Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, February 26, 1955

              Rl VÄINÖ KAUKONEN:
lias Lönnrotin "Uusi Kaie valma m
Viionna 1949, jäUoin Suomessa ja yleensä kaikkialla suomalaisten kes-kuudessa
järjest^ttm^JHfaia Suomen kansan suuren kansalliseepoksen^ Kale­valan,
täydemsen p(atw^
Väinö Kaukonen tämän merkkipäivän^johdosta katsauksen "t/uden Kale­valan*'
kokoonpanoon^ ]^^^^ keskeiseen osuuteen seh runojen
keräämisessä/JSrjest^ni^^ ja sovittamisessa Kalevalaan, Julkaisemme
oheisena tri Kaukiseen kirjoituksen.
LISI saattanut lutflla^"että Elias
Lönnrot piisi "Kalevalani" ensim-äisen
painoksen valmistiittu^^^^
istaiseksi runönkeru.irliarr£istuks«isa.
lutta niin « i ^ y n y t ^ ^ B ^^
än oli saanut Vienasta huomattavan
äärän uusia runpatoeksia ja vielä an-isampi
oli vuosien 1836—37 suUrret-i.
Tällä matkalla hänellä oli mukanaan
älilehditetty "Kalevalan" kappale, jo­on
hän kirjoitti eepoksen toiseen pai-oks&
en aikomiäan lisäyksiä. **Kaleva-
" innoittamina olivat monet runon-siten
vaikuttanut huomattavalla tavalla
kansallinen tendenssi. Elias Lönnrotilla
oli se käsitys, että kaukaisina muinais-aapoina
Suomenlkansa oli Väinämöisen
johdolla taistellut "Pohjolaa" vastaan
ja päässyt voitolle, ja hän uskoi, että
Suomen kansa oli tulevaisuudessa me-nes^
rvä, ilman että Väinämöistä tarvit­sisi
kutsua johtajaksi sieltä, ^'missä hän
osaksi itsetiedottomien kirjallisten tar-koitustensa
toteuttamiseen!
Eepoksen pitkässä ja monijaksoisessa
kehittymisessä hajanaisista, vain osaksi
"Pchjolan • maantieteellisen keskuksen
ja eräiden päähenkilöiden toisiinsa yh­distämistä
runosikermistä oli kasvanut
yhtenäinen laaja eepos, jossa oli toisena
ja täi^kempänä keskuskohtana Elias
Lönnrotin mitä erilaisimmista aineksis­ta
yhteensulattama ja-kehittämä, runo­laulajille
tuntematon "Kalevalan-maa ja
kansa". Tämä 'merkittävä muutos lienee
erääjät tuoneet^atkoilta^ huomatta- johtunut ennen kaikkea siitä, että Elias
Lönnrot otaksui 'Timeätä Pohlojaa"
vastaan eri yhteyksissä taistelevien Väi­nämöisen,
Ilmarisen ja Lemminkäisen
esikuvina olleen suomalaisten kaukais­ten
esi-isien. "Kalevalan maa ja kansa"
on vertauskuva, jolla hän tarkoitti Suo­men
maata ja kansaa. Jokseensin sata
vuotta sitten hän luonnehti kirjoitukses­saan
"Uudesta valmisteilla olevasta K a ­levalan
laitoksesta" eepoksen pääasial­liseksi
tarkoitukseksi kuvailla, "miten
Kalevala kasvaa aluksi alistetusta ase­mastaan
Pohjolan vertaiseksi ja lopulta
pääsee siitä voitolle". "Pohjolassa" hän
otaksui asuneen "jon'kun eri lahkokun-ia
runokökoelniia, jotka annettiin Elias
örairotille käytettäväksi uutta laitosta
arten. Sen julkaisemiseen vaikutti
saitaan myös ensimmäiseen painokseen
ohdistettu kritiikki, joka osoitti siinä
räitä epäjohdonmukaisuuksia ja muita
ikkouksia esteettiseltä kannalta kat­ettuna.
Uuden painoksen julkaisemiseen ei
oitu r>-htyä ennen ensimmäisen pai-oksen
loppumista. Toimitustyön Elias
önnrot aloitti «vuoden 1845 lopulla, so-ttaen
paikoilleen D . E. D . Europaeuk-n
keräämät runsaat ;lisät.;Mpnien kes-eytysten
jälkeen hän saattoi omistaur
ua työhön pysyvasti toukokuun alussa
. 1847 suuren simdkiyatyönsa rinnalla,
ammikuun loppupuolena v. 1849 oli-at
kaikki lisät paikoillaan ja teos an-ettiin
kahden tprpanpojan puhtaaksi-irjoitettavaksi.
Pa,itsi omistaan ja E u -
opaeuksen keräilemistä Elias "Lönnrot
ai kä3rttökelpoisia aineksia. J . Fr. Ca-anilta,
M . A . Castrenilta, A. E . Ahl-vistata,
Fr. Polenilta, Z. Sirdiukseita että hänen (Vämämöisen) Suomen kan-
H. A. Reinholmilta. ^ sansa kävisi kaikessa hyvin, niin että
Elias iLömirptin noudattamasta me- ukko saisi levätä häiritsemättömässä
ettelytavasta johtui, että uuden lai- rauhassa siellä, missä hän lepää, etenkin
toksen perusrakenne ei kovin paljon kun hänen voitollaan Joukahaisesta ja
luuttunnt entisestään. Uusia episodeja Pohjolasta ei pitäisi olla paljoa merki-lifvain
harvoja, niistä tärkeimmät suu- tystä rauhattomina aikoinamme." " K a -
t lisät 'Kullervo-jaksoon, Väinämöisen levalan" rakenteeseen ja sisällykseen on
hrankylvö sekä A M i n ja Kyllikin va- « — ——' ' —r-at.
Häin katsoi velvollisuudekseen käy­dä
uudet ainekset mahdoUisinunan tar­koin
läpi. Eräässä kirjeessään hän sa­noo;
"Mntt.a kymmenisen kirjaa pape­ria
tiheätä käsikirjpitusta ei ple niin­kään
helppsti läpikäyty. Miettiminen,
etsiminen Ja sen paikan löytäminen, jo­hon
jokin säe on sijoitettava Kaleva­laan,
vie niin uskomattpman ajan, etten
useasti ehdi enempää kuin 2—3 arkkia
päivässä. — Olen kuitenkin päättänyt,
ettei mikään saa pakottaa suurempaan
kiirehtimiseen, koska vain tällaista
äärimmäisen tarkkaa mentelmääMcäyt-täen
vpin toivoa saavani työn lähimain
asianmukaiseen kuntoon."
Lopullisessa toimttusvaiheessa hän
pääsi vain noin 80 säettä päirässä eteen­päin.
Syj-nä oli runsauden pula. Kir­jeessään
Collanille hän sanoi: "Sinä eh­kä
ihmettelet, mitä minulla tässä työssä
on inuuta tekemistä kuin noudattaa ru­noja,
sentähden on minun selitettävä^
että nykyisin koossaolevista runoista
voitaisiin saada seitsemäökin Kläleva-laa,
kaikki erilaisia." Tämä lausuma,
jos mikään, osoittaa, miten laajalti hä­nellä
oli liikkumatilaa omien, suureksi
ole tehty aiyan lopullista päätöstä. I l ­moitettu
ei myöskään ole vfelä sitä,
kuinka kauan filmaus tulee kestämään.
iXiin keskeinen asema kuin "Kaleva-lan'^
ja "Pohjolan" välisellä vastakoh­taisuudella
eepoksessa onkin—-ihnei-sesti
"Iliaan" vaikutuksesta — Elias
iLönnrot ei aina ot^sunut "Kalevalan-menestymisen
ensisijaisesti johtuvan
taistelusta ja niissä saa\mtetuistä voir
toista. Se käy ilmi hänen v. 1858 julkai­semastaan
sammon tulkinnasta. Hänen
mielestään "sampo"-sanan metldtys oli
aikojen kuluessa kokonaan kadonnut,
niin ettei tiedetty, mitä sillä muinoin
oli tarkoitettu. Hän johtui siihen aja­tukseen,
että sampo-runo vaatii alle­gorisen
selityksen. "Sellaisen selityksen
perustalla "sampo"-sanalla olisi mer­kitty
tai oikeammin eduskuvailtu ihmis- *
suvun silloin saavuttamaa sivistystä ja
kulttuuria". Käsityksensä hän ilmaisi
tarkemmin seuraavin sanoin:
"Toden ja tpdellisen sKistyksen oma
etuisuus kaikkina aikoina ^kä yksilöil­lä
että kansalla kokonaisuudessaan on
ollut ja on tehdä omistajansa onnelli­seksi
ruumiillisessakin kätsannPssa. Sii­tä
enemmän 4uin mistään muusta voi­daan
täydellä syyllä sanoa, että se sekä
kylvää että kyntää, antaa kasvun ja
nah suomalaisia^'. "Pohjolan" joutuessa kaikenlaisen laihon, sup ikuisen onnen,
Hopulta häviölle Löimrot katsoi myös jauhaa esiin sekä jauhoja, suoloja, että
Väinämöisen tehtävän päättynedisi, inuuta rikkautta, niinkuin sampo teki.
minkä vuoksi hän lähtee pois sinne, mis- OParemmin kuin mylly tai muu työkalu
sä taivas ja maa yhtyvät, jättäen jä- se myöskin soveltui jaettavaksi niinkuin
lelle Kanteleen Supmen kansalle. Jp Väinämöinen aluksi ehdptti. Sen juuris-mainitun
kiijpituksensa hän päätti tu- takin vpidaan syyllä sanpa, että ne pvat
levaisuuteen' kphdistuvaan toivotuk­seen:
"Kukapa ei mielellään torvoisi,
tunkeutuneet syvälle, niinkuin runo tie­tää
kertoa sammon juurista. Sen lopul­linen
ryöstäminen Pohjolasta saattoi
viitata siihen aikaan, jpUoin Kalevalan
kansa pääsi Pohjolan tasoille sivistyk--
sessä."
"Kalevalaa" on eri aikoina tulkittu
monin eri tavoin pääasiassa kahta suun­taa,
historiallista ja luonnontaruHista
seuraten. Käsitykset ovat nykyisin hy-maa
Kirj. ALEKSIS KIVI.
Maa kannasten ja laaksojen,
mi on tuo kaunokainen?
Tuo hohtees kesäpäivien,
tuo loistees pohjan tulien,
tuo talven, suven ihana,
mi ompi soma maa?
Siel tuhansissa järvissä
yön tähdet kimmeltää
ja kanteleitten pauhina
siel kaikuu ympär kallioi'
ja kultanummen hongat sei:
Se ompi Suomenmaa.
En milloinkaan mä unohtais
sun lempeet taivastas,
en tulta heljän aurinkos,
en kirkast kuuta kuusistos,
en kaskiesi sauhua
päin pilviin nousevaa.
• ^
01* monta näissä laaksoissa
tok* aikaa ankaraa,
kun öinen halla huurteinen
vei vaimomme Viljasen - - •
mut toivon aamu, toivon työ
taas poisti hallayön.
Viel monta näissä laaksoissa
on käynyt kauhua,
kun scta surman, kuolon toi
ja tanner miesten verta joi;
mut sankarien kunnian
. sai Suomi loistavan.
Nyt ihanainen, kallis maa
on meidän ainiaan;
tuos aaltoileva peltomme
tuos vikerjäinen niittymme,
tuos metsiemme jylhä yö
ja meriemme vyö!
Tuon lehtimetsän kaikunaa
mi autuus kuunnella,
kun valjetessa aamusen
siel pauhaa' torvi paimenen,
tai koska lauloin laaksossa
käy impi illalla!
Mi autuus helmaas nukkua,
sä uniemme maa,
sä kehtomme, sä hautamme,
sä aina uusi toivomme,
oi Suomenniemi kaunoinen,
sä iankaikkinen!
Frances Hyland^saskaUheiva*
nilainen tyttö^ joka on hank-kinut
itselleen nimen puhu­malla
ja esiintymällä näytel­missä.
Palattuaan Englannista
opiskelemasta hSn esitti joh­tavaa
roolia Stratjördin Shake­speare
festivaalissa viime vuon­na.
Nyt on Ämä sievä neitonen
ryhtynyt CBC:n palvelukseen
ja esiintyy radiossa ja TV:ssa.
(Lähettänyt lempääläläinen) .
Jps olet keski-ikäinen tai vanhempi
lempääläläinen — tunnet — jos nuori
— tuskin., Kehro^kukkula sijaitsee
sen vuorijonon eteläisessä kärjessä, joka
alkaa Sarvikasjärveltä ja kulkee mel­kein
pohjoisesta etelään, eroittaen Ah­tialan
ja Herralan kylät toisistaan,
päättyen Ahtialan järviaukeamaän. Se
on pieni idyllinen paikka luonnon ihaili­jalle.
Vuosisatoja se oli nuorten kisa­paikka,
jpssa varsinkin helkatulien ai-kiaah
cli tapana kpkoontua nuorten ja
vanhojenkin. Vielä vanhempaa tarua
kertoi isäni (joka oli paikkakuntalai­nen
) isiensä kertoneen: Siellä asui
"Kehro", haltija, joka hallitsi seudun
asukkaita, vaHitsi heidän onnensa ja
onnettomuutensa.
Se on tarua, mutta .todellisuudessa se
on kallio vain, joka aikojen kuluessa
on muodostunut vähän erikoisemmaksi
kuin muut. Sen eteläisin ulottuma on
sen korkein kohta, huippu, jonka kes­kellä
on notko kuin pata; siinä poltet-
•tiin helkä- ja juhannustulia. Etelään se
laskee jyrkästi, mutta pohjoiseen loi­vasti,
muodostaen laakean kivilattian.
Se oli kuin tehtä piiri- ym. leikkejä var­ten.
Siihen'' kukkulaan päättyy "Herra­lan
vuorijono", ja eteen aukeaa näky­mä
yli Ahtialanjärven, yli Vaihmalan
ja Lempoisten kylien — yli peltojen ja
vesien.
Jos olet reippailija tai luonnon ihaili­ja
~ tee retki Kehronkukkulalle. Jo
näköala kannattaa. (Onhan niitä to­sin
parempiakin, esim. se Lastusten kar­tanon
maihin kuuluva harju, joka jo
Lempäälän asemalta katsoen itään nä­kyy
taivasta vasten, jossa ne yksinään
eroittuvat korkeat männyt on muodos­tettu
tilapäiseksi "näkötorniksi" tik-kain
ja "lava"-aske!min. Sieltä näkyy
mm. /Lastusten kartanon vanha päära­kennus
kuin vehmaassa lehdossa oleva
"satulinna"). — Kehronkukkulässa pn
aivan oma idyllinen tunnelmansa. Erit­täin
kesäaamuin, kun käet kukkuvat,
kun kaikki virkut linnut ovat virittäneet
aamukpnserttinsa,- kun kaikki pikku-
, . <i . ""
vin ristiriitaisia. Mutta siitä tuskin on
erimidisyyttä, että Elias Lönnrot uskoi
"Kalevalan niaan ja kansan" nMnestyk-sieen.
Tämä uskp pn merkinn3rt ja mer­kitsee
Supmen kansalle paljpn.
SlYU 3