Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, October 16, 1954

              ctti mit OB tsstdm peto, j«ka k ly
bMentiiappitan. Sifihriiiet tiaiiitet va­nuttivat
kipsiä pimeifflä kulkmiaesu.
• • •
Taneli asui ytuin nu^usään. Tahisin
luo kut<H yeHckoia lud^tajlUe ja ke^i-sti|
oli kalastajien apulaisena. Hirvoin
kävi mökiBä vieraiu, vaan sitä tervetul-leempia
vieraat olivat. Taneli oli vie­raanvarainen,
vaikka rikas lian ei suin­kaan
alOut, mutta tuli toimea pienillä
j i i ^ f ^ ^ a i i n Lapset <dfvat hänen ^suo­siossaan.
Kesäisin, siinnuntaisan, kun
vanhus dU kotosalla, oli hänfen mökis­sään
pULUvier»ta ja lie kilpailivat, ku­ka
ensimma^enä pääsee sedän syliin.
Yesirinkilänippu riippui Uvallisesti nau­lassa
ja millä Taneli Ice^itsi pieniä vie­raitaan.
Se sai juhlatunnelman aikaan.
. Samuli ja ?iiri talsivat umpitiellä. Ko­va,
tuuli ajoi lunta kinoksiin ja tukki
tiet. Alkoi b^närtää ja väsymyskin jo
tuntui. 'Matkaajamme istuivat puun
rungolle tiepucdeen lepäämään. Seutu oli
tuntematonta, tie outo eikä tiedä, oliko
taloa lähellä tai ei. Siiri vaipuu uneen
)A nojaa pienen päänsä Samulin olkaa
vasten.
Oli jo pimeä. Suden lihronU halkoo
ilmaa. Siiri heräsi ja molemmat alkoivat
itkeä. He eivät uajwl|^neet Jjikikua pai­kaltaan,
vaan itkivät . . .
Taneli meni pistäytymäiän ulkona.
Kuului taas suden ulvontaa. iMitä? It­keekö
joku? Taneli herkistää kuuloaan
ja toteaa todella kuulevansa lasten it­kua.
"Kuka siellä?" hän huusi.
'Mmä ja Siiri", kuului vastaus.
'«Herra Jumala!" hudahti Taneli ja
pUti takin päälleen, lakii^ päähänsä,
sieppasi lyhdyn ja kiirehti ääntä kohti.
Susi ulvahti taas ja toinen <vastasi siihen
kauempaa.
Taneli saapui lasten luo, otti heidät
syliinsä ja pusseissa kalahtelivat jääty­neet
leipäpalaset. Samuli sai kantaa lyh­tyä
ja niin he lähtivät astumaan kohti
Tanelin asuntoa. «Lämmin, niin suloinen
lämmin hyväili lapsukaisia aivan kuin
äidin armas syli . . .
Taneli riisui päällimmäiset vaatteet
selcä kengät lasten yltä, r^ustaen ne
naulaan kuivumaan. Lasset sihnäilivät
ympärilleen, sillä ]:faikka ja vanhus oli­vat
tuntemattomia. Taneli ase|>ti keitto-padan
hiillokselle kuumenemaan, että
kylmissään olevat lapset saisivat läm­mintä
keittoa syödäkseen.
SamuAi, joka oli puheliaampi kuin
Sun, kysyi:
'"^Missä me olemme? Olimme kotiin
päin menossa, mutta emme osauineet.
kun ei näkynyt tietä, lunta oli niin
paljon."
'Olette Taneli-sedän lämpöisessä tu­vassa",
sanoi vanhus hdlästi. ICyynel i l ­maantui
vanhuksen silmänurkkaan aja­tellessaan
kerjäläislasten osatonta koh­taloa.
Pian \uiik pani keittoa vatiin pöy­dälle,
leikkasi leii^ä ja kehoitti hipsiä
.«iirtyoiään poycBm ääreen ja syömään.
Lapset söivät hyvällä r u o k ^ u U a ja
supishrat keskenään. Taneli laittoi vuo­teen
ja krfMitti pieniä matkalaisia nuk­kumaan.
Kse hän kidlistui oydskin sän­kyyn
lepäämään sammutettuaan lam­pun.
Kuului taas pitkä s u d ^ ulvaisu.
KIITOS
Sydftmemnen kUtos sukulaisme Ja ys-t&
vllle sUti «nleltftUikatUvMU yll&tyk-aesU.
lonka järjestitte tSTtt&Msftni 50
vuotta^
Snkf>ln«n kiitos Elmalle Ja Helaiille.
Kiitos «m&nnUie. Jotka vftaym&tt* paa-aaiUtte
rleraita. Kiitoa berkulliaesta
kahvlpöy<tt8t&. kauniista kakista, kor<
teista, lahjoista Ja suuresta rahalah­jasta.
Jonka nVkrjf^nim liUtt» nmte-toksi.
*
KUtos niille Jo%ka tavalla tai toisella
auttoivat Ja Jotka eivit voineet oUa
muvft a4ilyy ikulaesU kUtoaisttudsUa
muistossani.
ESTHER KUHIA
aivm 10
LEON BRIMBORION, vaatimaton
opettaja, asui aivan ystävänsä, luut­nantti
Caramelin läheHä. Juuri hänen
luokseen johdatti opettajamme aske­leensa
varhain vuoden ensimmäisenä
päivänä.
''Minulla olisi eräs asia", sanoi hän
ystävälleen tavallisten hyvän vuoden
tohrotusten jälkeen. ''Minähän en tu­lisi
sinua häiritsemään ihnan ehdotonta
välttämättömyyttä. Hyvä ystävä lai­naa
minirile täksi päiväka Pyhäa^Sta-nislauksen
kunniamerkkiä. Ymmärrät­hän
asian, syön aamiaista Allumetin,
kauppiaan luona. Tunnethan tuon
heittiön, hän on aivan t^uUuna kunnia^
merkkeihin ja jollei jollakin ole kau­lassa
tai napinlävessä roikkuvaa merk­kiä,
niin hän tuskin saa osakseen tyhjän­toimittajan
arvon. Ja sitten siellä on
kaksi tytärfö, Anastasia ja Zjna . . .
Puhun sinulle ystävänä . . Sinähän
ynunärr^ minua, rakas ystävät Siis
tee miuuf^ tämä palvelus"
Brimborion* oli esittänyt pyyntönsä
änkyttäen, punastellen ja vilkuillen kai­nosti
oveen päin. I^uutnantti suhautti
kirouksen, mutta suostui kuitenkin.
Kello kahdelta iltapäivällä Brimbo­rion
antoi kjo^ditä itsensä Allumetille.
Hän oli hiukkasen avannut viittaansa
ja tutkisteli rintaansa, jolla khnälteli
lainatun mitalin kiilta ja emalji.'
. — Tässä tuntee omissakin silmissä
itseni kohonneeksi, ajatteli Iän pienoi­nen
kutina kuricunfnässääR. Tämä pie­ni
kapistus maksaa vain viisi ruplaa,
mutta kyllä se tekee vaikutuksen . . .
Saavuttuaan Allumettien asunnon
eteen hän aukaisi viittansa ja kiirehti­mättä
ryhtyi kokeilemaan arvonsa te­kemää
vaikutusta, ^ähdessään mitalin,
ajuri jähmktyi kunnioituksesta. Niin
ainakm opettajastamme tuntui. Brim?
korion rykäbi tyytyväisenä ja astui si­sään.
Heittäen viittansa kokonaan
päältään eteisessä hän silmäli nopeasti
ruokasaliin. Viitisentoista henkilöä oli
jo istuutunut pitkän pöydän ympärille,
aamiainen oli jo alkanut., Kuului vie­raitten
rupattelua ja astioitten kilinää.
"Kuka siellä?" kuului talon emännän
ääni. "Oh, mutta sehän on Leon Brim-bprico!
Istukaa pöytään, rakas ystä­vä.
Olette hieman myöhässä, mutta
eihän se mitään tee . . . Me c4emme
juuri asettuneet pöytään."
Opettaja röyhisti rintaansa, asetti
päänsä kenoon ja astui ruokasaliin, hy­kerrellen
käsiään Mutta sieHä hän ha­vaitsi
kauhistuttavan asian. Zinan vie­rellä
istui hänen vffkaveljensä, ranskan
kielen opettaja Tremblent. Jos hän an­taisi
tämän nähdä kunniamerkin, ai­heuttaisi
se joukon epämiellyttäviä ky­symyksiä.
Se tekisi hänet ainiaaksi
nauruualaiseksL Hänen kunniansa olisi
mennyttä. fiOin ajatteli repäistä kun­niamerkin
rinnastaan^ tai poistua koko­naan,
mutta sen nauha oli lujasti om­meltu
ja sen poistaminenkin oli oikeas­taan
jo liian my^aäistä. Puristaen no­peasti
Pyhän Stanislauksen kunniamer­kin
oikeaan käteensä hän kumarsi sy­vään,
aivan kahdek^ taittuen terveh­tien
siten koko seuruetta ja ojentamatta
kättään kenellekään hän lysähti ras­kaasti
vapaana olevaan tuoliin virkavel-jeäiin
vastapäätä.
"ttän on varmaankin himialassa",
tuumi ^AUumet nähdessään hänen häm-mast>'
neen ilmeensä.
mutta lapset eivät enää sitä kuulleet,
sillä uni. lasten hyvä hengetär, vapautti
heidät pelosta ja elämän huolbta. He
nukkuivat.
Taneli valvoi kauan ja ajatteli lasten
kohtaloa, joka okisi saattanut olla jul­ma
kuolema susien raadellessa heidän
kylmän kangistamia ruumiitaan.
(Jatkuu)
Malcmn IS piMni^ 18S4
. - i i >^ „ r 1 . i
' Haadle taijoStiin
toa. Hän otti lusikaa v ä a e m pm
teen^ mutta silkrin häuk inseä0
hyvässä seun^iirissä 'sovi syi^ va­semmalla
kädeDä. Hän sditti ^iffic^
että-hän oli juuri syönyt, «ftä otiuinttt
mitään. ^
"Eit kiitos. Minä olen jo i^onyt
aamiaista", soperteli hän.» *^ia juuri
setäni, ylipappi Onktuelin luona, hän
pidätti minut luonaan . . . äh . . a»ni-aisdla."
V
Hänen mielensä täyttyi vifltäväUä ka-tumuksdla,
kiukulla j^ raivolla. Kei­tosta
nousi Irarkullinen hojny ja sttnpi-liemi
levitti ympärilleen eracoisesti ruo­kahalua
herättävää tuoksita. Opettaja
yritti vapauttaa oikean kätensä ja kät­keä
kunniamerkin vasenunalla, mutta
yritys ei onnistunut.
"Tämä kyllä huomataan . . . Minul­lahan
on käsi sydämellä ja aivan kuin
aikoisin laulaa. Hyvä Jumala 1 Kunhan
he nyt kiirehtisivät syömistään. Menen
ravintolaan tämän jälkeen . . ."
Kolmannen ruokalajin jälkeen hän
heitti virkaveljeensä kainon katseen.
Tremblent tuijotti häntä kovin häm­mästyneen
näköisenä eikä hänkään syö­nyt
mitään. Kun heidän katseensa koh­tasivat,
molemmat näyttivät tidevan
vieli&in häimnentyneemmiksi ja molem­pien
katse painui kohti tyhjiä lautasia.
"Nyt se paholainen on sen huoman­nut",
ajatteli Brimborion hermostunee­na.
"Näen hyrin iäaiesi naamataidus-taaa,
että hän on sen huomannut. Ja
sillä kehnolla on niin liukas kieli. Jo
huomenna hän men'ee kantelemaan joh­tajalle
. . . "
Pöytäkumppanit lopettivat neljättä
ruokalajia ja sitten seurasi kohtaHokas
viides.
Eräs suurikokoinen herrasmies, jolla
on karvaiset suuret sieraimet, ryömy
nenä Ja joka luonnollisesti räpytteli sil­miään,
nousee seisomaan. tHän siloit-telee
päälakeaan ja lausuu:
"Mi-mi-minä eh- Minä ehdotan ma-
•mal-maljan läsnäoleville naisille!"
Pöytäseurue nousee äänekkäästi Ja
tarttuu pikareibin. Jyrähtävä hurraa
täyttää huoneiston. Naiset hyrayile\'ät
ja ojentavat maljoja kilistämistä varten.
'^Herra Brimborion, viitsittekö vai­vautua
ojentamaan tämän maljan neili
.Anastasialle", sanoo eräs seurueen jäsen
. Ja ojentaa maljan hänelle.
B r i n ^ r i o n on suureksi kauhukseen
pakotettu käyttämään oikeata kättään.
Pyhä Stanislaus, rypistyneille punaisi­ne
nauhoineen, saa vihdoinkin nähdä
valon ja ruveta kimaltelemaan. Opet.^
ta ja kaJpenee, painaa päänsä alas ja
heittää salavihkaa katseen virkaveljeen­sä.
Tämä tuijottaa takaisin hämmäs­tyneenä
ja tutkivana. Viekas hymy i l ­mestyy
hänen huulilleen samalla kun
häpeilevä ilme katoaa hänen kasvoil­taan.
"•Herra Tremblent, ojentaisitteko mi­nulle
tuon oikealla puolella olevan pul­lon",
p>ytää talon isäntä.
^n^^ epäröiden <Ä„
- ja . . .
» huomaa hiatn n
fammamerkifi. Se ei ole Z
a^i^tts. Ei sen vähempää kuin^
ha An*U^ r Virkaveljeni siis pe^
hai^! Bnmborion hNTnvilee UoZ
istuutou ja mahUilee tuoliUaaa
enää tarvitse kätkeä kunniamerkte
He ovat molemmat samassa sakisä
kim4>äaan ei voi riistää kunniaa^
taan.
-Katsopas", mylvi AUumet huonu
tessaan mitalin opettajan rinnassa
«Aivan niin», sanoo Brimborion. "S,
on todeHakin harvinainen ybteensattit
ma, eikö olekin herra Trenilent? EJJ
dofckaitahan on niin vähän juUatiUi
suuksten kunnaksi. Meitähän on ^
jon toknistossa ja ainoastaan me kaksi
te ja minä, olemme saaneet kunnlamer
kin. Todellakin, mikä sattuma!"
Tremblent nyökäytti iloisena päätäi
ja röyhisti vasenta rintamustaan,
komeiK Pyhän Annan kolmannen luo
kan/kunniaimerkki.
Aamiaisen jälkeen Brimborion ki«
teli ympäri huoneiston näyttelemäss
kunniamerkkiään naisille. Hän tm
olonsa levolliseksi ja hänen mielensä o
kevyt huolimatta nälästä, joka kuni
hänen vatsassaan.
''Jos olisin tiennyt", ajatteli hai
heittäen kateellisia silmäyksiä Trem
blentiin, joka keskusteli kunniamerkh
tään Allumetin kanssa, -olisin lahtana
rjntaani Pyhän Wladimirin. Voi sen
tään, minulla ei ole rohkeutta.
Ainoastaan tämä ajatus kiusasi häoti
muuten hän oli oikein onnellinen.
Kolumbuksen erään kirjeen
jäljennös löydetty
Tähän asti tuntematon Kristof
Kolumbuksen kirjeen latinaksi
jäljennös vuodelta 1496 löydettiin äs
täin Michelstadtissa, OdenwaldLs
Löydön teki harvinaisia kirjoja
levä kirjailija Hans Karl Kubiak M"
helstadtin myöhäisgoottilaisen kir
kirjastossa.
Kolumbuksen kirjeen jäljennös
tutkimuksen perusteella ensimmäinen
samalla ainoa jäljennös kirjeestä,
ei ole tiedetty mistään löyty^vän.
KIITOS
Kaimis kiitos CSJ :n Sarnian osastolle
lähettämistään kukista sairauteni ai­kana.
TYYNE VESANEN
936 Greendsle St., Sarnia, Onlam
K I I T O S
Kaunis kiitos teille Kapuskaangin
toverit, kun kävitte minua katsomaa»
sfeUä saitaalaan ollessani.
• Kiitos kahvista ja leivoksista, joii*
toitte «uIleBsanne.
Trfta sydämellisesti kiittäen,
ARNE MILLER
Hcarsi, Ontario
i i l i i nH
VAllTiNHE RAHAA SUOMEEN