Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, September 1, 1951

              Väärinkäsitysten välttämiseksi oa
m3iiiilta\'a, että tämä Mrjoitus tuii
h\'\ii^ ajoissa ehtmkseen elokuussa
päivätt\-jTi Liekkiin, mutta se jätet­tiin
tähän numeroon siksi, kun edelli­sessä
valkaistiin tämän kertomuksen
kirjoittajan kilpa\'eikon kirjoitus. Tä­mä
ettei Hautalan Jakki vain
pääse siilien käsitykseen, että Alinan
kirjoiiiis on myöhästynyt. Eitei niiii
ole asian laita, sen todisteac;^ Toimi-.
tus. - -.-^ .
eläm^m seU^DföfH?^* että^pääsin
kerrankiii :''mke2dle-^feäl^^:^^ P p -
maäränä ^UTvieraiUa ^ r o i i t < ^^ a^^
tyttären fa'^vyn::lu<te
Matka Torontoon <»K>m^
mainen j^JäUaisiin~piem^
tuneena ^ pam eim^
maan, e t t ä"lÖytäal^;^iÄ
gin häHnästa enaä.tienpM|Crä^
kotikauptinkiin, mutta |Qlii.Uti^ itseäni,
että onhin tässä miunbiniil^^ taak­sepäin,
seilattu Atlantin yUj istuttu vuo-rokausikäupalia
junässia ja tie on löyty­nyt
määräjnpääliln, yaikka^^oin
va eroittanut kaftssämat&ustäjlen ja.ju-navirkailijain
juttelusta muuta,^ kuin yh­tä
jonoista papatusta eikä "jees*--sanaa*
kaan osattu sanoa edes väärään paik­kaankaan.
No niin. Heinäkuun 19 päivänä-koitti
viimeinkin se minun "historialli­nen"
hetkeni. Koska matkaili Torpn-tbon
d i suunniteltu: vähiemimn aikaa
ottavalla yöjunalla, - päätin matkustaa
"herroiksi"' makuuvaunussa, mutta men­tyäni
ostamaan matkalippua sen hinta
olikin useampia dollareita kaHiimpi; mi­tä
samana päivänä puhelimella tiediistel-lessa
oli asemalta ilmoitettu. Hinta-eroituksen
kehui mies johtuvan siitä,
että minun olasi pitänyt silloin heti i l ­ta
"rintaansa vasten. 'Kerran vain ep-cäfrr^
yttö liuutaa Väinöä ja poika oli
kuin maasta nousseena paikalla, ottaen
tyttöä kädestä. Mutta silloin hän sa­massa
paraiiti, hellitti otteensa tytön
kädestä ja kaatui horjuen maahan. Mies
heitti puukon kauas metsään ja hoiper­teli
kiroillen pois. "Saakelin kakara,
siitä sai ja ansaitsisit vielä isäsikin puo­lesta]"
' ' "
Tätä ei kuullut hätäinen tyttö, vaan
hän huusi apua mmkä keuhkoista lähti.
Ensimmäiseksi joutui paikalle Kauko
Mannila, joka oli seurannut Hiljaa tä­män
juostessa pakoon. Kauko tarkas-teji
"Väinöä ja huomasi, että verta vuo­taa
jostain lapaluiden välistä. Mutta
mitä sidontavälineitä hänellä olisi. Si­täpaitsi
haava o l i niin pahassa paikassa,
ettei- sitä huonoilla siteillä, voinut al­kuunkaan
pusertaa.
Ei, auttanut muu kuin kantaa haa­voitettu
veneeseen, joka onneksi oii vie­lä
mannalla.; Ennätti siihen vielä pari
tylän poikaa, jotka olivat avunhuudon
He kantoivat Kaukon avus-
'^ffi^??- yäiöön veneeseen Hiljan seu­ratessa
itkien, perässä. '
Veneessä Hilja tahtoi välttämättä- is-tua
pohjalla.ja ottaa Väinön pään sy-
^asä. Surullinen matka alkoi kotia,
kohtia, ei siiliä liikoja puheltu. Ne pari
Po$aa, jotka. riensivät apuun, - soutivat
niiehekkäästi ja perässä istuva Kauko
^t5eli surullisena veneen pohjalla, ole­vaa
näkyä, tyttöä, joka yhtämittaakuis-
^irj^elljä sanoja pojan korvaan. Tämän
huulet näkyivät hiukan liikkuvan, mut-ta
.sanoja ei kuulunut perälle saakka
^•^en kohinan ja airojen kitinän seas-
^- KuuJIeeko tyttö? Ainakin hänen
silmjniä valuttivat kyyneihelmia yhtä
mittaa.. "
T-:-Voi, mitä antaisinkaan, jos saisin
suudella nuo helmeL pois noilta ruso- .
p o j i l t a , ajatteU peränpitäjä.
vene karahti Ylimäen laiturin kivik-
Koon.
Jatkuu.
moittaa millä junalla ja minä päivänä
rö^itkustan. Minua suututti tuollainen
muutaman tunnin sisällä tapahtunut
'^öl^^ niinpä annoinkin mie­hen
ymr^ ettei meitä -maalaisia-kaaii
aina niin^^^ vedetä nenästä. Kyl­lä
tässä jaksetaan yksi yö istuakin kai-ken^^
en l a h t M r e l a ^ jälkeen
js5^;p|^aa^ istumalla tienatuilla
rÄ^ftla^vIs^ huvia "aurin-
^sessal etdässä" kui^ mitä olisi m
S m m i i h u ^ kiiorsaaniinen. ^
:^^^i^h^n^iiikkein ja ii^rpein ilmein
h^tti mies^ makuuvaunulipuh • mene-toMä?
i,;^lä asiakasta pöipaiveltava hä-
,niiS3t(m?<^ nm^äisestirJa kyllä-
- l a ^ ^ j Ä j q ^ t a ^ i ^^
l ^ n p e f e i ^ ^ jäl-tät^
taaö 4-^ jos ta^^^
Muuttaessani Ssräistikassa ;:Toronton
junaan minulla oli täysii syy uskoa, että
Rouynissa suututtamani lipun myyjä
oli lähettänyt kirouksen perääni, siUä se
oli varmasti junan kovin ja epämukavin
istuin; joka lankesi osalleni. "Noustes­sani
junaan Swästikassa, minun olisi
pitänyt.olla enemmän hävytön ja rjm-nättäväjunaan>
vaikka ruhjottujen ruu-miitteu
yli, mutta annoin mennä niiden
edelFä joilla näytti^ olevan kovempi kii­re
ja vasta istuinpaikkaa katseFiessani
minulle valkeni, imiksi ee toiset kapusi-,
vat sellaisella hirmuvauhdilla vaunujen
portaita ylös, mutta asia ei ollut enää
autettavissa muuten, kuin opiksi vas­taisen
varalta.
il;v?opeasti muuttui Swastikassa iltahä­märä
tummaksi yöksi. Alkumatka oli
minufile tuttua ennestään ja näinollen se
ei kiinnostanut pimeyteen tähyilemällä
tarkkailemaan millaisia maisemia sivuu­tamme.
Viereisellä penkillä istui miel­lyttävältä
vaikuttava nuori nainen pie­nen
tyttärensä kanssa, mutta onnetto­muudeksi
hän poistui jimasta Englehar-tissa.
Sanon onnettomuudeksi, sillä hä­nestä
olisi minute varmasti ollut miel­lyttävää
matkaseuraa, sillä ehdimme jo
juttusil-e keskenämme. Hänen tilalleen
tuli samalta asemalta murheellinen nuo-rinriies.
Mikä lienee miehen mieltä pai­nanut,
sif.ä varmastikaan ei kuolemaan
tuomitullakaan voi olla synkempää ja
toivottamampaa ilmettä kuin hänellä.
Käsi poskella hän eteensä tuijottaen
mietti, pyyhkäisten joskus kuin varkain
silmiään ja melkeinpä hän istutti mi­nuunkin
tuon murhemielensä, mutta on­neksi
kanssamatkustajat antoivat mi­nulle
aihetta huumoristisempiin ajatuk­siin.
Istuimeltani minulla du mainio näkö­ala
yli vaunun ja joskus minun oli vsji-kea
pidättäytyä hymyilemästä seurates­sani
niitä arvostelevia ja punnitsevia
katseita, joilla.matkustajat: silmäilivät
toisiaan ja istuessani heitä kaikkia vas­tapäätä
lankesi noita katseita luonto jaan
osalleni kaikkein runsaimmin. En ole
koskaan matkustanut niin äänettömässä
ja- .hautajaiskulkuetta muistuttavassa
seurassa. Joitakin kertoja yritti joku
kesjcustcfiua vierustoverinsa kanssa, mut­ta
häneen luotiin paheksuvia silmäyksiä,
ikäänkuin hän piisi ollut rauhan häiritsi­jä
ja ennen pitkää nökötimme me seu-ranhaluisetkin
hiljaa kuin.hiiret, yrit­täen
houkutella unta vieraaksemme
ku^??«®lemalla vaununpyörien yksitoik­koista
jytkytystä ja veturin aika-ajoin
toistuvia viheEyksiä.
Lieneekö ojlut syynä matkan jänni­tys,
tai epämukava istuinko, mutta unta
vain ei saapunut. Lähtökiireessä unhoit­tuivat
matkalukeminen, kynä ja paperi
kotia ja muuta ajankuluketta ei tosiaan
<fJut,kuui tarkkailla vuorostaan kanssa­matkustajia
tai nenä ikkunaan kiinni­tettynä
"nauttia" puolikuun valaisemis­ta,
ikävän sj-nkistä erämaata muistutta-
\'ista maisemista, joiden lävitse junam­me
porhalsi tuntimääriä.
Jo alkoi \'aljeta aamu ja mitä pitenv
mälle se ehti sitä kauniimmaksi muut­tuivat
maisemat. Sieviä pikliukyliä ja
kaupimkeja, aamuauringon valossa
välkkyviä järviä ja hyvin hoidettuja
farmeja, joiden tasaisena lainehtivat
\nlja- ja heinäpellot antoivat vuoriin ja
kukkuloihin tottuneella pohjehan asuk­kaalle
silmiä hTvelevän iwyn.
Asutus alkoi käydä yhä tiheämmäk-si,
ohitse vilahteli tehtaita.savupiippui­neen,
rakennusten käydessä kprkeam-miksi
ja vihdoinkin hurahti rautahepom-me
asemalle. Olimme tulleet matkam-,
me päähän,
Olin lähettänyt etukäteen sähkösano­man,
mihin aikaan pien Torontossa, et­tä
tietävät tiÄla vastaan oikealle junal­le,
mutta asemahuoneeseen saavuttuani
nlytti siellä haaraantuvan liäytäviä
kaikkiin ilmansuuntiin^ ja kaikille Idi-^
rehti ihmisrä. Aloin jp ajatella, että nyt
taisi tulla hätä. Minkähän tien idässä
siellä mahtanevat vastaanottajat silmä
kovana kurkkia, että : tuleeko sieltä
mamma. Lähdin kuitenkin liävelemään
kokeeksi yhtä käytävää ja sieltähän se
a^ikoi päivänvalo häämöttää ja tytärkin
aidan takaa huuteli: " i i i t i !"
Pari päivää meni levähdellessä ja;kat­sellessa
lähiympäristöjä, mutta.sunnun-taina
lähdettiin näyttämään mammalle
"maailmaa". Suuntasimme auton no­kan
Queen Elisabeth-tielle, nrmtta ensin
oli kuljettava mutkan kautta suoraan>
että mamma näkee Torontoa laajemmal­tikin.
Kaunbta se p'iifcin katuja reunus-tavine.
puineen.ja ihatiine kukkatarhöi-neen.
Pysähdyimme hetkeksi katso­maan
"Sanisaidin" rantaelämää. Minua
halutti mennä ihan paikan päälle sitä
tarkastamaan, mutta näin alkumatkas­ta
ei arvannut pysähtyä kauaksi yhdessä
paikassa.
Tasaisesti kiiti automme kaunista ku­ningattaren
tietä kohti Grinöbya, mis­sä
asuivat tuttavani J^nny ja Jack Puu-.
sepp. Heidän luokseen meillä oli .aiko­mus
tehdä oikein äkkiyllätysvierailu,
mutta näyttipä jo, että yllätyksestänune
tulee pannukakku, sillä automme mitr
tasi maileja, mutta Jennystä ja Jackista
ei 'löytynyt jälkeäkään, vaikka kuinka
monella tiellä tarkastimme postilaatikoi­den
nimet. Aloin jo ihmetellä, että
kaikki tietkö täällä on "number one". .
Parempi kääntyä takaisin valtatielle .en­nenkuin
sotkeennumme tänne kuin hä­mähäkin
verkkoon. Onneksi tapasimme
hyväntahtoisen ukkelih; joka /''arveli"
tietävänsä Jennyn ja Jackin asuinpai­kan.
Autolle täyskäännös ja pian olim­me
neuvotifilä tiellä.; Ajettuamme erää­seen
pihaan kysymään,' näin hieti, että
nyt ollaan oikeassa, Jennyn iiriiestyessä
kuistille katsomaanr "MItälföri huökih
haluavat", ja kyliä Jenny oli' yllätetty,
niin hämmästynyt, että winun piti mel­kein
'^esittää" itseni ^hnehkuin hän us­koi
todeksi, että olen todellakirt:henho-nut
jättää hetkeksi nämä pohjolan tun­turit
ja liidellä katselemaan etelän au­rinkoisia
tasangolta'."
?Copeasti kului aika jutellessa ja naut­tiessa
talon vieraanvaraisuudesta. Olisi
ollut vielä paljon puheltavaa, mutta au­rinko
läheni taivaianrantaa ja mamman
piti nähdä "maailmaa" niin laajalti
kuin mahdollista. ' Oli heitettävä hy­västit.
Kiitos vieläkin vieraanvaraisuu­desta
ja lämpimästä vastaanotosta, Jen­ny
ja Jack.
Takaisin Queen EliSabeth-tielle, kohti
Niagara Fallsia- Matkalla sieppasimme
St.. Annesta,v|'S3^ äidin.rat|i5iUeja.sit5 ,
ten kiidimme p\'sähtym*4ttä koht! kuu­luisia
putouksia. ^ ^ V /
Kello kymmenen illalla saimmekin
katsella niitä kaikessa väriloistcssaan.
Se oli kaunis ja unhoittumasti mieleen
painuN^a näky ja minä sokeana ja kuu­rona
kaikelle muuEe hurmaannuin seu­raamaan
putouksien eri muotoja niin, et­tä
Otisin varmaankin hukkaantunut ää­rettömään
ihmispaljouteen, elleivät ty­tär
ja \-ävy olisi pitäneet minua tarkasti
silmällä ja seuranneet perässäni, kun
kuohujen lumojen valtaamana vaelsin
edemmäs ja edemmäs putouksien vart­ta.
Hiljaisena sumuna laskeutuirat kos­ken
kuohut päälleni, värit vaihtuivat,
vihreä, punainen, sininen . . . Mutta
t a ^ i n riensi aika liian nopeasti, täytyi
ajatella takaisin paluuta. Nousin vie!a
aidan viereiselle korokkeelle ja annoin
silmieni ahmia luonnon ja ihmiskäsien
muovailevaa majesteelillista kauneutta.
Juuri kohdallani muuttui ^ r i vihreäksi,
minun lempiv^^rini —- kuin hyvästijättö­nä,
tai vilkuttiko se: Näkemiin . . .
Käväisimme vielä ostamassa joitakin
muistoesineitä ja niin kauan kuin nii-kyi
pienikin pilkahdus seurasi katseeni
Niagaran kuohuja. Pa'Iuumatkalla ryyp­päsimme
kahvit vävyn äidin kotona ja
o viimeinkin kohti Torontoa.
Tasaisesti hyrrytteli automme sileäl­lä
tiellä. Istuin silmät ummessa ja yri­tin
palauttaa mieleeni, mitä kaikkea en­nen
näkemätöntä oli tänään avautunut
silmieni eteen.
Hedelmäviljelyksiä niin kauas kuin
silmä kantoi. Ihania kukkia ja tuuhe-valehväisiä
puita, jollaisia en dilut en­nen
koskaan nähnyt. Vihreitä tasaisia
nurmikoita . . . toista meillä, missä suli-mon
savu myrkyttää kaiken, ruskettaa
puiden lehdet ja pihanurmet ennenaiko-v
jaan syksyä muistuttavaksi, surmaa
huolella vaalitut kukkaset . . .
"Kluk, kluk", voi teitä tipuni, henki-,
olentoinako seuraatte matkassani .ja
kohta koin ajatukset alkavat moittia
kitkerää, kaiken tappavaa savua, tulet-;
te. muistuttamaan dlemassaolostanne,
"Kluk, kluk", älkää hätäilkö, kyllä
mamma pian saa kyllikseen täällä. Ei-^
vät etelän taiat saa kiedotuksi pauloi­hinsa
pohjolan kasvattia. Omat ovat
vaivansa täälläkin, rajumyrskyt ja rank­kasateet.
Ajatukseni hyväilivät koti­seudun
jylhiä vuoria, jotka taltuttavat
rajumyrskyjen voimaa ja harvoin si^-
lä uhkaavimmat pilvetkään purkavat
energiaansa alas kaatosateina.
Sivuutimme nukkuvia "kyliä, kaupun-geita
ja farmitaloja, mutta yhä kuului
korviini aika-ajoin toistuva tutiinomai-nen:
"Kluk, kluk, ka, ka, kaa."
Aloin tuntea oloni kovin rauhatto­maksi.
Hyvässä tarkoituksessaan taisi­vat
tytär ja vävy tehdä suuren erehdyk­sen,
näytellessään minulle liian paljon '
yhtenä päivänä. Nyt olivat ruuvit
päässäni löyhtyneet, sfilä ei suinkaan
selväjärkinen ihminen voi loihtia kor­viinsa
olemattomia ääniä.
Viimein kävi tilanne minu.le liian pii­naavaksi.
Pyysin pysäyttämään autoQ
ja kysyin:
"Näytänkö minä normaaliselta?"
"Tietysti olet normaali. Mikä sinun
on saanut epäilemään, ettet ole.^"
"Jo pitkän matkaa on korviini kuulu­nut
kanan ääni ja . . ."
"Mamma-kulta", keskeytti vävy nau-,
raen, "luohnofiisesti on sinulle kuulunut,
ei kanan, mutta kukon ääni, sillä panim­me
niitä äidin kanssa auton takaosaan,
kotiin vietäväksi,"
Samaisista kukkopojista tuli minulle,
vielä elämys, jota en taitavimmankaaia-povarin
ennustamana olisi uskonut ta­pahtuvaksi.
Meillä ei ollut aikaa val­mistaa
niistä kohta paistia ja pidimme
niitä pari päivää takapihassa, isossa laa­tikossa,
mutta joku oli päästänyt ne pois
.laatikosta ja naapuri tiÄi ilmoittamaxm,>