Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, April 20, 1957

              ai oa
öäot-"
D la­telee,
Haa
jäi.
Vuo,
neet
»ikba
iten-eem.
latta
assa.
pää,
ittaa
sei-ym-lon
i jä
änet
ikOQ
/KiipakirloHus Xo, 33.)
ijStVLSrX tämä kertomus Atlan- täunds^ he halusivat olla saatananpS
* Olin idän hallaa pakoon Jähtc- kia, käännyttivät nälkäiset rapuiltaan,
en pohjolan pakkasia paennut, ajoivat alastomat pakkaseen ja misivät
oli jäänyt synnyinmaa, ei omaisuutaan köyhien kärsimysten kus*
vai'
öut,
JlUt
ttpL
)al4
nut
ssa,
;rel-
Jia.
VLO.
itä.
in-iie-ul^
asi
is*
isa
la-aa
it*^
»a-'
.0-
ii-ia
li-t-r
^ . Isälläni oli joskus ollut maa- tannuksella.
3 mutta hän oli sen juonut suihin- Työläisten ja köyhien anteliaisuuden
^^tanut Matikaisen Matin viina- ansiosta mmä hengissä pysyin, vaikka
Kun rahat ja luonto.oli nälkää ja vilua sain joskus kärsiä patr
punut, oli isänkin elämä sammu- jonkin. Monasti ajattelin itkien: voi
Hän kuoli nuorena, mutta en muis- rakas äiti raukkani, miksi minut kär-häntä,
olin silloin hyvin p i ^ i vielä, simyksiin ja kurjuuteen synnyUt, Eikö
uonolta isältä jäi maaiUnan kärsimyk- , olisi ölluf parempi, e t | ä h e « synnyttyäni
a huono poika, joka oli nyt aikumen > olisit lyönyt pääni saunankiiikaaseen.
matkalla länteen. Perihtöasiani flli: Olisit-välttynyt itsekin suurilta suruJta^
bin selvät. Sen käsitin hyvin, etta ja huolilta, päässyt kasvattamasta hud^
huluin niihin kanoihin, joiden on kaa- non isäh huonoa poikaa . .
fttava itse elatuksensa, joille ei kos- Minulla oli hyvä äiti, rakas äiti, joka
ole varattu mitään vahnista. itseään- säästämättä teki kaiken edes-
Nälkää pakoon minun olisi jo aikoja « täni, odottamatta mmkäänlaista vasta­illen
pitänyt lähteä, mutta en sillom palvelusta minulta. Kuulin häneii usem
_ kyennyt töihin. - Koetin kerätä' yönpimeydessa rukoifevan, ei teesken-lilikseni
niiltä onnellisilta ja ;hurskail. t neltyjä fariseusrukouksia, vaan esittäen
ihmisiltä, jotka joka sunnuntaina'^- todellisia 'hartaita' avunpyyntöjä^ häky-tkirkkoon,
ristivätMtensä»ja pol-^ mättömäU^ jumalalle,
kiittivät jumalaa, joka- oliotta- Lähtiessäni synnyinmaani rannasta
lut köyhiltä ainoankm ja antanut.Äiil^-' oK äitini viimeinen pyyntö, että muis-joilla
ennestäänkin liikaa oli. He 4u4 - taisin joskus äitiä kirjeellä j a että jos
t hartaina raamatusta: "Ruoki :iiäl- minulle vaikka kuinka huonosti kävisi,
niin olisin rakkaasti iervetulliit^ tuhlää-
; Miriä\
KeskusUlevatkonimä-^irtasinpmkasei^Ummta vaiko sapmkoiita
ci ole ii€<hssa, muita, jmtri äsken ne ovat kuOfdttun&st mut^ia^^
ja tiostett» vaakaan punmttamksi. Ne kuulevat Fra!nkjmim.ei^'r
tarhaUe ja on nUäen hautominen tapahtunut hautontafconeessa:, Noin ^
vuoden kuluessa ttäee näistä^ pitkäsäärisistä tulökkmta iiHäkn jälän
korkuisia strutseja, joita ^sanotaan moaUman hopeinimiksp'fudk^^
st'
l i i i i i i l ^ i i i ^
vaateta "alastomia, etltä' olisitte ^
illisen isänne poikia", mutta-käy"^
lomaan. Läheisellä sairashuoneella
käy tarpeenvaatiessa. Useiij hän
nyöskin käy auttamassa sairaita kotö-
Hän on kaikkien keskuudessa ky­liin
pidetty, joka paikkaan tervetullut.
japoikanakin hänen luokseen .
lupasin "sen itehdä, mutta huonon^ isän j
Liisa on hakenut ja saanut sairaan, huonona poikana rikoin lupaukseni,
tajan tornien omaan pitäjään^^ Hän . Äitini odotti' ja'itkien-toivoi aina kuo-.
m asettunut asumaan omaan pikku ko-^ lemaansa asti-isitä^ kirjettä'joka ei kos-
Siellä hän hoivaa isää vapaa- kaan tullut.
iÄitini^ nukkui) ikiuntaan 'Suonienf
maan mullas^. Hän«i poikansa tääl­lä
Canadassa on huomannut^ vaikkakin
hiä|^ myöliä^
vä ä i t i . : Muuta en enää^ voi tehdä; kuin
evätkesällä hän on hoitanut, siskoa, siunata hyvän äidin muistoa.
un talle on syntynyt pienokainen. Suomeen, jäi vielä eräs, sillä kertaa
Martta on kuin salaa, katsellut sis- kaikkein paras, nimit|aän Suomi-äidin:
onsa kätevyyttä, tämän kääriessä, hä- jonka-kanssa^ olin tehnyt'elämän
en pikku tyttöään. N y t h ä n naurah-' aikäiset^ijaupat Hänet iylläkhi tuotin
aa keventyneenä: — Sinä olet kaikessa . jälkeeni? lähäir maahan/
paljon edellä minua. Miten luulet —
Keski-Atlantilla raivosi kaksi vuoro-käötto
k*stä^^Äi«
niatkusläjista oU^ me Meistä
suomsdäiisistätg^
mei ? ll^iiuniasinmie^ m
nelie, mutta ovet oli kaikki lukittu. Sik­si
menimme-yl|ik^men.lukusaliin, jonka
ikkiiinasta^
laineet aina pyyhkäisivät yli kannen.
Samalla huqmasimm
van^UlJ»»»
la.
> yksi toisen^ | ) ; ^ r ^ laskeuduimine köy-
•" den vaaassa etukimiiäft^^^^
-emme isieila
vapölHsit o ^ ^ Jsi Ituska-;
^ sivat meidät sisä^ heristehvät nyrk.
IjÄJä^^jälp^^
ten yipli^nfiiaa-^ Mahtoivat ulAailla
iineitä t a ^ ^
^Varhaiin^f^
' kan^äta^ktiÄ
ty\4n s i ^
nuimme ^iMttsöma^ui.
pdiäta näyi^fäi^
ten pK? (Mkoon mitä Isdiansa, mutta
sekaan vain, eletään maassa inaan ta-
. valla. Hypunme ja huusimme, pyörit-telimme,
halailimme ja suutelimme nai­sia,
lihavia ja laihoja, mustlai jä valkoi­sia.
Hypimme l i ä ^ ja. järkeä-vailla.
kuten kaikki toisetkin. ^
Tämän riemun tauottua meille selvi­si
mikä sen ryraiäkän tarkoitus oikeas-
V taan oU. Luvatun maari^ .Amerikan ,
ranta öli töllut n^öpiiriin jä siitä itos-ta
- s i t t ^ i i l i ^ i n i y^
nun osaavan kääriä ja, hoitaa tuota
okaista. En ole koskaan ennen edes ^
lyt pikkulasta . Kyllä Topi oK-sinusta
saanut verrattoman vaimon.
Topi on ollut myöskin huoneessa, :
ta kuultuaan vaimonsa huomautuk-<
sen hupmyt heti ulos.:^ AnnaiLiisa on
uin väsyneesti vastannut — nim-hiulet,
mutta lisännyt sitten:
— Ole jo hyvä ja jätä tuo. Olet jo
"seamman kerran iuiomauttcmut siitä
asiasta... K u u l ^ , «mun ^dtää ope- >
telia tahdikkaammaksi. Topi onHian r
^sinulle. Muista^ettet koskaan.Idu* i
saa hanti tuollaisilla huomaiituksaiä:^ Ja
w»tko olla oUenkaan Jvarn]a^.*ttä^me^ ,:
CD koskaan ollut mitään yhteistä?
7 Älä nytj Anna-Liisa.. £ n 3 ^ m l n ä J
tosissani, et saa kiihtyä- suotta.. Topi ^
on vam kertonut saaneensa n^kaset si- i
2«lta ja siksi hän koakin immia. i£m
arveU minussa olevan jotakin -yhteistä
smun kanssasi; Häniiahtaa länfeiitellä
noissa muistoissa . , . Et saa vihastua
^uDe. Ethän sisko?
^lartan silmät tuhahtivat täyteen
*yynefiä ja hän nyyl&yttää . . . Voi -
^ko, tiedän että hän rakastaa vain si-
Minä olen kuin korvike: Alutta
^na rakastan häntä, rakastan sitten-vaikka
häh ei kuulu minulle.
^ Höpsis nyt, pikku sisko, sanoo
^na-Liisa vajmutun^ti. Hän kuuluu
^«ulie. T^iä pieni ruusunnuppu sitoo
ötlat yhteen lujin ja pettämättömin si-
«0. Katsos, ei meillä ole mitään yh-
^ Topin kanssa, vain viaton nuo-
^den haave. T Ja nyt sinä pikku
^^pidät huolen siitä, etta se side ei
bn.^* ^^""^ täytyy muistaa aina ja
?fessa lujittaa tuota sidettä . . . Ja
voit ^ nimhän?
(Jatkuu)
Aku Ankat rosyoim
Neljä pMikkirosvoa, joista -kolme
naamioitunut Aku Mikaksi ja yksi
tuli, kohnisen viikkoa sitten
ofi
pelleksi.
OLIN kai saunan jälkeen saanut vä«
hän kylmää, joten leponi ei ollut oikein
-rauhallinen ja silloinhan aina näkee ^kai­kenlaisia
unia.. En kyllä uniin usko,
mutta kun nyt näkemäni^uni oli vähäo
er^oinen, niin kirjoitin sen heti aamu-p^
äivällä muistiin ettei se vain unohtuisi.
, Nyt kerron sen tässä Xiekin iukijoille,
ehkäpä siitä joukosta löytyy joku joka
voi sen selittää, vai jääneekö, samaan
hämäryyteen kuin ennen Joosepin uni.
Näin se sitten alkoi: ^
Olin ammattikalastaja oikein suurella
järvellä. Tapeltiin myrskyjen kanssa,
eikä kalantulokaan ollut erittäin hyvä.
Minä lopetin ja lähdin, etsinmn pa-rempaajtoimeentuloa^^
Kuljin j a kuljin,
lopulta sanoin itselleni, että nyt ollaait
jo niin kaukana ^'pil^ta'^ ettei < enää
takaisin osata, jos tulisi katumapäälle-kin.
Niin pisteiin.aina ^vain eteenpäin.
Oli oikein räikasilma^' iiäki ^kauaksi ja
oli hyvä kävellä.' Mutta mitäs tuolla?
Jossakin, kaukana häämötti kuin tulisi
seinä vastaan. Se voi olla hirveän «kor­kea
vuori, ajattelin itsekseni. Kun k i i -
r^din' lähemmäksi, akrin' eroittaa - lii­kettä
tuon .vuoren < juurella. Vihd<Hn
uäin jo hyvin ja sen minä sanon, että
siellä oli ihmisten paljous. Niitä oli
kaiken värisiä ja kaiken kielisiä.> Osa
. naisista oli-niin katuäita, että kun niitä
pitempään katselin irnn .välalta^piti<et>
tei itku ps^s^t. Luulin sen johtuneen
siitä, kun olin kulkenut niin^ pitkälle^ <eU
' kä ollut tilaisuutta iavata-naisväkeäi >
Katseh» aikani Ja sitten kyaisin,«ttä
mitkä pirun talkoot tääBa on kaynntssä,
vai onko^loko joukon yhteinen urakka.
Sillpm ioku-vähän iäkkäämpi mies ttdi
ystävällisesti tervehtimään ja^sanol, et» -
ta tämä onvähäil molempia, liity^ vam
mukaan.
Viskasin takkiresuni - loitommalte-. ja
silloin sitä alettiin. Tein m*inkuu] näin
toistenkin tekeväm
Tuon hirveän vuoren laita ulottui
kauaksi meidän päällenune ja sen ahis
oli tyhjää vaikka kuinka kauaksi. Sinne
Hepeen~allemeJykättiinkaikenlaif\tajro^Z
jua ja lyötiin se hiin tiukaksi kuin vain
saatiin.
Kun olimme aikamme ahertaneet niin
pidettiin tupakkatunti. Silloin y k s i ^ -
vereista alkoi minulle selittää:. - .
erääseen New Yorkin pankkiin,ja lyösr
tivät .sieltä ^fiOQU •, v
Pankissa oli tapahtumahetkellä 41
asiakasta, joita yksi rosvo piti '|)istoo-lin
avulla kurissa sen ajan, kun toiset
korjasivat saaliin haltuunsa. Riistäjät
pakenivat autolla.., Ä*., .
Tässä on maapallo, joka tänä.4>äi«
Vänä palansseeraa yhden napansa va­rassa.
Koko maailman mahti yrittää
heiluttaa sitä, ja meidän^tehtävänämme
on pitää se entisessä asennossaan.'TuoU
la toisella puolella oii,hirveäh,paljou. r—^,
ei kuitenkaan niin paljon kuin meitä —
sellaxsiärukkoja, joilla on pitkähantäiset
mustat takit yllään ja silkkitörpöt pääs-sä,
yrittämässä työntää maa{MilIon ku-r
moon. Ne on järjestetty niin, että ly- .
hyet ja isomahaisimmat ovat eturivissä^,f
ja lykkäävät isolla.mahallaan. Toineja c
rivi on keskmittaisia ja kolmannessa ri«
vlis^ on.kaäck&ii pidmmät ja etukuma* ,
rat. Jle AoUla^lkkiUirpöiUaän pokkV^^^
vät samassa .tahdissa.^; Tuo^ jqukkoc:
käyttliä/kaatamisbomaia^sa ainoastaan/
rahaa. ^He lykkäävät mUjoonia ja mi}- .
ja<mia ciollareita kiilaksi, saadakseen
maapallon kaatumaan . . . :. *
Ajattelin tuota .puhetta .vähän, aikaa/^
ja sitten kysyin, ettö luuIeeko:hän mei*;
. dän>voivan.pitää tämän vehkeen palan- <
sissa.
Häh' löi nunuä olkapäälle'Ja sanoi:
' —^ And for-sure^ don^t w>riy. .Siihen .
' minlrvalstasln AI! ri^t -
-Kdska' puhetoverini öli toisen kielinen ^
ja mlnuUekih nuo^ vieraat kielet ovat'
vähän niin ja' näin, Iqaetin keskustelun
siihen. Kun näytti'olevan ^ e t ä hyvää '
' aikaa otui takkini j a w n i n vähän'äloih-'
maksi. Heitih takkini kanervikkoon ja '
' kävin ^ väiiän' loikomaan' (rentoutu-^'
maan). Siitä oli mukava katsella kuin- *
^ kä tuo inaap^km mahtava kaari hävisi'
' kauas avaruuteen.
Siinä toiköissaui tuH taas tuo maapaV,
^ lon huGjumfneh inieleeiu* j o s » s i t t e n - '
kin menettäisi'tasapainonsa tiiUsi se ole- '
maaa kauhujen naky. Se varösaankih
oEsi paljon hirveämpää kuin ennen Sö-^-
doman ja Gomorah hävitys, josta lap- '
sena luettiin' (kulnjka paljon hänessä, lie
ollut perää). Koko maailma häviäisi
olemattomiin, räjähtäisi ja'jätelle päisi
vain kärventynyt kuori.: Jos joku ihmi­nen
jäisikin vielä vähäksi aikaa kitii-
' maan, niin hänenkin olisi parhainta sa­noa
: "Nyt tämä maailnia on sitten kur-
'"nau'^;:'::,:::,:'-::::;^^
. Kun lopulta tuosta heräsin, niin^oi- ^
kein kylmä karsi selkääni, mutta sitten
tuli mieleen-yajpha sananparsi;, ^'Mitä
* pätvälfä päässä,/^itä yöllä^.unissä,"
aluksi Jo i nuMuitsin' e^6n, unilii: usko» -.
: enlUfT^nakaan tällaisten
, tojbeutt|vaii>v* v Vaan kukapa sen «yar- -
> mastj ti^|ääj!«3rt|iän;elä]i^