Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, July 15, 1950

              JATKOKERTOMUS AILI TERÄVÄINEN
Saatolii Maijan lamraBtaaii. Jiitte-llii¥
iir*e joutavista asioista. Kotiteltaasti
ja keveästi, niin kmn ei eilisiä iltaa oli­si
ollutkaa». Meidän lässämme on
kolileiiaisimskäsite juitrtumit ifimiseeii
jo niin swään, että sitä saattaa 'käyt­tää
fci!|»Rään. Sen olimme mekin mo-l
e i i i m t vetäneet suojaksemme. Eikä
kukaan ulkopuolinen tiennyt mitään -ivitti yksin dli poissa ja me kaikki toi­silla,
mifä sen taakse kätkeytyi.' Hy-' set täällä. Oliko mahdollista, että.yh-
•vlLsteiyinme" kyiilui aivan luonnoliiselta. cfen ainoan poissaolo ^ i aikaasi selki-
Si\^ol!i!ien olisi luollut roeidäi^ eroavan sen tyhjyyden?
Ik el ollut aikaa ylettää sunnuntaita,
•ketea Tniimfc ja Aapelilla, joka yha
veteli hirsiä."'^ .• -
Käännyin vatsalleni ja tunsin sauna-kitkan
voimakkaan, miellyttäräo tuok­sun
vasten kasvojani. Kuinka Metso­lassa
tänään olikaan fitljaista, ajattelin.
K i i n kuin «i ketään olisi kotona, vaikka kahvipöydän ruokasaliin.
"Kylähän me keittiössäkin . . ." es-set
laastaroituna päänahkaan ja
Keinäsen torpan väki 'mukanaan viisi-päisien
lapsilatiraa. Ja nyt muistin, että
meillähän oli tänään kihlajaiset. Aivan
niin.
iCiiruhdin itsekin kunnostamaan u l ­koasuani
Ja kehoitin Leenaa kattamaan
komensi Eeva. "Ulos, ennenkuiQ.
nehltte talon tyhjäks!" "• '
Pojat nousivat,- kokosr^-at -vielä tas.
kunsa täyteen pikknidpfä ja Urmash^
sitten kilvan «los. Tyttönenkiii taa.
persi heidän perässään puilapala HJT'
parliaiiia ystävylvsioii.
Latvalla iultuaai sänenin sHoraan vuo­teeseeni,
sillä olin -vaivoniit melkelii ko­ko
yön.
Herätessäni oli äyrinkö korkealla ja
päivä puolessa. Leena ja Aapeli.olivat
Icpeltaneet päivällisensä a^tuessani keit
tiöön. Kerroin heille, että -Maijan o li
kiireellisten asioiden vuoksi ollut pakko
lähteä jo tänään.
•'Kyllä tiedän. Huone oli aamulla
•lyhjä", sanoi Leena. : • •
"Oljpas sillä tovennii -kiire", myhäili
Aapeli. "Eitaenna tykätä Mehtolan'
tyyllslii."
j a a ! " komensi Leena,
nyt, Liena . . . Kyllä sen ar-f\'
m>/jottei niin .korree •Ininieinen •t3'kkee
. mualaesista. ¥htenä yöiinä suap jo-
. tarpeeksee. 'Ja voe JiiMpelj fliltäe kan-
. toja! 'Nil olj ku oes piiujaloella seison-
. mi —- ja sitä pakkoo se lähtj likkae, MS"
., kokee tae elekee."
• "PakTOn? KiStikö?" • ,
• "Aapeli vain vaalinuttaan höpisee",
; selitti cLeena. '^Sanlti! oli yönsä Vanha-.
Jan.alfassa. Ja aamulla he lähtivät y h ­dessä
nHelkkilään. . Folkiipyörälfä. Sel-
. laisia 'lie mmt^ miorel. Mutia rolives-syöri
uilee nyt-syömään I "
"Uskokee poes!" intti Aapeli itsepäi­senä.
" J a nuoreks tässä ihtenj lunneni
ininnäe"? hiin koliolti .housujaan ja, röy-
. Iiisti rintaansa, ''niät, suiuiiasmies."
; . *'Vo5, tuota Aapelia!" naurahti Lee- •
m. " V a i ^nuoreksi?"
•'Noli. mite^ muute, kuj justiisa oun
kullannii suanna." Aapeli tavoitti lei-ikilliiän
Leenaa kiinni, mutta tämä työn­imi
hänet syrjään.
"Mi^netkös siitä! Ihan saa silmät
fKiästään hävetä sinun tähtesi."
"Höhhöh. mii tee tässä oes häppee'
nustä, ristilHsessä rakkaavessa? Vuos-kaasia
ounnii suanna oottoo, vuan man­na
yönnä . . . "
••Ulos siltäI" tiuskaisi Leena tulipu­naisena.
IMinua hymyilytti. Käänsin äkkiä
selkiini ja menin ruokasaliin syömään.
Miiluilla olikin oikea ja terve nälkä.
Tuoreista vihanneksista valmistettu ke-säkeitto
maistui mainiolta, samoin va­delmat
kerman kera. Sunnuntaisin em­me
tavanneet syödä kalaruokia eikä
Aapelikaan silloin kokenut pyydyk-siään.
Aterioituani lähdin kirja kainalossii
uk\<. Aa|>eli makasi pitkin pituuttaan
pihanurmikolla, lakki silmillä Ja kuor­saten
hartaasti päivällisunessaan.. Heit-täydyin.^^
hänen viereensä ja pujotin kä­det
pääni alle. En edes avannut kir­jaani;
olin %*ain tottumuksesta ottanut
sen mukaani.
Taivaankansi oli tänään hyvin kor­kealla,
hienoisesti sinertävä, melkeinpä
'Väritön ja pi.!vetön. Yain jossiiln saattoi
erottaa pilvenhahtiivan. hataran ja epä-
•sp.äärätsen , kuin heikon aavistuksen,
^'anljalasta ., kantautui lehmänkellojen
ääniä; erilaisina. etä.isinä. vaimentunei­na.
Pääskyset li\-ert,elivät navetan
räystäillä ja harjalla. Pihan kiisella
puolella olevasta kanatarhasta kuului
kanojen keskustelua, silloin tällöin k u ­kon
Tk«tsii\a ää.Ri. ^Mehiläinen sorisi
jossain lähellämme omaa säveltpn. S i l -
teli hän.
" E i tule kysymykseenkään. Tulevan
emännän kihlajaisia ei juoda keittiössä."
. Astuessani takaisin ruokasaliin oli
naisväki jo kokoontunut sinne. Kolme
kot-kot-kot", se torui ja pauhasi ja veti pyöreäkasvoista, suurisilmäistä pojan-taas
kuin hengenhädässä: "Koot-kot- „appulaa. istui myös sohvalla, rivissä
"Kot-kot-koot!" alkoi joku kanoista
samassa äänekkäästi laulaa. Kot-kot,
kot!"
Aapelikin heräsi siihen riemuun.
"Mittee juupelija . . ." Hän hieroi
• siltttiään, •huomasi minut, kääntyi onyös
•vatsalleen ja rupesi filosofoimaan. "Jot­ta
tuonnii riettaan pittää yhestä aenoos-ta
-'munasta nostoo tuommone metelj!
Saes tokj pyhäsi olla munimata'ja'an- pjiiaajj'\
loo immeisen iiaattija niokaleposa -raa-hassa."
Mutta kana jatkoi .kaula pitkällä
kolliotiistaan, vähääkään Aapelista vä­littämällä,
sai jo , loisiakin seurakseen.'
.lotkut kaakattivat kuin 'häpeissään,-toi-
' sei 'taas Btin haikeasti valittaen, että
'minua aivaniiauratti.
"Justiisa ki! akkalaima!" totesi A a ­peli.
"¥1JS kehuva -reppii siiavutustaa ja
_toeset 'Icatteiivesis «lisoovat, Erj -psi-'
jiuiaija -nuo •kanatlii. —- kun niitä seu-raeloa
Vaekka, -nrdt, kynimenem -pes-
_ seeki oes vappoona, nii yhestä tappsloo-'
vat — Justiisa ku akat miehestä!" -Aa­peli
sylkäisi. "Höh. -yhtä ja sammoo
•milläe .om mielj. Ei '«e senimosta t a -
voltele, Jostei loenennii tykkee."
"Entä mt- miehet?" naurahdin. "Sa­manlaisia
-mekin taidamme olla."
"'Vuan -se onnii • Iha -erj; juttu, se. Mies • •
voep ottoo kenet •halm'aa, sanoin .minä."
Aapeli kuulosti kovin itserakkaalla ja
0mali>Täiseltä.
En malttanut olla sanomatta, että
toisinaan saa sentään kauan odottaa s i ­tä
ainokaistaan.
"Jaa . . ." hän vilkaisi minuun alta
kulmainsa, "vua aena sei lopuks suap,
k u o v vuam miehem mielj ja meininki.
Suap tokj!" hän myhäili tyytyväisenä.
Kanakin katsoi jo varmaan yhden
munan edestä l^otkottaneensa, koska se
vaikeni. Ja me makailimme siinä tuok­suvalla
pihanurmikolla kuin kaksi hyl­jettä,
laiskoina nauttien päivänpais­teesta
ja kesäisen sunnuntain hiljaisista
äänistä. Vasta Leenan huutaessa meitä
kahville nousimme ylös. Aapeli asteli
aitalleen ja kääntyessäni huomasin, että
vieraita oli tulossa taloon. Sieltä tuli­vat
Vanhalat — isäntä sarkapuvussaan.
kuin kanat orrella ja tuuppien toisiaan.
Vanhalan pieni, kuivettunut emäntä
tuli minua kattelemaan, j a Keinäsen
torpan muhkea Ee^-a aikoi nousta keinu­tuolista
lapsi käsivarrellaan. Tanakka
tytöntyllerö piteli kiinni hänen hameen-liepeistpn
ja katseli minua silmät na-
"Istukaa 'vain rauhassa,-Sei^s — ei
minun tähteni tar.vitse vaivautua"., sa­noin.
• Ja Eeva painui .takaisin 'keinu-miesväki
uskalla' ollenliaan
tiills esiin?" .kysyin kiirklstaen-_keit-'
tiQon.
Leena touhusi hellan '.ääressä... T e r -
• patikiit-ti
lusikkaa pöytää, ^evajn^jieij^^jj^
teeksi, jälkeläistensä puolesta ja k g ,
jkaiii :polkaviikarien •mahdottomBiitta^
Jostain -syyTstä .el Leena ..tänään Ö I ^ .
•}:aa.n hermostunut.
"Älä suotta — pojat -ovat poikia."
Hän-vilkaisi minoun. "-Kasvatinhan csj.
näkin yhden."
" J a minä tein hirveästi pahaa yksinä
ni, minkö?"
"Aeka vekkulj olit, olitpa hyvinnlii»
huomautti Vanhalan isäntä. "Mionäe
olin miM aekoihi riijuuhommissa—
iiiinku Uapelj nyt,"
" J a a . . ." Aapeli - nousi -seisomaan
j a pyörähti näytellen itseään joka pao-lelte.-
' " N o h , telepcK>kbs;poeka Lknal-le?"
. • , •
'^'Nytliö :vasta sitä kysyt, sinä itse­rakas
.-heiÄkloI" ' .-, .
"Änpapi^s.; se ,sormes l " Aijpeli h i -
•voi- •liivinsä - .taskusta;-esiin -sileän sor- •
itaiksep Ja ';p.ii|otti- ,.sen - ^Leenan -«i^m-
-paan- ^ pioiettöniäan, - missä -hyvin ' vielä
i
... m 2i-l
i l i n k an
v^MIn Mkkoja, jotka Istuivat penkillä- saattoi .«ottaa-.entisen sormuksea rjät-
•tupalioldea - ja ••iiyökkäsiväl:-mi!ii5lie- juh­lallisen
näköisinä. Eevei-ltl katseli ^ik­kunasta
tielle -päin knin - jotain .odottaen.
Minäkin, katsahdin ulos-ja tolin, ajatel­leeksi,
että saman heiikilöit-toivoin itse­kin
-siellä näkeväni. -M-ulta--turhaan•
oäotirnrme-molemmat.. .
"No,'missä •sulhanen on?" -kysyin jo­tain
sanoakseni.
"Tiältähä liä tulloo", kuului Aapelin
ääni ovelta.
" J a niin hienona kuin olisi pappilaan
matkalla."
Aapelikin oli nyt sarkapuvussa, tuk-
.f3'mäp,' vgialea-n- jäljen.- •• • ".Trä'.'tulj.;^Kiio-
|>ijö5|a 3i-t^ka,;,t:iä ..-rengas :T—ihtesä Toe-
•vos^l .liikljeestä. .Likka - tiä .^ommasvpos'
, i i n .-kaattaT. ,Oes se .suonj?a olla-toiista-jai|
a-tlä.;annössae, vuai| -;Santtuha csev-
,:V'ei;rasi|negsää. Jaa ja-Lienaon.nyt
UapeHn.kihlattu,.niinku kaekki tiijltte,
j a -isiiap-. vielä -toesennii -renkaa. - Ei '.Ua­pelj-
yhel.lä^aiink-u se . . . " .Hän katkaisi
.ä.kklä : puheensa, istuutui- • paikalleen ja
.otti .I^eeaaa..kiinni: .vyö|äröstä-.-' 'Leens' •
•räpyt.teli -silmiään, nieleskeli - hetlcisea,
- sai-lopulta-esiiii-hymjTi.
"iTsesi hiiastoo vähä -liikoo", huoma­si
Aapelikin.. "Tuota — eihä isäntä
emäntä kirkkohuivissaan, Eevertti hiuk-mmid
McGm CBC:n Mms^-
rtiiim simiimta, järjestää sun-tmM-
iitmim keiio ^ kuuita-tmtt
StSFtime-okjeiman. Tmnä
tikjeiim m3 järjesicity iässä
kmmse Mfmirea^isia, mliiiQ.t-H-si
'irumsa se jiirjestetäär!- fan-ka
jakauksella ja kiiltävät keUonperät pahhoo tykkee, jos otettas pienj kiblaas-
Iiivien napinläpeen kiinnitettyinä, ku- rj-yppy, tehtäs norrit?"
" E n suinkaan. Tehkäämme vain."
Aapeli kävi jostain haisemassa pul­lon.
Sekoitinrime kupilliset ja joimme
kihlautuneitten onneksi .ja menestyk­seksi.
Me miesväki kallistelimme use­ammankin.
Minä en yleensä pitänyt
sitä tapanani, mutta nyt tuli miek^eni
— niin. enhän «minä enää ollut opetta­ja,
vaan yhtä vapaa ja ihmisten niieli-piteistä
riippumaton kuin kuka mies
hyvänsä. Istuin siis tavallisena kansa­laisena
veroisteni seurassa, kallistella
kuppiani ja puhuin puita heinää.
Aika -l^lui aivan huomaamatta.
Emäntäväki oli poistunut keittiön puo­lelle.
Me jatkoimme ilonpitoa ruoka­salissa,
mutta lopulta Vanhalan eima-tä
tul! vaatimaan miestään ja poikaan­sa
kotiin illalliselle. Nyt ehdotin, etta
kaikki jäisivät Metsolaan illalliselle. ^
"Kerrankos meillä on kihlajaiset!"
sanoin levittäen käteni hajalleen.
Emäntä näytti vähän totiselta ja htio-mautti,
että hänen ainakin täytyi eiitia
iltälynpsylle.
"Määv vua, akka, lypsy"^^ ^-^f
tiältä miesväkj yksinnii selevijää. &
kä tiällä ou usseesti murkinalla kääty ,
tuumi Vanhala rauhallisena todetes­saan
Aapelin kaivaneen esille toL^easm
pullon.
Keinäsen silmistä näki. että hän^a
olisi mieleirään jäänyt sitä jatkamaan,
mutta Eevalla oli myös kiire l y p s y n -
Ja Eevan sana oli torpan laki.
" K u n nuo pennuttii ov vielä
avuttomia", selitti .Kernäneji nouste^-
Siian vastahakoisena pöydästä. ,
väe suap osam matkoo kantoo-retltfJ^-
too. -Ei, niät, onnetoj jaksa oraitta s^-^"
ten sulhaselle tulee ja kuuluu.
"Vielä tästä pappilaannii männää,
kuha ehitää", kehaisi hän, "Mannaan­pa
hyvinnii!" Ja hänen lapikkaansa
narskahtelivat uutuuttaan hänen astu­essaan
lattian poikki, kun Leena oli
kaatanut kahvia kuppeihin ja kehöitti
nyt heti ottamaan, ettei se jäähtyisi.
Siirryimme kaikin ruokasaliin. Leena
ja .Aapeli istutettiin vierekkäin pöydän
päähän ja me toiset istuimme mikä min­nekin.
Eeva oli siirtänyt keinutuolinsa
pöy^dän viereen ja istui siinä lapsi yhä
sylissään. Hän komenteli poikiaan ole­maan
siivolla. Tytöntyllerö oli kovin
ujo eikä suostunut istumaan yksinään,
vaan nojasi äitinsä polveen. Niinpä Ee­va
syötti ja juotti häntä omasta kupis­taan,
pistipä välillä lusikallisen liotettua
vehnäleipää nuorimmaileenkin. Tämä
avasi suimsa kuin linnunpoika ja syödä
nuitrusi suu supullaan, kahvin valuessa
pitkin leukaa kaulalle.
Pojat ahtoivat suuhunsa pikkuleipiä
minkä ehtivät. Siinä hamutessaan nii­tä
sattui niin, että yksi heistä työnsi
toisen kahvikupin kumoon ja sen sisäl­tö
rupesi leviämään suurena läikkänä
ympäriinsä.
'•Jo outie erj porsaets!" kuohahti
Eeva.
"Se oli Oskuv vika. Se tyrkkäs",
puoloslautui kahvinsa kadottanut pel-lavapää.
'•Ite olit eissänj. sennii riivattu!
listui Oskuksi puhuteltu.
'vEi noeta tarvihtis tuuva immeistej
loukkoo". lausui kolmas, joka oli on­nellisesti
suoriutunut omasta osastaan.
" J a nyt lählekee siitä hetj oaekalla!"
tu-sivir
4-.- •.- . L A U A N T A I N A , HEINÄKUUN IS PÄIVÄNÄ.. I*?5ö
I.
-Elä D
1 tm-a\-a n
tjjikooki
pattipolo)
*Ei yh
Enkä mir
j3 enkä
luöHiEe
täntä
tU3.
^•Mäs F
tiffiinaa.
poölajija;
'^Kääkef
holtti-^P
panakäytl
to .ei sitä
TOan joutu
siiä-^ieläki
'•Käävää
fiaJa lähti <
jaliti jällee;
... kiertet
-loissä laeva
maa tien la
leena oli
- "Aäpeh", i
Fiin olet
rohvessyöril
ciMiet, te o
tain.
"teenä oi
feäcen olkap
Kukkumii
mitään. V
Tuntui" kuin
joka keinui
alas — yi
S;ain sen pol
ci ja minut
le, mistä" peli
CD voitiut oli
Nousin j
Leeiia oli ps
Jidlnisilmiss
maailiria--heili
arvaa selvät.
''En voinut
rappusille. C
"Kahvia?
"-N'im, mut
^ synti ja
"Onko röh'
pitänyt niin pj
f-J1 mitään."
"Ei oh"si pit
j E-Ästä. Ja
i Eikuinkaruse'
' '%llä mir
pyörimästä." ,1
rappusille.
Kumarruin
^•valeli päät
I ^^ffi: Kauhalli
vettä läpi
^•303. Eikä aii
^paljon pa
fclle pyy^eliin
fcOeipiä ja su(
"^^}'\-än aikaa
^^tä hän kome
^'to ja hyvä
^e^gitin sitä a
^'•^ ia kiitin Lee
'Moaia kerta
Uittanut. Eik<
•"^3. Luulen,
f «fiääB. Ja ,
viitsii k
% K a laitan:
5^Ö1ST.\K.4