Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, June 1, 1946

              - L . U ; A y T A ' l > ^V KESÄKUUN l PÄTVrH^X
T rru u Rii
"Katri Vdla —- tulipatsas" Antti uokko
Runoililjatar Katri .Vala ^ c i ole
ai>'an outo lehtemme lukijoille, sillä
Liekissä on julkaistu siUoin täUöin
vuosien varrella hänen ajatusrikkai-ta
runopalojaan.- Siksi on mielen­kiintoista
nakä, mitä-hänen muis­tojulkaisustaan
ja sen~ perusteella
hän^tä sanotaan. . v"^^'
Södcrsiröpiin kustamtufcsella öH il­mestynyt
^Katri Valan runoilijaystä'
vien toimittamana Katri- Vala^mmS'
tojulkaisu "Katri Vala — tulipatsas".
Sen toimituskuntaan ovatJsuuluneet
Elmer Diktonius; Elsa .Enäjärvi-
Haavh, Olof Lagercrantz, Raoul
Palmgren, Elvi Sinervo ja Olavi Paa­volainen,
viimeksimainittu toimitta-jatuj.
Muistojulkaisu ' sisältää yli
neljänkymmenen kirjoittajan muis­telmia
Katri Valasta. On meidiht o-loissamme
harvinaista, että suoma­laisen
runoilijan muistojtäkaisussa
esiintyy niin monipuolinen ja rikas
muistdmasarja. Siellä on Katri Va­lan
scminaaritovereita, kirjalijaystC-viä
Suomessa ja Ruotsissa ja niitä,
jotka ovat jakaneet Katri Valan
maailman äitiyden tunteen.
Näin monipuolisen kirjoittajajour
kon ollessa kyseessä tulee panneeksi
merkille, miten eri mitoin kukin, kir­joittaja
on Katri Valan mitannut.
Ne, jotka olivat hänen läheisiään
Hurmioituneiden kasvojen eksootti­sella
kaudella, ja. elämän palvonnan
huikaisevassa auringonpaisteessa, ei­vät
ole jaksaneet pysyä sellaisina
runoilijattarcn elämäntyön kaarikoh-dassa:
taistelussa ja tuskassa. On
kuin olisi käynnissä pieni taistelu
siitä, kenelle Katri Vala kuuluu ja
mikä oli hänen elämäntyönsä pää­sisältö.
Niille, jotka tuntevat Katri Vallin,
yhteiskunnallisena runoilijana, avaa
tähän tnuistojulkaisuun tutustumi­nen
uusia näköaloja runoilijattaren
nuoruuskehitykseen. Varsinkin Ola­vi
Paavolaisen . muistelma nuoresta
Katri Valasta on siinä suhteessa
uutta ja avartavaa. Miten oudolta
tuntuukaan seminaarilainen Katri
Vala, oikukas ja itsenäinen tosin,
mutta vielä oudompi on itämaisen
huoneen sauhusuitsujen keskellä yh-^
taatkaa elämän mysteeriota ja aurin­koa
etsivä ihminen. Olavi Paavolai­sen
ja Elli\ Tompurin muistelmat va­iettavat
Katri Valdn etsintää ja hä-kääntymistään
pois keinotekoi­sesta
elämänläheiseen. Vuodesta
J^25 pulavuosiin asti tuntuu hänes­sä
olevan vähän sanottavaa — vuosi
^^25 oli ristiriitainen, toteaa Paavo­lainen,
ja hän näkee huolien kasaan­tuvan
— rakkauskriisi, leip3huolet
h julkisuuden kylmyys. Elli Tom-
P^H kertoo sairaasta runoilijättares-fa
Parnsissa, johon hän ei ollut tyy-h'väincn.
Etelän eksoottisuutta ja
"»^i^gon hehkua rakastanut runoili-
}<'Jar kaipasi kotimaahan, jossa työt-tomyys
ja aatteeUinen hajaannus haU
'[ffivat ilmapiiriä. Nuorten runoi-
^'joiden tiet kulkivat ajan ristirUtai-
« « a olosuhteissa eri suuntUn.
Se vaihe, joka seuraa nuoruuden
^arikylläisea elämänhurmaa, jää täs-muistclmaieoksessa
valaistusta
''«^«- Katri Vala on silloin kääntä-sUmänsä
pois, salannut yksUolli-tuskansa.
Jaamo Pennanen när
kee tässä vaiheessa suuremman yh­teiskunnallisen
lainmukaisuuden to­teutumisen,
joka on tyypillistä itso-rnäisyysajan
alkusarastuksen romah­dukselle,
Katri Vala elää sen vain
täyteläisemmin kuin muut runoili­jatoverinsa.
Sama ehdottomuus, an­tautuminen
dämdlle, kuten Ester
Stählberg sitä nimittää, täyttää hä­net
sairauden ja yksilöllisen petty­myksen
vaiheessa niin kokonaan, et­tä
puolinainen ratkaisu on mahdot­tomuus.
''Laulun hopearihma" kan­taa
hSnet uuteen vaiheeseen — Pa­luuseen.
Pula-ajan kourissa, poliit­tisen
vainon kohteena hänestä kehit­tyy
voimakas äiti-ihminen. Katri
Valan runollinen tuotanto ci enää ole
yhtä laaja, mutta sitä enemmän hJn
ultraa aikaansa ja ten<eyttään kult-tuuritaisteUissa
Kivimäen synkän
hallituskauden vaiheissa.
Niinkuin Katri Vala tällöin jou­tu^
tekemään tilinsä ympäristönsä\
kanssa, hiin tekevät hänen muistojul­kaisunsa
kirjoittajatkin. Astuu esil­le
uusia ystäviä, taistelijoita samassa
taistelussa. Entiset pitäisit 'kiinni
nuoresta Katri Valasta, helkyvän hc-leänpunaiscsta.
Jotkut . tuntevat
myötätuntoa, sääliä, jotkut tekevät
kompromissin. Mutta Katri Vala ei
sitä tee.
Korkein leimu Katri Valan runoi­li
jantiessd, hänen vaiheensa sodan
kourissa ja hänen desiUtramitaUa
mitattava runotuotantonsa maail­mansodan
päättymisvaiheessa, on ää­rimmilleen
ponnistettua ihmisyyttä.
Pasifisti Katri Vala tarttuu miekkaan
pelastaakseen elJmän niille, jotka tu­levat.
Fyysillisesti kuoleman par­taalla
ja henkisesti vain vieraan
maan runoilijaystävien holhoamana
hän pusertaa itsestään viimeiset voi­mansa
mahtavaan ilmestyskirjanä-kyyn:
aamu on tuleva.
Näin laajassa muistelmateoksessa
joudutaan toistamaan ja painosta­maan
samoja asioita, ollaan omiin
rajoihin sidottuja, esitetään myös
omaa itseä runoilijakehityksen ohes­sa...
Se ehkä antaa muistojulkaisulle
kirjavamman värin kuin olisi ollut
suotavaa.
Julkaisun loppuun on sijoitettu
Lauri Viljasen arAointi Katri Valas­ta
modernismin läpimurron yhtey­dessä.
Hänen käsityksensä Katri
Valasta on laihempi kuin olisi odot­tanut.
Hänelle on Katri Vala mer­kinnyt
muodollista ilmiötä, outoa ja
hienostunutta soitinta, josta tosin
kuuluu koruton ihmisen ääni.
Paljon lähemmäksi runoilijattaren
kokonaisuutta osuu Raoul Palmgren
vedotessaan Katri Valan "barbaari­seen
optimismiin", korkeaan tulipat­saaseen
— joka sisältää kaiken ih­misessä.
No niin, nyt taistellaan runoilijas­ta,
muistojulkaisun viimeiset lehdet
sisältävät tämän taisclun tuoksinaa
niiUä vuosilta, jolloin Katri Valaa
riepoteltiin lehtien palstoilla —
ten hymyilyttäviä se onkaan Katri
Valan kärsimyksen ja rakkauden rin­nalla
I — H. A.
M A A I L M A N pienin tasavalta on
Andorra, jonka pinta-ala on vain 175
neliömailia.
Helmikuun 8 p:nä tuli kutu$ie€k-siSO
vuotta Antti Tuokon, ''Työväen
marssm" runoilijan kuolemasta.
Vaikka kuolinpäivää ci pidetäkään
erikoisena muistojuhlana, niin sallit­takoon
kuitenkin piirtää muutama
rivi tästä runoilijasta, siilä hänen jäl­keensä
on kasvanut uusi 'polvi, ehkä
parikin, jotka evät tiedä oman kan­sallisen
työväen marssinsa runoili­jasta
mitään.
Antti Tuokko oli syntyisin litistä.
Hautalan talon poikia, jota nimeä
hän ensin kantoikin, mutta kouluun
kun pääsi, niin siellä sai nimekseen
Törneroos (orjantappura). Mais­teriksi
tultuaan, ryhtyi hän vakinai­seksi
opettajaksi Helsingin alkeikou-luun,
jossa oli sen lakkauttamiseen
asti,
TJhän aikaan alkoi .Aleksis Kivi
kirjallisen kautensa ja tällöin myös­kin
Tuokko ryhtyi työnsä lomassa
kirjoittelemaan runoja ja näytelmiä,
m.m. suuren Saul-nimisen murho-näytelmän.
Tuokko oli lyyrikko ja
sitä todistivat hänen tuotteensa vii­me
vuosisadan 70-luvulla. Mutta
suurimman työn hän teki kääntä­jänä
näytelmi-I ja oopperatekstejä
Suomalaiselle oopperalle.
Joidenkin ttetojen -mukaan fiän
olisi tähennellyt loppuaikoinaan työ­väenliikettä,
mutta kukapa sitä ei
olisi siihen aikaan tehnyt, sillä se­hän
oli silloin n.s. IVrighttitäistä, por­varillista.
"Työväen marssin" joutui
hän Pyydettynä kirjoittamaan Hei-öväen
marssin'' kirjoittaja
singin työväenyhdistyksen lO-v,juk'
laan, v. 1894, joka Merikannon sävel"
tämänä myöskin esitettiin. Sen a/-
kuperäinen nimikin pn **Helsittgin
Työväenyhdistyksen marssi'* ja on
tämä alkuperäinen käsikirjoittts säi^
lytcttävänä Työväen arkistossa,
"Työväen marssi" ci suinkaan ole
mkHän vallankumouksellinen, ^kem-minkin
hjftmaallinen, mutta siitä
huolimatta sc on kiehtonut tuhansia
ihmissieluja ja on muodostunut
"Maamme*''-laulun rinnalla eniten
lauletuksi juhlalauluksi Suomessa,
Varsinkin sen jälkeen kun se tuli niin
"salonkikelpoiseksi**, että sitä jo «J-kallctaan
soittaa jopa radiossakin.
"Työväen marssi" on syöpynyt
kansalliseksi köyhälistölauluksi j a
työväki pyhittää sen aina seisomaan
nousemalla, laulettiinko sitä tai soi­tettiin
— sillä työväki tuntee nyt
jo sen säveleen.
Tämän marssin runoilija kuoli
melkein unohdettuna 50 vuotta sit- .
ten. Viimeinen liikuttava hetki oli '
hänclU se, kun Työväenyhdistyksen
laulukuoro tuli hänelle itselleenkin
kiitollisena sen marssin laulamaan.
Hänen viimeinen leposijansa on La-pinlahdat
hautausmaalla, jonne Hä-mälälsosakunta
v. 1906, hänen kuo­lemansa
10-vuotispäivänä, pystytti
vaatimattoman patsaan.
Työväen sieluun loi Antti Tuokko
Työväen marssillaan ikuisesti unolf-tumattoman
muistikuvan.
Kun^ Hamlet möi
suutelon
Tässä kerromme ennen vanhaan
rautatie\*aUinussa sattuneen tosita­pauksen.
Muuan varakkaasti puet­tu
ja monin jaIoki^in koristettu, pit­kä
nainen puheli äänekkäästi vierus­toverilleen
haltioituneena: "^linä
antaisin sata dollaria, jos hän ottai­si
minut syliinsä ja suutelisi minua!"
" N i i n juuri, sen tekisin," vakuut­ti
hän velä varmuudeksi kumppa­nilleen.
Hän on loistava! Minkä­laiset
k>-\*ytl Olen haltioissani hä­nen
esityksestään. Mutta mikä
ihanampaa, että hän istuu meistä
noin nelisen penkkiriviä etäämpänä
hyvin jokapäiväisen naisen seurassa.
Kukahan hän mahtaa olla?"
'Tarkoitatko", kys>-i vierustoveri,
''että Edwin Booth, suuri Shakespea­ren
osien näyttelijä, on tässä vaunus­sa.
:Mutta hyvänen aika silloin hän
varmaan on kuullut joka ainoan sa­nan,
mitä olet puhunut."
"Sitähän juuri toivonkin", vastasi
nainen.
Kun oltiin päästy Omahaan, N e ­braskaan,
niin kaikkien junassa oli­joiden
huomio kiintyi erääseen köy­hään
siirtolaiseen, joka oli nukku­essa
ryövätty ja jolla ei ollut varoja
jatkaa matkaansa.
Tällöin Booth meni siirtolaisen luo
veti rahalompakon esille ja,antoi hä­nelle
muutamia seteleitä. Tämäa
jälkeen kuuluisan näyttelijän huomio
kiintyi varakkaaseen ihailijattareen­sa.
Rohkeasti hän lähestyi naista
ja kysyi: "Tarkoitatteko mitä juuri
sanoitte — että maksaisitte sata dol­laria
mniun suutelostani?"
Hetken aikaa nainen oli hämmäs­tyksestä
sanaton, mutta myönsi sit­ten:
"Kyllä tarkoitin."
Silloin tämä .\merikan suuri Ham­let
kiersi taitavasti kätensä naisen
ympärille ja painoi äänekkään suu­telon
hänen huulilleen. Vapautettu­aan
hänet syleilystään sanoi hän:
"Palkkio, olkaa hyvä!*'
Nainen antoi rahan. Hänestä e-nempää
välittämättä Booth jälleen
meni siirtolaisen luo ja ojensi hänelle
suutelolla hankikimansa sata dollaria
sanoen: "Tässä teille seteli lisää-, eh­kä
nyt pääsette matkanne päähän."
Kun Booth kohtauksen päätyttyä
palasi "jokapäiväisen" kumppaninsa
viereen, sai hän vaimoltaan vaimol­lisen,
mutta hellän nuhtelun.
oOo :
" I T . ^ L I AN roomalaiskatoliset piis­pat
ovat varoittaneet seuraajiaan
kirkonkirou4cseen joutumisen uhalla
äänestämästä marxilaisia tai "laicis-ti"-
puoluetta Italiassa kesäi. 2 p:nä
suoritettavissa vaaleissa. ("Laicis-t
i t " vaativat kirkkoa ja valtiota e-roitettavaksi
toisistaan niin, ettei kir­kolla
olisi mitään vaikutusvalUa mo­raalisiinkaan
kysymyksira nähden.)
Z oOo
SUOMEN hallitus on määrännyt
takavarikoimaan kaikki suomalais­ten
omistamat ulkomaalaiset bondit
ja osakkeet, jotita myydään ulkomai­sen
valuutan saantia varten. Arvo­papereiden
omistajat saavat maksun
Suomen rahassa sen mukaan mitä
arvopapereista saadaan myytäcssä-i
l .
SS'!
ii
pf:»»;
f:,
h-f