Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, September 29, 1956

              HA N f i J l H i lN vaO^ benan maila
Kinvaran tiaio91a, ja feesfe^ kai­ken
hän kuuli tien lalielE olevasta ta­losta
viulunsoittoa. Hän poikkesi ta­loon
johtavalle polulte, sillä tavallisesti
hän ei kulkenut ohi paikan, miss^ soit*
to soi Ja tanssi liduii. ;
Isäntä seisoi oveUa ja hän. tunsi Han-rahanin/
kun tämä saapui IsUiemmäksi.
".Tervetuloa, :Hanrahan", ^anoi, han,
'"sinua ei ole näkynytkään pitkiin ai­koihin."
Mutta silloin emäntäkin i l ­mestyi
ovelle ja sanoi miehelleen: "Tä­nä
iltana Hanrahanin pitänee kääntyä
ovelta takaisin, sillä papit eivät katso
häntä hyvällä sihnällä, eivät myöskään
arvonsa tuntevat naiset, ja askelistaan
päätellen hän on hyvinkin voinut saa­da
jo naukun pari." Mtitta mies sa­noi:
"Runoilijain jälkeläistä Hanraha-nia
ei karfeöteta ikinä minun oveltani-',
ja samalla hän pyysi vierasta käymään
tupaan.
Taloon oli kokoontunut monia naa­pureita
ja muutamat heistä tunsivat
Hanrahanin, mutta useimmat nurkassa
seisovista pikkupojista olivat ainoas­taan
kuulleet hänestä, ja he nousivat
nähdäkseen hänet ja muuan heistä ky­syi:
"Onko hän sama Hanrahan, joka
piti koulua ja jonka maahiset lumosi­vat?"
Mutta äiti paiii kämmenensä
pojan suulle ja kehoitti häntä pysy­mään
vaiti, ainakin uuden vieraan koh­talosta.
"Hanrahanille ei ole mieleen,-
jos hän kuulee_ihmisten puhuvan siitä
tai jos sitä kysytään häneltä",- sanoi
nainen. Joku huusi, että Hanrahanin
pitäisi laulaa, mutta isäntä virkkoi, et­tei
häntä sopinut pyytää laulamaan,
ennen kuin hän oli levännyt, ja sitten
isäntä kaatoi lasiin viskiä ja Hanrahan
kiitti ja tyhjensi lasin.
Kirj. W. B. YEATS
ONNITTELUIVEME
Mrs. Sjaimi Jussilätle
hänen 50-vuotissyntymä-päivänsä
johdosta
Mr. ja mrs. Tauno Hannula
Leo Wäyr3men
Mr. ja mrs. Lauri Järvi
Mr. ja mrs. L . P. Laipenskie
Mr: ja anrs. Gerry Phode
Mr. ja mrs. Paul Järvi
Mrs. Mary Salmi v
Mrs. Ida Pontynen
Mr. ja mrs. W. Wäyrynen \
Mr. ja mrs. E. Sinervo .
Niplgpn, Ont., syyskuun 8 pnä 1956.,
Soittonicfkka alkoi virittää viuluaan
seuraavaa tanssia varten ja isäntä sanoi
nuorille miehille, että kun Hanrahan
h3rppää permannolle,.silIoin he saavat
nähdä tanssia, minkä veroista ei ole
nähty sitten runoilijan edellisen käyn-nin.
Mutta Hanrahan sanoi, että hän­pä
ei aikonutkaan tanssia, hän tarvitsi
jalkojaan parempaan, hän kun oli pati­koimassa
Irlannin viiden maakunnan
halki.
Juuri kun hän oli sanonut sen,.tuli
Qona, talon tytär, pikkuovesta huonee­seen
sylissään Connemaran turpeita,
lämmittämiseen tarkoitettuja; Hän
heitti lie takkaan ja tuli leimahti niin,
että hänen nähtiin hymyilevän, ja hän
oli kauius katsella ja pari kolme nuorta
miestä kiiruhti muurin luo pyytämään
häntä tanssimaan. Mutta Hanrahan
asteli myös. lattian poikki ja sysäsi toi­set
syrjään sanoen, että tyttö tanssisi
nimenomaan hänen kanssaan. Ja sa­malla
häii kai lausui muutamia makei­ta
sanoja Oonan korvaan, sillä tyttö ei
pannut viastaan, vaan lähti pyörähtele-mään
hänen parinaan, kasvot entistä
ylemmäs" punehtuen.
• Muutkin parit lähtivät lattialle, mut­ta
kun tanssin piti alkaa, sattui Hanra­han
vilkaisemaan alaspäin; jolloin hän
näki rikkinäiset ja kuluneet kenkänsä
ja niistä tirsovat harmaat sukkansa.
Silloin hän sanoi, että permanto oli
kehno ja soittokin sitä ja tätä, ja niin
hän istui pimeään loukkoon takan vie­reen.
• IViiitta ;kun hän vetäytyi siihen,
seurasi tyttö esun^rkkiä.
Toiset jatkoivat tanssia ja kun se
päättyi, yaadittiih^bitis toista, eikä ku­kaan
huoniannut jpitkään toviin Oonaa
; ja^ Haiitaha^iä,: jotka istuivat nurkassa.
Muitta bpnah äiti alkoi käydä levotto-maksi
ja huusi tyttöä kutsuen tätä vie
reiseen huoneeseen auttamaan pöydän
kattamisessa; Mutta Oona, joka oli
aina ennen totellut äitiään, vastasi tu-levafnsa
köhtä tputta ei ihan vielä, sillä
hän kuunteli sanoja, joita Hanrahan
kuiskutteli hänen korvaanpa.
Äiti kävi yhä levottomammaksi ja
piipahti erilaisten tekosyiden varjolla
tavan takaa muurin luona, oli kohen-tavinaan
valkeata ja siistivinään kiviä
ja viipyi, aina minuutin pari kuunnel­lakseen,
mitä runoilija kertoi hänen
.:>••:. : K ; I - I T O'S-i''^x^;^^^^^^^
Täten lausumme sydänieUiset kUtoksemmö si&ulaidHe ja ystäville, jotka
niin suurenmoisesti yletitte meitä kotonaaune-sj^ 9 pnä yhteis-elämämane
ensimmäisen vuosipäivän johdosta.
Kaunis kiitos rahalahjasta ja erikoisen lämmin kiitos Huth Sorjoselle ja
Mable Palmille kauniista laiiluista. Eino DElpssille zrailaikkaasta hanurin
soitosta, Niok OEtejalalle mieUjrttävästä; p u h e e s i
Erikoinen kiitos (Frank Granlundille keräyksestä ja ahkerille emän­nille,
Selina Granlundille, Liina Kituselle. Hetani Saarelle ja Tyyne
Vesaselle kauniista kalivipöydän laitosta jjpi tarjoilusta.
Muistamme tämän päivän ilolla aina vuosien kuluessa.
Toverillisuus pyas^köön ikuisesti välillämme.
LAURA JA VESA KUUSELA
Samia Ontario
ä«iiiiHiuiiimiiHiiiiiiiiiiiiiimmiuutiiiiiiiuiitMiiiniiiiimniiiinniuiiniiiiunuiunuimm<Wtt^
I K I I T O S I
Sydämellinen kiitos teille herttaiset toverit, kun 'huomioitte 74:nen syntymäpä!- i
väni. Kiitän lahjoista, ktdcista.ja syntymäpäiväkaakusta." f
Kukat lakastuvat, kaakku tulee syötyä,, vaan ei' ux^oitu käyntinne, kun tulitte |
minua tervehtimään merkkipäivänäni. • f
1 P O R T A R T H UR
HULDA LAHTINEN
O N T A R I O 1
iiiinmiiuiiuiniiunitmuiimniiitnnitmHiiiimiiniHiiuumtiiiimtinimnmniuiuiuitMumini iratiimiiiiniiiiiiimiiuiiiiiiiiiuiimiic
K I I T O S
Minä allekirjoittanut haluan, kiittää lämpimästi The Fiimish Canadian Historical
Societyn Thunder Bayn branchiä, joka tJc. 2 pnä vieraili Nipigonissa, virkistäen mei­tä
ihyväliä ohjelmalla, joka kohdistui paljon minuunkin.
Seuran presidentti JEJmil Mäki kiinnitti Pioneers-mitalin rintaani ja mrs. Mäki
ojensi minulle kauniin kukkakimpun. jMieskuoro Ja sekakuoro lauloivat minulle omis­tettuja
lauluja, sellaisia kuin "Vanha erakko" ja "Hopea hiukset" ym. Oli myös
muuta hyvää ohjelmaa paljon.
En osannut sellaisesta yllätyksestä uneksiakaan ja siksi olin kovasti hämmästjmyt,
enkä tahtonut aluksi käsittää anista oli kyr^mys.
Olen suuresti kiitollinen tapahtuneesta ja siksi lausuinkin vielä sydämelliset kiitok­set
omasta ja kaikkien nipigolaisten puolesta vierailusta ja täyspainoisesta ohjel­masta.
JOHN SALO
Nipison Ontario
tyttärelleen. Ja kerran hän ^kuidikin
Hanrahanin tarinoi\^n paltUnakätises-tä
Deirdrestä, jonkai takia Usiiasin po­jat
menettivät henken». "Hänen pos--
kensa eivät olleet niiu punaiset", lausui
rulioiUja "kuiri kuhiiitoin^^ ve­ri,
joka vuoti iärien tähteni,"
SeuraaviaUa kerralla '^mäntä el oikein:
pääss)rt pieriUe runoilijan pu^^
mutta häneiif Äittääkseeri jon­kinlaista
runoa, j o s i d n i c^
,ta, ja Hanralari l a u^
kuu ovat mies j^.tyttoj^^^^ n^^^
elämäni jairsmun'e}^^
vat ikuis^£i tsKiclCTphi^^ sa-^
man vaipan alla. Jumala on 1^^
ne toisilleen. Hän Ipi siriuQ eläniäsi ja
minun elämäni ennen aikojen alkua, ja
hän loi ne vaeltamaan yhdessä maail­man
halki."
Eniäntä meni miehensä luo, joka is­tui
pelaamassa korttia, mutta isäntä ei
ollut kuulevinaankaän hänen käntelu-jaan,
ja niin hän meni yoivottamaan
naapurieukolle: "Miten ihmeessä kek­sisi
keinon, )oUa, saisi, heidät toisistaan
eroon ?" Ja odottamiatta vastausta hän
sanoi muutamille nuorille miehille, jot-riään:
"Mitä nuoria miehiä to olette,
kun ette pysty hakemaan juhlien pa­rasta
tyttöä tanssimaan? Menkää kaik­ki
hänen luokseen ja koettakaa kiskoa
hänet pois kuuntelemasta kulkurin jaa­rituksia."
Nuoret miehet tekivät työtä neuvot­tua,
mutta Oona ei suostunut kuunte­lemaan
ketään heistä> heilautti vain
kättään hätistääkseen heidät pois. Sil­loin
he huusivat Hanrahanille vaatien,
että hänen itsensä on tanssittava Oo­nan
kanssa tai sitten luovutettava hä-.
net jonkun heikäläisen pariksi. Kun
Hanrahan kuuli kehoituksen, niin hän
sanoi' "Oikein haasteltu, minä tansin
tytön kanssa, hänen kanssaan ei saa
tanssia kukaan muu kuin niinä."
Ja kun Hanrahan astui Oonan kera
lattialle tarttuen tytön käteen, muuta­mat
nuoret miehet suuttuivat, eräät jo­pa
rupesivat pilkkaamaan runoilijan
kulunutta takkia ja risaisia kenkiä.
Mutta hän ei huomannut mitään, eikä
niin ikään Oona, vaan he katsoivat toi­siinsa
kuin koko maailma olisi kuulu­nut
heille kahdelle. Mutta eräs toinen­kin
pari, joka oli istunut rinnatusten,
siirtyi permannolle. Hanrahan käänsi
heille selkänsä ikään kuin suuttuen, ja
karkeloinnin asemesta hän ryhtyi lau­lamaan
ja piteli laulaessaan Oonaa kä­destä
ja hänen äänensä voimistui yhä
kovemmaksi ja nuoret miehet lakkasi­vat
pilkkaamasta ja viulu vaikeni.
Kuului ainoastaan hänen äänensä, ja
hä.nen laulustaan erottui tuulen suhi­na.
Ja häh-kaiutti laulun, jonka hän
oli kuullut tai runoillut kerran vaelta­essaan
Slieve Echtgen halki.
Hän lauloi korkean vuoren onkalois­ta,
joissa rakkaus suo tuhlaten ante-jaan
ja puut kukkivat ympäri vuoden
tehden hedelmää. Ja Oona painautui
aivan häneen kiinni ja veri pakeni ty­tön
kasvoilta eivätkä hänen silmänsä -
olleet enää siniset, vaan kyynelistä har­maat,
ja jokainen läsnäolija käsitti, et­tä
hän oli valmis seuraamaan runoili­jaa
siitä paikasta maailman ääriin.
Mutta Oonan äiti meni toisen van­han
naisen kanssa ovelle ja sanoi it­kien:
"Hanrahan on varmaan taikonut
tytön. Lieneeköhän parasta pyjtää
m*iehiä ajamaan hänet pois talosta?"
"Älä missään nimessä usuta heitä
hänen kimppuunsa'', sanoi toinen van-ha
nainen, "sillä hän on kelttien runoi­lija
ja. sinähän tiedät, että jos karkot­taa
kelttien runoilijan talosta, hän sjry-tää
kirouksen, joka polttaa elon pellol­ta
ja ehdyttää lehmät ja sellamen ma-
"Jvaaaaiisi väijeiköoh. meitä" sano'
€mähta.V^*Miksi p ä ä s t i hänet ta'
loon, hänellä kun on niin hurja maine »
'"Oven häneltä olisi voinut huoleti
sulkea", sanoi tomen nainen, "mutta
kauhea anhettomuu^ kohtaa teitä io
häädätte hänetÄivalloin. Tiedän
tä kaikki keinon, millä hänet voi hou­kutella
m t e n i ä ä n ] ^ omin jaloin
ja kenenl^än padottamatta."
vasta, mutta palasi\^t- kohta, molem
mat ölkilyhde esiliii^^saan.
Hanrahaii^^e^^^^ vaan pu.
hui Oonalle hyvin nopeasti matalalla
äänellä; maanitfeUeri: ^ ä n tapaan-
^ f ' T ^ on ahdas, mutta maailman on
ayär^,; eikä todella ralistavan ihmisen
tarvitse pelätä yötä ;t£u aamua, aurin,
koa tai tähti^, illaiftj|i||o^ muuta
taivaankannen alla^oilvaa."
''Hanrahan", kesk#tti tytön äiti
lyöden runoilijaa olalle, "viitsitkö aut­taa
minua? ~ "Autathan toki, Hanra­han",
sanoi naäpurinvaimo. "Rupea
punomaan meidän . kanssamme köyttä
näistä oljista. Sinä olet näppäräsormi-nen
jä tuulenpuuska on juuri riuhtais
sut oljet kuvosta."
"Mielihyvin", vastasi Hanrahan ot
taen, vastaan pienen olkitukon. EmäntS
rupesi suoltamaan olkia ja runoilija
punoi, mutta hän piti kiirettä pääs
taakseen työstä eroon. .Naiset puhui
vat puhuriiistaan ja suoltivat olkia ja
M U I S T O l i L E
KuoU syydiuun 25 päivänä 1953.
Kolme vuotta qn jälkeen jäänyt.
Sinua aina kaivaten,
Puolisosi Sally
Sumlla Ja kaipauksella ilmoitan,
että vaimoni Ja lastemme
hellä äiti
Ida Eiizabefh
Sivu 10
(O.S. TALVITIE)
vaipui kuolon Qheen Kamloopsin
sairaalassa syyskuun 10 pnä 1956,
sydän- ja sokeritau^ murtamana.
Hän oli syntynyt l^pualla. Suo­messa,
syyskuun 18 pnä 1886. Lä­hinnä
suremaan jäi miehensä John,
kuusi poikaa, ktiosi miniää, yksi ty­tär,
yksi vävy, kaksikymmentä neljä
lastenlasta ja kaksi laistenlastenlas-ta,
muita sukulaisia ja tuttavia tässä
maassa ja Suomessa...
Vahiaja saatettfija, haudan lepoon
Kamloopsin hantausmaalian syys­kuun
12 pnä 1956, sukulaisten ja
toverien saattamana.
Suloista on kuunnellahutsua
kuolon, " \
nukkua pois ikun jo uupimut on.
Siirtyä sinne missä on rauha,
missä on tuskakin timtematon.
Puolisosi John.
Syksyn tuulet äidin haudalla
suruhynmiä soittaa.
Ei lohtua tuo tuska el
kyjmeleetkään.
XJnohtumatoin muisto sinusta,
äiti rakas, (mieliimme jäi.
Levon suUe suomme rauhaisan.
Lapset.
K I r T o s
Lausumme kauniit kiitoksemme
kaikille, jotka muistivat rakasta
vainajaamme pitkällisen sairauden
aikana sekä osanotosta siUTiumme.
KUtos kukkasista, joilla hautakumpu
peitettita. Kiitos kantajille.
JOHN MÄKI JA LAPSET,
Lauantaina, Byyskuun 29 päivänä. 1956 1
Olipas se
rankin uneli
vuotta blimi
pääsisimme
olevia omais
lapsuuden a
•^Sittii^:^^
aamuna hju
nassa,'jöka ]
tä kauniita ~l
kin. Olimn
innostuttivat
vasta o^SJ^j
min kuin he
paremmin ki
manSä ihhiih
Oonan katsoa
maan hyviUj
pystyyn, ike]
ryyttä jaijpäj
varttensa.:|yoi
punoessaanhv,iJ
mukaa kuin^
rääntyi ovelli
saan^ selkär^ec
rääntyi polu)
ne, ^ im emi
köyden! h^Bii
ja vielä pari
kiinni. ^ ;
Hev^kuiiHv
vän oveia >uik<
sia ja äiti; eh
nan aikeet, i
työntääkseen^
merkin soitta
guttamaan y;
mää, ja j n i iu
paa ^fcy^rmät
vei hänet
le karkelQima,j
tynyt ja viu"
kuuluniit ini^
teli yhtä ääm
Jä kun Häi
suljettu häne]
yöksi suotu a
tytön korvaa,
tui hänen vii
hän meni me
huuhtelivat. I
veten heilutta
laulamaan its(
seen mieltään,
aina, kun fcail
tiedetä aivan
juuri siltoinji
vänä sanotaai
kä alkaa^säep£
sa _ tqikami ^.^sään?» Yhtä
sen joskus mu