Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, May 22, 1948

              vilpittömyydessä ei näyttänyt olevan
pienintäkään vikaa.
•Oletko jostakin huolissasi"., hänen
seuralaisensa kysvLosaaottavaisel^a ää­nellä,
joka koski "^Telluun" kuin olisi
joku sydänalaan töytäissyt.
' E n ollenkaan — olen vain hieman
väsynyt."
Hän tunsi valheen nostavan oudon
palan kurkkuunsa, mutta päätti ajaa
ohjelmansa läpi ainakin tänään vaikka
tulevaisuus menisi päin honkia.
Vht*äkkiä hän otti melkeinpä epäon­nistuneelta
vaikuttavan hämmästyksen
ilmeen kasvoilleen ja huudahti:
Oh — olen unohtanut koruni —
oh — ne ovat ainakin miljoonan ar­voiset
voitko käydä ne heti
noutamassa — ne —ne — ovat kam-pausfKiytäni
päällä ovesta vasem­malle.
Hänen sanansa vaikuttivat ainak*n
loppuosaltaan melkoisen uskotta\nha ja
anteeksi pyytäen "Eino" poistuikin nii­tä
noutamaan. "Tellu" oli huomaavi­naan
hänen silmissään oudon väläh­dyksen
— vai olisikohan sekin kuvit­telua,
mutta pianhan se nähtäisiin, kä­visikö
kauppa päätoimittajan erikois-jäljennöksillä
vai ei . . .
Hän odotti hikoillen hermostuneena.
Odotti neljännestunnin — ja hänen sil­mänsä
olivat suunnattuina ovelle, mut­ta
'Einoa" ei näkynyt, ei kuulunut . . .
Se oli siis sittenkin totta . . . "Tellu"
ei nähnyt juuri mitään kyyneleittensä
läpi. Hän tunsi samanaikaisesti suun­natonta
vihaa ja kuitenkin ajatuksien
ristiaallokossa häilähteli pieni näky­mätön
toivo — -;; mutta sekin huk­kui
aivojen hetkittäisiin lyhytsulkuihin.
Hän tunsi menettäneensä nyt ja kerta­kaikkiaan
juuri sen oikean . . . sen joka
olisi ollut hänelle kuuluva . . .
Mutta sittenkin — mitä mahdolli­suuksia
hänellä olisi ollut jos näinkään
ei olisi käynyt. — Hm — mitä minä
ajaitelenka,in, hänhän on rikollinen ja
suuri sellainen — ja rikolliselle minä en
sittenkään menisi vaimoksi vaikka kuin­ka
rakastaisin.
''Tellun" ajatukset alkoivat jälleen
toimia virheettömästi. Hän ei olisi
voittanut missään tapauksessa.
Terästyneenä oikeista johtopäätök­sistään,
hän nousi pöydästään huomat­tavasti
kevyemmällä mielellä ja kulki
kiireisiin askelin salin poikki nousten
kerrokseensa ilman hissiä.
Hänen huoneensa ovi oli auki ja
ovelle päästyään hän tottsi kylmästi
korunsa kadonneeksi. Pistos hänen "sy­dänalassaan
ei ollut enäli niin voimakas
kuin ehkä olisi voinut odottaa, mutta
kuitenkin tarpeeksi voimakas muistut­tamaan
ettei sydämmenkään ääntä sovi
aliarvioida.
Hän au'.;aisi "Einon" huoneen oven
kuin vielä kerran varmistuakseen, eitä
mies oli mennyt, mutta huoneen lattial­la
makasi mies sidottuna ja - mitä ih­me:
lä — se oli '"Eino". Kapula suussa.
Ensin "Tellu" tunsi oudon ilon ai-lahduksen.
mutta keksi koko jutussa
heti kavalan kettumaisen juonen. "Ei­n
o l l a " oli siis ollut apvri mukanaan, jo­ka
oli hänet köyttänyt — ottanut ko­rut
ja livistänyt tiettyyn paikkaan.
••\'ai sillä lavalla petit luottamukse­ni".
"TeUji" sanoi jiiUtäviin kylmästi,
' o l i k in aika lopetta.i touhusi. Luulit
pä;i>e\ä>i tästä näin yks:nkertai.<est».
nunta erehdyt . . . ja nyt seiira:i jälki­näytös
—- saan reipiKian jutun lehtooni
. . . ha ha", h-:n melkein nyyhVytti
näi.i nauraessaan — "'soitan noliisillo
nutä sinulla on sanomisia'". —
Hänen ä ä n e n s o r t u i — po'slaos-
.vian "Einolla"' suukapulana toimivan
solmutetun pyyheliinan.
•'Ei — älä soita kuuletko — n^.inä-
Muruja
k in olen reportteri ja minusta näyttää
kuin ^ILsimmc samalla asialla." "Ei­non"
ääni kuulosti todelliselta, mutta
Heipä hei,'serkku hyvä!
Tämä on kevätsiivouksen suurta ai­kaa,
tiedäthän ja sepä se tahtoo ihmi­sen
nieljä kokonaan. Kevätsää on oiku-
X kasta, serkkuni. Väliin se ramasee ras­kaasti
ja tek§e olon raukeaksi kuin kis­salla,
joka lepää aurlngonpaahteisella
lärapunällä kivellä ja väliin se antaa
sysäyksiä kaikenlabiin omitubiin aska­reisiin
yksinpä sellaisiinkin, jotka joka­päiväisessä
elämässä tuntuvat vasten­mielisiltä
— kuin nyt tämäkin nurk­kien
nuoleminen, kuten sitä kotikielellä
niin sopivasti nimitetään;
Tiedätkö niitä, tämä kevätsiivous on
tavallaan kuin seikkailumatka aarre­saarelle.
Ei sillä, että sieltä kultaa löy­tyisi,
vaan vanhoja romuja, ulosheitto-ja
ja sivuun työnnet>itä — kirkkaam­paa
päivää odottamaan, ha-haa! Siellä
tapaa joskus semmoisiakin esineitä, joi­ta
olisi silloin tällöin tarvinnutkin, vaan
ei tullut muistaneeksi, että se tai tuo
kapistus oli enää tajllessakaan. Niin, ja
paljon myös sellaista "muistitavaraa".
jota jostain käsittämättömästä syystä
talletetaan vuosi vuoden perään ja ai­na
näitten suursiivousten aikana kalliis­ti
tutkitaan — ja tietysti pannaan tal­teen
taas pitkäksi aikaa.
Tulipa sieltä aarrekätköistäni esiin
vasta pitkän neuvottelun jälkeen ' T e l ­lu"
irroitti siteet — kaivettuaan sitä
ennen laukustaan pistoolinsa ja pidel­len
sitä epävarman näköisenä.
Sanaakaan sanomatta "Eino" syöksyi
^ "Tellun" huoneeseen ja "Tellu" perästä
pistooliaan heristäen, mutta ei Einolla
näyttänyt olevan minkäänlaista halua
karata, hän vain kurkisteli joka paik­kaan
kuin etsiäkseen jotakin henkilöä.
He palasivat eteiseen ja samassa, au­keni
"Tellim" huoneen viereinen ovi ja
sieltä syöksyi mies, jonka he tunsivat
naapurikseen, mutta jonka kimppuun
" E i n o " käu kuin haukka. "Tellun"
pistoolin myötävaikutuksella saatiin
mies sidottua ja vasta tämän jälkeen
' E i n o " kertoi koko tapauksen. Tämä
mies oli käynyt hänen kimppuunsa.
Tällöin selvisi, että mies oli aika pal­jon
taiteilija Konttisen näköinen, mutta
oli vain huomattavasti naamioinut it­seään.
Rikostutkijat saapuivat heti välittö­mästi
ja suorittivat kuulustelun jonka
aikana molemmat reportterit ahkerasti
käyttivät kyniään, mutta kun tultiin
Jietkeen, jolloin kysyttiin ''Tellun" hen­kilöllisyyttä
niin " E i n o " selitti ln'vin
avuliaasti " T e l l u n " vääristä papereista
^ ja "Tellun" vastalauseista huolimatta
poliisit pidättivät hänet.
Einon paperit olivat "TeHun" ilmi­annosta
huolimatta kunnossa, sillä hän
oli todellakin taiteilija Konttinen ja
l i i k k u i omalla nimellään, mutta tuntui
pitävän enemmän reippaasta reportte­rin
hommasta kuin värien plätkimises-tä
kankaalle.
- R a k a s kuhninet^ Eino — loimitat-han
minunkin lehd:»ricni tämän jutun
- - teethiin sen. sillä muuten saan pot-
]^ut — —". •Tellu" yritti rukoilla
\K\\! • s i \- a i? n i'. n k k u na s l a.
"\*ain sillä ehdolla jos suostut me­nemään
kanssani n a i m i s i i n " , ^anoi Eino
kiristäjän äänellä.
"Sama se — vaikka luulen ettet kui­tenkaan
voi sekaantua seuraaviin iut-luihini,
ja . . ."
" E n " — Eino keskejiti, "sillä seu­raavat
juttusi 5aat kirjoitella lasten
kanssa kotona."
vanhan vanha runokirja. Tätäpä minä
heti-tutkiskelemaan ja kevätsiivoukseni
jäivät moneksi hetkeksi unholaan. Se
oli vanha "Säkenistö",. joka kai on
useamman suomalaisen runouden har­rastajan
vanhaa omaisuutta.
Istuin lattiaJla ja luin värsyn toisensa
perään ja muistelin vajohoja kouluaiko:
ja. Liekö tämä kirja alkujaan minun,
tai jonkun muun, sitä en yoi mennä
takaamaan mutta monet alleviivaukset
värsyissä huvittivat n3rt minua siinä
määrin, että oikein täytyi ääneen lu­kea
ja kuulostaa miltä tuo tai tämä
kohta noin korostettuna kuulostaa.
Juu, näin <minä lausuin Juhani Erk-koa,
Suoniota, Väinöä, Leinoa, Onervaa
ja Kyöstiä . kuin laiisuntakilpailuissa
konsanaan ja sitten tulin pyhässä toi­mituksessani
kuin omantunnon häirit-semäksi,
ajatellessv", että "ei suin­kaan
vain kukaan kuule!"
Sitten hymähdin omaa intoani ja pa­nin
kirjan kalliisti senunoisten tava­roitten
joukkoon, jotka olin päättänyt
ottaa hetkeksi esille kätköistään —^ noin
niinkuin muutteeksi "iuuleentumaan".
jMuistat kai Erkon pienoista runo-pätkää
"Xyt ja sitten"? Tämäpä on
tuosta kohtalokkaasta siivouspäivästä
saakka soinut mielessäni, uudelleen el­pyneenä.
Näin se kuuluu:
Astele, armas pienoinen,
äitisi ohjaa lastaan;
et voi langeta, 4intunen, . ,
äitisi ottaa vastaan.
Lankeatko, tiö, nostetaan,
luonas on aut ta joita.
Mutta kun joudut maailmaan,
turhaan huutelet noita:
Siellä ne töykkii toisiaan,
harva on valmis nostamaan.
Luepa tämä tarkoin, niin löydät täs­tä
pätkäsestä ainakin ruokalusikallisen
jokapäiväisen elämän totuutta.
Kerroit ottaneesi kevään vastaan
puhdistetulla hatulla, ^läköön siis hat­tusi
ja näyttäköön uudelta iankaikki­seen!
Terveisiä kevätsiivouksien hengettä­reltä,
ELrZ.\BETHILTA.
P. S. — Tahtoisinpa nähdä siivotun
työpöytäsi, joka on erikoisuus — sanoi­sinko
harvinaisuus, hi-hii!
Palvelijain vaihtuessa
Muistan, niin hyvin muistan ajan
kuusi vuotta sitten . . . miten kauniisti
s i l l o in puhuin ja esitelmöin vanhan pal­velijamme
Lissun puolesta. Käytinpä
naisellista viekkauttakin saadakseni mi-nisterini
luopumaan vaihtokaupoista.
M i t e n haikeasti silloin surin Lissun koh­taloa,
kun ministeri sen jätti oman on­nensa
varaan .ties miten ankaralle l u i -
delle isännälle, ja toi kotiin uuden pal­velijan,
jota nimitti Cheviksi. mutta jo­ta
minä kuitenkin katkerasti sanoi vaik­ka
miksi. N i i n hyvin tuon kaiken muis­tan.
Mutta vuosien varrella Chevi us­kollisella,
aina avuliaalla käytöksellään
sai katkeruuteni haihtumaan niin. että
lakkasin sitä haukkumaata, [a niin ke­hittyi
meistä eroiltamattomai ystävät.
Siks'pä, kun ministeri viimeksi kotona
käydessään puheli Chevin myynnistä,
julistin minä vastalauseeni heti kol­mella
kiellä. Käytin kaunopuheisuuteni
yhtä tarkkaan kuin ennen Lissua ylis-läessiini,
multa mikään ei auttanut.
Chevi jätettiin vieraalle kadulle tule­vien
ostajien arvosteltavaksi kuin j o k in
vanha, tunnottoman loppuun-ajama ve­tojuhta.
Kotona sitten ministerini, kai omaa­tuntoaan
rauhoittaakseen, jrilti minua
lohdutella e t tä — "Chevi on vnelä hv-^i
kyUä se'varmaan hyvän kodin löytää \
meille tuodaan uusi, oikein loistax-a Che-vi,
kunhan hetki odotetaan." Xiin^uj^
minä^uutta kaipaisin! En. vanha ystäri
on minulle kaksinverroin kalliimpi.
Ministerin lähdettyä metsään menin
minä katsomaan vanhaa ystävääni, vaan
se oli jo viety pois. Kun aikana kyselin.,
sain tietää, että joku vanha, kultainen
sielu oli ottanut sen hoiviinsa. Xiiasai
Chevi hyvän kodin ja minä tunnolleni
rauhan." Ja kun eilen sain kutsun tulla
katsomaan uutta palvelijaamme nib
menin, ja me ihastuimme toisiimme heti
ensi silmäyksellä. Ilman mitään kat­keruutta
toivotin Chevi toisen tervetul­leeksi
meille. Toin sen kotiin, ja kuh^
pa tietää vaikka joku kaunis kesä Cheri
vie meitä näkemään vieraita maita ja
kaupunkeja, ikikesäisiä etelän iha­nuuksia
ja muita, missä mielikuvissa­ni
joskus vaeltelen.
Jospa vaiii ministeri kotiutuisi nyt pian
sieltä metsästä, että kuulisin mitä hän
siihen sanoo, kun hän ei ole vielä näh-nyt
uutta palvelijaamme. Toivottavasti
hän ihastuu siihen niinkuin minäkin ia
muuttaa haaveen turistimatkasta todet
si jo tänä-kesänä — jos tänne enää
koskaan kesää tulee.
SIRP.\-SERKKU.
Vanha matkakirje
Sukulaiseni ovat ilahduttaneet minua
monenlaisilla lahjoillaan sieltä kaukaa
synnyinmaasta. Kuitenkin tämä \vm:-
nen lähetys oli yllätys, joka pakotti
tarttumaan kynään, kaikesta huolimat­ta.
Se oli minun vanha kirjeeni. Sisko-
. ni oli säilyttänyt sitä parhaimpien muo­tojensa
joukossa nämä monet kohtalok­kaat
vuodet, ja nyt sai aatteen lähettää
sen minulle. Olihan se kivaa lukea en­simmäistä
töherrystään pitkästä aikai
Kas näin se kuului:
"Skandinaavian-.^merikan linjaa lai­valla
16.11. 1927.
Rakas sisko.
Terve sitten. Täällä sitä nyt ollaan ji
tollistellaan. Ei tämä niin hauskaa ole,
sillä myrsky on heiluttanut tätä pun-1
ta ylös, alas, ylös, alas.
Kuusi vuorokautta olen maannut vuo­teessa,
enkä ole pannut suuhuni muuta
kuin vettä ja jotakin marjalientä. (Mai­toa
ei täällä näekään.) Ruuatkin on niin
erilaisia ettei niitä pysty syömään, ha­jussakin
on jo tarpeeksi.
Ei täällä ole muuta kuin kabikyx-n-.
entä suomalaista. E i täällä hätää sil^
tule. Vaikka olemmekin eri puolel^i
Suomea, niin välillämme vallitsee h u i :
-ystävällinen suhde, aivan kuin ^
tunteneet toisemme vuosikymn-.ere:.
Tähän lopetan tämän päivän e;^:^:^'^
lan.
17 päivänä.
Niin. nyt on kulunut ankara }
M y r s k y on raivonnut yötä päivää. e::||
vuoteella ole tahtonut pysyä. On p-N
nyt kovaa räiskettä ja jytinää, etta
tuntunut laiva hajoavan.
merelle mihin suuntaan hyvänsä -i-M
on tuskissaan vaikeroiva n-en r.an..-i j
nä.
Täällä sisällä ei my.H- ; ; i an vlou' 1
hallisesti. Kova lasten huuio
kuuluu., .'\stiat 'put(M!c.' .i]a> ^ "j
Koskahan tjistä n^r--;.-'^ '\
ja saa nlihdä mitii un-i p ^ v . i vc-^
na:m . . .
1 ^ päivänä.
Heikun, keikun. va' ; ' r ;a
paljon kcikukaan. M y r - k y 1
asettunut. Oloni tuntu-.i palt'^" •:^"J
kemmalta. en ole pali""' ^•'''•^r,'. fj
kaan. Ruoka ci kuitonk.iai' " i - " - ' ' ; , .'
ole syönyt kuin pienen voileivän. • -
ta menee se sillaan. ^
Olin luolia salomji^-i ^'"^^''Sj
Tapasin siellä elämänsä ilta^"
jUVUANTAINA, TOUKOKUUNA PÄIVÄNÄ, 1948