1953-10-31-10 |
Previous | 10 of 12 | Next |
|
small (250x250 max)
medium (500x500 max)
Large
Extra Large
large ( > 500x500)
Full Resolution
|
This page
All
|
JAY:
KUN MINÄ UUDELLA PYSSYLLÄ
PAAKAUTIN
T-V-^S ori eletty syksyyn ja hunttaus-aika
on käsissä.
Ilmat ovat olleet oikein suotuisat
huntata kenellä vain siihen on ollut innostusta
ja mahdollisuutta. Kuinkahan
moni nuori ihminen taas tämän syksyn
(kuluessa menettää henkensä, tai saa
jonkin ruumiillisen vamman varomattoman
hätiköivän metsästäjän pyssyn
kuulasta? Jokaisella metsästäjällä pitäisi
olla sen verran aikaa ja malttia,
että "kjatsoo tarkasti, onko se ihminen
tai eläjn, jota aikoo ampua. A^aikka toiselta
puolelta ei liene hj-yäksi liiallinen
kömpelyyskään, sillä voi käydä samoin
kuin eräälle peuran hunttarille. jonka
selvälle ampumalinjalle oli kävellyt ja
siihen pysähtynyt suuri sarvipäinen
peura. -
Hunttari oli jo nostanut aseensa ja
•tähdännyt, mutta ei pitänyt niin kovin
typerän kiirettä laukaisemisen kanssa»
•Hän jäi hetkeksi aprikoimaan sitä, ett
ä kumpaan olisi viisaampaa ampua,
vp^hän vaiko rintaan. 'Mutta .ennen
tuin hän ehti ampua kumpaankaan, tul
i samalle ampumalinjalle, urospeuran
jä hunttarin väliin naaraspeura, jota
MUT
KuoU lokakuun 84 päivänä 1948* -
Vuodet vierii hUjaa vain,
muistosi säilyy mi^essäln ain.
Otto Bi^no,
1Ö2 Siecord St.
Port Arthur» Ont.
r Suuren surun mturtamana ilmoitan, että
rakas vaimoni ja hyvä lastemme äiti
Decla Amdia Hieta
(O.S. Mäki)
syntynyt ^anaimossa, B. C elokuun 22
jp. 1893, nukkui kuolon uneen Vancouverin
sairaalassa syyskuun 22 p. 1953,
saaden kohtauksen viime heinäkuussa
sekä heikko ss^än, josta ei enää parantunut.
. ,
Suremaan jäin minä, hapen miehensä
John, yksi tytär, Pearl Irma Barrass,
yksi poika. John Felix, yksi miniä, yksi
tävy ja viisi lastenlasta sekä 6 siskoa
jä 2 veljeä ja laaja sukulais- ja tuttava-
Vainaja haudattiin Nanaimon hautausmaahan
sysrskuun 25 p:nä 1953 suuren
sukulais- ja tuttavapiirin saattamana.
Erittäin kaunis oli se kukkatarha,
joka hautakumpusi koristL
Vuosia neljäkymmentä yhdessä
aherrettiin,
kodin lämpöä ylläpidettiin.
Uskollinen ja rehellinen
olit elämän kumppani,
josta muistosi on säilyvä.
Nyt lakkas ahkera
ja toimelias käsi toimimasta,
'tyhj<ä tuntuu koti.
kun ylEsin Jäin.
En oUsi jaksanut uskoa,
«itä Sinun vuoros* ensin tulisi,
vaan nyt Sinä rauhan sait.
Lepää rauhaisaa untasi.
Keveät mullat hautakianpusi
peittäköön.
Mit^esi John
Äiti hyvä ja armahin,
nyt poissa on kaikki.
Tuntuu niin tyhjältä,
kun äidin ääntä «i enää kuulu.
Lepää rauhassa. äiU armahin.
TjTttäresi Pearl ja vävjrsi.
Äitini hyvä, emme olisi
Sinun kuolla antaneet,
kaikkemme teimme Sinun
parantamiseksi,
mutta kuolo sim kuitenkin vei.
Nyt äidin armaltan muisto elää,
lepää rauhaisaa untasi.
Poikasi John Felix ja miniäsi.
KIITOS
Haluan lausua sydämelliset kiitokset
ikille, jotka a-vustivat minua tämän
.uren surun hetkellä. Kiitos niistä
kauniista kukista, joilla l^klan hautakumpu
koristettiin. Katos kaikesta.
JOHN BIETA JA PERHE
Chase River . British Columbia
hän ei raskinut ampua, se oli niin pieni
ja sievä. Eviinpä hän laski aseensa alas
ja rupesi odottamaan naaraan poistumista.
Mutta ennenkuin naaras lähti
liikkeelley oli uros jo mennyt tiehensä
ja niin jäi metsästäjä ilman saalista.
Käsitykseni mukaan ei metsästäjän
saisi olla liian hätäinen, eikä taas liian
hidas, keskipiste olisi siinäkin löydettävä.
Vaikka mitäpä minä hunttauksesta
tietäisin, joka en ole ainakaan kymmeneen
vuoteen pyssyä kädessäni pitänyt.
Minulla nahkääs on sellainen kammo
py^ssyä kohtaan, sillä pyssy voi laueta
milloin tahansa. Se on mielestäni vaarallinen
ase, vaikka siinä ei olisi reikää-
Kuten sanottu, sita mahdollisuutta
minulla ei ollut jänisjahdissa, että olisin
voinut pyssjTirassia käyttää. Luulin,
että joudun tyhjä reppu selässäni
menemään kotiin. Mutta ennen kotiinlähtöäni
kurkistelin risuläjien alle ja
sieltä löysin kuin löysinkin seitsemän
kuollutta jänistä. Sulloin tietysti ne
reppuuni ja nyt minulla oli yhtä raskas
taakka jäniksiä kuin sillä.vanhanmaan
miehellä pyitä.
Mutta ennenkuin pääsin kqtiin, tuli
riistanvartija vastaani ja alkoi kuulustella,
että mitä minulla on repussani.
\'astasin totuuden mukaisesti, että jäniksiä.
Sitä hän ei nä.yttänyt uskovan,
koska halusi tarkastaa reppuni. Luuli
tietenkin olevan pyitä enemmän kuin
metsästyssäännöt sallivat. Hän'lappoi
kaikki jänikset repustani tielle ja ihmetteli,
että millä tavalla nuo jänikset
ovat surmansa saaneet, kun niiden kau::.
loissa ei ole hirttolangan merkkiä, eikä
yhtään verinaarmua .
näkään kiusallakaan sanonut e^"^
olivat tukehtuneet ruudinsavUuiro^
nähkääs vähän mökseissäni riistanva^
jalle, kun hän purki jänikset rZ^.
eikä pannut niitä sinne takaisin
•Muistan erään syksyn vänha:^
maassa ollessani. Olin silloin v i d ä ^
karien, lienen ollut siinä 14 vuodenS;
ha, kiin vanhin veljeni monien vaikeuk
sieri jälkeen sai uuden pyssyn Pj-,-^
saantivaikeudet johtuivat rahan^
teestä. Kyllä siinä velipoika sai puhm
puhumasta päästyäänkin, itkeä, "pajh
ta mökön turkkia" ja tehdä lupaukaa
ennenkuin sai isän ja äidin suostumaajj
muuripadan myy-ntiin pyss\Ti ostoa^^.
-ten. Mutta lopulta he myönt>ivät.tai.
, kakin vastenmielisesti, kun veli oli k-vannut
sillä uudella pyssyllä ampm
paljon oravia ja viedä niiden nahkoja
markkinoille ja sitten ostaa ihka uuden
suuremman muuripadan tilalle. Mutta
. Siitä lienee kulunut jo aikaa ainakin
yli kaksikymmentä vuotta, kun eräänä
syyspäivän aamuna lähdin pienoiskivääri
olalla ja S'0 kpl. laatikko ammuksia
taskussani pyitä ampumaan.,Aamupäivällä
löysin pyyparven — huomasin
ne vasta sitten, kun ne pyrähtivät lentoon,
kaikki eri suunnille.
Lähdin jälestämään niistä kaikkein
suurinta, joka näytti; olevan jotenkin
vaivainen, koska se ei nä3?ttänyt pääse-vän
juurj lainkaan lentoon. Luulin sen
saavani käsin kiinni, mutta aina siUdln,
kun ölm juuri saamaisilläni sen kiinni,
se lentää pyrähti parikymmentä metriä.
Klui oHmriie tällä tavalta: k^^ peräkkäin
jonkin matkaa, saikin se yhtäkkiä
siivet selkäänsä, enkä sen enempää
löytänyt sitä ehkä muitakaan pyi-
• tä. ^' " - • •
pyitä etsiessäni olin kulkenut useita
maileja kauaksi kotoa jä päiväkin oli
kulunut jo iltapuplelle, kun osuin vanhalle
tukkihakkiolle, jossa - oli paljon
tukkipuiden latvuksia ja muita murto-läjiä,
joiden alla piileskeli jäniksiä. Pää-tiri
ampua pari kolme jänistä reppuuni,
etten aivan tyhjin käsin joutuisi kotiin
menemään.
Mutta jänisten ampuminen ei ollutkaan
niin yksinkertainen homma kuin
olin luullut. Niitä en tahtonut saada
selvälle anipumalinjalle ollenkaan, enkä
murtoläjien alle uskaltanut ampua, kun
en selvästi nähnyt, oliko siellä ihminen
tai jänis. Mutta kun sain niitä puu-kapuloilla
heittelemällä risukasoihin nä-kösälle,
niin silloin aloin aina ampua
minä ehdin. En tiedä, lieneekö, pyssyn
piippu sitten ollut väärä, vai istuivatko
ne jänikset aina väärässä paikassa,
mutta yhtäkään osumaa ei tullut, vaikka
50 laukausta olin ampunut, eikä ammuksia
ollut enää ainoatakaan jäljellä.
Ei ollut enää edes sitä mahdollisuutta,
jota eräs pyiden metsästäjä oli vanhassa
maassa käyttänyt siihen aikaan, kun J
ei vielä ollut automaattisia kivääreitä, J
oli vain käsin tehtyjä n.s. suustaladat- ±
ta\na rihlakoita, joihin jokainen panos
oK tehtävä erikseen kaatamalla jokin
määrä ruutia p3Ksyn piippuun ja sitten
messinkirassilla painettiin kuula ruudin
päälle, nalli pantiin nallipiippuun ja
silloin oli latinki yhtä laukausta varten
valmis.
Xiimpä tämä k.o. metsästäjä oli edel-läkerrotunlaisen
aseen kanssa lähtenyt
pyitä hunttaamaan ja hänellä olikin ollut
oikein hyvä onni sinä päivänä. Hän
näet oli ampunut niin paljon pyitä, että
kaikki kuulat olivat loppuneet, mutta
ruutia ja nalleja oli vielä jäljellä. Kotimatkalla
pyy tarakkansa kanssa hän
huomasi py\TDarven juoksentelevan polun
vieressä vesakossa. Hän latasi pyssyn
ruudilla kuten ennenkin, mutta
kuulan asemesta pani pyssynrassin.
piippuun ja ampua kurantti pyypar-veen,
mennen sitten katsomaan, mitä oli
tapahtunut. Häntä vähän ihmetytti, |
kun seitsemän p\ytä oli pyssjmrassin *
lävistämänä.
Kl ITOS
Kaunis kiitos ystävilleni, kun tulitte minua katsomaan sairaalassa ollessani
Tulitte kaunein puhein Ja kuläkasih. Saooä^Ua Mitärii tdah-i^ vieraitani,
kun tulitte tuppaan! lauluin ja oimitteluin se&ä toitte syömiset ja juomiset
tullessanne.
Ystävyys säiKylEöön aina «eloni-iltaan asti.
MBS. IDA SALC^^EN
3055 E. 17th Avenue Vancouver 12,-B. C.
am msntinimiiins
KIITOS
Lausumme täten sydämelliset kiitoksemme^ teille,
ystävät jä omaiset. sUtä yllätyksestä jonka olitte järjestäneet
entiselle Fort Williamin suomalaisten haa-lille
sy^uuh 27 p:n iltana meidän lhopealiääi^i\$«mme.
Ja Emelin 65-vuotis8yntymäpäivän muistoksL
Se oli liniiöittumaton ilta meille. £änme sanoin voi
kuvitella sitä tunnetta, jota tunsimme, kun puolen-toistasataisena
joukkona vuoron perään kädestä puristaen
meitä onnittelitte.
Kiitämme teitä kaikkia niistä arvokkaista muistolahjoista,
isosta rahalahjasta ja rimsuista. Kiitos
kauniiksi katetusta kahvipöydästä kauniine hää- ja
syn^mäpäiväkaakkuineen. '
Kiitos mr. A. Andersonille kauniista puheesta, mrs.'
G. Surcessille soitosta, mrs. E. Korkolalle filminäytöksestä ja yhteislaulusta
teiUe kaikille.
Erikoinen kiitos tämän homman alkuunpanijoille mrs. E. Korkolalle ja mn
W. Berglundille, jotka aikaanne ja vaivojaime säästämättä järjestitte meille
niin suurenmoisen yllätyksen. Kiitos kahvinkeittäjälle mrs. I. Syrjälle ja
toisille Ulan emännille ja tarjoilijoille Sylville, Dianalle, Ellenille, Elmalle,
Nancylle, Annille, Eilalle ja Ainolle, jotka niin suuren työn suorititte.
Kiitos myöskin niille osanottajille, jotka olivat estetyt saapumasta.
Teitä kaildäa kiitollisuudella muistaen,
ELINA JA EMIL SALMINEN
304 Heron Street Fort William, Ontario
/iniiiiiitiiniiiniiiiiiiiiiiiimniniimiHininiiiiiiiiiniiitiiiiimiiuiii iinimiitinuiiii uiiiiiimmiiimitiiimmnBminaiiiffla
Sydämelliset onnittelumme teille
t
•
HJLDA JA ANTTI HAKA
Kultahääpäivänne johdosta, sj^skuun 2 p:nä 1953
•
Älr. ja mrs. J. Nykol ja Katherene
Lily ja Vili Pasanen
Sylvia jä Karlo Ltmd ja Kay
Mery ja Peter Niemelä
Mr. ja mrs. F. Jacobson
Mrs. Greta Lackala
Mr. ja nurs. Jack Oja
Aino ja Torsti l^lm
Mr. ja mrs. U. Piiroinen ja Roy
Mrs. E. Rova
Mr. ja mrs. Victor iSalo ja H^en
Raili Astern
Taava ja Alex Maunus
Mr. ja mrs. C. Anderson
Mr. ja Mrs. Steve Janett
Ida ja Eric Oikari, Robart, Wa£h.
Mr. ja mrs. L. Hansen
Mr. ja.mrs. A. Forsman
Paavo Lahtinen
Rauha ja Heimo Klemola
Kiisti Hintsa-
Henny Bell
Manda ja Antti Ranta
Fanny Lind ja Arnie
K I I T O S
Sydämelliset kutokset teille, sukulaiset ja ystävät, siitä suiurenmoisesta yUä-tyksestä
jonka oUtte järjestäneet meidän 50-vuotishääpäivämme rnuistcs^j
Vilpitön kiitos yhteisestä ja yksityisistä lahjoista, kauniista kahvipöydältä
kineen ja hyvästä ohjelmasta lauluineen. • • -t
Erkoinen kiitos Sylvia ja KaUe Limdille, jotka tämän tilaisuuden JäfJ^j^J^,
kotiinsa. Tuppaa se vähän harmittamaan, kim näin vanhoja ihmisia nari
taan, että täytyy oikein omiin häihinsä lahjaankin osallistua, mutta »
huolimatta iioHa muistelemme näitä ystäviä ja tätä muistorikasta nei*.
unhoittamatta niitäkään, jotka osallistuivat lahjaan, vaan eivät vomeei o
juhlassa mukana.
Ystävyydellä.
HILDA JA ANTTI HAKA „ i,
823 Ewnt Avenue New SVesttmnsttT, ö-
•
•
«•
•
•
r
»
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
io un •ancu
Object Description
| Rating | |
| Title | Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, October 31, 1953 |
| Language | fi |
| Subject | Finnish Canadians -- Ontario -- Sudbury -- Newspapers |
| Publisher | Vapaus Pub. Co |
| Date | 1953-10-31 |
| Type | application/pdf |
| Format | text |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| Identifier | Liekki531031 |
Description
| Title | 1953-10-31-10 |
| OCR text | JAY: KUN MINÄ UUDELLA PYSSYLLÄ PAAKAUTIN T-V-^S ori eletty syksyyn ja hunttaus-aika on käsissä. Ilmat ovat olleet oikein suotuisat huntata kenellä vain siihen on ollut innostusta ja mahdollisuutta. Kuinkahan moni nuori ihminen taas tämän syksyn (kuluessa menettää henkensä, tai saa jonkin ruumiillisen vamman varomattoman hätiköivän metsästäjän pyssyn kuulasta? Jokaisella metsästäjällä pitäisi olla sen verran aikaa ja malttia, että "kjatsoo tarkasti, onko se ihminen tai eläjn, jota aikoo ampua. A^aikka toiselta puolelta ei liene hj-yäksi liiallinen kömpelyyskään, sillä voi käydä samoin kuin eräälle peuran hunttarille. jonka selvälle ampumalinjalle oli kävellyt ja siihen pysähtynyt suuri sarvipäinen peura. - Hunttari oli jo nostanut aseensa ja •tähdännyt, mutta ei pitänyt niin kovin typerän kiirettä laukaisemisen kanssa» •Hän jäi hetkeksi aprikoimaan sitä, ett ä kumpaan olisi viisaampaa ampua, vp^hän vaiko rintaan. 'Mutta .ennen tuin hän ehti ampua kumpaankaan, tul i samalle ampumalinjalle, urospeuran jä hunttarin väliin naaraspeura, jota MUT KuoU lokakuun 84 päivänä 1948* - Vuodet vierii hUjaa vain, muistosi säilyy mi^essäln ain. Otto Bi^no, 1Ö2 Siecord St. Port Arthur» Ont. r Suuren surun mturtamana ilmoitan, että rakas vaimoni ja hyvä lastemme äiti Decla Amdia Hieta (O.S. Mäki) syntynyt ^anaimossa, B. C elokuun 22 jp. 1893, nukkui kuolon uneen Vancouverin sairaalassa syyskuun 22 p. 1953, saaden kohtauksen viime heinäkuussa sekä heikko ss^än, josta ei enää parantunut. . , Suremaan jäin minä, hapen miehensä John, yksi tytär, Pearl Irma Barrass, yksi poika. John Felix, yksi miniä, yksi tävy ja viisi lastenlasta sekä 6 siskoa jä 2 veljeä ja laaja sukulais- ja tuttava- Vainaja haudattiin Nanaimon hautausmaahan sysrskuun 25 p:nä 1953 suuren sukulais- ja tuttavapiirin saattamana. Erittäin kaunis oli se kukkatarha, joka hautakumpusi koristL Vuosia neljäkymmentä yhdessä aherrettiin, kodin lämpöä ylläpidettiin. Uskollinen ja rehellinen olit elämän kumppani, josta muistosi on säilyvä. Nyt lakkas ahkera ja toimelias käsi toimimasta, 'tyhj<ä tuntuu koti. kun ylEsin Jäin. En oUsi jaksanut uskoa, «itä Sinun vuoros* ensin tulisi, vaan nyt Sinä rauhan sait. Lepää rauhaisaa untasi. Keveät mullat hautakianpusi peittäköön. Mit^esi John Äiti hyvä ja armahin, nyt poissa on kaikki. Tuntuu niin tyhjältä, kun äidin ääntä «i enää kuulu. Lepää rauhassa. äiU armahin. TjTttäresi Pearl ja vävjrsi. Äitini hyvä, emme olisi Sinun kuolla antaneet, kaikkemme teimme Sinun parantamiseksi, mutta kuolo sim kuitenkin vei. Nyt äidin armaltan muisto elää, lepää rauhaisaa untasi. Poikasi John Felix ja miniäsi. KIITOS Haluan lausua sydämelliset kiitokset ikille, jotka a-vustivat minua tämän .uren surun hetkellä. Kiitos niistä kauniista kukista, joilla l^klan hautakumpu koristettiin. Katos kaikesta. JOHN BIETA JA PERHE Chase River . British Columbia hän ei raskinut ampua, se oli niin pieni ja sievä. Eviinpä hän laski aseensa alas ja rupesi odottamaan naaraan poistumista. Mutta ennenkuin naaras lähti liikkeelley oli uros jo mennyt tiehensä ja niin jäi metsästäjä ilman saalista. Käsitykseni mukaan ei metsästäjän saisi olla liian hätäinen, eikä taas liian hidas, keskipiste olisi siinäkin löydettävä. Vaikka mitäpä minä hunttauksesta tietäisin, joka en ole ainakaan kymmeneen vuoteen pyssyä kädessäni pitänyt. Minulla nahkääs on sellainen kammo py^ssyä kohtaan, sillä pyssy voi laueta milloin tahansa. Se on mielestäni vaarallinen ase, vaikka siinä ei olisi reikää- Kuten sanottu, sita mahdollisuutta minulla ei ollut jänisjahdissa, että olisin voinut pyssjTirassia käyttää. Luulin, että joudun tyhjä reppu selässäni menemään kotiin. Mutta ennen kotiinlähtöäni kurkistelin risuläjien alle ja sieltä löysin kuin löysinkin seitsemän kuollutta jänistä. Sulloin tietysti ne reppuuni ja nyt minulla oli yhtä raskas taakka jäniksiä kuin sillä.vanhanmaan miehellä pyitä. Mutta ennenkuin pääsin kqtiin, tuli riistanvartija vastaani ja alkoi kuulustella, että mitä minulla on repussani. \'astasin totuuden mukaisesti, että jäniksiä. Sitä hän ei nä.yttänyt uskovan, koska halusi tarkastaa reppuni. Luuli tietenkin olevan pyitä enemmän kuin metsästyssäännöt sallivat. Hän'lappoi kaikki jänikset repustani tielle ja ihmetteli, että millä tavalla nuo jänikset ovat surmansa saaneet, kun niiden kau::. loissa ei ole hirttolangan merkkiä, eikä yhtään verinaarmua . näkään kiusallakaan sanonut e^"^ olivat tukehtuneet ruudinsavUuiro^ nähkääs vähän mökseissäni riistanva^ jalle, kun hän purki jänikset rZ^. eikä pannut niitä sinne takaisin •Muistan erään syksyn vänha:^ maassa ollessani. Olin silloin v i d ä ^ karien, lienen ollut siinä 14 vuodenS; ha, kiin vanhin veljeni monien vaikeuk sieri jälkeen sai uuden pyssyn Pj-,-^ saantivaikeudet johtuivat rahan^ teestä. Kyllä siinä velipoika sai puhm puhumasta päästyäänkin, itkeä, "pajh ta mökön turkkia" ja tehdä lupaukaa ennenkuin sai isän ja äidin suostumaajj muuripadan myy-ntiin pyss\Ti ostoa^^. -ten. Mutta lopulta he myönt>ivät.tai. , kakin vastenmielisesti, kun veli oli k-vannut sillä uudella pyssyllä ampm paljon oravia ja viedä niiden nahkoja markkinoille ja sitten ostaa ihka uuden suuremman muuripadan tilalle. Mutta . Siitä lienee kulunut jo aikaa ainakin yli kaksikymmentä vuotta, kun eräänä syyspäivän aamuna lähdin pienoiskivääri olalla ja S'0 kpl. laatikko ammuksia taskussani pyitä ampumaan.,Aamupäivällä löysin pyyparven — huomasin ne vasta sitten, kun ne pyrähtivät lentoon, kaikki eri suunnille. Lähdin jälestämään niistä kaikkein suurinta, joka näytti; olevan jotenkin vaivainen, koska se ei nä3?ttänyt pääse-vän juurj lainkaan lentoon. Luulin sen saavani käsin kiinni, mutta aina siUdln, kun ölm juuri saamaisilläni sen kiinni, se lentää pyrähti parikymmentä metriä. Klui oHmriie tällä tavalta: k^^ peräkkäin jonkin matkaa, saikin se yhtäkkiä siivet selkäänsä, enkä sen enempää löytänyt sitä ehkä muitakaan pyi- • tä. ^' " - • • pyitä etsiessäni olin kulkenut useita maileja kauaksi kotoa jä päiväkin oli kulunut jo iltapuplelle, kun osuin vanhalle tukkihakkiolle, jossa - oli paljon tukkipuiden latvuksia ja muita murto-läjiä, joiden alla piileskeli jäniksiä. Pää-tiri ampua pari kolme jänistä reppuuni, etten aivan tyhjin käsin joutuisi kotiin menemään. Mutta jänisten ampuminen ei ollutkaan niin yksinkertainen homma kuin olin luullut. Niitä en tahtonut saada selvälle anipumalinjalle ollenkaan, enkä murtoläjien alle uskaltanut ampua, kun en selvästi nähnyt, oliko siellä ihminen tai jänis. Mutta kun sain niitä puu-kapuloilla heittelemällä risukasoihin nä-kösälle, niin silloin aloin aina ampua minä ehdin. En tiedä, lieneekö, pyssyn piippu sitten ollut väärä, vai istuivatko ne jänikset aina väärässä paikassa, mutta yhtäkään osumaa ei tullut, vaikka 50 laukausta olin ampunut, eikä ammuksia ollut enää ainoatakaan jäljellä. Ei ollut enää edes sitä mahdollisuutta, jota eräs pyiden metsästäjä oli vanhassa maassa käyttänyt siihen aikaan, kun J ei vielä ollut automaattisia kivääreitä, J oli vain käsin tehtyjä n.s. suustaladat- ± ta\na rihlakoita, joihin jokainen panos oK tehtävä erikseen kaatamalla jokin määrä ruutia p3Ksyn piippuun ja sitten messinkirassilla painettiin kuula ruudin päälle, nalli pantiin nallipiippuun ja silloin oli latinki yhtä laukausta varten valmis. Xiimpä tämä k.o. metsästäjä oli edel-läkerrotunlaisen aseen kanssa lähtenyt pyitä hunttaamaan ja hänellä olikin ollut oikein hyvä onni sinä päivänä. Hän näet oli ampunut niin paljon pyitä, että kaikki kuulat olivat loppuneet, mutta ruutia ja nalleja oli vielä jäljellä. Kotimatkalla pyy tarakkansa kanssa hän huomasi py\TDarven juoksentelevan polun vieressä vesakossa. Hän latasi pyssyn ruudilla kuten ennenkin, mutta kuulan asemesta pani pyssynrassin. piippuun ja ampua kurantti pyypar-veen, mennen sitten katsomaan, mitä oli tapahtunut. Häntä vähän ihmetytti, | kun seitsemän p\ytä oli pyssjmrassin * lävistämänä. Kl ITOS Kaunis kiitos ystävilleni, kun tulitte minua katsomaan sairaalassa ollessani Tulitte kaunein puhein Ja kuläkasih. Saooä^Ua Mitärii tdah-i^ vieraitani, kun tulitte tuppaan! lauluin ja oimitteluin se&ä toitte syömiset ja juomiset tullessanne. Ystävyys säiKylEöön aina «eloni-iltaan asti. MBS. IDA SALC^^EN 3055 E. 17th Avenue Vancouver 12,-B. C. am msntinimiiins KIITOS Lausumme täten sydämelliset kiitoksemme^ teille, ystävät jä omaiset. sUtä yllätyksestä jonka olitte järjestäneet entiselle Fort Williamin suomalaisten haa-lille sy^uuh 27 p:n iltana meidän lhopealiääi^i\$«mme. Ja Emelin 65-vuotis8yntymäpäivän muistoksL Se oli liniiöittumaton ilta meille. £änme sanoin voi kuvitella sitä tunnetta, jota tunsimme, kun puolen-toistasataisena joukkona vuoron perään kädestä puristaen meitä onnittelitte. Kiitämme teitä kaikkia niistä arvokkaista muistolahjoista, isosta rahalahjasta ja rimsuista. Kiitos kauniiksi katetusta kahvipöydästä kauniine hää- ja syn^mäpäiväkaakkuineen. ' Kiitos mr. A. Andersonille kauniista puheesta, mrs.' G. Surcessille soitosta, mrs. E. Korkolalle filminäytöksestä ja yhteislaulusta teiUe kaikille. Erikoinen kiitos tämän homman alkuunpanijoille mrs. E. Korkolalle ja mn W. Berglundille, jotka aikaanne ja vaivojaime säästämättä järjestitte meille niin suurenmoisen yllätyksen. Kiitos kahvinkeittäjälle mrs. I. Syrjälle ja toisille Ulan emännille ja tarjoilijoille Sylville, Dianalle, Ellenille, Elmalle, Nancylle, Annille, Eilalle ja Ainolle, jotka niin suuren työn suorititte. Kiitos myöskin niille osanottajille, jotka olivat estetyt saapumasta. Teitä kaildäa kiitollisuudella muistaen, ELINA JA EMIL SALMINEN 304 Heron Street Fort William, Ontario /iniiiiiitiiniiiniiiiiiiiiiiiimniniimiHininiiiiiiiiiniiitiiiiimiiuiii iinimiitinuiiii uiiiiiimmiiimitiiimmnBminaiiiffla Sydämelliset onnittelumme teille t • HJLDA JA ANTTI HAKA Kultahääpäivänne johdosta, sj^skuun 2 p:nä 1953 • Älr. ja mrs. J. Nykol ja Katherene Lily ja Vili Pasanen Sylvia jä Karlo Ltmd ja Kay Mery ja Peter Niemelä Mr. ja mrs. F. Jacobson Mrs. Greta Lackala Mr. ja nurs. Jack Oja Aino ja Torsti l^lm Mr. ja mrs. U. Piiroinen ja Roy Mrs. E. Rova Mr. ja mrs. Victor iSalo ja H^en Raili Astern Taava ja Alex Maunus Mr. ja mrs. C. Anderson Mr. ja Mrs. Steve Janett Ida ja Eric Oikari, Robart, Wa£h. Mr. ja mrs. L. Hansen Mr. ja.mrs. A. Forsman Paavo Lahtinen Rauha ja Heimo Klemola Kiisti Hintsa- Henny Bell Manda ja Antti Ranta Fanny Lind ja Arnie K I I T O S Sydämelliset kutokset teille, sukulaiset ja ystävät, siitä suiurenmoisesta yUä-tyksestä jonka oUtte järjestäneet meidän 50-vuotishääpäivämme rnuistcs^j Vilpitön kiitos yhteisestä ja yksityisistä lahjoista, kauniista kahvipöydältä kineen ja hyvästä ohjelmasta lauluineen. • • -t Erkoinen kiitos Sylvia ja KaUe Limdille, jotka tämän tilaisuuden JäfJ^j^J^, kotiinsa. Tuppaa se vähän harmittamaan, kim näin vanhoja ihmisia nari taan, että täytyy oikein omiin häihinsä lahjaankin osallistua, mutta » huolimatta iioHa muistelemme näitä ystäviä ja tätä muistorikasta nei*. unhoittamatta niitäkään, jotka osallistuivat lahjaan, vaan eivät vomeei o juhlassa mukana. Ystävyydellä. HILDA JA ANTTI HAKA „ i, 823 Ewnt Avenue New SVesttmnsttT, ö- • • «• • • r » • • • • • • • • • • • io un •ancu |
Tags
Comments
Post a Comment for 1953-10-31-10
