1952-11-15-04 |
Previous | 4 of 12 | Next |
|
small (250x250 max)
medium (500x500 max)
Large
Extra Large
large ( > 500x500)
Full Resolution
|
This page
All
|
'm •'
Kun lääkäri oli poistunut talosta,
pyysi isätitä Alinan lämmittämään viereisen
kamarin. I£in nukkuu siellä.
JEIän pyysij että''Alina ottaisi ..^öUäkiiL^
huolekseen kääreiden muuttamill^^^
muKn^ jalkoihin.
— Kukapa ne sitten muutJ^
se niin on, että kim minä otan sairaan
ihoitooni, ei siitä; siUom muiden tarvitse
'huolehtia; sanoi Alina topakasti niin
•kuin isäntä olisi epäillyt hänen liiaksi
nukahtavan.
Hän haki puut ja kamaria lämmittä-'
essään hän kysyi isännältä ^ -
— Pitääkö iriiiuinEe^
äitinsäkö hänestä huolen pitää? /:
— Te, pysytte vain Samulin hiona,
hoitelette häntä ja teette hänelle;.aiusr
«vaatteita ja sukkia. Jos eivät hoitele
Eevaa, olkoot hoitamatta.
- r - E! taida Esa nokkaansa pistää Ee-ko
paistöiA lämpimästi. Samuli ei enää
tunitenut heikkoutta. (Eevakin koetti
pfestä ja parsia molemmille miehille, ettei
Aapeli päässyt siitä sanomaan. Ruokakin
Oli hyvää.
^^utte isäntä oli jo kauan sen todennut,
ettei voita myytäväksi tullut läheskään
hiin paljoh kuin ennen samana ^
vuoden aikana.^ Lihätii^^^ hänen mie-lesiään
v^enivät; ja loppuivat liian
pian. Ei hän tästä EevaHe mitään,
maininnut, koetti vain tarkkailla, mihin
ne katbsiyai.
van lähettyville- Ja olisipa tuo ejitihyt Eräänä iltana Samuli huomautti isäl-korjata^
mansa, jos halua olisi pUut, to^^^^ haikoliiteris^ä oli i s ö ^ s ^ ^ ja
kaisi Alina. ^^jjnä oli kokonainen siiikinkku^ monta,
Isäntä ei vastannut. Ja Alina näki,: paiast^a voita, ^ s i k a n l ^ leipiä. Ke-ettei
hän kenellekään sydäiituskiaanva^^
Iita. A ^ i hnokasi, aivankuin hy^^^^
västä mielestä, että sai kelankin pila rtään Varalt^ noutan^-
y ^ i n <>»n>ss^Mette^%. A ^ i ^ ^ ^ i t y f e # ^ mutta
Iriivia pliit^afX-«^ani^äsfa^ uy..
varastettua tavaraa, fel
seh jananroi, vihdoin hän
källisesti: '^PDi^p^
— Jopa on Niittyojan Ee«, !
paholaisen kanssa y^ih ^
Muttj kuule nyt, Samuli, t £ ^
" " - kummittelee. '^PosU"^^!^
keskustelustaan. SUloin isäntä naurahti <>vat siksi paatuneita lurjuksia >^
«:or««ini«. eivät voi salaisuutenaan pitää tätst^
.mitustapausta. HesenpiankylL^
tottavat ja valehtelevat m u i O
laan liikkuneensa. Ja annetaanS
olla hyvässä uskossaan ja lisätään^
tätä kummitusjuttua, v^l
, ^ä^tä lihoja ja multana^
fcja^ mutta kannamme nämä heidän ni
vettarisa katolle ja rymyytämme \m
tuparisa nurkkia.; Mutu suu poikia
Samulia Ei hiiskaustakaan kenellekä^
— En:.minä ainakaan hiisku nutääni
Mutta ei kö ole turhaa-viedä näitä Nai
tyojalle asti? Sinnehän on kolme
taa meiltä, esteli poika.
— Ettäkö me söisimme tämm5isö|
moskaa^ joka näin on sotkettu
ja sanoi Samulille:
— Ollaan me tässä ovisuunurkassa ja
kun he jättävät osan säkistä, peloitam-me
heitä, niutta emme niin, että he tuntevat
meidät.
— Jos he eivät tulekaan . . . kantavat
pussin kokonaan, epäsi Samuli.
— Tulevat varmasti! Koetin pussia,
se oli tarpeeksi raskas niin hieveröiselle
ja laiskalle niieheUe kuin. PostifMikko
on. Mutta minä pudotin pussiin kaksi
isoa kiveä ja i ne nosta.vat. pian hien
Mikko-rieyulle.
Eian kuuluikin laahustavia askeleita
ja Mikko J^aroliinanisa kanssa tulla puhisi
patjan seinustaUe. Paja oli kahden,
mahtavan kuusen välissä. Kuun
enejounän
emme
hppeoiya, hohde .ei päässyt valoaan si- rissa ja täällä miilun seassa? Eitent>
rottel^maan pajaan.eikä:oven edlu»^
yksm omiss^pttei^iUryy|Ä^ TTääyydf^ellilinneenn;; jpMimmeeyyss ,ympä^ yöllisiä
tä kuvia e l e t | ^ d a ^ ^ r i i r g Ä t ^ j ^ pgij^ 1. i m i i k ^
' eteen. Kaikfejpknyat, ra^ tästä k e i Ä 4 ja poika seisoiya^
imiilrah!». rAivai XrnnnxUa \ii n<» h ä h olisi - ii"'*'!^" ''l.i'^ i-s*J;; >.]::4^11A«. '1^^ 1.-,..o:«Tn^ IfnMlvCnn
mukana, olivat kauniita ja ne hän olisi
vielä elänyt uudelleenj iLiisaa hän kaipasi
ja Eevaa vihasi.
•Se häntä hamiitti, kun pitikin hullaantua
Eevan houkutuksiin. 'Rakkautta
häneirä ei ollut häntä kohtaan hi-tiiistakaan.,
Eikä koskaan hänelle olisi
pälkähtänyt päähän kosia Eeiraay nnit-ta
Liisan pyynnöstä hän sen teki. Liisa
ei tuntenut Eevaa, ei kosj^aan nähn3rt
hänen salakulkujaan ja talon tavaran-jakamista
isälleen ja äidflleen.
Kärsiä piti se risti, minkä, itse itselleen
oli laittanut^ Sääli kävi Samuli-parlcaa,
ktin hän ei vielä kyennyt puoliaan
pitämään. Mutta hän, isä, tahtoi
tästä lähden paremmiri tarkata, ettei
pojalta mitään puuttuisi.
Kului yiikkoja. Eeva hääräili taloustöissä
kuten ennenkin, mutta Samulin
•jalat eivät tahtoneet parantua. Ne
olivat liiaksi kylmettyneet ja suomuta
oli päässyt verihaavoihin. Siitä tuli
myrkytys. Lääkäri sai useamman kerran
käydä talossa, ennen kuin pahin
vaara olj vältetty.
Lähellä joulua Eeva kerran murahti
Jsännälle, kun he sattumoisin jäivät
kahden tupaan:
— Alinahan saa Jo lähteä kotiinsa
jouluaan valmistamaan, kyllä minä Samulin
hoidan.
— Hoida sinä vain omat ja Esan tehtävät
ja anna Alinan pysyä paikoillaan,
vastasi isäntä kylmästi ja läksi kiireesti
ulos.
ollaan hiljaa,, niin, saadaan hiiri, s^oi-i
i ^ e i k i ^ a s t^
hän; minä aivaan,^ktika kasa^ tehnyt.
ja kqka sen tulee korjaa
SamuUa huvitti evässäkö pu^^
dätellen^ äe> kuuliyat, m|ten Karoliina
jurnutU MikoUer
(Sisit ottanut kfelkan tänne asti.
Mikä sitä^ pajaan |3kam?ian, rotat, ja
koirjat repivät.; Niinpä söivät, tässä kersaa-
Hali teki tikusta a§iaa-ppstäkseen ; rankm koko llampaan reidöi, kyn^^j^^^
näkeinään, lisätäänkö .säkkiih' ja kuka > sen pajaan j%vastaaam^
sen noutaa. ,
Kun hämärän harmaa^ yaipp^^^^^
vähitellen laskeutua pi^maan' yli ja
peittää poimuihinsa rakennukset ja,
isommat esineet lä,hitienoilia, kuiskasi
isäntä poikansa korvaan:
— Mene sinä edellä pajaan, nykäise
ovi jälessäsi kiinni ja ole hyvin hiljaa.
Minä tulen pian ja sitten yhdessä olemme
poliiseja.
— Jos joku ehtii ennen kuin isä tulee,
mitä sitten teen?
— Katso oven raosta tarkkaan, kuka
hän ön, muuta et voi tehdä. Mutta
minä tulen pian. Emme voi niennä yh- ,
dessä jos joku sattuu näkemään, sUlpin
arvaavat, ja niin menevät hukkaan hyvät
huhialat, naureskeli isä..
Samuli tirkisteli ympärilleen J a kun
ei nähnyt ketään, juoksi hän pajaan.
Paja oli riihirakennuksen alapuolella lähellä
järven rantaa.' Siitä kulki kinttupolku
Niittyojan mökille, Samuli kuul
i askeleita, ne lähestyivät talosta päin,
ja hän tunsi ne isän askeliksi. Hän avasi
oven Ja isä pujahti siitä sisään.
—Katsopas, tuon neljännen hirren
raosta näet selvästi lahden ympäri kiertävän
poluni Sieltä pitäisi minun las-fläntäsimtuttij^
samalla hymi^lyttv, miehen, joka
«evän; viekkaus. Samuli ja hän ojiy^t, noÄa säkin: Jä tästä raosta nä-tiskoll^
ti pysyneet, tuvan, i^räkama. e n u n e Ä s U Jymdiiteriuv e^tei se pussi
reissä j a nyt Eeva tuw^ möif^hä&Ää karkuiin livistä,
viemä^hei^isuaist#j^ . -
vin hakemassa.
— No, tätii iei kanna susikaan! Mitä
kurrimaa se on siihen pannut; kun se
painaa kuin vihollinen! Kiskaise pajan
ovi atiki, riim nostah tämän kynnykselle
ja sinä saat leipiä latoa oinaan pussiisi.
— Minä en jaksa naulaakaan enää
lisätä! ärähti Karoliina ja ähki kuin
kilparadalta voittajana juossut varsa.
Samassa hän laski omäji säkkinsä niäa-han,
.riuhtaisi oven äiiki ja huusi: -—
Äläkä ryvettele hiilen murskaan niitä
iihojä!
Mikko raahasi pussinsa pajan keskiaukeamaan
ja. vaati Karoliinaa pitämään,
pussin suuta auki, voidakseen
koetella, mikä siellä niin kovin painoi, sa oli jo alkanut painaa tavallista enem*
Hän latoi, latoi märkiä lihakimpaleita, män.
kuivia voikääröj^> palvattuja reisiä ja
mitähän kaikkea lie latonutkaan ja valitti,
kun tulitikut jäivät kotiin, että olisi
paremmin nähnyt. Mutta samassa
hän kirosi karkeasti ja alkoi sadatella,
mikä on suuren kiven pussiin pistänyt vaikka rakentaisiinme Paapelintorain.
ja vielä toisenkin.
— Varmasti joku on nähnyt ja teki
sen kiusalla! älähti Karoliina. — Se
Samuli kuuluukin nuuskivan kaikki
paikat, eikä se ole kenenkään muiden
tekoj^. Ahns^, poika, kun minä niskat
Eikä meidän vahtimisellamme tjj:]
si oHut mitään tarkoitusta.
Sairiuli,' ihehäh vain nöstaaime
ja 'Karoliihan kauhua kummituk^i
Älä lisko, että he toista kertaa tiilentl
epää öiseen aikaan meidän kartajiitf
Ja.vähän he päivällä voivat mukanaaj
kantaa; Eevallfe ei myöskääntästa ifej
kutai. Ota sinä: tuo kevyempi lei{^|
si> pian me liämä. hiissaamme Niittyojaal
navetan-katolle. Sieltäpähän.saayatl
äamiilla särvintä, perunainsahöysteekä f
Eihän; tiioHa Eevalla ole nyt palkkaa]
kaan, saakoon nämä ja kaiken
kitt vuöSituloikseen, puheli isä ja asteli]
yhtä reippaasti kuutamoista tietä kimj
poikänsakin.
Tie kierteli ensin järven lahtea; söfi)
noiisi kivikkoista koivikkoa jonkun ver-f
rän jä alkoi laskeutua suurille niittj-au-j
keamille, joita toisistaan eroittivattK]
heät pajukot ja mahtavat lepät. Ntit^f
ojan täkaä kuumotti Mikon mökki, Xa-j
vettä oli - ensimmäisenä vastaan otuyj
massa> kun tieltä pihaan nousi. |
— Mitenkähän-me saamme nämä kj-l
tolle? kysyi Samuli, kun hänen pussiD-l
^ — Huh, huh, kylläpä se painoikin!
huoahti isä laskiessaan kantamuksen
vesitynnörin päälle, joka tyhjänä ka-motti
navetan seinuksella. — Vai miten 1
katolle saamme! Täällähän on rojua.
Ja isäntä nosti vesitynnörin pystJ^^^
sen päälle vanhan pyykkirahin ja siiö
hän jo ylettyi nostamaan pussit katoÖM
Sen tehtyään hän vieritti tynnörin katj
aksi ja rahm viskasi likalätäkköön,iMkal
näkyi navetasta vuotaneen kei^tjäati-J
kölle. ]
— Mitä, jos kevättuulella panisi to-J
syköö%eifiU^ n ^ ^ l ^ ^
— ta^ tiEteiife?^^
hän\s*t|fpalÄ!iRsi;:'"^ '
Alina dti- Joihu<«naimiiti ^tei^
häntä suy^nut. 'Mutta kun i ^ t ä ; eiv
laskemit pois ja mal^soi by>^ p^lk^
ei hän^ ^ittamyt, . Aäisa^ta piti
omiuA: lieiikj»isa ja kahden, leqpis^s^
tähden. A^aikkä> liijä c^i xJikdn^^p^
luksfTsa ja Matti setänsä liuKis^ töitä te*
id, taiivitsivat h« vielä vaateavia^tusta«
sinulta nujerran, muistat, kehen pussiin
kiviä keräilet!
Samuli oli jo monesti isäänsä nykinyt Ien noihin tör^^^
'^Pin. kjp^n^^^ istuivat; tarkoitukseilä hyökätä heidäh pää^^^^ nousisi-Umaan iloinen kokko ja
alkoi mus- mutta isä puristi poiaa merkit
t a ^ h a Ä ^ l l i ^ ^ ja lähestymistään lä- tetaah;vieiä^ K i h i i i t t ^ K ^
^ t 0 j l ^ ^ takaa pitkin, polkua. Toi- Samulkuhkailla, otti isä p<^
seurasi jäljessä. Kun he ; kauluksesta kiinni ja äkkiä heitti Samu-
Iin Karolimaa/vasten, k ^ ^
— ^ ^ i ^ vaaÄi>udo^ Murise jä raavi kuin kissa. Ja^Saitrtdi
^ . l Ä ^ f e i i M ö M ^ l ^ murahti kuin kariiu ja r a ^ > a ^ k ^^
^ S a m ^ h ^ s e l v j ^ t i ^ u l i ^ ^ iKaroliiriaa, toisen Mikkoa ja samassa
^»m^^m^ isä veti poJan nurkkaan, laskien kfien^^^
— Jctöse pussi o^^
tään osa tähä^, haetaan
'A.^ vanha iikonrähjä käy laskemassa joka pussit
, Jäihän heille "^^n isän permti^r ihut^^^ uud^lfe»,
ta se on tarpeen silloin, kun it^l^en ~ Mitähän tu^^^^
oman kodm perustavat. . . : jospala sianUhaa ja voita. On se
Joulun pyhinä Samuli ensimpoäistä tyttö tullk kovm varovaiseksi. Kai se
kertaa koetteli saappaita
Arat olivat jalat, eikä kärsinyt kä^^la,
Mutta vspiitellen ne siihenkin tottuivat
ja h^n.pääsi ulos. Ensimmäiseksi typk*
seen. hän yritti heinäin hakuun isän
kans^.
Kimn taK^i oli <voitettu. Kevataurin-
Sivu 4
: nuÄahtakuineh tulisi susthnmäk^,^
haisir ihouimttelevasti'
ikynsiä jo poltti saadakseen isältä^
lähän ilotulitukseen.
"^Itotaisä tuli vakavaksi, n y ^ l j ^
-kaahsa, eikä fiuönianniit ^essä^n
: vaa i ^ p u k k i a , ^ vaan-kääntyes
poispäin tuli survaisseeksi sitä niin^*
-tä se sääret ojossa keikahti nunn.^
tyneeseen maahan pudotessaan se pa^l
— Herra jumala, Mikko! huusi kau- k« umeaa -äänJen : kuin o/.lIiksii jiäärrvve nsöö
huissaan Karoliina ja juoksi, minkä pakkasen kiihtyessä halki paukahtanot.
kintuistaan p j ^L Mutta Mikko kirosi, '
vapisi ja sai hänkin jalat allensa. Ja
siihen jäivät Mikon ja Karoliinan eväs-lihakip^
een, ettei Eeva oikem uskalla.
Mutta emäntä-vamajan aikana sai hän
paljon runsaahimin ja varsinkin viime
s y y ; ^ ^ l ä , enncai sitä pauhua, minkä
i ^ t ä ; piti huonosta ruuasta,
Mol^m^at etenivät liiteriä kohden,
eikä enää kuulunut sanaakaan heidän"
Samuli tirkisti neljännestä hirrenra-osta,
nauroi ja käski i ^ k i n katsomaan,
miten "Posti" ja^Kirjuri" juoksevat,
ei nyt leini haittaa kummankaan
koipia. Kun.pariskunta oli juosgut lahden
ympäri ja kadoimut met^n, sytytti
Sanauii talikynttaän ja alkoi i^lleen
isä ja poika eivät säikähtänee^;^
he kiersivät romukasojen taitse laW«
olevaan kuusikkoon, mistä heidän^*
jonsakaan eivät näkyneet mökm ^ \
naah. He pysähtyivät kuuntelen
mikä mökä alkaisi mökistä kuulua,
heidän kauan tarvinnutkaan oAo^X
kun jo Karoliina huusi kimakasti: A
— Se olj varmasti
sinä, 'Mikko, et olisi kironnut ej seFJ
hoiainen olisi päällemme tullut, ja ^ 1
lAintthi£E^^ 15 p l i v i n iL 1952
Object Description
| Rating | |
| Title | Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, November 15, 1952 |
| Language | fi |
| Subject | Finnish Canadians -- Ontario -- Sudbury -- Newspapers |
| Publisher | Vapaus Pub. Co |
| Date | 1952-11-15 |
| Type | application/pdf |
| Format | text |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| Identifier | Liekki521115 |
Description
| Title | 1952-11-15-04 |
| OCR text |
'm •'
Kun lääkäri oli poistunut talosta,
pyysi isätitä Alinan lämmittämään viereisen
kamarin. I£in nukkuu siellä.
JEIän pyysij että''Alina ottaisi ..^öUäkiiL^
huolekseen kääreiden muuttamill^^^
muKn^ jalkoihin.
— Kukapa ne sitten muutJ^
se niin on, että kim minä otan sairaan
ihoitooni, ei siitä; siUom muiden tarvitse
'huolehtia; sanoi Alina topakasti niin
•kuin isäntä olisi epäillyt hänen liiaksi
nukahtavan.
Hän haki puut ja kamaria lämmittä-'
essään hän kysyi isännältä ^ -
— Pitääkö iriiiuinEe^
äitinsäkö hänestä huolen pitää? /:
— Te, pysytte vain Samulin hiona,
hoitelette häntä ja teette hänelle;.aiusr
«vaatteita ja sukkia. Jos eivät hoitele
Eevaa, olkoot hoitamatta.
- r - E! taida Esa nokkaansa pistää Ee-ko
paistöiA lämpimästi. Samuli ei enää
tunitenut heikkoutta. (Eevakin koetti
pfestä ja parsia molemmille miehille, ettei
Aapeli päässyt siitä sanomaan. Ruokakin
Oli hyvää.
^^utte isäntä oli jo kauan sen todennut,
ettei voita myytäväksi tullut läheskään
hiin paljoh kuin ennen samana ^
vuoden aikana.^ Lihätii^^^ hänen mie-lesiään
v^enivät; ja loppuivat liian
pian. Ei hän tästä EevaHe mitään,
maininnut, koetti vain tarkkailla, mihin
ne katbsiyai.
van lähettyville- Ja olisipa tuo ejitihyt Eräänä iltana Samuli huomautti isäl-korjata^
mansa, jos halua olisi pUut, to^^^^ haikoliiteris^ä oli i s ö ^ s ^ ^ ja
kaisi Alina. ^^jjnä oli kokonainen siiikinkku^ monta,
Isäntä ei vastannut. Ja Alina näki,: paiast^a voita, ^ s i k a n l ^ leipiä. Ke-ettei
hän kenellekään sydäiituskiaanva^^
Iita. A ^ i hnokasi, aivankuin hy^^^^
västä mielestä, että sai kelankin pila rtään Varalt^ noutan^-
y ^ i n <>»n>ss^Mette^%. A ^ i ^ ^ ^ i t y f e # ^ mutta
Iriivia pliit^afX-«^ani^äsfa^ uy..
varastettua tavaraa, fel
seh jananroi, vihdoin hän
källisesti: '^PDi^p^
— Jopa on Niittyojan Ee«, !
paholaisen kanssa y^ih ^
Muttj kuule nyt, Samuli, t £ ^
" " - kummittelee. '^PosU"^^!^
keskustelustaan. SUloin isäntä naurahti <>vat siksi paatuneita lurjuksia >^
«:or««ini«. eivät voi salaisuutenaan pitää tätst^
.mitustapausta. HesenpiankylL^
tottavat ja valehtelevat m u i O
laan liikkuneensa. Ja annetaanS
olla hyvässä uskossaan ja lisätään^
tätä kummitusjuttua, v^l
, ^ä^tä lihoja ja multana^
fcja^ mutta kannamme nämä heidän ni
vettarisa katolle ja rymyytämme \m
tuparisa nurkkia.; Mutu suu poikia
Samulia Ei hiiskaustakaan kenellekä^
— En:.minä ainakaan hiisku nutääni
Mutta ei kö ole turhaa-viedä näitä Nai
tyojalle asti? Sinnehän on kolme
taa meiltä, esteli poika.
— Ettäkö me söisimme tämm5isö|
moskaa^ joka näin on sotkettu
ja sanoi Samulille:
— Ollaan me tässä ovisuunurkassa ja
kun he jättävät osan säkistä, peloitam-me
heitä, niutta emme niin, että he tuntevat
meidät.
— Jos he eivät tulekaan . . . kantavat
pussin kokonaan, epäsi Samuli.
— Tulevat varmasti! Koetin pussia,
se oli tarpeeksi raskas niin hieveröiselle
ja laiskalle niieheUe kuin. PostifMikko
on. Mutta minä pudotin pussiin kaksi
isoa kiveä ja i ne nosta.vat. pian hien
Mikko-rieyulle.
Eian kuuluikin laahustavia askeleita
ja Mikko J^aroliinanisa kanssa tulla puhisi
patjan seinustaUe. Paja oli kahden,
mahtavan kuusen välissä. Kuun
enejounän
emme
hppeoiya, hohde .ei päässyt valoaan si- rissa ja täällä miilun seassa? Eitent>
rottel^maan pajaan.eikä:oven edlu»^
yksm omiss^pttei^iUryy|Ä^ TTääyydf^ellilinneenn;; jpMimmeeyyss ,ympä^ yöllisiä
tä kuvia e l e t | ^ d a ^ ^ r i i r g Ä t ^ j ^ pgij^ 1. i m i i k ^
' eteen. Kaikfejpknyat, ra^ tästä k e i Ä 4 ja poika seisoiya^
imiilrah!». rAivai XrnnnxUa \ii n<» h ä h olisi - ii"'*'!^" ''l.i'^ i-s*J;; >.]::4^11A«. '1^^ 1.-,..o:«Tn^ IfnMlvCnn
mukana, olivat kauniita ja ne hän olisi
vielä elänyt uudelleenj iLiisaa hän kaipasi
ja Eevaa vihasi.
•Se häntä hamiitti, kun pitikin hullaantua
Eevan houkutuksiin. 'Rakkautta
häneirä ei ollut häntä kohtaan hi-tiiistakaan.,
Eikä koskaan hänelle olisi
pälkähtänyt päähän kosia Eeiraay nnit-ta
Liisan pyynnöstä hän sen teki. Liisa
ei tuntenut Eevaa, ei kosj^aan nähn3rt
hänen salakulkujaan ja talon tavaran-jakamista
isälleen ja äidflleen.
Kärsiä piti se risti, minkä, itse itselleen
oli laittanut^ Sääli kävi Samuli-parlcaa,
ktin hän ei vielä kyennyt puoliaan
pitämään. Mutta hän, isä, tahtoi
tästä lähden paremmiri tarkata, ettei
pojalta mitään puuttuisi.
Kului yiikkoja. Eeva hääräili taloustöissä
kuten ennenkin, mutta Samulin
•jalat eivät tahtoneet parantua. Ne
olivat liiaksi kylmettyneet ja suomuta
oli päässyt verihaavoihin. Siitä tuli
myrkytys. Lääkäri sai useamman kerran
käydä talossa, ennen kuin pahin
vaara olj vältetty.
Lähellä joulua Eeva kerran murahti
Jsännälle, kun he sattumoisin jäivät
kahden tupaan:
— Alinahan saa Jo lähteä kotiinsa
jouluaan valmistamaan, kyllä minä Samulin
hoidan.
— Hoida sinä vain omat ja Esan tehtävät
ja anna Alinan pysyä paikoillaan,
vastasi isäntä kylmästi ja läksi kiireesti
ulos.
ollaan hiljaa,, niin, saadaan hiiri, s^oi-i
i ^ e i k i ^ a s t^
hän; minä aivaan,^ktika kasa^ tehnyt.
ja kqka sen tulee korjaa
SamuUa huvitti evässäkö pu^^
dätellen^ äe> kuuliyat, m|ten Karoliina
jurnutU MikoUer
(Sisit ottanut kfelkan tänne asti.
Mikä sitä^ pajaan |3kam?ian, rotat, ja
koirjat repivät.; Niinpä söivät, tässä kersaa-
Hali teki tikusta a§iaa-ppstäkseen ; rankm koko llampaan reidöi, kyn^^j^^^
näkeinään, lisätäänkö .säkkiih' ja kuka > sen pajaan j%vastaaam^
sen noutaa. ,
Kun hämärän harmaa^ yaipp^^^^^
vähitellen laskeutua pi^maan' yli ja
peittää poimuihinsa rakennukset ja,
isommat esineet lä,hitienoilia, kuiskasi
isäntä poikansa korvaan:
— Mene sinä edellä pajaan, nykäise
ovi jälessäsi kiinni ja ole hyvin hiljaa.
Minä tulen pian ja sitten yhdessä olemme
poliiseja.
— Jos joku ehtii ennen kuin isä tulee,
mitä sitten teen?
— Katso oven raosta tarkkaan, kuka
hän ön, muuta et voi tehdä. Mutta
minä tulen pian. Emme voi niennä yh- ,
dessä jos joku sattuu näkemään, sUlpin
arvaavat, ja niin menevät hukkaan hyvät
huhialat, naureskeli isä..
Samuli tirkisteli ympärilleen J a kun
ei nähnyt ketään, juoksi hän pajaan.
Paja oli riihirakennuksen alapuolella lähellä
järven rantaa.' Siitä kulki kinttupolku
Niittyojan mökille, Samuli kuul
i askeleita, ne lähestyivät talosta päin,
ja hän tunsi ne isän askeliksi. Hän avasi
oven Ja isä pujahti siitä sisään.
—Katsopas, tuon neljännen hirren
raosta näet selvästi lahden ympäri kiertävän
poluni Sieltä pitäisi minun las-fläntäsimtuttij^
samalla hymi^lyttv, miehen, joka
«evän; viekkaus. Samuli ja hän ojiy^t, noÄa säkin: Jä tästä raosta nä-tiskoll^
ti pysyneet, tuvan, i^räkama. e n u n e Ä s U Jymdiiteriuv e^tei se pussi
reissä j a nyt Eeva tuw^ möif^hä&Ää karkuiin livistä,
viemä^hei^isuaist#j^ . -
vin hakemassa.
— No, tätii iei kanna susikaan! Mitä
kurrimaa se on siihen pannut; kun se
painaa kuin vihollinen! Kiskaise pajan
ovi atiki, riim nostah tämän kynnykselle
ja sinä saat leipiä latoa oinaan pussiisi.
— Minä en jaksa naulaakaan enää
lisätä! ärähti Karoliina ja ähki kuin
kilparadalta voittajana juossut varsa.
Samassa hän laski omäji säkkinsä niäa-han,
.riuhtaisi oven äiiki ja huusi: -—
Äläkä ryvettele hiilen murskaan niitä
iihojä!
Mikko raahasi pussinsa pajan keskiaukeamaan
ja. vaati Karoliinaa pitämään,
pussin suuta auki, voidakseen
koetella, mikä siellä niin kovin painoi, sa oli jo alkanut painaa tavallista enem*
Hän latoi, latoi märkiä lihakimpaleita, män.
kuivia voikääröj^> palvattuja reisiä ja
mitähän kaikkea lie latonutkaan ja valitti,
kun tulitikut jäivät kotiin, että olisi
paremmin nähnyt. Mutta samassa
hän kirosi karkeasti ja alkoi sadatella,
mikä on suuren kiven pussiin pistänyt vaikka rakentaisiinme Paapelintorain.
ja vielä toisenkin.
— Varmasti joku on nähnyt ja teki
sen kiusalla! älähti Karoliina. — Se
Samuli kuuluukin nuuskivan kaikki
paikat, eikä se ole kenenkään muiden
tekoj^. Ahns^, poika, kun minä niskat
Eikä meidän vahtimisellamme tjj:]
si oHut mitään tarkoitusta.
Sairiuli,' ihehäh vain nöstaaime
ja 'Karoliihan kauhua kummituk^i
Älä lisko, että he toista kertaa tiilentl
epää öiseen aikaan meidän kartajiitf
Ja.vähän he päivällä voivat mukanaaj
kantaa; Eevallfe ei myöskääntästa ifej
kutai. Ota sinä: tuo kevyempi lei{^|
si> pian me liämä. hiissaamme Niittyojaal
navetan-katolle. Sieltäpähän.saayatl
äamiilla särvintä, perunainsahöysteekä f
Eihän; tiioHa Eevalla ole nyt palkkaa]
kaan, saakoon nämä ja kaiken
kitt vuöSituloikseen, puheli isä ja asteli]
yhtä reippaasti kuutamoista tietä kimj
poikänsakin.
Tie kierteli ensin järven lahtea; söfi)
noiisi kivikkoista koivikkoa jonkun ver-f
rän jä alkoi laskeutua suurille niittj-au-j
keamille, joita toisistaan eroittivattK]
heät pajukot ja mahtavat lepät. Ntit^f
ojan täkaä kuumotti Mikon mökki, Xa-j
vettä oli - ensimmäisenä vastaan otuyj
massa> kun tieltä pihaan nousi. |
— Mitenkähän-me saamme nämä kj-l
tolle? kysyi Samuli, kun hänen pussiD-l
^ — Huh, huh, kylläpä se painoikin!
huoahti isä laskiessaan kantamuksen
vesitynnörin päälle, joka tyhjänä ka-motti
navetan seinuksella. — Vai miten 1
katolle saamme! Täällähän on rojua.
Ja isäntä nosti vesitynnörin pystJ^^^
sen päälle vanhan pyykkirahin ja siiö
hän jo ylettyi nostamaan pussit katoÖM
Sen tehtyään hän vieritti tynnörin katj
aksi ja rahm viskasi likalätäkköön,iMkal
näkyi navetasta vuotaneen kei^tjäati-J
kölle. ]
— Mitä, jos kevättuulella panisi to-J
syköö%eifiU^ n ^ ^ l ^ ^
— ta^ tiEteiife?^^
hän\s*t|fpalÄ!iRsi;:'"^ '
Alina dti- Joihu<«naimiiti ^tei^
häntä suy^nut. 'Mutta kun i ^ t ä ; eiv
laskemit pois ja mal^soi by>^ p^lk^
ei hän^ ^ittamyt, . Aäisa^ta piti
omiuA: lieiikj»isa ja kahden, leqpis^s^
tähden. A^aikkä> liijä c^i xJikdn^^p^
luksfTsa ja Matti setänsä liuKis^ töitä te*
id, taiivitsivat h« vielä vaateavia^tusta«
sinulta nujerran, muistat, kehen pussiin
kiviä keräilet!
Samuli oli jo monesti isäänsä nykinyt Ien noihin tör^^^
'^Pin. kjp^n^^^ istuivat; tarkoitukseilä hyökätä heidäh pää^^^^ nousisi-Umaan iloinen kokko ja
alkoi mus- mutta isä puristi poiaa merkit
t a ^ h a Ä ^ l l i ^ ^ ja lähestymistään lä- tetaah;vieiä^ K i h i i i t t ^ K ^
^ t 0 j l ^ ^ takaa pitkin, polkua. Toi- Samulkuhkailla, otti isä p<^
seurasi jäljessä. Kun he ; kauluksesta kiinni ja äkkiä heitti Samu-
Iin Karolimaa/vasten, k ^ ^
— ^ ^ i ^ vaaÄi>udo^ Murise jä raavi kuin kissa. Ja^Saitrtdi
^ . l Ä ^ f e i i M ö M ^ l ^ murahti kuin kariiu ja r a ^ > a ^ k ^^
^ S a m ^ h ^ s e l v j ^ t i ^ u l i ^ ^ iKaroliiriaa, toisen Mikkoa ja samassa
^»m^^m^ isä veti poJan nurkkaan, laskien kfien^^^
— Jctöse pussi o^^
tään osa tähä^, haetaan
'A.^ vanha iikonrähjä käy laskemassa joka pussit
, Jäihän heille "^^n isän permti^r ihut^^^ uud^lfe»,
ta se on tarpeen silloin, kun it^l^en ~ Mitähän tu^^^^
oman kodm perustavat. . . : jospala sianUhaa ja voita. On se
Joulun pyhinä Samuli ensimpoäistä tyttö tullk kovm varovaiseksi. Kai se
kertaa koetteli saappaita
Arat olivat jalat, eikä kärsinyt kä^^la,
Mutta vspiitellen ne siihenkin tottuivat
ja h^n.pääsi ulos. Ensimmäiseksi typk*
seen. hän yritti heinäin hakuun isän
kans^.
Kimn taK^i oli |
Tags
Comments
Post a Comment for 1952-11-15-04
