Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, June 10, 1944

              tasavaltalaisia sotilaita taisteluun ja-sistnia
vastaan. Erään kerran Madri­din
laitaseuduilla kovapuhujasystee-tni
laitettiinkuHtoon ja Robeson lau­loi
laulujaan sotilaiUe, jotka olivat
juoksuhaudoissa ja taistelulinjalla.
Sotilaat kuuntelivat jännittyneinä pa­la
kurkuissaan ja tämän suuren nee-keritaistelijan
laulut innoittivat kei­tä
torjumaan fasistien hyökkäyksiä
'Viikkokausia,
Ayt Kobesonin ajatukset olivat
tulleet terävään pisteeseen. Hän oli
tullut selvästi käsittämään elämän
tarkoituksen. Häntä innoittaa ja elä-hyttää
ainoastaan yksi ajatus: ''Puo­lustaa
demokratiaa taistelussa fasis­mia
vastaan!" Hänestä tulee demok­ratian
laulaja, kansojen innostuksen
lietso ja ja toivon tulen sytyttäjä.
Vuonna 1939 han vierailee Skandina­vian
maissa, käy Oslossa, Tukholmas­sa
ja Kööpenhaminassa\.ja saa kaik­kialla
suunnattomia suosionosoituksia'
ja myötätuntoa. Tilaisuudet, joissa
hän esiintyi puhujana ja laulajana,
tulivat fasismivastaisiksi mielenosoi­tuksiksi.
Oslossa hänen konserttiin­sa
osallistui 10,000 ihmistä ja noin
10,000 oli kadulla haalin ulkopuolel­la.
Norjalaiset, patriootit ihailivat
häntä suunnattomasti.
Taistelu demokratian puolesta —
näyttdköönpä se kuinka vähäpätöisel'
tä tahansa — saa aina hänen lämpi­män
kannatuksensa ja tukensa rahal­lisesti
ja puheiden ja laulujen muo­dossa.
Ja hiin julistaa: "Minä en usko
taiteeseen taiteen vuoksi. Minun
taiteeni täytyy olla aseena taiste­lussa
demokratian ja vapauden
puolesta. Minun täytyy olla rehel­linen
omallettmnollem ja kansalle­ni.
Minä en voi milloinkaan heitä
pettäär
• * * •
—Paul Robesonia nykyisin eniten
kiinnostaa Othello ja hänen poikansa,
joka on ilmetty isänsä esikuva. Othel­lo
merkitsee hänelle kumpaakin, sekä
suurta taidetta, että yhteiskunnallista
asetta,
. Hänen poikansa Paid, joka nyt on
16-vuotias, 6 jalkaa pitkä ja painaa
186 paunaa menee tänä syksynä
Dartmoitthin yliopistoon. Hän on jo
suuri urheilija kuten isänsäkin oli
kouluajoillaan. Hän on jo rikkonut
kolme ennätystä. Sitäpaitsi hän on jo
huomattava koulumies ja puhuu su­juvasti
viittä eri kieltä.
Robesonilla on ihmeellinen muisti.
Hän muistaa tuhansien ihmisten ni­met,
joiden karissa on joutunut koske­tuksiin,
samoin hänellä on erinomai­nen
musiikkimuisti, mutta jokapäi­väisissä
asioissaan hän on varsin ha­jamielinen,
H in on myöskin ahkera kirjallisuu­den
viljetijä. Jokaisena viikkona hän
tukee vähintäin kuusi tai seitsemän
uutta kirjaa kannesta kanteen. Kirja­kaupoissa
hän on jokapäiväinen asia­kas.
Hän on 4nyöskin suuri kielimies,
puhuen siifltvasti yhdeksää eri kieltä
ja lisäksi lukuisia Afrikan murteita,
äskettäin hän on alkanut opetella
yiddish-kieltä (juutalaisten kieltä).
Hänellä on omalaatuisensa tapa ope­tella
kieliä. Kiinan kielen han opette­li
kolmessa kuukaudessa.
O f hellan hän aikoo ensi syksynä
viedä Detroitiin, Chicagoon, St. Loui­siin,
Baltimorcen ja TVashingtoniin.
"Me voimme sen esittää kaupungin
/puistossa jos on välttämätöntä", hän
lausui. Sen jälkeen kun Othellon esiLr
täminen lopetetaan, hän aikoo lähteä
konserttimatkalle. ''Xyt minun ääne­ni
ön parempi kuin se on ollut kym-fnenccn
vuoteen", sanoi hän kun eräät
'henkilöt pelkäsivät, että se tulee sär­kymään
alituisesta Othellon laulami­sesta.
* * *
Teharanin historiallinen konferens­si
on Robesonille käännekohta maail­man
historiassa. "5e osoittaa tietä uu­teen
aikakauteen ihmiskunnan elä­mässä,
mutta meidän täytyy ankaras-
Ji taistella toteuttaaksemme Tehera­nin
julistusten sisällön ja turvatak­semme
ihmiskunnalle uuden aikakau­den."
Se niitä tässä on kerrottu on aino­astaan
pieni osa Robcsonin elämästä
ja parhaimman päätöksen sille me
saamme hänen omista sanoistaan, jot­ka
hän lausui puheessaan muutamia
viikkoja sitten Federation of Consti-tutional
Libcrtics-järjcstön päivälli­sillä,
jotka kuuluvat seuraavasti:
'*Minä vihaan fasismia kaikella
voimallani ja haluaisin murhata
sen, sillä se haluaa murhata mi­nut/"
LOPP0
Jatkoa.
Dick katsoi surullisesti minuun ja
sitten heittäytyi Macin vierelle, hau­tasi
kaiBvorisa sen silkin pehftieään
turkkiin, kietoi kätensä sen ympärille
ja puristi srta luonnottoman kovasti.
Mäc nosti väsynyttä p ^ t a ä h , nuo­laisi
I)ickin leukaa rakastefctävasti,
katsoi häneen ja sitten putosi iiedot-tomana
alas. Pieni uskollinen sydän
oli lakannut sykkimästä.
Dick ei nukkunut ja hän heikentyi
surusta.
Ornenapuun alla lähellä taka-aitaa
oli kukkäispenkki; siinä oli MacArt-hurin
viimeinen lepopaikka.
£turapuflla Bruce ja minä puhe­limme
matalalla äänellä.
'"Minä suren Dickkiä. Mac on ol­lut
kuollei^na jo yli kutikäuden ja
Dick ei ole jättänyt tuota tajiäpihäa.
Jos häh leikkii, hiih häh leiikkii lähel­lä
f uöta hautaa jä melkein joka ilta.
hän tulee itkien. Hän oh kädottahiit
paiho^tatäh seitsteimäh paunaa.. Etko
sinä tietäisi niitä thina tekisiu hähel-le?"
Bruce Otti k ä t M i i ohiaansa ja vähän
aijan kuluttua vastasi odottamatto­masti:
'•'Tähääh minä ähhaii västauksefi,
fakkäahi."
^iihsin siiurtä myöfätuhtoa Briieeä
kcSitaäh. ''Bruce!" minä huökäsih
helpotuksesta, "minä en usko ietta si­nä
voit pian t'^hdä tämän."
"Se on salaisuus. Miniilla öh pie­ni
ehto, josta toivon tulevan fiickin
pelastuksen."
"£hto!^^
"Minä en aikonut' sitä sanoa sinut-le
vielä. Mutta älä ole hämmästynyt,
jos minä tuon Garnin täiine huohieh
iltana."
Puristin hänen käsivarttaan ja sa­noin
terävästi:
" E i , Bruce, ei! Älä tuo sitä suurta
koiraa tänne, Dick ei tahdo edes kat­soa
toista koiraa sen jälkeen kun Mac
kuoli. Häh sitäpaitsi ön aina peljän­nyt
sinun suurta Danea."
*-Ehkä, mutta kun hän tietäisi sen
omistavansa, niin . . . Usko minua
Mary, minä koetan voittaa kaksi
asiaa: ensiksi, koetan säästää häntä
itseään ja toiseksi, minä — mina tah­don
hänen suostumuksensa mennäk­seni
naimisiin hänen äitinsä kanssa."
"Oh, Bruce!"
Hänen käsivartensa tiukkeni ympä­rilläni.
•
"Me rakastamme toinen toistam­me,
Mary, ei voi muuten olla. Siinärr-öopeästi ja hänen pieni 4
kaikki mitä minä kysyn nyt. Minä hnaavy-tftti; aaiivva^nn kum kasvavan W
haluan Dickin tietävän, fettä minä ko sinä anipua ihmisiä?"»
täiköitan inönoä naimisiin hätf^ ^ - "En Viikein hyvin, y^äväi»
tinsä kanssa jonkun ajan kiiluttua, jonkun t
MinarhaJuah-h&tOT s ^ tt»aa ei-Vöi olla imu^^^^^ ' ^
ajattelee. Xtiöfafko sinä imhöifn,
IVfrnä epäröin, t i ^ suuteli pikai­sesti
huuliähi.
"firiice, minä luotan sinuun l" mi­nä
kuiskasin epavärriiasti. '^Sinä olet
kuin se nyt on kaunis,
asia kiusaa hiinua."
% i k ä ^ o h ? »
"]Siihä en
Gariiih^uhteen."
ihitä iniiiai
inä luulin että sydämeni l |
aina viisas, mitä hiinä voih mliuta sykkimästä. Pidätin '
kuin luottaa smuuh. 7)
Odotin raskam sydämm seuraavaa
iltaa^ kunnes Bruce tulisi. Dick leik­ki
välinpitämättömästi eturappusilla.
Hänen olemuksensa oli tylsää velt­toutta,
ojentaen joskus kättään arvan
kuin tavoittaakseen sitä toveria, joka
oli joskus siellä. Hän nosti äkkiä
päänsä ja hänen ruumiinsa jäykistyi,
' kuB huomasi Brucen tulevan nurkan.
takaa suuri Garri mukanaan.
"Minä taidan mennä nukkumaan"-,
sanoi Dick huokaisten ja alkoi raaha­ta
itseään ovea kohden.
Bruce näki hänet ja kutsui ystä­vällisesti:.
''Heii Dick! »Kuinkas konstit nyt?" nyrkkiin.
Hän epäröi ja häpesi kun koetti pet- "Se on iso vanha koira", sanoi
tiS. tiukasti, "minä luulen että se voi,
"Haloo, setä Bruce", sanoi Dick, sinkin olla."
-miitta ei kiinnittänyt huomiotaan . "Sen ruumiin suuruus ei muuta
suureen koiraan, joka seisoi hänen sydämen hyvyyttä", Bruce
vierellään. ti leppeästi. "Se tulee menel
Mintra sydämeni löi että kipeää te- minut, Dick, ja se tarvitsee jo
ki. Seurasin Brucea. Gam makasi joka rakastaa sitä ja pitää siitä
maassa ja Bruce istui Dickin kanssa ta; jonkun, joka ymmärtää h^'
,:rappusilla,tmutta, minua hän ei ollut Se pitää sinusta, ystäväni. Sen
odottaessani Dickm vastausta.^
ajan perästä kuulin epäselvästi:
"Ehkä — ehkä sinä voit K R !
sen."
fifuce pudisti päätään.
^ "Eh minä voi tehdä atä.
tiedä minkälainen ystävä on ^
jä Garn ön olliit minun toverini
vuotta. Sillä on suuri ja raii^
^s>^däh jä se kärsii kaikesta siDoilii
ttiiiiä merien pois. En vöi sil&*
la lähteä ja. jättää sitä. Katsos
Vähi tätä."
•Kuulin vapisevan huokaak
Dickin ruumis näytti jäykisty\ii
hänen pienet ruskeat kätensä;
näkevinään. Sitten hän sanoi:
"Dick, minä haluaisin puhua sinun
kanssasi kahden ke=skeh;"
'^Miksi? ~ Niin, mik^i, setä
Bruce", vastasi Dick epävarmasti.
. Minä sanoin meneväni valmista­maan
jotakin juotavaa, rhiitta en
m6Wnytkääh keittiöön. Halusin tie­tää
mitä Bruce sanoo hänelle ja ava-häiseh
oleskeluhuöheeh akkunan
kautta voih kuulla hjrvin heidän kes­kustelunsa.
"Tiedätkö, Dick, ^ttä minä meheh
täältä pois?" Bruce ^anoi:
ren ruhon sisällä on rukous, että
saisi toverikseen sellaisen pojan'
sinä olet, joka hyppisi sen kanisa
pitäisi siitä. Vanha Gam ra'''"
sen koko elämä on ollut ylevää ja
vokasta."
Dick teki pienen väkinäisen'
lahduksen. Suuri koira hänen
puolellansa katsoi pyytävästi,
vähän lähemmäksi. Dick laste
alemmaksi ja katsoi sitä suru"'
Silloin Gam tuli ja asetti päänä
nen olkapäälleen . . .
Minä piilopaikassani rököiKn *
"En. Minne sinä hienet?" naisen pojan sielulle löUt
Bruce epätöi hetken j a teki hopean 5röce oli kääntänyt päänsä to^
liikkeen Ganliih päin. Sitten hän
pulfui ja hänen äänensä kuulosti huo­lestuneelta.
"Minä yhdjTi armeijaan, Dick.
Sain hyväksymisipaperit eilen."
"Pidätkö sinä siitä?" Dick kysyi sapottaen:
Dickin ruumis värähteli. A;
Iin, että nyt on lapsi päässyt y^^
kesta. Hän nosti ruskeala k§t@
kosketti kosteata kylmää
voimakasta leukaa ja taputti
Kuva osittain tuhoutuneen Anzion sataman sisimmäisestä^'^
masta, missä juuri on kaksi liittolaisten maihinnousualusta ipi
ncttävänä.