Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, July 13, 1946

              1946 LAUAJNTTAINA, HEIXÄKUUyi 13 PÄIVÄKX
T J A KULTTUURI
_ukanus kidutettuna
Omituiseji surullisen maineen on Rooman kirjallisuudessa saanut runoi-liia,
stoalainen filosoofi M . Annaleus Lukanus. Siihen Victor Rydbergin ru­noelmaan,
'Lukanus marderad", jonka käännöksen alempana julkaisemme,
on selitykseksi mainittava muutama sana, koska runon sisällystä muuten on
vaikea ymmärtää.
Lukanus eli ja kirjoitti keisari i^Jeeron aikana ja hänen pääteoksensa on
kj-mmenosainen historiallinen runo kansalaissodista. Ystäväinsä suositusten
a\iiHa oli hän jo aikaisin päässyt tyrannin ystävyyteen. Tälle hän kirjoitti
ylistyslauluja, ja'jo mainitun kansalaissotia käsittelevän teoksensa omisti hän
Neerolle seuraavin mairittelevin sanoin: "Jos semmoiset jättiläistaistelut oli­vat
tarpeen, jotta Neero kerran pääsisi hallitsemaan, niin emme, jumal'auta,
tahdo valittaa: sellaisesta hiiinastä saatoimme mielihyvällä kestää kai?dd
kauhutyöt ja rikokset." •
Mutta se suuri suosio, jota Lukanus saavutti Roomassa, lukiessaan
kansalle runojansa, sai Neeron kateelliseksi, tämän "taiteiljakeisarin", joka
itsekin luuli olevansa suuri runoilija. Hän kielsi Lukanuksen julkisesti esit­tämästä
runojansa. Tästä alkoi riita ystäväin välillä ja Lukanuksen historian
varsinainen tragedia.
Lukanus rupesi puheissa jä kirjoituksissa herjaamaan Neeroa ja hänen
suosikeitaan ja yhtyi viimein Neeroa vastaan solmittuun salaliittoon. Se tuli
ilmi, Lukanus kielsi kauan syylisyyttään, mutta kun Neero oli luvannut
armahtaa hänet, tunnusti hän, vieläpä ilmiantoi, paitsi useita kumppaneitaan,
oman äitinsäkin. Tällä luonnottomalla teollaan tahtoi hän uudelleen päästä
äidinmurhaafjar<tyrännin suosioon! Neero tuomitsi hänet kuolemaan, ja stoa­laisen
filosoofin kylmällä tyyneydellä hän kidutuspenkillä avasi valtasuonensa
ja, lausuen säkeitä omista runoistansa, kuoli.
Victor Rydbergin runoelma, yksi hänen mestarituotteitaan, kuvaa Luka­nuksen
sieluntilaa hänen kuolinhetkellään.
Sen eestä kuolla, tntll' on arvo elämän,
on kaunis kuolo, leikki maratooninen.
Mutt* kuolla Neron pyövelien lyömänä
ja jälkimaifteeks saada "Neron ystävä",
on kuoloa kovempi — on oma häpeä,
mi viel' ei haihdu, vaikka tuskat taittavat
mun lauluni ja eloni langan pois.
Ken ehtinyt on rantamalle Hadeksen,
kuin toiseks elon tie nyt hälle näyttäytyy.
Ma luulin kerran, ett* on suurta uskaltaa
Caesarin eessä laulaa Kaaton taistelut
puolesta esi-isäin vapaavaltion,
min vapaus ja ies vain oV orjain harteilla.
Se helppoa oli . . . Öisin kuullut sydänlain
ja laulun tehnyt koruttoman, vimmatun:
Päin, orjat veljeni . . . päin taistoon, kuolemaan
. vapautemme eestä, lapset Spartakon . . .
Päin^orjatf^jeni. Päin taistoon, kuolemaan
• eest* ihmisyyden^ vapaavaltion.
Jos laulun palkaks sainkin ristinkuoleman.
Sen ccstä kuoUa, niilP on arvo elämän,
on kaunis kuolia, leikki maratooninen.
Nyt pyövelien pihtcin tahtiin vain ma voin
JG tuskan rytmeihin mun vihan' lennättää
ja inhon sidotun ja ylenkatschcn
päin likaa, jota maailma sanoo puhtahaks,
päin niaaiiman suuruutta, jok' alhaist' on.
Ja niin mun lauluni cns' vapaushctkenään,
kahleistaan vasta kirvonneena, vaijcntuu,
mun rintani, mi valheen ilmass* ahdistui,
atleetin voimin ulos lennättää
liekeissään vyöryin kantelesta sydämen,
juu f kuin se kätkee, harmin kohtaan itscäin,
kun runottaren itse kiedoin kahMsiin,
Näköni himmenee, en enää laulaa voi;
mut kuule, laulaja, mi tulet jälkeeni.
Sydi^met kaihoavat sä laula viihdyksiin,
mut' lauluUes myös poltinrauta käteen suo,
mi lihaan kurjuuden sen merkit kärventää . . .
Se pyövcl'-toimi lemmentyötä on
lapsiUc inhan maan, lie kahle pukunaan
senaatin tooga tai diadeemi Caesarin,
Sä histrioonit heitä helyharppuineen
ja Lcsbia, Delta, Lydia, Chloris, Corydon:
mutt' sinä, laula sinä uljain pjin
kuin Natsaretin kansainlaulaja,
julista valtaa, jossa pienin cnsinn' on,
ett' orjain silmiin maat Astrcen kajastais,
oikeuden Rooma käske rakentaa
häpeän Rooman muurein raunioon,
sä tyynnä palkak^ ota pilkka, kuolema.
On orja, Stoan viisas lausui niin,
ken itseään ja kohtaloons' ei hallitse.
Mä orja olin; ah, nyt myöhääit vapaaks sain, •
ja sielun utos hengitän näin huudahtain:
Päin, vapaa laulaja, päin, ees puin, sotilas
cest' ihmisyyden, kautta hädän, tuskien
eespäin ja riemuin kuole kilvelles . . ,
SELITTÄMÄTTÖMIEN tapaus­ten
joukossa on yhä edelleen Maria
Celeste-nrmisen laivan miehistön
kummallinen katoaminen. Laiva
lähti V. 1873 New Yorkista, päämää­ränään
Genua. Kuukairtta myöhem­min
laiva löydettiin tuuliajolta Azo-rien
luota. Yhtään miestä ei ollut
laivalla. Lasti oli koskematon eikä
missään näkynyt merkkiäkään epä­järjestyksestä.
Ruokakin seuraavaa
ateriaa varten oli valmiina laivan
keittiössä. — Äskettäin kuoli New
Yorkissa erään tämän laivan miehis­töön
kuuluneen miehen vaimo, joka
oli 73 vuotta saanut hautoa päässään
tätä mysteriaa.
m
YELLOTOTONE-puistossa on
muutamia "laulavia" järviä. Omi­tuinen,
etäistä laulua muistuttava
humina kuuluu lakkaamatta. Mis­tä
se johtuu, siihen ei ole vielä saa­tu
pätevää selitystä. Jotkut arve­levat
sitä kaukaisten äänten kaiuk­si,
sähköaalloksi tai lintujen lennon
ääneksi. Eräs selittää sen johtuvan
siitä, että tuuli puhaltaa Grand Tö-tonin
huippuja vasten.
XE\V YORKIN Bronx Parkissa
on Sudanissa ammutun norsun ham­paat,
jotka painavat 292 paunaa.
Toinen niistä on lähes 12 jalkaa pitr
kä ja tyvestä 18 tuumaa ympiri mi­taten.
Nämä ovat suurimmat mitä
on tavattu. — Elefantin hampaat
kasvavat joskus niin suuriksi, että
niiden kantaminen tuottaa eläimelle
vaikeuksia, joten sen nähdään usein
asettavan hampaansa kannatuksille
jonkun puun haaraan ja siinä a.sen-nossa
lepäävän.
OsaUulu- ja soUtojuhlayleisöä. Taustalla Työn Puiston rakennuksfa.
YEZEIKAN kylässä Puolassa
syntyi äskettäin poika, jolla oli suus­sa
kaikki maitohampaat ja ensi töik*
seen hän puraisi kätilöä sormeen.
-J