1936-02-08-02 |
Previous | 2 of 8 | Next |
|
small (250x250 max)
medium (500x500 max)
Large
Extra Large
large ( > 500x500)
Full Resolution
|
This page
All
|
Sivu 2
LAUANTAINA HELMIK. 8 P:NÄ
LIEKIN Jt^T K O K E RTOM US «iii(iummairauuuii|WSl«««™
SuiniHiiiauuHiiiiiiiiiiiiäuiflipiiuiiiiiKUuiiuuinuuiuiumrara^
(MADEMOISELLE SANS-GENE)
ROMAANI
V Suomennos ranskankin
.'«linuauiUcpiuiuniunnnyayDJPiuuiiaiiui^
(Jafioa)
— Haaksirikkoisten kesken ei ole
kuitenkaan tapana tehdä niin, huomautti
siihen merkillisen näköinen
otus, joka istui veneen laidalla pureskellen
äkeän näkoislenä korpunpuoli-k
asiaan.
— Pöllö! Gaby ärähti vastaukseksi,
kääntyen samalla selin ärsyttääk-seen
miestä.
— ^Kappas tätä kanasta 1 muuan
hyväntuulinen laivamies virkkoi siihen.
Sanokaa mitä haluatte . . . Määrätkää
vain, kyllä toimitetaan!
— JRommin jätän teille, Gaby vastasi.
Mutta joisin mielelläni kupin
teetä.
Neekeri ja hänen toverinsa räjähtivät
hirveään nauruun.
• — Teetä armolliselle rouvalle!
— ja leivoksia!
— Ja sitten vähän tanssitaan!
Mutta Gaby ajatteli Tronchet-kadun
teesalonkia — ei tietenkään
Paul Mirandelia — vaan kakkupalasta,
josta hän ei ollut ennen huolinut,
ja jolle hän oli vain nyrpistänyt nenäänsä.
Voi! Kuinka tuo samainen
kakkupala tuntuikaan hänestä nyt
houkuttelevalta! Hän oli näkevinään
sen edessään; kuori oli paistunut
tummanruskeaksi, sisus taas oli
kullanruskea, jossa rusinat kiiluivat,
tummina täplinä. Ja painaen silmänsä
umpeen hän kuvitteli hengittävänsä
sen herkullista tuoksua.
Yön hetket kuluivat hyvin hitaasti.
Etelänristi, johon kukaan ei huolinut
enää vilkaistakaän, kimmelsi tummansinisellä
taivaalla, ja aaltojen harjat
kuohuivat fosforinhohtoisina.
Neekeri, joka oli ankarasti verottanut
yksityisomaisuudekseen julistamansa
rommjpullon sisällystä. Isoloi
täyttä kurkkua laulua, josta kukaan
ei voinut ymmärtää sanaakaan, kolmen
diplomaatin värjötellessä viluissaan
smokingissaan. Mutta Gaby, joka
nyt istui likistäytyneenä järkähtämättömän
tyynen ja rauhallisen kiinalaisen
sekä hyvää Meren pyhää
Neitsyttä rukoilevan bretagnelaisen
merimiehen väliin, nukkui kaikessa
rauhassa.
Vihdoin viimein päiya valkeni.
Haaksirikkoiset huomasivat olevansa
yhä vain keskellä samaa rannatonta
vesierämaata. Ei ainoaakaan
purjetta, ei ohuintakaan saviikiemu-raa
näköpiirissä!
— Jospa meillä olisi edes kartta!
varakreivi de Saint-Mande virkkoi
huoaten.
— Minulla on!
Ja penkoen käsilaukkuaan, jonka
hän tietysti oli pelastanut mukaansa,
Gaby lopulta löysikin kartan. Mutta
se oli vain Parisin maanalaisten
rautateiden kartta.
— Suoraan sanoen, virkkoi siihen
veneen reunalla horjm^ssa tasapainossa
pysyttelevä tuntematon herrasmies,
mitä hj^ötyä meillä on kartasta,
kun emme tiedä, missä olemme? Sitäpaitsi
meillä «i ole minkäänlaista
kiintopistettä, ei edes kompassiakaan
. . . EikU sekään hyödyttäisi meitä vä-hääkiiän,
fcosk^ei meillä ole hämärin-tä
aavistustakaan siitä, onko lähin
maa meistä itään, länteen, etelään vai
pohjoiseen.
Lausuttviaan nämä rohkaisevat sanat
tuntematon alkoi viliellellä hilpeää
viisunpätkää.
Tropiikin aurinko valoi polttavimpia
säteitään onnettomien haaksirikkoisten
niskaan, joista ainaikin kolme,
diplomaatit nimittäin, olivat paljain
päin ja päällepäätteeksi kaljupäitä.
Jano' ahdisti armottomasti... Muutamia
vishypulloja, joihin neekeri tovereineen
oli aluksi suhtautunut varsin
ylenkatseellisesti, oli löydetty
laatikosta, joka ajelehti Montmartren
fMrstaleiden joukossa. Ne oli pian
tyhjennetty, mutta juoman ruoansulatusta
edistävää vaikutusta ei käynyt
arvosteleminen, sillä eiväthän vatsat
tarvinneet mitään vahvistusta
täyttääkseen tehtävänsä. Pieni muru
laivakorppua muodosti kunkin Vii-"
meisen annoksen; vain neekeri hotkaisi
päällikön ominaisuudessaan kokonaisen
korpun. '
Illalla ei ollut enää mitään —
Gabyn mieleen piuistiii kertomuksia
haaksirikkoisista, joista hän oli
lukenut elokuvien ohjelmista. Pearl
White selvisi aina tämäntapaisista
tilanteista; Kaitselmuksen lähettämä
lentokone korjasi hänet ilmoihin kuin
uuden Ganymedeen*), tai sitten sukellusvene,
jossa hänen sulhasensa oli
kapteenina, ,toi hänelle sopivalla hetkellä
pelastuksen, jota hän ei osannut
enää odottaakaan, mutta joka oli
välttämätön filmin seuraavan kohtauksen
Valmistukseksi.
— Ehkäpä minunkin kohtaloni järjestyy
jotenkin, hän tuumi luottavaisesti.
.
Hän ajatteli myöskin Medusan
lauttaa**), josta hän oli nähnyt maalauksen
Louvressa, kerran sateisena
sunnuntaipäivänä, jolloin hän ei ollut
päässyt elokuviin, vaan oli, alistuen
kohtaloonsa, käväissyt Ranskan
suuressa kansallisessa museossa.
— Saraa juttu! hän tuumi katsellessaan
silmiensä eteen avautuvaa näkyä.
Ei puutu edes neekeriäkään!
Ja samassa juolahti hänen mieleensä,
että ennen pitkää vedettäisiin
varmaankin pitkää tikkua siitä, kuka
tulisi ensinnä syötäväksi. Haaksirikkoisten
lautalla on ikimuistoinen tapa
sellainen. Ja kaikki nämä mietelmät
kiteytyivät katumuksen ilmaukseksi,
jonka hän puki seuraavaan muotoon,^
huoaten samalla pitkän huokauksen:
— Olipa hassua ruveta liitelemään
Paulin kanssa!
Minkä jälkeen hän, tietysti, avasi
käsilaukkunsa. Tarkastettuaan itse-
*) Troijalainen prinssi, jonka Zeus
kotkan hahmossa nouti maasta ja teki
jumalien juomanlaskijaksi. — Suom.
**) Medusa^aivan surullisen kuuluisa
haaksirikko tapahtui 2.6. 1816
Afrikan länsirannikolla. Kun itse laiva
osoittautui tuhon omaksi, yritti
t49 haaksirikkoista pelastautua kiireessä
kokoonkyhätyllä lautalla. 12
vuorokautta lautta ajelehti merellä,
kunnes Argus-niminen priki huomasi
sen ja pelasti siitä \iime hetkessä 15
henkeä >;nemmän kuolleina kuin elävinä.
Muut oli meri niellyt tai onnet-tomuustoverit
nälissään syöneet suuhunsa.
Gericault, Ranskan naturalis-tis-
romanttisen suunnan esitaistelija,
on maalannut siitä kuuluisan taulun.
Suonti.
ään hetkisen pienestä taskupeilistä,
hän arveli välttämättömäksi hieman
"korjailla" itseään; hän siis puuteroi
kasvonsa ja sipaisi huuliaan punatan-golla.
.
Toinen yö oli, mikäli mahdollista,
vieläkin ikävämpi kuin e.isimmäinen,
Santiagon kongressin valtuutetut
muistelivat erinäisiä lähetystöissä
tarjottuja päivällisiä. Oih! Minkälaisia
nuoria syöttökanoja! Entä
hanhenmaksapasteijia!
öerradeSaint-Mand^ muisti eräätkin
viralliset metsästyspäivälliset
Rambouillet-palatsissa.
— Siellä oli viiriäisiä a la Camba-ceries,
jotka olivat todella hyviä. -
— Minä ajattelen. Sir Archibald
huokasi, veripunaista verratonta englantilaista
paahtopöiyiä. Tiedän Lontoossa,
tähejlä jPortland-placea, baarin,
jonka paahtopihvi aintaa, sen voin
vakuuttaa, korkean käsijtyksen Englannilta.
Ja markiisi Lionetto kuvaili latinalaiselle
rodulle ominaisella kaunopuheisuudella
ja mielikuvituksen lennokkuudella
erinäisiä ruokalajeja,
jotka tulevat, kuten posetiivitkin,
muihin maihin Italiasta ja Italiaan
taas suoraan taivaasta.
Moiset puheet^ jotka eivät tainneet
olla oikein paikallaan, saivat veden
kihoamaan herrojen kielelle, mikä
ei kuitenkaan, sen pahempi, pystynyt
sammuttamaan heidän ja
noaan.
Kokonainen päivä. ..-
Haaksirikkoiset koettivat siepata
ilmasta lentokaloja, mutta näniäpä
eivät suvainneetkaan antautua kiinni,
joten kalastajien ponnistelut jäivät
tuloksettomiksi.
— Tuo kävisi ehkä paremmin per-hosongella,
Gaby huomautti varsin
vakavasti.
Asema paheni pahenemistaan aivan
silmissä.
Gabyn oli todellakin kova nälkä.
Hän tunsi syvää katumusta muistaessaan,
miten usein hän ravintoloissa
oli huomauttanut^ tarjoilijoille;
— Mutta teillähän ei ole ruokalis-tallanne
yhtään mitään!
Pitkän tikun vedon aika lähestyi.
Ja sisäinen ääni tuntui kuiskaavan
rouva Suzannen nuoren ja viehättävän
toimihenkilön korvaan, että arpa
määräisi juuri hänet ensimmäiseksi
uhriksi.
Tjrttöparka luuli huomaavansa, että
kaikkien katseet olivat kiintyneet
häneen. Kolmesta suurvaltiollisesta
monokkelista tuntui sinkoilevanuhkaavia
salamoita, ja ison mustan hirtehisen
hampaat kiilsivät hirvittävän
valkoisina. •
Se ainakin oli varmaa^ että haaksirikkoiset
olivat hyvin pahalla tuulella.
Kukaan ei enää puhunut eikä
pukahtanut, ja muutamien kasVot kävivät
vain entistäänkin pahaentei-semmän
näköisiksi. On todella hämmästyttävää,
kuinka tyystin nälkä
hävittää ihmisistä kohteliaisuuden ja
sopuisuuden! Pelastusveneessä oli
syntynyt riitaa ja tappelun kahinaa,
olipa jo vuotanut hiukan vertakin. Sir
Archibaldilla oli kädessään aironkap-pale,
jolla hän oli lujasti päättänyt
puolustautua kuin sotanuijalla, markiisi
Liohetto oli saanut jostakin käsiinsä
puukon, jonka hän näytti olevan^
valmis upöttäiafiia^ri^^i^ rintaan
vain. Varakreivi de Saint-Mande
taas, jolla ei ollut muuta asetta kuin
kynsivillä, totesi puolestaan, kieltämättä
hieman katkerasti:
— Ajatelkaa, että olemme .matkalla
aseistariisiimiskppgressiin!
Ihmisluonnon itsekkj^s puhkesi
näkyviin kaikessa häikäilemättömyydessään.
Auringon painuessa kolmantena
päivänä kohden yhä vain yhtä toivottoman
aution näköpiirin rajaa, sama
tuntenjatön heFrasmies, joka oli
kieltänyt sekä kartan että kompassin
hyöd}^, otti puheenvuoron selittäen:
^ Minun ymniärtääkseni on koittanut
hetki, jolloin pn ryhdyttävä
tarmokkaisiin toiinenpiti^isiin.
— Niin juuri!
Iso musta hirtcihiiien^ joka näytti
luopuneen ylivaUastaaiP;, pli-heti valmis
kannattamaan tehtyä ehdotusta.
— Niin! On tehtävä jokin päätös,
Sir Ärchihald lisäsi puolestaan.
— Mikä sitten? varakreivi de
Saint-Mande tokaisi siihen. Olemme
sellaisessa asemassa, että mikäli ei
Juinala itse . . .
— Hiljaa! tuntematon herrasmies
komensi, säestäen sanojaan käskevällä
kädenliikkeellä. Minulla on esitettävänä
teille kiireellinen ehdotus, joten
pyydän teitä kuuntelemaan tarkasti,
sillä asia on varsin tärkeä {VOP-makkaita
suosionosoituksia). Kus
emme voi hankkia ruokavaroja torilta,
on turvauduttava toisenlaiseen
järjestelmään. Näissä olosuhteissa
meille qn tarjona ainoastaan yksi
keino asemamme parantamiseksi.
Yhden henkilön tästä rakastettavasta
seurastamme on uhrauduttava yhteisen
edun hyväksi. Jos hän on tarpeeksi
lihava huolimatta pakollisesta
laihdutusparannuksestaan, voimme
laskea saavamme hänestä kaksi ateriaa,
tietenkin edellyttäen, että heitämme
hukkaan mahdollisimman vähän
emmekä kursastele turhia, sekä
että määräämme tarkkaan annosten
suuruuden.
Suuri hiljaisuus oli vallannut tämän
merkillisen puheen kuulijat.
Herrasmies jatkoi:
— Saatan nähdä tästä paikaltani
useitakin,-jotka näyttävät koko lailla
hyvinvoivilta. Uhrautukoon joku
heistä toisten - hyväksi. Vetoan teidän
ihmisystävällisiin tunteisiinne.
Tällaisella hetkellä meidän on oltava
yksimielisiä. Kaikki yhden ja —
ennen kaikkea W yksi kaikkien puol
e s t a ! / :
Kaikkien kasvot näyttivät merkillisen
sulkeutuneilta. Haaksirikkoiset
eivät tuntuneet todellakaan ymmär-tavan.
*
— No! No! Puheenjohtaja alkoi^
käydä kärsimättömäksi, Ilmoittautu-
. koon joku yhteisen edun hyväksi
uhrautuva!
Kukaan ei näyttätiyt aikovanliaan
noudattaa kehoitusta.
Tuntematon ei menettänyt rohkeuttaan.
Säestäen kaunopuheisia sanojaan
Vielä kauniimmin kädenliikkein
hän huudahti:
(Jatkuu)
Object Description
| Rating | |
| Title | Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, February 8, 1936 |
| Language | fi |
| Subject | Finnish Canadians -- Ontario -- Sudbury -- Newspapers |
| Publisher | Vapaus Pub. Co |
| Date | 1936-02-08 |
| Type | text |
| Format | application/pdf |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| Identifier | Liekki360208 |
Description
| Title | 1936-02-08-02 |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| OCR text | Sivu 2 LAUANTAINA HELMIK. 8 P:NÄ LIEKIN Jt^T K O K E RTOM US «iii(iummairauuuii|WSl«««™ SuiniHiiiauuHiiiiiiiiiiiiäuiflipiiuiiiiiKUuiiuuinuuiuiumrara^ (MADEMOISELLE SANS-GENE) ROMAANI V Suomennos ranskankin .'«linuauiUcpiuiuniunnnyayDJPiuuiiaiiui^ (Jafioa) — Haaksirikkoisten kesken ei ole kuitenkaan tapana tehdä niin, huomautti siihen merkillisen näköinen otus, joka istui veneen laidalla pureskellen äkeän näkoislenä korpunpuoli-k asiaan. — Pöllö! Gaby ärähti vastaukseksi, kääntyen samalla selin ärsyttääk-seen miestä. — ^Kappas tätä kanasta 1 muuan hyväntuulinen laivamies virkkoi siihen. Sanokaa mitä haluatte . . . Määrätkää vain, kyllä toimitetaan! — JRommin jätän teille, Gaby vastasi. Mutta joisin mielelläni kupin teetä. Neekeri ja hänen toverinsa räjähtivät hirveään nauruun. • — Teetä armolliselle rouvalle! — ja leivoksia! — Ja sitten vähän tanssitaan! Mutta Gaby ajatteli Tronchet-kadun teesalonkia — ei tietenkään Paul Mirandelia — vaan kakkupalasta, josta hän ei ollut ennen huolinut, ja jolle hän oli vain nyrpistänyt nenäänsä. Voi! Kuinka tuo samainen kakkupala tuntuikaan hänestä nyt houkuttelevalta! Hän oli näkevinään sen edessään; kuori oli paistunut tummanruskeaksi, sisus taas oli kullanruskea, jossa rusinat kiiluivat, tummina täplinä. Ja painaen silmänsä umpeen hän kuvitteli hengittävänsä sen herkullista tuoksua. Yön hetket kuluivat hyvin hitaasti. Etelänristi, johon kukaan ei huolinut enää vilkaistakaän, kimmelsi tummansinisellä taivaalla, ja aaltojen harjat kuohuivat fosforinhohtoisina. Neekeri, joka oli ankarasti verottanut yksityisomaisuudekseen julistamansa rommjpullon sisällystä. Isoloi täyttä kurkkua laulua, josta kukaan ei voinut ymmärtää sanaakaan, kolmen diplomaatin värjötellessä viluissaan smokingissaan. Mutta Gaby, joka nyt istui likistäytyneenä järkähtämättömän tyynen ja rauhallisen kiinalaisen sekä hyvää Meren pyhää Neitsyttä rukoilevan bretagnelaisen merimiehen väliin, nukkui kaikessa rauhassa. Vihdoin viimein päiya valkeni. Haaksirikkoiset huomasivat olevansa yhä vain keskellä samaa rannatonta vesierämaata. Ei ainoaakaan purjetta, ei ohuintakaan saviikiemu-raa näköpiirissä! — Jospa meillä olisi edes kartta! varakreivi de Saint-Mande virkkoi huoaten. — Minulla on! Ja penkoen käsilaukkuaan, jonka hän tietysti oli pelastanut mukaansa, Gaby lopulta löysikin kartan. Mutta se oli vain Parisin maanalaisten rautateiden kartta. — Suoraan sanoen, virkkoi siihen veneen reunalla horjm^ssa tasapainossa pysyttelevä tuntematon herrasmies, mitä hj^ötyä meillä on kartasta, kun emme tiedä, missä olemme? Sitäpaitsi meillä «i ole minkäänlaista kiintopistettä, ei edes kompassiakaan . . . EikU sekään hyödyttäisi meitä vä-hääkiiän, fcosk^ei meillä ole hämärin-tä aavistustakaan siitä, onko lähin maa meistä itään, länteen, etelään vai pohjoiseen. Lausuttviaan nämä rohkaisevat sanat tuntematon alkoi viliellellä hilpeää viisunpätkää. Tropiikin aurinko valoi polttavimpia säteitään onnettomien haaksirikkoisten niskaan, joista ainaikin kolme, diplomaatit nimittäin, olivat paljain päin ja päällepäätteeksi kaljupäitä. Jano' ahdisti armottomasti... Muutamia vishypulloja, joihin neekeri tovereineen oli aluksi suhtautunut varsin ylenkatseellisesti, oli löydetty laatikosta, joka ajelehti Montmartren fMrstaleiden joukossa. Ne oli pian tyhjennetty, mutta juoman ruoansulatusta edistävää vaikutusta ei käynyt arvosteleminen, sillä eiväthän vatsat tarvinneet mitään vahvistusta täyttääkseen tehtävänsä. Pieni muru laivakorppua muodosti kunkin Vii-" meisen annoksen; vain neekeri hotkaisi päällikön ominaisuudessaan kokonaisen korpun. ' Illalla ei ollut enää mitään — Gabyn mieleen piuistiii kertomuksia haaksirikkoisista, joista hän oli lukenut elokuvien ohjelmista. Pearl White selvisi aina tämäntapaisista tilanteista; Kaitselmuksen lähettämä lentokone korjasi hänet ilmoihin kuin uuden Ganymedeen*), tai sitten sukellusvene, jossa hänen sulhasensa oli kapteenina, ,toi hänelle sopivalla hetkellä pelastuksen, jota hän ei osannut enää odottaakaan, mutta joka oli välttämätön filmin seuraavan kohtauksen Valmistukseksi. — Ehkäpä minunkin kohtaloni järjestyy jotenkin, hän tuumi luottavaisesti. . Hän ajatteli myöskin Medusan lauttaa**), josta hän oli nähnyt maalauksen Louvressa, kerran sateisena sunnuntaipäivänä, jolloin hän ei ollut päässyt elokuviin, vaan oli, alistuen kohtaloonsa, käväissyt Ranskan suuressa kansallisessa museossa. — Saraa juttu! hän tuumi katsellessaan silmiensä eteen avautuvaa näkyä. Ei puutu edes neekeriäkään! Ja samassa juolahti hänen mieleensä, että ennen pitkää vedettäisiin varmaankin pitkää tikkua siitä, kuka tulisi ensinnä syötäväksi. Haaksirikkoisten lautalla on ikimuistoinen tapa sellainen. Ja kaikki nämä mietelmät kiteytyivät katumuksen ilmaukseksi, jonka hän puki seuraavaan muotoon,^ huoaten samalla pitkän huokauksen: — Olipa hassua ruveta liitelemään Paulin kanssa! Minkä jälkeen hän, tietysti, avasi käsilaukkunsa. Tarkastettuaan itse- *) Troijalainen prinssi, jonka Zeus kotkan hahmossa nouti maasta ja teki jumalien juomanlaskijaksi. — Suom. **) Medusa^aivan surullisen kuuluisa haaksirikko tapahtui 2.6. 1816 Afrikan länsirannikolla. Kun itse laiva osoittautui tuhon omaksi, yritti t49 haaksirikkoista pelastautua kiireessä kokoonkyhätyllä lautalla. 12 vuorokautta lautta ajelehti merellä, kunnes Argus-niminen priki huomasi sen ja pelasti siitä \iime hetkessä 15 henkeä >;nemmän kuolleina kuin elävinä. Muut oli meri niellyt tai onnet-tomuustoverit nälissään syöneet suuhunsa. Gericault, Ranskan naturalis-tis- romanttisen suunnan esitaistelija, on maalannut siitä kuuluisan taulun. Suonti. ään hetkisen pienestä taskupeilistä, hän arveli välttämättömäksi hieman "korjailla" itseään; hän siis puuteroi kasvonsa ja sipaisi huuliaan punatan-golla. . Toinen yö oli, mikäli mahdollista, vieläkin ikävämpi kuin e.isimmäinen, Santiagon kongressin valtuutetut muistelivat erinäisiä lähetystöissä tarjottuja päivällisiä. Oih! Minkälaisia nuoria syöttökanoja! Entä hanhenmaksapasteijia! öerradeSaint-Mand^ muisti eräätkin viralliset metsästyspäivälliset Rambouillet-palatsissa. — Siellä oli viiriäisiä a la Camba-ceries, jotka olivat todella hyviä. - — Minä ajattelen. Sir Archibald huokasi, veripunaista verratonta englantilaista paahtopöiyiä. Tiedän Lontoossa, tähejlä jPortland-placea, baarin, jonka paahtopihvi aintaa, sen voin vakuuttaa, korkean käsijtyksen Englannilta. Ja markiisi Lionetto kuvaili latinalaiselle rodulle ominaisella kaunopuheisuudella ja mielikuvituksen lennokkuudella erinäisiä ruokalajeja, jotka tulevat, kuten posetiivitkin, muihin maihin Italiasta ja Italiaan taas suoraan taivaasta. Moiset puheet^ jotka eivät tainneet olla oikein paikallaan, saivat veden kihoamaan herrojen kielelle, mikä ei kuitenkaan, sen pahempi, pystynyt sammuttamaan heidän ja noaan. Kokonainen päivä. ..- Haaksirikkoiset koettivat siepata ilmasta lentokaloja, mutta näniäpä eivät suvainneetkaan antautua kiinni, joten kalastajien ponnistelut jäivät tuloksettomiksi. — Tuo kävisi ehkä paremmin per-hosongella, Gaby huomautti varsin vakavasti. Asema paheni pahenemistaan aivan silmissä. Gabyn oli todellakin kova nälkä. Hän tunsi syvää katumusta muistaessaan, miten usein hän ravintoloissa oli huomauttanut^ tarjoilijoille; — Mutta teillähän ei ole ruokalis-tallanne yhtään mitään! Pitkän tikun vedon aika lähestyi. Ja sisäinen ääni tuntui kuiskaavan rouva Suzannen nuoren ja viehättävän toimihenkilön korvaan, että arpa määräisi juuri hänet ensimmäiseksi uhriksi. Tjrttöparka luuli huomaavansa, että kaikkien katseet olivat kiintyneet häneen. Kolmesta suurvaltiollisesta monokkelista tuntui sinkoilevanuhkaavia salamoita, ja ison mustan hirtehisen hampaat kiilsivät hirvittävän valkoisina. • Se ainakin oli varmaa^ että haaksirikkoiset olivat hyvin pahalla tuulella. Kukaan ei enää puhunut eikä pukahtanut, ja muutamien kasVot kävivät vain entistäänkin pahaentei-semmän näköisiksi. On todella hämmästyttävää, kuinka tyystin nälkä hävittää ihmisistä kohteliaisuuden ja sopuisuuden! Pelastusveneessä oli syntynyt riitaa ja tappelun kahinaa, olipa jo vuotanut hiukan vertakin. Sir Archibaldilla oli kädessään aironkap-pale, jolla hän oli lujasti päättänyt puolustautua kuin sotanuijalla, markiisi Liohetto oli saanut jostakin käsiinsä puukon, jonka hän näytti olevan^ valmis upöttäiafiia^ri^^i^ rintaan vain. Varakreivi de Saint-Mande taas, jolla ei ollut muuta asetta kuin kynsivillä, totesi puolestaan, kieltämättä hieman katkerasti: — Ajatelkaa, että olemme .matkalla aseistariisiimiskppgressiin! Ihmisluonnon itsekkj^s puhkesi näkyviin kaikessa häikäilemättömyydessään. Auringon painuessa kolmantena päivänä kohden yhä vain yhtä toivottoman aution näköpiirin rajaa, sama tuntenjatön heFrasmies, joka oli kieltänyt sekä kartan että kompassin hyöd}^, otti puheenvuoron selittäen: ^ Minun ymniärtääkseni on koittanut hetki, jolloin pn ryhdyttävä tarmokkaisiin toiinenpiti^isiin. — Niin juuri! Iso musta hirtcihiiien^ joka näytti luopuneen ylivaUastaaiP;, pli-heti valmis kannattamaan tehtyä ehdotusta. — Niin! On tehtävä jokin päätös, Sir Ärchihald lisäsi puolestaan. — Mikä sitten? varakreivi de Saint-Mande tokaisi siihen. Olemme sellaisessa asemassa, että mikäli ei Juinala itse . . . — Hiljaa! tuntematon herrasmies komensi, säestäen sanojaan käskevällä kädenliikkeellä. Minulla on esitettävänä teille kiireellinen ehdotus, joten pyydän teitä kuuntelemaan tarkasti, sillä asia on varsin tärkeä {VOP-makkaita suosionosoituksia). Kus emme voi hankkia ruokavaroja torilta, on turvauduttava toisenlaiseen järjestelmään. Näissä olosuhteissa meille qn tarjona ainoastaan yksi keino asemamme parantamiseksi. Yhden henkilön tästä rakastettavasta seurastamme on uhrauduttava yhteisen edun hyväksi. Jos hän on tarpeeksi lihava huolimatta pakollisesta laihdutusparannuksestaan, voimme laskea saavamme hänestä kaksi ateriaa, tietenkin edellyttäen, että heitämme hukkaan mahdollisimman vähän emmekä kursastele turhia, sekä että määräämme tarkkaan annosten suuruuden. Suuri hiljaisuus oli vallannut tämän merkillisen puheen kuulijat. Herrasmies jatkoi: — Saatan nähdä tästä paikaltani useitakin,-jotka näyttävät koko lailla hyvinvoivilta. Uhrautukoon joku heistä toisten - hyväksi. Vetoan teidän ihmisystävällisiin tunteisiinne. Tällaisella hetkellä meidän on oltava yksimielisiä. Kaikki yhden ja — ennen kaikkea W yksi kaikkien puol e s t a ! / : Kaikkien kasvot näyttivät merkillisen sulkeutuneilta. Haaksirikkoiset eivät tuntuneet todellakaan ymmär-tavan. * — No! No! Puheenjohtaja alkoi^ käydä kärsimättömäksi, Ilmoittautu- . koon joku yhteisen edun hyväksi uhrautuva! Kukaan ei näyttätiyt aikovanliaan noudattaa kehoitusta. Tuntematon ei menettänyt rohkeuttaan. Säestäen kaunopuheisia sanojaan Vielä kauniimmin kädenliikkein hän huudahti: (Jatkuu) |
Tags
Comments
Post a Comment for 1936-02-08-02
