Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, October 5, 1946

              L A U A X T A I X A , L O K . \ K ' U U N S PÄI\'ÄXÄ
iniunmuiiwwn.iiinmiuiu»inumBimnmiiimnB«n^
1946
immumnnininimiianniiiii!,im!.|,„^,„y„j^^
henkäilee matkaajain korviin mäen "kun monia myöhemmin vie,ei\iiä
nypykän rinnasta ja metsäneidot Mtlsiä-on häipynyt ijäis} vie.-a
MUiSTATKO?
soittelevat simapilliäiin tihrän kuu­sikon
keskellä. Mutta reessä istu-jain
sydämet lyövät omaa rumpuaan'
nuoruuden ihanan tunnelman vallas-s
a . - ' «I
Hyvä. .on |os.voimme nuoruuttam-me
ihannoida puhtaana ihardeiden
teitä: kulkeneena. Mutta kuka on
pysynyt tällä polulla tahratanna?
Joku iorvaan kuiskattu iina. hv-
SE oli tavallinen pyryjen ja pak­kasten
paukuttama suomalainen
talvi, monta vuosikymmentä sitten.
Syksyllä olivai ^ koulut avanneet
ovensa tavalliseen tapaan ja niihin
oli -virrannut opinhaluista nuorisoa
kosolti. Niinpä erääseen kansanopis-pistoonkin
oli kokoontunut typeriä
tyttöjä ja pöllöjä poikia monista
pitäjistä viisauden ja tiedon jyväsiä
keräilemään.
Koulutyön ohella harrasteltiin ai­na
vähän muutakin. Kun on nuori
ja elämän nesteet suonissa virtaavat
vireimmillään. ei silloin aina jaksa
läksyjensä ääressä aherrella, vaan
leikki ja karkelotkin kuuliivat asi-aan.
Kokoonriuttiinpa iltojen ra-toLM
aina silloin tällöin jonkun to­verin
asunnolle hauskaa pitämään.
Eräänä tällaisena leikki-iitana saa­puu
rhuutamia kylän poikia joukkoon
ja he tuovat tullessaan vieraan pojan,
jonka esittävät seuralle Paavo Py­ryksi.
.\mmatiltaan iokin taiteilija.
No mikäpä siinä — kun on leikkiin
alkanut, niin jatkakoon myös.
Pienen" keskeytyksen jälkeen leik­kiä
jatketaan. Siinä menee hevos-vaihdot
hurjassa riemussa, siinä kät­ketään
kiveä, sormusta, "Juokse po­rosein"'
laulun-tahdissa, ynnä monet
muut leikit. Tuleepa sitten vuoro
olla "lystisillä"', siinil leikissä kun
pari istuu sylikkäin ia alla istujalta
kysytään: "Onko lysti?" Jos hän
vastaa ''on'*, niin hän saa pitää pa­rinsa,
mutta jos vastaa ''lerv kysy­tään
hiineltä, kenen kanssaihän ha­luaa
vaihtaa paria. Siinä vaihdossa
joutuu sitten muuttamaan eräs vä-häpiitöiseltä
näyttävä aivan nuori
tyttö tämän uuden seuraan tulleen
. pitkän huiskean nuorukaisen pariksi.
Hän säpsähtää kuullessaan, että
vaatimus koski hänen vaathnatonta
persoonaansa. Ja nyt äsken vallatto-
. masti nciuravasta tytöstä tulee yht'-
äkk!ä vakavan teinen. Arasti ja
varoin hän istuu pojan pplvelle,
ikiiänkium peläten liikaa painivansa
— tuo hintelä olento, joka riskin
miehen polvella iUskin tuntuikaa:i.
IJjseamman kierroksen on j a kyselijä
kiertänyt j a Pyry on aina vastannut
"Vm*'- eikä toisetkaan ole-olleet ha­lukkaita
t ä t ä paria eroijtamaanj vaan
heidän puoleltaan toisten vaihtami­nen
sujim vikkelästi ja nauru ja. ila­koiminen
jatkuu. Mutta tyttönen —
sanokaamme häntä vaikka Tipiilrkst
— on hehkuvan kuumana istunut pi-
• telijänsa polvella. Pitelijän, joka on
hänet \TUiitellen likistänyt rintaansa
vasten ja käsi polttaa toisen kädes­sä
.
Leikit loppuivat. Vieraat meni*
vät pois, mutta sinä iltana valvoi pie-nut
hänelle, että Tommy Ferris oli
naimisissa Bostonista kotoisin olevan
Diana Lamb;riin kanssa, joka oU
kaunis, hemmoteltu ja rikas omassa
nimessään. Kaksi pilattua kakaraa',
oli Daisy sanonut.
''Kyllä. Hän otti eron minusta.
Hänellä oli aina ollut kaikkea mitä
vain oli tahtonut. Kun minä liityin
ilmavoimiin. ei hän voinut sitä sie­tää,
ja kun tuli aika. jolloin \*a5toin.
käymisiä ilmaantui, sain minä ne yk­sin
kantaa."
Jatkuu.
ni Tipuli kauan vuoteellaan ja katse-
If kuu-iikon naamaan, joka hänelle
ilkkui vinltikamarin ikkunasta
Muistatko Sinä sitä iltaa? Et, et­hän
Sinä muista, sinunhan polvellasi
on niin tnonen monta tjätöstä istu-
*" nut ja kätesi, kuinka monta kättä lie­neekään
lämmittänyt?
Monta rattoisaa iltaa oli vietetty
sen ensimmäisen jälkeen — ja sitten
tuli joululomalle lähtö. Sinä esitit,
että mentiiisiin samalla kyytillä jon­kun
matkaa, mikä meille molemmille
sopi.
N Tyttö suostui toverien kehoituk­sesta
liittymään seuraksi nuorukaisel-
-le ja niin matkanteko alkoi eräänä
joulukuun iltapäivänä. Pakkanen
kiristi otettaan päivän iltaan ka-llis-tuessa
ja siksipä oli monipeninkul-maiselle
taipaleelle varustauduttava
hyvin." Paksuun takkiin, vällyihin ja
. saaliin kääriytyneenä ei Tipulista
näkynyt kuin nenän njqjykkä ja "täh­tisilmät".
Matka kului verkaHeeii, ky>^ipj)-
jan aina vähänväliä hevosta hoputel­lessa
lonkkaan ja pakkasherran pau­kahdellessa
talojen honkaisissa sei­nissä,
koettipa iskeä kyntensä heive­röiseen
tyttöseenkin, nnutta nuorukai­nen
piti hyvän huolen tytössään.
Hän pectteli ja lämmitti käsivarsiejisa
otteella ia katsoi tarkoin, että ne
''tähtisilmät" säilyisiv'ät pakkasen
kuurulla . . . Kun on nuori ja veret
lämminnä suonissa virtaavat, ei sii­hen
pysty ankarinkaan pohjolan pak­kanen.
^luistatko? — E i , et Sinä jaksa
muistaa.. Sinulla on ollut ties kuin­ka
monta rekitoveria, autolla ajajaa
ia pyörällä pyörijää. Mitenkäpä Si­nä
jaksaisit kaikki muistaa,
M-atkan varrella yöv\-ttiin koulu­toverini
kotona. Se ty ttötov^rini
meitä niin -hoivaili, mutta samalla
. kiusoitteli ja-Tipuli punasteli, ujos­teli
ja oli jäykkä, kuin "jäävuori"
Mut ta muistiin se- matka iäksi jäi.
Kevättalvella tehtiin monta hiih-toretkeä;
leikittiin opiston iltamis­sa
ja sitten se retki syrjäkylän nuori­soseuran
iltamiin. — .
Kuinka - ollakaan, Paavo Pyry
p>->si jälleen rekito>-erikseen Tipulia,
Ihme ja kumma, mitä hän välittää
tuosta '-pyryharakas-a", joka joukos­sa
on kuin itse villitty, mutta kahden-ke^
en joutuneena kuin mikäkin tup­pisuu
— arvelivat toverit. Mutta niin
sitä vaan mentiin. Nyt. useamman
be\-osen voimalla. Alkoi kilpa:ajo.
Lumi pöllysi, j a tierat he\x)sten ja­loista
sinkoilivat reessä istujain sil.
mille, mutta iloinen laulu ja nauru
kajahteli talvi-ilian huurteisessa met-silssä.
•
Perillä o l i sekä vakavaa että haus­kaa
ohjelmaa ja lopuksi tanssiac jos­ta
varmas i lämpimänsä sai jokainen.
Muistatko? Sinä tyttöäsi tanssitit
vastaväitteistä huolimatta. — Tipuli
parka, joka tuskin tanssiaskelia oli
siihen mennessä ottanut.
Paluumatkalla hevonen lönkötte-lee
hiljaista hölkkää kuurf valaisemal­la
tiellä. Puitten somat varjot teke­vät
maiseman mielikuvituksellisen sa­laperäiseksi.
— Tuolta puuryhmien
takaa pilkistelee Tapin, metsän kul­tainen
kuningas, sinipiikojen karke­loa,
joitten hameitten havina hiljaa
Muistatko? E i , ethän Sinä muista! —vässä mielessä sanottu, saactaa olla
Sinähän olet matkannut nim.ko\nn hyvänä kaiinustimena,.vaikka ei ^a-monenlaisilla
kyytiheyosilla ja halla- noja ole sen enempi.sitä Itie ajatel-vat
partaniekat Tapiot ovat jääneet lutkaanu Ja ensilempi.ei sielusi kos-niin
tuiki kauas, ja, niitten mukana kaankakonaan haihdu, kun s« on o],
Tipuli tipsul^akin on Unhoon painu- lut puhtaain yiaton kuin uni!
nut.' Tipuli, jonka ^'tähtisilmät"
ovat monista elämän tuomista kyy­neleistä
himmentyneet . . .
Valkeni sitten kerran eräs kevät­talven
sunnuntaiaamu. Toverukset
eräässä vihttikamarissa nukkuvat
vielä lapsellista viatonta untaan, jos­ta
he äkkiä havahtuvat siihen, että
ovi aukenee ja mies työntyy sisään.
Siunatkoon! Peitteet äkkiä pään y l i .
Olisi kauheata jos mieshenkilö näki­si
paljaat käsivarret ja yöpaidan.
Ihan pöyristyttävää se o l i s i . ' Sen ta­pauksen
sattuessahan koko neitseys ^
katoaisi. — Mutta siunaamahetken
kuluttua jo silmät siikailevat peitteit-ten
raoista. Sitä ei huomaa Paavo .
Pyry, taiteilija, joka on suoraa rien­tänyt
Tipulin vuoteen viereen ja ra- Kun aamulla menin uIo3, tuli o-ottanut
peitteen kulmaa ja painanut vesta vastaani kylmän tur.tu ja ilma
:r- Mustatko? Kyllä Sinäkin vanha­na
siitä jotain muistat ja lämmin aal
to sisimmässäsi väräjää, vaikka se ei
Sinulle ollutkaan ensinimäinen.
Hienon'hienoiset langat _vhdistii-vät
sieluja, jotka soittelemat samaa
säveltä!
Soittakoot ne Sinulle rauhoitiavaa
hymniäy kun ruumiisi joskus lepää
vieraan maan mullassa!
Jossakin Suomen ko.
kuulla 1946.
AIXO T.
isa eiQ.
• ii •
hellän, kuuman suudelman tyttösen
suulle ja kuiskannut korvaan:
"Minä lähden nyt! Pysy edel­leenkin
puhtaan viattomana!"
Ennenkum tyttö on hämmästyk­sestään
sehnytynyt, on mies, joka
. o l i sateinen. Se tietää, etti on tule­massa
syksy. Muistelen kL^sääni.
Keväällä kaivöiri kasvismaa.a ja
jo toukokuun alussa istutin pihape-runoita.
joitä nyt on ollut hauska
syödä. Sitten muokkasin ju.urikas-omin
lupinsa tuli taloon, hävinnyt vimaat ja kylvin ja ajattelin:
jäljettömiin, jättäen jälkeensä vain
muiston ensimmäisestä elämänkoke­muksesta
— että elämä voisi olla
näinkin ihanaa — jos . . . !
Muistatko Sinä valtamerien taa
vaeltanut nuorukainen, kuka lienet­kin,
mitä jätit synnyinmaahasi, sillä
jokaiselta on jotakin jäänyt. Mutta
onko.suuren maan-humussa.säilynyt
pienen peinoista muiston häivääkään
"VOI
kun tulisi se aika, että näkisin tuos­sa
kaiken kasvavan!" Ja se aika tu­l
i . Sain syödä ja saan syödä kyivä-riiiäni
ja istuttamiani kasviksia. To­maattien
oksat notkuva: 'lahjois­taan",
joita, tuon tupaan punastu-maan^
vaikka keväthalla veikin en-simriiäiset
tomaatintaimeni.
Sitten tuli mansikat. Sillan hei-näaika.'
Kovasti saatiin ahertaa aa­silta
kiihkeitten tunteitten aikaisesta "»"Sta iltaan, että saatiin heinät la-pakkastalvesta
pohjolan perillä?
Hehkuihan henkesi vuolaana" ru-
. no virtana suonissasi, josta osah is-
, tutit tyttöösikin ja joka ^siellä sitten
toon.
Sitten tuli mustikka-aika. , Tänä
.kesänä tulik4n. meidän- seudulla pak
' jon mustikoita;. Kuulin, e t tä Creigh*
-tonistafcin on'^ lähetetty Torontoon
on hiljaa kehitellyt laulavaksi aafiak-; : tuhansia koreja, "Eihän se musli-si,
&uisena soittona. - Soittona nuo- - ^ m r ^ ^
ruudesta ja.-kauneudesta! . T ä s s ä - ^ ^ ^ ^ ^ ^ ^^^J"'
. ppiieennii nnääyyttee SSiinnuunn kkyynläässttäässii :ttVytt5önn rnaarjojav e t t ä kori pian täyttyy. _ Nyt
muistikirjaan: v : .
"Jos joka nuoreen sydämeen mä
voisin tunkea,
näinpÄ sinne l a t o i s in mä hUjaa
kuiskata: -
Tunne tuntehia tulisia,
pala, hehku — innon aika on —,
etsi yleviä aattehia,
elä lailla kevätrauringbn!
. Elä lailla kevät-sätehen,
valaise, läniraitä.ja loista, ^ .
ympäristös pimeys jahalla, • ^
hengen halla; lämmöm.poista!
Siin ois ilo, onni, kaikki parhain,
siin ois tunnon rauha vanhana. -—"
Ken käy ihanteid^ teitä Varhain,
hänen on hy\'ä, kaunis illalla.
Ja näin mä vielä kuiskaisin:
Siinnä kirkas nuori silmä,
siinnä kauas usvan taa,
näe sinne asti mistä
Suomen onni kajastaa."
Mitenkä usein tapahtuukaan, että
syksypuolella vain A-ähenivä t marjat
läheltä,' ja ktih niitä pitää mailien
päästä tnetsät^^^^ niin työstä se
käy: • -• - --•" •;
Entäs-muu'k^sänvietton;, \!iuvipuo-leni?
Siitä e i ole puhettakaan. Vain
-pari kertaa olen päässyt uimaan ja
saman-verran kesäjuhliin, kun ci ole
sitä ''lissua", joka kuljettaisi.
Vaan. jofakhi hauskaa jäi t iltakin
kesytä, Sain: nimittäin vanhaa ys­täväni
vieraakseni; Ensin tuji kirje
• ja sitten .kirjeen -lähettäjä, Selma
Blomqvist, jota en ollut -tavannut
moneen vuoteen, vaikka, olemme
vaxAamnaan tuttavia. Selman mat­ka
oli oUut vähän vaikeaa, iun hän
on sairastellut,-- vaan yhti nuorek-kaanilolsefta
hän saapdi kuin ennen­kin,
kun olimme kumpikin Torontos-
"sa. Selma.asuu nyt miehensä Niilo"
kanssa farmilla Duparquetissa ja han
päätti käydä kesäretkellä Sudburyn
seudulla. Hauskaa se on oilut meille
molemmille. Selman täytrl ^äbiea
takaisin, vaan muisto hänen kä)!^-
vasta vanhana, yksinäisenä, astuvat nistään säilyy mielessäni yli talven.
nuoruus^•uodet esiin muistojen kome- . Samaa kai tuntevat ihmiset yleen.^.
roista ja kuinka silloTii huomaa, että kun täällä vieraalla maalla .lina jcs-joku
tuokio ajasta, jonka on elänyt kus tapaavat vanhoja tu-tviaan
elämänsä alkutaipaleella, on piirty- matkatovereitaan.
nyt ikuisesti muistettavien joukkoon, -^'I^I-^'-