1937-10-02-03 |
Previous | 3 of 12 | Next |
|
small (250x250 max)
medium (500x500 max)
Large
Extra Large
large ( > 500x500)
Full Resolution
|
This page
All
|
LAUANTAH^ LOKAKUUN 2 F^ANA
Lintujen ystävä kotonam
KIRJ, IRIS
Mitä voisitkaan kertoella
kuu kirkas sun maikaltas, .
Aina kiertää, on sun virkas
ja heittää yöhömmevaloas. >
Näet monet kohtalot ihmislasten,
näet ilot suruihin vaihtuvan.
Sä varmaan mietit: Oi mitä varten
näet kaiken kaunihin haihtuvan.
Näet nuorten lempeä^ onnen hurmaa,
sä silloin veikeesti hymyät.
Näet verileikit ja sodan surmaa,
Mä luulen, silloin sä nyyhkytät.
Kuinka kodin hoitoa
arvostellaan
Jack Miner ja hänen pöiMnsa ty
tar Wilhelmina syöttämässä joutse
nia lintujen turvapaikassa Kirigsvil
lessay Ontariossa. Miner pertisti usei- pineetkäymään siellä yhä suurempi
ta vuosia sitten- turvapaikan erikoi- lukuisitta. '
sesiivillilintuja varten, jotka ovat op' "
Kirj. Kaija
0] Tl kolme sisarusta asuimme
sillä kertaa yhdessä verrattain
sievästi kalustetussa huoneessa.
Se ei sijainnutkaan missään laitakaupungin
hökkelissä, vaan oikein uudenaikaisessa
kivimuurissa. Olimme
vain tehtaan tyttöjä, mutta sillä kertaa
ainakin olimme koko hyvässä
"viksissä." .
Vaikka emme 'OUeetkaan^^ niitääh
luojan mallitekeleita, min vien^
meillä vain oli kuift "saihmakolla
äkeen alla." Oli kuitenkin eräs seikka,
joka siihen aikaan nosti nidnta
kertaa hiukset päässäni pystyyn.
Olin nimittäin nuorin koko kolmikosta,
vaan kuitenkin Ihmiset ja yie-läpä
heilatkin kohtelivat minua joukon
vanhimpana. iJsein itsekseni kiroilin,
että mitä riivattua minulle on
sattunut vanha pää nUoreen ruumiiseen.
Mutta niin se nyt väiri^erta
kaikkiaan oli. Tulr mikä "tuli, nul-loin
vuokra-, sähkö^ tai Vesilasku,
niin minun ne piti juosta maksamassa.
Eipä silti yhteisestä kassasta
kylläkin. •
"Heila-asiamme" olivat tällä kertaa
aivan auttamattomasti rempallaan.
Olimme kyllästyneet kaikkiin
ravintola- ja EspistUttä^^uksiin ja
päätimme ottaa kirjeenvailitoheilat.
Niiden kanssa ei ainakaan tarvitse riidellä,
kun tapaamisen vaara ei ole
niin kovinkaan suuri. .
Ei siis muuta kuin selaileniaan Kylän
Lehden naimailmoituspalstoja.
Siitä lehdestä niitä löysi aina kokonai
sen epistolan. Nyt kiireesti kynä heilumaan
ja kirjoitimme kirjeet niin
liauskat ja mieUyttä^^t kuin vain
päänuppimme sopukoista ^ lähti. Ja
sitten jännityksellä odottamaan vastauksia.
Eikä kulunutkaan kuin viikko, kun
^ i n sisko sai jo vastauksen oikein
pääkaupungista. Käsialakin oli niin
faunista, että päättelimme, ettei se
taidakaan olla aivan tavallinen kuo-
Jevainen, vaan ehkä joku se taitama,
Joo^a "kirjat ovat menneet kaivoon."
Jo sai keskimäinenkin ^sko kirjeen.
Ja aina parempi, v i d ä V a l o k u^
Kuvassa oli oikein hauska
^omen sälli polkupyörineen. Täs-
|äkos vanhemmat asköt innostnivat
lahjoittivat heti vastauksen. -
^ ^ sitten vihdbin-kiFJe minunkin
^armaaltani- Jostain. Savon .pueles-,.
Sen kyllä jo4drjee^nhuonia--
si, ^illä siihen oli siroteltu Savon murrettakin
koko runsaasti. " Kirjettä
lukiessani tuntui kuin olisin istunut
jossakin leastadialaisten rukoushuoneessa,
virsikirja puristettuna hartaasti
sormieni väliin. Saamani kirje
uhkui nimittäin alusta loppuun katumusta
ja parannusta. Kirjeessään
hän toivoi minunkin syntisen olemukseni
saattavansa autuaaksi. Mutta
hui-hai! Vielä mitä!
Siihen loppui alkuunsa miilun kir-jevaihtoni.
Mutta sitä kiinnostu-neernpi
olin vanhfimman siskon kirjeenvaihtoon.
Melkein kadehdin, sillä
niin ihanan sydämellisiä kirjeitä
hän sai. Ajattelin, että nuo kirjeet
eivät n5rt varmaankaan aivan
mitättömästä olennosta... ,
Sattui sitten sellainen onni, että*
meidän serkkumme oli hommannut
yhdelle meistä työpaikan pääkaupungissa.
No — tietysti sinne lähti vanhin,
kun hänellä oli muutenkin huo- '
nopalkkaisempi työmaa kuin meillä
toisilla.
Jännitt)mein mielin odotimme kirjettä
siskoltamnie. Hän oli jo etumaan
Tammelan siltaa pitkin rautatieasemalle
tapaahiaan sitä hienoa hei
sinkiläistä herrasmiestä^ kuten kuvittelimme.
Asehialle päästyämme emme
nähneet ketään, jota olisimme voineet
ajatella siksi odotetuksi heilaksi.
Emme siinä jääneet suu auki vahtaamaan
jokaista ohikulkevaa, sillä
olimmehan toki jo niin paljon olevinamme
kaupunkilaisia. Kävelimme
jonkun kerran aseman ja lähim-hän
kiskon väliä.
Silloin kuulimme auton vierestä
pienen piipittävän äänen kysyvän,
että oletteko neidit se ja se. Katsoimme
hämmästyneinä toisiimme,
että kuka mahtaa tUo pieni setä olla,
joka meidät tuntee. Pikkumies tuli
aivan eteemme ja kysyi uudelleen,
että olettekos te neidit Maja?
Totta totisesti! Minä en oikein
helposti joutunut hämilleni, mutta nyt
olin lentää takamuksilleni — hän oli
se vanhimnian siskon heila! Iästä
Eräs ranskalainen aikakauslehti on
julkaissut tilastotietoja eri kansanluokista.
Siinä mainitaan myös seuraava
tieto: 19 miljoonaa naista, joita
miehet elättävät. Nämämiehet ovat
työmiehiä," konttoristeja, opettajia
jnn., joiden kuukausipalkka on 1,000
--2,000 frangin välillä. Josta kaikesta
siis voi päätellä, että naista, joka
nousee ylös klo 6 aamulla laittamaan
miehelleen aamiaista ja joka
laskeutuu levolle klo 11 illalla saatuaan
paikatuksi viimeisen sukkapa-rin,
"elättää hänen miehensä."
Tästä huolimatta kaikki kai tuntevat
klassillisen esimerkin; Nuori mies
ansaitsee 1,000—2,000 frangia kuukaudessa.
Nimkuin 99 miestä 100:s-ta,
ei hän osaa tehdä mitään kotoista
työtä. Vaikka hän elääkin vaatimattomasti,
häviää häneltä kuitenkin
palkka viimeistä penniä myöten. Hän
menee naimisiin, s.o. hän ottaa itsel-leennaisen,.
jota hänen on elätettävä.
Hän ei omista mitään. Loogillisesti
ajatellen pitäisi naimisiin meno merkitä
suoraa romahdusta. Mutta eipäs
hän elää nyt paremmin kuin ennen,
jopa hapella vuoden kuluttua on vähän
säästöjäkin. Se osoittaa, että
vaimon työllä kotona täytyy olla
raha-arvo. Mutta milloinkahan päätetään
antaa sille tunnustus.
Ja kuinka epäjohdonmukaista on^
päättäen hän oli sata selästä ja kuusikaan,
kun toiselta puolen pyritään
kymmentä kyljiltä - oikein läpilii- pitämään naiset pois ansiotyöVtä "se'^
pattu markkinahuijari. Ja hänen littämällä kodinhoito ihannetyöksi.
vaatetuksensa * voin hyvällä syyllä
käteen tiedottanut heilalleen, että nyt v^""^*^ isä-vainajani riihivaatteisiin.
sitä nähdään, sHlä hän myös tulee- Senlisäksi tämän heilan vaatteet
Helsinkiin.
Vihdoin tuli odotettu kirje. Vanhin
sisko siinä allapäin pahoitteli, ettei
hän voi sitä heilaa valloittaa. Kertoi,
että tämä on kyllä pulska ja hauska
poika, siis kaikin puolin tavoittelemisen
arvoinen. Vieläpä hän
tuoksuivat voimakkaasti hevosen lännelle
siitä huolimatta, vaikka hän tu-lijtin
pääkaupungista.
Samassa välähti mieleen, että olisihan
minun pitänjrt ymmärtää vanhimman
siskon huumorintaju, kiittäessään
hänet liian loistavaksi. Mutta
kertoi senkin, että tiiö heila oli valo- keskimäiseltä si.s k,o.l ta oli ke. rta ,kra ik-kuvan
perusteella kovin pihkassa kiaan^ pudonnut lu^^^ suusta Var-meidän
keskimäiseen siskoon. Minä maankm |dlom sisko^^^^^
puo1l esXt ani• ol1-m J•O v^auhAra. n earp»a?nine«y«aäililjai ^il o_m ej n, etta oh o,t^tKanÖuUt« mmut
kannalla, että varmaan hän on joku
mukaansa.
En näet A^hällä menettän3rt
ja toiselta puolen leimataan ne naiset,
jotka kehoitusta noudattaen jättäytyvät
kodinhoitoon, naisiksi, "joita
miehet elättävät."
Minä puolestani tulkitsin tämän
heilalle kiittämällä häntä kohteliaasti:
"Anteeksi, niin "ikävä kuin onkin
sanoa, niin emme ole tilaisuudessa
lähtemään minnekään tänä iltana/
sOlä olemme luvanneet tarjoilijoiksi
asuntorouvamme syntymäpäiväkut-suihm."
Niin veimme heilamme vieraalle
kunnoton heittiö, sillä vähän liian
loistavaksi vanhm Sisko hänet kuvaili
ulkomuotonsa sekä ansioluettelonsa
puolesta.
Niin pitkälle kuitenkin mentiin, että
heila lupa:äi tiilla katsomaan mei-puhelahjaani.
Kysyin siis niin koh- p^^^j„^ Ajattelin, että emme totta
teliaalla äänellä kuin mahdollista: ~^ hänelle
"Tekö olette herra Vene?"
vie naneiie oikeata porttinumeroakaan
näytäj sillä hän tuntui minusta
Ajattelin aivastuksen ajan, että jo- heti vähän liian rohkealta,
ku valhe tä3^yy keksiä, sillä enpä Emme siis tavanneet heilaamme
totisesti halunnut tuon heilan kans- sen jälkeen. Mutta kohta hän alkoi
dän keskunmäistä. Kohtauspaikaksi sa istua iltaa teatterissa enkä muual- sysätä kirjeitä minulle kutsuen mi-he
sopivat rautatieaseman. Keski- . . t
mämen sisko kun oli kovin hiljainen
luonteeltaan, pyysi minua kanssaan
"kieleksi", niinkuin olin ollut
monta kertaa ennenkin. Puimme parhaat
päällemme ja laittelimme lakit
somasti sihnäimme pääUe kallelleen
lakaan. Olin heti alussa pannut mer- nua kaikilla kauniilla nimityksillä,
kille, että hän kohdisti: kaiken huo- jopa enkeliksikin. Mutta tiesinhän
mionsa minuun. Heilä poika sitten / itse, että en ollut kaksinen ihmiseksi-kysyi,
että miksi toverini on niin kään, joten siis enkeliä ei minuun ole
hiljaa. Selitin hiäneHe, että siskol- sekoitet^tu ensinkään,
lani on koya ^mmassärky.. ^ Siihen se meidän kirjeenvaihtokuu-
Mutta kun heila kysyi, että mihin me sitten jäi. Olimme saaneet ai-
Maalia enune tarvinneet, sillä meillä ,haluanime^^^ vai haluai- van tarpeeksi. Pian sen jälkeen siir-oli
suhen aikaan vielä aivan taipeeksi sivatko iieidit ä u t o a ^ nykäsi sis- ryin tähän maahan. Nyt en ole enää
ruusuja > poski]Ua.
Niin lähdimmei
kom nunua faiha^
veifcdleen astd^r ^ ^ f*Mina;aiii2ikin menen kotup.
yksin, vaan on minulla jo kainabi-nen
kana — ei .kun tuota —. kukkol
Object Description
| Rating | |
| Title | Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, October 2, 1937 |
| Language | fi |
| Subject | Finnish Canadians -- Ontario -- Sudbury -- Newspapers |
| Publisher | Vapaus Pub. Co |
| Date | 1937-10-02 |
| Type | application/pdf |
| Format | text |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| Identifier | Liekki371002 |
Description
| Title | 1937-10-02-03 |
| OCR text | LAUANTAH^ LOKAKUUN 2 F^ANA Lintujen ystävä kotonam KIRJ, IRIS Mitä voisitkaan kertoella kuu kirkas sun maikaltas, . Aina kiertää, on sun virkas ja heittää yöhömmevaloas. > Näet monet kohtalot ihmislasten, näet ilot suruihin vaihtuvan. Sä varmaan mietit: Oi mitä varten näet kaiken kaunihin haihtuvan. Näet nuorten lempeä^ onnen hurmaa, sä silloin veikeesti hymyät. Näet verileikit ja sodan surmaa, Mä luulen, silloin sä nyyhkytät. Kuinka kodin hoitoa arvostellaan Jack Miner ja hänen pöiMnsa ty tar Wilhelmina syöttämässä joutse nia lintujen turvapaikassa Kirigsvil lessay Ontariossa. Miner pertisti usei- pineetkäymään siellä yhä suurempi ta vuosia sitten- turvapaikan erikoi- lukuisitta. ' sesiivillilintuja varten, jotka ovat op' " Kirj. Kaija 0] Tl kolme sisarusta asuimme sillä kertaa yhdessä verrattain sievästi kalustetussa huoneessa. Se ei sijainnutkaan missään laitakaupungin hökkelissä, vaan oikein uudenaikaisessa kivimuurissa. Olimme vain tehtaan tyttöjä, mutta sillä kertaa ainakin olimme koko hyvässä "viksissä." . Vaikka emme 'OUeetkaan^^ niitääh luojan mallitekeleita, min vien^ meillä vain oli kuift "saihmakolla äkeen alla." Oli kuitenkin eräs seikka, joka siihen aikaan nosti nidnta kertaa hiukset päässäni pystyyn. Olin nimittäin nuorin koko kolmikosta, vaan kuitenkin Ihmiset ja yie-läpä heilatkin kohtelivat minua joukon vanhimpana. iJsein itsekseni kiroilin, että mitä riivattua minulle on sattunut vanha pää nUoreen ruumiiseen. Mutta niin se nyt väiri^erta kaikkiaan oli. Tulr mikä "tuli, nul-loin vuokra-, sähkö^ tai Vesilasku, niin minun ne piti juosta maksamassa. Eipä silti yhteisestä kassasta kylläkin. • "Heila-asiamme" olivat tällä kertaa aivan auttamattomasti rempallaan. Olimme kyllästyneet kaikkiin ravintola- ja EspistUttä^^uksiin ja päätimme ottaa kirjeenvailitoheilat. Niiden kanssa ei ainakaan tarvitse riidellä, kun tapaamisen vaara ei ole niin kovinkaan suuri. . Ei siis muuta kuin selaileniaan Kylän Lehden naimailmoituspalstoja. Siitä lehdestä niitä löysi aina kokonai sen epistolan. Nyt kiireesti kynä heilumaan ja kirjoitimme kirjeet niin liauskat ja mieUyttä^^t kuin vain päänuppimme sopukoista ^ lähti. Ja sitten jännityksellä odottamaan vastauksia. Eikä kulunutkaan kuin viikko, kun ^ i n sisko sai jo vastauksen oikein pääkaupungista. Käsialakin oli niin faunista, että päättelimme, ettei se taidakaan olla aivan tavallinen kuo- Jevainen, vaan ehkä joku se taitama, Joo^a "kirjat ovat menneet kaivoon." Jo sai keskimäinenkin ^sko kirjeen. Ja aina parempi, v i d ä V a l o k u^ Kuvassa oli oikein hauska ^omen sälli polkupyörineen. Täs- |äkos vanhemmat asköt innostnivat lahjoittivat heti vastauksen. - ^ ^ sitten vihdbin-kiFJe minunkin ^armaaltani- Jostain. Savon .pueles-,. Sen kyllä jo4drjee^nhuonia-- si, ^illä siihen oli siroteltu Savon murrettakin koko runsaasti. " Kirjettä lukiessani tuntui kuin olisin istunut jossakin leastadialaisten rukoushuoneessa, virsikirja puristettuna hartaasti sormieni väliin. Saamani kirje uhkui nimittäin alusta loppuun katumusta ja parannusta. Kirjeessään hän toivoi minunkin syntisen olemukseni saattavansa autuaaksi. Mutta hui-hai! Vielä mitä! Siihen loppui alkuunsa miilun kir-jevaihtoni. Mutta sitä kiinnostu-neernpi olin vanhfimman siskon kirjeenvaihtoon. Melkein kadehdin, sillä niin ihanan sydämellisiä kirjeitä hän sai. Ajattelin, että nuo kirjeet eivät n5rt varmaankaan aivan mitättömästä olennosta... , Sattui sitten sellainen onni, että* meidän serkkumme oli hommannut yhdelle meistä työpaikan pääkaupungissa. No — tietysti sinne lähti vanhin, kun hänellä oli muutenkin huo- ' nopalkkaisempi työmaa kuin meillä toisilla. Jännitt)mein mielin odotimme kirjettä siskoltamnie. Hän oli jo etumaan Tammelan siltaa pitkin rautatieasemalle tapaahiaan sitä hienoa hei sinkiläistä herrasmiestä^ kuten kuvittelimme. Asehialle päästyämme emme nähneet ketään, jota olisimme voineet ajatella siksi odotetuksi heilaksi. Emme siinä jääneet suu auki vahtaamaan jokaista ohikulkevaa, sillä olimmehan toki jo niin paljon olevinamme kaupunkilaisia. Kävelimme jonkun kerran aseman ja lähim-hän kiskon väliä. Silloin kuulimme auton vierestä pienen piipittävän äänen kysyvän, että oletteko neidit se ja se. Katsoimme hämmästyneinä toisiimme, että kuka mahtaa tUo pieni setä olla, joka meidät tuntee. Pikkumies tuli aivan eteemme ja kysyi uudelleen, että olettekos te neidit Maja? Totta totisesti! Minä en oikein helposti joutunut hämilleni, mutta nyt olin lentää takamuksilleni — hän oli se vanhimnian siskon heila! Iästä Eräs ranskalainen aikakauslehti on julkaissut tilastotietoja eri kansanluokista. Siinä mainitaan myös seuraava tieto: 19 miljoonaa naista, joita miehet elättävät. Nämämiehet ovat työmiehiä," konttoristeja, opettajia jnn., joiden kuukausipalkka on 1,000 --2,000 frangin välillä. Josta kaikesta siis voi päätellä, että naista, joka nousee ylös klo 6 aamulla laittamaan miehelleen aamiaista ja joka laskeutuu levolle klo 11 illalla saatuaan paikatuksi viimeisen sukkapa-rin, "elättää hänen miehensä." Tästä huolimatta kaikki kai tuntevat klassillisen esimerkin; Nuori mies ansaitsee 1,000—2,000 frangia kuukaudessa. Nimkuin 99 miestä 100:s-ta, ei hän osaa tehdä mitään kotoista työtä. Vaikka hän elääkin vaatimattomasti, häviää häneltä kuitenkin palkka viimeistä penniä myöten. Hän menee naimisiin, s.o. hän ottaa itsel-leennaisen,. jota hänen on elätettävä. Hän ei omista mitään. Loogillisesti ajatellen pitäisi naimisiin meno merkitä suoraa romahdusta. Mutta eipäs hän elää nyt paremmin kuin ennen, jopa hapella vuoden kuluttua on vähän säästöjäkin. Se osoittaa, että vaimon työllä kotona täytyy olla raha-arvo. Mutta milloinkahan päätetään antaa sille tunnustus. Ja kuinka epäjohdonmukaista on^ päättäen hän oli sata selästä ja kuusikaan, kun toiselta puolen pyritään kymmentä kyljiltä - oikein läpilii- pitämään naiset pois ansiotyöVtä "se'^ pattu markkinahuijari. Ja hänen littämällä kodinhoito ihannetyöksi. vaatetuksensa * voin hyvällä syyllä käteen tiedottanut heilalleen, että nyt v^""^*^ isä-vainajani riihivaatteisiin. sitä nähdään, sHlä hän myös tulee- Senlisäksi tämän heilan vaatteet Helsinkiin. Vihdoin tuli odotettu kirje. Vanhin sisko siinä allapäin pahoitteli, ettei hän voi sitä heilaa valloittaa. Kertoi, että tämä on kyllä pulska ja hauska poika, siis kaikin puolin tavoittelemisen arvoinen. Vieläpä hän tuoksuivat voimakkaasti hevosen lännelle siitä huolimatta, vaikka hän tu-lijtin pääkaupungista. Samassa välähti mieleen, että olisihan minun pitänjrt ymmärtää vanhimman siskon huumorintaju, kiittäessään hänet liian loistavaksi. Mutta kertoi senkin, että tiiö heila oli valo- keskimäiseltä si.s k,o.l ta oli ke. rta ,kra ik-kuvan perusteella kovin pihkassa kiaan^ pudonnut lu^^^ suusta Var-meidän keskimäiseen siskoon. Minä maankm |dlom sisko^^^^^ puo1l esXt ani• ol1-m J•O v^auhAra. n earp»a?nine«y«aäililjai ^il o_m ej n, etta oh o,t^tKanÖuUt« mmut kannalla, että varmaan hän on joku mukaansa. En näet A^hällä menettän3rt ja toiselta puolen leimataan ne naiset, jotka kehoitusta noudattaen jättäytyvät kodinhoitoon, naisiksi, "joita miehet elättävät." Minä puolestani tulkitsin tämän heilalle kiittämällä häntä kohteliaasti: "Anteeksi, niin "ikävä kuin onkin sanoa, niin emme ole tilaisuudessa lähtemään minnekään tänä iltana/ sOlä olemme luvanneet tarjoilijoiksi asuntorouvamme syntymäpäiväkut-suihm." Niin veimme heilamme vieraalle kunnoton heittiö, sillä vähän liian loistavaksi vanhm Sisko hänet kuvaili ulkomuotonsa sekä ansioluettelonsa puolesta. Niin pitkälle kuitenkin mentiin, että heila lupa:äi tiilla katsomaan mei-puhelahjaani. Kysyin siis niin koh- p^^^j„^ Ajattelin, että emme totta teliaalla äänellä kuin mahdollista: ~^ hänelle "Tekö olette herra Vene?" vie naneiie oikeata porttinumeroakaan näytäj sillä hän tuntui minusta Ajattelin aivastuksen ajan, että jo- heti vähän liian rohkealta, ku valhe tä3^yy keksiä, sillä enpä Emme siis tavanneet heilaamme totisesti halunnut tuon heilan kans- sen jälkeen. Mutta kohta hän alkoi dän keskunmäistä. Kohtauspaikaksi sa istua iltaa teatterissa enkä muual- sysätä kirjeitä minulle kutsuen mi-he sopivat rautatieaseman. Keski- . . t mämen sisko kun oli kovin hiljainen luonteeltaan, pyysi minua kanssaan "kieleksi", niinkuin olin ollut monta kertaa ennenkin. Puimme parhaat päällemme ja laittelimme lakit somasti sihnäimme pääUe kallelleen lakaan. Olin heti alussa pannut mer- nua kaikilla kauniilla nimityksillä, kille, että hän kohdisti: kaiken huo- jopa enkeliksikin. Mutta tiesinhän mionsa minuun. Heilä poika sitten / itse, että en ollut kaksinen ihmiseksi-kysyi, että miksi toverini on niin kään, joten siis enkeliä ei minuun ole hiljaa. Selitin hiäneHe, että siskol- sekoitet^tu ensinkään, lani on koya ^mmassärky.. ^ Siihen se meidän kirjeenvaihtokuu- Mutta kun heila kysyi, että mihin me sitten jäi. Olimme saaneet ai- Maalia enune tarvinneet, sillä meillä ,haluanime^^^ vai haluai- van tarpeeksi. Pian sen jälkeen siir-oli suhen aikaan vielä aivan taipeeksi sivatko iieidit ä u t o a ^ nykäsi sis- ryin tähän maahan. Nyt en ole enää ruusuja > poski]Ua. Niin lähdimmei kom nunua faiha^ veifcdleen astd^r ^ ^ f*Mina;aiii2ikin menen kotup. yksin, vaan on minulla jo kainabi-nen kana — ei .kun tuota —. kukkol |
Tags
Comments
Post a Comment for 1937-10-02-03
