Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, October 6, 1956

              ESTER KAUSTINEN:
LI E K I N sisarlehdessä Naisten Vii­rissä
oli ajat sitten mielenkiintoi­nen
keskustelu- tai kirjallinen tekele
aiheesta ^'mikä ikä parhain". Tarraan
taas tuon aiheen päästä kiinni jä alan
"jankuttaa"*', joksi joku taällaisia tuot­teita
nimittää. Uskon kuitenkin, että
jankuttaminen miehien ja varsinkin
hameväen mielestä on joskus paikal­laan,
.mikäli f se koskee yllämainittua
vaarallista ja arkaa kysymystä. Olla
aina nuori, pidetty, mielenkiintoinen,
— Hyvä luoja! huudahti Lilian ih­metellen.
En ole koskaan kuulut sel-
, laisesta! -'i-^
Nyt vasta^huomsisin. Meissä pii sit­tenkin
suuri ero. Lilian oU väin orpo-—
minä en sitäkään, sillä ei yksinäisestä
voi orvoksi tulia.
Oli onni, ettei Lilian ollut minun ase­massani.
Hän ei koskaan olisi pystynyt
puskeni^an sellaista sarvikarjaa vastaan,
kuin ihmisten iva ja ylenkatse — eikä
tunkeutumaan niin kovien-esteitten läpi
kuin minä. Minä olin syntynyt siihen
ja saanut pässm otsaluun, joka kyllä
kestää.
Eräänä päivänä ilmestyi Martin kou­luun.
Tantta ilmoitti sen minulle juh­lallisin
elein. Tutkin tantan kasvo-jenilmeistä,
mitä asia mahdollisesti kos­ki
— mutta turhaan — hänen kasvon-^
sa olivat aivan ilmeettömät, kuten ta­vallisesti.
Lähdin hitaast^i vierashuoneeseen
päin, pysähdyin ja kurkistin varovasti
sisään , .• .-. :
Martin seisoi s.ieliä. Rakas. Martin
ihan samanlaisena kuin ennenkin. Mut-.
ta surulliselta hän näytti. Astuttuani si­sään
ojensi^ Martin kätensä ja ^^^nä
juoksin hänen :^Iiinsä. *
— Rakas Martin -—on kovin haus­kaa,
että tulit! Minä olen ollut täällä
niin yksin!
— Stiina — minulla ei ole aikaa vii­pyä,
tulin ainoastaan sanomaan . . .
Painoin kasvoni .Martinin rintaa vas- .
ten,
— Jotain ikävää . . . Martin? Arva­sin
sen, minulla ei voi koskaan olla
hauskaa.
— Koeta ottaa asia levollisesti, sanoi
Martin ja silitti hiuksiani. Minä tulin
vain sanomaan sinulle hyvästi!
Martin tunsi, että minä hytkähdin .
ja hän pusersi minua hellästi.
— Tiedän, että olet reipas tyttö! Si­nun
on nyt kestettävä yksinäsi ainoas­taan
puoli vuotta. Velvollisuuteni kut­suu
minua matkustamaan, mutta saa­tuani
asiat kuntoon, tulen heti takaisin
Koulumaksut olen maksanut ja koko
ajalta ja rahaa jätän kaiken vai-altu
käyttövaroiksesi
Martin suri itsekin sitä, että hänen
täytyi lähteä, Pitikö minun siis näyttää
heikolta ja tehdä ero raskaammaksi. Pa-koitin
itseni iloiseksi. Riipuin Martinhi
käsivarressa koko illan. Kävelimme
puutarhassa, katselimme koulua, mutta
matkasta emme puhuneet mitään.
Saatoin Martinin asemalle. En pääs­tänyt
sydämestäni mitään kielenkärjel-le.
Pelkäsin tekeväni Martinin surulli­seksi.
— Olen niin pahoillani, Stiina, että
sinun täytyy jäädä yksin.
— Älä tyhjiä murehdi, ^lartin! Et­hän
sinä ole velvollinen huolehtimaan
vieraitten ihmisten lapsista!
Juna vihelsi. Martin suuteli molem­pia
poskiani ja nousi vaunuun.
Hyvästi Martin! Hyvästi holhoojani!
Nyt olen jälleen yksin! —
Junanvihellys oli kuin pitkä aamen.
Mustan viivan tavoin se pyyhki elämäni
asiakirjasta pois ne kohdat, jotka ker­toivat
Martinin kerran eläneen. -
(Jatkuu)
joskus kyllästyttää sekiö joitakin, riip-kuen
miten kukin siihen suhtautuu.
Jos milloinkaan niin juuri tänä aika­na
menetetään ja tehdään maantekevää
—-rahaa -— iän pidentämismainostuk-sella.
Kansan rahakukkaron suu ei
tarvitse *'Seson aukea" sanaa, kun joku
kauneus- tai nuoruushoitoyhtiö osaa ta­varaansa
tarpeeksi värikkäästi mainos­taa.
Ja kuitenkaan ei aika armoa anna
kenellekään. Joka sekuntti se vie elä­jää
vanhuutta kohti. Minkä pelin ta­hansa
voimme pysäyttää — maapallon­kin
kai — muttai • ei ajain kuluttavaa
kättä. Ja ihminen ajäiirattaissa kur­kistelee
peilnn, katselee j r h ä lisääntyviä
uurteita kasvoillaan, silittää toivotto­mana
ohenevaa hiusmartpa, toteaa kau-hiiksieen
yhä uusia harmaita suortuvia
ilmenneen, pilaa silmänsä lukemalla i l ­man
lasia uskotiellen puoleen ja toiseen
ettei tässä vielä hiin vanhoja olla, vaan
nähdään tällaista prähttiä laseittakin ja
~ vesi valuu virtoinaan pitkin poskia.
Taitaa lopultakin olla paras katsella
lasien takaa? Taitaa olla vanhuuden
merkkejä^ Hyppysistä putoilee pikku­esineet,
vanhinko ja tulee vapisevan kä­den
epävarmuuden tähden, jota emme
kuitenkaan tahdo tunnustaa vanhuu­den
S3^ksi.
Eiinen 10 vuotta sitten käsittelimme
mitä kapistusta tahansa naureskellen
ja jalka oli kevyt kuin höyhen. Ei pai­nanut
polvet eikä luusto jomottanut, ei
istuttu tanssisalissa penkkiurheilijana
eikä seinäkuvana, vaan pyry lintuina
lennettiin käsivarsilta toisille. Härkä­päisesti
vieläkin väitämme, ettei me
niin vanhoja pila -r- on niitä vanhem­piakin.
Sonnustaudumme nuorten mal-liinj
ostamme prinsessa-puseroita, ja
krinuliinihameita,^. kuristamme - vyötä­röä,
olemme nälkäkuurilla, vaikka
ruoan tuoksu tuo veden kielelle, hyp­päämme
vaakaan joka päivä, mutta sen
numerot eivät vain osoita kilojemme
vähentyneen. Laihuudesta kärsivä
taas toteaa surukseen, ettei maidon ja
perunoiden syönti ole pyöristyttänyt
kulmikkaita muotoja. Uskomme kui­tenkin
vuoren varmasti tuohon tai tä­hän
lihotus- ja laihdutuspilleriin. Jos
sitten vahingossa on pauna tai pari
kuukauden treenauksen jälkeen pudon­nut
pois, uskallamme taas puputtaa si-säämme
puolikkaan omenapaita, juoda
vispikerman kanssa kahyia ja sen kans­sa
rikastettua lettivehnästä. Eihän si­tä
nälissään min vain olla, niin kauan
kuin maassa ruokaa on, vaikka olisi
nuoruuskymmenet takaisin voitettavis­sa.
Niin että mikä ikä parhain? Joku
vastaa tuohon kysymykseen lyhyesti
ja ytimekkäästi melkein yhdellä sanal­la.
Mutta miksi on määritelmä niin
erilainen, kaipaa laajempaa selitystä,
josta olen edellä jankuttanut ja janku­tan
tästä seuraavassa.
Joku sanoo, että hän on aina niin
vanha kuin miksi itsensä tuntee. Moni
50 vuotta täyttänyt voi silmää rä­päyttämättä
vipata itselleen 10 vuot­ta.
Vihaa ystäviä, jotka tulevat yl­lättäen
juhlimaan hänen puolivuosisa­taista
merkkipäiväänsä. Mistä sä tie­sit,
että mä jo niin vanha olen?
Moni, ikävä kyllä, häpeää ikä vuo­siaan.
Eniten niitä on naisissa, jotka
huvittavaa kyllä, haluavat olla aina
29—39 vuoden ikäisiä. Omasta mie­lestäni,
parhain ikä on se, missä sar­jassa
kulloinkin olemme. En antaisi
päivääkään pois elämästäni, eri asia
sitten, miten suhtaudun menneisiin
vuosiin ja minkä asenteen otan tule­viin
päiviin ja vuosiin — niontako nii­tä
vielä suodaan.
Olen puhutellut 15—17 vuotiaita,
jotka hartaasti odottavat ehtimistä
21—25 vuotiaiksi. Miksi? Pois ala-ikäisv-
ydestä ja vanh^pien vartioivan
silmän alta, Jotta voi* tehdä omiin ni­miin
mitä vain, mennä naimisiin, saa­da
lapsia, olla kehittynyt kuten aikui­set,
päästä /kiinteään työhön, oppia
ammatti^ t ^ d ä rahaa uhkapelissä, ää­nestää,
ajaa autoa ja niin kovaa kuin
haluaa, kelvata todistajaksi, ottaa
ryypyn, olla itsenäinen kansalainen
jne . . .
'Useat 40—50 vuotiaat haluaisivat
haikeasti menneet kauniit vihreät vuo­det
takaisin. "Antaisin silmän päästä­ni,
jos saisin 25 vuotta takaisin!" huu­dahti
kerran ystäyäiii. Parempi kui­tenkin
omistaa kaksi silmää ja puoli-vuosisataa
harteille, kuin olla puoli so­kea
ja puolta nuorempi ja kokemuk­sista
puolta köyherhpi. •'NuörUus ja
hulluus. Vanhuus ja viisaus", pitää
paikkansa.
Terveyssyitä lukuunottamatta^ Joka
tietenkin On A jä O elämässä, haluaisi
90 pros. ihmisistä olla nuoria. Suomessa
päättyy nuoruus 20 korvilla. Muistan
kun V. 1938 olimme siellä vierailulla
ja me hyvästi yli 30 olevat menimme
tanssiin. Sitä paitsi olimme naimisis­sa.
Pohjanmaan nuoret pitivät meitä
''kauhioina", kun hiin vanhoina kehta­simme
mennä nuorten karkeloihin hul­luttelemaan
. . . Ei me täällä enää sit­ten.
Elämä kuuluu silloin kodille ja
lapsille . . . Mutta kuuluuhan se .Ame­rikka
olevan ikuisen nuoruuden maa!
Niin puolusteli joku; Me tanssia rytyy-timme
nuorten malliin ja olimme niin
nuoria miksi itsemme tunsimme. En
tiedä onko tuo niin äkkiä vanhojen kir­joihin
tuleminen vielä/Suomessa muo­dissa,
ehkä maaseudulla.
Floridassa pitävät 8Q-r90 vuotiaat
40 v. täyttäneitä kadehdittavan nuori­na.
Tehän olette parhaassa iässä, ko­ko
eläniä on vasta edessä. Tehän voit­te
alkaa vielä vaikka mitä, sillä iällä
mekin papan kanssa.. . . voi noita aiko­ja
entisiä. 90-vuotiaan kolmen-pK>lven
kasvattajan kasvoilta voi lukea koker
musrikkaan elämän. Kuinka helppoa
hänen ikäisensä sanoa: tehän olette
vasta alussa. Sukupolvi 4*0—^50 vuot­ta
sitten oli sitkeämpää, tarmokkaam­paa,
jota eivät kaikki viime aikaiset
keksinnöt olleet pilanneet, kuten nau­tintoaineet,
kauneusraainostauti y.m.,
niin hyviä kuin ne yhteiskunnassa ovat­kin.
Heidän ikäluokassaan monet ei­vät
tupakoineet, ei juoneet siinä mää­rin
kuin tänä päivänä. Nykyinen mo­derni
elämäntapa tekee nuorista ennen- •
aikaisesti vanhoja.
Moni 50-vuotias voittaa 25-vuotiaan
henkisesti ja fyysillisesti, mutta silti
moni tähän ikään ehtinyt huokaa: Jos­pa
saisin tatkaisin eletyn elämäni, tie­täisin
paremmin mitä'tekisin! Tokko­han?
Olen myös tavannut vanhuksia,
kunnioitettavaan ikään ehtineitä, jotka
tjrytyväisenä ottavat vastaan jokaisen
syntymäpäivänsä, vieläpä kiittävät
kohtaloa, että heille on suotu niin pit­kä
elämän aika ja ylpeästi ryhdistyvät ,
sanomaan: En ole vielä ikäloppu, .par- .
haimmillani, onhan tuo Leskisen mum­mo
minusta viisi ajastaikaa. edellä.
Näyttelevät vielä Jkättensä aikaansaan­noksia,
kukkamaataan y.m. ja lapsek- ,
kaasti sanovat, että tämän minä virkka­sin
viime aikoina ja nämä.ruusup»ensaat
istutin omin käsin. Uskotko, että ne
ensi vuonna minulle kukkivat. Ja, .
niin se meidän pappa pani uudet pohjat
pieksuihinsa, niin naputti kuin nuoret
pojat. Nuorempi kuuntelee kunnioituk­sella
kuin lapsia, joilla on tulevaisuus
edessään.
Moni sanoo, että paras ikä on se mis­sä
nyt olen, varsinkin jos on ylittänyt
kadehtittavan 25 vuotta. Eri asia on
se, että osa varsinkin naisista peittää
vuosien todellisen määrän. Jotkut taas
pitävät kiinni vanhasta fraasista, i&ttä
elämä alkaa 40:sta tai 50:stä, Asiassa
on koko paljon perää. Sen välis^sä
ajassa varsinkin nainen elää kuin toi­sen
• m u r r o s ^ t e n ^ :k9l!^ jelä'mäns^: ^
toisen myrskykauden, jos niin voi sa­noa.
Se dn.naiselle elämänvaihdoskau-si,
josta toiset selviävät voittajina ja
toiset sortuvat henkisesti ja fyysillises­ti.
Monet pelkäävätkin jo 30-vuoti-aasta
lähtien tuota käänteentekevää ikä
kautta, kysyvät vanhemmiltaan, ystä­viltään
ja lääkäriltä neuvoa. Sinä ai­kana
nainen todella taistelee kiinteästi
nuoruutensa puolesta, odottaa kehonsa
muuttuvia piirteitä. Väkisin ennen so­lakka
vartalo tulee akkamaiseksi, mi­kään
vaatemuoti ei peitä muuttuvia .
ääriviivpja. Hiuksiin ilmestyy var^
kam hcipeajuovia tai käy kiillottomak-si,
elävj^s katoaa kasvoista» silmien i
kirkkaus haljakointuu. «Sanattomat i.
huomautukset tulevat toisen sukupuo­len
taholta: et ole enää nuori, turhaa .
siinä UUIäilet ja keikailetj suotta tuh­laat
niukat varasi^ kauneusvoiteisiin^
turhaan linjojasi venyttdet. Niin
luonto tekee armotonta jälkeä, mutta ,
kuitenkin 40—50-vuotias naisraukka
ponnistele itsepäisesti pelastaakseen .
' jonkun kalliin nuoruusvuoden.
MLutta myrskyä seuraa aina tyyni.
Järkevä ihminen taipuu välttämättö-myy
teen, entisen hupakon tilalle astuu .
varma persoona. Poltettujen siltojen ti­lalle
hän rakentaa uuden, kestäväm-män.
Tyyneys, jonka sisäiset taistelut
ovat luoneet, on hänen kauneutensa,
joka puuttui'25 vuotta sitten, hän elää
— parasta ikäkauttaan. Tulee vastaan
joku vuosia sitten tunnettu ystävä ja
heti haloonsa jälkeen pamauttaa: —
Herra jesta kuinka olet muuttunut!
Kuinka vanha sinä oletkaan? Olethan
kuin haudasta noussut. Puhuteltu
loukkaantumatta ja hymyillen vastaa:
— Mitäs noista vuosista. Kynttilät ei­vät
pian piisaa kaakun päällä. Koetan
niitä tästä puolin vähentää, niin tuntuu
paremmalta . . , " ; ; !•
Luin eräästä julkaisusta filmitähti
Gloria Swahssonin lausunnon, missä •
hän puolustaa hätävalhetta iän suhteen
ainoastaan työtä etsiessä. Se todella
, saattoi auttaa ennen, tokkopa enää, sil­lä
Social Security pitää huolen totuu- •
den esille tuomisesta. Onhan se asian­omaiselle
eduksi, kun sekin aika koit­taa.
• •
Olen edellä jaaritellut etupäässä nai­sen
iästä ja siihen liittyvistä ongelmis- •
tai. Miten sitten ottaa mies ajanham-paan
kulutuksen. Joku luomakunnan •
herroista on sattuvasti sanonut, että
mies on parhaassa iässä niin kauan kun
se kelpaa. . V
Nykyään työsuhteissa on terveellä
ja elinkelpoisella nuorella miehellä
kaikki valtit käsissään. En yhtään
ihmettele ettei mies, niin kelpaava kuin -
luuleeikin olevansa, voi ylvästellä kulu­neella
fraasilla, että elämä alkaa ,
40:sta. Monelta se siihen päättyy.
Mies on perheen huoltaja, jonka har­teilla
on vaimon, lasten ja koko kodin
huoltaminen ja turvaaminenHänestä .
on kiihdytetty työ imenyt jo parhaim­man
4Ö mennessä, joten se kelpaavai-suus
on kyseenalainen asia. Vikoja i l ­menee
sekä fyysillisiä että henkisiä.
Hokekoon joku kaikki kokenut ja laa- ,
. kereillaan lepäävä, että nuorihan sinä ,
poikani vasta, minä sinun iässäsi ky;i- 1
sin maat ja mannut, raastoin tieltäni
risut ja männynkävyt . . . Joo, ettäkö
et kelpaa, yli-ikäinen — luulisi noin
nuorien käsivarsien kauppansa teke­vän?
Kun ei tee niin ei tee. Muuta
syntymäpäiväsi 5 vuotta taaksepäin, et­hän
tuota vanhemmalta näytäkään . . .
Niin, ne pahuuksen paperit, jotka pitää
jetsulleen täyttää. Niinhän se on kuin
tuomiokapitulikomentoa siihen työihön ,
pääsyssä, ei se ennen, mutta taitaa sil­läkin
olla ajan mittaan omat hyvät puo­lensa.
Jos mies 40—50'vuotiaana kelpaa /
sattumalta johonkin hikipajaan, läpäi­see
nipin napin monenlaisilla ehdfoilla.
Hän joutuu vähennykseen ensinunäi&e- /'
nä kun työttömyyttä iltnenee. Veren-pai^^,
^ suolihaavat, monet tunnetut ja r c
LtftfatttfiiiKi. lokalcuttn 6 päiväni; 1956 Sivu 5