Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, July 3, 1954

              K06KA tulin luvamiMksi, että kir-joitan
jotain matkastani, niin en
iialua syödä janaani. Koetan njrt sitten
saada jotain kiAdon.
•Minulla eS <»ke»taan ollutkaan aiko­musta
mennä olympialaiidcesinä Suo­meen.
Ukon sinne oli määrä mennä ja
minun olla vimrdstani kotimidienä, kos­ka
kävin Suomessa jo v. 1947. Kun
sitten alkoivat matkavalmistelut, ei uk­ko
halunnutlEaan lähteä ykäin, vaikka
minä esitin %aikeidai»a est^ä, aineel­lisen
puoleisin; (Miitta mUdiäii ei aut­tanut,
pitääkfitf^naimon olla mii^^een
kuuliainen — ainakhi näin mieleisessä
asiassa.
Jokainen lapsistamme touhusi meitä
vain matkalle. Lupasivat huolehtia ko-disu.
Naapuritkin auttoivat osaltaan.
Kaikki oli yalmima matkaa varten.
CHimme viimeistä iltaa kotona. Matkas­ta
siis tulee tosi. Monasti tätä matkaa
touhutessani pelkäsm, ettei tulisi suin­kaan
mitään estettä. MutU juuri ennen
lähtöä kuoli lehmä, jonka olimme aiko­neet
myydä matkarahojen kartu ttanii-seksi.
Silloin jo ajattelin, että nyt taisi
alkaa tulla vastuksia, koska enteitä jo
näkyy.
Huhtikuun 29 p. alkoi matkamme.
Meitä oli kolmihenkinen seurue, siskoni
Sylvia 'Saari kuului myöskin seuraam­me.
30 vuolta on hänkin jo ollut täällä
ja hänelläkin alkaa jo joukko olla toi­meentulevaa
ilman äitiä, niin hänkin
lähti vHbäksi aikaa lomalle katsomaan
entisiä lapsuus- ja nuoruusajan seutuja.
Saatuamme Vancouverin asemalla kaik­ki
järjestykseen menimme siskon tyttä­ren
paikalle lopuksi iltaa. Pöytää ko­risti
kakku, jossa luki "Happy Birth-day"
ja sitten siinä komeili vielä 60
ksmttilää. Onpas nyt tullut kiire minua
vanhentamaan! No, tallella ikä eletty.
Atemalle oli saapunut joitain tuttava
ja omaisiämme matkaonnea toivotta­maan.
Hyviä neuvojakin saimme, nun.
meritautia vastaan. Purukumiakin
saimme matkaevääksi, se kun kuuluu
olevan erinomaista meritaudin vasta­myrkkyä.
Pian oli aika nousta vau­nuun
ja jättää saattajat.
(Vaunuun päästyä oli tumma poika
laittanut jo petinune kuntoon. Emme
kuitenkaan menneet heti levolle, sillä
tiesimme, että Sylvin kotiväki tulee
Missionin asemalle. Jonkin minuutin
jufla vain pysähtyi* ja taas oltiin liik­keellä.
Kun aamulla heräsimme, olimme Sica-mousissa.
Siitä alkaakin taas iso vuo­risto,
jota saimme jyrrätä koko päivän.
Tuossa mahtavassa luonnossa onkin aina
paljon katseltavaa. Vuoret ovat tois­taan
jylhempiä ja komeampia. Vuoris­tokyliäkin
or aina vähän väliä, isompia
ja pienempiä. Lake (Louise ja Banff
ovat isoimmat nehän ovat kuuluisat
rikkaitten lomanviettopaikat.
Illalla olimme Calgaryssa, josta alkaa
taas aavikkovaellus. Farmarit hääri­vät
kevättöissään, toivossa saada syk­syllä
h>'vä sato. Monet ovat luonnon
vaarat aavikkofarmarilla. Milloin kui­vuus,
raesateet sirkat, madot ym. Edel­täpäin
ei koskaan tiedä, mitä saa työs­tään.
Winnipegis«Ä emme ehtineet mitään
nähdä, sillä ei ollut taipeeksi aikaa läh­teä
kaupungille Toukok 3 pn aamuna
oltiin Port Atthurissa, jossa poikamme
oli vastassa. Muutaman minuutin ku­luttua
oltiin heidän asunnollaan. Lapset
katselivat silmä kovana jo ikkunasta
tulijoita. Louise tyttö muisti meidät,
mutta pojat eivät. Mutta pian meistä
tuli tuttuja. Seuravana päivänä kaikki
luisti kuin itsestään.
Kovasti meillä tuntui olevan touhua,
mutta pistäydyimme toisinaan yläker­rassa
mrs. Järvelän luona, hän kun on
petin omana nivelreumatismin takia.
Ikävää on sekin. Ensin hoidat per­heesi
ja k u n ^ r h e varttuu, on ter\eys
mennyt. Vuosikausia on tämäkin äiti
saanut kärsiä tästä kiusallisesta tau-dista,
mutU sflti hän jaksaa olla iloinen.
Lauluksi pistää toisinaan. Tyttäret ai-nakm
näyttävät pitävän äidistään hy-ivSa<
huolta. Se on kaunista, hyvyyttään
el ko^kaah tarvitse katua.
CHen aina <^ut siinä luulossa, että
mdllä faintilla on kiä«empäa kttin kel­kan
muulla. Mutta eii» asia taida niin
ollakaan. Kiirettä näkyy olevan aa­musta
iltaan täälläkin ja vielä pyhänä-km.
Onkin mukavaa kulkea ja silmäillä
toisten touhua. Siinä tulee huomaa­maan,
että en minä olekaan ^ o a , joka
yöt päivät tuhertaa töittensä kanssa.
(Hauskasti olisi aika kulunut täälläkin,
mutta matkamme päämäärä on pitem­mälle.
6 pn aamuna nousimme taas
junaan ja saimme kiertää'Superior-jär-ven
raiitoja monta tuntia.
Torontoon päästyämme ajoimme suo-,
raa päätä Semeliukselle. Talonväki oli
mennyt töihin, mutta avaimet oli jätetty
meitä varten naapurille, joka toikin ne
heti meille Aloimme elää kuin koto­namme.
Etsimme puhelinluettelosta
tuttuja nimiä ja soittelimme. Päiväl­lisaikaan
tul' Elmakin kotiin kats<miaan
vieraitten touhuja. 'Htipäivällä menim­me
käymään Don-haalilla. Olen aina
mielinyt käydä siellä, mutta ei ole ollut
koskaan tilaisuutta. Siellä tapasimme
entisiä länteläisiä, G. Sundqvistin ja K .
Ketolan, ^fonet ovat ne tilaisuudet,
mitä tässäkin l^lttuurikodissa on jär­jestetty.
Ikävä vain, ettei nyt sattunut
olemaan mitään, että olisimme saaneet
olla mukana. Ketola kyyditsi meidät
sitten Andersonille. Lydia Anderson
ja Vilho ovat samanpaikkaisia, ja piti­hän
sitä nyt tavata, kun siihen oli t i -'
laisuus. Illalla pistäydyimme Kujan-päällä.
Kallokin on entisiä länteläisiä,
asunut meilläkin hetken aikaa. Myö­hään
oli ilta jo kulunut, kun lähdimme
kortteeriin.
Seuraavana päivänä kuljeskelimme
kaupungilla. Tuli mieleen, että olisi
parasta ostaa jonkinlaiset suojat ken­kien
päälle. Ostimmekin sellaiset plas-tikkisuojat.
Myöhemmin tulinmie huo­maamaan,
että se olikin orva ajatus.
Kaupungilta palattuamme saimme ryh­tyä
puuhaamaan taas matkalle lähtöä.
Illalla sitten lähdettiin New Yorkia koh­ti.
^Vaunuun mentyämnie oli se melkein
tyhjä, mutta pian alkoi matkustajia ker­tyä,
ja matkaseuraa meillekin. Toisilla
oli matkainnostus korkealla, mutta meil­lä,
jotka olimme tulleet jo niin pitkän
matkan, oli ensi innostus jo ehtinyt
haihtua. Kuitenkin tavatessa toisia
joilla oli sama matka, se teki innostavan
vaikutuksen.
Yhdeksännen päivän aamuna saa­vuimme
suureen kuhisevaan muurahais­pesäni
New Yorkiin. iKun katselee
vaunun ikkui.asta esikaupunkia, niin se
ei tee ollenkaan miellyttävää vaiku­tusta.
Kadut ovat kapeat ja likaiset
ja kaikki näyttää olevan aivan kuin ne
olisivat niin jääneet tehtäessä. Maalla
asuva ajattelee toisinaan, että olisi»pa-rempaa
ja siistimpää asua kaupungissa
ja kaupunkilamen ajattelee taas päin­vastoin.
Katsellessa New Yorkin esi­kaupunkia
kallistuu miel4>ide maalais­elämän
puolelle. Onhan sitä toki kau­pungissakin
puhtaita ja ihania asunto­paikkoja,
mutta ne kuuluvat varak­kaammille
ihmisille.
Pian kuitenkin loppuivat nämä ikä­vät
näköalat Saavuttiin asemalle.
Siellä sitä on kuhinaa. Jokaisella on
kova kiire .\joimme taxilla hotelli
Wellington iin. jonne <Ji jo saapunut
paljon toisiakin. Siistittyäoune itseäm­me
vähän lähdimme ulos kävelemään
ja istuimme eräissä kauniissa puistossa
penkille. Siinä oli mukana istua ja le­puuttaa
jalkojaan. Oli kaunis keväi­nen
päiväkin ja näköalatkin olivat kau-nihnmat
kuin aansuUa.
Palatessanime hotelliin pistäydyimme
erääseen pikku kiiiq^>aan, jossa oli kai­kenlaista
vaatetavaraa. Itse kaui^fnas
oli myymässä ja voi hyvänen aika sitä
puhettdVaa ja kdittmista ja hintojen
alentaniista. Luulimme jo, että äijä­parka
menee ihan sekaisin. Ostnnme-kin
jotain ja riensimme kiireen kaupalla
pois eimenkuin äijä myy meille koko
kaupan. Kukaties olisi vielä kenkännyt
koko kaupan, jos olisi ollut aikaa tmkiä.
Illalla menimme huoneisiimme jo
ajoissa, että saamme ottaa hyvät unet
ennen merimatkaa. Ikkunasta katse­limme
kadulle. CHimme 21. kerrokses­sa.
Ihmiset ja autotkin näyttivät niin
pieniltä ja aivan kuin ne olisivat olleet
toisissaan kiinni. Kaikilla oli kiire, ai­van
kuin olisi ollut viimeinen minuutti
käsillä.
Tultuanmie aamulla alas huomasim­me,
että meitä matkallelähtijöitä oli aika
joukko. Hotellin odotushuone, vaikka
se oli iso, alkoi jo käydä ahtaaksi. Mat­kustajia
kuljetettiin laivarantaan sitä
mukaa kuin itse kunkin asiat järjes­tyivät.
Sylville pisti päähän kysyä,
oliko meille tullut postia. Olipa se
erinomainen ajatus. ISainune äidii^äi-väkortit
kumpikin, siis terveiset kotoa.
Laivarannassa kävi aika kuhina. Pian
siitä sentään selvittiin laivaan. Etsim­me
hyttimme ja sitten takaisin kannelle
katsomaan laivan lähtöä. Ilma oli hy­vin
selkeä ja niin ollen oli hauskaa kat­sella
lähtotouhua.' liiljalleen alkoi lai­va
cxietä rannasta. Pian oli keula kohti
ulappaa la jo siivutettiin Vapauden
patsas ja hetkisen perästä katosi koko
New York pilvenpiirtäjineen näköpii­ristämme.
Olimme taas aalloilla asuvia.
Meflle käv". hyvin, kun saimme Sylvin
kanssa viereiset hytit. Olga Sula Sud-burysta
oli Sylvin hyttitoveri. Pian
meistä tuli hyvät jfcuttavat. Satuimme
vielä saamaan 4 hengen ruokapöydän.
Kaikki näytti sis hyvältä ainakin alussa.
Seiil-aavana aamuna herättyämme
riensinune heti kannelle katsomaan, mil­tä
meri näjrttää. Kerrassaan ihana aa­mu.
Meri oli niin leppoisan näköinen.
Olisipa kerrassaian mukavaa, jos tällais­ta
riittäisi k^ko matka, tällaisesta voi
nauttiakin. -
iHuvipuolta oli järjestetty monenlais-mohiMfi*.
Elokuvat o U ^ ^ *
tcn aina oii menemistä. Tan^^J^
myöskin sha haluavat. Baaria p , ^
sai virvokkeita niitä haluavat
pdittä sai inyos koettaa onneaan.°lB
siis-s^ ikävä tuUut rtti!!
Patfi päh^a oli jo oltu laivalla rt;
jo «fcditty kötiuttta. Jotkut ahkeraiii
sat olivat ottaneet kutimensa esiin. Toj.
set lukivat tai kirjoittrvat. Joku tyia^
pdasi korttia. KokoushuoMessa pi<Jet,
tim hartaushetkeä ja baarin pooldu
istuivat virvokkeita haluavat. Kaiö^j
siis oli, ei mitään näyttänyt puuttuvan.;
Ruoka ja kaikki palvelus oli hyväi Jo.
ka iltajMuväsai kahvia tai teetä
leivosten kanssa. Merisairaatta ei (»Ihit:
vielä ilmenm^t. Mutta neljäntenä pij.
vänä oli jo huomattavasti aukkoja nio-kapöydissä,
joka on varma merkki me-risairaudesta.
Myrskyä ei vielä ollut,
joskin aaltoili voimakkaammin.
£räänä iltapäivänä oli suomalainen
konsertti ja siellä puhui matkamme ok-jaaja
Ekblad, sekä senaattori Huhtala
Minnesotasta. Laulun ja soiton lisäksi
laulettim yhtdsiä kansanlauluja. Esi.
tykset olivat kankeanlaisia. Sanoin sii­nä
Vilholle ja Sylville, että kylläpä ovat
kankeita puheei^itäjiä, Aluttakin pitäisi
sujuvanunan ja hauskemman puheen,
^ l o i n «-äs matkatoveri innostui aäaaa
ja alkoi tiedustella, kuka se sellaines
Mutta on. Sanoin, että tarkoitin Yrjö
Muttaa Vancouverista ja eikös hän ol­lutkin
sama velikulta, jota matkatofv^
rimme tarkoitti. Sanoi olevansa Mu»
tan siskon Marttan hyvä tuttava. Niin
sitä saattaa yhtäkkiä tavata tuttavan­sa
tuttavan matkalla. ^Meistä tuli sit­ten
tämän Martha Nymanin (se oli mat­katoverimme
nimi) hyviä tuttavia. Häa
olikin oikein hauska matkatoveri, jonka
seurassa viihtyi.
Olinmie viidettä päivää lai^ssa.Aina
vain tuli lisää aukkoja ruokapöytiin.
Meidänkin pappa alkoi juonitella. Py­sytteli
vain petillä, eikä huolinut ruokaa,
sanoi entisenkin tuppaavan ylös. EKit
näyttäneet auttavan pillerit, eikä puni-kumit.
Kaksi ruoka-ateriaa minäkin
sivuutin, kun uni petti kummallakin ker­taa,
että en kuullut ruokakelloa.
Parm päivän kuluttua alkoi meritau-ti
antavan periksi, koska pöydät alkoi-
. vat täyttyä. /Ukkokin telsi jo^roefflf
seuraa oikeaan aikaan, sillä Ulalla di
peräkannella tanssit hanurin soitolla.
Sielläkös se papankin jalka nousi niin
keveästi, meritaudit ja muut olivat tipo­tiessään.
MIKA WALTARiN
SU URP O M A A N IT
MIKA WALTARI:
M I K A E L K A R V A J A L KA
TMsivo» — S*
"Mikael Karvajalka" on rehevÄn liuumarto ja eSi^mättcffl^
mielikuvituksen kutoma suurtarina papinkokelas Mi^aei
vajalan ja Antti Tykinvalajan settkiuUilata 1520-luvun kuoiiu
vassa Euroopassa.
MIKA WALTARI:
M I K A E L H A K I M „ * ^ $50«
Mika Waltarin suurromaani — kertomus Miltael KM;vajalan
ja v«kivabvau Antto «eikkaUulsta Islamin mailla. SinuiiexL
ja "Mikael Karvajalan** JUkiä seuraten tftmä romaani
saavuttanut maailmanrnqaestykaen.
MIKA WALTABI: ^
K U U N M A I S E M A _
Kntneitmum on Pariisia. Berliiniä, «iInÄ on sotaa ja rattautta.
hermokireytt& «ja sen puxicautumista viisaan toymyyn. Ne ovax,
mekOn aikamme, toisen maalknanaodan ja sen ihmisten, lah­jomatonta
tilitystä.
T H A T K A A oiaorrTBHULÄ:
VAPAUS PUBUSHMG CO. LTD.
P. O. BOX «S S1JDBCKY, ONTARIO
Siira 4 Lauantaina, h^iniknun 3 p&iTäiuu 1954