Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, August 4, 1951

              Jatkoa
Pätsistä tuntui aivan siltä kuin Ma
vasta äsken olisi nukahtanut kuulles­saan
erään äänen sanovan kuin josta-
Idn hyvin kaukaa:
— No, tulkaahan nyt, hyvä neiti! He­rätkää!
Hän aukaisi silmänsä. Muuan ysta-ivällisen
näköinen vanhuSj jolla oli mus­tan
ja valkoisen kirjava huivi kaulassaan
Ja vihertävä koppahattu päässään, kat­soi
häneen hymyillen.
—Taivas varjelkoon! huudahti Pats,
ponnahtaen jaloilleen. — Olenko minä
todellakin nukkunut?
— Kyllä te olette j vastasi vanhus nau­rahtaen;
, .
— J«5 tarkoitatte minun kuorsanneen
m usko teitä. Te siis olette tuo eilinen
vanha Cpdger, vai "mitä?
—• Kyllä, hyvä neiti. ' . .
—^ No niin, minun.nimeni on Pats..,
Iluniset nuhittävät niinua Prinsessaksi
ja joiinpä minä oles^cin InuUal^seni luon­toon
ainoa ryysyläisprinssssa. Nyt mais».
tuisi kupillinen teetä mainiolta;
~ Tuolla nurfcan takana on -munan
Icahvilantapainen» sanoi vanhus. — Mel­ko
siisti paikka sitäpaitsi. Ssn omistaa
eräs niK»ri -Bill-niminea mies. Men-nääiikö
sinne? Minulla on hieman ra­haa.
— Niin on minullakin, vakuutti Pats.
— Mutta nytpä minä tiedän.. ITän, jol­la
sattuu olemaan enemmän, -maksaa
kaiken. Kuinka paljon teillä on? -
Kahdeksan pennyäp luullakseni,
vastasi vanhus.
— Pyh! niiskautti tyttö. — Minä
olen miljoonanomistaja teihin verrattu-'
na. Minä tarjoan. Ruvetkaa oppaak­seni,
Mac Codger: Minun täytyy saada
teetä ja unohtaa tuo kova kivinen por-
/sras.
Samalla ilmest3a siihen Kirrekin,, joka
nuoli käpäliään ja viiksiään hyvin tyy­tyväisen
näköisenä.
— Hm! huomautti Pats. — Minua
ci ollenkaan hämmästyttäisi,^ vaikka si­nä
olisit kähveltänyt tahi ryöstänyt jo­takin
jostakin. Eihän sinuun, sinä mus­tan
ja valkoisen kirjava ryökäle, voi ku­haan
luottaa. Liity kulkueeseen, Kirre,
niin ehkäpä sinäkin saat m^utötilkkasen,
jf^ vain osaat esiintyä kiltisti.
Vanha Codger tarttui kuluneeseen
viululaatikkoonsa ja he lähtivät liik-
S i ^ e . Ja juuri nurkan takana olikin
tuo ikyseessäoletra pienii kahvila.;
— Tämähän on suurenmoista! huu­dahti
Pats kiivetessään korkealle tuolille
Ja iM^uttaessaan tiskiini -~ Hei; Bill!
huusi hän säikähtyneelle tarjoilijalle. —
Kaka kuppia teetä, olkaa niin hyvä!
Suuret kupit, paljon karmaa ja sokeria;
Ja sitten pari piehm^äfcsi keitettyä mu­naa
ja kuusi voileipää. No, ]>ian nyt!
Ettekö te oSäa palvella asiakkaitanne?
Nuorukainen hymyili ja kiidätti kup-j^
ja ja vateja tiskille, huomaten sam^-
la Kirren, joka oli hypännyt tiskille ja
l:ehiräsi nyt kum siiniusireeni.
Mitä, sinäkö fälleen? huudahti
Bi!I. -— Siunatkoon, kuinka paljon tuo
hi^' sentään saattaa syödä! Arvailin
Juuri äsken, kenen se pn^ Minä olen jo
antanut sille kolme lautasellista ruoan-tabteitä
ja noin pari lasillista maitoa.
- - K i r r e ! huurahti Pats. — Kuinka
siiÄ u^allat pyytää >'ielä lisää? Lattial-siitä,
senkin porsas! Noj kuuletico
sana? Hyppää sentään sievästi, kulta-
^ini, ettet halkea. No min, niissä mu-aiat:
ovat?
r— 'Ne tulevat tuossa tuokiossa! vas­ta^
'Bill ja hetkisen kuluttua dli aamiai-aim
pöydällä.
4~ No, nyt tämä tuntuu jo parem-anaita,
sanoi Pats, törjuttuaan toverinsa
otokset aterian 2<puttua. Voin pa­remmin
jo ja tunnen olevani tänään mel-iso
onnellinenkin. Mutta Jumala sen
ainoastaan t i e t^ miksi, koska tuli polt­ti
poroksi kotini ja kaiken omaisuuteni.
Mutta-minä olen sentään jollakin taval­la
onnellinen, koskaminä olen nyt vapaa
ja koska minim luullakseni pitää aloit­taa
kaikki uudestaan.
- — Mitä aiotte tehdä?
— Aion hakea itselleni työtä- Olen
ompelija. Osaan valmistaa kaula- ja
nehäliinojaj paitoja ja muita samanlai­sia
vaatekappaleita, mutta minä olen jg
melko kyllästynyt siihen. Ehkä minä
vyritän jollekin uudelle alalle. Nytpä
minä sen jo tiedänkin. Rupean tarjoili­jattareksi.
Hän iiääntyinyt valkopu­kuisen
tarjoilijan puolesn ja -kysyi: —
Bill, luuletteko, että minusta tulisi hyvä
tarjoilijatar?
Bill katseli häntä tarkkaavaisesti.
~ En, vastasi hän 1^^ Te
olette liian. kaunis. <
-—Liian kaimisko? Lorua!
—- Eikä. ole. Kuulkaahan nyt. Tun­sin
erään tytön, joka oli yhtä kaunis
kuin teliin ja ehkä-kauniimpikin, koska
-hänellä ei ollut pystynenää.
— Kuli]ka nenäkästä!
No niin, hän pestaiitui tarjoilijat­tareksi,
mutta se loppui lyhyeen. Hä­nen
isäntänsä antoi hänelle melko pian
Ä. T. M:h."
• — Mitä se ön?
— Älkää tulko {maanantaina. Pot-kun!
— Miksi?
— No niin, vieraiden oli tapana an­taa
ruokansa jäähtyä jääkylmäksi kat­sellessaan
Liliä, joka kiifei ruokasalin ja
tarjoiluhuoneen väliä. Sitten he moitti­vat
siitä kokkia^ muistamatta Olleellaan
omaa syytään.
— Älkää jutelko joutavia, sanoi Pats
hypäten lattialle tuoliltaan. —- Te tuh­laatte
vain aikanne tiuhaan tällaisessa
pienessä .kahvilassa, nuorimies. Teidän
pi&isi kirjoittaa elokuvanäytelmiä. Tul­kaa,
Codger. Hän sepittää meille vielä
toisenkin surunäytelmän; ellemme lähde
tiehenuhe täältä. Näkemiin, Bill, Kai
me vielä joskus tavataan.
Parhainta ohhea! vastasi Bill. —
Mutta tarjoilijattareksi te ette miten­kään
kelpaa. Muistakaa vain sanani.
Toivotan teille kuitenkin onnea.
— Ennen kaikkea muuta, sanoi tyttö
vanhukselle, —'haluan JMSejrtya jk har­jata
tukkard ja pukuni, ja sitten ininä
tahtoisin hankkia itselleni aihyUn sellai­sen
asunnon, jossa voisin nukkua yöt.
Haluaisin vuoteekseni hieman muka-vemman
paikan kuin tuollaisen kivipor-taan.
Mutta sen pitää olla halpa> hy­vin
halpa.
Vuokratkaa itsellenne huone josta­kin
asuntolasta, kehoitti vanhus.
Tuollaisestako vieraskodiäta, joka
on jonkinlainen sairaalan jä hotellin vä­limuoto?
En väUtä niistä. En ole tar­peeksi
sairas voidakseni pyrkiä toiseen.
-—Nyt te olette väärässä^ hyvä neiti.
Asuntotalo on iellaihen rehellisten ih­misten
hoitama paikka, josta te voitte
saada vuoteen ja "ruoan, melko halvalla
hinnaUaJ
Opastakaa minut lähimpään. Mis--
sä sellaisia on?
— Tiedän erään, jonka sivu kuljen jo­ka
aamu puistoon mennessäni. Tarkoi­tan
R^ntsin puistoa. Oleskelen siellä
aina min kauan aikaa, kunnes voin esiin­tyä
iltamiin pyrkivälle yleisölle.
—- Onko se kaukanakin?
Eipä juuri. Sitä niihitetääh Vihe­riän
Ympyrän Asuntotdok^.
--- Sen xumes^ ei kuulosta olevan
mitään vikaa. C ^ e r , te olette oikea
aane. Mihin minä joutuisinkaan ilman
teitä?
Pats ja vanhus käveUvät xierekkäin
monet kadut päästä päähän. Kuljettu­aan
Tottenham <^urtRöadin poikki ja
jatkettuaan sitten matkaansa vanhanai­kaisia
likaisia katuja pitkin saapuivat he
vihdoin eräälle pitkälle leveälle kadulle.
— Tässä oh tuo mainitsemani paikka,
sanoi vanha Codger, pysähtyen erään ra­kennuksen
edustalle, jonka ovet ja i ^ u -
noiden pielet oli maalattu yiheriöiksi.
P^ts tarkasteli tätä rauhalliselta j&yt^
tävää asuntolaa. Sitten hän kääntyi
katsomaan vanhaa ja. repaleista toveri­aan,
josta Mn ei mitenkään olisi halun^
nut erota.
— Mitä te aiotte tehdä, Codger? ky-syi
hän. . '
--^ Minunkin pitää peseytyä. Tiiolla
hieman ylempänä tämän saman kadun
vianellaön-muutanua tallirakennuksia
ja niiden hoitaja sallii minun peseytyä
siellä. Onhan se kyllä hieman nöyryyt-
^ v ä ä tällaiselle miehellei.joka kerr^
maailmassa .töuni Migii^ti^- Musiikki-hallin
johtajana, muita onhan se un­taan
tyhjää parempi.
—^Kuulkaahan nyt, sanoi Pats. —-
Kohdatkaa minut noin puolen tunnin
kuluttua tämän saman kadun pääSsä.
Jos aiotte mennä Regentsin puistoon,
tulen oninäkin sinne teidän kanssanne.
Ei suinkaan teillä ole mitään sitä vas­taan,
vai onko?
Ei tietystikään, rakkaani. Ehkäpä
minä voin auttaa teitä jotenkin.
— Kuinka hyvä te sentään olette-kaan!
Vihasin mielj^ä eilen iltapäivällä,
sanot Pats ajatellen Paulia. — En välit­tänyt
heistä ollenkaan, mutta te olette
erilainen kuin nuo muut. No niin, puo­lentunnin
kuluttua siis. Ette luullak­seni
tunnekaan minua enää, sittenkuin
olen peseytynyt ja hieronut hieman iho-jauhetta
kasvoihini! Näkemiin!
Ja pitäen Kirreä vieläkin kainalossaan
soitti hän asuntotalon ovikelloa. Hetki­sen
kuluttua avasi muuan pieni palveli­jatar
oven ja / opasti hänet eniännän
konttoriin, jossa tämä vakavan näköi­nen
kokonaan vihreisiin pukeutunut rou­va
otti Mnet vastaan; ^
Pats kuulij JBttä häii k5)htuulli^ta
maksusta saisi vuokrata 'sieltä pienen
yksityishuoneen ja ostaa ruokaa nauret­tavan
halvalla hinnalla, jos vain tahtoo.
— Kiitoksia äärettömän pal|on, huo­hotti
hän. — Saanko minä mennä tuon-ne
huoneeseeni t ^ i kamariini nyt heti?
— Odottakaa hetkinen vieläv sanoi
rouva. -—Kenen tuo kissa on, jota te
kannatte kainalossanne?
— Hyyäinen aika, sehän on minun!
Kirrehän tämä on. Se voi asua kama­rissa
minun kanssani.
Rouva pudisti päätään.
— Tähän asuntotaloon ei saa tuoda
minkäänlaisia eläimiä eikä lemmikkejä.
Säännöt ovat niin ankarat.
Pats nolostui.
— Ah, hyvä rouva, siinä tapauksessa
on se mahdotonta! Miim en voikaan
muuttaa tänne. Olen hyidn pahoillani,
hyvä rouva —
Alakerrasta kuuluvat kimeät huudot
keskeyttivät nyt hänen puheensa^ Kii­ruhtaessaan
halliin tutkimaan mdun
s>ytä oli rouva melkein törmätä erää­seen
kalpeaan palvelijattareen, joka oli
juuri hyökännyt hallira keittiöstä.
— Mitä kaikki tämä meluaminen tar­koittaa?
kysja rouva.
— Hiiriä jälleen, roirva, änkytti pal­velijatar.
3— Muuan hyppäsi suoraan kä­teni
yli. ^ u n Jenni aukaisi astiakaa-pin
oven, syöksyi sieltä lattialle kokor
nainen laumallinen niitä. Hän ja Emily
kiipf^sivät keittiön pöydälle, rouva, ei-
-ratkä uskalla laskeutua alas.
Roiiva niiskautti vihaisesti nenään^
— Niinkuin ne nyt tekisivät teille pa-
••lisz..r^'Em myrkky ole vaikuttanut.
'kaan?-'- . . , ." •' . '
. — Ei, rouva. Ne näyttävät vain liho.
van siitä ja ovat tavattoman ovelia,
— Suqtominulle anteeksi, sanoi
Pats, tulien konttorista halliin, —
puhutko täällä joku hiiristä.
— Kyllä, onnettomuudeksemme, vas-tasi
rouva. -— Ne kiusaavat meidät
suunniltamine.
^ Nöj sallikaa simä tapauk.
sessaihnöittaa teille, sanoi Pats riemui­ten
ja siäytti heille Kirreä, — että tiiiä
kissa polveutuu juiiri siitä kissasta, joi.
lä Dick V i ^ rikkauten-sa.
Hiirteai pj^dystäiÄ käy alta
yhtä helposti kifin papujen kuoriminen
teUtä. Kun te viette sen keittiöönne,
i^irvä; saatte te puolenti^ kuluttaa
läheti^ä h^emaah työritökäirryjä. Se
on oikea hiirten käUhir, vanhon sen!
Rouva alkoi epäröidä.
rouva, ni-k<
MU PatsJ Koska^ i^.
kea itselleni työtä tänään, en voi kul.
j^ttaa sitä fm^ukahamv Jos väin sallit­te
mihuä^^
tia se ^ i k k i MiriBt kiinni tuossa tuökios-sa.
Sen hinii cin Kirre. Suostukaa nyt,
—No ölköpn sitten menneeksi, vasta-
-si rouva. —-Sittenpähän saamme nähdä,
onko se hiin mainio kuin vakuutatte.
Mutta muistakaakin, ettei se saa poistua
keittiöstä eikä s i ^ milloinkaan saa pääs­tää
ruokasaliin eikä makuuhuoneisiin!
-'-^ Ei tietystikään, myönsi Pats kii-tolliseha,
ojentaen Kirren iimostuneelie
palvelijattarelle. —Ja saanko minä nyt
peseytyä jossakin?
— 'Varmasti. Miiiä opastan *tei<Kt
kamariinne ja kylpyhuoneeseen.
Neljännestunnin kuluttua laskeutm
Pats portaita alas. Hän oli pess>t kas­vonsa,
sukinut tukkansa ja harjannut
huolellisesti nukkavierun pukunsa. Rou­va
tuli häQtä vastaan, hänen mennes­sään
hallin poikki.
Tässä ovat säännöt, sanoi hän,
ojentaen Patille viheriän paperilehtJsen.
— Tahdon ilmoittaa teille, että Mh
k3annMnen on näyöhäisin aika illalla,
jolloin voitte: tulla sisään. Teidän pitää
olla huoheessaraie ja vuoteessanne jo
silloin. i
ön, rouva. En aio myohäs-
Ja keveiti^askelin kiiruhti hän kadun
päätä kohti. Codger odotti häntä sovi­tussa
paikassa.
— Onko kaikki nyt hyvin?
— Mainiosti, kiitdcsia vain, x-astasi
Päts. — Sain. pienen sievän kamarin ko­konaan
itselleni pienine sievine \-alkoi-sine
vuoteineen. Se on oikein ihana.
Kirrellekin luvattiih sija keittiössä.
Mutta missä tuo Regentsin puisto nyt
onkaan, josta te niin paljon olette puhn-nut?
Vanhus opasti hänet monia katuja
pitkin EiustonRoadiUe. Mentyään tä­män
yilkasiiikenteisen kadun poikki tu­livat
he puistoon. .
— Tämä on todellakin ihana, eiko
olekin? huudahti Pats. — Katsokaa
kaikkia noita kauniita puita. Tahtoisin
meikin syleillä niitä, .
^ e menivät syvemmälle puistoon ja
saapuivat vihdoin erään nurmikon lai­dalle
asetetun puupenkin viereen.
Vanhus istuutui sille vaieten, Pa^
ryhtyessä ajattelemaan asemaania. Hä­nen
täytyy tietysti hankkia itselleen työ­tä
nim pian kuin suinkin. 9änen va­hat
rahansa riittäisivät vain muuma^
SI päivifoi.-Mutta hän ei halunnut ij^^
tyä enää ompelemaan. HänelTä 0 ^•
lutenää^konettaks^^ ja hän oh sitäpai -
si kyllästjniyt aihen. ^
Hän haiusi t ä d ä jotakin '«"^^J"^
ta ei tiennyt, kmnka hän pääasi alkuun-iilahhe
oli hyvin vaikea,
tyy kai odottaa hieman, kunnes
sopivaa amestyy; Hänen pitää