Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, May 12, 1956

              Mmistm vmmhempiam
mtteu pmvam :
Äiti Sofia, isä David Löfgren. . .
Kaksi vuotta sitten juiiri omenapuiden
'klikkaan puhjetessa, nukkui pieni tar­mokas
äitini viimeiseen uneen. Hän saa-
•vutti kiitettävään korkean iän, sillä jo
edellisenä syksynä hän täytti 90 vuotta.
Väsynyt hän jo sanoikin olevansa.
Eivät uudet toilaukset enää miellyttä-jneet.
vanhusta. Ison torpan emännyys
j a kolmentoista lapsen kasvattaminen
oli kysynyt paljon voimia, ruumiillisia
sekä henkisiä.
Kun ihailin isän hautakiveä niin hän
sanoi, että pian siihen hakataan hänen­kin
nimensä. Hän kertoi marjojen poi­mimisella
tienanneensa sen kauniin ki­ven.'
Tiedän, että tänäkin äitien päivänä
(myös isän päivänä) on hautakumpun­ne
kukilla koristettu, mutta — minä
vain ajatukstssaiii tuon lenipikukkasia
haudallenne.
Lintu pieni, musta kottarainen,
laula laulu äidilleni,
.että lailla tyttösen
muistanut mä häntä olen,
vaikka maailmalla kulkurina
vaeltanut lienen.
Lintu pieni, musta kottarainen,
äidin lempiUntu aina ollut on.
KYMMENES LAPSISTASI.
Kevätkromkkaa
On kevät ai ka ihanaa,
kun talven piina laukec.
On pian nurmi vihantaa
ja. lehdet pui hi ii aukce.
Sammakot pian viheltää
ja saapuu villihanhet.
Taas paukamissa lahdelman
jo nivat sorsa parvet.
Kuhertain smelt ti parvet jo
puroihin tänne ehti,
ja siellä myöskin haaveineen
jo moni ukko rehki.
Kaloja tulee rutkasti,
ei niitä tarvis ostaa,
ja "mickey mouse*' taskussa
intoa yhä nostaa.
Hyvä myöskin ruoan saanti
tääl ahvenille alkaa.
Kalastajat kun vetelee,
on pienetkin toista jalkaa.
Jo pikkulinnut kiireesti
taas rakentavat pesää. .
Ja monet nuorten häätkin me
taas saamme pitkin kesää.
On nuoren tytön katseessa
jo kaihoa ja huumaa.
Xyt o?nakulta olla sais,
hän itsekseftsä tuumaa.
Ei tyttöin huoli surra nyt,
on karkausvuosi tää.
Rohkeesti kiinni käypi ken,
ei osattomaksi jää.
Xiin kumman olon kevät tuo
tvVV z'an/:emmankin rintaan.
XHn leppoisasti lämmittää
aurinko kovaan pintaan.
Taas kesäkämpät asukkaat
jo aivan kohta saavat.
Ja poistaa saunan löylyssä
saa reumaattiset vaivat.
Monet kansat ranhamielin
vapptta taaskin vietti.
Rauha työlle^ kodeillemme /
tunnus yhteen Infli,
Kmulmmua täältä
Jmtustelm savolaisista, saunmta ja
la
Luin juuri ilmestyneestä "Kevät"-jul-kaisusta
h>-y:n lupsakan saunareisu-ja
kilpailu kertomuksen. Huumorintajui­sesti
kirjoitettu kerrassaan hyvä juttu,
jollaisia mielellään jokainen lukee. Kerj
tomusta lukiessani muistui mieleeni hy­vä
ystäväni ja hyvin monelle Canadan
suomalaiselle tuttu, nyt jo vainaja,
Aku Korhonen.
.^ku oli hj^in runsaalla huumorinta­julla
varustettu savolainen. Hän ei kos­kaan
halunnut piilottaa sitä, että oli
niitä 'oikeita immeisiä'. Monet olivat
ne hauskat savolaisaiheiset kasikut, joil­la
hän haalilla huvitti yleisöä, kertoen
niitä välipaloina humoristinen naurun-väre
suupielessään. Kerron niistä pari
tämän kirjoituksen yhteydessä.
Sauna- ja löylymies Aku oli ankara,
mutta käytti hieman vilppiä, joka nyt
anteeksi annettak0Qn. Jos joku on jou­tunut
Akun petoksen uhriksi löylykil-pailussa,
eikä vielä tilliä päivänä tiedä
sitä, niin minä sen kerron tässä. Tämä
salaisuus tuli mieleeni eräänä lauantai-iltana,
kun olimme kylpyjä ottamassa.
Olimme ottaneet useita lasillisia juki-viiniä,
jota siihen aikaan sanottiin
"Sudburyn kovennetuksi". Aku tuli
avomieliseksi ja alkoi kertoa saunasa-laisuiiksia.
»
•Ensiksi hän saiioi, että saunassa kun
otetaan kova löyly, niin kaikkia ix>lt-taa.
Mitä 'kovempi on löyly, sen enem­män
polttaa. Mutta minulla on pari
sellaista konstia, joilla minä aina aj^n
kilpailijan lauteilta alas . . . H ä n sanoi,
e t t ä lauteille pitää aina kiiruhtaa en­simmäiseksi
j a valita leveä penkki ja
käydä istumaan siihen haarat hyvin le­veällä.
Kun sitten on pyydetty lisää
löylyä moleniniin puolin j a o n niin kuu­ma,
että tuntuu kuin tulta nielisi, tu­lee
kys>'*ä kaverilta eikö oteta kippo
lisää ja aleta kokeilemaan. Siinä het­kessä
pitää turvata emännän omaisuus
ja alkaa kova lyönti vastalla. Mutta on
varottava, e t t ä , lyö penkin alle eikä
missään tapauksessa kosketa ihoon. Sii­tä
huitomisesta sjiityy kova ilmavirta
joka ajaa kilpailijan alas.
Kun kilpailija on mennyt ulos, tulee
hiipiä alas j a heittää pari hyvää kipol-lista
kiville. Kun kaveri kuulee sen ul­kopuolella,
niin jo on kunnia kovana
löylj-miehenä saavutettu.
Jospa tässä yhteydessä kerron myös­kin,
kuinka kirjailija Jääskeläinen Soin-tulassa
loppujen lopuksi voitti **potin"
löylykilpailussa. Heitä oli neljä mies­t
ä j a löyly oli niin kova, että Jääske-
, Iäinen arveli heti kohta palavansa. Hän
hyppäsi alas j a sanoi: "Kai tässä v i i -
saimman on l ä h d e t t ä v ä !"
Vielä pari ystävämme Akun vitsiä:
Savolainen talonjussi pii muijineen
menossa Kuopion torille myymään
maantuotteita, voita munia ym. Tie oli
hyvin kuoppainen j a munakori oli si­joitettu
istuimen alle. T u l i sitten paha
kuoppa, joka rytkäytti äkkiä. Silloin
emäntä kysyi, e t t ä menikö munat rikki.
" E i männä, mutta pahast tärräätti",
vastasi ukko. .
Satvolaisessa. talossa oli ylioppilas-poika
kesää viettämässä. Kun isä lähti
asialle Helsinkiin, pyysi poika häntä,
tuomaan saippuaa silmien pesua varten.
Ukko meni hienoon rohdoskauppaan ja
esitti asian hienolle myyjättärelle seu­raavasti:
"Kun se meijän lerikka, se
ylioppilaspoeka on nyt kotona, niin
haluaisin saaha saippuaa." Kun neiti
tiedusteli minkälaista saippuaa hän ha­luaa,
ei ukko tiennyt sanoa ja myyjä
alkoi esitellä, että olisiko se Ilona,
Kauneus- tai munasaippuaa. Ukko vä­hän
hämillään vastasi: "Eihäntok, kyl
se silimäsaippuaa haluaa."
K A A R L O .
O l i k i n jo taas kulunut pitkä aika,
kun olen sinua Liekki j a Liekin ystä.
väpiiri, tervditinyt. Talvi oli pitkä ja
niin kylmä, että minun mustekynäni
oli jäässä, joteri en voinut kirjoittaa.
Meillä oli jo pieni kesäkin. Tarin vii­kon
ajan oli niin lämmntä, että lehdet
alkoivat puhjeta puihin ja ruoho kävi
vihreäksi. N y t on taas ollut jo toista
viikkoa aikamoinen talvi. Vapunpäivä­näkin
oli sellainen lumipyry, että olim­me
aivan ihmeissämme. Öisin on mvös-k
i n ollut aika pakkasta.
Minkäänlaista vappujuhlaa ei läälli
ole vietetty enää kahteenkymmeneen
vuoteen. Vanhemmat ovat siirtyneet
sinne, mistä ei takaisin tulla ja nuo-renimat
eivät halua juhlia tätä päivää
:Me, jotka vanhemmista olemme jälella
saamme olla mököttää kotona ja muis.
telia entisiä aikoja. SellaiwSta se on tä­mä
elämä, kun tulee vanhaksi ja sai-raaloiseksi.
. Äitien päiväkin on aivan ovella. Sila
minäkin odotan, kun olen äiti ja — iso­äiti.
E n tiedä mitä se tuo tullessaan,
hyvää vaiko ikävää. Olenhan jo tottu­nut
saamaan elämältä kumpaakin
Enemmän vastatuulta on* sattunut mi-nunkin
elonpurteni kohdalle pitkällä
elämäntaipaleella^ Olen myöskin ehti­nyt
näkemään monenlaisia äitejä ja
myöskin lapsia.
On lapsiäj jotka uhraavat äitinsä hv
vaksi paljon ja pitävät hyvän huolen
hänestä. Sellaiset lapset ovat ilon tuo­j
i a äidille. On taas päivastaisiakin, kuin
vaate olisi nurinpäin käännetty. On
siis auringonpaisteista ja taas pilvistä.
Muistakaa te, joilla vielä on iiti
elossa, käydä häntä tervehtimässä, mi­käli
hän on ylettyvillä. Yksin kaunis
sanakin ilahduttaa ä i t i ä . M i n u l l a ei ole
enää äiti elossa, mutta usien olen aja
tuksissani, hänen luonaan, vaikka hän
on ollut kuollieena jo 20 vuotta. Se on
p i t k ä aika, mutta äidin muisto on niin
kallis, ettei se unohdu koskaan.
Lähetän parhaat terveiset teille tä­män
osaston lukijat ja toimittaja!
• " • . A. N.
Kevätajan mukaista ^^tilintekoa^^
ALMA
Tämä kevätaika on kuin tilinteon
aikaa, tai inventaario, kuten sivisty­neet
sanovat. Kaikki paikat pengotaan,
siivotaan. Vanhaa rojua korjataan pois
•uuden tieltä. Ainahan sitä vuosien var­rella
kasaantuu kaikenlaista . . . E i , en
tuota vielä heitä pois, joskus sattuu
tarvitsemaan — tuumitaan. Vuosien ku­luessa
vain siirretään toiseen paikkaan
ja taas seuraavana keväänä sama siir­täminen.
Tänä keväänä minäkin päätin hävit­tää
vanhoja sanomalehtiä.* Xiitä olen­kin
siirtänyt monta kertaa paikasta
toiseen . . . N i i n , ja oikein istahdin
katselemaan noita papereita — Liek­kiä,
Sirpaleita, Seuroja, Nyyrikkiä,
muutama Perjantai ja monia vähempi­arvoisia
kaunokirjallisia lehtiä. Niitä
olin säilyttänyt vuosia.
Otan ensiksi paketin Viirin vuosiker­toja.
Niihin olen joskus myöskin ker­tomuksen
pistänyt . . . Siinä tulee vas­taani
ensimmiiincn lähettämäni kerlo-nuis
"Sinun kuva>i'V tarina sota-ajalta.
Senkin kanssa olin monta iltaa aherta­nut.
Sitten " V i r t a vie'', pieni kertomus
suruineen. Seuraavana "Varjojen leik­kiä*'
ja vielä joitakin pienempiä jut­tuja
. , . Hetken istun noiden kanssa —
elän kuin uudelleen ajan, jolloin olen
ne kirjoittanut.
Nyt tulee Liekin vuoro . . . . Siinä on­kin
selaamista. Paksuja piukkoja leh­tiä.
Ensimmäiseksi katselen kilpakirjoi­tustani
"Kuhainen portti". Se ei saa­nut
palkintoa, mutta sen perästä olen
rohjennut piirtää aina^^n lisää tari­noitani
ihmisten luettavaksi. En ole
enää arka kuten silloiUj^kun ensi ker­toja
sepittelin juttujani, .
Tuossa on "Elämän kahle", josta jos­kus
toivoin saavani kirjan painetuksi.
Mutta turha on turhaa! Näin nämä
kaikki saavat seurata toinen toistaan.
Siinä menee "Varjolan tytär'', "Siskon
puplesta'', "Kaksoset", "Ilona", "Var­jossa
vaeltajat", "Muistojen vankina",
"Sukupolvet" ja nyt juuri loppunut
"Poltetut sillat".
On siinä kuormaa. E n sittenkään voi
niitä niin vain heittää pois. Jospa jos­kus
vanhempana käyisin ne vielä läpi,
sitten, kun ei enää järki juokse niin hy­vin,
että voisi mitään uutta kehitellä.
Ovathan muistona monesta valvotusta
yön hetkestä . . . sillä melkeinpä ne
ovat kuin varastettuja väsyneeltä ja
vaivautuneelta keholta. Onhan siinä sie­lu
saanut kuin lennellä omia aikojaan
vapaana avaruudessa — onnen kulta-pilvissä.
Tai ehkäpä enimmän osan
kulkua käsi kädessä'jonkun kertomuk­sen
kärsivän henkilön kanssa taistojen
tietä — auttaa ja tukea, tai painua osa-toverin
tasalle liejuun, nousta ja taas
langeta. Niinhän on elämän laki.
Vielä katselen noita pieniä pakinoita
— runonpätkiä. Kaikissa onkin oma
sieluni mukana. Kerään ne kauniisti
uudelleen laatikkoon. Siellä ne ehkä
saavat olla kauan — kellastua. Joskus,
taas, kun uudelleen *kä>^ kaiken yli,
muistelen noita aikoja, jolloin olen ne
piirrellyt.. . .
.Onhan miiiulla.»taas aluUa yksi uusi
Turinista Italiasta ilmoitettiin äsket­täin,
e t t ä Iranin Shahi on tilannut.Tu-|
rinista auton, jossa tulee olemaan 300
hevosvoimainen Chryslerin moottori jsj
myöskin Chryslerin runko, kullatut
Shahin vaakunat ovissa, levyjen soitta­ja,
automaatti ilmanvaihto, radio, tar-j
joilupöytä, jäähdytyskaappi, radiopuhe­l
i n ja kaunistusvälinesäiliö. Kuinkäj
paljon auto maksaa on salaisuus.
^ kertomus. E i enää tahdo olla aikaa is­tua
sen parissa, mutta ehkäpä vieiaj
saan sen valmiiksi ja lähetän ysiäväl-|
lisille lukijoille.
N i i n , tämä nykyäika on ih-|
meellinen! Kaikessa näyttää olevan jo­takin
hullusti. Mitä .me lopuksi syöi«-
me? Kaipa vain apteekista ostettuU
vitamiineja I
Ei ole-kuin jokunen vuosi sitä,
oli sikarutto, "strikini", mikä hän 1^
nee hienommalla kielellä. Sitten on ok
lut perunarutot, "binggratif. lehmi?-^
tuberkeii j a suu- ja sorkkatauti —
läpä smeltitkin on pannaan julistettu.
Katselin tässä tyhjää jääkaappia"^
j a ihmettelin. Mitä nyt enää osaa o^-
taa? Antaako olla tyhjänä ja laJit<'^
:Mars-tähteen katsomaan onko siellä ^•
ma tilanne. No ~ niin, tuleepa ke"
ehkäpä silloin saa jonkin ^'^^"'V
marjan poimia suuhunsa ilman mj .
tvksen pelkoa!
' s i i s p ä nyt vain kesää odottelema^,
kaikki Liekin lukijat ja - t"''^^
terveisiä kaikille!
Toivoo keväkureissä häärivä
. - MARJATTA.
Siru 6 -