka toisia oli hänen ym­pärillään,
oli sittenkin kuin hän olisi
ollut yksin. Kukaan ei lainannut hä­nelle
huomioitaan. Ja hänen siinä
seisoessa, kädet taskuissa ja paperos^
si huulilla, seuraten puoleksi suletuin
silniih Edia ja Maiya, kuvastui hä­nen
kasvoillaan jokin viha.
Tuon Ed näki. Se vaikutti hä­neen
ja tietämättä mitä teki, veti
hän tytöri suojelevasti rintaansa vas­ten.
Willie näki liikkeen ja naut-ahti pil­kallisesti.
Kierrettyään lattian vielä .kerran
loppui tanssi ja Ed saattoi Maryn
istumaan; "Eähden katsomaan jos
äiti tanssisi kanssani seuraavah,'Mary.
Mutta pidäthän minulle sitten taas