Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, May 22, 1948

              •än täytyy saada fi^
sanoi liän, vieden Eg.
Mitä hän sinulle äsken tanssies­saan
pu^"*^
_ Pitääkö minun tehdä tili sinulle
hänen jokaisesta sanastaan?
Pitää. Senhän pitäisi olla itses­tään
^elvä.
_ Tekisitkö sinä minulle selvän kai-kesta.
mitä sinulle pohjolassa tapahtuu?
__ Tietenkin, jos sinua vain pohjola
kiinnostaa.
_ Xo niin. naurahtaa Elisa hiukan
kärsimättömästi. — Hän oli • tietenkin
ihmeissään siitä, että sinä yhfäkkiä il-,
mestyit ja moitti minua siitä, etten ol­lut
selittänyt hänelle, että meillä oli niin
lämpimät välit. Miehet ovat omituisia.
Heille pitäisi heti kääntää sydämensä
nurin päin ja kuitenkin he itse kätkevät
kokonaisen maailman salaisuuksia nai­siltaan.
Tästä kaikesta teen sen johtopää­töksen,
että olet antanut hänelle jon­kinnäköisiä
toiveita jostakin py^yväi-semmästä.
Muuta syytä hänellä ei ol­lut
moittia sinua, sanoo Jarkko.
— En ole antanut «mitään toiveita.
Hänen seuransa miellytti minua tässä
kiduttavassa yksinäisyydessä.' Ja" sinä
olisit oikea jtsekkyyden perikuva, jos.
et soisi minulle sen vertaa iloa, että jos­kus
tapaan jotakuta miestä. Sitä pait­si,
onhan sinulla itselläsikin siellä tyttö
yötä päivää luonasi, singauttaa Elisa
yhtäkkiä.
— Palvelijani, pieni lappalaistyttö.
Sehän on jotakin aivan muuta, virkah­taa
Jarkko hämillään Elisan äkkinäises­tä
mielen purkauksesta.
— Kirjeessi ovat ai van. tul villaan tuo­ta
ihmeellistä tyttöä, joka oli niin kau­nis
ja merkillinen, jolla oli niin kirkkaat
silmät ia viaton lapsenuskönsa, joka oli
niin ihmeellisen älykäs oppimaan kaik­kea,
niin että vetäisi vertoja kenelle ta­hansa
etelän naiselle. Minulle et toh­tinut
lähettää hänen valokuvaansa, mut­ta
äidillesi lähetit. Hän näytti sen
kerran minulle.
Jarkko pusertaa Elisan syliinsä, ko­hottaa
hänen oudon teräviksi kureutu-neet
kasvonsa puoleensa, suutelee lem­peästi
hänen vastustelevia huuliaan
monta kertaa ja virkahtaa riemullinen
sointu äänessään: ... '
-~ Et kai vain ole mustasukkainen
pikku Anrin tähden?
— Mustasukkainen, lappalaistytön
tähde.- . . . Ush, miten miehet aina
osaava: kääntää kaiken itsekeskeisesti
omaksi hyväkseen.
~ Kuitenkin. Elisa, täytyy minun
sanoa sinulle, ettei sinun koskas tarvit­se
olla mustasukkainen Anrin tähden.
Toisin on minun. Kun lähden takaisin
pohjolaan, vien sydämessäni epävar­muuden
sinusta sinne. En voi olla ajat­telematta
sinua, muistamatta myöskin
-omalla Oki Lameria teräksenharmaine
-''liiineen, joiden katse on sellainen, joka
-^noo: Minä vien tahtoni lävitse. Minä
pelkään, että sinä. kuten sanoit, yksi-
"^L^yydessä alat taipua hänelle.
^'•5an katse lämpenee.
~~ Olen sen verran itsekäs, että iloit­en
voidessani paistaa sinua hiljaisella
epävarmuuden hiilustalla. Sen tuskan
"^•^ ansaitset, koska aiot jälleen paHa
^inulta. Minä luulin, että saisin sinut
jäämään.
1. menen vain täksi talveksi ja
^f^aäk.M. Kesällä palaan, kun kirjani
•^«valmis. Ehkä saan sen valmiiksi jo
Ptf^minkin. kun ikävöin sinua ja kir-
^•^•'ansitä innokkaammin. , Tuo kirja
njinä olen smua sidfi
a en muistanut, «tiä
inis.
lestäsi niin kaunis? sa.
; sanotaan muuten mj.
jo toisen kerran, jatkaa
ikki sihnissään.
on uskaltanut sanoa j
y Jarkko.
äiusparini, sanoo Hia^
ttelunhalua sävyssään,
m?
li, Oki Lameri, v-alml-inä
tuomariksi.
5ti hän ei liehittele si-1
:ana, muuten hän joa-1
ämisiin.
aa -nähdä kahden mie-aisesta,
nauraa Elisa,
eyttää Jarkko yhtak-uuta,
joka punertarä
i jätliläispallona noc-i
takaa järven toiselhi
'ksin on täällä saman-
»lassakin. Tuollaisena
[1 ihmeissään, kun nä-ämännäköisenä.
Mah­an
minua samaksi mi^
naurahtaa Elisa ja sit-j
kasvonsa Jarkkoa koh-inulta,
älä puhu tuosta]
olisi se jumalasi. Et
naan siitä tänä iltani j
yi tanssimaan sisää
hana tango! Elisaki^
)n kaulaan ja suuteiefj
L kiihkeästi ja ueitj
aliin,
iäisen tangon jälkeö]
heidän luokseen, kihl
ja pyytää morsiu^-
Jarkko katsoo hetka
lattialla. Tuo \-aa!a|
ien, jolla on teräkseaj
kiiltoiset silmät. nä\-tf
aa jollakin tavoin kuiflj
:o huomaa miehen ker|
ä sävystä, että roil
kin tilitettävää toisil
at tavanneet enneni
lä morsiuspareina,
sitä pois mieiesfali]
ta on hiipinr '^'•'C
a tulonsa tunnelma
•raat rekevät lähtiii
ka jäävät yöksi
yneet levolle, käve
isa vielä puuta::-
immäiset, kui^ii'-:::^
t kahahteleva: he
iellä.
nteeksi. että olen t::
i tahtoisin tietää. ^ ' J
3 iltana tanssie>i
uhui? Syrjästika^^
nut aivan tava!!^^
Kohtalo ohjaa
K i r j . E . H .
^ ^ ^ ^
nuori, virkeä nais-
^ r e p o r t t e r i Tellervo .\utio — ' T e l l u "
joksf häntä ystäväpiireissä yleisesti kut­suttiin
— istui vuokra-auton takaistui­mella
valtavan matkalaukkupinon kes­kellä
ja tunsi olevansa jonkun verran
jännittynyt. - •
N i i n — kukapa olisikaan uskonut, et­tä
juuri hän saisi tehtävän suoriietta-vakseen,
sillä olihan lehdessä toisia —
huomattavasti pätevämpiäkin ja hän
"Tellu" oli ollut rasta vuoden talossa.
Hm — hän ajatteli — koska näin oli
Jiäynyt niin hän kyllä tulisi tekemään
kaikkensa ja jos mahdollista niin vielä­kin
enSmmän.
Kaikki oli käjmyt hyvin nopeasti. Sa­nomalehden
erikoisosasto oli napannut
Etsivään Poliisiin tulleen sähkeen —
laittomasti kylläkin — jossa oli annet­tu
vihjeitä erään kuuluisan jalokivivar­kaan
tulevista edesottamuksista. \'ar-kaän
piti asettua kaupungin hienoim-paan
hotelliin tarkoituksenaan tehdä
suurimman kaappauksensa. Sähkeessä
olivat tuntomerkit varkaasta ja yksi­tyiskohtainen
selostus hänen tavoistaan.
Oli ilmeistä, että sähke oli jonkin
kateellisen ammattiveljen aikaansaan­nos
— eräs tapa raivata kilpailija tiel­tä
pois.
Tehtävä oli siis äärettömän salainen.
Päätoimittaja oli antanut hänelle kaik­ki
tarpeelliset toimintaohjeet, varusta­neet
hänet mitä ihanimmilla timantti-korujäljennöksillä,
huomattavalla shek­kitilillä
ja upporikkaan ulkoasulla. Vää­rä
nimi oli erään ulkomaille äskettäin
muuttaneen rikkaan tehtailijan perua,
mutta mitäpä ei uskaltaisi sensaatiouu­tisen
aikaansaamiseksi.
Ei siis ollut ihme jos ' T e l l u " tunsi-kin
olevansa jännittynyt. Vuokra-au­ton
jarrut kirahtivat sen pysähtyessä
^*^^hi^ minulle tulevaisuutta.' Jona- ^iJ^^^ "^'"^ «uen sinulle siitä osia,
1" varmasti ymmärrät minua pa­hemmin.
-J^an lämpimät kasvat kohoutuvat
|.. * -^^^"n kasvoja ja hän painautuu
tovana miehen kaulaan, suudellen
ianoisc.^^ti.
pif^ ^''nulla on .sydämessäni kuitenkin
'oivc, ettet hennoisikaan lahteä
takaisin. Täällä Linnoilassa on rauhaa
ja hiljaisuutta kirjoittamiseen. Ensi
viikolla muutetaan täällä kaupunkiin ja
kaikki huoneet jäisivät haltuusi. Ja
ympärillä olisi tämä ihana puutarha,
jossa kukat vielä hehkuvat kaikki syk­syn
ihanat viikot ja järvi houkuttelisi
syliinsä. En käsitä, ettet voisi täälläkin
valmistaa kirjaasi.
Jarkko ei sano mitään. Hän tyreh­dyttää
kaikki ajatuksensa, jotka ovat
kapinassa Elisan ehdotusta vastaan. He
olivat äsken olleet lähellä ilmiriitaa, ei­vätkä
he enää saisi kulkeutua epäsovun
portille. Rinnakkain, toisiinsa rakkaas-si
nojaten he palaavat takaisin huvilalle.
Mutta sydänyön tunneilla, kun Jark­ko
on tullut huoneeseensa ja talossa
vallitsee häiriintymätön hiljaisuus, kun
ulkoa, elokuun pimeästä loistavat si­sään
kirkastuneet tähdet, hän seisoo
akkunan ääressä mietteissään.
Kirjoittaa kirjaansa täällä! Mahdo­tonta!
Se kohahtaa tinkimättömänä
varmuutena hänen sielussaan. Ensim­mäisen
jälleennäkemisen riemun jälkeen
hiipii tuosta hiljaisuudesta hänen sie­luunsa
kaipaus, niinkuin miljoona kul-taistrT
rihmaa värisisi läpi pimeän ava­ruuden
häntä kohden. Hän sulkee
silmänsä, loihtii niiden sisäisen kat­seen
eteen tunturimajansa, jota .Anri
rakkaudella vartioi. Se on hänen nuo-ruusvuosien.
sa kipeästi uneksittu rau-hanmaja.
Jospa Elisa aavistaisi, miten
rikasU, miten syvästi sopusointuista
elämä siinä -majassa on, miten syvä ja
polttava kaipaus, miten huikaisevan kir­kas
onni! Mutta Elisa ei ehkä koskaan
tule ymmärtämään hänen elämänsä poh­javirtojen
juoksua.
Jatkuu.
loistohotellin edustalle.
Kultakaluunainen vahtimestari rien-
^si auttamaan ja ihmeekseen 'Tellu*
tunsi olevansa turkkiensa sisällä tävsin
rauhallinen.
Xäytti siltä kuin eteisaulassa olisi
käynyt pienoinen kohahdus hänen pur­jehtiessaan
antamaan nimensä valvo­jalle.
Xotkea, reipas vartalo ja suloiset
piirteet jo sinänsä tyrmistyttivät läsnä­olijat.
"Ximeni on Halla", hän ilmoitli. "on­ko
isäni sähköttänyt huoneestani".
Hän lausui nimensä kyllin kuultavas-ti
ja se näytti aiheuttavan lisää ihailun
sorinaa. Kaikkihan tunsiva-l> töon ni­men,
jolla oli vaikutusvaltaa jopa val­tion
pankissakin. 'Tellua" hiukan nau­ratti
ohittaessaan ällistelevät vetelehti-jät
— sellaisiksi hän niitä ainakin luuli.
Hissin noustessa kolmanteen kerrok­seen
hän vielä kerran kertasi tehtävänsä
yksityiskohtia ja erikoisesti etsimänsä
miehen tuntomerkkejä. — Niitten pe-rustieella
hän uskoi löytävänsä miehen
suuremmastakin Vmiespaljoudesta kuin
mitä tässä hotellissa olisi.
Hissipoika aukaisi oven ja ' T e l l u " oli
törmätä mieheen, jonka nähdessään hän
tunsi omituisen töytäisyn rinnassaan.
Ensimmäinen vaikutelma oli miellyt­tävä.
Mieshän oli erittäin komea ja
tapa, jolla hän suoritti anteeksipyyntön­sä
oli silmiinpistävän hienostunut.
Siinä vasta mies, hän ajatteli seura­tessaan
kantajaa huoneeseensa
Mutta mitä ihmettä siinähän
oli juuri hänen etsimänsä mies.
' T e l l u " pysähtyi. Kantaja katsoi
häntä kysyvästi.
"Muistan nähneeni hänet jossakin'*,
hän kiiruhti selittämään, '"mutta en to­dellakaan
jaksa muistaa hänen nime­ään".
"Hän on taiteilija Konttinen", neu­voja
auttoi, kajitaen samalla pikkulau-kut
huoneeseen.
"Tellu" mumisi jotakin väärin muis­tamisesta
sulkeutuen huoneeseensa.
Salapoliisi-reportterilla näyttää ole­van
onnea, hän ajatteli ja nyt ei sitten
muuta kuin reipasta silmäpeliä niin ei­köhän
timantit rupea houkuttelemaan.
Päivän kuluessa hän sai jo niin pal­jon
aikaa, että reipaskäytöksinen, jopa
miellyttäväkin gentlemanni-varas roh­keni
lähettää hänelle vaatimattoman
pyynnön saada hänestä pöytäseuraa.
vähän ennen illallistanssiaisten alkua.
Kaikki näytti menevän laskelmien mu­kaisesti.
Ensimmäinen askel, ajatteli ' T e l l u"
liukuessaan kavaljeerinsa käsipuolessa
upeaan saliin, jossa istuva yleisö seurasi
ilmeisellä mielenkiinnolla heidän aset­tumistaan
pöytään.
Näennäinen ystävyyssuhde näytti i l ­lan
kuluessa tiivistymistään tiivistyvän,
mutta kylmästi laskelmoiva ' T e l l u " vil­kaisi
useammin kuin kerran käsilauk­kuunsa,
jossa sinertävä pienikokoinen
taskuase välähteli. Mies tuntui hä­nestä
äärettömän mielenkiintoiselta.
Miehessä oli sitä merkillistä "jotakin",
joka tehoaa naisiin. Irtonainen käy­tös,
miellyttävä, avoin katse — ei mi­tään
salamyhkäisyyttä — ei mitään r i ­kollisuuteen
viittaavaa. Myöhemmin
illalla "Tellu" ci enää kurkistellut lau­kussaan
olevaa, pistooliaan multa sen
sijaan hän tunsi niin perin merkillistä
ristiriitaisuutta sisässään, että tahto­mattaan
moitti itseään.
RikollLsessa saattaa olla miellyttäviä­kin
piirteitä, "Tellu" Jo rohkeni ajatella,
mutta kun mies kohdisti hänen mieles­tään
liian rohkean huomion hänen ko-ruihinsa,
niin taas hän tuli hypistellcck-si
käsilaukkuaan.
Vai sillä tavalla, hän ajatteli — sit­tenkin—
j a minä kun aloin jo toivoa,
että olisin erehtynyt. Hän tunsi kiu­saantuneensa,
mutta vilkaistuaan seu­ralaisensa
vilpittömiin kasvoihin, hän
hämmentyi yhä enemmän. Argentiina­laisen
langon kiihoittavat säveleet aal­toilivat
salissa — hän tunsi itsessään
olevan reportterin lyövän kättä sydä-mensii
kanssa — tai ainakin kuvitteli
niin ja tanssi antaumuksella koko lop­puillan
miellyttävän kavaljeerinsa käsi­varsilla.
Kun ' T e l l u " myöhään yöllä meni
huoneeseensa, heittäytyi hän riisumatta
vuoteellensa ja silmät puoliummessa
muisteli illan tapahtumia.
'— Kuinka komea ja miellyttävä —
hän ajatteli —mutta miksi juuri sMloin
kun hän. tunsi jonkinlaista mielenkiintoa
jotakin miestä kohtaan Ja uskoi voivan­sa
vaikka rakastua, niin aina silloin
siinä täytyi olla jotakin epäta\^llisra tai
rikollista — niin miksi — miksi . . .
Hänessä ei enää ollut reportteria —
hän oli ihminen — nainen.
.\aniulla "Tellu" tunsi itsensä väsy­neeksi,
jnutta jälleen sanomalehtinai-seksi
— jolle sensaatio ja erikoisuuti-nen
on melkeinpä kaikki kaikessa.
Edellisen illan mielialat toistuivat
kuitenkin melkein koko viikon. Päiväl­lä
"Tellu" oli kylmä ja laskelmoiva,
mutta illalla melkein silmiin pistävän
rakastunut. Hän koetti päivisin vakoil­la
ja olla tarkkana ja saada aikaun
vaikka osittaisenkin paljastuksen, mut­ta
mies näytti aivan liian kiltiltä ja
luonnolliselta ja illalla taas kaikki huk­kui
kiihoittaviin säveliin. Hän koetti
pohtia kaikkea tätä, mutta huomasi toi­mintaohjelmansa
menneen aivan täydel­lisesti
sekaisin.'
Mies oli rohjennut tunnustaa rakkau­tensa
eilen illalla, mutta ."Tellu" oli jak­sanut
hillitä kielensä, vaikka silmät ker-toivatkin
vastauksen selvemmin kuin
sanat.
Nyt hän oli tehnyt suunnitelman. Se
olisi viimeinen ja sen jälkeen, jos epäi­lykset
osoittautuisivat aiheettomiksi hän
tunnustaisi kuka hän oli ja mitä tarkoi­tuksia
hänellä pii ollut. Suunnitelma
oli aika nerokas kaikessa yksinkertai­suudessaan.
Illalla kun he jälleen me­nisivät
tanssisaliin, hän näyttelisi häm­mästynyttä
ja kertoisi että hänen ko­runsa
olivat unohtuneet kampauspöy-dälle
— korut —- jotka olivat ainakin
miljoonan arvoiset.
Jos mies livistäisi korujen kanssa,
niin juttu olisi selvä. "Tellu" tunsi,
että antaisi senkin anteeksi, koska ra­kasti
miestä — senkin uhalla, että me­nettäisi
työpaikkansa. Jos mies palaisi
niiden kanssa niin silloin olisi juttu jo
huomattavasti mutkikkaampi. Hm —
ketä uskoa — mitä ajatella. Silloin hän
luopuisi koko reportterin urastaan ja
palaisi maalle vanhempiensa luo, tai —
olihan sellainenkin mahdollisuus, suos-tuisi
miehen kosintaan — hm — ei sit­tenkään
— silloin hän saisi jo etukäteen
kärsiä miehensä tulevasta rangaistuk­sesta,
sillä paha saa aina palkkansa . . .
Ei — sekään ei olisi luonnollista. ' T e l ­l
u " huokaisi raskaasti eikä pääs.syt aivo­voimistelussaan
juuri alkua pitemmälle.
Hän päätti joka tapauksessa yrittää,
kävi miten kävi.
F*äätoimittajakin oli soittanut ja är­jynyt
puhelimeen, ellei hän odota enää
muQta kuin huomiseen. Puhelinkin oli
rasahtanut hiin loukkaavasti korvaan
kiinni kcskcni "Tellun" epävarmaa se­litystä.
Hän tynsi sydämensä pakah­tuvan.
Kaikki näytti niin sotkuiselta
ja epävarmalta — hän yritti koota aja­tuksiaan,
mutta sotkeutui yhä enem­män.
Tavallista vakavamman näköisena
hän istui kantapöydässään vierellään
huomaavainen rakastunut mies, jonka